keskiviikko 19. tammikuuta 2022

El Morro ja Santiago

 El Morro onkin jo näkynyt parissa kuvassa. Tuo mäki ja sen suojassa oleva ranta on alueen tärkein nähtävyys. Hotellilta sinne oli matkaa nelisen kilometriä, juuri passeli iltapäivälenkki.

Perillä oli mukava saada kookospähkinä käteen. Vaikka puut antoivat mukavasti varjoa, oli päivä melko kuuma.
Matkalla näköalapaikalle yllätin ravun ylittämästä polkua. Ensin se vetäytyi kotinsa suojiin, mutta kun pysähdyin tarkkailemaan sitä, se päättikin jatkaa pikaisesti matkaa.
El Morro on selkeästi alueen korkein kohta. Alue on ollut vuosisatoja sitten tärkeä merirosvojen tukikohta, joten lähes varmasti tältä paikalta on tarkkailtu merta ja yritetty havaita kauppa-aluksia. Minä bongasin kaukana ulapalla loistoristeilijän. Moinen olisi ollut melkoinen saalis muinaisina aikona. 

Upea paikka. 

Paluumatkalta muutama kukkanen.

Melkoinen purukalusto. 


Meri ei näyttänyt selkeytyvän, joten en käynyt kyselemässä lisäsukelluksia. Kertaalleen koitin lähteä aarteenetsintään hotellin edustalle, mutta näkyvyys oli toivottoman heikko, vain metrin luokkaa. Kun television kolmestasadasta kanavasta yksikään ei näyttänyt kaikkia matseja ja netti kävi viikonloppuna uskomattoman hitaaksi, päätin, että on aika lähteä jatkamaan matkaa. 

Kirjauduttuani ulos hotellista, kysyin respan tytöltä moottoripyörätaksia. Hän sanoi, että niitä menee joskus ohi, joskus ei. Olin vähän luottanut siihen, että saisin pikaisesti moton, joten tyhjää katua katsellessa oli pakko lähteä kävelemään. bussi lähtisi alle puolen tunnin päästä keskustasta. Olin ajatellut mennä pääkaupunkiin, siellä luulisi pelien näkyvän ja netti toimivan. Hetken käveltyäni kohdalleni pysähtyi mies ja tarjosi kyytiä. Kiitin ja hyppäsin kyytiin. Bussiasemalla mies ei halunnut rahaa, pudotti vain moottoripyörän kyydistä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Minä kiitin hymyillen, vaikka olin juuri polttanut jalkani pakoputkeen. Moottoripyörän kyydistä noustaan vasemmalle puolelle. Varsinkin rinkka selässä hyvä muistaa...

Asemalla kuulin huonoja uutisia, bussi oli täyteen varattu, seuraava lähtisi neljän tunnin päästä. Mitäs nyt. Neljäksi tunniksi en jää venaamaan ja kun matkaan oli lähdetty, kaupunkiinkaan en jäisi. Haitin rajalle menevä bussi ajoi ohi, harkitsin hetken, siellä olisi huomenna markkinat. Mutta ei, piskuinen rajakaupunki ei nyt napannut. Palasin bussiasemalle ja kysyin hyvin englantia puhuvalta mieheltä jolla oli lippu, eikö tosiaan ole toista bussia pääkaupunkiin päin. Ei kuulemma ole, ei edes Santiagoon. Hetken pihalla mietiskeltyäni päätin olla uskomatta ja pyörittelin hetken google mapsia. Sieltä löytyikin toinen bussiasema vähän matkan päästä, joten kävelin sinne. Heillä oli busseja Santiagoon, seuraava lähtisi hetken päästä. Mui bueno.

Tuossa luki Santiago, mutta lippuni ei kelvannut.

Minun bussini oli isompi.


Takaa löysin tyhjän paikan, johon istuin. Hetken päästä eteeni pysähtyi nainen, joka ilmaisi hieman tuohtuneena, että istun hänen paikallani. En ihan ymmärtänyt mikä naista harmitti, ikkunapaikkahan oli vapaa (mahduin huonosti sinne, joten istuin käytäväpaikalla). Nousin ja sanoin englanniksi, että nainen ole hyvä vain. Hieman tuhahdellen hän meni istumaan. Ehkä iso ukko ei ollut mieluisin vieruskaveri. 

