Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Yarinacocha

Pucallpa on monen sadantuhannen ihmisen iso kaupunki, joten otettiin heti kaupunkiin päästyämme tuktuk Yarinacocha-järvelle (6s). Järven suurimmassa kylässä Callaossa kesti hetken etsiä majapaikkaa, mutta lopulta löydettiin hyvä hotelli.

Yarina Plaza hotelli, oikein kaksi tähteä ja 50s huoneesta löytyy oma kylpyhuone ja ikkuna, kuten myös telkkari, jossa tavallista enemmän urheilukanavia. Sainkin katsottua sekä sunnuntain, että maanantain jenkkifutikset, luksusta olla lähes samalla aikavyöhykkeellä jenkkien kanssa.

Ranta on turistikeskittymä. Ei kuitenkaan gringoille, vaan perulaisille. Tämän huomaa parhaiten siitä, ettei täällä ole yhtään pizzeeriaa, mutta grilleissä kärisevät kalat, lihat ja jopa krokotiilit. Suurimmissa rantabaareissa on bändi ja/tai vähissä vaatteissa olevia esitanssijatyttöjä korokkeilla. Musiikki on perulaisten baareissa iso ongelma. Kaiuttimista tunnutaan ottavan kaikki irti, joten sen lisäksi, että musiikki on liian kovalla, ääni ei ole enää kovin hyvälaatuista.

Käytiin kuitenkin oluella yhdessä rannan baareista. Täältä nähtiin ensimmäiset jokidelffiinit, kaukaa mutta kuitenkin. Järvi on U:n muotoinen ja näyttää joelta. Joen osa tämä on ollutkin joskus, mutta sittemmin eristynyt vieressä kulkevasta Ucayalista.

Ceviche jälleen, mutta amazonin tapaan. Eli sitruunalla kypsytettyä kalaa ja rapua. Siitä en tiedä ovatko nämä joesta vai merestä, hyvää jokatapauksessa (10s).

Tässä taas Leche de Tigre. Jälleen raakaa kalaa, mutta sen lisäksi myös simpukkaa tai mustekalaa, mainoksessa oli simpukankuoria, mutta mustekalan oloisia nuo valkoiset jutut olivat (5s).

Oltiin nähty ostoskeskus tulomatkalla. Sellaisessa ei ole tullut oltua pitkään aikaan, joten lähdettiin käymään leffa mielessä.

Miksi nuo neljä? Tuntuiko 10 000 liikaa hatusta vedetyltä numerolta?

Leffateatterista löytyi jotain hyvin hyvin hienoa, suomalainen leffa! Muuten paikka oli pettymys, kaikki dubattu.

Ostarin miesparkki, kattoivat futista. Ei ollut kuitenkaan ihan normaalitapahtuma, vaan jonkun cupin loppuottelu, jonka ilmeisesti paikallinen seura voitti, sen verran pitkiä juhlivia autokulkueita nähtiin myöhemmin.

Kylämme keskusaukio, melko taitavasti on puut leikelty.

Tänään lähdimme rantaan tutkimaan pääsisimmekö paikallisveneellä johonkin shipibo-intiaanien kylistä. Rantaravintoloiden edusta on täynnä häsläreitä, joilta voisi ostaa koko päivän kestäviä veneretkiä (150s/hlö), ei kuitenkaan edes harkittu tätä vaihtoehtoa. Pian vene Santa Claraan eli järven toiseen päähän löytyikin (3s/hlö). Matkalla koitettiin bongailla delffiinejä, muttei harmiksemme nähty, kuin lintuja.

Vene jätti meidät pienelle rantatörmälle, jossa kuultiin kalastajilta, että kylä on 15 minuutin päässä. Kapea polku kulki välillä heinikossa, välillä lankkuja pitkin ja välillä piti kahlata melkein polvia myöten mudassa. Minna vannoi, ettei enää lähde näille reissuille, vaan pysyy anakondavapaissa kylissä. Ei sillä, että oltaisiin yhtään käärmettä nähty...

Kylässä oli yllättäen iso tie. LP:n mukaan tänne pääsee vain veneellä. Kehitys kehittyy...

Hieno maalaus tyhjän koulun seinässä. Täälläkin koululaisilla on siis joululoma. Oltiin jo kävelemässä takaisin saapumispaikkaan, kun kalastajat tulivat vastaan ja neuvoivat kävelemään 15 minuuttia toiseen suuntaan San Franciscoon, joka on isompi kylä ja josta menee veneitä säännöllisesti. Hetken käveltyämme alkoi sataa vettä, mutta onneksi paikalle sattui mopotaksi, jonka kyydissä päästiin perille kylään.

