maanantai 28. tammikuuta 2013

Moporetki Temkessiin

Aamulla lähdettiin vähän yli kahdeksan liikkelle, olimme vuokranneet kaksi mopoa, minä ajoin toista ja Minna oli kyydissä. Toista mopoa ajoi mopon vuokraaja (harjoitteleva opas) ja kyydissä oli Aka-opas. Aka on tominut oppaana jo yli 20 vuotta ja vaikutti oikein pätevältä. Mopoista maksoimme 60k/kpl ja Aka veloitti päivästä 200k+ me maksamme kaikki kulut.

Ensimmäisenä pysähdyimme syömään ja torille ostoksille. Täällä jauhetaan betelpähkinöitä, jotka värjäävät suun punaiseksi, joten näitä ostettiin monta pussia tuliaisiksi paikkoihin joissa tulemme pysähtymään (20k yhteensä), lisäksi ostettiin aski paikallista neilikkatupakkia tarjottavaksi.

Kauaa ei ehditty ajella ennen ensimmäistä rengasrikkoa. Akan moposta puhkesi takakumi. Sovimme, että mopon vuokrannut poika maksaa 15k ja me 20k, sillä sisäkumi piti vaihtaa.

Odotellessamme renkaan korjaamista Aka näytti betelpuun, tuo korkea, ohut ja vähän palmun näköinen.

Alkumatka kulki hieman tylsästi Länsi-Timoria halkovaa päätietä. Käännyttyämme pikkutielle alkoi näkyä nättejä pikkukyliä ja päästyämme hieman korkeammalle maisemat muuttuivat huikeiksi. Sadekaudella kaikki on upean vihreää ja me saatiin nauttia tästä aurinkoisessa säässä, täydellistä.

Vapaana laiduntavia hevosia.

Kukkuloilla oli melko paljon kaktuksia.

Temkessin portti. Jätettiin mopot hieman alemmas ja käveltiin tänne mäen päälle. Portilla oli talossa yksi nainen jolle annettiin beteliä ja 10k. Heti portilla oli pyhä talo, jota ei saanut kuvata. Talo ei minun silmiini näyttänyt mitenkään erilaiselta, kuin muut, joten oli hyvä, että oli opas mukana, ettei loukata paikallisia tapoja.

Kokoontumistalossa, hallitsijan paikalla. Täällä seudun heimojen pääliköt kokoontuvat pitämään tapojen mukaisia juhlia tarpeen vaatiessa. Tämän kylän hallitsija ei asu täällä, vaan parin kilometrin päässä. Hallitsijan vierastalo oli valmistelujen alla, joten seuraava kokoontuminen on lähellä.

Kokoontumisjuhlassa taustalla näkyvälle kalliolle yhden tai kahden tietyn heimon miehet kiipeävät 7 tai 14 miehen ryhmässä, mukanaan vuohi ja valkoinen kukko. Vuohen miehet uhraavat, paistavat ja syövät kalliolla, mitään vuohesta ei saa tuoda mukana alas. Kukon miehet sitovat puuhun ja se jätetään sinne, mikään eläin ei sitä tule syömään (koska kukko on pyhä), vaan se kiekuu kalliolla kunnes nääntyy.

Edellisessä kuvassa olevan kehikon kattoheinät ovat valmiina hallitsijan majapaikassa, katto tehdään valmiiksi käsittääkseni juhlan aikaan.

Tätä paikkaa johtava mies. Vielä 8 vuotta sitten täällä eli 20 perhettä, mutta nyt enää 4 ja heistäkin suurin osa oli nyt muiden perheiden luona uudessa kylässä, joka on hieman alempana, lähempänä vedenhaku paikkaa. Uudessa kylässä useimmat talot ovat moderneja ja tämä vanha heimon asuinsija on enää lähinnä pyhä ja tärkeä paikka heimolle.

Tyynyntekomateriaalia, joka on puuvillan tapaista, mutta karkeampaa ja kasvaa puussa.

Pyhän paalukiviyhdistelmän edessä, johon ei saa koskea, paalukivi suoraan minun takanani. Tämän talon takana oli myöskin pyhä paikka, jonne eivät muut, kuin paikan johtaja ja hänen lähimmät sukulaismiehensä mennä. Täällä oli myös sääntö, että mitään ei saa tiputtaa, jos näin kuitenkin käy, tulee kyläläisten antaa nostaa tämä pudonnut asia ja sen jälkeen suoritetaan jonkinlainen hyvitys. Jos hyvitystä ei tehdä seuraa paha onni asian tiputtanutta, myöskin kaatuminen tuottaa pahaa onnea, ellei hyvitystä tehdä. Ei kaaduttu, eikä tiputettu mitään.

