keskiviikko 29. joulukuuta 2010

My Lai

VAROITUS! Sisältää järkyttäviä kuvia.


Sovin mopokuskin kanssa, että hän käyttää minua 70k Dongilla My Laissa. Matkaa oli kymmenisen kilometriä ja perillä piti maksaa 10kD pääsymaksu. Museoitu alue kertoo joukkomurhasta, johon yhdysvaltalaiset sotilaat syyllistyivät täällä 16. maaliskuuta 1968. Yhdessä päivässä he tappoivat 504 siviiliä, suurin osa vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja myös kidutettiin ja raiskattiin. Wikipediassa koko tarina englanniksi suomeksi


Osa murhaajista


Osa uhreista


Hugh Thompson 24-vuotias helikopterilentäjä, joka pysäytti joukkomurhan laskeutumalla omien joukkojen ja vietnamilaisten väliin, kertoen avaavansa tulen, jos tappamista ei lopeteta. Hän pelasti ainakin 11 henkeä.


Joukkojen mukana ollut kuvaaja.


Jenkkisotilas etsimässä uhreja.


Jenkkisotilas sytyttämässä asuntoa tuleen.


Pham Mot Lai hetkeä ennen kuin hänet ammuttiin


Alkaen vasemmalta ylhäältä: Chin Tau, Pham Thi Phan, Nguyen Gap, Nguyen Hiep, Truong Nhi ja hänen poikansa, viimeisessä kuvassa tunnistamaton henkilö.


Tielle tapettuja ihmisiä


Jenkkisotilaita tauolla murhaamisen jälkeen


Museossa oli paljon uhrien esineitä.


Lähialue on museoitu. Kuvan etualalla on Nguyen Cain perheen talon rauniot, peheestä kuoli kolme henkilöä, iät 31, 12 ja 3. Takana entisöity Do Kyn talo, jonka perheestä kuoli viisi henkeä, iät 42, 10, 8, 5 ja 4.



Do Kyn taloon astuessa tuli entistä pahempi olo, museo ja alue on tehty todella hyvin kertomaan siitä mitä täällä tapahtui. Erittäin karmiva, surullinen ja synkkä paikka. Pisti hiljaseks.


Alueen muistomerkki.

Quảng Ngãi

Kontumissa otin aamulla mopotaksin linja-autoasemalle (20kD), jossa tultiin samantien kyselemään mihin olen menossa, kerrottuani, että Quang Ngaihin, miehet alkoivat selittämään hintaa dollareina (en tajunnut mitä he terkoittivat 2 sormea oli pystyssä), jolloin pyysin hinnan dongeina. Hetki miettimistä ja he ilmoittivat 200kD. Pidin tätä turhan kalliina, joten kävelin bussiaseman sisälle ja kysyin lipunmyyntipisteeltä lippua, he näyttivät bussia jolla olin jo ollut, kysyin vielä hintaa ja he kirjoittivat lapulle 15kD, tämä oli parempaan suuntaan (Travelfishin sivuilla on kai 3 vuotta vanhoja hintoja ja siellä lukee 90kD), näytin paperia bussimiehille ja he näyttivät ok ok ja astuin sisään. Bussi oli täynnä joten jouduin eteen, paikkaan missä ei ollut selkänojaa. Varsinkin alkumatkasta kuski kaahasi kuin sekopää. Kuski oli melko nuori, joten tämä lisäsi jännitystä. Vanhempiin kuskeihin suhtaudun huomattavasti paremmalla mielellä, sillä he ovat sentään selvinneet elämässään jo niinkin pitkälle ajotyylinsä kanssa.


Video matkanteosta, tässä vaiheessa mentiin huomattavasti rauhallisemmin, kuin alussa. Loppumatkasta oltiin liiskata yksi skootteri, joka tuli mutkan takaa keskellä tietä, skootterikuski joutui väistämään aika jyrkästi, bussikuski tietenkin vähemmän, kun ei tuolla tiellä oikein isoja väistöjä voi bussilla tehdä. Kuski ilmeisesti säikähti jonkin verran, sen verran paljon tuli palautetta, onneksi ei tullu autoja vastaan pahimmissa kurveissa.

