Seuraava kohteeni oli Sintang. Bussin kerrottiin lähtevän 6.30 ja asemalla pitäisi olla jo kuudelta. Anit oli tuhahtanut, että se bussi ei lähde ennen seitsemää, tuskin ennen puoli kahdeksaakaan. Heräsin siis kuudelta ja lähdin kävelemään asemalle puoli seitsemän. Heti puolen jälkeen soi puhelin. Missä oikein olen kysyi lipunmyyjä? Tulossa... Hetki meni että löysin mopokyydin ja 6.40 olin asemalla. Bussi lähti vähän ennen seitsemää.
Lounastauon lisäksi pysähdyttiin puolen päivän aikaan rukoustauolle.
Perillä oltiin reilun kuuden tunnin kuluttua.
SS kanala.
Tilasin tulisen kana-aterian. En olisi ikinä uskonut, että ketjupaikasta voi saada näin tulisen aterian. Mehua piti tilata lisää ja polte oli kova. Harvoin tätä sanon, mutta nyt oli liian tulista.
Kapea oli täälläkin jalankulkutie
Kapuas oli leventynyt.
Sintangista oli aiemmin ajatus jatkaa etelään, läpi Kalimantanin. Ystäviltäni kuulin, ettei keskellä ole julkista liikennettä (kylät on pieniä). Näin jälkikorona-aikaan majapaikkojenkin suhteen voi olla niin ja näin, joten hylkäsin tuon idean.
Myöskään Sintang ei Putussibaun jälkeen napannut. Paljon isompi ja meluisampi, muttei kuitenkaan omannut ison kaupungin viehätystä. Päätin jatkaa matkaa heti seuraavana aamuna Pontianakiin.
Hotellilla kerrottiin, että bussi lähtisi kymmeneltä. Aikataulu oli kuitenkin muuttunut ja bussi oli mennyt jo kahdeksalta. Katselin vähän ympärilleni, mutta muita busseja ei ollut. Yksi mieskin tuli auttamaan ja hänkin oli yllättynyt, että bussi oli mennyt jo.
Kauppaa pitänyt Merry huikkasi luokseen, näytin kuulemma eksyneeltä. Tämä erinomaista englantia puhunut nainen kertoi, että jaettu taksi olisi vaihtoehto. Lippu maksoi 20€ ja bussi 10€. Päätin tarttua tähän ideaan. Merry oli reissannut jonkinverran itsekin, mutta oli palannut kotikonnuille huolehtimaan äidistään. Häneltä kuulin, että yksin ei paikallinen nainen oikein voi reissata, catcallingia kuulemma joka askeleella, seksuaaliseksi häirinnäksi kai tuo kääntyy. Eikä vieras paikallinen mieskään kuulemma koe samanlaista ystävällisyyttä, kuin länsimaalainen. Ei ole reilua.
Komee peli ja Merry huolehti, että saan etupenkin paikan.
Palmuöljyviljelmiä oli valtavasti, kun alettiin lähestyä rannikkoa. Täällä näitä ei kutsuta viidakoksi, mutta vähän tuli mieleen Suomen mäntypellot, joita sanotaan metsiksi. Samaan aikaan oli liikeellä toinenkin jaettu taksi, jonka kanssa kilpailtiin ja samalla kuvattiin videoita. Kuskin kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta otin videon toiminnasta. Takapenkin ainoa matkustaja nauroi ja kuski lopetti kuvaamisen ja kilpailun. Turvallisuus nousi merkittävästi. Tähän mennessä elämäni pisimmän taksimatkan (322km) päätteeksi kuski tiputti minut Grand Kartika hotellille.
Josta sain lowseasonhintaan tämän hienon huoneen 14 eurolla.
Aamulla suuntasin museolle. Tämä oli aikoinaan yksi hahmotelma Pontianakin kuningaskunnan vaakunaksi. Hieman väkivaltainen...
Hyvä, että päätyivät tähän.
Hauska maski
Dayak (pääheimo täällä) sotilaan vanhaa varustusta. Esimerkiksi kaikki Putussibaun ystäväni olivat dayakkeja.
Seuraavaksi hienolle ostarille.