Yksi niistä muutamista kyläläisistä, jotka nähtiin.

Pois lähdössä, oikein kiva vierailu, elämää olisi paikkaan toivonut enemmän. Pitää katsoa, jos tehdään myöhemmin vierailu johonkin toiseen kylään.

Katot tehdään näistä heinistä. Katto pitää uusia 10-15 vuoden välein, joten se on kestämpi, kuin esimerkiksi palmunlehtikatto, joka kestää 5-10 vuotta.

Palattuamme alemmas kukkuloilta pysähdyttiin tähän taloon, jossa Aka antoi paikan ihmisille kuvia, jotka joku aiempi vieras oli heistä ottanut ja lähettänyt Akalle.


Talon vieressä oli tämä uhrauspaikka. Kiven päällä tapetaan eläin, jonka sielu ohjautuu puuta pitkin taivaalle esi-isien luokse ja vie heille viestit toimitettavaksi jumalalle. Minna ei muistanut uhrausta, vaan muisteli, että viestit vain nousesevat puuta pitkin. En tiedä kumpi muistaa väärin.

Minnakin pääsi esittelemään kuvia, kun huomattiin, että renkaamme vuotaa ja siihen piti vaihtaa sisuskumi (40k).



Paikallisen kankaan tekoa seuraavassa paikassa. Nuo kuviot tehdään puuvillalankoihin sitomalla niihin kaislan- tai muovinpaloja ja upottamalla lankavyyhdit tämän jälkeen kippoihin, joissa on kasveista uutettua väriainetta. Yhden kankaan tekeminen kestää 2kk, jos sitä tekee päätyökseen.

Värjäyskippoja, joita nähtiin myöhemmin.

Viimeinen pysähdys oli Oelolokin kuninkaan palatsilla. Nykyisen kuninkaan isän olivat auttaneet valtaan hollantilaiset, joten palatsikin oli hollantilaistyylinen.

Sisällä palatsissa tavattiin kruununprinssi, oven yläpuolella olevassa kuvassa on hänen isoisänsä. Prinssi puhui erittäin hyvää englantia ja oli räppäri. Istuttiin pitkä tovi ja juteltiin kaikenlaista. Hän kertoi menneisyydestä ja siitä kuinka hän opettaa englantia ja muutenkin pyrkii tekemään yhteisöstään paremman, vahvemman ja vaalia perinteitä, kuten hänen isoisänsä opetti. Politiikkaan hän ei ole lähtenyt, isoisän toiveista huolimatta, eikä hankkinut vaimoa, sillä hän haluaa olla vapaa sielu ja tehdä asioita omalla tavallaan. Menneistä ajoista hän kertoi esimerkiksi sen kuinka hänen isoisänsä oli piilottanut kaikki lähialueiden arvokkaat tavarat palatsin ullakolle, eivätkä japanilaiset koskaan löytäneet niitä. Karjan ja muut eläimet he kyllä veivät.

Prinssi tarjosi beteliä pureskeltavaksi ja kertoi myös, että on kohteliasta ottaa ja laittaa vaikka taskuun, jos ei halua kokeilla, tämä on se mitä täällä on tapana tarjota, aivan kuten meillä kahvia. Minä kokeilin ja Minna laittoi taskuun. Ei mitenkään hyvää, oikeastaan aika mautonta, eikä suukaan värjäytynyt pienestä määrästä punaiseksi. Muutaman kerran piti käydä sylkemässä vaaleanpunaista sylkeä, sillä beteli on hieman myrkyllinen, siis aivan kuten alkoholi on myrkky, tästä ei vain tule nieltynä hyvä olo.

Pihalla olleen neuvottelu/kokoontumiskatoksen pylväs. Kuvioista prinssi selitti tärkeimmän, eli alimman katkeamattoman sahalaita kuvion. Se tarkoittaa, että heimon kuuluu olla yhtenäinen ja pitää huolta toisistaan. El pueblo unido jamás será vencido...