Rahastaja ja kuski alkoivat ystävällisiksi loppumatkasta ja tarjosivat keittämättömia nuudeleita mitä itse mutustivat ja purkkaa. Lisäksi he kyselivät missä aijon majoittua, näytin lapulta hotellin nimen, jonka olin kirjoittanut ylös ja toivoin, että se on matkanvarrella ja he jättävät minut siellä kyydistä. Alunperin oli tarkoitus jatkaa 15km rannalle, mutta oli jo hämärää 5 tunnin bussimatkan jälkeen ja rannalla hotellin löytäminen ei ollut välttämättä helppoa, joten päätin yöpyä sittenkin kaupungissa. Emme menneet keskustan läpi ja bussiasemalla kuski näytti hienoa taksia ja kysyi tarvinko kyydin, muistelin, että keskustaan on alle kilsa, joten sanoin käveleväni, jolloin kuski näytti ystävällisesti suunnan. Keskustaan ei ollut pitkä matka, mutten tahtonut löytää mitään hotellia aluksi, joten kysyin riksakuskilta, joka tuli tarjoamaan kyytiä, että tietääkö hän missä netistä katsomani Vang Hong hotelli on. Kuski puhui hyvää englantia ja kertoi tietävänsä, kysyin hintaa, hän sanoi 40kD, joka on melko härski ylihinta todennäköisesti hyvin lyhyestä matkasta, joten jatkoin suoraan kävelemistä. Hyvin pian hotelleja alkoi löytyä, ensimmäisessä halvin huone oli 160kD, mutta toisesta sain huoneen 120kD:llä (Kim Thanh hotel). Seuraavana päivänä kävellessäni näin myös hotellin, jonka nimen olin kirjoittanut ylös netistä, n. 300 metrin päässä siitä missä olin tavannut riksakuskin...


Illalla kävin syömässä paikallista erikoisuutta nimeltä Com Ga, eli kanasuikaleita yrttien kera keltaisen riisin päällä, sekä kananmunakeitto, oikein hyvää. (25kD)


Jälkiruoaksi Kem Flan, eli hyydykettä kahvikastikkeella, lisäksi hieman jäämurskaa, oikein hyvää tämäkin (5kD).


Vietnamin erikoisuus ovat nämä "lasten"pöydät ja tuolit, joita on jokapaikassa, hieman pieniä mun kokoselle, mutta kyllä noissa istua voi, kunhan ei nojaa liian kovasti ja jalkoja ei saa pöydän alle.


Seuraavana päivänä kävin My Laissa, josta tulee juttu erikseen, kuva paluumatkalta.


Jotenkin niin sosialistisen näköinen iso kirkko.

Tätä kirjottaessani, oveen tuli koputtamaan respanäijä, joka kyseli viisumia (ei osannut engalantia "visa" sanaa enempää), aivan, kuten oli kysellyt jo aiemmin, kun tulin hotellille. Viime kerralla näytin passista leimaa ja asia oli silloin selvä (Vietnamissa hotelli ottaa lähes aina passin säilytykseen, kuten nytkin). Nyt hän pyysi minut kuitenkin mukaansa täyttämään sisäänkirjautumislappua, jota täyttäessäni hän soitti hotellin omistajalle, joka kysyi munulta puhelimessa viisumia, sillä heidän tarvitsee nähdä se poliisien takia. Kerroin, että suomalaiset eivät tarvitse viisumia, vaan saavat 15 päivän leiman rajalla. Asia tuli selväksi ja sain palata huoneeseeni. Ilmeisesti Vietnamissa hotellien pitää ilmoittaa vieraansa hyvinkin tarkkaan poliiseille ja täällä ei vieraile niin paljoa turisteja, että harvojen länsimaiden viisumivapaus olisi tullut hotellin tietoon.

