Istanbul

Tämä reissu alkoi käytännössä Roomasta, joten se on hyvä päättää Itä-Rooman pääkaupunkiin, Konstantinopoliin.

Istanbulissa kuljettin paljon neljästään. Mehdi ja Shirin olivat olleet täällä aikaisemmin, joten minun ei tarvinnut ottaa mistään mitään selvää, eikä lueskella karttaa. Oikein mukavaa vaihtelua, vaikkakin oli outoa, etten useimmiten tiennyt missä olen.

En ollut lukenut historiaa valmiiksi, yleissivistykseni Turkin osalta on heikko ja alkoi olla ähky, joten päätin ottaa Istanbulin täysin loma-asenteella, joten en tiedä mikä moskeija tämä on, hienoa ja iso se kuitenkin oli.

Istanbul oli muutenkin upea, vanhaa ja kaunista. Menee vähintäänkin Singaporen rinnalle maailman kaunein kaupunki listani kärjessä.

Jostain syystä keskustassa oli tällainen uusi obelisk ja toistakin rakennettiin.

Päätimme lähteä risteilylle ja Mehdin tingattua hinnan kohdilleen, lähdimme Euroopan ja Aasian väliselle Bosporinsalmelle. Istanbulhan on maailman ainoa kaupunki joka sijaitsee kahdella maanosalla. Kannattaa toki muistaa, että Eurooppa on oma maanosansa ainoastaan, koska eurooppalaiset päättivät nämä asiat, muutenhan se olisi osa Aasiaa, kuten Aasiassa ajatellaan nytkin.

Olimme melkein viimeisiä veneessä ja meinasimme jäädä suosiolla alakertaan, mutta vilkaistuani kannelle huomasin keulan olevan tyhjänä.

Varmaankin veneen paras paikka, mutta muut ihmiset pitivät enemmän penkeistä, meidän lisäksemme keulaan tuli kreikkalainen pariskunta ja nainen jonka kansallisuutta en muista. Veneen torvi hieman säikytteli, sillä se oli suoraan takanamme.

Hieman maisemia, jotka olivat upeat, kuten sääkin. Erityisesti pidin rinteistä jotka oli rakennettu täyteen asuntoja.

Nätti pösö satamassa

Satamassa myytiin myös tuoretta paistettua kalaa suoraan veneestä, jäi kuitenkin maistamatta, sillä jono oli pitkä, eikä ollut nälkä.

Sensijaan pysähdyimme myöhemmin syömään aidot rullakebabit. Kebabbia myytiin vähän joka kulmassa. Aina kun käytiin syömässä piti olla tarkkana, että sai maksaa, sillä Mehdi olisi halunnut maksaa aina, kulttuurieroja. Tietenkään ei ole oikein antaa hänen aina maksaa, vaan tarjoilijan tullessa olin usein setelin kanssa valmiina, että maksuvuorot menisivät jokseenkin tasan, sillä olin huono väittelyssä siitä kuka saa maksaa. Myös Shirin kinasteli Mehdin kanssa aina laskun tullessa, tämä kuuluu iranilaiseen kulttuuriin ja sitä kutsutaan Tarofiksi.

Joku komia ja vanha armeijan rakennus.

Sunnuntaina hyvän hotelliaamiaisen jälkeen muistin, että jääkiekon MM-kisoissa on viimeinen päivä. Olin ennen välisarjaa lyönyt vedon siitä milloin Suomi tippuu, itse veikkasin puolivälieriä ja kaveri välieriä. Viimeinen tietoni oli, että Suomi pelaa Norjaa vastaan puolivälierissä, joten olin todennäköisesti hävinnyt vedon. Tarkistinkin lähinnä tätä hotellin Wi-Fillä, yllätys oli iso ja hyvä kun luin Suomen pelaavan finaalissa. (vetokin siis tasan)

Hehkutin tätä finaalipaikkaa tietenkin ystävilleni, jotka olivat ainakin aidon näköisesti iloisia minun ja Suomen puolesta. Päivällä kävelimme ympäri kaupunkia. Tärkeintä minulle oli löytää samalla baari joka näyttää matsin, tällainen löytyikin, vaikkakin mainos seinässä kertoi, että illalla näytetään Suomi-Ruotsi pronssipeli.

