perjantai 27. tammikuuta 2012

Pantai Bira

Lähdimme siis Corneliuksen kanssa nettikahvilasta aamulla kohti linja-autoasemaa. Ensimmäinen kerta jäi kylläkin yritykseksi, sillä Corneliuksen herättyä kuudelta olimme jo lähes rinkat selässä, kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä, odottelimmekin reilut puoli tuntia ja lähdimme vasta kun sade oli laantunut pieneksi tihkuksi. Pete-petellä (minibussi) pyrimme pienelle linja-autoasemalle, kuski pysäytti ja sanoi, että olemme perillä. Täällä meille tarjottiin kyytiä 300k:lla, luulimme ensin, että pete-petekuski oli tuonut meidät väärään paikkaan tahallaan, mutta sitten näimme pienellä kujalla olevan minibusseja ja täältä löysimmekin aseman, jossa sovimme autokyydistä Pantai Biraan 45k:lla. Pian häsläri tuli selittämään, että voi ollakkin, että emme pääse kuin lähellä olevaan kylään, josta voimme jatkaa toisella kyydillä, sillä tiellä on polveen asti vettä. Tämä sopi 40k hintaan ja lähdimme syömään, vähän aikaa pyörittyämme häsläri tuli kyselemään mitä haluamme ja vei meidät ruokapaikkaan, josta saimme hyvät sapuskat ja häsläri kirjoitti normaalita tuntuvat hinnat paperille. Kun yritimme maksaa, myyjät eivät millään osanneet laskea oikein vaihtorahoja ja näytti, että kyse todella oli laskutaidosta, saatuamme rahaa oikein takaisin menimme autolle, joka oli edelleen tyhjä (lähtee varmaankin vain täytenä ajattelimme).

Päätimme käydä vielä kyselemässä busseja, sillä olin katsonut kartasta, että ne taitavatkin mennä Biraan, vaikka meille muuta väitettiinkin häslärin toimesta. Kysyimmekin hintaa, mikä oli 50k ja bussi pian lähdössä. Kävelimme takaisin autolle ja halusimme rinkat takaisin, tästä tuli ongelma vaikka takatila avattiinkin, sanoimme menevämme bussilla, johon selitettiin, että ei mene busseja ja kuskikin on oottanu (me ootettiin) jne... Sovittiin sitten, että mennään autokyydillä perille asti ja maksetaan 60k/naama ja asia on loppuunkäsitelty, kun vielä sain sovittua, että auto lähtee varmasti liikkeelle yhdeksältä, jos he eivät kerran päästä meitä hyvällä bussiin. Periaatteessa häsläri ei valehellu, sillä bussi menee n. kilsan päähän eikä ihan rannalle, hän kysyi paljonko bussi maksoi ja mentiin vastaamaan, mitä kaduin, kun hän raahasi paikalle bussikuskin, jonka oli laittanut valehtelemaan hinnan nyt seitsemäksi kympiksi. Jo ennen yhdeksää lähdimme liikkeelle, kun paikalle tuli yksi paikallinen meidän lisäksemme ja Pantai Birassa olimme viiden tunnin päästä (Vettä ei ollut missään vaiheessa tiellä).

Pantai Birassa otimme ensimmäisen huoneen jonka katsoimme, kun 100k alotushinta laski 60k:hon, eli 30k/naama. Huone on iso ja siinä on oma pesuhuone. Kuvassa näkyy vesikallona, jonka kävin hakemassa pian saavuttuamme, vesi makso 5k ja pantiksi piti jättää 50k. 1,5l pullo maksaa 5k, joten tässä säästyy lompakko ja ympäristö. Kaupassa oltiin niin ystävällisiä, että minut tuotiin ilmaisella skootterikyydillä takaisin, eikä tarvinnut raahata 20l tonkkaa olalla.

Pääranta, tämä paikka on varsinkin paikallisten suosiossa viikonloppuisin ja loma-aikaan, maanantaina täällä olikin paljon väkeä, mutta sen jälkeen on ollut hyvin hiljaista.

Tiistaina lähdimme katsomaan toista rantaa, lähellä satamaa. Rannan pitäisi olla hiljainen ja kookospalmujen reunustama. Löysimmekin rannan ja oikein mukavan pienen kylän.