Perinteinen kuositus ja valloittajan kirkko ovat löytäneet toisensa.

San Franciscon silta. Naisella on shipibojen perinteinen asu päällä.

San Franciscon satama, jossa jouduttiin hetki odottamaan veneen lähtöä, mutta onneksi ei menty autolla, sillä matkalla nähtiin delfiini. Loistava reissu.


Hyvää joulua sinne herkullisten joulupöytien ääreen!

Me itse jätetään joulun juhliminen väliin, jos vain löydetään huomenna vene Pucallpasta Pretañaan.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Puerto Bermúdez

Bussiasemalla oltiin sovitusti viideltä. Auto tulikin, mutta siirryimme vain tien varteen hankkimaan lisää kyytiläisiä. Tämä oli ilmeisesti kiellettyä, sillä kuuden jälkeen poliisi kiilasi auton eteen ja antoi sakot, vaikka kuski yrittikin äkkiä startata ja päästä karkuun. Sakotuksen jälkeen siirryttiin takaisin bussikatokseen, jossa kuski antoi sakkolapun lippuja myyvälle tytölle, firman piikkiin.

Seitsemän aikoihin oltiin saatu lavakin tarpeeksi täyteen ja lähdettiin liikkeelle. Tie oli ihan kohtuullisessa kunnossa ja sitä pääsivät kulkemaan jotenkuten myös henkilöautot. Jokia oli paljon, mutta kaikista pääsi helposti läpi lava-autolla, syvyyttä oli parhaimmillaan puolisen metriä. Henkilöautot joutuivat useissa paikoissa käyttämään väliaikaisiksi kyhättyjä siltoja, yksikin oli vain kaksi tukkia vierekkäin. Useilla joilla nähtiinkin auto pysähtyneenä ja miehet ulkona tutkimassa, miten sillan uskaltaisi ylittää.

Kahdentoista aikoihin oltiin perillä, eli matkassa tosiaan meni vain viisi tuntia. Mopokuski ei tiennyt Albergue Humbolttia, mutta toinen mies hoksasi minne haluamme ja sanoi kuskille español, joka oli kuskillekkin tuttu osoite. Jesus oli kotona ja tarjosi meille heti kättelyssä kahvit, muita vieraita ei ollut. Jesus on baski, joka lopetti 1980 työt autotehtaassa ja lähti reissuun, kierrettyään 15 vuotta Etelä-Amerikkaa ja kirjoitettuaan pari kirjaa, hän asettui tänne ja perusti majatalon liikekumppaninsa kanssa.

He eivät keskittyneet turisteihin, vaan opiskelijoihin, nuoriin tutkioihin. Suhteita olikin mm. Saksaan, Yhdysvaltoihin ja tietenkin Peruun. Liikekumppanin lopetettua Jesus on hiljentänyt paljon toimintaa ja täällä on enää vuosittain n. 150 vierasta, riittävästi yksinkertaiseen elämiseen, muttei liikaa, jotta elämänlaatu ei huononisi liiallisella työnteolla.

Tässä toisen kerroksen huoneemme, hinta on aina 20s/henkilö riippumatta siitä haluaako oman huoneen, vai jakaako huoneen muiden kanssa. Me saatiin tietenkin oma huone, sillä muita vieraita ei ollut. Tämä oli vähän pettymys, sillä täältä olisi ollut hyvä tehdä retkiä. Hinta on yhteensä n.150 solesia/päivä lähes riippumatta siitä montako henkeä on retkueessa. Yksin en raaski retkelle lähteä.

