perjantai 28. helmikuuta 2020

Biliran

Chamorita oli kaunis paikka ja sijaitsi potenttiaalisella snorklauspaikalla, mutta lähellä oli ilmeisimmin magrovemetsä ja joki, sillä vesi oli ruskeaa.

Uima-allas oli kirkas. Vietettiin altaalla yksi päivä, mutta kukaan meistä ei käynyt uimassa. Olin saanut vatsataudin melskattuani Bulusanin uima-altaassa ja vesiliukumäessä, joten vähän pelkäsin allasta. Olimme syöneet kaikki samaa ruokaa joten siitä mahatauti tuskin oli tullut.

Olin ajatellut vuokrata täältä mopon, jolla olisin etsinyt uuden majapaikan snorklausmahdollisuudella. Mopoa ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten jatkettiin matkaa muutaman yön jälkeen Agta rannalle nettihakujen perusteella. Chamoritassa oli meidän lisäksemme vain muutama vanhempi mies, nuorempi paikallinen nainen pariskunta. Kuulimme kuinka naapurimme eläkeläismies ehdotteli avioliittoa reilu parikymppiselle tyttöystävälleen. Naisen vastaus oli, että sinähän olet jo naimisissa. Lisäksi paikka vaikutti olevan paikallisten suosiossa.

Yksi normaalimman ikäeron omaava pariskunta tavattiin myöhemmin myös Agtassa. Mies osasi laskea viiteen suomeksi. En nyt muista missä pariskunta asuu nykyään, mutta miehelle Suomi oli tullut tutuksi, sillä Hesari oli ollut aikoinaan hänen asiakkaansa.

Agtaan päästiin kolmipyöräisellä. Otettiin kyyti aluksi vain Navaliin (2€), mutta matkalla kysyin mitä kyyti Agtaan asti maksaisi? 7€ oli varsin kohtuullinen hinta saarella, jolla julkista liikennettä on melko vähän ja kaksipyöräinen mopo on yleisin taksi.

Agta beach resortin ravintola oli ensimmäinen pysäkki ja siitä tuli vakkarimme. Erittäin hyvää ruokaa.



Yöpymään mentiin Coco Groove resorttiin. Otettiin tilavin ja kallein huone 15 eurolla. Paikan pitää oli superystävällinen, olisi tuonut huoneeseen jopa jääkaapin, jos olisimme halunneet. Hyttysverkon olisimme halunneet, mutta sitä ei valitettavasti ollut saatavilla. Vauvalla on onneksi omassa koodissaan hyttyssuoja. Hyttysiä oli varsinkin ensimmäisenä yönä paljon, seuraavina poltettiin hyttyssavua terassilla.

Viihdekeskus. Telkkari ja raamattu, kumpaankaan ei tutustuttu.

Myös Chamoritassa täytettiin tällainen koronakaavake.

Uusin koronavirus on someaikakauden ensimmäinen maailmanlaajuisen huomion saanut epidemia. Tässä vaiheessa toivoisi, että tautiin olisi suhtauduttu kuin tavallista ärhäkämpään kausi-influenssaan, mihin tautia voi helposti verrata. Olen lukenut, kuinka Boliviassa on laitettu oireettomia japanilaisia eristyksiin, vain koska ovat aasialaisia. Ukrainassa on kivitetty bussia, jossa on ollut eristykseen meneviä ihmisiä. New Yorkissa aasialaisia kohtaan on oltu agressiivisia. Espanjassa ihmiset eivät uskalla mennä aasiamarketteihin ja niin edelleen.

Hysteria pelottaa. Tauti sinänsä ei. Emme toki ole riskiryhmässä. Vauvoihin tauti ei ole juurikaan iskenyt (yhtään alle 10-vuotiasta ei ole kuollut) ja me vanhemmat olemme vielä riskiryhmän ulkopuolella hyväkuntoisina keski-ikäisinä. Tauti on tappanut suurimmaksi osaksi iäkkäitä, kuten kaikki muutkin vakavat sairaudet. Kyseessä ei ole Ebola tai edes lintuinfluenssa.


