torstai 28. huhtikuuta 2011

Saryazdin linna



Kun vierailin ensimmäisenä päivänä Yazdin turisti-infossa en löytänyt muuta mielenkiintoista, kuin tämän seinällä olleen postikortin, paikan nainen kertoi, että kyseessä on Saryazdin linna ja sinne on matkaa 3 kilometriä, mietin heti, että pakko päästä. Nainen näytti kartasta missä paikka on ja jo tässä vaiheessa ajattelin, että taitaa matkaa olla enemmän, kuin 3km. Myöhemmin selvitin, että matkaa on 30km, ilmeisesti rahan lisäksi kilometreistäkin tykätään jättää nolla pois. Paikkaan oli joka tapauksessa päästävä. LP auttoi hieman, mutta sain paikalliselta mieheltä hyvät ohjeet, ensin kaupungin ulkopuolella olevalle liikenneympyrälle ja sieltä punaisella bussilla Mehriziin, josta ei ole taksilla pitkä matka.

Maanantaiaamuna lähdinkin kävelemään kohti tätä liikenneympyrää, matkaa oli hieman enemmän, kuin olin odottanut, ehkä viitisen kilometriä, olisi kannattanut käyttää paikallisbussia. Luulin löytäneeni oikean ympyrän ja hyppäsinkin punaiseen bussiin, sanoin Mehriz ja kuski katsoi vähän kummissaan, mutta ajoi seuraavalle liikenneympyrälle ja näytti, että mene tuonne toiselle puolelle, tai sittenkin seuraa tuota miestä, kysyttyään mihin pukumies oli menossa. Minä seurasin ja pääsimme kävelemään suoraan tähän oikeaan bussiin, hintaa 30km matkalle tuli 340T.

Mehrizissä kävin syömässä patongin ja kysyin vessaa, ainoa sana jonka ymmärsin, oli moskeija ja käden osoittama suunta. Kävelinkin moskeijalle ja löysin kahdet raput kellariin, ei ketään missään ja tekstit persiaksi... Valitsin toisen ja kävin nopeasti.


Nyt olin niin lähellä vuoria, että lumesta sai otettua kuvankin, eikö näytäkin erikoiselta, niin valkosta...

Tämän jälkeen pullo vettä mukaan ja etsimään taksia, joka löytyikin vaivatta ja kuski pyysi 2500T, mikä tuntui oikealta, joten hyppäsin kyytiin. Matkaa oli reilut 5km ja kylä tuntui aika tyhjältä, joten paluumatkasta voi tulla mielenkiintoinen tai ainakin pitkä, mutta se on sen ajan murhe, tai ei murhe vaan kokemus.

Taksi pysähtyi johonkin paikkaan joka ei näyttänyt linnalta, olin kuitenkin näyttänyt kamerasta kuvan, joten maksoin, nousin ulos ja kävelin rakennukselle, sisällä en nähnyt ketään, mutta nuorehko mies kasteli istutuksia pihalla, joten menin hänen luokseen, näytin kuvan ja kysyin paikkaa. Hän ymmärsi ja sanoi, että vie minut sinne 1kT hintaan, hyppäsin kyytiin ja hän ajoi linnalle, joka oli todella lähellä. Miehellä oli itseasiassa linnan avain ja 1kT tarkoitti pääsymaksua.


Mies lähti näyttämään linnaa ja koitti selittää jotain yhdestä aukosta, mutten ikävä kyllä ymmärtänyt, sillä hän puhui vai farsia (persiaa). Linna on 1800 vuotta vanha ja tehty mudasta, eli siitä mistä muutkin rakennukset täällä, siinä mielessä harvinainen linna.





Korkeimmalle tornille käytävää pitkin ja ihailemaan maisemia ja linnaa ylhäältä käsin.


Urhealla tähystäjällä katse tiukasti taivaanrannassa, rosvojen ja vieraiden sotajoukkojen varalta. Vesipulloa ei olis tarvinnu olla kuvassa, mutta se kuvastaa kuinka tärkeää vesi on autiomaassa, mitä siitäkin tulisi, jos tähystäjä alkaisi nähdä kangastuksia ja koko varuskunta joutuisi hälytykseen turhan takia. Varuskunta oli tällä hetkellä hyvin pieni, sillä olimme portinvartijan kanssa kahdestaan linnoituksessa.

Sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi pitänyt tapahtua. Ajattelin ottaa vielä yhden kuvan ajastimella toisessa tornissa, mutta alusta ei ollut järin hyvä ja kamera tippuikin 1,5m pienen tuulenpuuskan ansiosta. Otin kameran maasta ja näin heti, että objektiivi oli väärässä asennossa ja kun koitin avata kameraa, tuli objektiivivirheilmoitus, eikä objektiivi mennyt sisään, kuului vain raksutusta. Koitin hieman auttaa sitä, mutta ei auttanut, kirosin typeryyttäni ja laitoin kamera taskuun. Vielä hieman kiertelyä ja lähdin takaisin portille, mies sulki portin ja pääsin hänen kyydillään takaisin. Paikka jonne taksikuski oli jättänyt minut, paljastui ravintolahotelliksi, kun vastassa oli kauluspaitamies. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan, mutten jäänyt syömään, hän ihmetteli millä olin tullut ja miten meinaan lähteä. Sanoin, että bussilla, hyvästelin ja lähdin kävelemään pois, mies jäi hymyilemään hieman ihmeissään. Taksin löytäminen oli hyvin epätodennäköistä lähes autiosta kylästä, mutta halusin kai rankaista itseäni, kun en pyytänyt ravintolan miestä soittamaan taksia, ainakin olin edelleen vihainen itselleni, sillä uuden kameran ostaminen oli taas edessä tai ehkä löydän jonkun joka osaa korjata laitteen. Kävellessäni aukaisin ja suljin kameraa ja samalla väänsin, käänsin ja kevyesti runnoin objektiivia, 10min jälkeen jotain tapahtui ja objektiivi pyörähti oikeaan suuntaan, ei vieläkään täysin oikein, mutta vielä hieman osaavaa, tiedän mitä teen vääntelyä ja objektiivi ei enää raksuttanut vaan sulkeutui kauniisti ja avautui taas ja sain otettua jälleen kuvia, olin onneni kukkuloilla.


Pian näin tämän paikan, tuota puista juttua kannetaan kerran vuodessa ympäri kylää, Shiiojen juttu. Aukion reunalla istuskeli muutama vanhempi mies ja he näyttivät, että mene tuonne puujutun suuntaan.


Sieltä löytyikin tämä taulu, katselin hieman ympärilleni mutten löytänyt ovea ja lähdin kävelemään takaisin, vanhempi mies kuitenkin huitoi minua menemään takaisin ja vasemmalle, tottelin ja toinen paikallinen näytti minulle oviaukkoa,


josta löysin tämän paikan.

Kiittelin miehiä ja jatkoin matkaa, pian kuorma-auto hidasti kohdallani ja kuski näytti, että tarvinko kyytiä, kyllähän minä tarvin, joten hyppäsin kyytiin, mies ei puhunut englantia, mutta ymmärsin, että hän kysyi menenkö Yazdiin, nyökyttelin tyytyväisenä ja kysyin, meneekö hän sinne, hän nyökkäsi, loistavaa. Yhdessä kohtaa matkaa oli poliisien ratsiapaikka, kuski laittoi turvavyön ympärilleen ja minä katsoin omaani, poikki. Laitoin remmin kuitenkin rintani yli ja tungin vyönpään penkin väliin, kuski nyökytteli ja hymyili isosti. Poliisit eivät pysäyttäneet, paikalla piti vain hidastaa. Liikenneympyrässä, josta olin lähtenyt Mehriziin kuski hiljensi ja sanoi, että jatkaa vasemmalle, kättelin ja kiitin kovasti, hän näytti vielä takseja, pääsen niillä jatkamaan. Jos tämä lasketaan liftaamiseksi, niin oli ensimmäinen kerta.

Jatkoin kävellen keskustaan päin. Pysähdyin bussipysäkillä ja koitin ostaa lippua, mutta myyjä vain katsoi minua kummissaan, päätin jatkaa


tälle viimeiselle isolle liikenneympyrälle ennen keskustaa, josta ainakin kaikki bussit menevät keskustaan. Hyppäsinkin ensimmäiseen bussiin ja annoin kuskille 100T ja sain takaisin 50T, joten kaupungin sisäiset maksavat 3 eurosenttiä, Koskilinjat voisi ottaa mallia. Bussissa huomasin, että paikalliset miehet antoivat kuskille kertalipun tai naiset laittoivat lippunsa etuoven vieressä olevaan kippoon ja menivät keskiovesta sisään, naiset istuivat bussin takaosassa ja miehet etuosassa, aikaisemman bussipysäkin lipunmyyjä oli siis ollut hämmentynyt, sillä koitin selittää, että haluan lipun keskustaan, minun olisi kuulunut pyytää vain yksi lippu.


