torstai 29. maaliskuuta 2012

Oulu

Asenteesta kaikki on kiinni. Voi ristus, että on kiva olla kotona!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kotimatka


Lion Airin koneessa oli tällaisia rukouskortteja. Ihan mielenkiintoista vertailla eri uskontojen rukouksia. Nämä toimivat loistavasti, matka meni hyvin ja perillä Jakartalla olimme ajoissa.

Jakarta - Kuala Lumpur välillä vieressäni istui ecuadorilais/yhdysvaltalainen nainen, jonka kanssa juttelimme paljon matkailusta ja häneltä sain hyviä vinkkejä ja innostusta tulevaan E-Amerikan reissuun, kuvat mitä hänellä oli puhelimessaan, olivat huikeita. Hän oli syntynyt ja asunut lähes koko elämänsä jenkeissä, mutta oli reissannut paljon E-Amerikassa ja omisti Ecuadorin ja Yhdysvaltain passit. Tämä kuulosti ensin kätevältä, sillä jenkkipassilla pääsee helposti lähes joka paikkaan, mutta joissain paikoissa (esim. Kiina ja monet E-Amerikan maat) viisumimaksut ovat jenkeille moninkertaisia muihin verrattuna, joten silloin hän voi käyttää Ecuadorin passia. Kaikki maat eivät kuitenkaan ymmärrä/hyväksy kaksoiskansalaisuutta, joten säätöä on usein tiedossa, kun ei löydy edellisen maan leimoja.

Kuala Lumpurissa tulimme maahan melkoisella rysäyksellä ja niskaani sattui hieman, nainen sanoi, ettei viitsinyt kertoa aiemmin, että hän oli lukenut uutisista useamman Lion Airin pilotin jääneen kiinni huumeiden käytöstä...

Kuala Lumpurissa ajelin bussilla Chinatowniin ja otin huoneen tutusta Oasiksesta.

Kuala Lumpurin parasta antia ovat hyvät lentoyhteydet ja intialaiset ravintolat, erittäin herkullista. (Jostain syystä tää käänsi ton poikittain, mutta olokoon...)

Aamulla testasin ensimmäistä kertaa kolme kertaa kalliimpaa, mutta lähes saman verran nopeampaa junayhteyttä KLIAlle. Lentokentällä kävin juomassa oikein hyvää kahvia ja ostin skottiviskiä tax-freestä, upean ekologista, että puteli on rahdattu tänne ja minä rahtaan sen takaisin, veronkiertoahan tämä ei ole, ainoastaan verosuunnittelua, jos sitäkään...

Seuraava lentoni oli siis Lontooseen Malaysia Airlinesilla, ensi kertaa astuin kaksikerroksiseen lentokoneeseen, ikävä kyllä alakertaan. Paikkani oli heti seinän takana keskellä, joten tilaa oli hyvin. Vieressä olleet kaksi vanhempaa naista olivat aiemmin kyselleet ikkunapaikkoja, mutteivat olleet saaneet, hieman ennen lähtöä stuertti tuli kuitenkin kysymään heiltä haluaisivatko he siirtyä toisille paikoille hieman edemmäs, jotta kaksi äitiä lapsiensa kanssa pääsevät näille tilaville paikoille, vanhat naiset lähtivät ja naiset vauvojen kanssa saapuivat viereeni. Toinen vauvoista parkui miellyttävästi täyttä kurkkua, mietinkin että onneksi lentoaikaa on vain 13 tuntia. Pian stuertti tuli kuitenkin kysymään haluaisinko siirtyä toiselle paikalle ja minä lähdin mielelläni. Vaikka seinä oli nyt takanani, jalkotilaa oli silti mukavasti ja vesipiste oli kätevästi suoraan selän takana. Matka menikin mukavasti leffoja ja sarjoja omalta ruudulta katsellessa ja ilmaista punaviiniä nauttien. Ruokakin oli hyvää, erityismaininta hyvin paistetusta kokolihanautapihvistä ja magnum jäätelöstä. Kyllä lentomatkustus on luksusta.