Odotinkin toiveikkaana seuraavana päivänä saapuvia biologian opiskelijoita, perulaista ja yhdysvaltalaista. He olivat kuitenkin pettymyksekseni tulleet tekemään töitä, eivätkä olleet kiinnostuneita, kuin pienistä pistoista lähiympäristöön. Jenkki kertoi tavoitteekseen pyydystää ansoilla 300 erakkomehiläistä, tutkia niitä ja hyvällä tuurilla löytää jopa uusi laji, sillä näitä mehiläisiä ei kukaan muu ole vielä tutkinut täällä. Uusi laji tai ainakin artikkelin saaminen läpi tiedelehteen auttaisi suunnattomasti päästä tutkijaksi yliopistoon valmistumisen jälkeen. Arvosanoilla ei kuulemma ole juurikaan väliä, vaan tällaiset saavutukset merkitsevät. Kauhisteltiin vähän jenkkilän opintokuluja, yksi vuosi osavaltion yliopistossa maksaa 24 000 dollaria ja opinnot kestävät neljä vuotta, opiskelijalla on siis pelkistä yliopistomaksuista valmistuttuaan 100 000 dollaria velkaa, jota on alettava maksaa puoli vuotta valmistumisen jälkeen. Yleensä opiskellaankin juuri velkarahalla, mutta takaaja täytyy löytyä. Tästä se, ettei köyhimmillä ole oikein mahdollisuuksia yliopistoon, elleivät he saa hankittua stipendiä, joita jaetaan hyvin vähän. Vuosien asepalvelus on yksi vaihtoehto saada ilmainen yliopistokoulutus, tämän takia Irak ja Afganistanikin olivat täynnä köyhien perheiden nuoria.

Täällä satoi paljon, joten jenkki oli huolissaan, mehiläiset eivät ole aktiivisia sateella ja hänellä on aikaa vain 28. päivään saakka.

Toisena päivänä he yrittivätkin pyydystää mehiläisiä Jesuksen kauniista puutarhasta, mutta kun sade ei tauonnut juuri lainkaan koko päivänä, pyydyksissä ei ollut yhtään mehiläistä.

Jesus taas oli huolissaan joesta, jonka korkeusero kuivimman ja kosteimman ajan välillä on yhdeksän metriä. Lähes joka vuosi vesi on tulvinut asunnolle asti, mikä ei ole haitannut sillä veden laskettua muutaman tunnin päästä, on vain siivottu ja kaikki on ollut taas hyvin.

2010 vesi kuitenkin nousi melkein toiseen kerrokseen asti, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen, tämä aiheutti jo tuhojakin. Jesus varoitteli meitä, että voimme joutua lähtemään, jos vesi vielä nousee. Huolestuttavinta oli se, että joen pinta ei laske, kuten normaalisti sateen loputtua, vaan pysyy siinä korkeudessa mihin pääsee nousemaan.

Jesus syytti tästä tulvien kasvusta maanviljelyä ja väen paljoutta. Sen jälkeen kun tiet kunnostettiin, tuhatpäinen kaupunki on paisunut ainakin viisinkertaiseksi. Kasvava väenpaljous on tarvinnut uusia viljelysmaita, joten vettä varastoivat puut on hakattu ja tilalle on tehty peltoja. Amazonian maaperä ei kuitenkaan ole rikasta, joten parin sadon jälkeen maaperä on köyhtynyt, eikä satoa enää saada, joten pelto hylätään. Sateet huuhtovat ohuen multakerroksen pois ja jäljelle jää vain tomuavaa maata.


Pari ötökkää, joita täällä riittää. Pirullisia pienenpieniä mäkäräisiä on aivan liikaa, sääskiä ei niinkään.

Korppikotkia. Muitakin lintuja on näkynyt, mutten ole kanniskellut isoa kameraa, joten enempää lintukuvia ei ole.

Yhden erikoisen ruoan olen löytänyt normaalista viiden rahan menuusta, villisikaa. Hyvin possumaista, mutta parempaa. Enemmän makua, eikä niin pehmoista, kuin normipossu.

Kolmantena aamuna päätettiin jatkaa matkaa. Retkille ei raaski lähteä ja sataa paljon. Jokikin oli jo lähellä tulvavallin reunaa. Jesukselta saatiin vihje pysähtyä Pucallpan ja Iquitoksen välillä Bretaña nimiseen paikkaan, josta voi tehdä retkiä viereiseen kansallispuistoon. Olin jo aiemmin katsellut karttaa kansallispuisto mielessä, joki nimittäin kulkee puiston reunaa ja joen varressa on kyliä. Kirjoista tai netistä ei kuitenkaan löytynyt infoa missä kannattaa pysähtyä kyselemään retkiä. Puiston toisella puolella on Lagunas, joka mainitaan myös LP:ssä ja tapaamamme ihmiset ovat kehuneet sieltä tehtyjä retkiä. Kustannuksien jakajia tuskin löytyy Bretañastakaan, mutta siellä olen valmis maksamaan jopa 150s/vrk kansallispuistoretkestä.