Jonka jälkeen rannalla oli laivanrakennustelakka. Komian näkösiä ja taitavaa käsityötä hienossa ympäristössä. Kävelimme rannan päähän ja päätimme lähteä kallion toiselle puolelle katsomaan jos sieltä löytyisi toinen ranta. Yritimme kiertää meren puolelta, mutta totesimme, sen olevan mahdotonta reppujen kanssa. Löysimme kuitenkin halkeaman, josta kipusimme ylös.

Ja jatkoimme tällaista terävää kivikkoa pitkin muutaman satametriä, kunnes luovutimme päättäen, että tuskin ainakaan kovin lähellä on toista rantaa ja palasimme takaisin. Vesi oli noussut, joten säikähdimme jo, että paluureittimme oli muuttunut mahdottomaksi, mutta pääsimme kuitenkin kahlaamaan takaisin.

Tähän maisemaan pysähdyimme ja minä lähdin snorklaamaan, oikein mukavan näköistä. Elävää korallia ja kaloja, päätin tutustua vedenalaiseen maailmaan paremmin tulevina päivinä.

Veneitä paluumatkalla. Illalla tunsin oloni flunssaiseksi ja lämpö nousikin 37,6:een, Bromolla alkanut flunssa oli palannut, kaverini flunssa taas alkoi mennä ohi, kaikki näyttivät sairastuvan vuorilla, mikä ei ole ihme, sillä harvalla on kunnolla lämpimiä vaatteita mukana. Seuraavana aamuna Cornelius tajusi, että hänen pitääkin lähteä jo keskiviikkona, eikä torstaina, kuten oli aikonut, sillä laiva Papualle lähtee 02.00 torstaina. Hänen lähdettyään minä jäin makoilemaan riippumattoon ja parantelemaan oloani. Sen verran päätin liikkua, että lähdin n. kilometrin päähän satamaan ostamaan rambutaneja ja langsateja. Mukaani lähti paikallinen muusikko, jolla oli hauska tapa lainailla puheessaan kuuluisia muusikkoja, Madonnasta Bob Marleyhyn. Välillä häntä oli vaikea tajuta, mutta kun persoonalliseen puhetapaan pääsi sisälle hän osoittautui ihan hyväksi tyypiksi, jolta ei kyllä kannattanut juuri kysyä esim. busseista, sillä vastaukset lähtivät harhailemaan ja menivät vaikeaselkoisiksi, todellinen taiteilijapersoona.

Satamassa menin syömään ja muusikko ohjasi minut takahuoneeseen valitsemaan kalaa, valitsin tämän käsissä olevan.

Ja tässä se on lautasella, vähän mautonta, mutta kastikkeet olivat herkullisia (25k).

Muusikko ja poliittinen juliste. Kysyin mitä nämä leffamainoksen näköiset "Dont stop komandan" jutut ovat ja hän kertoi, että komandan tarkoittaa johtajaa ja kuvassa on nykyinen kuvernööri ja vaalit ovat tulossa.

Iltapäivällä lähdin kävelemään suuntaan, jossa näkyi aution näköinen ranta. Ranta on kai yhtenäinen tähän suuntaan n.3km verran, kun vesi on matalalla, mutta ei nyt, meninkin tietä pitkin.

Poikkesin tieltä tälle rannalle, jossa päätin mennä vasta seuraavana päivänä perille asti ja kääntyä nyt takaisin. Rannalla oli australialainen ja ranskalainen mies joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan.

Seuraavana päivänä lähdinkin reppu selässä taivaltamaan

Jänniä hedelmiä, ei mitään hajua mitä nämä ovat.

Kävelin reilun tunnin, kunnes aloin jo epäilemään, että olin kävellyt liian pitkälle.

Löydettyäni rantaan totesin olevani oikeassa, päärannalta näkyi palmurannalle, mutta täältä ei enää näkynyt päärannalle, käännyinkin takaisin ja mentyäni erään hotellin pihan läpi löysin oikean paikan.

Joka näytti juuri niin hyvältä, kuin olin ajatellut, ei muuta kuin etsimään riippumatolle paikkaa.

Aaaaah....

Kookospalmujen alla oleskellessa kannattaa katsoa, ettei palmuissa ole vanhoja kookospähkinöitä tai että ei ole ainakaan niiden linjalla, jos sellainen sattuu tippumaan, voivat olla hyvin vaarallisia.