Lontoossa totesin tulleeni Eurooppaan, kun näin rahanvaitopisteen rosvohinnat, yli 20% ero osto-ja myyntihinnan (€/£) välillä ohjasi minut automaatille, vaikka pienessä nostossa kulut ovat melko suuret, tuen mielummin suomalaista rosvoa.

Lentokentältä pääsin kerran metroa vaihtamalla Smart Hyde park view hostellille, josta olin varannut dormisängyn n. 8 punnalla. Hostelli oli erittäin siisti ja hyvä. Aamiaisellakin murot ja paahtoleipä maistuivat niin hyvin, että jäi englantilainen pubiaamiainen testaamatta, vaikka tämä oli aikomus.


Lontoossa oli hieman viileä, muttei kuitenkaan kylmä, joten seuraavana aamuna lähdin katselemaan kaupunkia.


Ensimmäisenä kävelin Hyde puiston läpi ja pienen harhailun jälkeen löysin Luonnontieteellisen museon. Hienoa, että Lontoon upeat museot ovat ilmaisia, ikävä kyllä ei ollut museofiilistä, joten kävin vain tässä yhdessä.



Museon jälkeen ostin päivämetrolipun ja ajelin katsomassa Towerin siltaa ja hienoja maisemia, aurinko paistoi ja ilma oli keväinen. Lontoosta jäi hyvä fiilis ja ehkä tulevaisuudessa pitää tutustua koko Britanniaan paremmin.

Towerilta ajoin metrolla hostellille, otin rinkan kantoon ja lähdin kohti lentokenttää. Brittish Airlines ei tarjoa check iniä normimatkustajalle tiskipalveluna, mutta en ehtinyt kuin mennä päätteen luokse ja ystävällinen lentoyhtiön edustaja käytännössä teki check inin puolestani, vissiin uus juttu, joten ovat varanneet työntekijän opastamaan palvelun käytössä.

Lento Helsinkiin oli puoli tuntia myöhässä, kun pääsimme lähtemään, joten alkoi hieman jännittää ehdinkö Oulun lennolle, sillä vaihtoaika oli vain 40min, toki samalla lipulla, mutta silti. Päästyäni Helsinkiin ja lentokoneesta ulos lähdinkin juoksemaan, ensimmäinen lähtevistä kertova taulu näytti, että Oulun kone on lähtemässä 7 minuutin päästä. Passintarkastukseen puuskuttaen, rajavalvoja kysyikin, että onko kiire, kerroin, että kyllä on, Oulun kone lähtee viiden minuutin päästä ja hän päästi minut menemään. Päästyäni oikealle portille viimeinen matkustaja oli juuri astumassa koneeseen. Kärpillä oli ollut peli narreja vastaan Helsingissä, joten tutun näköisiä naamoja oli Finnairin koneessa paljon. En kysyny voititteko ja hyvä niin, sillä kotona tarkistin tuloksen ja turpiin oli tullut. Istuuduttuani ikkunapaikalle näin kuinka rinkkaani lastattiin koneeseen, en olisi ikinä uskonut, että se ehtisi, kyllä suomalaiset on tehokkaita. Oulun kentällä rakas oli vastassa ja ikävä päättyi.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Manado

Manadossa otin huoneen Rex-hotellista (44k), kuten Martin oli neuvonut. Martin on siis se skotti, joka asuu Manadossa ja jonka tapasin Rantepaossa. Ensimmäisenä iltana en jaksanut tehdä mitään kaiken matkustamisen jälkeen. Seuraavana iltana lähdimme Martinin kanssa Manadon yöhön. Illan aloitimme erään hotellin kattoravintolasta. Täältä oli upeat näkymät merelle, suuntaan, johon aurinko laski, lisäksi oikealla ja vasemmalla näkyi tulivuoria, joista yksi savusi. Todella komeat maisemat.