Olimme päättäneet katsoa pelin porukalla hotellilla, mutta tutkittuani kanavia totesin, ettei peliä näytetä Turkin televisiossa. Lähdimmekin Taksim baarialueelta etsimään urheilubaaria, mutta isoilla screeneillä näytettiin jotain jalkapallopeliä ja yleisön määrästä päättelin, että peli on tärkeä ja päivällä näkemämme paikka on varmaankin ainoa, joka näyttää jääkiekkopelin. Kerroin tästä Mehdille, joka päätti lähteä mukaani, Muhammed ja Shirin jäivät Taksimiin. Mehdi muisti baarin johon ajoimme suoraan taksilla.

Paikka oli hyvin rakennettu urheilubaari. Jokaiselta penkiltä näkyi hyvin useampikin televisio ja baaritiskin takanakin oli televisioita, jottei lisää juomaa hakiessa missaa mitään pelistä. Hetken kuulosteltuani totesin baarin olevan täynnä suomalaisia, vaikka olin odottanut ruotsalaisia olevan enemmän (vain 2-3), ehkä he eivät olleet löytäneet baarille ja olivat yhtä hukassa, kuin ne keltapaidat, joita leijonat nöyryyyytti jäällä. Tunnelmaa voi kehua hyväksi, huutoa ja taputusta riitti ja 5-1 maalin tultua aloitin laulun "Suomi on uusi maailmanmestari, johon suurin osa suomalaisista yhtyi. Myös muutamat norjalaiset kannustivat Suomea, Mehdi sanoi, ettei unohda iltaa koskaan. Pelin ratkettua alkoivat bileet, baari soitti ainakin maammelaulun ja We are the championsin. Juhlimme Mehdin ja muiden suomalaisten kanssa myöhään ja seuraavaksi päiväksi suunniteltu saarireissu jäi tekemättä.

Iltapäivällä lähdimme katsomaan kalasatamaa. Matkalla Mehdi alko innostuneesti selittämään, että kato näitä turkkilaisia, autoissa valot päällä keskellä päivää. Rupes vähän naurattamaan ja kerroin, että Suomessa saa poliisilta sakot, jos ei pidä valoja päällä. Mehdi ja Muhammed olivat molemmat aivan ymmällään, eihän tuossa oo mitään järkeä, valosalla valot päällä...

Mikä tää on?

Komeat näkymät merelle auringonlaskun aikaan.

Loppuun lisää kulttuurieroja. Istuskellessamme aulassa minun ja Shirinin läppärien kanssa, ennestään tuntematon iranilaisnainen (hotelli oli täynnä iranilaisia) tuli kysymään kuin vanha tuttu, voisiko hän tarkistaa sähköpostin läppäriltäni ja jäi tämän jälkeen katselemaan kuviani kanssamme, kuten olimme tehneet ennen hänen tuloaan. Iranilaiset ovat vieraanvaraisia ja myös jakamisen kulttuuri ja yhteisöllisyys ovat huomattavasti paremmalla tolalla, kuin Suomessa. Sillä ainakin minun on vaikea kuvitella sama tilanne Suomessa, luulin itseasiassa, että joku tunsi naisen, niin luontevasti hän tuli tilanteeseen.

Iranissa on myös yleistä, että (suuntautumisesta riippumatta) miehet kävelevät käsi kädessä ja voivat halata vaikkeivat ole humalassa tai pelaa jotain joukkuepeliä.

Teheran - Istanbul

Matkatoimisto oli kertonut, että asemalla pitää olla 3 tuntia ennen junan lähtöä. Päätin, että tunnissa ehtii hyvin asemalle, mikä oli puoliksi totta, sillä olin perillä viittä vaille seitsemän juoksemisen ansiosta, kun juna lähtee yhdeltätoista. Näin heti pitkän jonon, mutta kysyin infosta mitä minun pitää tehdä. Olin pienemmässä kansainvälisessä terminaalissa, jonka infotyttö ei puhunut juuri lainkaan englantia, toisin, kuin naiset kansallisessa terminaalissa. Hän näytti jonoa, johon menin. Paikallinen nainen kuitenkin näytti heti, että mene ensin tuonne toiseen paikkaan, jossa ei näyttänyt olevan jonoa. Tässä paikassa sain tarran lippuuni (vaikutti, ettei myöhästyminen olisi haitannut) ja minulle näytettiin pitkää jonoa. Tämä jono johti paikkaan jossa matkatavarat punnittiin ja ne lähtivät liukuhihnaa pitkin jonnekkin. Koitin kysyä, että eikö junaan saa ottaa kuin käsimatkatavarat, mutta tämä virkailija ei puhunut lainkaan englantia, vaan ohjasi minut infoon, jossa nainen soitti johonkin ja sanoi no problem 9 after 30. Kysyin, että tä?, mutta pian tajusin, että nainen tarkoitta, että 21.30 pitää olla jonossa ja minun matkatavarani voi ottaa junaan sisälle, eli nyt oli aikaa.