Nautiskelin olosta ja söin evääksi ottamiani rambutaneja

Löysin tällaisia kiviä, osaako kiviasiantuntija sanoa mitä nämä ovat? Kivettyneitä korallinpaloja?

Löhöilypaikkani mereltäpäin. Kävin uimassa varovasti, ettei flunssa pahene, snorklauksen olen jättänyt tulevaisuuteen.

Kun alkoi tuulla ja kellokin oli jo yli neljä lähdin paluumatkalle, en kuitenkaan halunnut palata hotellille, vaan etsiä oikopolun viidakkokaistaleen läpi.

Käveleminen tätä vanhaa muuria pitkin tuntuikin hyvältä idealta.

Vuohien tapaan (kuva majapaikkani edestä)

En kuitenkaan ehtinyt pitkälle, kun hieman ennen valmiiksi sortunutta kohtaa, muuri romahti alleni. Maassa tunnustelin etten vuoda pahasti ja jäsenet liikkuvat, vasemmassa kädessä oli 10cm viilto ja oikean käden etusormen päästä oli lähtenyt siivu, kummassakin kädessä oli lisäksi pieniä haavoja, mutta mistään ei tullut pahasti verta ja jalat olivat kunnossa. Lähdinkin toisen muurin viertä pitkin tielle päin. Päästyäni luonnon haltuunottaman ja kesken jätetyn talon läpi, olin lopulta tiellä, katsellessani verisiä käsiäni, kävi mielessä, että ehkä sittenkin olisi ollut järkevää palata takaisin ja tulla hotellin kautta...

Tiellä näin pari apinalaumaa viidakossa, apinat lähtivät ylittämään tietä, mutta pysähdyttyäni ne aloittivat huudon ja painelivat takaisin, jäin odottamaan ja sain napattua ainoastaan tämän kuvan yhdestä rohkeasta, joka käväisi tiellä, mutta minut nähtyään paineli karkuun, arkoja villieläimiä, eivätkä mitään temppeliapinoita...

Käytyäni suihkussa ja desinfioituani haavat lähdin päivälliselle.

Kanaa ja perunoita. Kiinnostavaa kuvassa on muoviin yksittäispakatut vedet vesikannujen tilalla. Ei ihme, että jokapaikka on täynnä roskaa, muoville pitäis määrätä haittavero.

Illalla, kun olin koneella, niin ette arvaa monestikko löin kärsineen sormenpään näppäimistöön, luulis jo vähitellen oppivan, sen verran kivulijaita erehdyksiä ovat olleet...

Tänään kävelin samalle rannalle. Aamulla vesi on matalammalla, joten päätin yrittää kahlaamalla ja onnistuinkin, takaisin piti kyllä tulla tietä myöden, jossa katselin tarkemmin hylättyjä bungaloweja, ilmeisesti täällä on ollut ajatuksia isommaksi turistikohteeksi, mutta turistit eivät ole riittäneet.

Sama puu, kuin ensimmäisessä kuvassa. Tämä oli vielä pystyssä aamulla, mutta sinä aikana, kun loikoilin riippumatossa ja kuuntelin musiikkia se oli kaatunut muutaman kymmenen metrin päässä takanani.

Päästyäni takaisin majapaikalleni, kävin snorklaamassa päärannalla. Piti uida varmaankin yli 200 metriä, ennen kuin alkoi näkyä koralleja ja kaloja. Ei paikan paras kohta, mutta nättiä oli täälläkin. Suihkun jälkeen lähdin satamaan tarkoituksenani ostaa hedelmiä ja käydä kalaillallisella, puolet onnistui, hedelmäkauppiaat olivat jo lähteneet. Kala sen sijaan oli parempaa kuin viime kerralla.

Huomenna varmaankin snorklailua ja

lisää tätä. Sunnuntaina on tarkoitus lähteä kohti Tana Torajan ylänköjä.