Matkalla pysähdyttiin poliisien tarkistuspisteelle. Poliisi näytti tarkistelevan papereita joiltakin matkustajilta. Minäkin kaivoin passin esiin ja ojensin sen poliisille. Hän otti passin, selasi sen läpi mutisten samalla jotain ja ojensi passin takaisin. Toisella vastaavalla tarkistuspisteellä ymmärsin, että poliisi etsii laittomia haitilaisia, tulihan bussi rajalta. Etninen profilointi oli vahvaa, haitilaiset ovat huomattavasti dominikaaneja tummempia. Tällä kertaa, kuten parilla seuraavallakin pysäytyspaikalla pidin passin taskussa, eikä sitä kysytty.

Matkalla katselin Santiagon hotellitarjontaa ja löysin keskustasta pienen hotellin, jonka nettiä kehuttiin. Ensimmäinen sunnuntain peleistä alkaisi tunnin päästä, joten sama jäädä Santiagoon. Bussikin pysähtyi kävelymatkan päässä hotellista. 

Hotelli oli pienempi, kuin olin odottanut
ja huone parempi, kuin olin odottanut (30€/yö). Televisio oli iso ja netti nopea. Paikan pitäjä ei kuitenkaan pitänyt ideasta, että olisin vain yhden yön, paperitöitä hirveästi moisen takia. Ollaan sitten kaksi yötä. Ensimmäiset yhdeksän tuntia menivät mukavasti huippujalkapallon parissa.

Seuraavana päivänä kävin katselemassa kaupunkia, ei napannut suuresti. Iso muttei kovin mielenkiintoinen. 

Linnoituksen museo oli kiinni ja piha täynnä ukkojen patsaita. Tämä ainut nainen kiinnitti huomioni, joten googletin nimen. 

Anacaona oli mukana, kun pääliköt tapasivat Kolumbuksen tämän "löydettyä" Amerikan 1492. Tuohon aikaan saarella oli viisi kuningaskuntaa. Kymmenen vuotta myöhemmin Anacaonan hallitsema Xaragua oli viimeisenä jäljellä. Anacaona oli koittanut luoda hyvät suhteet espanjalaisiin ja pyrki välttämään sodan. Kun espanjalaisten kuvernööri tuli 1503 vierailulle, Anacaona piti vieraille ylenpalttiset tervetuliaisjuhlat. Kuvernööri kutsui Anacaonan vastavierailulle, mutta tämä oli ansa. Kuvernööri vangitsi ja hirtti 29-vuotiaan kuningattaren, kapinan ennaltaehkäisevänä iskuna. Kaikki Hispaniolan kuningaskunnat oli tuhottu. Raiskaaminen, tappaminen ja orjuuttaminen saattoi jatkua ilman suurta vastarintaa. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin lähes kaikki saarelaiset olivat kuolleet.

maanantai 17. tammikuuta 2022

Monte Cristi sukellukset

 Dominikaaninen on ehkäpä täysi vastakohta Suomelle melun suhteen. Uimarannalla volumet saa vääntää täysille, bussissa on täysin ok kuunnella musiikkia kännystä niin lujalla, kuin haluaa ja baareissa ja niiden lähistöllä saa pelätä kuulovauriota. Mutta kun olin sängyssä lähempänä yhtätoista ja respan televisio oli lähes täysillä, kiehahti hieman. En jaksanut pukea, mutta kaivoin kaukosäätimen esiin. Painoin television päälle, käänsin volumen aivan täysille, odotin kymmenen sekuntia ja suljin sen. Viesti meni perille. Television volume hiljeni sen verran, että nukahdin. 

Aamulla melko virkeänä kävelin taas sukelluskeskukselle. Tälläkään kertaa siellä ei ollut venäläisiä, mutta yksi San Diegolainen koodari istuskeli sohvalla. Pääsisin siis sukeltamaan. Ensin oppaana ollut dominikaani Robinson sanoi, ettei voida lähteä seitsemälle veljekselle, mutta tuli pian korjaamaan, että kapteeni on sitä mieltä, että voidaan yrittää. Veneeseen päästyämme ja hetken matkattuamme kapteeni kuitenkin sanoi, että meri on niin sekaisin, että seitsemällä veljeksellä ei ole juurikaan näkyvyyttä, lähdetään siis Bancoille. Pieni pettymys, mutta tauko on ollut pitkä, joten kiva joka tapauksessa päästä sukeltamaan. 


Matka mutkitteli läpi mangrovemetsän, mikä oli jo sinänsä hauska kokemus, pahoittelut kovin lyhyestä videosta.