Vaikka ulkomaisilla korteilla ei tee mitään Iranissa (kauppasaarto), paikallisille automaatteja ja pankkeja on paljon.


Maustekaupan komia keko.


Iranin johtajien kuvia on jokapaikassa, lähes yhtä paljon, kuin Thaimaassa kunkun kuvia. Siis näiden korkeimpien johtajien, ei presidentin.


Sanoin afgaaniystävilleni, etten ole löytänyt kebabbia ja he nauroivat, että tuon kompeksin käytävä, jonka vieressä olemme aina tavanneet on täynnä kebabbia, joten seuraavana päivänä suuntasin sinne. Hieman erinäköistä mitä olin odottanut ja mitä Teheranissa sain, mutta hyvää lammasta (3kT). Tää lounas oli kyllä vähän kuiva, mutta päivällisellä oli jo kokemusta, joten tilasin kylkeen grillattuja tomaatteja ja jogurttia, toivottavasti Shirazista löytyy vastaava, sillä tuohonku vielä ostaa salaatin niin alkaa olla aika hyvä. Shiraziin matkaan huomenaamuna, eli keskiviikkona.


Ruokajuomaksi testasin iranialaista olutta, joka ei maistunut oluelle, ehkä vähän siiderille, prosentteja tietenkin nolla.


Jälkiruoaksi jätski (vähän suli matkalla) 500T ja keksikokoelma leipomosta 1kT.

Yksi ennakkoluulo on ollut väärä ja harmittaa, että menin valehtelemaan aluksi uskostani, sillä Iran tuntuu modernimmalta ja sivistyneemmältä maalta, kuin esim. Egypti, jonka ääriuskonnollisessa/konservatiivisessa Siwassakin sanoin, ettei minulla ole uskontoa ja tulin hyväksytyksi, joten kyllä sen voi sanoa täälläkin, vaikka paikallisten tuleekin käsittääkseni olla uskossa (kristittyjä tai muslimeja), jotta heillä on asema yhteiskunnassa. Pienellä varauksella tietenkin, kuten kaikkialla, löytyyhän Suomestakin paikkoja, joissa uskontonsa, puoluekantansa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia voi joutua isoihin vaikeuksiin.

Toki täälläkin on alueellisia eroja. Juttelin lontoolaisen miehen kanssa ja hän oli tuntenut itsensä uhatuksi vierailtuaan lähellä Irakin rajaa olleissa kaupungeissa, vaikka hänellä on juuria Ontiassa ja näin ollen näyttää mielestäni vähemmän ulkomaalaiselta, kuin minä ja hän myös puhuu hieman paikallista kieltä.

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Towers of Silence

Sunnuntaina olivat pääsiäisen kunniaksi vuorossa kuolleiden tornit, tai korppikotkien buffet, ihan miten vaan. Buffetista tuli mieleen, että missasin aamulla buffetin 10 minuutilla, mutta sain silti aamiaisen, kun nätisti pyysin, oikein hyvä hotelli.

Ensin piti hommata kyyti, hotelli järjestää kyllä retkiäkin, mutta ne tuntuivat kalliilta ja kohteiden määrän ja rajallisen ajan takia ne tuntuivat aika kiireisiltä. Ensimmäinen taksikuski jonka pysäytin ei osannut englantia ja ajattelin, että sinne ja takaisin, tunti odottelua, paljonko maksaa? On vaikea selittää käsimerkein, kun on täällä englantia osaaviakin, joten näytin kuskille, että etsin toisen kuskin, hän kuitenkin huitoi minut takaisin ja alkoi soittaa, hetken päästä hän antoi puhelimen minulle ja toisessa päässä oli hyvää englantia puhuva mies, jolle selitin asiani ja hän ymmärsi heti, hinta oli 9kT, sanoin, että kuulostaa kalliilta, voin maksaa 6kT, mies pyysi antamaan kuskille, hän kysyy, kuski nyökkäsi ja lähdettiin matkaan, jota oli 5-10km.


