maanantai 25. tammikuuta 2021

Jonani-Chwanka National Park

 Yhtenä päivänä hypättiin bussiin ja ajeltiin Jonani-Chwanka kansallispuistoon. Puisto on Sansibarin ainoa ja kuuluisa apinoistaan. Ainoastaan täällä ja istutettuna Pemballa elää uhanalaisia Zanzibarin red colobus apinoita. 


Sisäänpääsymaksu oli tansanialaiseksi kansallispuistoksi pieni 10$, niin oli kyllä puistokin, 50 km2. Mukaan lähti opas, joka kuului hintaan, tippiä toki odotettiin. Aluksi mentiin katsomaan apinoita.

Jotka olivat todella kesyjä. Kysyin syötetäänkö näitä ja opas vastasi, että ei. Colobus apinat syövät vain raakoja hedelmiä ja lehtiä. Kypsät hedelmät ovat liian makeita apinoiden herkälle vatsalle, joka ei kestä sokeria.

Pääsin testailemaan uutta Canonin Powershot SX2 HS, 40X superzoomia, jonka ostin tätä matkaa varten. Kun pakkasin viime tingassa en löytänyt mistään vanhan Olympus Stylus SP-100EE, 50X superzoomini laturia ja vara-akkua, joten päädyin ostamaan alesta tuon Canonin. Molemmissa on puolensa ja molemmat ovat nyt mukana, sillä piuha ja akku löytyivät lopulta 12 tuntia ennen lähtöä... Olympus on iso, joten sillä on tukeva zoomailla ja Canon taas pieni, joten se kulkee kivasti taskussa. Olen menosossa safarille, joten oli lähes pakollista pakata zoomikamera mukaan. Järkkäriä harkitsin pari sekuntia, mutten minä niin kiinnostunut ole kuvaamisesta. Pelkään, että sellaisen kanssa tilanteesta nauttiminen kärsisi. Hyvä zoomi riittää vallan mainiosti.

Tämä pari hoiti osuuttaan uhanalaisuuden vähentämiseksi.

Pikkusiakin nähtiin.

Nämä Aders's duikerit ovat hävinneet saarelta metsästyksen takia kokonaan tai lähes kokonaan ja nyt niitä pyritään istuttamaan takaisin. Tällä hetkellä kauriit ovat aitauksessa ja kun kantaa saadaan kasvatettua eläimet pääsevät vapauteen.

Sykes' apinan kanta on erittäin elinvoimainen ja sitä löytyy mantereeltakin, joten se jää täällä Colobusin varjoon, tavallisena apinana.

Opas esitteli myös metsää. Täällä on niin hyvin vettä, että jopa eukalyptuksen vieressä kasvaa muita puita. 

Meillä ei ollut omaa kulkuneuvoa, mutta onneksi opas muuntautui nopeasti taksikuskiksi ja pääsimme tutustumaan myös muutaman kilometrin päässä olevaan mangrovemetsään. Kyselin onko täälläkin herkullisia mangrovematoja, kuten Filippiineillä, mutta opas ei tiennyt niistä mitään. 

Vierailu Kansallispuistossa oli erittäin suositeltava. Ainoa miinus oli bussien karsea kaahaaminen, jännitti oikeasti parissa kohtaa.



sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Bwejuu, Dongwe ja Paje

Lähdin heti ensimmäisenä iltapäivänä snorklaamaan majapaikkani edustalle. Tällä alueella kaikki rannat ovat hyvin matalia ja riutalle on matkaa 1-1,5km. Vesi oli juuri nousemassa, joten pääsin uimaan polvivedessä vastavirtaa riutan reunalle asti. Matkalla näin kaloja ja pari moreenaakin, sekä valtavasti merisiiliä. Riuttaa vasten lyövät aallot olivat voimakkaita vaahtopäitä, enkä nähnyt missään reikää mennä läpi. Aurinkokin alkoi olla jo todella matalalla, joten käännyin takaisin ja uin virtauksen mukana rantaan. 