Huomenna lähden kohti Danangia ja China beachiä, tarkoituksena viettää Hoan paikassa uusivuosi. Näyttää siltä, että taaskaan 2 viikkoa ei riitä mihinkään Vietnamissa, joten 95% varmuudella käväisen Laosin puolella uudenvuoden jälkeen, jotta saan uuden 15 päivän leiman, jolla on tarkoitus päästä Hanoihin asti.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Kon Tum



Heti tänne tultuani alkoi näkyä paljon joulukrääsää ja se vain lisääntyi aaton lähestyessä


Tänä vuonna en ahtanut mahaani perinteiseti täyteen, vaan tämä vaatimaton annos oli joulupäivällinen. Joulu on niitä harvoja hetkiä, jolloin on hieman ikävä Suomeen. Halutessaan toki K-Aasiastakin löytyy perinteinen suomalainen joulupöytä, kanarian tapaan, esimerkiksi Phuketista tai Pattayalta, mutta ei sitä kinkkua niin ikävä ole...


Jouluaatoniltana oli paljon väkeä liikenteessä, kun kävelin kohti kuuluisaa puukirkkoa


Kirkko oli hienosti koristeltu ja väkeä oli paljon paikalla, selvästi myös läheisistä kyläheimoista, joiden ihmiset eivät näytä vietnamilaisilta, vaan vuoristolaisilta (alkuperäiskansaa?), joilla on selkeästi tummempi iho ja muutenkin näyttävät eriltä, kuin enemmistö vietnamilaisista.



Illalla alkoi tunnin mittainen näytös, jossa kerrottiin Jeesuksen syntymätarina näytelmänä, jossa oli paljon tanssia ja laulua. Video on loppuspektaakkelista, jossa enkelit tanssivat Jeesuksen, Marian ja Joosefin ympärillä.

""
Esityksen jälkeen alkoi jumalanpalvelus, jota en jaksanut katsoa loppuun, sillä olin seisonut paikallani jo yli tunnin.

""
Toinenkin pääkirkoista oli koristeltu komeasti ja täälläkin pidettiin jumalanpalvelusta, kun kävelin ohi. (Kuva alkuillasta, kun väkeä ei vielä ollut paikalla.)

""
Kontum Catholic seminary. Täällä kävin tänään vuoristoheimomuseon takia, joka oli kuitenkin suljettu.

""
Lehmien kotiinmenoaika.

""
Pieni mies Sokeriruokopellossa.

""
Jokin perinteinen talo, jonka käyttötarkoitusta en tiedä. Jyrkin katto minkä olen koskaan nähnyt.

""
Eksoottiset uudet hedelmät sarja jatkuu, tänään vuorossa Sugar Apple. Kuori lähti helposti irti käsin. Maku oli makea ja muistutti omenaa. Rakenne ei taas ollut lainkaan omenan, vaan hedelmäliha oli pehmeää ja siinä oli paljon isoja siemeniä, ei omenamaista siemenkotaa. Oikein hyvää, mutta ehkäpä jopa liian makeaa.

""
Loppuun hieman propagandaa ja kehut vietnamilaisille siitä, että kaikki käyttävät kypärää skootterilla ajaessa ja kyydissä ollessa. Lisäksi jopa sillä hepulla, joka tyhjentää roskiksia roska-autoon ja matkustaa siellä roska-auton takapuskurilla on kypärä.

torstai 23. joulukuuta 2010

Kon Tum

Attapeusta lähdin kohti Vietnamia tiistaiaamuna. Olin ymmärtänyt, että bussi poimii matkalaiset kyytiin erään guesthousen edestä kahdeksalta, mutta kyyti olikin minibussi. En ollut varma meneekö siis ollenkaan isoja busseja, joten hyppäsin tähän kyytiin. Pysähdyimme jonnekkin keskelle ei mitään ja kuski lähti hakemaan lisää kyytiläisiä jostain ja jätti meidät kahvilaan. Täällä ohitsemme ajoi bussi, joka oli menossa Vietnamiin, joten ilmeisesti bussit lähtevät nykyään linja-autoasemalta normaalisti, tästä en kuitenkaan näkynyt infoa missään. Netistä olin lukenut, että koska raja ei ole ollut kovin montaa vuotta auki, näillä busseilla ei ole vielä selkeää aikataulua/lähtöpaikkaa ja Attapeussa työskentelevä thaimaalainen, joka puhui hyvää englantia, kertoi jokivarren nuudelipaikassa, että aamukyyti lähtee nimenomaan kahdeksalta. Kuski ei ollut onneksi kyllästynyt elämäänsä ja ajeli rauhallisesti (toki Suomen mittapuun mukaan kaahasi), joten hyvin minibussillakin pääsi.

