Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Palolem

Parin yön jälkeen pääsin vaihtamaan rantabungalowiin. Näkymä riippumatosta parani melkoisesti.

Parin viikon päästä nämä bungalowit puretaan, sillä niillä ei ole rakennuslupaa. Pysyvien rakennusten rakentaminen rannalle on kiellettyä. Melkoinen urakka purkaa ja rakentaa majat joka vuosi uudelleen. Olinkin kuvitellut, että rantamajat ovat paljon yksinkertaisempia.

Toinen suunta oli täynnä ravintoloiden aurinkotuoleja. Paikka oli rakennettu tyypillisellä turistirantakaavalla. Rantaravintoloja ja aurinkotuoleja. Illalla kaivettiin tietenkin grillit esiin ja niiden eteen kalat näytille.

Näkymä vakkaripaikasta.

Jossa söin yleensä intialaista, tässä aamiainen. Masalakahvi oli mielenkiintoinen ja hyvä uusi juttu. Ruoan taso vaihteli aika paljon, välillä sai hyvää intialaista ja välillä mautonta turistiversiota.

Ravintolassa mainostettiin, että he ovat erikoistuneet pihveihin, joten pitihän sellaistakin maistaa kohtuullisella vitosen hinnalla. Tein tilauksen mediumina ja paksu pihvi oli suurelta osin hyvä, mutta täysin raaka sisältä.

Pitkä ranta soveltui erittäin hyvin uimiseen. Syveni melko nopeasti, mutta virtauksia ei juurikaan ollut. Hengenpelastajat päivystivät torneissaan. En nähnyt, että olisivat joutuneet kertaakaan töihin.

Mitään vesijettejä tai vastaavia ei ollut, mutta kanootteja ja surffilaudan näköisiä lautoja, joiden päällä seistään oli paljon tarjolla. Hinta laudalle tuli kysyttyä (500r/6,5€), mutten sellaista lopulta vuokrannut.

Parin rantapäivän jälkeen alkoi tuntua, että viitisen päivää rannalla on tällä erää riittävästi. Intialaiset kaupungitkaan eivät enää napanneet.

Päätin siis jatkaa matkaa Arabian niemimaalle. Bahrainin F1 GP:hen oli mukavasti lippuja jäljellä vielä samalla viikolla, joten ostin tiketin kisaan (135€) ja Jet Airwaysin lennon Goalta Bahrainiin (180€).

Iltapäivällä auringon laskiessa rannalla alettiin pelata futista ja tietenkin crickettiä.

Lehmiä ei juurikaan näkynyt rannalla, nämä tekivät harvinaisen poikkeuksen.

Auringonlasku omalta partsilta.

Kapeita pikkuteitä pitkin pääsi pääkadulle.

Goalaisia koiranpentuja

Pääkatu oli täynnä turistikojuja.

Parturinkin löysin. Omaa höylää ei tarvi, posket saa sileäksi parilla eurolla.

Sisämaaravintolassa kokeilin Goalaista versiota thalista, hyvää oli tämäkin. Kahdessa lasissa on paikallista feniviinaa. Kookos oli parempi, kuin cashewversio.


Viimeisenä iltana herkuttelin puolikkaan tandoorikanan, ranskalaiset olisi kannattanut vaihtaa leipään hyvällä soossilla.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Goalle

Hotellissani oli jälleen hieno uloskirjautumissääntö. 24 tuntia sisäänkirjautumisesta. Lentoni lähti illalla, joten sain pitää huoneen lähtöön saakka. Lentokentälle ei ollut matkaa, kuin n. 10 kilometriä. Olin arvioinut, että tunti riittää kevyesti matkantekoon, mutta vähän alkoi tuktukissa jännittää, kun olimme päässeet eteenpäin korkeintaan kilometrin ensimmäisen vartin aikana. Loppu meni onneksi vauhdikkaasti, joten olin hyvissä ajoin kentällä.

Jo kentän portilla skannattiin matkatavarat ja sain kaivaa rinkkani sisällön tarkistuspisteen pöydälle. Tarkkasilmäinen ruuduntarkkailja kertoi, että rinkassani on pattereita, jotka eivät ole sallittuja ruumassa, vaan minun täytyy siirtää ne käsimatkatavaroihin. Ottavat näemmä melko vakavasti lentoturvallisuusasiat Intiassa. Seuraavaksi tarkistaja halusi nähdä lentolippuni. Olin ottanut ruutukaappauksen varausnumerosta, mutta tämä ei riittänyt, virkailija halusi nähdä lipun jossa on nimeni. Netti ei juuri sillä hetkellä toiminut, joten ehdotin miehelle, että mitä jos kävelen tuohon parin kymmenen metrin päähän check in tiskille ja tulen hetken päästä näyttämään hienoa boarding passia jossa on nimeni. Tämä sopi ja pääsin jatkamaan. Myös varsinaisessa turvatarkastuksessa oltiin tarkkoja, vaikkei metallinpeljastin piipannut, joiduin silti kopeloinnin kohteeksi.