Olin kuullut, että seuraava ranta pohjoisessa eli Dongwe, olisi Ungujan paras snorklauskohde. Ykkönen on Mnemban riutta. Dongween pääsin 2€ kustantaneella mopokyydillä. Snorklausretkien tyrkyttäjiä tapasin heti ja yhdeltä kuulin, että paras snorklausalue on tuolla laiturin takana. Harmikseni en ollut painanut mieleeni satelliittikuvaa kovinkaan tarkasti. Riuttojen hahmottaminen ei ollut kovin helppoa rannalta. Tämä ranta poikkesi muista siinä, että täällä pääsi helposti uimaan.

Se the snorklauspaikka löytyi lopulta helposti, sillä veneitä oli viisi nipussa yhdellä kohtaa. Venemiehet syöttivät pullaa tai vastaavaa kaloille, jotta snorklaajilla olisi pällisteltävää. Ihan kivasti koralleja, aika vähän kaloja ja näkyvyys keskinkertainen. 

Moreenan näin täälläkin.

Mainitsinko jo, että merisiiliä riittää. Muistan jostain kuulleeni, että näiden raju leviäminen johtuu ylikalastuksesta, kun kaloja, jotka syövät näitä ei enää ole. Kävin riutan reunalla, mutta läpi en lähtenyt yrittämään täälläkään. Nyt mielenkiintoa ja aikaa olisi riittänyt, mutta virta merelle oli kova, rannan tyhjentyessä vedestä. Jos vielä yrittäisin riutan toiselle puolelle, tekisin sen kun vesi on korkeimmillaan. Melkoisen uintiharjoituksen jälkeen pääsin aiemmassa kuvassa näkyneelle hotellin laiturille. En ollut edes vedestä päässyt, kun venäläinen nainen tuli kyselemään snorklausvinkkejä, he olivat eilen nähneet komean rauskun laiturilta. 

Ajatuksena oli ollut ottaa mopo rannalta takaisin Bwejuuhun. Vedenalainen kamera on hyvä paikka säilyttää paria seteliä. Hinta oli kuitenkin ainoastaan kalliita resortteja täynnä olevalla rannalla kova. Mopomiehen viimeinen pyynti oli viisinkertainen verrattuna tulomatkaan. Kävelinkin tienvarteen odottelemaan mopoa, matkaa olisi ollut seitsemän kilometriä. Sellainen matka keskipäivällä ei huvittanut. Ennen mopoa pysäkille porhalsi bussi johon hyppäsin, olin jo lähes kuiva. Vähän nolona näytin kymppitonnin seteliä eli neljää euroa, kyyti maksoi todennäköisesti tonnin tai vähemmän. Rahastaja huitaisi odottamaan. Kun nousin kyydistä hän näytti peukkua, kiitos vain.


Nyt kun olen pidemmän aikaa tässä majassa, kävin ostamassa parilla eurolla kahdenkymmenen litran tonkan juomavettä. Kuvassa näkyy myös parin euron paikallinen aurinkorasva, kerroin kolmekymmentä. Se ei näemmä ollut ainakaan vedenkestävää. Olin polttanut snorklausreissulla kunnon turistin tapaan aika pahasti kävivarteni ja pohkeeni, vaikka aurinkorasvaa valelin itseeni reilusti. Satsasinkin seuraavaksi Nivean varmasti vedenkestävään 50+ aurinkorasvaan, 15€.

Auringon lisäksi toinen vaarallinen asia täällä ovat kookospähkinät. Majapaikan piha on täynnä palmuja. Yleensä pähkinät kerätään pois ennen putoamista, mutta täällä ei. Majapaikan parhaassa mökissä oli etelä-afrikkalainen pariskunta parin lapsen ja koiran kanssa. Heidän jälkeensä siihen muutti puolalainen pariskunta muutaman vuoden ikäisen lapsen kanssa. Puolalainen lapsi oli pihalla leikkimässä paikallisten lasten kanssa kun aivan mökin viereen jysähti iso kookospähkinä. Mies tuli mökistä melkoisen huolissaan ja pyysi tytön verannalle leikkimään.

Tuossa majapaikan riippumatossa oli mukava ottaa rennosti. Aktiivisempi aika oltiin Samin kanssa Pajessa. Aktiivinen aika tarkoitti lähinnä syömistä tai iltasafareita vakiopaikaksemme muodostuneessa Mahalissa. 

Mustekalaa 8€ Waterfrontissa, jossa syötiin, jos rannalla syötiin.