Agtan ranta oli ihan kiva. Paikallisten viikonloppukohteena erittäin suosittu ja lasinsiruja oli jonkin verran hiekassa. Näkyvyys oli melko heikko (alle 5m), joten snorklattavaa oli vähän. Ranta syveni hitaasti ja siellä missä alkoi olla koralleja ei enää nähnyt paljoakaan. Oli viikonloppu, joten vesiskootterihurjastelijoiden kanssa sai olla varovainen.

Agtan rannassa on oma tarunsa. Rannan ensimmäinen asukas on ollut iso tumma mies. Tuo mies vaeltaa edelleen rannalla ja läheisillä kukkuloilla täydenkuun yönä. Tuolloin on syytä pysyä sisällä ja jättää uhrilahjaksi savukkeita, ruokaa ja viinaa, joita mies rakastaa.

Ranta on jyrkän mäen alapuolella, joten täällä toimii huonosti netti. Parhaan kuuluvuuden löysin tämän kyltin luota.

Auringonlasku Agta beach resortin ravintolasta.

Cocosta sai vuokrata skootterin (8€), joten kävin sillä ostamassa kyliltä hedelmiä, vaippoja ja tutustuin muutenkin saareen.

Bagongbong vesiputous.

Tiet olivat hyvässä kunnossa

Tai niitä rakennettiin. Saari aikoo pistää itsensä isosti turistikartalle. Potenttiaalia kieltämättä löytyy.

Näin kaksi tällaista rivitalokeskittymää keskellä ei mitään, ei tullut kysyttyä kenelle nämä siirtokunnat on rakennettu.

Riisipenkereitä.

Ulan-Ulan vesiputous oli todella komea.

Tie Ulan-Ulanille oli rempassa, tuo muta oli pirullisen liukas ja työtä vaati, että pysyin pystyssä. Ennen Navaliin ajoa piti käydä rannassa pesemässä kengät ja jalat.

Navalissa näin tämän suuren kukkotappeluareenan. Uteliaisuus voitti ja kaarroin pihaan. En ole koskaan nähnyt filippiiniläistä kukkotappelua ja paikalliseen kulttuuriin tutustumisen takia päätin käydä katsomassa, vaikka tiedän, ettei toiminta ole järin eettistä.

Iso tapahtuma tulossa. Sisään piti maksaa 0,5€.

Katsoin muutaman ottelun. Aluksi kukkoja käytettiin lähellä toisiaan ja selkeästi ärsytettiin, ihmisten huuto oli todella kovaa, vetoa lyötiin kiivaasti. Lopulta kukkojen koivessa olleiden terien suojat poistettiin ja kukot päästettiin toisiensa kimppuun.

Kamppailu oli ohi parin hyökkäyksen jälkeen, kun toiseen oli uponnut piikki. Melkoista arpapeliä sanoisin, tuskin kukot osaavat miekkaa käyttää, varsinkin, kun jokainen matsi päättyi kuolemaan. Seuraava matsi alkoi heti edellisen jälkeen. Nyt tämä on nähty, en ymmärrä viihdeaspektia. Enemmän kävi kuitenkin sääliksi esimerkiksi sikaa jota kuljetettiin kolmipyöräiseen sidottuna, vaikka eihän toinen eläinrääkkäys tee toisesta hyväksyttävämpää. Pitäis ruveta vegeks.

Vesipuhvelin vasikoita, nämä vaikuttivat onnellisilta.

Päivän päätteeksi kävin kyselemässä Maripipille kyytejä Kawayanista. Olimme jo aiemmin olleet menossa sinne, mutta peruin varauksen sillä kävi ilmi, että saarella ainoa kulkuväline olisi mopo. Vauva ja suuret kantamukset eivät anna mahdollisuutta moposiirtymille. Kawayanissa kävi ilmi, että Napo Beach resortille pääsisi suoraan veneellä 30€ suunta. Päätettiin lähteä seuraavana päivänä sinne. Filippiineillä olo alkaa päättyä ja hyvään snorklauspaikkaan tekee vielä mieli.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Samar

Crystal Springsistä jatkettiin taas Irosiniin jeepneyllä ja minä pääsin katolle. Alkumatkasta koitin nähdä Bulusanin huipun, mutta pilvistä oli. Irosinissa odotettiin aikamme jeepneytä, mutta kun sitä ei kuulunut alkoi olla jo vaarana, että myöhästymme 12 laivasta, joten otettiin Matnogiin kolmipyöräinen (5€).