PS. Täällä ei ole kolmeen päivään satanut, mikä on ollut erittäin iloinen muutos, verrattuna Jaavan päivittäisiin sateisiin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Laivamatka Sulawesille

Satamassa kuului olla 2 tuntia ennen laivan lähtöä. Myöhästyin tästä kymmenisen minuuttia, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään väliä. Päästyäni laivaan olin aivan pihalla mihin kuuluu mennä. Lipussani oli jotain numeroita ja kirjain, eli aivan kuin minulla olisi ollut paikka jossain, yritin löytää paikkaani, mutta sitten paikallinen mies selitti minulle omaa lippuaan näyttäen, ettei täällä ole mitään varattuja paikkoja, voin mennä mihin halua. Istahdin odottamaan, sillä kaikkialla näytti täydeltä ja lastaajat kantoivat isoja tavarasäkkejä tunkien niitä kaikkialle mihin vain mahtui. Pian henkilökuntaan kuulunut mies tuli neuvomaan, että kolmoskerroksen keulasta voi löytyä paikka, lähdinkin tähän suuntaan. Päästyäni oikeaan kerrokseen, toinen PELNI:n paitaan pukeutunut poika tuli luokseni ja lähti etsimään minulle paikkaa, joka löytyikin lähes täydeltä kovalta laverilta. Poika halusi tippiä, kysyin paljonko ja 5k oli kuulemma sopiva summa, annoin tämän.

Economyluokan nukkumapaikkoja. Rinkan sain tuonne ylös ja sitten vaan pötköttämään. Sisällä oli kuuma ja ilma huono, sillä tupakointi oli yleistä. Vastapäätäni oli perhe, jonka minun ikäiseni isä puhui englantia, he olivat menossa miehen kotikaupunkiin Bau-Bauhun, tällä laivallahan pääsisi vaikka Papualle asti, muutamassa päivässä. Perheen äiti ja lapsi lähtivät kolmanteen luokkaan, sillä he eivät pitäneet tupakansavusta ja olivat valmiit maksamaan hieman ekstraa paremmasta, savuttomasta luokasta. Kuulin mieheltä, että laivassa on pari muutakin länkkäriä, kuulemma turkkilaisia. En kuitenkaan lähtenyt etsimään heitä illalla vaan laitoin nukkumaan kymmenen aikoihin, laiva lähti kuulemma liikkeelle yhdeltätoista, aikataulussa luki 19.00. Bau-Bauhun menossa oleva mies varoitteli, että kannattaa pitää hyvä huoli rahoista, laitoinkin kaiken arvokkaan läppäriä ja lompakkoa lukuunottamatta reppuun, jota käytin tyynynä. Läppäri oli rinkassa ja lompakon tungin housuihini. Heräsin hieman kuuden jälkeen, yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen.

Aamiaisella kävin täällä kannella olevassa ravintolassa. Hinnat olivat kohdillaan, kahvi 6k, kanan palanen ja riisiä ilman kastiketta vajaa 20k ja 1,5l vesipullo huimat 10k. Makassarissa lähtiessä kaupustelijoita oli riesaksi asti, mutta nyt harvat kaupustelijat myivät vain kahvia, sillä eiväthän he voineet kokata laivalla. Palattuani alas näin Bau-Bau miehen joka kertoi, että toiset ulkomaalaiset ovat 5 kannella ja haluasivat nähdä minut, minäkin olin kiinnostunut näkemään heidät joten lähdin ylös. Löysinkin ulkoa saksalaisen ja turkkilaisen miehen, jotka olivat nukkuneet ulkokäytävällä, ihan hyvä ratkaisu, kun ei sada vettä. He olivat kuulleet huhuja muutamasta suomalaisesta, eli minusta, eikä minunkaan kuulema huhu kahdesta turkkilaisesta pitänyt siis täysin paikkaansa, taisimme olla laivan ainoat länkkärit. Myöhemmin kuulimme huhuja, että ensimmäisessä luokassa olisi kaksi saksalaista, mutta heitä emme ainakaan koskaan nähneet. Aamusateen jälkeen lähdimme laivan keulaan, jonne raahasin myös oman rinkkani, päivä oli mukavan aurinkoinen.

Laivamme

Vastaantullut toinen PELNI:n laiva.

Laivalla ei ollut paljoakaan tekemistä, joten kun näimme paikallisten kiipeävän tutkatorniin, päätimme mennä perässä, vaikka vahva epäilys olikin, että se ei ole täysin sallittua.

Huipulla!