Väkeä riitti, joten ruoka liikkui.

Ravintola oli Pajen rannan keskustassa, joten täältä oli mukava seurata rantaelämää. 

Perinteinen afrikkalainen joulupukki.
 


lauantai 23. tammikuuta 2021

Rannalle

Seuraavaksi rannalle. Olin valinnut Pajen kohteeksi. Sopivasti tekemistä, muttei yhtä resorttinen, kuin Nungwi. Majapaikkaa yritin ensin katsella netistä, mutta useimmat paikat olivat todella kalliita ja halvempia ei näkynyt bookingissa suin muissa. Eihän nyt ole mikään high season, joten sama lompsia rannalle ja katsella joku kiva maja.

Eteläinen bussiasema ei enää ollut siellä, missä LP kertoi, vaan piti ottaa taksi kaupungin itärajalla sijaitsevalle Mwanakwerekwen torille 2€. Bussiasemalla tai oikeastaan tienpätkällä, mistä bussit lähtevät, minulla kävi tuuri.

Bussissa oli enää kaksi paikkaa vapaana ja päästiin heti matkaan. Sisällä oli tukalan kuuma, kun bussi ei liikkunut. Paljoa ei pysähdelty, joten Pajeen päästiin 1,5 tunnissa ja kyyti maksoi vajaan euron. Suunnitelman mukaisesti kiersin Pajen keskustan eteläpuolelle ja kävelin sieltä kohti rantaa. Kun näin ensimmäisen majapaikan, kävin kysymässä huonetta. Mies vilkaisi varauskirjaa ja totesi, että nyt on täyttä, mutta parin päivän päästä löytyisi tilaa. Kysyin mitä huone maksaa? Niin tarkoitit huonetta? Dormissa olisi vapaata ylihuomenna, mutta huoneet on täynnä koko loppukuun.. Voi olla todella hankalaa löytää Pajesta omaa huonetta. 

Täällä on siis erittäin high season. Päätin skipata kaikki rantamökit ja kävelin Lucianan ravintolaan, jossa pitäisi olla huoneita airbnb:n mukaan. Ravintolassa oli puhelias nuori poika, joka sanoi, että he ovat olleet joulukuusta asti täynnä. Päätin tilata ruokaa.

Ihan ok kastike riisillä 6€ ja olut 2€. Hinnat olivat melkein tuplat, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Syödessäni Lucianakin tuli paikalle ja kertoi, että joitain epävirallisia majoituspaikkoja voi löytyä, mutta aika vähissä ne tällä hetkellä ovat. Sitten hän muisti, että itseasiassa itävaltalainen mies on lähdössä huomenna ja voisin saada hänen huoneensa 15 dollarilla. Huoneessa ei ole omaa kylpyhuonetta. Tämä passasi mainiosti, dormiin en halua, mutta vessan voin jakaa. 

Olin jo ruokaa odotellessa katsellut homestayn Pajen eteläpuolelta ja kerroin meneväni sinne yhdeksi yöksi ja tulevani huomenna takaisin. 

Mopolla Jambianiin 2€ ja etsimään Maun paikkaa. Taloa ei meinannut löytyä mapsilla, joten soitin Maulle. Hän kertoi, että huone löytyy ja että olen lähellä taloa, kaikki tietävät missä hän asuu, joten kysy vain joltakin. Kaupasta sainkin opastuksen eräälle talolle, josta löytyi Maun vaimo. Kerroin, että olin soittanut Maulle ja hän lupasi huoneen. Ei muuta kuin sisälle. 


Kylpyhuone oli taas jaettu ja hintaa oli aamiaisen kera 18 dollaria. Sängyn runko oli valettu osaksi taloa.

Suihkussa käytyäni lähdin tutustumaan kylään tai paremminkin suuntasin rantaan. Ostin ensimmäisestä kaupasta 1,5 litran vesipullon 0,4€ ja join heti puolet. Pian minut piiritti lauma noin viisi vuotiaita lapsia. Yksi koitti nykäistä pulloa kädestäni ja saman tien siihen tarttui pieniä käsiä kaikkialta. Repäisin pullon ilmaan ja toruin lapsia. Sanoin, ettei saa ottaa kenenkään kädestä, vaan pitää pyytää kauniisti. Saman tien yksi tytöistä sanoi. Can I get water please. Tottakai, jos he kerran noin kovasti vettä tarvivat.

