Kiinan tasavaltaan

Maripipiltä Biliranille päästiin taas taksiveneellä, jonka saksalaisfilippiiniläinen pariskunta jakoi kanssamme. Navaliin kolmipyöräisellä ja Navalista Taclobaniin luulimme pääsevämme bussilla, toisin kävi.

Ei ollut vielä edes keskipäivä ja seuraava bussi olisi mennyt vasta kolmelta. Päätettiinkin mennä minibussilla, muutoin olisimme perillä vasta pimeällä. Alkuun ajateltiin jopa antaa kuskille tippiä, ajeli niin rauhallisesti. Biliranista päästyään kuski painoi kuitenkin kaasun pohjaan ja alkoi ohitella täysin sekopäisesti, kuten minibussikuskeilla on tapana. Ohituksissa ei ollut mitään järkeä, sillä pian taas pysähdyttiin ja saatiin kaahata pimeässä mutkassa uudestaan ohi samoista kuorma-autoista. Perille kuitenkin päästiin. Vähän mietitytti kuskin rintapielessä ollut slogan, turvallisuutenne on meille tärkeää.

Taclobanissa oltiin päätetty olla yksi yö, vaikka lento lähti vasta kuudelta illalla, mikä olisi tarjonnut mahdollisuuden tulla suoraan Maripipiltä lennolle. Kyytien kestot ovat kuitenkin arvaamattomia ja matkuutuspäivästä olisi tulossa jokatapauksessa pitkä. Taipein hotellissa olisimme vasta kahden ja kolmen välillä yöllä.

Lonelyplanet suositteli Libro kahvilaa, jolla on käytettyjen kirjojen myymälä. Olin mielissäni, suomalaisia kirjoja oli peräti neljä. Kyysinkin mitä ne maksavat? Ei ole kaupan. No voinko vaihtaa? Ei voi, ovat vain lukemista varten. Vähän hämmentyneenä laitoin kirjan pois. Taitavat pysyä kauan koristeena.

Kukko kaupan

Cuppakahvila.

Kolmipyöräisellä lentokentälle.

Joka muistutti pientä bussiasemaa tarkkojen turvatarkastusten kera. Kahden litran vesipullo ei ollut mikään ongelma. Länsimaalaisena tuntui oudolta, sen verran pahasti nestehysteria on normalisoitunut.

Manilan lentokentällä näkyi jonkinverran hengityssuojaimia. Oltiin sellainen Minnallekin hankittu varotoimenpiteenä, sillä hänellä oli ollut kuumetta edellisenä päivänä.

Fazer oli hienosti edustettuna.

Taipeihin lennettäessä meille jaettiin terveyskortit, joissa kysyttiin onko ollut kuumetta yms koronaoireita ja onko vieraillut epidemia-alueilla. Vähän jännitti, kun kone laskeutui, sillä Minna vastasi tietenkin rehellisesti, kuumetta oli ollut, muttei muita oireita. Karanteenipisteellä ei kuitenkaan kohdattu mitään ongelmia, sillä emme olleet tulossa alueelta, jossa on koronaa. Nainen kysyi vielä erikseen olemmeko vierailleet Kiinassa, Koreassa tai Italiassa viimeisen kahden viikon aikana.

Aluksi olin suunnitellut lentokenttähotellia, mutta ne olivat kalliita ja bussit kulkevat yölläkin 40km päässä olevaan keskustaan. Oli sama mennä suoraan samaan hotelliin, jossa olisimme muutaman päivän, ruuhkaakaan ei ollut. Vauvan kanssa ei edes harkittu kunnon trävellerin vaihtoehtoa, eli parin tunnin tirsat kentällä ja aamulla hotellille.

Hotellista puuttui neljäs kerros, eikä yhdenkään huoneen numerossa ollut nelosta. Kyllä, Kiinassa ollaan. (Nelonen ääntyy samoin, kuin kuolema, siitä neloskammo).

Huoneesta ei ole kuvaa, mutta ihan kiva twinhuone. Vedenkeitin, jääkaappi ja oma kylpyhuone, ei ikkunaa. 30€/yö aamiaisella, joka vaikuttaa olevan normaalihinnalta Taiwanissa.