Kuski näytti tuntevan kaikki rajavartijat/poliisit ja pysähdyimmekin aina kun näitä näkyi ja kuski piti tupakin mittaisen tauon heidän kanssaan. Kuskin ruumiinrakenne ja olemus oli hieman poliisin/sotilaan, joten ehkä hän oli toiminut ennen rajalla. Kertaalleen näimme joukon paikallisia kokoontuneena tielle kaukana mistään kylästä, joukossa oli poliisi ja pari siviilipukuista tyyppiä rynkkyjen kanssa. Näiden kohdalla kuski näytti tarkkavaiselta, joukosta yksi huitaisi meitä ensin aivan kuin pysähtymään, mutta kuski vain hiljensi vauhtia ja heilautti kättä tervehdykseksi, kun ajoimme ohi. Seuraavalla valvontapistellä hän selkeästi kysyi poliisilta joukosta.

Rajalla Laosin puolella kaikki meni hyvin sujuvasti minun osaltani, joku paikallinen näytti antavan suht ison summan hieman tyytymättömänä rajavartijalle (vajaa 100k) ja muutkin paikalliset näyttivät antavan pienempiä summia. Laosiin tullessakin ainakin thaimaalaisen piti maksaa 100 bahtia, mutta minun ei mitään (Viisumi toki mutta tämä oli eri luukku), eikö länkkäreiltä kerätä näitä maksuja sen takia, että ne näyttävät lahjuksilta/perusteettomilta ja aiheuttavat puhetta. Onko Laosin viranomaisten käsketty parantaa korruptoitunutta mainettaan läsimaalaisten silmissä? Vietnamin puolella oli heti jokin pieni tarkastuspiste, jossa tarkastettiin passit. Nuori mies selaili aikansa passiani, haki kaapista monistenipun ja sitä hetken selattuaan kysyi, eikö minulla ole Vietnamin viisumia. Kerroin, että suomalainen pääsee ilman viisumia 15 päiväksi Vietnamiin. Mies selaili jälleen monistenippuaan, meni kaivelemaan kaappia ja palasi toisen nipun kanssa, josta löysi tämän tiedon ja ilmoitti iloisesti ok ok Finland fifteen day ja antoi passini takaisin. Täältä jatkoimme varsinaiselle rajaasemalle, jossa oli ilmeisesti ruokatauko. Täyttäessäni maahantulolappua, virkailija tuli kertomaan, että minun pitää hakea matkatavarani, sillä ne läpivalaistaan. Kuski oli juuri lähdössä autolla toiselle puolelle ja rinkka oli minibussin katolle sidottuna. Näytin kuskille, että tarvitsen rinkan. Hän vaihtoi virkailijan kanssa muutaman sanan ja alkoi purkaa katolla ollutta kuormaa hieman tympääntyneen näköisenä, osa paikallisistakin näytti hakevan laukkunsa. Luukulla virkailija vaati auton numeroa ja minun piti lähteä etsimään autoa. Kyydissä ollut paikallinen käänsi auton rekisterinumeron latinalaisiksi kirjaimiksi, kirjoitin sen paperiin ja sain 15 päivän leiman. Raja-aseman jälkeen passi tarkastettiin jälleen pienessä kojussa, ilmeisesti länkkäreitä ei mene hirveästi yli, sillä virkailija selaili koko passin läpi hyvin kiinnostuneen näköisenä.