Jambianin ranta oli tyhjempi, kuin Pajen. Resortteja oli jo jonkin verran ja lisää rakennettiin. Paje on selkeästi laajenemassa tähän suuntaan.

Dhow, eli perinteinen arabialainen purjevene. Arabivaikutteiden takia yleinen täälläkin. 

Aamiainen oli samantyyppinen, kuin muuallakin, mutta paras tähän mennessä. Runsaasti hedelmiä, hyvä munakas ja leipää. Aamiaisen jälkeen heitin kamat taksiin ja ajelin takaisin Pajeen 4€. 

Ravintolalla tarjoilija pyysi minua istumaan ja tilasin inkiväärioluen. Pian Luciana tuli kertomaan, että Itävallassa jatkuu sulku, joten mies ei pääse lähtemään. Hän on pahoillaan, ei hän tietänyt, että Euroopassa on edelleen paha koronatilanne. Hänen poikansa alkaa kuitenkin soitella, ehkä minulle löytyy toinen paikka. 

Lähdin kävelylle rantaan. On ymmärrettävää, että täällä on näin paljon väkeä. Korkean tason suosittu rantakohde, jossa ei ole mitään rajoituksia, ei näitä valtavasti ole tällä hetkellä. Hyvä ystävä on tulossa Suomesta tänne viikon lomalle, ilman häntä olisin saattanut hypätä bussiin ja huristella väljemmille vesille. Tuo ranta hohtaa niin valkoisena, että aurinkolasit on pakko hommata pikaisesti. Hyvä kun silmiä pystyy pitämään auki.

Pajen sukelluskeskuksessa oli aika korkeat hinnat, eikä pinnan alla ole mitään erityistä, joten päätin jättää sukellukset väliin. Reissua suunnitellessa olin jo innostunut Pembasta, sillä siellä on vasarapäähaita. Kysyinkin asiasta Swahili diversilta, mutta he kertoivat, että nyt ei ole se sesonki. Tällä hetkellä keskitytään enemmän keskikokoisiin kaloihin ja pikkumönkiäisiin. He tarjosivat 6 sukelluksen pakettia välineineen 400 dollarilla, sekä majoitusta dormissa 20 dollarilla, mutta päätin skipata Pemban.

Lucianalla sain kuulla hyviä uutisia. Saisin Bwejuusta mökin 25 dollarilla aamiaisen kera. He myös tilaisivat minulle mopon. Muutaman kilometrin päässä sijaitseva Bwejuu sopisi jopa paremmin, Samikin oli tulossa nimenomaan sinne.



Perillä olin vielä tyytyväisempi. Mökki rannalla ja oma kylpyhuone. Eihän tämän parempaa olisi voinut toivoa. 

Pihapiiri

Huoneen viereen sai viriteltyä riippumaton, josta näki merelle. Huomasin myöhemmin, että tähän paistoi koko päivän aurinko, joten vaihdoin palmujen varjossa olevaan majapaikan riippumattoon. Tuossa oikealla puolella olevista huoneista ei ole kuin etuseinät jäljellä. Naapuri halusi rakentaa tien rannalle, joten rakennus piti purkaa.
 




keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Sulttaanit ja orjat

House of Wonders. Tämä Sansibarin suurin, kaunein ja aikansa modernein palatsi rakennettiin 1883. Sittemmin on kertynyt korjausvelkaa niin, että osa talosta romahti viitisen vuotta sitten. En ole ihan varma ehdittiinkö paikkaa avata uudelleen. Uusittu osa joka tapauksessa romahti viime jouluna ja 2 työmiestä sai surmansa. Korjaushanketta rahoittaa Omanin sulttani, joka hallitsi aikoinaan myös Sansibaria (1698-1856). Sansibar toimi jopa Omanin pääkaupunkina 1832-1856. Vanhan sulttaanin kuoltua 1856 maa jaettiin hänen kahdelle pojalleen. Toinen sai Sansibarin ja toinen Omanin. Sansibarilta hallittiin myös suuria osia Manner-Afrikkaa. 