Towers of silence on paikka jonne Zarathustralaiset veivät kuolleet korppikotkien ja muiden haaskalintujen syötäväksi, sillä he eivät hyväksyneet hautaamista tai ruumiin polttamista. Tornit eivät kuitenkaan ole olleet käytössä enää n. 50 vuoteen.


Komia paikka kaikenkaikkiaan, taustalla Yazd.


Myös toisessa suunnassa olleet vuoret näyttivät hienoilta, kauempana oli myös lumisia huippuja.


King of the world!


Toiselta tornilta näkyi Yazdin uuteen kaupunginosaan, ei oo nätti.


Toisen tornin varsinainen ruumiiden jättöpaikka.


Lähtiessäni näin kuinka nuoret alkoivat lennättää isoa leijaa.


Vaikka olin jo lähes myöhässä, uteliaisuus käski kömpiä sisään oikeanpuoleisessa tuulitornissa näkyvästä aukosta.


Paikka oli pimeä, enkä nähnyt mitään kuilun reunalta, joten salama päälle ja kuva, tyhjältä näyttää...


Päästyäni takaisin keskustaan täytin jälleen kerran vesipullon tällaisella juomapisteellä, joita on ympäri kaupunkia.


Iltapäivällä lähdin hortoilemaan pitkin vanhaa kaupunkia näitä vanhoja teitä pitkin ja nälän tultua asfalttiteitä, joiden varrella kaikki kaupat ovat, tuli syötyä pari isoa hampurilaista. Se täällä on ikävän paljon Suomen kaltaista, että katuruokaa ei ole, vaihtoehtona ovat siis hintavammat hotelliravintolat tai pikaruoka, erilaisia täytettyjä patonkeja on tullut syötyä paljon, olin kuullut, että täällä kyllästyy kebabbiin, mutta ainakin tässä kaupungissa sitä on lähes mahdotonta löytää, en tiedä mistä johtuu, kaikki kebabpaikat mitkä olen löytänyt ovat olleet suljettuja, tai kebabjytkyä ei ole ollut kebabinpaistosysteemissä.

Jatketaanpa vielä tähän, ettei tarvi aloittaa seuraavaa päivitystä avautumisella. Heräsin ajoissa aamiaiselle ja paikka oli melko täynnä, kävellessäni hakemaan kahvia, näin kuinka kahvinkeittimestä valuu kahvia levylle ja keski-ikäinen turisti kaatelee kannusta itselleen ja kaverilleen, ystävällinen mies kääntyi minun puoleeni ja kysyi otanko minä, sanoin, että laita se pannu mielummin takaisin tuohon valuvaan keittimeen, oho oho... No minä jäin odottamaan, että kahvi tippuu, kun paikalle tulee toinen keski-ikäinen mies, vilkaisee keitintä, toteaa, että tippuu vielä, pari sekuntia odotusta ja päätös, ei jaksa odottaa, kannu irti ja taas kahvi tippuu levylle ja pöydälle, sanon, että eikö olisi voinut odottaa muutaman minuutin, ei reaktiota, hotellin työntekijäkin huomauttaa ohi mennessään ja ilmeiseti kiroaa persiaksi. Odotan, että kahvi tippuu ja kaadan itselleni kupillisen melko laihaa kahvia, uskomatonta käytöstä, mitä en ole koskaan nähnyt nuorten reppureissaajien keskuudessa ja aina kuulee, että nuorilla ei ole käytöstapoja. Seuraavan kerran, kun menen hakemaan lisää ruokaa näen taas yhden keski-ikäisen miehen tarttumassa kahvipannuun vaikka se selvästi edelleen tippuu, sanon, että odota hetki, se ei ole vielä valmista, oho niinpä näkyy ja mies menee odottamaan, haukankatse kahvipannussa, tässä vaiheessa tulee mieleen, että ehkä kahvinkeitin on liian nykyaikainen ja tekninen laite vanhemmalle väestölle, tai sitten he ovat tottuneet tippalukkoon ja sopeutuminen uuteen ei ole helppoa vanhemmalla iällä.


Offtopic

1€=1600T

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Yazd


Näin nimeni ilmeisesti kirjoitetaan täkäläisittäin, sillä lipunmyyjä kysyi nimeäni ja kirjotti sen ylös, kun näytin opiskelijakorttia.


Bussi oli oikein mukava ja ainakin tällä kertaa puolityhjä.