Vietnamin puolella tuli mietittyä miksi laosilaisia on niin vähän verrattuna naapurimaihin, jos rajaa siirrettäisiin hieman tulisi Vietnamilaisen mittapuun mukaan hyvin mitättömästä rajakaupungista isohko kaupunki Laosiin. Tähän kaupunkiin kuski jätti minut ja näytti toista minibussia jolla pääsisin Kontumiin. Hinnaksi hän näytti 15, päättelin hänen tarkoittavan 150 000 dongia ja kysyin hintaa kippeinä, sillä minulla oli niitä jäljellä ja olin vaihtanut vain 250 000 dongia Attapeussa, kuski mietti hetken ja sanoi 8. Kyydissä ollut paikallinen nainen sanoin "same same", mutta hyvin nopea laskutoimitus ei antanut aivan samaa tulosta, sillä yksi kip on n. 2,5 dongia. Maksoin dongeina. Istuin alas ja kysyin jatkokyydin hintaa, minibussin edessä istuskelevat miehet sanoivat 5, joten jäin odottamaan kyytiä. Joku häsläri tuli pian luokseni ja näytti minulle 200 000 dongin seteliä ja näytti, että lähtisin hänen mukaansa, kysyin, että tä? Just sanottiin, että 50 000. Istuskelijat tulivatkin äkkiä väliin ja sanoivat juu juu, 50 000 heidän kyydillään, huijari/taksikuski häipyi vähin äänin. Pian paikalle kaahasi pienoisbussi, (isompi, kuin minibussi, mutta pienempi, kuin normaali bussi) ja minulle näytettiin, että mene tähän kyytiin, Tämä kuski kaahasi kuin hullu ja jarrutteli jatkuvasti kun näki tienvarressa jonkun, joka näytti siltä, kuin odottaisi bussia ja rahastaja huuteli ja ohjasi näitä nopeasti sisään. Olin lukenut aikaisemmin, että nämä ovat jotain puoliyksityisiä kyytejä, joten kilpailu on kovaa ja kaahaamalla ehtii napata eniten väkeä kyytiin. Kyyti maksoi 50k, kuten istuskelijat olivat sanoneet ja bussi jätti minut Kontumin eteläpäähän ja rahastaja näytti, että kävele tuohon suuntaan, tällä suunnalla näinkin samantien Viet Tram hotellin, jonka olin katsonut LP:stä aikaisemmin, aijoin antaa tämän osoitteen motokuskille ja aloittaa majapaikan etsinnän täältä. Ennen hotelliin menoa kävin kuitenkin automaatilla ja rupesin multimiljonääriksi.


Otin tämän huoneen Viet Tramista 6 dollarilla, joten yöpaikan etsintä oli tällä kertaa hyvin vaivatonta. Ylängöillä on malariaa, joten jopa hyvin tiiviissä hotellissa on hyttysverkko.


Käytyäni syömässä tulin tänne kaupungin reunalle juomaan kahvit, hieno maisema ja lähellä hotellia, joten taidan juoda kaikki aamukahvini täällä, vaikka rutiinit ovatkin pelottava merkki vanhenemisesta. Kaupunki vaikutti hyvin miellyttävältä ja nähtyäni useita kirkkoja päätin, että täällä on hyvä viettää joulu, varsinkin, kun seuraava kohde on Quang Ngai ja siellä My Lai, jonka kauheudet eivät ole oikein jouluista ohjelmaa. Ihmiset vaikuttavat täällä todella ystävällisiltä ja varsinkin lapsilta kuulee jatkuvasti tervehdyksiä. Muistan lukeneeni jostain, että tämä on Vietnamin ystävällisin kaupunki, mikä voi hyvinkin pitää paikkaansa.


Nguc Kon Tum. Kuvassa entisen vankilan museo. Museo ei ollut kai varsinaisesti auki, sillä pihalla tehtiin korjaustöitä, mutta tuo oikeanpuolein ovi oli raollaan, joten kurkkaisin sisään ja sisällä ollut nainen sanoi, että voin tulla sisään.


Mitään ei ollut englanniksi, mutta näistä kuvista ja 1930 vuosiluvusta ilmeni, että museo kertoo ajasta jolloin tällä paikalla oli ranskalaisten pitämä vankila. LP kertoo, että paikalla on toiminut myös Etelä-Vietnamin armeijan vankila, josta selvinneistä Vietkongeista tuli sankareita sodan päätyttyä. Varsinaisesta vankilasta ei ole mitään jäljellä.


