Tämä reissu alkoi käytännössä Roomasta, joten se on hyvä päättää Itä-Rooman pääkaupunkiin, Konstantinopoliin.
Istanbulissa kuljettin paljon neljästään. Mehdi ja Shirin olivat olleet täällä aikaisemmin, joten minun ei tarvinnut ottaa mistään mitään selvää, eikä lueskella karttaa. Oikein mukavaa vaihtelua, vaikkakin oli outoa, etten useimmiten tiennyt missä olen.
En ollut lukenut historiaa valmiiksi, yleissivistykseni Turkin osalta on heikko ja alkoi olla ähky, joten päätin ottaa Istanbulin täysin loma-asenteella, joten en tiedä mikä moskeija tämä on, hienoa ja iso se kuitenkin oli.
Istanbul oli muutenkin upea, vanhaa ja kaunista. Menee vähintäänkin Singaporen rinnalle maailman kaunein kaupunki listani kärjessä.
Jostain syystä keskustassa oli tällainen uusi obelisk ja toistakin rakennettiin.
Päätimme lähteä risteilylle ja Mehdin tingattua hinnan kohdilleen, lähdimme Euroopan ja Aasian väliselle Bosporinsalmelle. Istanbulhan on maailman ainoa kaupunki joka sijaitsee kahdella maanosalla. Kannattaa toki muistaa, että Eurooppa on oma maanosansa ainoastaan, koska eurooppalaiset päättivät nämä asiat, muutenhan se olisi osa Aasiaa, kuten Aasiassa ajatellaan nytkin.
Olimme melkein viimeisiä veneessä ja meinasimme jäädä suosiolla alakertaan, mutta vilkaistuani kannelle huomasin keulan olevan tyhjänä.
Varmaankin veneen paras paikka, mutta muut ihmiset pitivät enemmän penkeistä, meidän lisäksemme keulaan tuli kreikkalainen pariskunta ja nainen jonka kansallisuutta en muista. Veneen torvi hieman säikytteli, sillä se oli suoraan takanamme.
Hieman maisemia, jotka olivat upeat, kuten sääkin. Erityisesti pidin rinteistä jotka oli rakennettu täyteen asuntoja.
Nätti pösö satamassa
Satamassa myytiin myös tuoretta paistettua kalaa suoraan veneestä, jäi kuitenkin maistamatta, sillä jono oli pitkä, eikä ollut nälkä.
Sensijaan pysähdyimme myöhemmin syömään aidot rullakebabit. Kebabbia myytiin vähän joka kulmassa. Aina kun käytiin syömässä piti olla tarkkana, että sai maksaa, sillä Mehdi olisi halunnut maksaa aina, kulttuurieroja. Tietenkään ei ole oikein antaa hänen aina maksaa, vaan tarjoilijan tullessa olin usein setelin kanssa valmiina, että maksuvuorot menisivät jokseenkin tasan, sillä olin huono väittelyssä siitä kuka saa maksaa. Myös Shirin kinasteli Mehdin kanssa aina laskun tullessa, tämä kuuluu iranilaiseen kulttuuriin ja sitä kutsutaan
Tarofiksi.
Joku komia ja vanha armeijan rakennus.
Sunnuntaina hyvän hotelliaamiaisen jälkeen muistin, että jääkiekon MM-kisoissa on viimeinen päivä. Olin ennen välisarjaa lyönyt vedon siitä milloin Suomi tippuu, itse veikkasin puolivälieriä ja kaveri välieriä. Viimeinen tietoni oli, että Suomi pelaa Norjaa vastaan puolivälierissä, joten olin todennäköisesti hävinnyt vedon. Tarkistinkin lähinnä tätä hotellin Wi-Fillä, yllätys oli iso ja hyvä kun luin Suomen pelaavan finaalissa. (vetokin siis tasan)
Hehkutin tätä finaalipaikkaa tietenkin ystävilleni, jotka olivat ainakin aidon näköisesti iloisia minun ja Suomen puolesta. Päivällä kävelimme ympäri kaupunkia. Tärkeintä minulle oli löytää samalla baari joka näyttää matsin, tällainen löytyikin, vaikkakin mainos seinässä kertoi, että illalla näytetään Suomi-Ruotsi pronssipeli.
Olimme päättäneet katsoa pelin porukalla hotellilla, mutta tutkittuani kanavia totesin, ettei peliä näytetä Turkin televisiossa. Lähdimmekin Taksim baarialueelta etsimään urheilubaaria, mutta isoilla screeneillä näytettiin jotain jalkapallopeliä ja yleisön määrästä päättelin, että peli on tärkeä ja päivällä näkemämme paikka on varmaankin ainoa, joka näyttää jääkiekkopelin. Kerroin tästä Mehdille, joka päätti lähteä mukaani, Muhammed ja Shirin jäivät Taksimiin. Mehdi muisti baarin johon ajoimme suoraan taksilla.
Paikka oli hyvin rakennettu urheilubaari. Jokaiselta penkiltä näkyi hyvin useampikin televisio ja baaritiskin takanakin oli televisioita, jottei lisää juomaa hakiessa missaa mitään pelistä. Hetken kuulosteltuani totesin baarin olevan täynnä suomalaisia, vaikka olin odottanut ruotsalaisia olevan enemmän (vain 2-3), ehkä he eivät olleet löytäneet baarille ja olivat yhtä hukassa, kuin ne keltapaidat, joita leijonat nöyryyyytti jäällä. Tunnelmaa voi kehua hyväksi, huutoa ja taputusta riitti ja 5-1 maalin tultua aloitin laulun "Suomi on uusi maailmanmestari, johon suurin osa suomalaisista yhtyi. Myös muutamat norjalaiset kannustivat Suomea, Mehdi sanoi, ettei unohda iltaa koskaan. Pelin ratkettua alkoivat bileet, baari soitti ainakin maammelaulun ja We are the championsin. Juhlimme Mehdin ja muiden suomalaisten kanssa myöhään ja seuraavaksi päiväksi suunniteltu saarireissu jäi tekemättä.
Iltapäivällä lähdimme katsomaan kalasatamaa. Matkalla Mehdi alko innostuneesti selittämään, että kato näitä turkkilaisia, autoissa valot päällä keskellä päivää. Rupes vähän naurattamaan ja kerroin, että Suomessa saa poliisilta sakot, jos ei pidä valoja päällä. Mehdi ja Muhammed olivat molemmat aivan ymmällään, eihän tuossa oo mitään järkeä, valosalla valot päällä...
Mikä tää on?
Komeat näkymät merelle auringonlaskun aikaan.
Loppuun lisää kulttuurieroja. Istuskellessamme aulassa minun ja Shirinin läppärien kanssa, ennestään tuntematon iranilaisnainen (hotelli oli täynnä iranilaisia) tuli kysymään kuin vanha tuttu, voisiko hän tarkistaa sähköpostin läppäriltäni ja jäi tämän jälkeen katselemaan kuviani kanssamme, kuten olimme tehneet ennen hänen tuloaan. Iranilaiset ovat vieraanvaraisia ja myös jakamisen kulttuuri ja yhteisöllisyys ovat huomattavasti paremmalla tolalla, kuin Suomessa. Sillä ainakin minun on vaikea kuvitella sama tilanne Suomessa, luulin itseasiassa, että joku tunsi naisen, niin luontevasti hän tuli tilanteeseen.
Iranissa on myös yleistä, että (suuntautumisesta riippumatta) miehet kävelevät käsi kädessä ja voivat halata vaikkeivat ole humalassa tai pelaa jotain joukkuepeliä.
