Yogyakarta

Tällä kertaa ehdin junaan.

Juna oli paljon parempi, kuin olin odottanut. Pehmeät penkit, paljon jalkatilaa, vaunussa ei saanut polttaa ja penkit oli mitoitettu väljiksi. Olin odottanut puupenkkejä, täyteen ahdetussa vaunussa, jossa kulkevat myöt kotieläimet ja tupakoidaan. Luokkia indonesiassa on kolme: economy, business ja executive, eli 3., 2. ja 1. luokka, tässä junassa alin luokka oli business ja matkustin siinä. Olin lukenut, että matka pohjoisrannikolta etelään on todella hieno, sillä juna menee vuoriston läpi. Olivathan maisemat ihan hienot, mutteivat mitenkään niin erityisiä.

Perillä Yogyakartalla oltiin kolmen jälkeen, matkaan meni 8 tuntia ja juna oli ajoissa, mikä oli suomalaiselle todella hieno elämys. Rautatieaseman lähellä on turistikeskittymä, jossa tapasin hyvin pian matkatoimistohäslärin, joka ehdotti huonetta jossain nätin näköisessä paikassa, kysyin paljonko ja hän vastasi 110k, sanoin sen olevan liikaa ja hän lähti viemään minua eteenpäin. Suuntani olisi jokatapauksessa ollut tämä joten lähdin miehen perään. Pian hän näytti Andan Losmenin, josta sainkin todella hyvän huoneen 40k:lla, hinnat olivat esillä, joten en tiedä saiko äijä palkkion, mutta ainakin hän muisti mainostaa matkatoimistoaan, jota ajattelinkin käyttää tarvittaessa, tämä on oikein miellyttävää markkinointia.

Huone on todella paljon parempi, kuin edellinen Jakartassa, siihen huoneesen ei olisi mahtunut kunnolla edes tuo parisänky. Huoneessa on myös oma pesuhuone.

Seuraavana päivänä lähdin katselemaan kaupunkia, päämääränä Kraton, eli sulttanien vanha palatsi. Yogyakarta on miellyttävämpi, kuin Jakarta, mutta todella turistisoitunut ja hello mistereitä, jotka myyvät ties mitä riittää. Kuitenkin ihan hymyillen, eikä häirintä ole verrattavissa Kambodzan vastaavaan turistikaupunkiin Siem Reappiin, mikä on edelleen hirvein. Pian tapasin Sutardin, joka aloitti sanomalla, että on opiskelija, eikä yritä myydä mitään, vaan vain jutella ystävänä ja parantaa enganninkielen taitoaan, hän vaikutti vilpittömältä, joten jatkoin matkaani hänen kanssaan. Menimmekin yhdessä Kratoniin (vajaa 20k yhteensä), jossa näimme heti tanssiesityksen.

Esityksen jälkeen Sutardi näki tanssijat poseeraamassa kameroille ja yhteiskuvissa turistien kanssa, joten minäkin päätin hankkia tällaisen kuvan.

Sutardi esitteli paikkaa ja tästä kuvasta hän kertoi, että nainen on sulttaanin tytär ja koska mies on alempiarvoinen, tulee hänen kantaa nainen alttarille, tasa-arvoiset parit kävelevät alttarille yhdessä.

Tämä maalaus näytti siltä, kuin mies olisi tuijottanut vaikka meni mihin tahansa huoneessa, ihan hienosti tehty. Maalausta sanottiinkin 3D tauluksi.

Kratonin jälkeen menimme katsomaan paikallisia maalauksia ja varjoteatterinukkeja, tämä voisi olla hyvä viimeinen kohde, sen verran hienolta näyttivät, mutta nyt en osta mitään.

Tässä ollaan Water castlessa, Sutardi pyysi laittamaan hänen aurinkolasinsa päähäni kuvaa varten. Sutardi on viimeistä vuotta yliopistossa, jossa hän opiskelee elokuvaa ja englantia, tällä hetkellä hän tekee lopputyötä, joka on video jostain bändistä, aiemmin hän on näytellyt

tässä elokuvassa, ylhäällä oikeanpuoleinen mies. Selostus lyhyesti: keskellä oleva tyttö käyttää huumeita, Sutardin esittämä ystävä yrittää auttaa häntä ja vasemmanpuolein mies on tytön diileri.

Sulttaanin uima-altailla. Noiden tummien pilvien takana on Merapi, Indonesian aktiivisin tulivuori, jolle harkitsin hieman kiipeämistä, mutta kun keli on jatkuvasti näin pilvinen ja reitti on varmasti yhtä liejua päätin jättää väliin. Voin kuitenkin sanoa nähneeni Merapin, sillä aiemmin jossain vanhassa rauniossa, näin hieman nousevaa rinnettä molemmin puolin, ennen kuin vuori katosi pilvien taakse.

Matkalla eläinmarkkinoille pysähdyttiin mehulle, minulle mangoa ja kaverille Avokadoa (10k).

Markkinoilla oli kaikenlaista elukkaa myynnissä, lähinnä lintuja, mutta esimerkiksi tässä on lepakko, joka auttaa johonkin vaivaan, kun keittää lepakon ja juo liemen, lepakkoa ei syödä. Gekot auttavat kuulemma diapetekseen syötynä.

Värjättyjä tipuja, menevät kuulemma näin paremmin kaupaksi, varsinkin lapsille. Sanoin, etten hirveästi pidä siitä, että eläimä pidetään häkeissä, sillä ne kuuluvat luontoon, ystäväni nyökytteli ja kertoi, että, kun hän oli tuonut tänne jonkun hollantilaisen, tämä oli lähtenyt paikasta itkien.

Tämä kaveri on se joka syö ja ulostaa tiettyjä kahvipapuja ja käsittelee ne näin erittäin kalliiksi kahviksi, jonka nimea en nyt muista.

Täällä ei ole kukkotappeluja, vaan laulukilpailuja, jotka pidetään tällä aukealla.

Tässä edelliskerran voittaja. Balilla kukko olisi joutunut tappelemaan, silla siella jarjestetaan kukkotappeluja (Hinduja), koraani varmaankin kieltaa tappelut, kun niita ei taalla ole.

Paikallinen tapa on yrittää osua silmät sidottuna noiden puiden väliin. Sutardi ei ole osunut vaikka on yrittänyt kahdesti, kuten ei osunut myöskään hänen saksalainen ystävänsäkään, jonka yrityksestä näin videon ja sain idean omasta...

Sovin tapaavani Sutardin huomenna, mennäksemme Prambananiin. Olen maksanut hänen pääsymaksunsa ja tarjonnut juomat ja ruoan. Mutta hän ei ole halunnut missään vaiheessa rahaa, joten hyvä, että päätin uskoa häneen, vaikka useimmiten tällaisissa paikoissa kynnykseni luottaa/tutustua paikallisiin on korkea. Kävin vielä matkalla takaisin ostoskeskuksessa, jossa ihmettelin taas Indonesian korkeita vaatehintoja, shortseista yleisesti 30 euroa. Muutamaa mallia löysin kuitenkin 100k hintaan, mutta koot loppuivat 36:teen, kun tarvisin vähintään 38, joskus ois kätevää olla pienempi...