Pepper garlic cheese gyukatsu japanilaisessa Kimukatsu ravintolassa. Tuo musta on paistoalusta. En ollut ihan varma miten tämä kuuluu einehtiä, joten kokeilin kylmänä, paistoin kypsäksi ja ihan vain vähän näytin pannua. Viimeinen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Liha pysyi lähes raakana, mutta lämpeni hieman ja juustokin pääsi paremmin oikeuksiinsa.
Oikein mukava hierontatuoli.
Seuraavaksi ajelin Grabmopolla päiväntasaajalle.
Pohjoisessa ja etelässä. Tämä patsas on pystytetty 1938 ja se sijaitsee täsmälleen päiväntasaajalla, asia on tarkistettu moneen kertaan. Talvesta kesään.
Ajoin pienen matkan lauttarantaan grabilla, sillä hotellini oli vastarannalla, mutta silta on aika kaukana. Lautta kuitenkin lähti ihan nokkani edestä, joten odottamisen sijaan sijoitin 1,5€ venetaksiin.
Hotellilla taisi olla arvovaltaisia vieraita. Poliisit vähän mulkoilivat, kun otin kuvan.
Lyhyen viidakkopolun päästä löytyi mother Mary cave. Täällä pidetään varmasti jumalanpalveluksia, alttarille päin oli suuri betonikatsomo. Koitin lennättää dronea, mutta se ei lähtenyt nousemaan, kun satelliitteja oli liian vähän saatavilla. Myöhemmin opin, että moiset turva-asetukset saa ohitettua helposti.
Tie oli hyvä ja melko uusi. Tästä tulee yksi Kalimantanin valtaväylistä.
Kalimantanin halkaisevaa tietä rakennetaan viidakon läpi. Ei lupaa hyvää luonnolle. Jonnekkin tuonne etelään tulee myös Indonesian uusi pääkaupunki. Käännyin takaisin tässä, kun asfaltti loppui.
On vihreää.
Käytin dronea myös Kapuasin yllä, tie seuraili sitä, mutta kasvillisuuden takia joki näkyi harvoin. Komea joki jo täällä yläjuoksulla.
Tämä taisi olla vasta rakenteilla. Jos mietityttää paloturvallisuus, niin se voi olla ongelma. Pohjoisempana paloi joitain vuosia sitten yksi alueen vanhimmista longhouseista.
Kevyt lounas moporavintolasta.
Joen toisellakin puolella oli longhouse. Rannassa istuskellessa näin, kun yksi mies ylitti kanootilla joen. Ensin hän meloi hyvän tovin rannan tuntumassa ylävirtaan ja ylitti sen jälkeen joen longhouselle viistosti.
Kuva Grand Bananan eli Putussibaun hienoimman hotellin näköalaravintolasta. Kävin ihailemassa maisemia ja juomassa pitaijatuoremehun (1,5€), samalla kun vein pyykit lähistölle.
Hotellin respasta löytyi arwana, aivan liian pienestä lasivankilasta.
Pikavenesatama. Todella harmillista, että täällä ei enää nykyään kulje julkisia veneitä kaupunkien/kylien välillä. Täällä on myös pari kansallispuistoa kohtuullisen lähellä, mutta oppaan palkkaus ja veneen vuokraus maksaa miljoonia. En ole Malesian bussista noustuani nähnyt yhtään toista turistia, en edes paikallisia, joten kuluja ei ole kukaan jakamassa. Pariin oppaaseen olen törmännyt sattumalta, toinen oli covidaikana alkanut opiskella ja toinen oli vaihtanut työtä.
Sillan alla ei ollut kodittomia, vaan lintujen koteja.
Sillalle olisin kaivannut hieman parempaa jalankulkuväylää.
Asuntoveneitä
Lounastamassa Income cafeessa. Ruoka oli ihan ok, maisema Kapuasjoelle erinomainen.
Päivälliseksi löysin hyvän kalapaikan toiselt puolen jokkee.
Ihan älyttömän hyvää, maksoi mehuineen 6,5€.