Lennon matkatavarakiintiö oli vain 15 kiloa. Olin koittanut keventää rinkkaani siirtämällä painavia juttuja käsimatkatavaroihin ja hylkäämällä pari juttua, esimerkiksi villapaidan. Rinkka painoi silti 16,5kg mikä ei kuitenkaan ollut mikään ongelma. Check in virkailija ei edes maininnut asiasta.

Lennolla Mumbaihin tarjoiltiin pieni välipala, mutta tapoin Mumbaissa aikaa käymällä burgerilla. Olen ollut lähes lihattomalla jo pari viikkoa. En mitenkään tarkoituksella, mutta paria kertaa lukuunottamatta vegevaihtoehto on ollut houkuttelevin. Päätin siis kokeilla Burger Kingin kolmen euron vegeateriaa.

Huijausta... Ei ollut muutenkaan vegepihvi maistuvainen. Burgerin aion jatkossakin ottaa lihalla, intialaisen sapuskan vegenä.

Ehkäpä... En silti lähtenyt kumoamaan vajaan kympin tuoppeja.

Goan lentokentällä olin kolmen jälkeen yöllä. Ei ollut mitään järkeä lähteä etsimään heti majapaikkaa taksilla, joten otin lentokentän penkillä nokoset. Hyttyset kiusasivat, mutta torkkuminen virkisti hieman. Päivän valjettua aloin suunnitella jatkoa. Taksi Palolemille kustantaisi 20€. Minulla ei ollut kiire, joten päätin mennä junalla.

Vielä ei ollut kuuma, joten reilun parin kilometrin matka rautatieasemalle oli helppo.

Paikallisjunalla pääsi Margaoon, jossa pääsin vaihtamaan pitkän matkan junaan, joka oli juuri sopivasti reilun tunnin myöhässä. Jos juna olisi kulkenut aikataulussa en olisi mitenkään ehtinyt siihen.

Canaconasta piti taas kävellä pari kilsaa rannalle. Junalla Palolemille tulo kustansi 0,5€.

Kävelin suoraan rannalle ja aloin sieltä käsin etsiä majapaikkaa. Nyt alkaa olla hiljainen kausi, joten rantamajoja on tarjolla ja ne ovat kohtuuhintaisia. Ei ole syytä mennä sisämaahan, ellei halua majoittua tiukalla budjetilla.

Muutaman paikan tsekattuani päädyin Rosy Paradise beach hutsiin. Huone oli simppeli, mutta kaikki tarvittava löytyi. Oma kylpyhuone, sähköt ja hyttysverkko.


Terassilla oli riippumatto, josta näkyi meri. Hintaa majalla oli vain 10€. Nuo korkeammat rantamajat olivat täynnä, mutta kuultuani hinnan olevan vain 13€, kerroin haluavani jonotuslistalle, vaikka viihtyi tässäkin.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Bhopalin onnettomuus

Sisältää järkyttävää materiaalia.

Kolmantena joulukuuta hieman keskiyön jälkeen 1984, Union Carbiden Bhopalin tehtaassa metyyli-isosyanaattisäiliöön pääsi satoja litroja vettä. Vesi ja metyyli-isosyanaatti reagoivat keskenään, paine säiliössä kasvoi ja varoventtiili päästi ilmoille 500 kertaa syanidia myrkyllisemmän kaasupilven. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että 16 tonnin säiliössä oli metyyli-isosyaniittia jäljellä vain 4 tonnia. 12 tonnia tappavaa ainetta oli muiden kaasujen ohella päässyt ilmaan.

Seurauksena oli maailmanhistorian pahin teollisuusonnettomuus, jonka seurauksena kuoli 3 787-25 000 ihmistä ja loukkaantui, osa erittäin vakavasti yli puoli miljoonaa ihmistä.

Päätin tutustua onnettomuuteen paremmin, vierailemalla itse tehtaalla ja selvinneiden perustamassa museossa. Jostain luin, että hylätyllä tehtaalla vierailuun pitäisi hankkia lupa.