Melko kaukana ulapalla heitettiin ankkuri pohjaan ja hypättiin veteen. 

Hetken sukellettuamme ei ollut yhtään hyvä fiilis. Tauko oli ollut pitkä ja sen huomasi. Olo oli epävarma eikä sukeltaminen ollut yhtään luontevaa.
Tarpeeksi isoa märkäpukua ei sukelluskeskukselta löytynyt, mutta se ei haitannut. Vesi oli lämmintä, joten sukeltaminen t-paidassa ja shortseissa oli ihan ok.

Toinen sukellus tuntui jo paljon paremmalta ja oli taas kivaa. 
Pienet aivot
Kaloja ei juurikaan näkynyt, lähinnä pehmytkoralleja. 


Lyhyt video sukellukselta. 

Rantaan päästyämme kävin pikaisesti suihkussa ja maksoin. Oli enää puoli tuntia uloskirjautumiseen, eli yhteen. Olin päättänyt muuttaa merenrantaan Marbella hotellille (30€/yö)

Huone oli kiva, mutta
Näkymä parvekkeelta oli vielä parempi.
Tänne sai jopa riippumaton, kelpasi loikoilla.

Illaksi hain rommipullon ja hyvän sikarin (250p/4€/sikari). Rantabaarin musiikki oli juuri sopivan kovalla, kun istui sadan metrin päässä omalla partsilla.



torstai 13. tammikuuta 2022

Monte Cristi

 

Hotellin vieressä oli bussiasema, josta pääsin Santiagoon (3€). Matkalla ohitettiin Puerto Platan kaupunki ja kaksi valtavaa risteilijää, joista toisen kannella oli jopa vesipuisto liukumäkineen. Olin lähtenyt liikkeelle 10.20 ja ajattelin olevani Monte Cristissä muutamassa tunnissa. Toisin kävi. Santiagoon pääsin parissa unnissa, mutta siellä olin ilmeisesti juuri missannut Monten bussin, sillä jouduin odottamaan 3.30 lähtevää bussia, joka oli vieläpä tunnin myöhässä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut ottaa hitaampi bussi melkein Santiagoon asti ja vaihtaa risteyksessä Monten paikallisbussiin. 

Mormonia liikenteessä. Luulin tyyppien olevan menossa Haitiin, mutta kaksi minun bussiini tullutta jäi ennen minua ja kaksi Montessa. Dominikaaninen on jo käännytetty kristityksi, mutta ei tämä toki mormonivaltio ole. Haitissa on vielä vanha uskonto voimissaan. Tai siis se jonka orjat toivat Afrikasta, eli voodoo. Karibialla syntyneet jumalat eivät ole käsittääkseni säilyneet valloittajien kourissa missään, mikä on sääli. Suomessa sentään Kalevala on jäljellä, jonkinlaisena muistona lähialueella syntyneestä uskonnosta.

Bussin kyydissä tuli pimeää, mikä vähän jännitti. Vaikka maita on nähty, uudessa maassa olen aina aluksi huomattavan valppaana, varsinkin pimeässä ja bussin ikkunasta kaupungit näyttävät paljon pimeämmiltä, kuin ne oikeasti ovat. 

Kun sain rinkan selkään, kävelin hotellille, jonka olin löytänyt Google mapsistä. 

Pomo hotellin mies oli iloisen yllättynyt saapumisestani.

Olin jo ottamassa tämän huoneen ilmastoinnilla, kun huomasin seinässä olevan halvemman hinnan, joka osoittautui hinnaksi ilman ilmastointia (1000p, 15€). Jos se on mahdollista niin ehdottomasti ilman, en minä sitä käytä ja säästän 3 euroa. Huone oli sama, luovutin vain kaukosäätimen pois. Täällä on yöllä parikymmentä astetta lämmintä ja päivälläkin vain kolmekymmentä.

Illalla syömään mennessä tuli kuin tyhjästä hieno reissufiilis. Nyt ollaan oikeasti reissussa, eikä lomalla, kun turistirysä jäi taakse. 

Ruoan jälkeen menin kauppaan, jonka ovella oli vartija pumppuhaulikon kanssa, mikä on kai tällä saarella normaalia. Kaupan sisällä oli kuitenkin toinen työntekijä, joka keskusteli kiivaasti toisen työntekijän kanssa ja heilutteli samalla pumppuhaulikkoa. Ääni kyllä laski ja huitominen väheni, kun ukko näki minut, aseisiin olen tottunut, mutta tämä säväytti. Sosuassa aseita oli vain poliiseilla (rynnäkkökivääreitä), joiden läsnäolo oli hyvin vahva. Todennäköisesti kalliiden all inclusive resorttien ansiosta. Ei heitä katukuvassa näkynyt, mutta silloin tällöin melkoisessa kommandovarustuksessa menossa johonkin suuntaan autokolonnoina. 