Pihapiirissä oli symboliikkaa. Neljä tärkeintä heimoa (mukaan luettuna prinssin heimo), valitsi aikoinaan prinssin isoisän kaikkien kuninkaaksi. Isoisä rakensikin neljä taloa pihapiiriin, näiden heimojen mukaan. Yhteensä yhteenliittymässä oli yhdeksän heimoa ja siksi kokoontumiskatoksessakin on yhdeksän pylvästä, kahdeksan reunoilla ja yksi keskellä, symboloimassa kuninkaiden kuningasta.

Heimot uskoivat ennen kristinuskoa luontoon, kunnioittivat sitä ja elivät symbioosissa. Myös luonto kunnioittaa kuninkaita ja heimoja prinssin mukaan. Kuninkaiden kuningas oli aikoinaan kilpailussa komentanut yhden miehistään krokotiileja täynnä olevaan uima-altaaseen, näyttääkseen, etteivät krokotiilitkaan vahingoita hänen miestään, eivät ne tarinan mukaan olleet vahingoittaneet miestä. Oppaamme kuski on myös tältä seudulta ja hänen kuninkaansa pystyy luomaan ukkosen. Vaikka alue on nykyään kristittyä, niin heimot uskovat edelleen vahvasti vanhoihin uskomuksiinsa, mikä on mielestäni hyvä, luontoa pitää kunnioittaa, sillä se antaa kaiken elämän, mutta voi myös ottaa kaiken pois, jos sitä kohdellaan väärin.

Hyvästeltyämme prinssin lähdimme pimeässä kotimatkalle, pimeässä ajamisessa ikävimpiä ovat ötökät, jotka alkavat lennellä hämärän tultua, molempiin silmiin meni pieniä ötököitä, onneksi isompia napsahti vain poskeen ja otsaan.

Reissu oli oikein antoisa ja hyvä. Aka oli hyvä opas, joten jos joku tulee tänne päin, niin tässä on hänen numeronsa: 085253463194. Hän asuu Kefassa, mutta toimii koko Länsi-Timorin alueella ja hakee vaikka Kupangin lentokentältä jos on tarvetta. Hän on yhteistyössä myös eurooppalaisen matkanjärjestäjän kanssa, joka tuo ryhmiä tänne. Ei silti mikään rikas mies, sillä turisteja on alueella melko vähän ja hänellä on seitsemän lasta. Kun hän ei ole oppaana, hän toimii koulussa opettajana.

Matkamme jatkuu huomenna Itä-Timoriin Oecussin alueelle Pantemakassarin kaupunkiin, joten indonesialaiset liittymät eivät enää toimi. Pantemakassarista jatkamme Diliin laivalla jossain vaiheessa. Dilissä on nettiyhteyksiä, mutta muusta Itä-Timorista en ole yhtään varma.

PS. Ei lähetäkkään ihan vielä, mulla on 39 astetta kuumetta, toivottavasti pian kuitenkin.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Soe ja Kefamenanu

Kupangista lähdettiin Jeesuksen kyydillä eli bussilla kohti Soeta. Täällä ei odotettu matkustajia bussiasemalla, sillä olimme ainoat matkustajat, kun bussi lähti liikkeelle. Muut matkustajat kerättiin tien varsilta muutamalla lenkillä ympäri Kupangia.

Linnunpyytäjä matkanvarrelta. Soessa jäätiin kylän keskustassa pois ja minä aloin etsiä LP:stä katsomaani majapaikkaa ilman kantamuksia. Pääsin kartalle pienen lenkin jälkeen, mutta majapaikkaa, jossa pitäisi olla isäntänä englannin taitoinen opas ei löytynyt. Mentiinkin lopulta Bahagia hotelliin (150k), joka oli lähellä paikkaa, johon jäimme bussista pois. Myöskin turisti-info oli jo kiinni, joten päätimme jatkaa matkaa seuraavaan isompaan kylään jo seuraavana päivänä, sillä oli perjantai ja turisti-info aukeaisi todennäköisesti vasta maanantaina. Turisti-infosta olisimme kaivanneet tietoa ja ehkä myös oppaan kylävierailuita varten. Kefasta käsin voisimme myös tutustua näihin perinteisiin kyliin.

Ihan turha ei pysähdys Soehen ollut, sillä pääsin maistamaan lehmän aivoja. Ei mitenkään pahaa, koostumus aika tofumainen.