Manadosta tuli hankittua kengät ja farkut lähinnä kylmää Lontoota varten. Täällä hankin netistä myös paluuliput, joista mainitsin jo Wakai päivityksessä. Tämän lisäksi aika kului kuljeskellen ympäriinsä ja pari kertaa kävin leffassa. Manadossa törmäsin sattumalta myös Malengelta tuttuun Pieniin ja kolmeen suomalaistyttöön, jotka olivat menossa läheiseen Bunakenin sukellusparatiisiin.

Supermarketin lihatiskiltä löytyi lepakoita ja koiria.

Viimeinen päivällinen Indonesiassa. Illalla sovin respaäijän kanssa, että hänen kaverinsa tulee hakemaan minua neljältä yöllä ja heittää lentokentälle 80k hintaan. Hän tulikin ajallaan ja pääsin oikein hyvissä ajoin lentokentälle. Kotimatka saattoi alkaa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kadidiri

Kadidirin kookospähkinäfarmi, näyttää miellyttävältä ammatilta. Pitääkin ottaa asia puheeksi, kun pääsen kotiin...


Black Marlinista otin tämän huoneen. 200k, sisältäen ruoat, vedet ja kahvit.

Näkymä omasta riippumatosta, jonka vaihdoin majapaikan tarjoaman tilalle, sillä tuo keltainen oli hieman homeessa ja haisi pahalle. Vähän aikaa riippumatossa makoiltuani kuulin viereisellä terassilla jonkun mainitsevan Finland sanan ja kävikin ilmi, että naapurini oli suomalainen nainen. Paikassa oli toinenkin suomalainen nainen, mutta hän oli sukeltamassa ja näin hänet vasta myöhemmin. Juteltuani hänen kanssaan en voi suositella Malenge Indahia, tytölle oli valehdeltu, että tiistaina ei mene julkisia veneitä Malengesta Wakaihin (Menee, sillä minä tulin sieltä juuri samana päivänä) ja hänet oli laitettu vuokraamaan paikallinen vene yli 300k:lla, kun julkinen maksaa 20k. Illallisen jälkeen jäin istuskelemaan ravintolaan, ihan hyvä porukka tuntui olevan kasassa ja meni myöhään.

Seuraavana aamuna snorklailin vielä hieman, Malengella oli mielestäni paremmat vedet. Muutenkin pidin Malengesta enemmän, vaikka oli Kadidirikin ihan kiva. Suurin ero oli se, että Rudyn paikka on perheyritys, joten tunnelma on lämmin, kun taas Black Marlinin on "parempi" resortti, jonka omistaa kuka lie ja kaikki ovat duunissa. Ruoka oli parempaa kotiruokaa Rudylla ja sitä oli enemmän, kuin Marlinilla. Ainoa missä Marlin voittaa on majoituksen taso, toki hintakin on tuplat. Tietenkin jos sukeltaa, niin Marlin on lähes ainoa vaihtoehto Togeanilla.

Seuraavana päivänä lounaan jälkeen (Sain neljännen aterian kyselemättä ilmaiseksi, joten ei Marlinkaan mikään "tehdään vain rahaa paikka ole") lähti jännittävä kyyti Wakaihin, sukelluksissa käytettävä vene oli lastattu aivan liian täyteen, mutta perille päästiin. Wakaissa kävin hakemassa pyykkini edellisestä majapaikasta ja missasin Marlinin naisen järjestämän pizzatarjoilun...

Lauttaan ostin economypaikan (63k) ja menin sisälle. Lähdettyämme liikkeelle siirryin kuitenkin kannelle, jossa olivat myös suomalainen naapurini Marlinilta, sekä myöskin Marlinilta tutut jenkki ja itävaltalainen. Itävaltalainen kertoi maksaneensa vähän ekstraa, että kapteeni soittaa torvea Marlinin kohdalla. Luulin tätä vitsiksi, mutta Marlinin kohdalla kuului kaksi pitää torven törähdystä.