Nukuin lähes koko matkan 21.30-04.30. Saapumisaika ei ollut mikään miellyttävin, täyttä varmuutta saapumispaikasta ei ollut, todennäköisesti kuitenkin LP:n kartan osoittama bussiasema (kuten olikin). Taksikuskit tulivat tietenkin heti tarjoamaan kyytiä, mutta kieltäydyin, sillä hotelli oli varmasti kiinni, joten sama venailla täällä hieman kaupungin ulkopuolella hetki, hieman tuli jännät fiilikset, keskellä yötä Iranilaisen kaupungin ulkopuolella ainoana turistina ja vähän liikennettä, taksikuskeja kuitenkin riitti, eikä tuntunut mitenkään turvattomalta, mutta silti läntinen Iran propaganda löi hieman läpi. Hetken mietiskeltyäni aloin kysellä kyytiä vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevaan Silk Road hotelliin, sillä käveleminen ei innostanut. Kyyti löytikin 2k Tomanilla.


Hotellin ovi oli lukossa, enkä viitsinyt herättää henkilökuntaa, joten kävelin hyvin lähellä sijaitsevalle suurelle moskeijalle odottamaan, ihan hienon näköinen paikka ja aurinko nousi hienosti, ikävä kyllä mitään korkeaa paikkaa en keksinyt.


Täällä huomasin, että kännykkäni näyttö on kulahtanut, juuri kellon kohdalta. Jumalan merkki siitä, että elän liikaa kellon orjana?

Hieman ennen seitsemää lähdin takaisin hotellille ja ovi oli auki, joten marssin sisään, dormin hinta oli 8k toman, sisältäen buffet aamiaisen, jonka sain nauttia myös nyt. Vaikutti hyvältä paikalta.


Dormi


Ravintola ja hengailualue, kuva katolta. Täällä näin ensimmäiset ja samalla kertaa monta länkkäriä, onhan paikka our pick LP:ssä, K-Aasian turistikohteissa kierrän yleensä nämä paikat kaukaa, sillä ne ovat useimmiten ylikansoitettuja, kalliimpia ja turisteihin kyllästyneen tylyjä, poikkeuksena Myanmar, sillä siellä ei ole vielä liikaa turisteja, tämäkään ei ole varsinainen massaturistimaa, joten LP:stä voi katsella majapaikkojakin, ei vain aluetta missä majapaikat ovat.


Jonkinaikaa hengattuani hotellilla lähdin kävelylle ympäri vanhaa kaupunkia. Kuvassa jokin aukio, tornien nimi on "badgir", eli tuulitorni, viilentävät sisätiloja, mikä on kesällä tarpeen, nytkin on jo yli 30 päivällä, vaikka on vasta kevät, sillä Yazd on autiomaakaupunki.


"Alexander´s Prison", Aleksanteri Suuri ei nykykäsityksen mukaan ole ainakaan ollut vankina täällä, eikä ilmeisesti pitänyt vankejaan täällä, vaikka tällä alueella onkin viihtynyt, hänhän oli se joka valloitti ja tuhosi Persian ensimmäisen valtakunnan, joka ehti elää suuruudensa aikoja yli 200 vuotta. Joka tapauksessa hieno paikka, varsinkin kellari...


jonka katonreikä näkyy keskellä edellistä kuvaa, mukavan viileä paikka nauttia kupillinen kahvia (700T).


Vanhankaupungin kadulla, täällä näkyy noita mustia kaapuja enemmän, kuin Teheranissa. Nämä naiset ovat ilmeisesti koulusta tulevia tyttöjä, aika rennosti kaapua käyttävät ja länsimaiset (peittävät) vaatteet vilkkuvat välillä aukikin olevan kaavun alta, kasvoja kaapu ei peitä.


Kellotorni


Kaupungilta en löytänyt auki olevaa ravintolaa, sillä oli perjantai, joten söin hotellillani kamelia, maistui hyvin murealta maukkaalta lehmältä. (6kT)


Päivällisen jälkeen otin torkut ja suuntasin auringon laskiessa kaupungille, kohti tätä Amir Chakhmaqin kompleksia, ajatuksena kiivetä ylös ihailemaan auringonlaskua. Toista kerrosta ylemmäksi ei kuitenkaan päässyt.


Kompleksilta tein pienen kävelylenkin ja kävin syömässä paikallisen pitsan, ihan maukas ja paksu, pannupitsamainen, majoneesia ehkä hieman liikaa.