Maripipi

Poikia naurattaa rinkkamme paino. Satamaan päästiin kolmipyöräisen kyydillä (2€), jokunen tovi saatiin sitä taas odottaa. Enpä muista, että missään muualla Filippiineillä mopo olisi ollut näin hallitseva kulkuneuvo, melkein kuin Vietnam. Taustalla näkyvällä Maripipillä muita kulkuneuvoja ei olekkaan. Senpä takia menimme taksivenekyydillä suoraan Napo Beach resortille (30€).

Alunperin varaamamme huone oli tuo sininen (13€/yö), mutta paikan topakka pitäjä oli sitä mieltä, ettei sinne vauvan kanssa mahdu ja hän tarjoaa edullisesti meille isompaa huonetta. Päädyttiin upgreidaamaan 5 euron lisähinnalla, saatiin kahden sängyn sijasta kolme ja muutenkin enemmän tilaa tavaroille.

Kun tultiin resortille olimme ainoat vieraat. Seuraavana päivänä paikkaan saapui noin 70-vuotias eurooppalainen mies Cambodia t-paidassa. Oltiin nähty vilaukselta hänet jo Agtassa. Hänen tyttöystäväänsä emme olleet nähneet. Tyttö näytti alaikäiseltä tai vähintäänkin niillä rajoilla olevalta. Paikan pitäjän tultua kysymään olemmeko kiinnostuneita vuokraamaan venettä muiden kanssa, kysyin suoraan onko tuo tyttö alaikäinen? Pedofiilin kanssaa emme ole kiinnostuneet jakamaan mitään.

Omistajanainen käveli läheiseen pöytään, jossa oli vähän aikaa sitten saapunut saksalaisfilippiiniläinen pariskunta, molemmat arviolta alle kolmikymppisiä ja kysyi tältä tytöltä kuinka vanha hän on? Ja ilmoitti asian kuuluvasti minulle, 20-vuotias. Selitin supernolona, etten minä nyt häntä tarkoittanut vaan sen vanhuksen tyttöystävää, joka on nyt huoneessaan... Nainen laittoi käden suunsa eteen ja vilkaisi huonetta, niin joo tosiaan hän... Hieman myöhemmin nainen tuli luokseni ja kuiskasi, että hän katsoi kirjautumistiedoista, tyttö on 21-vuotias. Jotenkin en jaksanut uskoa. Hän ei ollut kysynyt meiltä mitään papereita kirjautumisen yhteydessä ja tämä parikymppinen näytti paljon vanhemmalta. No oli miten oli, annoin asian olla. Ehkä pedofiili oli löytänyt laillisen tytön, joka näytti ikäistään huomattavasti nuoremmalta tai sitten omistajanainen valehteli. Pedofiili onneksi lähti seuraavana aamuna.

Suolavesialtaassa ei tullut pulikoitua, sillä vieressä oli meri.

Näkymät olivat ihan ok tasoa, kun ui jonkin matkaa laiturilta oikealle. Näkyvyys oli vähän heikko, vajaat kymmenen metriä.

Clark Anemonefish. Pyrstö kiinnitti huomioni, jotenkin erottuvampi.

Jännä etana tai mikä lienee. Aika iso.

Nuori many spotted sweetlips. Todella hienon näköinen kala, joka vipelsi vilkkaasti korallejen välissä. Onnekas otos.

Kilpikonna nähtiin jokaisella snorklauskerralla. Taisi olla sama yksilö, joka hengasi suurin piirtein samalla alueella. Kertaalleen näin yhden pienemmänkin.

Resortin vieressä oli vähänlaisesti koralleja ja hiekkapohja. Matkalla paremmille mestoille oli hauska katsella rapu/kala parivaljakoita. Rapu kaivoi tunnelia ja kala oli vahdissa. Koitin sukeltaa ottamaan kuvaa, mutta vahtikala oli valpas ja siirtyi suuaukolle heti, kun lähestyin.

Päiväunivahdissa saattoi suunnata ajatuksia jo tulevaisuuteen.

Dan Brownin Alku, Risto Isomäen Viiden meren kansa ja Mari Mannisen Yhden lapsen kansa on jo luettu. Voin suositella kaikkia, myös tuota LP Taiwania.