En oikein tiennyt mistä luvan voisi hankkia ja sisäänkäynnillä ei näkynyt ketään, joten lompsin alueelle sisään.

Otin suunnaksi tuon tornin, joka näytti tehtaalta.

Jossain täällä on käsittääkseni edelleen se säiliö, josta myrkky karkasi. Pari viikkoa onnettomuuden jälkeen muista turmasäiliönkaltaisista säiliöistä tyhjennettiin 22 tonnia metyyli-isosyanaattia. Hallitus ilmoitti, että muutaman päivän suuroperaatio on täysin turvallinen, mutta paniikki levisi ja sadat tuhannet pakenivat kaupungista.

Turman ja tehdasalueen kerrotaan edelleen myrkyttävän alueen ihmisiä, varsinkin juomaveden kautta, jenkkiyhtiö poistui siivoamatta jälkiään. Lähistön äitien rintamaitoa on tutkittu 2002 ja siitä on löytynyt tavallista korkeampia myrkkypitoisuuksia. Synnynnäiset vammat ja ongelmat ovat kymmenen kertaa korkeammalla tasolla, kuin muualla Intiassa.


Ruostuneita putkistoja







Alueella näkyi paljon säikkyjä koiria ja pari naista oli keräämässä polttopuita. Muureja reunustivat slummit, joiden lähistölle en mennyt, vaan jatkoin kohti yksityistä remember Bhopal museota, joka oli muutaman kilometrin päässä.

Museo on tavallisella asuinalueella. Ei ihan siinä mihin Google mapsi opasti, mutta helposti löydettävissä.

Museo perustui puhelimiin, joissa selviytyneet kertovat tapahtumista englanniksi ja hindiksi. Keskiyön jälkeen kaupunkiin levisi haju joka muistutti sitä kuin chiliä olisi poltettu, kuvaili yksi nainen. Kun ihmiset ymmärsivät, että olivat hengenvaarassa, he alkoivat juosta karkuun ja kaduilla kaikuvat JUOSKAA! huudot.

Tehtaalla ei ollut pelastus/hätäsuunnitelmaa ja kadut näyttivät aamulla kauheilta, kaikkialla lojui ihmisten ja eläinten ruumiita. Myrkky vaikutti ensimmäisenä silmiin ja monet niistä jotka selvisivät hengissä sokeutuivat. Seuraavina päivinä lähiseudun kaikki lääkäriopiskelijatkin värvättiin sairaaloihin töihin ja ympäri kaupunkia alettiin pitää joukkohautajaisia.

Museon tietojen mukaan yli 8000 ihmistä kuoli ensimmäisten kolmen päivän aikana ja tällä hetkellä onnettomuuden takia kuolleita on lähes 25 000.

7. joulukuuta 1984 yhtiön johtaja Warren Anderson saapui Bhopaliin. Intialaisille oli selvää, että yhtiön johto oli laiminlyönyt tehtaan turvallisuuden ja aiheuttanut onnettomuuden vakavalla piittaamattomuudella. Warren vangittiinkin jo lentokentällä ja kuljetettiin hotelliin, jossa häntä pidettiin kotiarestissa alle 24 tuntia, jonka jälkeen hän maksoi takuut ja lensi suoraan takaisin Yhdysvaltoihin.

Kuusi paikallista johtajaa saatiin tuomioistuimen eteen. Heille langetettiin 100 000 rupian sakot ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. He maksoivat sakot, mutteivat joutuneet vankilaan. Warrenia yritettiin saada vastuuseen vuosikymmeniä erilaisissa oikeusasteissa Intiassa ja Yhdysvalloissa. Ruotsalaisten maahanmuuttajien poika kuoli 29.9.2014 Floridassa 92 vuoden iässä, ilman että joutui koskaan vastaamaan teoistaan. He joilla on rahaa ja valtaa on vaikein saada vastuuseen.



Uhrit ovat syyttäneet Intian hallintoa korruptiosta, turmasta ja sen jälkihoidosta.



Union Carbine yhtiö maksoi 1989, 470 miljoonaa dollaria korvauksia. Summa ei ole mitään, kun ottaa huomioon uhrien ja kärsineiden määrän, kerrotaan museossa. Vertailuun oli otettu A H Robbinsin tapaus Yhdysvalloissa, jossa korvaussumma oli paljon suurempi, vaikka kärsineitä oli "vain" 197 000. Lisäksi listalla oli muita tapauksia, joissa per henki korvaussumma oli yli kymmenen kertaa korkeampi, kuin Bhopalissa.

