Iboihin rannoilla oli kaksi sukelluskeskusta. Iboih divers päärannalla ja Rubiah Tirta divers leikkipuistorannalla. Suomalainen mies, johon törmättiin polulla suositteli Iboihia, joten menin ensin sinne. Heillä oli kuitenkin iso ryhmä juuri aloittanut, joten enempää sukeltajia ei mahtunut mukaan. Jatkoin Rubiah diversille ja varasin heiltä pari sukellusta (n.20€/sukellus varusteineen).
Missä luuhaa skunk anemonefish?
Telkomselin toimistolta sain noin kymmenessä minuutissa turistisimin (n.10€), joka sisälsi 5gb dataa. Passi piti olla mukana ja puhelimen imeikoodi. NFL playoffit ovat käynnissä, joten otin saman tien 10gb lisädataa muutamalla eurolla. Sitä voi ostella lisää mistä tahansa pikkukojusta.
Oltiin kuultu saksalaisilta turisteilta, että Iboihin automaatti antaa vain 1,5M kerrallaan, joten tarkoitus oli myös nostaa jokunen miljoona isolta kylältä. Pankissa kuitenkin kerrottiin, että Iboihissa on ainoa automaatti, joka toimii ulkomaalaisella Visalla... Se antoikin 2,5M kun kävin illalla kokeilemassa.
Myöhemmin kuulin, että saaren automaatit on vaihdettu Islamilaisen pankin automaatteihin, kuten muuallakin Acehissa ja aluksi yksikään ei antanut ulkomaisilla korteilla rahaa. Yrittäjät valittivat asiasta niin paljon, että viranomaiset, pankki tai kuka lie hyväksyi Iboihiin yhden automaatin, joka toimii myös ulkolaisilla korteilla.
En tykkää maksaa luottokortilla matkoilla, toki joskus teen poikkeuksia, mutta suomalaisittain en ihan joka paikassa vilauttele. Kortin kopiointi ja sulkeminen aiheuttaa aivan liikaa ongelmia.
Uskonnollisuus näkyy Acehissa turistille myös alkoholikiellolla. Olutta saa laittomasti joidenkin hotellien kautta 3€/tölkki, jos välttämättä tarvii. Juhlia osataan silti. Joskus esimerkiksi karaoke pauhaa yömyöhään. Ymmärrän, että tätä on hankala uskoa suomalaisesta näkökulmasta, aikuiset ihmiset juhlimassa yömyöhään ilman päihteitä. Epäuskottavaa, mutta vakuutan, että se on mahdollista.
Aamulla hotellin respa tilasi meille Grabilla, eli K-Aasian Uberillä kyydin satamaan.
Näillä nuorilla kanoilla on kova hinku majapaikkamme ravintolaan. Jokunen kuukausi vielä, maltti on valttia.
Työntekijät ovat käsittääkseni sukua omistajalle. Töitä on joka ikinen päivä 8.00-21.30, paitsi hyvin ansaitulla vuosilomalla, joka kestää kuukauden.
Lentokentältä ostin kymmenellä eurolla Malesian turistisimin, joka sisältää rajattomasti dataa (30vrk).
Lentokentältä pääsi junalla ja skytrainilla yhteensä vajaalla sadalla ringgitillä (1€=4r) huoneistohotellillemme (KL Eight Suites), jonka olimme varanneet yhdeksi yöksi. Acehiin ei ollut iltalentoja.
Seuraavana päivänä ajeltiin takaisin lentokentälle ja lennettiin Banda Acehiin AirAsialla. Koneen etuosasta pääsi putkeen, mutta takaosasta piti mennä ulkokautta terminaaliin.
Olin unohtanut, että täällä pitää edelleen ladata joku korona-appi. Välillä kävin hakemassa kaikille puolen miljoonan visa on arrivalit (32€). Sovellukseen rekisteröityminen oli haastavaa ja lopulta se jäi tekemättä, kun rajaviranomainen kävi kysymässä onko meillä viisumit ja ohjasi immigrationiin. Appia ei kuulemma tarvi tällä kertaa. Taisi olla kiire tauolle, muut matkustajat olivat jo menneet immigrationin läpi, oltiin ainoat länkkärit.
Immigrationin jälkeen nostettiin miljoonia automaatista (max. kertanosto 2,5M) ja otettiin 8€ taksi Amelia hotellille, josta oltiin varattu huoneet. Pulau Wehille jatkaisimme seuraavana päivänä.
Illallispaikka. Tilattiin Inkalle nuudeleita ilman tulisuutta, mutta tulista saatiin. Onnekkaasti myös minun munakkaani jäi tulematta, joten söin nuudelit ja vaihdoimme seuraavaan kojuun, jonka rouva teki nasi gorengin täysin ilman chiliä ja Inkakin sai syödäkseen. Hotellille päästyämme naputtelin kääntäjään ei tulinen, joka kääntyi indonesiaksi tidak pedas.
Lentokentän simkorttikioski oli ollut kiinni, joten yritin ostaa kaupungista simin, mutta kuulin, että koska en ole maksanut veroja, kännykässäni ei toimi indonesialainen simkortti. Tämä todettiin ihan käytännössäkin.
