Mérida

Hospedaje Familiar Choco Yon rantatuoleista ei jääty Meridassa nauttimaan, vaan suunnattiin heti fiestoille. Ehkä seuraavana päivänä olisi riippumatossa makoilun aika.

Väkeä oli paikalla, mutta rodeo ei ollut vielä alkamassa, joten istahdettiin oluelle ja syömään. Paistettu siannahkani ei ollut herkullista. Syötyämme väkeä alkoi kiivetä katsomoon, johon mekin suuntasimme. Pääsymaksu oli 30c/hlö.

Areenassa oli aina yksi härkä, paljon ratsumiehiä ja muutamia jalkamiehiä. Yhtä huomattavassa humalassa ollutta miestä tuli seurattua. Kaveri oli käynyt aiemmin juttelemassa meillekkin ja oltiin vitsailtu, että mahtaakohan tämä kaveri ratsastaa härällä. Nähtyämme hänet toikkaroimassa areenalla emme pitäneet asiaa enää niin epätodennäköisenä, sen sijaan kaverin turvallisuus huoletti. Kuvassa mies seisoo musta paita päällä hevosmiesten takana.

Jokaisen härän esiintyminen alkoi siten, että se kiskottiin yhteiskarsinasta hevosten voimalla areenalle, lassottiin ja pakotettiin tuota tolppaa vasten. Kun härästä oli saatu ylimääräiset narut irti ja rinnan alta mennyt rodeoköysi paikoilleen, ratsastaja kiipesi selkään ja härkä päästettiin vapaaksi.

Tästä alkoi varsinainen rodeo. Ainoastaan yksi mies lensi härän selästä. Muuten ratsastus loppui siihen, että härkä rauhoittui ja ratsastaja kiipesi yleisön joukkoon. Nuoret miehet tykkäsivät uhmata kohtaloaan ja seistä areenan reunalla niin kauan, kuin uskalsivat, ennen hyppyä takaisin katsomoon.

Rodeon loputtua alkoi "härkätaistelu", kun jalkamiehet ärsyttivät härkää, joka sitten hyökkäili ympäriinsä. Eläinrääkkäystähän tuo oli ja lähdettiinkin, kun yksi rauhaa rakastanut härkä ei suostunut ratsastettavaksi. Miehillä oli hirveä työ saada se tolpalle, josta se ei suostunut nousemaan ja miesten luovutettua se juoksi yhteiskarsinan luukulle rähisemättä, jonne se lopulta päästettiinkin. Aiemmin oli esiintynyt pari isosarvista, jotka antoivat ihan hyvän shown.

Rodeon jälkeen vetäydyttiin yhteen lukuisista baareista nauttimaan hyvää seitsemän vuotta vanhaa Nicaragualaista rommia, kolan ja jäiden kera (200c).

Juomia kumotessa tuli miettittyä, että oliko se nyt niin siellä Suomen maassa, että 10 paukun tilaaminen on ok, mutta kahta paukkua ei voi saada samaan lasiin, mutta pullon tilaaminen on ok?

Ilta oli hyvä ja melko pitkä, joten seuraavana päivänä tuli makoiltua riippumatossa ja luettua Ahtisaaren elämänkertaa. Hurjiin saavutuksiin on mies yltänyt ja noussut maailmanlaajuisesti asemaan, jota on hankala edes ymmärtää.

Maanantaina päätettiin jatkaa matkaa. Lautta lähtisi alkuillasta Altagraciasta San Carlosiin. Viimeinen bussi oli kuitenkin mennyt jo yhdeksältä aamulla, joten päätettiin yrittää liftata. Liikennettä oli kuitenkin erittäin vähän, joten parin tunnin odottelun jälkeen otettiin taksi Santa Cruziin (100c) ja jatkettiin sieltä bussilla.

Lauttarannassa silmiin pisti tuo punamusta lippu, joka on tuttu Rauli Virtasen kirjan kannesta. Siinä sitä liehutettiin barrikaadeilla, mutta vallankumouksen onnistuttua sisseistä on tullut valtapuolue, jonka lippuja näkee kaikkialla. Laivalippuja oli kahdenlaisia, mutta gringot eivät saaneet ostaa kuin kalliimpia yläkannen paikkoja (181c/hlö).

Laiva olikin hyvin jakautunut. Ylhäällä oli lähes ainoastaan gringoja ja alakerta oli täynnä paikallisia. Ei oltu hoksattu vuokrata tuollaista aurinkotuolia (30c) ja muutamat riippumaton ripustuspaikat olivat jo menneet, joten jouduttiin menemään kylmiin ilmastoituihin sisätiloihin.

Väljää oli kuitenkin, joten saatiin oma penkkirivi. Minna nukkui penkillä ja minä lattialla, yö meni yllättävän makoisasti ja aamulla saavuttiin San Carlosiin, valmiina jokiseikkailuun.