Aamulla nostettiin rinkat hotellin eteen ja hetken päästä paikalle pysähtyi Atambuaan matkalla ollut bussi, jolla pääsimme Kefamenanuun. Kuski oli hieman reikäpäinen, eikä bussin muu henkilökunta sen enempää pelännyt, yksi mies siirtyi bussin kaahatessa mutkaista tietä bussin takaovelta keskiovelle hyvinkin rennon näköisesti ULKOKAUTTA... Tässä ollaan ruokatauolla, toinen tyyppi ilmaa jarruja ja toinen viilentelee takajarruja vedellä.

Kefassa piti kävellä tovi, että löydettiin Cendana hotelli. Vinkki naisille, että ei kannata laittaa hametta päälle matkapäivänä, sillä se vähän haittaa Ojek kyydin ottamista. Cendanasta otettiin 100k huone ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Vaikutti paljon miellyttävämmältä, kuin Soe, ihmisetkin olivat paljon iloisempia.

Kefan torilla, pahin kaatosade meni kivasti ohi. Meillä on tähän mennessä käynyt hyvä tuuri, sillä nyt täällä on sadekausi, joten vettä voisi tulla jatkuvasti, mutta suurimman osan Timor ajasta on paistanut aurinko. Kefassa hintatasokin on hieman matalampi kuin aikaisemmissa paikoissa. Ostettiin taas 19 litran vesitonkka ja hetken kannettuani sitä väsähdin ja Minna huitoi paikalle Ojekin, kyyti hotellille kustansi vain 2k, matka oli toki melko lyhyt. Hotellilla tapasimme oppaan, jonka kanssa sovimme retken seuraavalle päivälle, siitä lisää seuraavassa päivityksessä.


torstai 24. tammikuuta 2013

Kupang

Kupangissa jouduimme olemaan pakosta muutaman päivän, sillä täältä piti hommata Itä-Timorin maahantulolupa. Jos Itä-Timoriin menee lentäen, viisumin saa suoraan rajalta. Maata pitkin kuljettaessa pitää ensin hommata lappunen Itä-Timorin lähetystöstä (Balilla ja Kupangissa lähimmät) ja vasta sitten viisumin saa rajalta.

Maanantaina lähdimme lähetystölle. Tiesimme millä tiellä lähetystö sijaitsee, mutta emme missä kohtaa tietä. Ojek-kuskit eivät tienneet paikkaa, joten otettiin bemo El Tari tien toiseen päähän ja alettiin kävellä, valitsimme tietenkin väärän pään ja saimme tallustaa pitkän tovin paahtavassa yli kolmen kympin helteessä.

Lähetystöllä ei ollut ongelmia. Täytimme lomakkeen, sekä annoimme passeistamme kopiot ja passikuvat, nainen ilmoitti, että paperimme on valmis keskiviikkona kello kolme. Keskiviikkona kello kolme olimme takaisin ja nainen kysyi miltä raja-asemalta ollaan menossa Oecussiin, sillä sinne pääsee kahdesta eri paikasta (laitettiin vaan Oecussi maahanmenopaikaks), kerrottiin, että Kefamenanusta päin ja nainen pyysi istumaan. Odotettiin, että nainen teki laput koneellaan, jonka jälkeen hän toi ne meille ja pääsimme lähtemään luvat mukanamme. Tiedä häntä minkä takia piti toi kolme päivää venailla...


Ekalla kerralla kun tultiin lähetystöltä pois, löydettiin tämä kiva ravintola meren rannalla, istuskeltiin pitkä tovi ja juotiin kahvit. Suurin osa palmuista täällä näyttää samalta kuin tässä kuvassa, siis ihan erilaiselta mihin oon tottunu. Myös ihmiset ovat erinäköisiä, kuin aikaisemmissa paikoissa Indonesiassa. Erittäin mielenkiintoista, kuin olisi uuteen maahan tullut.


Bemoja aka Jeesusbusseja, huomaa, että ollaan kristityllä alueella. Täällä nämä eivät onneksi soita bassonjytkemusaa täysillä, vaan ihan siedettävällä volyymillä. Pari kertaa olemme kuulleet bemossa jopa kantria, jota rahastajapoika hyräili mukana.

Lavalon baari meren rannassa lähellä majapaikkaamme, taitavat itseasiassa olla saman tyypin omistamia. Täällä on kovasti infoa seinillä, ilmainen netti ja upea näkymä, ollaankin istuskeltu täällä moneen otteeseen. LP kehuu länkkäriä, joka omistaa paikat, mutta hän ei ilmeisesti ole maisemissa, sillä emme ole nähneet häntä kertaakaan.