Monet jäljelle jääneet vieraat näyttivät olevan rannalla heiluttamassa hyvästejä, sillä tänä päivänä puolet porukasta lähti pois.

Minä virittelin kannelle riippumattoni ja sain nukuttua hyvin, sillä koko yönä ei satanut lainkaan.

Auringonnousu riippumatosta, Gorontalo näkyy jo. Gorontalon satamassa oli säätöä autojen kanssa, olin ajatellut mennä bussilla, mutta auto (kijang) oli niin paljon kätevämpi, nopeampi ja maksoi suurinpiirtein saman, että päätin jakaa yhden parin paikallisen ja 3 jenkin kanssa (100k). Juuri ennen lähtöä jenkkimies hermostui ja alkoi rähjätä, kun paikallinen mies tarkkaili liian läheltä hänen tyttöystävänsä takamusta ja lähes puristi sitä. Hermostumista saattoi edesauttaa keskustelut pervoista paikallisista lautalla, pahin kokemus oli yksin reissaavalta naiselta, kun paikallinen mies oli alkanut tyydyttämään itseään bussissa naisen vieressä, näitä tapauksia olen kuullunut pari kertaa aiemminkin, myös siitä, ettei lääppimiseltä ole saanut olla rauhassa, vaikka useimmiten ahdistelu onkin katseita ja sopimattomia puheita. Monet indonesialaiset miehet tuntuvat pitävän varsinkin yksin reissaavaa länsimaista naista seksiobjektina, joka on helposti valmis mihin vain. Näitä pervotarinoita kuulee paljon vähemmän muissa K-Aasian maissa.

Toisen jenkin kanssa sanottiin tälle hermostuneelle jenkille, että kannattaa olla hermostumatta liikaa paikallisten kanssa ainakaan niin, että menee väkivaltaiseksi, varsinkin jos he menevät Thaimaahan, sillä jos länkkäri voittaa siellä nyrkein, paikallisia tulee lisää tai he hakevat aseita, viimeisenä keinona ampumaaseet, sillä varsinkaan ulkomaalaiselle ei voi hävitä, sillä se tarkoittaisi totaalista kasvojen menetystä. Minä olen vain kuullut tästä länkkäreiltä ja paikallisilta, mutta jenkki oli nähnyt Bangkokissa parin länkkärin saaneen pahoja vammoja, kun he olivat olleet vahvempia nyrkein ja paikalliset olivat hakeneet rautaputkia kaveriksi. Siitä en tiedä elääkö tämä sama kasvojen menetyksen kulttuuri yhtä vahvana Indonesiassa. Tai yleensä puhutaan kasvojen menettämisestä, mutta mielestäni on kyse myös siitä, että K-Aasiassa ei ole samanlaista tappelemisen kulttuuria, kuin joissain muissa maissa, vaan väkivalta on aina paljon isompi asia, kuin esimerkiksi Suomessa tyhjästä alkanut baaritappelu, jonka jälkeen voidaan lyödä kättä päälle ja olla taas kavereita, kuin mitään ei olisi tapahtunut. K-Aasiassa väkivallan kynnys on korkeammalla, mutta sitä ei kannata ylittää. Eihän tätä kynnystä kannata ylittää missään, mutta varmaankin ymmärsitte mitä tarkoitan.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Wakai

Malengesta lähdin tiistaina aikaisin aamulla kohti Wakaita, samalla veneellä, jolla olin tullutkin.

Tunnin matkan jälkeen pysähdyimme Katupatissa, jossa näin kuinka paikalliset suolistivat pyydystämäänsä krokotiililia. Katupatista veneeseen noussut länkkärinainen kauhisteli, että eihän tuota merestä ole pyydystetty, sillä hän snorklaili viikon tässä hyvin lähellä. Paikalliset ja minä sanottiin, että nimenomaan meressähän nuo täällä elävät. Kapteeni rauhoitteli hieman, että krokotiilit eivät syö ihmisiä, elleivät ne ole todella todella nälkäisiä.