Seuraavana aamuna heräsin jo puoli seitsemältä ja kävelin pari kilometriä Galleon divers sukelluskeskukseen, josta olin varannut kaksi sukellusta 85 dollarilla. 

Kun italialainen sukellusopettaja/opas saapui paikalle täsmällisesti puoli kasilta, hän ihmetteli missä muut ovat. Venäläisen pariskunnan pitäisi olla myös täällä. Odoteltiin tovi ja sitten mies totesi, että illalla on tainnut alkaa viina maistua. Hän voi viedä minut yksinkin sukeltamaan, muttei 10 mailin päähän minne oltiin menossa, vaan lähemmäs. Silloin firma jää edes omilleen. Nuo kohteet eivät kuitenkaan houkuttaneet, joten sanoin, että kokeillaan huomenna uudestaan. Tämä sopi. 

Italialainen kertoi, että alueelle on uponnut satoja isoja puuveneitä Kolumbuksen ajoilta lähtien. Alue on ollut myös merirosvojen tukikohta siirtomaa-aikaan. Nuo laivat ovat suurimmaksi osaksi lahonneet pois, mutta hiekan alla on säilyneitäkin hylkyjä. Perussukelluksillakin voi lähdä kanuunan kuulia ja kanuunoita meren pohjassa. He ovat avustaneet myös kansainvälistä tutkimusta. Se työ on kuitenkin ollut vielä pientä, tulevaisuudessa alueella voi olla suurempi arkeologinen asema. Muutama hylky on vuosia sitten tutkittu perusteellisesti jenkkien toimesta ja peitetty sitten takaisin hiekan alle.

Mies kertoi, että rantaan huuhtoutuu joskus jotain vanhaa ja tuolta alueelta edessämme löytyy kaikenlaista. Innostuin heti, voiko aluetta tutkia snorklaamalla? Mies kertoi, että toki, 250-500 metriä rannasta on 2 metriä syvä alue, joka soveltuu erinomaisesti snorklailuun. Mutta ainoastaan ennen yhtätoista, sitten tyyni meri alkaa elää ja virtauksiakin on. 

Tuli Gaudi mieleen. Tehtyäni pienen lenkin rannassa, lähdin takaisin keskustaan. Olin varannut pomolasta kaksi yötä, joten käytin loppupäivän Montessa pyörien.

Suolatehdas myytävänä. 100-vuotias perheyritys.
Dona Emilian kartano on päässyt ränsistymään. Tämä ylhäinen nainen esivalmistutti rakennuksen ranskassa ja laivasi sen sitten pystytettäväksi tänne 1895. 
Viereisessä puistossa on lisää ranskalaista arkkitehtuuria.
Kellotornin on suunnitellut herra Eiffel ja sekin on laivattu tänne 1895.
Dominikaanien kiikkutuoleja.
Aikainen lounaani kustansi 100p (1,5€)
ja myöhäinen 750p (11,5€). Toki tähän kuului myös passionhedelmämehu. Molemmat erinomaisia.
Välissä kävin Maximo Gomezin (1836-1905)  elämästä kertovassa museossa. Tämä nykyisessä Dominikaanisessa tasavallassa (silloin osa Haitia) syntynyt mies liittyi Espanjan armeijaan ja sai koulutusta myös Espanjassa. Hän palasi Espanjan armeijan riveissä lopulta Kuubaan, jossa vaihtoi puolta ja alkoi taistella Kuuban itsenäisyyden puolesta. Hän onkin Kuuban suurimpia itsenäisyyssankareita. Tämän luin myöhemmin suurimmaksi osaksi Wikipediasta.
Yllättävän paljon ymmärsin jo museossa, kun todella yrittävä ja selkeä opas yritti saada minut ymmärtämään museon sisältöä. Englantia hän ei osannut edes sitä vertaa, kuin minä espanjaa.

Koodi ja alkuperäistä salakirjoitusta. Siitä vain ratkaisemaan.
Pojat Corollaa rassaamassa
Tuunattu mönkijä.
Dominikaanisen ylivoimaisesti suosituin urheilulaji on baseball.