Matkalla katselin huolestuneena kelloa, olimme odottaneet jeepneytä liian pitkään, olisimme satamassa tasan kahdeltatoista tai paria minuuttia vaille. Päästyämme perille jätin Minnan ja vauvan matkatavaroiden kanssa sataman portille ja juoksin suuntaan, josta paikalliset kertoivat lippuluukun löytyvän. Joku mies osti tukkua lippuja ja luukulla kesti ja kesti. Jos hän olisi menossa samaan laivaan, minulla ei ollut hätää. Lipunmyyjä myi niin nopeasti liput minulle, että totesin kiireen olevan edelleen todellinen. Taas juoksuun ja pikakävelyä laivaan matkatavaroiden kanssa.

Sitten katseltiinkin laivasta tätä maisemaa reilut puoli tuntia.

Olimme menossa San Isidroon Samarille. Olin alunperin suunnitellut, että kävisimme Birin saarella katsomassa kuuluisia kallioita ja jatkaisimme sieltä Dalupirin saarelle. Birin saaret hylättiin, sillä kallioalueelle on pakko ottaa nykyään opas. Rento päiväretki olisikin siis oppaan perässä kiiruhtamista, ei kiitos tällä kertaa.

Dalupirin (San Antonio) saaresta taas en löytänyt hyvää majapaikkaa. Ainoastaan yksi suhteellisen kallis resortti oli varausjärjestelmissä ja muiden paikkojen puhelinnumerot eivät toimineet. Vauvan kanssa mennään ja katsotaan vaihtoehtoon ei mielellään lähdetä, jos edes alustavaa tietoa ei ole. Eräs halpa ruotsalainen paikka näytti siirtyneen upeaan paikkaan 7 islandille Dalupirista itään. Siitäkään ei juuri tietoa löytynyt, paitsi yhdessä keskustelupätkässä sähköpostiosoite, joten laitoin viestiä, että löytyiskö huonetta? Sain vastaukseksi ystävällisen ilmoituksen, että heillä ei ole "huoneita" vaan paikka on viiden tähden luxusresortti. Ilmeisesti piilopirtti rikkaille ja kuuluisille, tai muuten vain hyvin varakkaille. Ruotsalainen on päässyt kivasti eteenpäin.

Kaljalaiva San Isidronin satamassa. Täällä odotettiin hetken verran kyytiä. Eräs ystävällinen paikallinen nainen tuli kysymään haluaisimmeko, että hän varaa pakettiautoon Allenista Calbayogiin paikat meille. Hän on menossa seuraavalla ja se on täynnä, mutta seuraavissa voisi olla tilaa. Kiitimme ystävällisyydestä, mutta kerroimme pitävämme jeepneystä enmmän. Nainen oli hieman yllättynyt. Täällä tykätään kulkea pakettiautiolla pidemmät matkat. Me ei edelleenkään tykätä, ahdasta ja turvatonta (hulluja kuskeja). Jos ilmastointi toimii aivan liian kylmää ja jos ei, niin happi loppuu.

Jeepney tuli pian ja minä menin taas katolle, sisällä oli melko täyttä. Minna kertoi perillä, että loppua kohden tunnelma oli ollut erittäin tiivis.

Oli sunnuntai, joten kukkotappeluareenalla oli täysi tohina päällä. Jumala ei ilmeisesti pyhittänyt kukoille lepopäivää.

Huumeista puhdistettu kylä.

Jäätiin pois Maguinossa, josta olin löytänyt kivan oloisen Leisure park resortin.

Huoneen hinta oli hieman korkeampi kuin (26€) mihin oltiin totuttu, mutta paikka vaikutti kivalta.