Ruoka oli melko tyyristä. Pääruoat pystyi jakamaan lisäriisin kera, sillä tavoin niistä tuli kohtuuhintaisia. Tässä puolikkaani kanacurrysta, yhteensä 5€.

Mutta 4 euroa tästä aamiaisesta instantkahvin kera oli vähän liikaa. Minna ei valittanut, joka aamu sai pannukakkuja (3,5€).

Olin ostanut Navalista ison pussin mangoja ja ananaksia, sekä pussin paahtoleipää. Näistä tarpeista sai oivallisia välipaloja, varsinkin vauvalle, joka syö useammin kuin me. Yleensä kylissä ja kaupungeissa ollaan tilattu joku riisiateria ja syöty itse se mitä vauva ei syö. Tai sitten ollaan syöty eriaikoina esimerkiksi lounas ja molemmat ovat jakaneet sen vauvan kanssa. Ei ruokaa roskiin.

Tämä hot shot brandy oli erittäin maistuva ja pienestä pullosta riitti moneen yömyssyyn.

Tähän Filippiinit vaiheen loppuun on kerrottava suru uutinen. Edelliseltä Filippiinien matkalta tuttua kookosrommia ei enää valmisteta. Alkumatkasta tarkistin asian monesta lähteestä ja pari kertaa olen keskustellut asiasta paikallisten kanssa. Syytä lopettamiseen ei tiedetty. En ollut ainoa, joka muisteli juomaa lämmöllä.

Viimeisenä kokonaisena Maripipi päivänä vuokrattiin vene filippiiniläissaksalaisen pariskunnan kanssa (30€) ja lähdettiin päiväretkelle Sambauan saarelle (2€/aikuinen).

Perillä vuokrattiin 10 euron maja. Vauvan päivätorkut onnistuivat helpommin ja muutenkin hiekaton tukikohta oli kiva.

Saari oli yksi kauneimmista, jolla olen koskaan ollut. Taustalla Maripipi.

Kuvat näköalapaikalta saaren korkeimmalta kohdalta.

Snorklaus oli ihan ok, näkyvyys samaa luokkaa, kuin Maripipilla. Kaloja näkyi enemmän, kuin Maripipilla. Minna valitteli huonoa näkyvyyttä, joten hänellä kävi ilmeisesti hyvä tuuri ainoalla snorklauskerralla Maripipilla. Minä en tuona iltapäivänä käynyt snorklaamassa.

Maripipin pää oli hienompi korallejen suhteen. Toisessa päässä minua tuli moikkaamaan kymmenien yksilöiden parvi bigeye trevallyja. Taisin olla jotenkin kiinnostava tai keskellä ruokaa, sillä parvi pyöri pitkään ympärilläni. Jännä fiilis, olivat nimittäin reilusti yli puolimetrisiä kaikki.

Tätä jännää kalaa en löytänyt kalakirjasta. Varmaankin jonkin kalan poikanen, olen oppinut, että ne voivat näyttää hyvinkin eriltä, kuin aikuisena.

Kahdelta oli aika lähteä takaisin. Reipas kuusi tuntia oli mennyt todella nopeasti. Pidempäänkin olisi viihtynyt.

Maksettuani kioskilaskun, menin maksamaan majamaksua. Kysyin pääsymaksu paikasta haluavatko he rahaa? Äijät alkoivat jutella keskenään ja lopulta toinen totesi, että antaa olla, se oli lahja. Hieman yllätyin ja tarjosin vielä rahaa, mutta päädyin kiittämään kohteliaasti. Olipa yllättävää ja ystävällistä. Oltiin oltu lähes koko päivän ainoat turistit, juuri kun olimme lähdössä, saarelle tuli pari paikallista pariskuntaa isojen eväskassien kanssa.

Onneksi lähdettiin Maripipille. Kaikkiaan hieno lopetus upealle Filippiinien reissulle. Meni aika paljon enemmän seikkailun puolelle, kuin olin alunperin suunnitellut. Kyllä vauvankin kanssa reppureissaaminen on kivaa ja helppoa. Vielä kun nukkuisi täysiä öitä.