Muutaman tunnin päästä laivan henkilökuntaan kuulunut mies tuli kertomaan, että laivan keulassa ei saa oleskella, sillä sähköjohdot voivat olla vaarallisia, lähdimmekin ravintolaan, jossa soitettiin musiikkia niin lujalla, että vaihdoimme laivan perälle ja minä lähdin suihkuun. Suihku oli yllättävän hyvä, vettä tuli hyvällä paineella katossa olevasta reiästä ja suihkut eivät olleet erityisen saastaisia. Edellisestä suihkusta olikin aikaa, sillä Bromolta lähtöaamuna, sähköt eivät toimineet, eikä jääkylmä suihku kiinnostanut. Laivan perällä näimme myöhemmin, kuinka ilmeisesti roskis tyhjennettiin mereen, sen verran iso roskavana jäi laivan taakse, uskomatonta miten vähän indonesialaiset välittävät ympäristöstä. eivät toki kaikki ole samanlaisia, seurassamme olleet miehetkin pyörittelivät päätään ja näin ilokseni, kuinka yksi mies kielsi lasta heittämästä muovipussia mereen.

Meidän porukka. Minä, saksalainen, paikallinen mies ja turkkilainen, jonka kielitaidosta olin hyvin kateellinen. Hän oli ollut vasta pari viikkoa Indonesiassa ja pystyi jo keskustelemaan paikallisten kanssa. Toki hän oli liftannut koko matkan Medanista ja oli hyvin aktiivinen oppimaan, mutta omasi myös todella erityisen kyvyn oppia kieliä. Hän oli ollut matkalla yhteensä 1,5 vuotta ja jatkamassa Makassarista pian Papualle, jonne saksalainenkin oli menossa. Saksalainen oli tullut Venäjän ja Kirgistanin kautta Mongoliaan ja Kiinaan, josta oli tullut Kaakkois-Aasiaan, Papuan jälkeen hän oli menossa Uuden-Seelannin ja Australian kautta Kanadaan, josta matka jatkuu Islantiin ja laivalla takaisin Manner-Eurooppaan, ensi syksynä hän suunnitteli olevansa takaisin Saksassa.

Illalla saimme seuraksi iloisia ja erittäin energisiä lapsia, varsinkin pieni spiderman pyjamaan pukeutunut Papualaispoika jäi mieleen, hän oli porukan pienin, mutta kiipeili kaikista vaivattomammin tolppaa ylös katon rajaan ja veteli leukoja siellä. Turkkilainen kysyi minkä ikäinen hän on, mutta hän ei tiennyt, arvioisin, että ehkä viiden, jos sitäkään.

Luotsi saapuu laivaan Makassarissa, perillä olimme hieman yhdentoista jälkeen paikallista aikaa, Sulawesillä (Suomi+6) on eri aikavyöhyke, kuin Jaavalla (S+5). Satamasta lähdimme kävelemään kohti keskustaa, tarkoituksena löytää mäkkäri tai vastaava, jossa minä voin seurata vaaleja, turkkilainen käyttää nettiä ja saksalainen nukkua. Satama oli surullisen täynnä karaokebaareja, jotka selkeästi toimivat kulissina prostituutiolle. Kävelimme useamman kilometrin, kun rinkkani kantoremmin kiinnike rävähti poikki, samalla mietimme ja totesimme, että mäkkäri, jota kyselimme, taitaa edelleen olla todella kaukana, sinänsä hauskaa, että kolme länkkäriä kulkee rinkat selässä pitkin Makassarin yötä ja etsii mäkkäriä, se oli kuitenkin todennäköisin paikka löytää 24h Wi-Fi. Palasimme nyt hieman taaksepäin nettikahvilaan, jonka olimme nähneet ja saimme sieltä kuulla kahvilasta, jossa on Wi-Fi. Menimmekin tähän paikkaan, mutta hetken oltuamme he kertoivat sulkevansa, turkkilainen keskusteli hieman pitäjän kanssa ja saimme jäädä terassin sohville, hän jätti myös netin päälle.