Pian iranilainen mies tuli juttelemaan kanssani ja kutsui istumaan heidän kanssaan, hän oli matkalla äitinsä kanssa ja menossa etsimään Ankarasta töitä. Äiti kuori meille kurkkuja ja appelsiineja. Pian paikalle saapui heidän ystävänsä, myöskin äitinsä kanssa, tämäkin mies oli menossa työnhakuun. Iranilaiset eivät tarvi viisumia Turkkiin jonkin vanhan sopimuksen ansiosta, jonka solmivat Ataturk ja Persian kuningas. Rautatieasemalla tuli juteltua myös Iranin painonnostajien joukkueenjohtajan kanssa, joka oli myös jonkin Aasian liiton presidentti. Hän kertoi, että he ovat pian tulossa Eurooppaan kilpailuihin ja kirosi sitä kuinka vaikeaa Schengen alueelle on saada viisumi. Nyt mukana oli vain 2 urheilijaa, mutta yleensä he ovat liikkellä isommalla porukalla. Näistä Ankaran kisoista vain tuli ilmoitus liian myöhään, kuusi päivää sitten. Hän on itsekkin urheilija, mutta loukkaantumisen takia vain valkokaulushommissa tällä hetkellä, syksyllä hän yrittää osallistua Las Vegasin kisoihin, jos vain saa viisumin.

Juna lähti ajallaan ja minä jaoin hytin Iranin edustusjoukkueeseen kuuluvan potkunyrkkeilijän ja isän ja pojan kanssa, joista poika on valmistumassa hyvin arvosanoin iranilaisesta huippuyliopistosta ja on jo saanut paikan St. Lousilaisesta yliopistosta jenkeissä, jossa hänen on tarkoitus jatkaa opintojaan, kunhan vain saa hankittua opiskeluviisumin, mikä ei kuulemma ole kovin helppoa, eikä mitenkään varmaa saada. Pian miehet jotka tapasin rautatieasemalla, tulivat kutsumaan minut teelle heidän hyttiinsä.

Ensimmäinen mies ja hänen äitinsä.

Iranilainen juna oli oikein mukava ja ilta meni lähinnä Rezaan (opiskelija) kanssa jutellessa, Dereke (potkunyrkkeilijä) ei ikävä kyllä puhunut kovinkaan paljon englantia, mutta oli muuten oikein hyvä tyyppi ja hänen kautta tutustuin Mehdiin, joka tuntui hyvin saman henkiseltä kuin minä.

Aamulla heräsin, kun alettiin tarjoilla aamiaista, olin ostanut kupongin (8kT), joka kattoi kaikki ateriat Iranin puolella. Illalla saimme kebabbia ja lounaaksi kanaa, oikein hyvää sapuskaa, eikä mitään einestä.

Tabrizissa, jossa saimme ulkoilla sen jälkeen, kun passit ja laukut oli tarkistettu rajaa varten. Pelkäsin, että joudunko purkamaan koko rinkan, mutta virkailijan röngtenkatse skannasi loput, kunhan vain nostin muutaman päälimmäisen vaatteen rinkastani.

Iso suolajärvi, jossa näytti olevan paljon vähemmän vettä, kuin normaalisti, ensin en nähnyt vettä ollenkaan.

Tuukka vs. Dereke

Matsi ei onneksi toteudu. Dereke näytti videoita treeneistä ja nopeutta tuntu löytyvän, tavoitteena on päästä ammattilaiseksi UFC:hen tai vastaavaan.

Minä ja Rezaa rajalla. Ei mikään maailman vilkkain raja-asema, ainoastaan neljä junaa viikossa, jos ymmärsin oikein. Iranin puolella piti odottaa, sillä iranilainen perhe oli ymmärtänyt väärin ja luuli, että 19-vuotias tyttö voi edelleen matkustaa vanhempiensa passilla. Tyttö ei halunnut poistua junasta ja islamilaisten lakien takia miesvirkailijat eivät voineet koskea häneen, joten jostain piti kutsua naisvirkailija, tyttö kuitenkin poistui junasta vajaan puolen tunnin kuluttua omatoimisesti.