Vankilan jalkapalloja


Kaupunki ei ole liian suuri, kun voi nähdä lehmävoimalla liikkuvia ihmisiä.


Bongasin supermarketista tämän tonkan. 2,7 litraa 30% viinaa 43 800 dongilla (<2 br="" en="" halvinta="" hnyt.="" kaupassa="" koskaan="" mit="" n="" olen="" olla="" ostanut="" taitaa="" toki="" vaan...="" viinaa="" viinanperkelett="">

Pienen pullon Vietnamilaista punaviiniä (26,3k dongia), jonka nautin illalliseksi ostamieni täytettyjen patonkien kera (10kD/kpl). Oikein hyvää punkkua, ranskalaisilla on ollut varmasti sormensa pelissä, kun tätä viiniä on alettu valmistaa Dalatissa.


Illallisen jälkeen lähdin pienelle kävelylle ja tämä pöytäseurue huitoi minut luokseen. Istuinkin seuraan juomaan paikallista pontikkaa. Vaikka he eivät puhuneet juuri lainkaan englantia, oli meillä hauska ilta, joka venyi yhteen yöllä ja jouduinkin koputtelemaan hotellini ulko-ovea jonkin aikaa, että minulle tultiin avaamaan ovi. Opin paikallisista juomatavoista sen, että pulloja on yksi, kuten myös yksi kuppi joka kiertää, kuppi tyhjennetään yhdellä huikalla, täytetään ja laitetaan seuraavan eteen. Koitin maksaa pari kertaa uutta pulloa, kun sitä lähdettiin hakemaan jostain pienestä kojusta, mutta rahani eivät kelvanneet. Söimme myös hieman jotain nuudeli-lihahyydykettä, kanankoipia ja melonin paloja.

Ostin Vietnamilaisen Simin 65k Dongilla, sisältäen 50kD puheaikaa. Numero on +84924489490.


1€ = 25 000 Dongia

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Attapeu

Vietin ensimmäiset pari Lao-yötä Paksessa. Viime kerrasta kaupunki on jonkin verran muuttunut. Tuttu vierastalo oli sulkenut ovensa ja vietnaminkielisiä kylttejä (ruokapaikkoja jne..) oli tullut lisää. Banaanipannukakku väylä hieman houkutteli jatkamaan etelään ja Don Detille, mutta sinne on kuulemma nykyään vedetty sähköt ja kaikki, joten päätin jatkaa kohti itää.


Näitä lisätuoleja löytyy joka bussista, riippumatta siitä onko matkan pituus 3 vai 24 tuntia. Tälläkertaa niitä ei tarvittu, sillä koko 5 tuntisen matkan aikana Attapeuhun bussi ei tullut täyteen. Attapeun bussiasema oli jossain keskellä ei mitään, eikä paikalla ollut, kuin yksi tuktuk joka täyttyi hyvin nopeasti paikallisista, joten lähdin kävelemään kohti kylää. Pian näin kyltin Attapeu 6km, mutta onnekseni bussi tööttäsi takaani ja rahastaja huitoi kyytiin. Tällä kyydillä pääsin 4km eteenpäin ja nuudelikeiton jälkeen jatkoin kävelemistä. Pian löysin vierastalon, mutta 50k huone haisi ummehtuneelle, joten jatkoin matkaa. Toinen vierastalo oli ilmastoituja 80k huoneita lukuunottamatta täynnä, ilta alkoi hämärtää, rinkka painaa, eikä minulla ollut kunnollista käsitystä missä keskusta on, joten palasin ensimmäiselle vierastalolle, jossa vietin ensimmäisen yön.


Helikopteri joka laskeutui "lentokentälle", kun kävelin toisena päivänä kohti keskustaa etsien uutta yöpaikkaa. Sisältä tulleet ihmiset jatkoivat nopeasti matkaa minibusseilla jonnekkin.