Yhteensä Filippiineillä meni reilut 50 euroa päivässä koko porukalla. Sisältäen kaiken muun paitsi minun sukellukset, jotka lisäämällä päiväbudjetti nousisi reiluun 55 euroon.

Biliran

Chamorita oli kaunis paikka ja sijaitsi potenttiaalisella snorklauspaikalla, mutta lähellä oli ilmeisimmin magrovemetsä ja joki, sillä vesi oli ruskeaa.

Uima-allas oli kirkas. Vietettiin altaalla yksi päivä, mutta kukaan meistä ei käynyt uimassa. Olin saanut vatsataudin melskattuani Bulusanin uima-altaassa ja vesiliukumäessä, joten vähän pelkäsin allasta. Olimme syöneet kaikki samaa ruokaa joten siitä mahatauti tuskin oli tullut.

Olin ajatellut vuokrata täältä mopon, jolla olisin etsinyt uuden majapaikan snorklausmahdollisuudella. Mopoa ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten jatkettiin matkaa muutaman yön jälkeen Agta rannalle nettihakujen perusteella. Chamoritassa oli meidän lisäksemme vain muutama vanhempi mies, nuorempi paikallinen nainen pariskunta. Kuulimme kuinka naapurimme eläkeläismies ehdotteli avioliittoa reilu parikymppiselle tyttöystävälleen. Naisen vastaus oli, että sinähän olet jo naimisissa. Lisäksi paikka vaikutti olevan paikallisten suosiossa.

Yksi normaalimman ikäeron omaava pariskunta tavattiin myöhemmin myös Agtassa. Mies osasi laskea viiteen suomeksi. En nyt muista missä pariskunta asuu nykyään, mutta miehelle Suomi oli tullut tutuksi, sillä Hesari oli ollut aikoinaan hänen asiakkaansa.

Agtaan päästiin kolmipyöräisellä. Otettiin kyyti aluksi vain Navaliin (2€), mutta matkalla kysyin mitä kyyti Agtaan asti maksaisi? 7€ oli varsin kohtuullinen hinta saarella, jolla julkista liikennettä on melko vähän ja kaksipyöräinen mopo on yleisin taksi.

Agta beach resortin ravintola oli ensimmäinen pysäkki ja siitä tuli vakkarimme. Erittäin hyvää ruokaa.

Yöpymään mentiin Coco Groove resorttiin. Otettiin tilavin ja kallein huone 15 eurolla. Paikan pitää oli superystävällinen, olisi tuonut huoneeseen jopa jääkaapin, jos olisimme halunneet. Hyttysverkon olisimme halunneet, mutta sitä ei valitettavasti ollut saatavilla. Vauvalla on onneksi omassa koodissaan hyttyssuoja. Hyttysiä oli varsinkin ensimmäisenä yönä paljon, seuraavina poltettiin hyttyssavua terassilla.

Viihdekeskus. Telkkari ja raamattu, kumpaankaan ei tutustuttu.

Myös Chamoritassa täytettiin tällainen koronakaavake.

Uusin koronavirus on someaikakauden ensimmäinen maailmanlaajuisen huomion saanut epidemia. Tässä vaiheessa toivoisi, että tautiin olisi suhtauduttu kuin tavallista ärhäkämpään kausi-influenssaan, mihin tautia voi helposti verrata. Olen lukenut, kuinka Boliviassa on laitettu oireettomia japanilaisia eristyksiin, vain koska ovat aasialaisia. Ukrainassa on kivitetty bussia, jossa on ollut eristykseen meneviä ihmisiä. New Yorkissa aasialaisia kohtaan on oltu agressiivisia. Espanjassa ihmiset eivät uskalla mennä aasiamarketteihin ja niin edelleen.

Hysteria pelottaa. Tauti sinänsä ei. Emme toki ole riskiryhmässä. Vauvoihin tauti ei ole juurikaan iskenyt (yhtään alle 10-vuotiasta ei ole kuollut) ja me vanhemmat olemme vielä riskiryhmän ulkopuolella hyväkuntoisina keski-ikäisinä. Tauti on tappanut suurimmaksi osaksi iäkkäitä, kuten kaikki muutkin vakavat sairaudet. Kyseessä ei ole Ebola tai edes lintuinfluenssa.