Odotin innolla päästä snorklaamaan.

Vettä ei kuitenkaan tullut kylpyhuoneeseen, kuin pieniä liruja satunnaisesti ja aina kun kävimme asiasta valittamassa, saimme saman vastauksen, asiaa korjataan ja tunnin sisällä toimii. Jo illalla huomasimme, että veden lämmitintä ei ollut edes kytketty. Seuraavana aamuna todettiin uima-allas aika saastaiseksi ja yläkerran huoneet olivat peruskorjauksessa. Tuskin siis vettä on oikeasti lähiaikoina tulossa ja omistajan valehtelu ärsytti. Päätettiin siis jatkaa matkaa. Ehkä ihan kiva paikka, kun saavat valmiiksi.

Minulle oli noussut illalla kuume ja vatsa mennyt löysälle. Suolen sai kuitenkin tukkoon muutamalla imodiumilla.

Paikan apinoita kävi sääliksi. Oli näillä sentään juoksutanko ja vähemmän julma panta.

Leisuresta jatkettiin sopivan päivämatkan päässä olleeseen Catbaloganiin. Huone saatiin 18 eurolla Novo hotellista ja oltiin lopulta pari päivää. Kuume ei enää noussut, mutta vessan oli hyvä olla lähellä. Ihan kiva kaupunki, noin Filippiinien standardeilla. Tässä vaiheessa oltiin päätetty jatkaa Leytelle Biliraniin. Samarilta ei löydetty paratiisia.

Apteekista saa monenlaista lääkettä

Nää oli hyviä, sisälsivät aitoa squidia ja maistuivat siltä. Kesällä söin haggissipsejä, pussissa oli merkintä, että sopivat vegaaneille.

Arvostelujen mukaan Erniesista saa kaupungin parasta pizzaa. Iso kasa juustoa juustonaksujen makuisen pohjan päällä. Ei ollenkaan huono, mutta perinteinen on parempi.

Hotellin kylmäkaapista saa aasinsillan tulevaisuuden suunnitelmiin. Päätettiin hylätä suunnitelmat pikaisesta Tokion alueelle siirtymisestä ja idea Dubain kautta Egyptiin siirtymisestä. Palasimmekin alkuperäiseen.

Toisin, kuin olisi voinut sähköpostista ymmärtää, ei Airasia kaikkia Taiwanin lentoja ole perunut, vain Cebun ja Kaohsiung väliset. Cebu on enemmän lomahubi ja Manila taas bisneshubi. Taiwanissa on töissä paljon filippiiniläisiä, joten heitä riittää täyttämään lennot, vaikka taiwanilaiset ovatkin maahantulokieltolistalla.

Ostimme uudet lennot Tacloban-Manila-Taipei, suurin piirtein samalla hinnalla, kuin mitä perutut olivat maksaneet, eli 200 eurolla. Hyvitys on matkalla, robotti aspan kanssa "meinas" mennä hermot. Lennämme siis Taiwaniin 29.2. ja Fukuokaan siirrymme 11.3.

Taclobaneen menneessä törmäsin ensimmäistä kertaa bussinaissaarnaajaan. Aina ennen nämä ovat olleet sliipattuja miehiä. Miehistä poiketen puhui aika lyhyesti ja jäi pois jo Catbaloganin rajalla. Tiedä häntä miten vaikutti kirjekuorien täyttymiseen.


Rakasta kanaa, älä tyydy yhteen.

Taclobanissa syötiin ja vaihdettiin bussia. Navaliin menevää ei ollut, joten hypättiin sellaiseen, joka menee oikeaan suuntaan. Bussissa kävi ilmi, että bussi menee Biliranin eteläkärkeen asti. Jäätyämme pois tihkutti vettä ja ainoa kulkuväline näytti olevan mopo. Hetken aikaa odotettuamme ja kun mitään kulkuvälinettä ei pimentyvässä illassa näkynyt, kävin kyselemässä uudestaan ja nyt löytyi kolmipyöräinen. 5 eurolla mies heitti meidät Chamoritaan, josta olin varannut huoneen tekstiviestillä. Tacloban-Naval bussi ohitti meidät matkalla. Mistähän se oli lähtenyt. Oltiin kyselty Taclobanin eteläiseltä ja pohjoiselta bussiasemalta Navalin bussia...

maanantai 24. helmikuuta 2020

Bulusan

Donsolista lähdettiin Jeepneyllä Putiaoon. Tuossa risteykseesä ei kauaa oltu, kun jo paikalle saapui Sorsogonin bussi. Sorsogonista jatkettiin taas jeepneyllä Irosiniin.