House of wondersin vieressä on sulttaanin palatsi, joka ei ole romahtanut ja johon pääsee vierailulle. Rakennuttaja Seyyid Said (1804-1856) kuvassa. Muutaman euron pääsymaksuun kuului opas, jota oli tietenkin kohteliasta tipata lopuksi.

Aloitetaan maisemalla sulttaanin parvekkeelta. Näkymä ei ollut lainkaan huono. Tuohon aikaan vesi huuhtoi palatsin portteja, joten tuota bulevardia ei ollut.

Tätä koristetta kannettiin sulttaanin edessä, kun hän kulki rahvaan seassa. Olisihan ollut kaikin puolin ikävää, jos joku ei huomaisi kumartaa hallitsijalle.

Sulttaanin matkapesusetti. Tuo kylpyallas nousee ylös, veden tyhjentämiseksi ja kuljetuksen helpottamiseksi.

Sansibarin sulttaani oli paikalla, kun kuningatar Elisabeth toinen kruunattiin (nykyinen kuningatar) ja hän sai kuningattarelta lahjaksi tämän muotokuvan.


Sultaani otti täällä vieraansa vastaan. Myös sulttanin ykkösvaimolla oli oma vastaanottohuone palatsissa. Loput vaimot ja muu haaremi asuivat keskustan ulkopuolella olevassa palatsissa.

Sulttanin parlamentti istui tässä huoneessa ja niin tekee edelleen toisinaan Sansibarin parlamentti. Sulttaanin aikaan parlamentilla ei tietenkään ollut suoraa valtaa, vaan se kuului kokonaan sulttaanille, joka oli tietenkin nimennyt parlamentin. Parempi sana olisikin neuvonantajien joukko.

Kätevä keskustelutuoli.

Sansibar on vanha kauppala ja maustesaari, mutta tärkeintä kauppatavaraa olivat orjat, varsinkin 1800-luvulla. Heidän ansiostaan Sulttaaneista ja kauppiaista tuli erittäin rikkaita. Orjat hankittiin Manner-Afrikasta ja tuotiin tänne kaupattavaksi, sillä saarelta on erittäin vaikea karata. Täältä orjat jatkoivat matkaa muunmuassa takaisin mantereelle, Intian valtameren saarille, Intiaan ja Arabiaan. Amerikan orjat on myyty Länsi-Afrikasta, ei juurikaan täältä.

Lähetyssaarnaaja Livingstone ja piispa Edward Steere saivat tehtyä sulttaanin kanssa sopimuksen (Englannin painostusta ja puntia) orjuuden lopettamisesta 1860-luvulla täällä ja näin olleen entiselle kauppapaikalle rakennettiin kirkko. Sopimus ei kauaa pitänyt, kauppa vain siirtyi vähemmän julkisille paikoille. Livingston kuoli Sambiassa 1873. Englantilainen suurmies oli halunnut, että osa hänestä jää Afrikkaan, joten hänen uskolliset palvelijansa irroittivat Livingstonen sydämen ja hautasivat sen puun juurelle Sambiaan. Tuo risti on tehty puusta, joka kasvaa tuolla paikalla. Loppuruumis suolattiin ja kuljetettiin Sansibarin kautta Englantiin, jossa se haudattiin Wetminster Abbeyn kirkkoon. Steere on haudattu tuonne alttarin taakse.

Orjien säilytykammioita on säilynyt kaksi. Tässä kammiossa oli tilaa 75 lapselle ja naiselle. Miehille oli oma kammio. Kammioon nousi vesi ja tämä toimi viemäröintinä. Ennen myytäväksi viemistä orjat olivat kammioissa 2 vuorokautta ilman vettä ja ruokaa. Jos orja sevisi, hän oli riittävän hyvä myytäväksi. Ulos päästyään orja sidottiin paaluun ja hänet ruoskittiin. Huutajat olivat kakkosluokkaa, he jotka kestivät huutamatta myytiin kalliimmalla.


Tämän muistomerkin on tehnyt ruotsalainen Clara Sörnäs 1998.

Näyttelyn lopuksi oli muistutus siitä, että nykyään orjia on lukumäärällisesti enemmän kuin koskaan ennen.
 

tiistai 19. tammikuuta 2021

Changuun saari

 

Täällä on aika kuuma, joten snorklaamaan teki mieli. Ranta löytyy toki kivikaupungistakin, mutta siellä ei taida olla mitään mielenkiintoista pinnan alla. 

