sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Tioman

Päätin mennä ABC rannalle, johon myös Janine ja Martin menivät. Martin on ollut täällä jo pitempään ja työskentelee hieman eräässä sukellusliikkeessä. Janine taas asuu Balilla ja oli tullut Malesiaan lomalle. Lähdimme yhdessä Janinen kanssa etsimään majapaikkaa, monet olivat täynnä, mutta sitten löysimme paikan, jossa oli kaksi bungalowia tyhjänä (35r), Janine otti ensimmäisen ja minä odottelin jonkin aikaa korjaustöiden loppumista, sillä bungalowin edellinen asukas oli hajottanut jotain vessasta ja tuulettimen.

Iltapäivään saakka vesi on matalalla ja keskellä rantaa (missä majapaikkani on) uimaan pääseminen on haastavaa kivien takia.

Mun mökki

Hitler, josta Martin oli kertonut aiemmin, majailee aina samalla tienpätkällä, eikä kuulemma päästä muita kissoja reviirilleen.

Janinen naapurimökissä on asunut tämä saksalaisnainen 6 kuukautta, pientä puutarhaa alkaa jo olemaan ja omia kissoja, jotka saivat juuri päivällisen, joku paikallinen oli kysynyt voiko hän pitää huolen uudesta pesueesta ja hän oli ottanut kissat.

Täällä on paljon näitä isoja liskoja, useissa paikoissa kissat ovat turvassa (kaikki niitä pienempi mikä liikku ei kylläkään), mutta täällä kissojen pitää varoa näitä monstereita, aikuisia kissoja nämä eivät kai yleensä syö, mutta saksalaisnaisen pesueesta iso lisko oli napannut yhden pennun, vaikka emo oli käynyt liskon kimppuun ja saksalaisnainen luudan kanssa, kun oli huomannut. Tämän liskon huomasin maatessani riippumatossa, kissa koitti hätistellä sitä pois, saaden sen vain pysähtymään, kertaallen lisko koitti huitaista kissaa hännällään, minua se sentään pelkäsi ja lähti löntystämään pois, kun liikahdin kaivaessani kameraa esille.

Luonnon valtaama talo

ABC:n laituri

Torstaina lähdimme Janinen kanssa kävelemään toiselle puolelle saarta. Viidakon läpi matka kesti nelisen tuntia, yhden pitemmän pysähdyksen teimme vesiputouksella. Kertaalleen säikähdin isoa liskoa, jonka päälle melkein astuin, sillä se liikahti vasta, kun olin puolen metrin päässä.


Itäpuolen ranta, aivan upea. Seuraavalla kerralla tänne, vaikka hyvin olen viihtynyt ABC:lläkin, luulin, että Tioman on enemmän lomailioiden resorttisaari, mutta paikka on yllättänyt oikein positiivisesti. Paikka on rento, mutta huomaa, että täällä on ollut jo pitkään turisteja, esimerkiksi maksoin ensin vain kaksi päivää majoituksesta, sillä minulla ei ollut paljoa käteistä, nainen tuli kysymään kahden päivän päästä lisää rahaa, aivan kuin peläten, että karkaan maksamatta, hieman eri meno, kuin Wehillä, jossa kaikki maksettiin vasta lähtiessä ja ihmisiin luotettiin, Mama ei edes tarkistanut laskelmiani. Kerran syömässä ollessamme Janine pettyi, sillä hän näki rannalla kookospähkinän ja kävi hakemassa sen, pian tarjoilija tuli paikalle, otti kookospähkinän ja sanoi, että kookospähkinä kuuluu heille, sillä he omistavat maan, jolla palmu kasvaa ja kertoi, että kookospähkinät maksavat 3r, ei ostettu. Ymmärrän, että puihin ei saa kiivetä hakemaan, mutta kai nyt rannalle tippuneen vanhan voi pitää, olimme lisäksi syöneet usein tässä paikassa, joten tylyltä tuntui.

Takaisin ABC:lle emme kävelleet, vaan otimme taksin (35r per naama). Matkalla kuski pysäytti ja näytti tämän nenäpuun. Pysähdyimme myös automaatilla ja tax free kauppaan, jossa alkoholi oli halpaa, yleiseen Malesian hintatasoon nähden. Oluttölkit 2r ja Australialaisen punkkupullon sai 23 ringgitillä, tämä oli syy miksi olimme kauppaan alunperin tulleet, molemmilla oli ikävä punkkua. Mukaan tarttui viinin lisäksi litran Smirnoff pullo (35r), joka tuhottiin perjantai-iltana rannalla nuotion ääressä tanskalaisten avustuksella. Täällä olen tavannut myös kahdeksan suomalaista, mikä alkaa olemaan jo aika paljon, sillä he eivät ole olleet yhtä porukkaa, yksi suomalaisnainen taitaa omistaa pienen rantabaarin tai on ainakin siinä töissä.

Minä ja Janine, musta näkee, että aurinko on paistanut... Janine lähti lauantaina Singaporeen ystäviensä luokse, häneltä kuulin paljon hyvää Balista ja käsitykseni muuttui paremmaksi, yksi tärkeä sääntö kuitenkin on, älä mene Kutalle tai inhoat Balia.

2 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Hitler raukalla ei oo paljoa seuraajia.

Paskoja liskoja.

Hummerina hillut sielä näköjään. Ja mini-Eerona, tuon parran kans ootte kyllä ko kaks mansikkaa.

Tuukka kirjoitti...

Toi oli rantapäivän jälkeen, nahka pysy hyvin, enkä oo enää noin punanen.