Pucallpaan menevää tietä on parannettu niin paljon, että jokiliikenne sinne on lopetettu. Jouduimmekin tylsästi hyppäämään minibussiin ja matkaamaan sillä viisi tuntia Pucallpaan. Matkalla oli hauskoja kylännimiä: El Dorado, Las Palmas, Bello Horizonte ja Navidad.

tiistai 16. joulukuuta 2014

La Merced

Ensimmäisenä aamuna lähdettiin katselemaan löydettäisiinkö koppia parempi huone.

Tässä yhden hotellin respa, melko vaikuttava käärmeennahka tuolla ylhäällä. Huoneen hintaa ei saatu selville, sillä henkilökuntaa ei löydetty edes naapuriputiikin rouvan avustuksella. Päädyttiin lopulta Hospedaje Casanovaan, josta saatiin huone 30 solesilla.

Ikkuna, oma kylpyhuone ja telkkari, josta näkyy jenkkifutista. Suihku on kylmä, mutta tämä ei tropiikissa haittaa (Minnalla voi olla eriävä mielipide).

Näkymä isolta yhteisparvekkeelta.

Ensimmäinen lounas. Sain alkupalan ja pääruoan samaan aikaan, joten tässä näkyy koko kattaus. Hintaa mukavasti vain 5 solesia, edellisestä turistirysästä ei löytynyt alle 10 solesilla lounasta. Jokikala oli hyvää, ruokajuoma oli hieman erikoinen, kannu kahvilta maistuvaa mehua. Ei sinänsä ihme, olemmehan Perun tärkeimmällä kahvialueella.

Kahvilla ollaan siis tietenkin käyty useampaan otteeseen, kuva vakkaripaikastamme Chanchamayo Highland Coffeeysta. Huomaa nerokas appelsiininpuristin, tuonne vain heitetään puolikas ja kone hoitaa loput.

Seuraavaksi voisin esitellä hieman toria. Tässä tuntematonta jännää kalaa.

Tässä taas viidakon apteekki, vaivoja ei ole, joten ei toimivuuttaa ei päässyt testaamaan.

Mustaa maissia.

Kuvan asusteet ovat vielä harkinnassa, mutta muuta vaatetta täältä on löytynyt hyvin. Yleensä ulkomailla shortsien ostaminen on yhtä helvettiä minulle, mistään ei löydy kokoja. Olen kuitenkin huomannut, että perulaiset ovat melko muhkuja. Tämän todisti myös vaatekauppa, shortsit löytyivät helposti ja olisi löytynyt tuumatolkulla isompiakin.

Uutta kahvipaikkaa etsiessä eksyttiin kahvintuottajan myymälään, jossa saatiin heti lasit käteen ja päästiin maistelemaan erilaisia likööreitä/esansseja.

Todettiin parhaimmiksi maitokahvi ja kaakao, joten ostettiin molempia putelit (18s/75cl) ja vetäydyttiin majapaikkamme parvekkeelle nautiskelemaan. Parin lasin jälkeen makeus alkoi tökkiä ja todettiin, että ehkä näistä kuuluisi tehdä drinkkejä, eikä juoda paljaaltaan. Yksi osa chileläistä rommia, kaksi osaa jompaa kumpaa esanssia ja 2 osaa vettä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Seuraavana päivänä lähdettiin kyselemään kyytiä seuraavaan kohteeseen. Melkoisia poliisiautoja täällä. Johtuisiko järeys siitä, että olemma Perun kokaiinituotantoalueen lähellä. Kokaiinikeskus on lukemani mukaan Tingo Maria ja Tingo Mariasta Tarapotoon oleva laakso pahinta huumeparonien aluetta. Näillä alueilla oli aiemmin vallankumouksellista toimintaa, mutta nyttemmin kapinalliset ovat keskittyneet huumekauppaan ja laskeneet punalippunsa. Turistit joutuvat harvoin hankaluuksiin huumeidentuottajien kanssa. Vallankumoukselliseen aikaan bussi saatettiin pysäyttää ja pyytää luovuttamaan arvotavarat vallankumouksen hyväksi.