Soukomphone vierastalon huone, jonka löysin jonkin aikaa käveltyäni. (30k)


Tilattuani kahvin sain tämän asetelman, vasemman puoleisessa lasissa jääteetä. Kahvi tippuu tuosta lasin yläpuolella olevasta suodattimesta hitaasti makean maitosiirapin päälle. Maitosiirappi on Laosista ennestään tuttua ja kahvi tarjoillaan aina sen kanssa, ellei erikseen sano, että haluaa kahvin mustana, mutta tuo, että kahvi suodattuu pöydässä on uutta. Kahvi oli hyvää, kuten odottaa saattaa, onhan alue tunnettu kahvistaan, jota ranskalaiset alkoivat alunperin täällä kasvatuttaa.


Toisena päivänä kävelin ympäri Attapeuta ja kävin myös joen toisella puolella lautalla. (1k)



Kylänraitti joen toiselta puolelta ja vanha ajopeli, kunnioitettavasti edelleen rekisterissä.

Kolmantena päivänä vuokrasin skootterin (90k) ja lähdin kohti Pa-Amia. 30km matka taittui hitaasti ajellen ja maaseutua ihaillen.


Pa-Amissa ja tällä alueella muutenkin on kulkenut Ho Chi Minh reitti Amerikansodan aikana. Siltä ajalta on säilynyt tämä vanha venäläisvalmisteinen ohjustenlaukaisualusta ja ohjus.


Pa-Amista jatkoin jonkin matkaa soratietä kukkuloille. Komian näköstä maisemaa ja historiallista, kun tietää, että täällä Vietkong kulki reilut 40 vuotta sitten. Edelleenkään ei ole täysin turvallista kävellä maastossa, sillä jenkit kylvivät tänne, kuten muuallekkin Laosiin paljon pommeja, joista 30% ei räjähtänyt. Laos on maailman pommitetuin maa.


Pa-Amiin palattuani söin friteerattuja banaaneja ja kylmän vihanneskeiton lounaaksi. (5k)

Paluumatkalla skootterista puhkesi eturengas. Onnistuin pysähtymään kaatumatta, mutta edessä oli pitkä talutusmatka. Ensimmäiseksi piti päättää suunta, lähdin takaisin päin. Melko pian löysin bambumajan, jossa näkyi työkaluja, ilmeisesti pieni korjaamo. Majassa ollut nainen kuitenkin puisteli päätään, kun pysähdyin ja näytin rengasta, isäntä ei ilmeisesti ollut kotona. Jonkinmatkaa talutettuani auringon paahtaessa päätin, että voin ihan hyvin ajaa todella hitaasti, kunhan istun mahdollisimman takana. Muutaman kilometrin päästä löysin taas pienen korjaamon jonka isäntä oli kotona ja nyökkäsi, kun näytin rengasta. Renkaassa ei ollut sisäkumia, vaan rengas oli täytetty jollain nesteellä ja mies avasi renkaan päätä puistellen, sisällä oli jotain heinämössöä. Mies pesi renkaan ja vanteen, sekä laittoi renkaan sisään sisuskumin. Korjaus kustansi 30k ja pääsin jatkamaan matkaa.

Korjaamon pihalla näin ison tyynyrin, jonka alla oli pieni tuli ja yläpuoleela vesikaukalo, johon isäntä kävi välillä lisäämässä vettä. Suljetusta systeemistä lähti putki BeerLao pulloon vesikaukalon alapuolelta. Sisällä majassa emäntä suodatti rankkia kanisterista toiseen kangasrätin läpi. Korjaamon/kaupan lisäksi yritteliäs nuoripari pyöritti selkeästi myös pientä laolao tislaamoa.

Ajelin takaisin Attapeuhun ja jatkoin matkaa vielä toiseen suuntaan lähemmäs 50km, mutten löytänyt kartasta bongaamaani vesiputousta. Matka oli kuitenkin hyvin leppoinen. Lapset olivat päässeet koulusta ja huiskuttivat iloisesti, kun ajoin ohi, osa tervehti laoksi ja osa englanniksi.


Laosin ja Vietnamin toveruutta ylistävä muistomerkki.

1k = 1000kip 10 000kip = 1€