Tässä olikin vaalistudioni. Toisella kierroksella jätän äänestämättä, sillä lähin äänestyspaikka on Balilla ja sinne on kohtuuton matka. Molemmat finaaliehdokkaat ovat hyviä ja eiköhän se parempi valita ilman minuakin. Saksalainen nukkui sohvalla ja turkkilainen surffasi netissä, hän ei viitsinyt tähän aikaan lähteä sohvasurffaussivustolta löytämälleen tyypille. Minä ja saksalainen olimme jatkamassa aamulla Pantai Biraan.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Bromo-Tengger-Semeru National Park

Lähdimme liikkeelle kolmelta yöllä pitkin tietä. Ohjeiden mukaisesti olimme vajaan tunnin päästä tiesululla, jonne pääsee myös jeepillä tai mopolla, täällä tie pieneni ja muuttui jonkinajan päästä portaiksi, jotka johtivat alemmalle näköalapaikalle. Josephinan flunssa oli pahentunut ja matka otti sen verran koville, että hän päätti jäädä tänne alemmalle tasolle, kuten myös Matias (en ole ihan varma nimistä, mutta näillä mennään). Minä päätin jatkaa matkaa ylös, sillä aikaa oli ja näytti, että tälle pienelle tasanteelle oli tulossa moni muukin, sillä hieman ennen neljää näimme täältä ylhäältä, että kylästä lähti liikkeelle loppumaton letka ajoneuvoja. Jäin kuitenkin tälle paikalle aamukahville, jonka aikana, Matias päätti lähteä mukaani, varmaankin harkittuaan ja haisteltuaan ensin hieman, että tämä sopii hänen tyttöystävälleen.

Kahvinmyyjä osoitti meille oikean polun ja alun jälkeen polku oli selkeä, eikä mitenkään vaikea. Välillä satoi ja oli melko sumuisaa. Saavutimme vajaan tunnin jälkeen ylhäällä kukevan tien, jota pitkin jatkoimme ylöspäin päivän jo sarastaessa. Sumua oli hirvittävästi, mutta kumpikin oli hiljaa tästä.

Tunti siitä, kun lähdimme alemmalta tasanteelta pääsimme ylös. Näkyvyys oli edelleen huono, vaikka oli jo valoisaa. Käytyämme tasanteella josta ei nähnyt yhtään mitään mihinkään, lähdimme

Juomaan kahvia ja syömään friteerattuja banaaneja. Tännekkin pääsee jeepillä tai mopolla, suurinosa turisteista oli paikallisia. Kahvien jälkeen lähdimme takaisin näköalapaikalle katsomaan josko ilma vähän selkenisi, tuuli ihan mukavasti, joten olin optimistinen ja hoin, että kyllä se tästä selkenee, mulla on ollu aina hyvä tuuri tulivuorilla, Matias ei ollut läheskään yhtä optimistinen.

Odotellessa juttelimme hieman muutamien paikallisten kanssa, jotka olivat edelleen paikalla, suurimmanosan jo lähdettyä, takanamme on komea maisema (sumun takana).

Pitihän se kuva ottaa, vaikka sitten valkoista taustaa vasten...

Lopulta kuuden jälkeen alkoi tapahtua!!!

Maisema oli komea, vaikkei Jaavan korkein vuori Semuru (3676m) oikein näkynytkään, näköalapaikka on 2770 metrin korkeudessa. Jonkinaikaa katseltuamme lähdimme paluumatkalle. Taisimme olla ainoat, jotka kiipesivät tänä aamuna ylös jalan.

Pysähdyimme moneen kertaan paluumatkalla, sillä maisema oli huikea.


Moneen suuntaan, vaikkei se kuvista oikein välitykkään, kannattaa tulla itse katsomaan. Päästyämme alas Matias lähti huoneensa hintaan kuuluvalle aamiaiselle ja minä taas vanhan muorin luokse, jolta olin aiemmin saanut oikein hyvää nasi gorengia, tilasinkin samaa, johon muori vastasi nasi jotain ja nyökytteli päätään, nasi tarkoittaa riisiä, joten nyökyttelin takaisin.

Sainkin ison ja herkullisen annoksen (10k), jota en jaksanut syödä kokonaan, mikä on hyvin harvinaista. Maha pystyssä tallustin tanskalaisten hostellille, jossa he olivatkin ruokailemassa. (käänsin kyllä kuvan, mutta jostain syystä se tahtoo olla näin päin...)

Heidän syötyään lähdimme kohti Bromoa.

Bromolle olisi päässyt mopolla tai vaikka hevosella, mutta me pidimme kävelystä, Bromo hevosen (tai aasi toi taitaa kyllä olla) pään yläpuolelle, välissä musta hiekkameri.