Oikea bussiasema löydettiin yhden erehdyksen jälkeen. Huomenna lähdetään tällä lava-autolla Puerto Bermudezin kylään. Lavalla kyyti olisi maksanut 25 solesia, mutta kun kuultiin, että lavalle tulee yhteensä kahdeksan ihmistä ja hyttiin kuskin lisäksi viisi, niin päätettiin ottaa tuplahintaiset liput hyttiin. Kyyti lähtee viideltä aamulla ja perillä ollaan lipunmyyjän mukaan kymmeneltä päivällä, LP:n mukaan matka kestää 8-10 tuntia, saa nähdä kumpi on lähempänä. Tien kunnosta kertoo paljon se, että tämä on ainoa kulkuväline, joka sitä pystyy kulkemaan.

Puerto Bermudez on tuhannen ihmisen kylä keskellä viidakkoa, joten netin tai puhelinverkon olemassaolosta ei ole tietoa. Kylässä ollaan varmaankin joulun yli, jonka jälkeen jatketaan veneellä Pucallpaan. Pucallpa on iso kaupunki, joten siellä pääsen varmaankin nettiin. Pucallpasta matkataan Iquitokseen jokiveneellä 2-5 päivää. Iquitoksesta taas luultavimmin Leticiaan 2 päivää veneessä. Toivottavasti Amazonian seikkailusta tulee hyvä ja sateet pysyvät kohtuullisina.

Jos tämä oli vuoden viimeinen päivitys, niin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Andien yli viidakkoon

Huacachinasta lähdettiin heti auringon noustua, tarkoituksena päästä vuorilla sijaitsevaan Tarmaan saakka. Icasta ei ollut vaikeaa päästä Limaan, sillä busseja meni vartin välein (23s).

Limassa ei kuitenkaan ole keskusbussiasemaa, vaan lähes jokaisella yhtiöllä on oma tukikohtansa, hieman hankalaa 8,5 miljoonan ihmisen kaupungissa. Ensimmäinen taksikuski sanoikin yhdentoista aikoihin Limassa, ettei Tarmaan mene, kuin aamubusseja ja yöbusseja. Hän oli kuitenkin virallinen rekisteröity kuski, jotka ovat puolta kalliimpia, kuin normitaksit, joten mentiin tienvarteen keskustelemaan muiden kuskien kanssa.

Epävirallinen kuski sanoi, että Tarmaan saattaa mennä busseja tähänkin aikaan tai ainakin sinne menee jaettuja takseja. Hypättiin (10s) kyytiin ja toivottiin parasta. Pieneltä asemalta jonne hän meidät vei löytyi kuin löytyikin bussi Tarmaan, joka jatkaisi La Mercediin, joka oli varsinainen kohteemme.

Hetken harkittuamme ostettiin kyyti La Mercediin (25s), sillä bussi lähtisi kahdeltatoista ja LP:n mukaan matkaa olisi 8 tuntia ja kuskin mukaan 7 tuntia, todennäköisesti matka kestäisi siis n. yhdeksän tuntia. Olisimme siis ihan siedettävään aikaan perillä.

Lima on massiivinen ja hieman vaarallinen kaupunki, jonka vuoksi ei innostanut pysähtyä, kuin vaihtamaan kulkuneuvoa. Bussin hyviltä yläkerran etupenkeiltä tarkasteltuna ei harmittanut, että jätettiin kaupunki väliin, vaikka varmasti täälläkin olisi nähtävää ollut. Kuvassa isoja veitsiä heittelevä liikennevaloviihdyttäjä.

Ohitustyyliä Perun tapaan. Kuskimme oli kuvasta huolimatta mukavan varovainen, eikä pelottanut paljoakaan, vaikka tie oli taas vuoristoista. Hirmuisia rotkoja ei matkalla onneksi ollut.


Luntakin nähtiin, sillä reitti nousi parhaillaan n. 4500 metriin. Samalla tuli tutkittua, että korkeaan ilmastoon tottuminen ei pysy kovin kauaa. Alkoi hengästyttää näissä korkeuksissa pelkkä istuminen, vaikka parisen viikkoa sitten mitään ongelmia ei ollut. Tarman (3000m) jälkeen laskeuduttiin 800 metrissä olevaan La Mercediin ja oltiin ylitetty Andit onnistuneesti. Kello oli melkein yhdeksän, mutta kahden solin tuktuk-kyydillä päästiin keskusaukiolle ja käveltiin lähimpään hospedajeen, joka täytti odotukset.

Eli oli halpa (25s). Melkoinen koppihan tämä oli, mutta ehkä olemme tottuneet liian hyvään tällä matkalla, tällaisiahan ne meidän majoitukset ovat yleensä Aasiassa olleet...