Wakaissa nousin veneestä ja löysin losmenin (50k). Tänne olin tullut puhelinyhteyksien ja netin takia. Sähköä ei kuitenkaan ollut kuin iltaisin, joten käveleskelin vain ympäriinsä. Kun sähköt tulivat kuudelta menin nettiin ja tarkistelin lentojen hintoja. Täältä niitä en kuitenkaan ostanut sillä netti oli hidas, vaan vasta lauantaina Manadosta, mutta pistetäänpä tähän reititys, jonka sain aikaiseksi.

Tiistaina (6.3.) Manado-Jakarta-Kuala Lumpur LionAirilla 6.30- 14.40 (974k).

Yö Kula Lumpurissa

Keskiviikkona Kuala Lumpur-Lontoo Malaysian Airlinesilla 10.45-16.15 (363€)

Yö lontoossa

Torstaina Lontoo-Helsinki-Oulu British Airlines/Finnair 18.20-01.00 (225€)

Keskiviikkoaamuna kävelin satamaan kahdeksaksi, sillä olin aikaisempana aamuna puhunut paikallisen miehen kanssa, joka kertoi, että turisteja tulee tänne Gorentalon isolla lautalla, joka ei pysähdy matkalla Ampanaan muualla. Jos jotkut heistä jartkavat paikallisella veneellä Malengelle tai Katupatiin, voin hypätä kyytiin jakaen kulut ja paluumatkalla pysähtyä meduusajärvelle snorklaamaan. Lautta oli kuitenkin ollut rikki ja toisen reitin lautta korvasi sen, mutta saapui vasta yhdeltä. Sain kuitenkin hyvän diilin (150k), muutaman tunnin snorklausretkestä meduusajärvelle ja jollekkin rannalle. Hyppäsinkin tähän veneeseen ja lähdimme paikallisen äijän kanssa liikkeelle.

Uusi Sunsetbeach resort, jonne olin aiemmin harkinnut meneväni, koko matka oli nättiä rantamaisemaa.

Meduusajärvi. Vesi oli sumeaa ja näkyvyys oli vain n. 3 metriä. Ensin ei näkynyt mitään, mutta sitten alkoi ilmestyä hitaasti eteenpäin sykkiviä ruskeita kahden nyrkin kokoisia ja pienempiä meduusoja. Erittäin jännittävä kokemus, kertaalleen säikähdin, kun yksi törmäsi jalkaani. Nämä meduusat eivät kuitenkaan ole millään tapaa harmillisia.

Seuraava pysähdys oli tälle valkoiselle hiekkarannalle, jossa kävin hieman snorklailemassa.

Takaisin Wakaissa oltiin ennen kahtatoista, joten sain idean lähteä läheiselle Kadidirin saarelle yhdeksi yöksi, sillä Wakaissa ei ole kunnon rantaa, eikä riippumattoa saa mihinkään. Haettuani rinkan ja palattuani satamaan näin lautan tulleen ja tapasin Black Marlin Dive Resortin naisen, joka kertoi, että pääsen ilmaisella kyydillä heille ja seuraavana päivänä takaisin Gorentalon lauttaan.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Malenge

Palusta lähdin minibussilla kuuden aikoihin Ampanaan, jossa olin miellyttävästi kolmelta yöllä. Pimeässä satamassa aamun odottaminen ei ollut reissun miellyttävimpiä kokemuksia. Kalastajia hääräsi jonkin verran laiturilla ollessa veneessä jo ennen auringonnousua ja tämä teki olon turvallisemmaksi. Yleisesti pyrin välttämään kaupungeissa ja kylissä pimeitä paikkoja, joissa olen täysin yksin. Auringon noustua satamassa alkoi pyöriä paljon ihmisiä ja minä ostin lipun Malengeen (50k).