Oikeudenkäynnit ja kärsimykset jatkuvat edelleen. Museon isoin viesti oli, että älkää unohtako Bhopalin katastrofia, jottei se enää koskaan toistuisi.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Bhopal

Pannassa hotellinpitäjä vakuutti, että Bhopalin juna kulkee ajallaan. Reitillä ei juurikaan ole muita junia. Uskaltauduinkin ottamaan junan, jonka pitäisi olla perillä vähän ennen yhtätoista illalla.

Ilmeisesti kaapelikaivanto työnalla.

Khajurahosta lähtiessä juna oli lähes tyhjä, mutta seuraavalta asemalta se tuli lähes täyteen.

Maisema oli kuin pohjanmaalla.

Tulista naposteltavaa, pienellä painomustetvistillä.

Konnarilla oli melkoinen työ löytää matkustajat isosta nivastasta. Jännä, ettei täällä pelkkä lippu riitä. Minulta hän halusi nähdä vielä passinkin. Bhopaliin saavuttiin ajoissa.

Pannan kaveri oli suositellut hotelliksi Adrashia. Myöhäisen saapumisen vuoksi varasin sieltä AC huoneen (800r/10€). Hotelli osoittautui hyväksi, joten olin siellä lopulta viisi päivää. Kaupunki oli Khajurahon jälkeen erittäin miellyttävä, ei laikaan häsläreitä, joten kauduilla sai kulkea rauhassa. Jatkuva tööttäily alkaa tosin jo ottaa päähän. Tämän kaupungin pikkukujilla minua tökkäsi mopo ja tuktuk, ku en ollut siirtynyt tarpeeksi pois edestä. Mopo jalkaan ja tuktuk olkapäähän. Yleensä ajoneuvot eivät törmäile jalankulkijoihin, vaikka asenne onkin töötti pohjaan ja hitaampi väistää.

Mielenkiintoinen nimivalinta.

Kookospähkinät maistuivat (0,4€). Auttavat helteessä, jota täällä oli parhaimmillaan 40 astetta. Ranta alkoikin tuntua hyvältä idealta. Täältä pääsisi 24 tunnissa Goalle, mutta nuo junat olivat viikoiksi täynnä. Raotinkin lompakkoa hieman enemmän ja ostin sinne lennot 85 eurolla.

Pyöränvuokrausta. En ole tällaisia muissa Intian kaupungeissa nähnyt.

Uusi tori.

Kaikenlaisia tuoremehuja ja pirtelöitä (0,5€-1,5€).

Nuo puusta roikkuvat jutut eivät ole hedelmiä, vaan lepakoita, joita kaupungissa oli valtavasti.

Ovatkohan käyneet Suomessa sydäntalvella... Täällä tutustuin Oreopirtelöön (1,5€), jota taatusti teen Suomessakin. Todella todella hyvää.

Kotikuja vanhalla torilla.

1800- ja 1900-luvuilla aluetta hallitsivat musliminaiset.

Tästä perintönä alueena on huomattava muslimivähemmistö ja Intian suurin moskeija. Taj-ul-Masajidia alkoi rakennuttaa Sultan Shah Jahan (nainen), päämääränään rakentaa maailman suurin moskeija. Hän kuoli rakennustöiden ollessa kesken 1901. Työtä jatkoi hänen tyttärensä Sultan Jahan Begum, mutta budjettiongelmien takia moskeija valmistui vasta Intian hallinnassa 1985. Portissa olleen kyltin mukaan moskeija on nykyään maailman kolmanneksi suurin.

Yllättävän pienissä sisätiloissa en kehdannut ottaa kuvia. Moskeijan iso aukio oli polttavan kuuma. Kenkiä ei mielellään saa aukiollakaan käyttää, joten telineitä pystyttävillä miehillä oli jalassaan kankaat. Sisälle istahdettuani minusta kiinnostuttiin heti. Neljän erittäin ystävällisen miehen sanavarasto ei vain ollut kovin laaja, joten syvällisiin keskusteluihin ei päästy.

Paneer mutter, naaneilla ja rosemilkillä. Maistui.

Tasa-arvo


Bhopalia sanotaan järvien kaupungiksi, heillä on niitä kaksi.


Monessa paikassa ruokalistasta löytyy myös kiinalaista. Päätinkin maistaa annoksen (1,5€). Muistutti kiinalaista yhtä paljon, kuin muutamissa oululaisissa lounaspaikoissa... (ei paljoa) Ei tuo silti pahaa ollut. Seuraavassa erittäin surullisesta teollisuusonnettomuudesta.