Changulle siis. Britit rakensivat saarelle 1800-luvulla vankilan, mutteivat koskaan avanneet sitä. Tästä huolimatta saarta kutsutaan edelleen vankilasaareksi. Sen sijaan saarta on käytetty esimerkiksi keltakuumekaranteenipaikkana ja nykyään saarella on hotelli, jonka vieraille suurin osa saaresta on varattu.

Pakattuani reppuun snorklausvälineet ja kameran kävelin Big tree rannalle, josta tiesin kyytien lähtevän. Paras tarjous privaattireissusta oli 50ks (20€). Kerroin, että olisin kiinnostunut jakamaan kyydin ja kustannukset. Ensin tämä oli mahdotonta mutta sitten pyydettiin odottamaan. Kohta mies toi paikalle venäläismiehen, joka ei puhunut sanaakaan englantia ja kertoi, että tämä haluaa jakaa kyydin, hinta on 40ks per naama. Kun puhutaan pelkästä kyydistä 50ks jaettuna kahdella on mielestäni 25ks. Aloin selittää tätä miehelle. Tässä vaiheessa keskustelusta mitään ymmärtämätön venäläinen häipyi. Jäin vielä odottamaan hetkeksi. Kohta paikalle pyyhälsi joku täysin outo tyyppi ja sanoi, että kyydin jakajat ovat jo veneessä, sinne äkkiä. Olin vähän yllättynyt, mutta kun sain väännettyä hinnaksi 30ks ja sovittua kahdesta tunnista saarella kävelin veneeseen, jossa odotti 6 venäläistä. 

Veneessä jo matkalla saarelle minulle sanottiin, että saarella ollaan maksimissaan tunti. Asia kunnossa, rantamies siis valehteli? Kyllä vastasi venemies. Hitto näitä häsläreitä, mutta pääsenpähän snorklaamaan. Rannassa kysyin venemieheltä, missä on hyvä snorklata. Hän vastasi, että nyt ei ole oikea aika snorklata, pitää tulla iltapäivällä uudestaan snorklausreissulle. Näytti kuitenkin suunnan rannan pohjoispuolelle.
Saaren vetonaula ovat nämä jättiläiskilpikonnat, jotka Seychelles lahjoitti vuonna 1919. Kilpikonnia olisi päässyt ruokkimaan neljällä eurolla mutta skippasin tämän. 

"Vankila"

Nyt oli pakolliset maanpäälliset nähty, joten kävelin takaisin rannalle ja hyppäsin veteen. Tai no ei sitä hyppäämiseksi voinut sanoa. Vesi oli matalalla, joten laskeuduin sääriveteen ja lähdin varovasti uimaan syvemmälle. 

Aluksi näkyi vain merisiilejä ja meritähtiä.

Päästyäni riutan reunalle, olin tyytyväinen. Kauniita hyväkuntoisia koralleja ja hieman kaloja. Isoja vonkaleita en odottanutkaan. Täällä ei ole lainkaan suojelualueita ja kalastus on runsasta.

Hummeri

Nemokaloja

Ranta mereltäpäin kuvattuna. 

Olin ollut saarella noin tunnin palattuani vedestä, joten menin kallioiden varjoon ottamaan rennosti ja odottamaan muita. Kun reilu kaksi tuntia oli kulunut venemies tuli luokseni ja käski olla paikallaan, hän etsii muut ja lähdemme pois. Löydettyään ryhmän, hän vei koko porukan veden rajaan puolenpäivän polttavan auringon alle ja seisoimme tovin siinä. Sitten hän lähti huitomaan veneen kapteenille, että tuo se vene nyt tänne. Hyvä reissu, mutta tähän venemieheen en ollut tyytyväinen. 

Paluu pääsaarelle.

Olin kuiva, joten kävin lounastamassa matkalla suihkuun. Vilkaisin listaa, mutta näytin sitten paikallisen miehen annosta ja sanoin haluavani samanlaisen. Banaania kalakastikkeella siis (2€). Banaanit muistuttivat enemmän suomalaisia perunoita, kuin Suomesta löytyviä banaaneja. Oikein hyvä sapuska. Oikein hyvä virkistäytyminen.