Turkin puolella kesti tietenkin jonkinaikaa, kun junalastillinen ihmisiä kävi hakemassa leimansa ja passit tarkistettiin elektronisesti. Minun lisäkseni junassa oli muutamia vanhempia ausseja. Enemmistö naisista luopui huivista rajan jälkeen.

Iranilainen juna jatkoi Van järven rantaan, jossa vaihdoimme laivaan. Tämä matka kesti 5-6 tuntia. Jotkut nukkuivat, mutta useimmat valvoivat, kuten minä. Laivan henkilökunta laittoi musiikkia soimaan ja osa tanssi, oikein hyvä meininki, minä istuin suurimman osan ajasta painonnostajien kanssa. Yhdessä vaiheessa menin laivan keulaan, johon rakennettiin toinen disco läppärillä ja pienillä kaijuttimilla, täällä oli enimmäkseen nuoria. Tanssilattian täyttivät suurimmaksi osaksi miehet, pari nuorta naistakin kävi toki hieman tanssimassa. Kysyin myöhemmin, että mikseivät he tanssineet enempää ja kuulin, että jotkut ajattelevat vanhanaikaisesti naisesta pahaa, jos hän tanssii näin, joten tällaisessa paikassa he eivät mielellään tanssi, omassa enemmän suljetussa porukassa asia on aivan toisin. Minutkin houkuteltiin tanssimaan, mutta enemmän pidin omista hyttibileistä seuraavana iltana, siinä omassa porukassa, joka muodostui matkan aikana ja mihin tutustuin Mehdin ja Derekin kautta.

Aamun sarastaessa saavuimme järven toiselle puolelle.

Turkin juna, pysähdyksillä katselin automaattia, mutten sellaista löytänyt, junassa kuitenkin kävivät dollarit 1,5 kurssilla.

Porukkamme oli suurimmaksi osaksi tässä, kaikki paitsi minä iranilaisia. Jonkun isoisä haettiin kuvaa varten toisesta hytistä. Perjantia oli oikein hauska, ravintolavaunussa opin iranilaisten suosiman korttipelin ja sain kovasti kehuja nopeasta oppimisesta. Pokeria pelasin ilman rahaa (muslimit eivät perinteisesti uhkapelaa) parin kaksinpelin verran, mutta voitettuani hyvin ison tasoeron takia molemmat (vastustaja ei luopunut kertaakaan) alettiin pelata iranilaista peliä. Ikävä kyllä meille ilmoitettiin myöhemmin, että koska emme tilaa mitään joudumme poistumaan, hytistä olimme lähteneet, että muissa hyteissä olevat eivät häiriinny vaan saavat nukkua rauhassa. Ymmärsin ensin väärin, että ruokaa ei enää saa ja syy miksi jouduimme lähtemään valkeni minulle vasta hytissä, kun Muhammed valitti nälkää, palasimmekin syömään hänen kanssaan. Turkin junassa ruoka oli kallista ja einestasoa.

Asia 100% Raw Power Lifting Federaation presidentti Arian Salarian poistumassa junasta Ankarassa, jonne jäivät myös kaikki hyttitoverini.

Ankaran asemalla kuvattiin jotin musiikkivideota.

Mehdi hankkiutui tietenkin yhteiskuvaan näyttelijän kanssa ja jutteli sen verran, että selvisi naisen isoisän olevan iranilainen.

Yön aikana tutuista nuorista useimmat olivat jääneet pois. Ainoastaan Minä, Mehdi, Muhammed ja Shirin olimme jäljellä ja menossa Istanbuliin. Lauantai menikin rauhallisesti Mehdin ja Muhammedin hytissä ja ravintolavaunussa. Turkki näytti olevan oikein kaunis maa. Ravintolassa yllätyin, kun kuulin muutamilta iranilaisilta hyväntahtoista Osama ja terroristiläppää huivini ja paitani takia, lähinnä kuitenkin kehuja, monet olivat kiinnostuneena lukemassa mitä paidassani lukee. Jotkin iranialaiset eivät pidä arabeista historian vuoksi. Suhde on alkanut vaikuttaa aika paljon samalta, kuin mikä venäläisillä ja suomalaisilla on.