Luin netistä hotellilla, että Indonesiaan on tullut viime vuonna laki, joka pakottaa maksamaan kymmenien prosenttien tuontiveron kaikesta elektroniikasta. Laki oli luonnollisesti täysi susi, sillä kuka lentäisi enää esimerkiksi Balille viikon lomalle uuden iphonen kanssa. Lakia muutettiinkin pikavauhtia niin, että laki ei koske alle kolmen kuukauden visiittiä. Edelleen kännyköiden imeil pitää kuitenkin rekisteröidä, jos haluaa, että paikallinen simi toimii puhelimessa. Tämän voi tehdä ainoastaan teleyhtiön toimistossa.
Riadissa vietettyjen viiden yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Viimeisenä päivänäkin satoi, joten päivä meni lusien. Ostareita ei jaksanut enää kiertää ja ulkona ei viihtynyt. Mutta kaikenkaikkiaan pysähdys oli erittäin mielenkiintoinen. Kansallismuseon takia pitää tulla vielä jonain päivänä takaisin. Muutaman vuoden päästä kaupunki näyttää hyvin erilaiselta ja liikkuminen on helpompaa, kun maailman laajin metroprojekti valmistuu. Kruununprinssi kehittää maata kovaa vauhtia. Saudit haluavat olla merkittävävässä asemassa öljyn loputtuakin.
Lentoemäntä kertoi, että viiniä ei saa ruoan kanssa, sillä oltiin vielä saudien ilmatilassa. Kansainvälisen ilmatilan saavutettuamme lentoemäntä toi lasillisen ilman eri pyyntiä. Loistava palvelu, tätä lentoyhtiötä voi suositella. Ruokakin oli hyvää ja stuertti jakoi ylimääräiset annokset halukkaille.
Colombon lentokentälle saavuttiin aikaisin aamulla ja jatkolentoni lähti vasta 12 tunnin päästä. Olin hakenut ilmaisen etransit viisumin valmiiksi netistä. Rajaviranomainen antoi maahantulolapun bumerangina takaisin, hotelli? Normaalisti kirjoitan tuohon kohtaan jonkin randomhotellin, jos minulla ei ole varausta, mutta nyt olin jättänyt sen tyhjäksi, enhän aikonut yöpyä maassa. Mies kysyikin tämän selitettyäni hämmästyneen näköisenä, miksi oikein lähden ulos? Ajattelin, että rannalla on mukavampi odotella lentoa, vastasin. Ei lisäkysymyksiä ja sain leiman.
Pohjoispäädystä löytyi Honey Beach Rooms and restaurant. Päivä kului paikan riippumatossa, josta juttelin yhden työntekijän kanssa koko päivän lähinnä politiikasta ja matkailusta. Tai ei Cham varsinaisesti ollut paikan työntekijä, vaan oli tullut jeesaamaan edellisen päivän juhlien kanssa. Miehellä oli yrittäjäkokemusta ja työntekijäkokemusta monesta eri maasta. Negombossa on hänen muistaakseen suomalaisen aloittama mielenkiintoinen bisnes. Firmat hoitavat turisteille tuktukkortteja, opettavat ajamaan ja luonnollisesti myös vuokraavat lopuksi menopelin. Mielenkiintoinen tapa nähdä Sri Lankaa.
Cham kertoi, että eurooppalaiset turistit eivät ole vielä palanneet. Venäläisiä on melko paljon, mutta he eivät kuluta, kuten eurooppalaiset. Usein yksi perhe on ostanut talon ja majoittaa muita venäläisiä sinne, ruoka haetaan kaupasta ja tehdään itse.
Sri Lankan talouskriisi on erittäin vakava. Esimerkiksi polttoaineen hinta on noussut 300%. Korona romutti koko maan talouden. Kerroin Tansanian kokemuksista, köyhissä maissa nähdään nälkää ympäri maailmaa, kun rikkaat linnoittautuivat norsunluutorneihinsa, eikä murusia enää tipahdellut. Sri Lankassa myös heroiiniongelma on kasvanut ja rikollisuus lisääntynyt, kun nuorilla miehillä ei ole tekemistä.
Kissakevennys.
Neljän aikoihin ajelin lentokentälle, Cham jatkoi samalla kyydillä kotiinsa. Lentokentältä sai todella hyvää kahvia. Papuja olisin ostanut, ellei seuraava kohteeni olisi Aceh, joka myöskin on kuuluisa kahvistaan.
Kuala Lumpurin portti ilmoitettiin alle tunti ennen lennon lähtöä. Samoin oli tehty myös kahdelle muulle lennolle. Näille kaikille kolmelle lennolle piti mennä saman lisäturvatarkastuksen läpi. Aluksi homma toimi kauniisti jonottaen, mutta kun tuli viimeinen kuulutus ensimmäisenä lähtevälle Dohan lennolle, homma meni aivan sekaisin ja epämääräiseksi avopalloiluksi, jossa läpivalaisu ja henkilökohtainen turvatarkastus oli lähinnä pakollinen muodollisuus, välillä ihmiset pääsivät läpi vaikka laitteet piippasivat. Dohan lento lähti ainakin tunnin myöhässä, minun lentoni suurinpiirtein ajallaan.