Agtan ranta oli ihan kiva. Paikallisten viikonloppukohteena erittäin suosittu ja lasinsiruja oli jonkin verran hiekassa. Näkyvyys oli melko heikko (alle 5m), joten snorklattavaa oli vähän. Ranta syveni hitaasti ja siellä missä alkoi olla koralleja ei enää nähnyt paljoakaan. Oli viikonloppu, joten vesiskootterihurjastelijoiden kanssa sai olla varovainen.

Agtan rannassa on oma tarunsa. Rannan ensimmäinen asukas on ollut iso tumma mies. Tuo mies vaeltaa edelleen rannalla ja läheisillä kukkuloilla täydenkuun yönä. Tuolloin on syytä pysyä sisällä ja jättää uhrilahjaksi savukkeita, ruokaa ja viinaa, joita mies rakastaa.

Ranta on jyrkän mäen alapuolella, joten täällä toimii huonosti netti. Parhaan kuuluvuuden löysin tämän kyltin luota.

Auringonlasku Agta beach resortin ravintolasta.

Cocosta sai vuokrata skootterin (8€), joten kävin sillä ostamassa kyliltä hedelmiä, vaippoja ja tutustuin muutenkin saareen.

Bagongbong vesiputous.

Tiet olivat hyvässä kunnossa

Tai niitä rakennettiin. Saari aikoo pistää itsensä isosti turistikartalle. Potenttiaalia kieltämättä löytyy.

Näin kaksi tällaista rivitalokeskittymää keskellä ei mitään, ei tullut kysyttyä kenelle nämä siirtokunnat on rakennettu.

Riisipenkereitä.

Ulan-Ulan vesiputous oli todella komea.

Tie Ulan-Ulanille oli rempassa, tuo muta oli pirullisen liukas ja työtä vaati, että pysyin pystyssä. Ennen Navaliin ajoa piti käydä rannassa pesemässä kengät ja jalat.

Navalissa näin tämän suuren kukkotappeluareenan. Uteliaisuus voitti ja kaarroin pihaan. En ole koskaan nähnyt filippiiniläistä kukkotappelua ja paikalliseen kulttuuriin tutustumisen takia päätin käydä katsomassa, vaikka tiedän, ettei toiminta ole järin eettistä.

Iso tapahtuma tulossa. Sisään piti maksaa 0,5€.

Katsoin muutaman ottelun. Aluksi kukkoja käytettiin lähellä toisiaan ja selkeästi ärsytettiin, ihmisten huuto oli todella kovaa, vetoa lyötiin kiivaasti. Lopulta kukkojen koivessa olleiden terien suojat poistettiin ja kukot päästettiin toisiensa kimppuun.

Kamppailu oli ohi parin hyökkäyksen jälkeen, kun toiseen oli uponnut piikki. Melkoista arpapeliä sanoisin, tuskin kukot osaavat miekkaa käyttää, varsinkin, kun jokainen matsi päättyi kuolemaan. Seuraava matsi alkoi heti edellisen jälkeen. Nyt tämä on nähty, en ymmärrä viihdeaspektia. Enemmän kävi kuitenkin sääliksi esimerkiksi sikaa jota kuljetettiin kolmipyöräiseen sidottuna, vaikka eihän toinen eläinrääkkäys tee toisesta hyväksyttävämpää. Pitäis ruveta vegeks.

Vesipuhvelin vasikoita, nämä vaikuttivat onnellisilta.

Päivän päätteeksi kävin kyselemässä Maripipille kyytejä Kawayanista. Olimme jo aiemmin olleet menossa sinne, mutta peruin varauksen sillä kävi ilmi, että saarella ainoa kulkuväline olisi mopo. Vauva ja suuret kantamukset eivät anna mahdollisuutta moposiirtymille. Kawayanissa kävi ilmi, että Napo Beach resortille pääsisi suoraan veneellä 30€ suunta. Päätettiin lähteä seuraavana päivänä sinne. Filippiineillä olo alkaa päättyä ja hyvään snorklauspaikkaan tekee vielä mieli.