PS. Huacachinasta sain käsiini Palpan kuvioista kertovan lentokartan.

Joka näytti tältä. Suuri näkemämme kuvio oli siis aurinkokello.

1€=3,2s

Aktiviteettipäivä

Ballestasin lisäksi täällä mainostetaan viinikierroksia (20s) ja hiekkakirppuajeluja (35s), joten buukkasin sellaiset seuraavalle päivälle. Minnalle riitti hienostunut viinintilakierros, joka oli vuorossa ensin.

Voisin aluksi kertoa ryhmämatkojen ihanuudesta. Meidän piti olla matkatoimistolla 12.45. Matkatoimistolta lähdettiin lopulta 13.20. Tämän jälkeen ajeltiin ympäri Icaa keräämässä porukkaa ja viinitarhalla oltiin joskus kahden jälkeen. Alkoi tuntua, että riittävät nämä ryhmämatkat taas vähäksi aikaa ja on parempi suunnata vähemmän tallatuille reiteille. Myös Huacachinan joka kulman takana olevat häslärit ovat alkaneet kypsyttää, varsinkin näin viikonloppuna, kun heidän määränsä kasvaa turistien kanssa samassa suhteessa, perulaisten vallatessa Huacachinan.

Avautuminen päättyy, mennään viinitarhalle.

Rypäleet ovat täällä tummia kypsänä, sadonkorjuun aika on maaliskuussa. Jälleen opas puhui englantia ja espanjaa, me olimme ainoat englanninkieliset, joten saatiin ryhmäsepostuksen jälkeen aina yksityissepostus.

Rypäleiden jälkeen esiteltiin niiden murskaamo. Vain naiset kantavat vanhan tavan mukaan rypäleet tänne tarhalta. Ensin rypäleet kaadetaan altaaseen jossa ei ole puristinta ja ne tanssataan murskaksi, turistit ovat tervetulleita bailuihin. Tämän jälkeen kuoret tuodaan tähän kuvan altaaseen ja viimeiset tipat puristetaan kuorista tuon valtavan puristimen avulla. Näistä altaista mehu valuu seuraavaan altaaaseen.

Jossa se suodatetaan ja lapotaan näihin perinteisiin käymisastioihin. Aluksi viiniä käytetään aukinaisena, sitten ruukku sinetöidään ja muutaman päivän päästä ruukkuun tehdään pieniä reikiä, jotta kaasut pääsevät pois. Tämä käymisprosessi tapahtuu varjossa, auringossa viini menisi pilalle. Tämän jälkeen viini pysyy viininä tai siitä tehdään Piscoa.



Tässä valtavassa pontikkapannussa, joka lämpiää puulla.

Lopuksi maistelemaan.

Tämä punkku oli viineistä suosikkini. Vaikkakaan viini ei hirveästi punkulta maistunut, pitkälti makeutensa takia. Maistettiin myös valkkaria, paria jälkiruokaviiniä ja sitten siirryttiin piscoihin, peruskaman lisäksi saatiin myös kermalikööripiscoa ja persikkapiscoa. Ihan kattava tarjoilu, osa porukasta näytti päihtyvänkin. Kermalikööri oli piscoista ylivoimaisesti parasta.

Tämän taskumattipyssyn olisin halunnut, mutta 200 solesia.

Tästä keraamisessa pullossa on kaksi "pullonsuuta", toinen on tuolla pään päällä ja toinen, no kyllä te arvaatte. Tämän tyylisiä patsaita näkyi jo Cuscossa.

Pienen tauon jälkeen mentiin maistelemaan palkintoja voittaneita viinejä ja piscoja. Näitä satiin pienemmistä laseista. Maku ei voittanut pettymykseksemme edellistä paikkaa. Tuo vasemman reunan hedelmäpisco maistui ihan lasten yskänlääkkeelle. Kaksi tyttöä teki mielestäni reissun juuri oikein, maisteltuaan viinejä, he ostivat mielestään parasta pullon, pyysivät avaamaan sen ja siirtyivät varjoon nauttimaan päivästä. Heidät vietiinkin hotellille jatkamaan, ilmeisesti reissun toinen puolisko ei kiinostanut.

Toinen puolisko oli melko pikainen tutustuminen Cachichen noitakylään. Kuvassa nykyisen noidan maja, noidalta löytyy naamakirjasivut, mailiosoite, sun muut nykyajan yhteydenottotavat.