Perillä Istanbulissa olimme hieman ennen yhtätoista ja ehdimme Euroopan puolelle menevään lauttaan. Shirin oli varannut Madrid hotellista huoneen valmiiksi ja me muut lähdimmekin saattamaan hänet sinne. Olin itse katsonut valmiiksi, että Soho hostelli voisi olla hyvä valinta, mutta kolmen hengen huone kustansi Madrid hotellissa vain 90L sisältäen aamiaisen, joten päätimme jakaa sen Mehdin ja Muhammedin kanssa, ettei hyvä porukka hajoa.

Huoneemme suihku tuntui kolmen päivän jälkeen oikein hyvältä, sillä kummassakaan junassa ei sellaista ollut.

1€=2,2L

Teheran

Bussimatka kesti aika tasan luvatut 17 tuntia ja perillä oltiin aamu yhdeksältä. Linja-autoasemalta pääsin kätevästi lähelle majoituspaikkoja metrolla, vaikkakaan rinkan kanssa täyteen metroon änkeäminen ei ollut herkkua.

Need brains... Aamupalaa ostaessani näin hieman erikoisempaa syötävää, normaalisti oisin tilannu, mutta jostain syystä nyt jäi testaamatta.

Teheranissa olen käynyt kansallismuseossa ja

Azadi monumentilla, tää oli ihan hieno paikka, harmi vaan ettei ollut auki.

Tiistaina lähdin katsomaan pohjoisessa näkyviä vuoria, muutama kilometri piti kävellä vuoren juurelle, sillä metron pohjoisin asema ei ole vielä valmis. Olin luullut, että hissillä pääsisi ihan tonne lumelle asti, muttei se hissi edes ollut toiminnassa, eikä sillä olisi päässyt lähellekkään lunta, kiipesin kuitenkin ylemmäs katsomaan maisemia, lumirajalle oli ihan liian pitkä matka. Matka oli täynnä ravintoloita ja paikka onkin suosittu torstaisin ja perjantaisin, nyt väkeä ei ollut paljoa.

Joku pöljä oli rakentanut aidan keskelle polkua, mutta onneksi joku toinen oli korjannut virheen ja taittanut verkkoa sen verran, että pääsin jatkamaan hyvälle näköalapaikalle, josta oli näkymät, sekä...

pohjoiseen, että...

etelään.

Matkalla takaisin hotellille näin Yhdysvaltain entisen lähetystön muuriin maalattuja todennäköisesti iskulauseita (persiaksi) ja muutaman kuvan, tämä oli hienoin. Sinänsä pientä, kun miettii, kuinka paljon pahaa Iranille on näiden muurien sisällä tehty.

Käytyäni illalliskebabilla näin katupiraattimyyjällä tämän levyn, eipä ois uskonu... (1kT)

Huomeniltana (keskiviikko) alkaa pitkä matka kohti Istanbulia, matkaa on 3000km ja arvioitu saapumisaika on puol seittemän lauantai-iltana, halpaa kyytiä, sillä matka maksoi alle 50€ sisältäen sapuskat Iranin puolella.

(Tuukka on jo Turkissa mutta Siina hoitaa velvollisuutensa loppuun.)

Mielipiteisiin vaikuttamista

Palataanpa vielä erikseen paikkaan jossa oli näyttely/infotila, jossa näin ainoan kerran ennen Teheraniin paluuta juutalais/jenkkivastaista materiaalia Iranissa, pahuutta oli korostettu satanismiteemalla.

Paikan pitäjä (joka antoi luvan kuvata, kun kysyin ja hänellä olisi ollut julisteiden kopioitakin, jos olisin halunnut) kertoi obeliskin olevan saatananpalvojien symboli, koitin kysellä lisää, että eikö se ole egyptiläisten alunperin, eivät kai ainakaan he olleet saatananpalvojia ja hän kertoikin, että niin se onkin ja eivät olleet, mutta sen jälkeen saatananpalvojat ovat ottaneet symbolin omakseen, pitää selvittää onko tällä mitään pohjaa.

Jos tämä näyttää pahalta, niin mietitäämpä myös länsimaista propagandaa, jonka takia usein muslimeja pelätään terroristeina.