Palasin vielä kompleksille ja tämän kuvan otettuani minulle tui juttelemaan pari paikallista miestä. Opiskelijoita ja itseasiassa
afgaaneja, mutta asuneet suurimman osan elämästään Iranissa. Juttelimme pitkän tovin maantieteestä, historiasta, Lähi-Idästä ja Euroopasta. Lopulta keskustelu meni uskontoon, toinen ylisti kovasti Koraania, sieltä kuulemma löytyy kaikki, lupasin lukea ainakin osan opuksesta, kuten olen pitkään aikonutkin. Keskustelu oli hyvin sivistynyttä ja molemmat olivat hyviä keskustelijoita. Juttelimme puoli kahteentoista asti, jolloin he sanoivat, että heidän täytyy lähteä, sillä seuraavana päivänä on työpäivä ja opiskeluilta. Älkää ajatelko, että minä pidättelin ja valvotin uutteria opiskelijoita, jos keskustelun aikana vilkaisin kelloa, he olivat heti sanomassa, että ei se vielä ole myöhä. Sovimme tapaavamme uudestaan seuraavana iltana samassa paikassa, heidän opintojensa jälkeen.

Nyt muistui mieleen, että juteltuani pikaisesti erään paikallisen miehen kanssa Teheranissa, hän tiesi suomalaisen Jouko Aholan, minunkin piti hetki kelata, kun hän puhui voimakkaasta suomalaisesta miehestä, mutta sitten tajusin, ketä hän tarkoittaa, tapailtuaan Ahova, Ahoja... Voittanut 2 kertaa maailman vahvin mies tittelin.


Aito persiankissa, pitkäkarvaisempia, kuin Suomessa ja K-Aasiassa elelevät, kovasti säikkyjä otuksia ja kuvaaminen on erittäin vaikeaa.


Hyvin nukutun yön ja hyvän aamiaisen jälkeen lähdin taas kaupungille.


Kuvaa ottaessani en tiennyt, mutta vesimuseo sivisti sen verran, että kyseessä on vesivarasto (ainakin näyttää samalta), täkäläiset ovat kuuluisia vanhasta, mutta edelleen toimivasta vesitunnelisysteemistä.




Atashkadah, Zoroastrianismin pyhä paikka, tämä oli Persian pääuskonto, ennen Islamin tuloa.


Eivät ole mörköjä vaan ilmeisesti nenäleikkauksesta (ilmeisesti muutakin) tulevia naisia, seurueeseen kuului keski-ikäinen pariskunta ja kolme nuorta naista, joilla kaikilla oli naama paketissa.


Tyylikkäitä puhelimia, ostaisin, jos vielä elettäisiin lankakapula-aikaa.



Pehmiksellä! Maku on yhtä hyvä kuin Suomessa ja hinta vain 300T, eli 20 senttiä.


Siemen-, mauste- ja pähkinäkauppa.


Nainen mattokaupoilla



Pieni kauppa, mukaan tarttui iso appelsiini (500T).


Vesimuseon havainnollinen taulu paikallisesta rakennuksesta, vaikka ulkona on yli 30, alimmassa kerroksessa on mukavan viileä oleskella ja siellä myös säilytetään elintarvikkeita. Myös museossa oli tällainen kellarihuone, joten päätin ottaa paikallisista mallia...


Illalla tapasin jälleen uudet ystäväni, muun keskustelun lisäksi kysäisin peukun näyttämisestä, sillä olin ymmärtänyt, että se tarkoittaa täällä samaa, kuin keskisormen näyttäminen Suomessa. Juteltuani aikaisemmin hetken erään vanhemman miehen kanssa hän oli kuitenkin näyttänyt minulle peukkua, selkeästi tarkoittaen hyvää. Ystäväni selvensivät, että vaikka peukun näyttäminen on loukkaus Iranissa, iranilaiset tietävät sen kansainvälisen merkityksen ja näkevät sitä jatkuvasti esimerkiksi jalkapallo-otteluissa, joten jos ulkomaalainen näyttää peukkua iranilaiset yleensä ymmärtävät sen tarkoittavan hyvää ja näin ollen saattavat näyttää peukkua myös ulkomaalaiselle, sillä tietävät sen tarkoittavan hyvää hänen kulttuurissaan. Iranilaisen näyttämä peukku iranilaiselle on kuitenkin aina loukkaus. Omat peukkuni pysyvät jatkossakin alhaalla.

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)