Olin jo päättänyt jatkaa seuraavana päivänä matkaa, kun tapasin Anitin vedenhakureissulla. Miehen perheellä on kauppa, ravintola ja hän toimii myös oppaana. Varsinkin itä on kuulemma näkemisen arvoinen, sieltä löytyy yhdestä kylästä myös aussinainen, joka tekee jotain tutkimusta. Anit laittoi naiselle viestiä, mutta tämä oli seuraavana päivänä Pontianakissa. Kuvassa Anit piirtää kartaa ja mopon hän lainasi laita tankki täyteen periaatteella. Päätin sittenkin vielä jäädä.
Lauantai-iltana törmäsin porukkaan joka istui iltaa yhden talon edustalla ja joi kratomiteetä. Myös pontikkahuikan sain, mutta sitä ei juonut kuin pari tyyppiä. Alkoholin kanssa pitää kuulemma olla hyvin varovainen, saa pään sekaisin ja parempi on jos sitä ei juo ollenkaan. Porukassa oli muslimeja ja kristittyjä, tiivis kaveriporukka.
Illan päätteeksi sovittiin, että liityn porukan mukaan seuraavan päivän kalareissulle. Kyseessä oli ihan joka sunnuntainen hupireissu, porukka koostui ainakin sähkömiehistä, poliiseista, palomiehistä, pankkimiehestä, opettajasta ja virkamiehestä.
Tarjottiin etupenkkipaikkaa, mutta kiipesin mielummin lavalle.
Matkalla pysähdyttiin yhden kaverin talolla ja samalla minulle esiteltiin arwanalammikko, joka oli aidattu korkeilla metalliaidoilla. Tämä akvaariokala on todella arvokas ja niitä kasvatetaan täällä paljon. Villinä niitä elää kansallispuistojen järvissä.
Pysähdyttiin myös supermarketilla ostamassa tykötarpeita, tarjouduin maksamaan, mutta ei onnistunut.
Edellisinä päivinä oli satanut paljon, joten vesi oli todella korkealla. Tuossa joen keskellä näkyy yleensä hiekkasärkkä. Tuollaisia ryteikköjä mitä näkyy etualalla on pinnan alla hiekkasärkän lähellä, joten verkkoja ei voitu uittaa, repeytyvät helposti.
Ei oltu Indonesian pisimmällä joella Kapuasilla (1143km), joka menee Putussibaun läpi, vaan siihen laskevalla pikkujoella hieman Putussibausta pohjoiseen.
Pitikin kokeilla onnea virvelillä. Mää koitin ensin umpikelan näköistä vempainta, josta kuitenkin näkyi siima. Sain sen solmuun joka heitolla, jonka jälkeen käteeni annettiin perinteinen avokela ja sen avoumpikelavirvelin omistaja selvitteli siimoja puolisen tuntia...
Siinä oli valittavissa olevat vieheet.
Pörriäinen
Virveleillä ei saatu mitään, vesi kuulemma liian korkealla. Sen verran käytettiin heittoverkkoa, ettei ihan vegelinjalla tarvinnut iltapäivää viettää. (Seluang).
Mestarikokki. Oli aika paljon kasvispainotteisempaa, kuin Suomen kalaretkillä. Minäkin osallistuin repimällä yrttejä. Nuotio sytytettiin pyörän sisäkumin palasella, puut oli aika märkiä. Oli ihan älyttömän hyvää ruokaa.
Ja juotiin me osa porukkaa vähän palmuviiniäkin. Jossain vaiheessa pyydettiin soittamaan suomalaista musiikkia. Koitin ensin Behmiä, koska paikallisesta musiikista tuli se mieleen, ei toiminut. Sitten laitoin Portionboysin soimaan ja se toimi, kuunnetiin koko tuotanto läpi.
Pariin kertaan sama tyyppi kysyi, miten uskalsin lähteä mukaan tälle retkelle. Vastaus oli miksi en? Lähes kaikki maailman ihmiset ovat hyvää haluavia ja muut ihmiset huomioon ottavia. Pahojakin ihmisiä toki on, mutta he löytyvät yleensä suurien kaupunkien jengeistä, finanssimaailmasta ja suurvaltioiden johdosta.
Lähes koko remmi kuvassa. Hieno retki, jonka muistan ikuisesti.