Useissa sarjoissa ja elokuvissa muslimeihin viitataan hyvin huonossa valossa. Osaako joku kertoa esimerkiksi 24:sen (joka on lopulta aika puhdasta pelottelua ja auttaa muun pelottelukamppanijoinnin kanssa oikeuttamaan valloitusretkiä, joista nykyään puhutaan terrorismin vastaisena sotana, kun ennen ne olivat siirtomaapolitiikkaa tai kommunismin vastaista taistelua) veroisen sarjan, jossa muslimeja käsiteltäisiin hyvässä valossa tai edes normaaleina hyväntahtoisina ihmisinä?

Kaveri kunnes toisin päätetään Saddamin kuva (seteli) palkinnoksi sille, joka keksii ensimmäisenä... Kilpailuaikaa viikko ja todennäköisesti paras yritys palkitaan.

PS. Kaikkien viimeisessä kuvassa näkyvien sarjojen kaikki tuotantokaudet ovat silti Iranissa helposti saatavilla, eivätkä mitenkään tiskin alla. Esimerkiksi Teheranissa Imam Khomenin aukion piraattikaupoissa. Iran ei ole allekirjoittanut mitään tekijänoikeussopimuksia, joten leffojen, pelien ja ohjelmien kopiot ovat täällä laillisia.

(Tuukka on jo Turkissa mutta Siina hoitaa velvollisuutensa loppuun.)

Bushehr

Matkaa oli 5-6 tuntia mutta maisemat olivat taas nätit, vähän tuli nukuttuakin.

Loppumatkasta näkyi kovasti kameleita.

Linja-autoasemalla otin jaetun taksin keskustaan ja aloin etsiä yöpaikkaa, pian minulle nevottiinkin Hafez majatalo, josta kävin kysymässä hinnan, respan tyypit eivät olleet mitenkään erityisen miellyttäviä ja hinta oli 14kT, joten jatkoin matkaa, yhdestä paremmasta hotellista kävin kysymässä hintaa ja se oli 60kT, Pars hotellissa hinta oli 15kT, joten palasinkin lopulta Hafezille ja viilasin hinnan 13k tomaniin.

Suihkun jälkeen kävin ostamassa rieskaa ja tuorejuustoa ja lähdin katsomaan Persianlahtea, joka oli ollut syy tulla tänne.

Matkalla rantaan näin Ikean...

Aurinko laskee Persianlahteen, tuoretta rieskaa ja juustoa, ihan hyvä tapa päättää päivä...

Ikävä kyllä päivä ei päättynyt tähän hyvään hetkeen vaan hotellille päästyäni ja kun olin menossa nukkumaan, huomasin, että sängyissä juoksentelee luteita. Nyt löysin rajani yöpymisen tasossa, melkein kaikki käy, mutta luteiden kanssa en ala sänkyäni jakamaan, sanoinkin tästä respan äijälle, joka myrkytti sängyt suihkepullossa olevalla aineella ja lähti takaisin respaan. Odottelin hetken ja kävin sanomassa, että missä minun pitäisi nukkua, mies näytti, että pane rupeli päälle, kyllä myrkyt häviävät. Lakanat olivat kosteina myrkystä, joka haisi voimakkaasti, mutta silti luteita edelleen juoksenteli, kävin sanomassa, että enkö voisi vaihtaa huonetta, kello oli 12, joten en halunnut alkaa vaihtaa hotellia ja ehkä heiltä löytyy ludevapaa huone tai sitten sellainen, mihin voin ripustaa riippumaton. Mutta ei, mies vain kävi myrkyttämässä lisää. Sanoin, etten nuku tuossa huoneessa, onko hänellä toista huonetta, ei onnistunut, mutta mies tarjosi vaihtoehdoksi häipyä, näytin, että silloin saan tietenkin rahat takaisin? Tämä sopi, joten häivyin, mies vielä pyysi antamaan hänelle hieman huoneesta palauttamistaan rahoista mutta kieltäydyin, sillä en ollut mielissäni, että jouduin lähtemään keskiyön jälkeen rinkan kanssa kävelemään pitkin tyhjiä katuja. Kolisteltuani hetken Pars hotellin ovea väsynyt mutta ystävällinen mies tuli avaamaan ja sain häneltä ilmastoidun ja ihan hyvän huoneen 15k tomanilla ja mikä parasta tämä paikka oli ludevapaa. Seuraavana päivänä tein hieman bisnestä, kun mies kysyi voinko vaihtaa 8€ edestä kolikoita rialeiksi 10k kurssilla, tämä tietenkin sopi, sillä pian olen Suomessa, vaikkakaan siellä parin euron voitto ei olekkaan enää juuri mitään, hintashokki taas edessä... Hän myös antoi minulle pari Khanin aikaista kolikkoa.