Vene lähti kymmeneltä ja kyydissä oli muutamia muita turisteja, joista suurin osa jäi Wakaihin, sekä tietysti paikallisia. Wakaista kyytiin nousi kaksi hollantilaista pariskuntaa, jotka olivat olleet Kadidirissa viikon sukeltamassa. Kuulin taas ylistystä meduusajärvestä, jonne onkin pakko mennä myöhemmin. Victor oli nähnyt jokin aika sitten dokumentin tällaisesta järvestä ja siinä väitettiin, että tällainen löytyy vain joltain Micronesian saarelta, mutta ainakin täällä on toinen. Suolainen järvi on täynnä meduusoja, jotka eivät ole mitenkään vaarallisia ja niiden joukossa snorklaaminen on kuulemma uskomaton elämys. Pariskunnat päättivät lähteä samaan Rudyn paikkaan, jonne minä olin menossa. Kännykkäyhteydet loppuivat, kun Wakaita ei enää näkynyt. Kylä onkin saariryhmän ainoa paikka, jossa on kännykkämasto. Saavuimme viiden aikoihin Malengen pääkylään, josta pääsimme reilussa vartissa pienemmällä veneellä Rudylle (Lestari cottages). Paikassa oli jo hollantilainen Pien, jonka poikaystävä ei ollut päässyt reissuun, sillä hänen pitää valmistua tänä keväänä, ikävän tuttu tilanne. Sekä saksalainen vanhempi pariskunta ja pari tsekkimiestä, jotka toisin lähtivät heti seuraavana aamuna. Seuraavana päivänä paikkaan saapui myös venäläinen mummeli, joka asuu nykyään jenkeissä.

Minä valitsin tämän bungalowin nimeltään Oktopus. Hintaa on 100k, joka sisältää bungalowin lisäksi kolme ateriaa, teetä, kahvia ja vettä. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä vaihdoin toisen riippumatoista omaani, sillä se on puuvillaa ja miettyvämpi, kuin keinokuitu. Riippumattovammojakin on tullut, sillä niskani kipeytyi hieman lueskeltuani pari ensimmäistä päivää ilman tyynyä, joka tukee päätä. Suosittelen silti riippumattoa kaikille, mutta olkaa varovaisia.

Näkymä riippumatosta. Jokainen päivä on alkanut samoin, uimashortsit unisena jalkaan, kävely laiturille ja pomppaus veteen, erittäin virkistävää ja pääsee hyvin liikkeelle, tämän jälkeen kahvia ja aamiaista.

Ensimmäisenä päivänä päätimme lähteä hollantilaisten kanssa vierailulle vastapäätä olevaan "merimustalaisten", eli bajojen kylään. Nämä alkuperäinasukkaat ovat eläneet jo satoja, ellei tuhansia vuosia näillä saarilla, lähinnä kalastaen. Nykyään he ovat asettuneet enemmän pysyville asuinsijoille ja kylästä löytyi myös moskeija.

Alkumatka kulki viidakon läpi, yksi paikan työntekijöistä saattoi meitä, ettemme harhaudu väärälle polulle. Tämä kohta oli hieman hankalampi.

Mutta maisema oli upea.

Pitkän sillan alkupäässä.


Matka kylään oli upea, vaikka välillä pitikin olla tarkkana mihin astuu.


Bajojen asumuksia.

Lapset olivat innoissaan kamerasta

Ja varsinkin Yoshan videokamerasta, kun hän käänsi kuvaruudun lapsia päin. Taustalla moskeija. Täällä kyselimme Victorin kanssa bajojen perinteisiä puusta tehtyjä sukelluslaseja ja saimmekin molemmat ostettua sellaiset 100k/kpl, olisin tinkinyt hieman omistani, mutta sopivaa rahaa ei ollut ja vaihtorahaa ei löytynyt edes silloin, kun Rick osti pullon vettä. Kokeilin laseja myöhemmin ja ne olivat loistavat, sattumalta minunlaisiin silmiin tehty, joten ne eivät vuotaneet lainkaan vaan istuivat täydellisesti.

Takaisin emme jaksaneet kävellä, kun majapaikan tyyppi sattui olemaan kanootin kanssa paikalla. Pien ja Linda meloivat ensin rantaan hakemaan muovipussia kameroita varten sillä vene vuoti.