Maderas tulivuoren ympäri

Perjantaina vuokrattiin maastopyörät (10$/kpl) kahdeksi päiväksi ja lähdettiin kiertämään pienempää tulivuorta. Ajatuksena myös löytää 2/5 päiväksi mukava majapaikka (lautta menee kahdesti viikossa seuraavaan kohteeseen, San Carlosiin).

Tavattiin lähtiessä länsimaalainen vanhempi mies, joka kertoi, ettei saaren ympäri pääse, sillä tie on niin huono. Kerrottiin, että lähdetään silti yrittämään, sillä kuulosti oudolta, että tie joka on karttoihin merkitty on niin huono, ettei sitä pääse eteenpäin maastopyörällä. Aluksi matkanteko tuntuikin tahmealta, sillä kummallakaan ei ollut kokemusta leveärenkaisista ja tie oli tasaista betonitietä. Lisäksi pyöristä olisi voitu pitää vähän parempaa huolta, vaihteet paukkuivat ja yhdessä alamäkilähdössä ketjut lähtivät niin, että sain kivi työkalunani repiä niitä tovin pois jumista.

Playa Santo Domingossa ranta oli saaren kaunein, mutta täällä oli myös kallein majoitus ja länsimaalaisia enemmän, kuin paikallisia. Sama suhde jatkui edullisempaa Balgüeta kohti mentäessä, joten hylättiin tämä alue asumisvaihtoehtona.

Balgüessa pysähdyttiin kuitenkin aamiaiselle ja kyllä kannatti. Munakkaassa oli paljon kasviksia, banaaniranskalaiset olivat herkulliset ja papuriisihässäkkä eli gallo pinto oli hyvää (70c/kpl). Aterian kruunasi raikas appelsiinimehu. Paras aamiainen Keski-Amerikassa tähän mennessä.

Paikan muorilla oli lemmikkinä kaksi peuraa, joista toinen tässä.

Näitä kylttejä oli joka kylässä.

Belgüessa vierailtiin myös tällä vanhalla Magdalenan maatilalla ja saatiin loistavat kahvit. Ei pärjäisi moccamasterilla keitetylle suomalaiselle, mutta peittoaa kympin keittimellä keitetylle. Monta kuukautta lähinnä instat"kahvia" juoneena tilasin toisenkin kupillisen (0,65$/kuppi).

Minna tilasi myös pannukakkuja hunajalla. Erittäin hyviä olivat nämäkin, erityismaininta hunajalle. Kaikki tällä tilalla tuotetaan orgaanisesti, kuten paljolti koko saarella. Maa on tuliperäisyytensä takia hyvin rikasta, joten orgaaninen tuotanto on täällä helpompaa, kuin muualla ja lannoitteet kalliita.

Yläkerrasta oli hyvät näkymät.

Saaren vähemmän asutulla itäpuolellakin tie jatkui hyvänä. Välillä jouduttiin toki taluttamaan tiukemmat yämäet.

San Pedron hautasmaa ja taustalla Maderas. San Pedron jälkeen tie huononi möykkyiseksi. Skootterilla olisi pitänyt olla tarkkana, mutta pyörillä pääsi helposti eteenpäin. Tätä hunompaa osuutta jatkui vain viitisen kilometriä, jonka jälkeen tie oli taas oikein hyvä.

Hevosia näkyi ympäri saarta. Vetämässä kärryjä, ratsuina ja paljon myös vapaina.

40 kilometrin jälkeen löydettiin San Ramonista tämä majapaikka ja päätettiin jäädä yöksi.

Huone oli siisti ja viihtyisä (16$).

Tien toisella puolella oli järven ranta, joten uimaan pääsi helposti. Päätettiin, että, jos parempaa paikkaa ei löydetä, tullaan tänne pariksi päiväksi.

Parin majapaikan lisäksi San Ramonissa näytti olevan ainoastaan tällaisia rikkaamman väen taloja.

Syötiinkin majapaikassamme. Tämä iso kala oli todella hyvä (120c), mutta Minnan kana oli jäänyt raa'aksi, joten lähetettiin se uudelleen paistettavaksi. Toiseen kertaan paisettunakin kanasta tihkui hieman verta, joten osa jäi syömättä.

Illalla nähty iso rupisammakko.

Aamulla pakarat ja kämmenet olivat kipeät, mutta vetryivät muutaman kilometrin jälkeen.

Aamiaiselle kiivettiin tänne Mystica maatilalle.

Tämä Minnan kattaus oli jälleen loistava. Potut juuri sopivasti maustettuja, juusto maukasta ja itsetehty leipä herkullista (3,75$). Myös minun pannukakkuni olivat ok (4,5$). Näillä maatiloilla voi myös yöpyä ja päätulonlähde taitaakin olla ecolodgen pyörittäminen.