Seuraavana päivänä kiertelin enemmän kaupungilla, ei mikään kaunis, mutta aika normaali pieni kaupunki. Muutamia venäläisiä näkyi liikenteessä ja minuakin veikkailtiin venäläiseksi, sillä turisteja on täällä vähän, mutta venäläiset ovat rakentamassa Iranin kiisteltyä ydinvoimalaa, joka sijaitsee reilun 15km päässä kaupungista, en lähtenyt katsomaan, sillä varsinkin kameran kanssa heiluminen sillä alueella voisi pidentää Iranin matkaa vähemmän ystävällisissä merkeissä.

Britannian lähetystö on hieman rapistunut vuoden 1951 jälkeen, jolloin Mossadegh potkaisi rosvot pois maasta ja lähetystö jäi tyhjilleen, rosvot ikävä kyllä palasivat pian, mutteivat enää miehittäneet tätä lähetystöä.

Bushehrin uimaranta, kävin itsekkin uimassa, vesi oli hyvin lämmintä. Enpä olis vuosi sitten uskonut uivani Persianlahdessa, joka oli tuttu lähinnä sotauutisista. Suurin osa uijista oli miehiä, joilla oli vain shortsit, kuten itsellänikin. Muutaman naisenkin näin uimassa, he olivat pukeutuneet kokovartalohiuksetpeittavään pukuun, ei oo kovin tasapuolista. Ehkä se on, kuten afgaaniystäväni sanoi, "naiset ovat paljon kauniimpia, kuin miehet, joten heidän kauneuttaan täytyy suojella", minun korvaani tuo kuulostaa kyllä yhtä pöljältä, kuin vastaava suomalainen sanonta, kellä onni on se onnen kätkeköön.

Ihan komia liikenneympyrä

Oli perjantaipäivä, joten kuten aina perjantaisin kadut olivat päivällä hyvin autiot ja kaupat kiinni, mutta illalla väkeä kokoontui paljon rantaan, osa ui ja monet istuivat nurmikolle levitetyillä matoilla piknikillä.

Jotkut hurjapäät ottivat pitkin aaltoja kiemurtelevan ja pomppivan kyydin pikaveneellä, itelläkin oli tarkoitus, mutten seuraavana päivänä ehtinytkään, kuten oli tarkoitus.

Auringonlasku oli taas hieno

Lauantaina herätessäni huomasin, että kadut ovat jälleen tyhjät, aivan kuten perjantaina. Kestikin hetken ennenkuin löysin bussiyhtiön lipputoimiston ja sain ostettua lipun Teheraniin (18kT, arvioitu matka-aika 17 tuntia.). Tämän jälkeen kysyin eräältä mieheltä, onko nyt jokin juhlapäivä, hän sanoi, että on, kysyin, että mikä? Vastauksesta ymmärsin, että jokin islamilainen juhlapäivä, ketä kiinnostaa. Myöhemmin tarkistin opaskirjasta, että kyseessä on Fatiman, eli Mohammadin tyttären kuolinpäivä, eli suht tärkeä pyhä. Tämä vastaus kuvastaakin hyvin sitä, kuinka paljon Iranin kansa ja Iranin johto poikkeavat toisistaan. Veikkaankin, että sinä päivänä kun valta vaihtuu, jos se vaihtuu vallankumouksen merkeissä, kuten monissa arabimaissa tällä hetkellä, islam tulee menettämään asemaa, tietenkin sen takia, että kansa ei ole niin uskossa, kuin päättäjät tällä hetkellä ja koska vallan vaihduttua islam edustaa varmasti joissain määrin vanhaa hallintoa, jonka tiukoista säännöistä suuri osa tavallisesta kansasta ei pidä.

Ennen linja-autoasemalle lähtöä kävin vielä kävelemässä rantabulevardilla, hieno paikka ja merituuli vilvoitti mukavasti, täällä on selkeästi kuumempi, kuin muissa kaupungeissa missä olen Iranissa vieraillut.

(Tuukka on jo Turkissa mutta Siina hoitaa velvollisuutensa loppuun.)