Bulusaniin menevässä Jeepneyssä oli vain yksi sisäpaikka jäljellä, joten Minna ja vauva ottivat sen ja minä pääsin katolle.

Ihan Blulusaniin asti ei menty, vaan jäätiin Bulusan Crystal Springs resorttiin, josta löytyi uima-allas ja mukava huone 16 eurolla. Ravintola kuitenkin puuttui. Sovittiinkin, että saamme käyttää 60 euron perhehuoneen keittiötä, jos maksamme muutaman euron ylimääräistä. Paikan superystävällinen poika käytti meitä kolmipyöräisellä lähikylän ruokakojulla. Mukaan tarttui vihanneksia, munia ja riisiä. Ostoksia tehdessä tuli mieleen, että Suomessa on kyllä superhalpaa ruokaa. Täällä peruselintarvikkeet maksavat suurin piirtein saman verran, vaikka palkkataso on toiselta planeetalta. Ei ihme, että Suomen maaseutu on tehnyt jo vuosikymmeniä kuolemaa, miten ihmeessä niillä tuottajahinnoilla voi Suomessa elää.

Pihassa oli pilipuu, joten saimme maistaa tuoretta pilipähkinää. Parempaa, kuin kuivattu. Tuo valkoinen hedelmäosakin on syötävää, jos sen keittää. Jälkeenpäin ajateltuna olis voinut kokeilla, meillähän oli keittiö. Nyt hedelmä meni roskiin.


Oltiin valittu majapaikka sen takia, että se sijaitsee sopivan päivämatkan päässä (olemme matkalla Leytelle) ja sieltä voi kävellä Bulusanin järvelle. Resorttimme vieressä oli rakenteilla suuri parkkipaikka, johon autot pitää tulevaisuudessa jättää ja jatkaa kävellen tai sähköbussilla. Nyt kävelymatkaa häiritsivät mopot, jeepneyt, pakettiautot ja bussit. Ei onneksi liian tiheään, joten viidakon ääniäkin sai kuunnella.

Jättiläissaniainen.

Bulusanin järvi. Järvi on jonkin lähteen mukaan maaginen, sillä se on syvä, eikä koskaan kuivu, vaikka sinne ei virtaa yhtään jokea, luullakseni selitys löytyy lähteestä.

Paikka sijaitsee Bulusanin tulivuoren kupeessa, järveltä tulivuori ei näkynyt. Kuva mäeltä majapaikaltamme hieman Irosiniin päin, josta tulivuori olisi näkynyt, jos ei olisi ollut niin pilvistä. Bulusan on Filippiinien neljänneksi aktiivisin tulivuori Mayonin, Taalin ja Kanlaonin jälkeen. Viimeisin pieni purkautuminen on tammikuulta.

Päätettiin ettei parin kilometrin lenkki järven ympäri ole trekkailua. Oppaat on ihan kivoja, mutta rennompaa on olla keskenämme.

Reitti oli paikoin vaativampi, mutta vauva käveli itse noin viidenneksen matkasta.

Luonnon taidetta.

Kaunis kukka.

Jännä mato. Yksi ruskea käärmekin nähtiin.

Riippusiltapolkuja olisi ollut pitkät siivut järven itäpuolella, mutta lautoja puuttui sen verran paljon, ettei menty.

Järven ravintolasta löytyi paikallista suklaata (2€). Tummaa ja vähäsokerista, lähes terveellistä herkkua siis.

Pienet purjeet, pitkät sääret.