Päätieltä poikkeaminen vaati aina ylämäkeen taluttamista, mutta alaspäin oli mukava lasketella.

Meridasta löydettiin lopulta paikka, johon asettua. Huone ei ollut luksusta, mutta halpa (12$) ja sijaitsi rannalla, josta oli lähes Santo Domingon veroiset maisemat Concepcioniin päin. Lisäksi kylään pystyteltiin kojuja fiestaa varten. Kuultuamme, että rodeo alkaa viideltä, tuli kiire takaisin Altagraciaan, jotta ehdimme kahden bussiin. Tämän päivän polkemisurakka jäi 25 kilometriin, mikä oli ihan tarpeeksi.

Kencho hotellilla bussia odottaessa huomattiin, että tänne oli saapunut ilmeisesti luokkaretki. Ranskaa puhuivat, joten todennäköisesti olivat kanadalaisia, joita täällä on muutenkin valtavasti.

Bussiin siis ehdittiin, kuten myös fiestoille, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla.

Altagracia

Granadasta olisi päässyt suoraan Altagraciaan Ometepen saarelle, mutta vasta seuraavana päivänä ja perillä oltaisiin oltu vasta illalla. Päätettiinkin palata Rivasiin ja mennä saarelle sieltä. Keski-Amerikassa etäisyydet ovat ihanan lyhyitä. Rivasin bussi löytyi majapaikkamme läheltä ja saatiin istumapaikat. Kyydissä oli monta muutakin gringoa menossa Ometepelle (jatkan gringo-sanan käyttöä, vaikka se tarkoittaakin varsinaisesti vain jenkkejä ja sitä käytetään myös haukkumasanana). Hieman ennen Rivasia rahastaja tuli kysymään jäämmekö San Jorgeen, josta lautat Ometepelle lähtevät. Jäätiin mielellään, kuten moni muukin. Kyseessä oli kuitenkin huijaus. Bussi ei jättänyt meitä risteykseen, josta San Jorgen bussit menevät ohi, vaan n. kilometriä ennen paikkaan, jossa taksikuskit odottivat. Meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa 50c/hlö taksimatka muiden gringojen tavoin.

Satamassa kuultiin, että lautta lähtisi vajaan tunnin päästä. Tapettiinkin aikaa juttelemalla parin muun matkaajan kanssa. Sveitsiläinen mies haukkui Hondurasin Utilan, mikä oli yllättävää, sillä Uvitassa oltiin kuultu Utila ylistystä kanadalaiselta pariskunnalta. Toivottavasti kanadalaiset olivat oikeassa ja sveitsiläinen aloitteleva sukeltajana vain todella pettynyt, kun ei nähnyt isoja haita. Nicaraguan Corneilta pitäisi kuulemma löytyä enemmän isoja otuksia.

Lauttamme hyttiosasto. Minna jäi tänne torkkumaan ja minä lähdin kannelle.

Ometepe. Saari muodostuu kahdesta tulivuoresta. Maderasista, joka on sammunut tai syvässä unessa ja Concepcionista, joka on yksi Nicaraguan aktiivisimmista. Viimeksi se purkautui 2010.

Moyogalpan satama Concepcionin juurella. Moyogalpa on saaren suurin gringoghetto, joten otettiin bussi heti Concepcionin toiselle puolelle Altagraciaan, joka on saaren toiseksi suurin kylä ja vanha alkuperäisasukkaiden pääkaupunki.

Vaikka Altagracia on saaren toiseksi suurin kylä, ei tällä silti ole, kuin alle 5000 ihmistä, lehmiä vähän vähemmän.

Vaikka taivas oli lähes pilvetön Concepcionin huippua oli lähes aina peittämässä jumiin jäänyt pilvi. Vähän harkitsin huipulle kiipeämistä, mutta luovuin tästä ajatuksesta, motivaatio ei riittänyt 1610 metrin pystysuoraan nousuun. Majapaikaksi valittiin etsinnän jälkeen Kencho hotelli, josta saatiin huone omalla kylpyhuoneella 10 dollarilla. Täällä on outo tapa esitellä vain se kallein huone, eikä yrittää myydä halvempaa ilman, että kysyy sitä erikseen, vaan päästetään mielummin potenttiaalinen asiakas menemään. Kenchossakin käytiin aiemmin, muttei otettu 15$ huonetta, eikä meille mainittu mitään tästä halvemmasta huoneesta.

Kirkon pihasta löytyi erittäin vanhoja patsaita.

Museossa oli pienoismalli saaresta ja ihan mukavasti infoa.

Ruukku on suosittu museoesine.