Ei mikään turhan bramee ruokapaikka, mahat oli täynnä, joten ei käyty testaamassa. Sen sijaan ollaan iltaisin käyty aivan loistavalla iltatorilla, pari katua suljetaan liikenteeltä ja tielle pystytetään joukko kojua, jotka tarjoilevat lähinnä tuoreita mereneläviä.

Tuo esille nostettu, joukon hienoin kala oli ensimmäisen illan valinta.

Toisena iltana söin viiksekästä kalaa.

Jälkiruoaksi ollaan nautiskeltu erilaisia hedelmäpirtelöitä, mangoa, ananasta, avokadoa ja jotain hyvää, aikalailla karviaismarjalta maistuvaa hedelmää, jonka indonesialaistakaan nimeä en enää muista. Hedelmä oli aika iso ja kuoreltaan musta, hedelmäliha oli vaaleaa ja siinä oli mustia siemeniä.

Pistetäänpä seuraavaks museokuvia. Tässä on floresinihmisen eli "hobitin" pääkallo, paljon homo sapienssia pienempi ihmislaji, joka on elänyt Floresissa, joskus kauan aikaa sitten. Taisi olla vasta ylenkin uutisissa, että nyt on saatu tutkijoiden mukaan varmuus, että tämä todella oli oma lajinsa.

Ilmeisesti James Cookin kompassi, tämä kuuluisa tutkimusmatkailija on pysähtynyt hetkeksi myös täällä.

Portugalilaisten (Itä-Timor) ja hollantilaisten välinen rajapyykki siirtomaa-ajoilta. Hollantilaiset valloittivat lopulta koko saaren, mutta näköjään jako säilyi niin vahvana, että Itäiset alueet eivät halunneet liittyä uuteen Indonesiaan hollantilaisten lähdettyä.


Pelottavan näköisiä patsaita, siitä mitä nämä symboloivat ei ole hajuakaan. Tässä huoneessa ei palanut lamppu, joten kuvista ei tullut oikein hyviä.

Timorilaisia kankaita, näitä kaupataan meille aina kun rantapaikassa tai majapaikassa istuskelemme. Rinkat ovat sen verran raskaita, että ainakaan vielä ei olla mitään ostettu.

Viimeinen rasti museossa oli sinivalaan luuranko. Tämä valas huuhtoutui Kupangin rantaan vuosia sitten. Museossa oli myös kuvia valaanpyynnistä. Floresista itään on kylä, jossa edelleen pyydetään valaita perinteisin menetelmin, eli melko pienellä veneellä ja bambukeihäillä. Valaita tapetaan vain kylän omiin tarpeisiin, joten tämä pyynti ei uhkaa mitenkään valaskantaa. Oltais varmaankin menossa käymään tässä kylässä, mutta nyt ei ole valaanpyyntikausi.

Sikoja pientareelle kaadettujen jätteiden kimpussa.

Tässä putiikissa pesetettiin pyykkiä (8k/kg) ja minä kävin leikkauttamassa tukkaani (25k). Miesten putiikista minut on käännytetty ja täälläkin ensin emmittiin, mutta sain kuitenkin tukkani leikattua, meinas mennä hankalaks.

Yhtenä päivänä päätettiin vuokrata skootteri ja lähteä 30km päässä sijaitsevaan kylään, jossa pitäisi olla hyviä rantoja. Reitin piti olla helppo, mutta me onnistuttiin saamaan yli 60km matkamittariin...

Innokas poseeraaja Tablolongin kylässä.

Valittiin lopulta tämä hiekkaranta riippumatossa köllöttelemiseen.

Kirkko paluumatkalla. Muovipulloista tehty portti ja länkkäreistä erityisen paljon innostuneita lapsia. Kaupungissa mentiin syömään, minä tilasin kanankoiven, riisiä ja vihanneksia. Saatuani annoksen, tajusin, että kädet ovat varmaan aika likaiset, eikä ravintolassa ole kunnollista käsienpesupaikkaa. Harkitsin hetken ja tartuin kanankoipeen, seuraavaksi päiväksi sainkin sitten kuumeisen ripulin. Tästä seurasi yksi ylimääräinen päivä Kupangissa, ei onneksi enempää.

Mikähän hedelmäpuu tämä on?