Matias ja minä Bromon juurella. Täällä ostin kukkajutun (8k), joka kuuluu heittää Bromon jumalalle.

Bromon kraateri ja kukkajuttu.


ja sinne se menee, toivottavasti jumalat ovat nyt puolellani, vaikkei ihan lentänytkään pohjalle asti. (tästäkin näkyy vaan puolet, klikkaa siis uuteen välilehteen...)

Seurasimme jonkinmatkaa kraaterin reunaa, mutta piviä alkoi saapua sen verran, että päätimme lähteä takaisin. Minä sain idean laskea sadetakkia liukurina käyttäen rinne alas, tämä ei kuitenkaan toiminut vaan kitka voitti, enkä lähtenyt liukuun, vaikka alaspäin pääsinkin kävelemistä nopeammin. Idea osoittautui huonoksi siinä vaiheessa, kun huomasin tämän kohdan rinteestä olevan melko mutaista ja sotkin sandaalini perusteellisesti. Kun tanskalaiset pääsivät normaalia polkua luokseni näimme kuinka pari pitkää letkaa ihmisiä kulkee kohti kylää. Päästyämme tielle, näimme, että tämä oli sotilasletka ja heillä oli ilmeisesti jokin harjoitus menossa, joku upseeri moikkasi minua ja kysyin samalla mistä he ovat tulossa, vastaus oli, että Malangista. Tässä vaiheessa alkoi sataa kaatamalla vettä ja puin hieman hiekkaisen sadeviitan päälleni.

Emme olleet nähneet kuin muutaman sotilaan ja isot suorat rinkkarivistöt ja rynnäkkökiväärit alhaalla, mutta tässä sotilaat marssivat piilosta rinkoille ja aseille laulaen marssilauluja. päästyämme takaisin kylään lähdin suihkuun ja iltapäivällä pelasimme vielä hieman 500 nimistä korrtipeliä ja joimme teetä. Auringonlaskua ei näkynyt pilvien takia ja lähdimmekin syömään vanhan muorin luokse, pöperöt olivat jälleen loistavat. Ketään ei kiinnostanut lähteä seuraavana aamuna enää katsomaan mitään vaan nukkua hieman pitempään, mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä herätessäni puoli seitsemältä satoi ja oli sumuista. Yhdeksältä lähdin täydessä minibussissa takaisin alas vuorilta.

Muutama kilometri alaspäin pysähdyttiin hostellille, jossa arvottiin ja säädettiin keiden kahden kuuluu tulla tähän minibussiin, kahden tytön liput täsmäsivät ja he alkoivat kyselemään, että pääsevätkö he suoraan rautatieasemalle ja vatvoivat vielä hetken, mutta tulivat kuitenkin kyytiin, lähdettyämme matkaan tytöt kyselivät rahastajalta, etteivätkö he voisi viedä heitä rautatieasemalle, rahastaja yritti selittää, että sinne on pitkä matka, kallista tällä, eikä selkeästi ollut kuskailuhalujakaan. Kerroin tytöille, että keltaisilla minibusseilla pääsee helposti, 3k hintaan, johon rahastaja yhtyi. Hän huitoikin yhden paikalle, kun pääsimme linja-autoasemalle, minä hyppäsin tähän, mutta tytöt lähtivät etsimään automaattia. Rautatieasemalla kuulin, että 11.10 economyjuna on myyty loppuun, mutta 12.50 business/executivella pääsee, ostinkin tähän liput (50k). En tavannut enää tanskalaisia, heillä oli matkatoimistolta valmiiksi ostetut liput 11.10 junaan. Kulutin aikaa etsien piuhaa jolla yhdistää kännykkä ja läppäri. Löysinkin sellaisen pienen etsinnän jälkeen mukavalta mieheltä kännykkäliikkestä (50k). Kyseltyäni nettikahvilaa, mies sanoi, että käytä hänen konettaan ilmaiseksi, joten tein edellisen päivityksen täältä. Mies puhui hyvää englantia ja jäinkin juttelemaan joksikin aikaa, ennen rautatieasemalle paluuta, rinkan olin jättänyt aseman vartioille. Juna lähti lähes ajoissa ja tämän kirjoittelin matkalla Surabayaan.