Masaya tulivuori

Masayan tulivuorelle pääsee helpoiten matkatoimiston kiertoajelulla, mutta me valittiin kiinnostavampi ja lähes yhtä helppo tapa. Managuan minibussilla (20c/hlö) päästiin puiston portille ja ostettiin liput (100c/hlö). Portinvartijalta saatiin opaste ja infoa. Huipulle (5km) olisi päässyt kyydillä (100c), mutta skipattiin se ja lähdettiin kävelemään ylöspäin.

Laavakivipirunpeltoja oli alkumatkasta lähtien. Vuoden 1772 purkauksen jälkeen ei ole enää yhtä suuria purkauksia tullut. Tulivuori on kuitenkin edelleen aktiivinen ja viimeksi vuonna 2008 siitä purkautui vahvaa savua ja tuhkaa.

Kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin erittäin informatiiviseen ja mielenkiintoiseen infokeskukseen.

Mannerlaattojen rajat, eli alueet, joilta löytyy eniten aktiivisia tulivuoria.

Erilaisia laavatyyppejä:

Hidasta laavaa, eli ei niin vaarallista, tällaista haluan vielä joskus nähdä. Jos joku tietää täällä päin paikan, jossa voi valuvaa laavaa tai edes hehkuvan laavajärven nähdä, olen erittäin kiitollinen vinkkauksesta.

Laavapommeja, eli lentäviä kiviä, pirun vaarallisia.

Nopeaa laavaa, erittäin vaarallista myöskin. Pärskähtelevää.

Miguel Larreynaga, aikansa merkittävä ajattelija, kehitti 1843 teorian tulivuorten synnystä. Meri toimii suuren suurennuslasin tavoin ja voimistaa auringonsäteitä meren pohjaan saaden maan kuumumaan niin paljon, että aines lähtee liikkeelle ja synnyttää tulivuoren. Naurettavaltahan tämä nykyään kuulostaa ja saa ajattelemaan, että minkähän takia meille nauretaan 2170? Toivottavasti ei ydinjätteen hautailun takia.

Keskuksessa oli lisäksi erilaisia kolmiulotteisia poikkileikkauskuvia erilaisista tulivuorista, kolmiulotteinen kartta Nicaraguasta ja infoa kansallispuistoista, jotka ovat Nicaraguassa melko uusi juttu. Tämä Masayan kansallispuisto oli ensimmäinen 1979.

Myös kuivattuja kasveja, hyönteisiä ja täytettyjä eläimiä oli kunnioitettava kokoelma.

Same same but different. 1529 Francisco Bobadilla pystytti vuorelle ristin, jollainen vuorella on samalla paikalla edelleen ja nimesi kraaterin helvetin suuksi. Risti on siis saatanan pelotteena.

Myös aiemmin alkuperäiskansat uskoivat, että vuoren kraateri on jumalallinen ilmestys ja uhrasivat sinne ihmisiä.

Infopaikan jälkeen jatkettiin kipuamista. Tie oli asfaltoitu ja nousu ei ollut missään vaiheessa kovin jyrkkä. Vuori ei ole, kuin 635 metriä korkea. Lintuja ja sisiliskoja kummempia otuksia ei nähty, vaikka kyltissä käärmeillä peloteltiinkin.

Laavakivestä tehdyssä katoksessa odotettiin hetki sateen ohi menoa ja ihailtiin karun kauniita maisemia.

Siellä näkyy jo Franciscon risti.

Perillä kraateri oli vaikuttava, mutta mitään toivoa laavajärven näkemisestä ei ollut höyryn takia. Ristillekkään ei saanut tällä hetkellä kiivetä maanvyörymien takia.

Tältä näköalapaikalta kraaterin näki kokonaan.

Näköalapaikalta jatkettiin vähän matkaa sammuneen kraaterin ympäri, mutta käännyttiin takaisin, sillä kraateri ei vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta väsyneillä jaloilla. Toiselle puolelle aktiivista kraateriakin yritettiin, mutta siellä höyryt haittasivat hengittämistä ja pistivät yskimään, joten käännyttiin myös tältä reissulta takaisin ja todettiin, että oltiin onnekkaita, että sattui tuulemaan juuri oikeasta suunnasta. Kraaterilla olikin varoitus, että ristillä ei saa viettää yli 20 minuuttia.

Käveltyämme takaisin päätielle päätettiin mennä chickenbussilla Masayaan syömään, kun ei osattu päättää mihin mennään Granadassa. Bussin etuosassa oli kyltti jenkkiajoilta "lastenne turvallisuus on meidän työmme", nyt sopisi paremmin lastenne turvallisuus on teidän asianne. Masayan marketilta ei löytynyt ensin kuin uppopaistettua kanaa, mutta pienen etsimisen jälkeen

sain eteeni tämän annoksen, molempien annokset juomien kera yhteensä 160c. Tuo harmaa banaanikin oli ihan ok, perunamainen eikä makea, kuten ruokabanaanit yleensäkin. Masayasta päästiin chickenbussilla Granadaan.