"Vedenalainen kuva" Näkyvyys on loistava, vaikkakin kuulin saksalaisilta, että se ei ole niin hyvä, kuin se oli vielä viikko sitten.

Tällä välin Rick ja Victor melskasivat vedessä paikallisten lasten kanssa.

Kun lapset näkivät Lindan tulevan takaisin, he uivat kilpaa auttamaan. Yosha ja majapaikan tyyppi hyppäsivät veneeseen. Minä, Rick ja Victor päätimme uida takaisin. Aivan loistava reissu.

Seuraavana päivänä oli vuorossa snorklausreissu, jolle lähdin hollantilaisten ja venäläisen kanssa, Pien oli tosin ymmärtänyt kohteen väärin, eikä halunnutkaan lähteä samoille paikoille, missä oli jo ollut, joten hän jäi pois juuri ennen lähtöä. Kuvassa Rudy.

Ensin pysähdyimme snorklaamaan riutalle numero 5. Oikein hieno paikka, vaikkei mitään erikoista näkynytkään. "Vain" koralleja, todella paljon erilaisia pieniä ja keskikokoisia kaloja, sekä pieni parvi reilun metrin mittaisia isoja kaloja, joilla oli jännä patti päässä.

Snorklailun jälkeen ajoimme tälle pienelle rannalle.

Jossa oli kookospähkinätarjoilu.

Rick yritti tiputtaa itselleen toista, mutta sai alas vain yhden raa´an. Linda näki rannalta vedessä rauskun ja huusi meidät muut paikalle, ei näkynyt riittävän hyvin, joten minä ja Victor juoksimme veneelle hakemaan snorkkelit ja lähdimme otuksen perään. Kyseistä yksilöä emme enää löytäneet, mutta myöhemmin näin yhden melko ison ja niin olivat nähneet myös Rick ja Victor, he olivat lisäksi nähneet myös ison n. pään kokoisen kotilon joka oli liikkunut.

Perjantaina joimme kuudestaan Finlandia vodkan, jota olin kantanut mukanani Bangkokista lähtien. Vodkan loputtua lahjoitin pullon Rudyn kokoelmaan, jossa olikin jo yksi pienempi Finlandia pullo, viimeksi täällä on ollut vieraskirjan mukaan suomalaisia puoli vuotta sitten. Jatkoimme vielä hieman Arakilla, eli paikallisella pontikalla, mutta kaikki lähtivät normaalisti nukkumaan jo kymmenen jälkeen. Sähköt ovat päällä puoli kuudesta 10-11 illalla.

Lauantaiaamuna Yosha ja Victor näkivät onnekkaasti pienen hain laiturilta. Minun päiväni meni lähinnä riippumatossa, sen verran tuli urheiltua, että pelasimme hollantilaisten ja kolmen paikallisen kanssa lentopalloa. Viimeinen matsi oli miehet vastaan naiset neljän hengen joukkueina. Aluksi naureskeltiin itsevarmoina, että tää me voitetaan, mutta lopussa ei naurattanut, sillä tiukan ottelun voittivat naiset...

Hollantilaiset lähtivät sunnuntaiaamuna ja minusta tuli paikan nuorin turisti, paikalla olivat enää venäläinen ja saksalaiset.

Rudy polttamassa roskia lentopallokentän takana.

Maanantaina makoilin riippumatossa, lähinnä ikävöiden, kuten jo monena aamuna. Päätinkin, että olen onnellisempi kotona, vaikka tämä onkin upein paratiisisaari jossa olen koskaan ollut. Vaikka Suomessa on pirun kylmä, eikä elämä välttämättä muuten ole yhtä mielenkiintoista, kuin reissussa, niin sieltä löytyy se elämäni tärkein ja rakkain, jota ikävöin liikaa jatkaakseni reissua, eikä yksin reissaaminen ole enää niin upeaa. m.o.t.