Kuuluisa seitsenpäinen palmu. Ennustus taisi mennä siten, että Ica täyttyy vedellä, kun seitsemäs pää syntyy. Näin kävikin tässä ei niin kovin kauan aikaa sitten. Ica tulvi, mutta sateet päättyivät, kun seitsemäs pää katkaistiin. Icalaiset valvovat edelleen tarkkaan, ettei seitsemäs ala kasvaa, palmu on muutenkin melko paljon kärsinyt. Paikka oli aikoinaan noitien kokoontumispaikka.

Viimeisen suuren noidan muistoksi tehty patsas, nimeä en nyt muista. Pöllö edustaa valkoista magiaa ja pääkallo mustaa. Täältä kaahattiin takaisin Huacachinaan, sillä minua alettiin jo kaivata hiekkakirppuajelulle. Olin onneksi ottanut molemmat retket samalta firmalta, kello oli jo lähes viisi ja ajelun piti alkaa neljältä.

Muut jo odottivat, joten hyppäsin viimeiselle vapaalle paikalle ja kuski starttasi hirviön, jolla kaahattiin tovi pitkin dyynejä. Melko hauska, mutta vähän laiska vuoristorata-ajelu.

Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kaivettiin laudat kirpun perästä ja valmistauduttiin laskuun. Olin ottanut harkinnan jälkeen tarraremmilaudan, jolla voi laskea myös makuultaa, enkä oikeaa lumilautaa. Vahaa pohjiin ja huomasin olevani tapani mukaan joukon kärjessä. Hieman jännitti asetuttuani laudalle makaamaan, sillä mäki oli jyrkkä. Huutaen pääsin mäen kunnialla alas, todella hauskaa!

Tässä tulee japanilainen tyttö toisen mäen alas. Saksalainen pariskunta oli vuokrannut oikeat laudat, muttei puhettakaan, että kumpikaan olisi uskaltanut laskea näitä mäkiä ilman minkäänlaista kokemusta, nainen oli hieman lumilautaillut, mutta sanoi, ettei tätä voi verrata siihen, hiekka käyttäyttyy aivan eritavalla.
Tällainen oli aloittelijoiden lauta, kuski ihmettelikin mitä aloittelijat tekivät ammattilaisten laudan kanssa. Saksalaiset sanoivat, että matkatoimisto oli suositellut niitä. Kuski vähän hymisi, joten minä kysyin: "koska he saavat niistä enemmän rahaa?" Kuski sanoi, että juuri niin. Koitin kysyä matkatoimiston nimeä, mutta saksalaiset eivät muistaneet. Minun toimistoni oli nimenomaan suositellut, etten ota ammattilaisten lautaa.
Seuraavaksi mentiin saksalaisten mieliksi pienempiin mäkiin. Näitä ei ollut mieltä laskea mahallaan, joten minäkin koitin seistä laudan päällä. Lumilautailusta minulla ei ole lainkaan kokemusta, joten ensimmäinen mäki meni takakäsi maassa, toisen kaaduin ja kolmannen olisin varmaankin seissyt, mutta luisto loppui, sillä olin unohtanut lisätä vahaa tähän viimeiseen laskuun. Hauskan oloista, eikä niin vaikeaa, kuin olin ajatellut, mutta kunto saattaisi loppua harjoitellessa, sillä dyynien päälle kiipeäminen ei ole kevyintä hommaa, lautoja täällä vuokrataan ilman ajeluakin. Lopuksi hurjasteltiin takaisin kylään. Hauska päivä.

Majapaikkaan päästyäni vilkaisin reppuuni, jonka olin antanut Minnalle lähtiessäni kirppuajelulle ja kysyin missä kamera? Minna ei ollut edes avannut reppua, joten kamera oli jäänyt autoon...

Etelä-Amerikka ei ole kuuluisa rehellisyydestään, mutta laitoin silti nopeasti kengät jalkaan ja lähdettiin matkatoimistolle, ehkä saan lahjottua kameramme takaisin, jos maksan siitä käyvän hinnan. Matkatoimistolla myyjä kuitenkin kysyi heti, että tulitte hakemaan kameraa? Kuski toi sen tänne, ehkä reissun parhaat fiilikset, annoin 50s ja pyysin toimittamaan sen kuskille. Vaikka kännylläkin saa kuvia ja suurin osa täälläkin olevista on otettu sillä, zoomia olisi tullut ikävä.