Campo Grande

Nueva Germaniasta lähdettiin kahden yön jälkeen ja päätettiin, että Paraguay on nähty. Matka jatkui Santa Rosan kautta Pedro Juan Caballeroon. Seurattiin navigaattorista missä mennään ja hypättiin bussista, kun se lähti pois päin rajasta. Täältä löytyy avoin raja, kahden rajaa pitkin levinneen kaupungin välillä. Kätevää, paitsi jos tarvii passiin leimoja. Footprintistä olin selvittänyt, missä pitäisi olla Paraguayn ja Brasilian raja-asemat. Paraguayn vaaleanpunainen talo löytyi kolmen kilometrin kävelyn jälkeen shopping china tavaratalon vierestä. Leimat saatiin sujuvasti ja käytiin vaihtamassa ostoskekuksessa loput guaraanit realeiksi.

Paraguayn 4 päivän pikakäynnillä mulla meni 23,3€/pv.

Rajatie. Toisella puolella Paraguay ja toisella Brasilia. Brasilian leimanhakupaikka piti olla tien toisella puolella. Pienen etsimisen jälkeen löydettiinkin oikean näköinen paikka, josta kuitenkin kerrottiin, että federal police olisi 11 korttelia keskustaan päin, sieltä saisimme leimamme. 35 asteen helteessä ja jo monta kilometriä rinkat selässä talsittuamme taksi olisi kelvannut, mutta tietenkään sellaista ei näkynyt, vasta kuin yli puolessa matkassa, jolloin emme sitä enää ottaneet.

Federal poliisilla kysyttiin kauanko aiomme olla maassa ja menin jonkun aivolukon takia sanoneeksi 2 viikkoa, jota olimme suunnitelleet. Yhtä hyvin oltaisiin voitu sanoa, että pari kuukautta ja olisi ollut pelivaraa, mutta eiköhän tuokin riitä. Paraguayn footprint lahjoitettiin englantilaiselle, joka oli menossa Paraguayhin.

Seuraavaksi paikallisbussilla bussiasemalle. Tarkoituksemme oli ehtiä Jardimin bussiin, joka opaskirjan kirjoittamisen aikoihin oli mennyt puoli neljältä. Bussiasemalla kuitenkin selvisi, että sinne menee vain yksi bussi päivässä, kuudelta aamulla.

Bussiaseman vierestä löydettiin tämä majapaikka, josta saimme nukkumiskelpoisen kopin jaetulla kylpyhuoneella 50 realilla.

Seuraavana aamuna olimme bussiasemalla heti lipunmyynnin auettua puoli kuudelta, kuullaksemme, että Jardimin bussi oli täynnä.

Tai siis ei sinne mennyt, kuin tämä minibussi. Campo Grande oli ainoa paikka, jonne oli paikkoja, joten lähdettiin sinne isolla bussilla (70r). Oltiin ajateltu oikaista Jardimin kautta Corumbaan, mutta kierrettin nyt alueen isoimman kaupungin kautta.

Campo Granden bussiasema ei enää ollut keskustassa vaan se oli siirrettu monen kilometrin päähän. Oltiin ensin menossa bussilla keskustaan, mutta ilman kunnollista kartta (nokian kartat ei tarjoa tätä kaupunkia)päädyttiin ottamaan helppo taksi (28r) vanhalle bussiasemalle, jonka ympäristöstä toivoimme edelleen löytyvän halpoja majapaikkoja.

Taksikuski osasi osoitteen perusteella tähän opaskirjan suosittelemaan paikkaan, joka sijaitsi vanhan bussiaseman vieressä, aloitettiin siis majapaikan etsintä sieltä. Tiskillä hinnaksi sanottiin 75 realia, joka sai meidät jatkamaan kierrosta. Ovella Minna oli juuri sanonut, että koitetaan tähdätä 60 realiin (20€), kun vastaan tuli mies joka kysyi mihin olemme menossa. Kerroimme etsivämme majapaikkaa. Mies kysyi miksemme jää hostelliin, johon kerroimme, että se saattaa olla liian kallis. Mies sanoi olevansa hostellin johtaja ja kysyttyään mitä henkilökunta oli pyytänyt, hän sanoi antavansa meille huoneen omalla kylpyhuoneella 60 realilla, käännyttiin takaisin ja otettiin huone.

Johtaja olisi halunnut kertoa meille hieman retkistä Pantanalille, mutta kerrottuamme olevamme nälkäisiä hän neuvoi meidät hyvän hintalaatusuhteen omaavaan buffettiin.

Hintaa oli näin viikonloppuna 15 realia, mutta oli tämä sen arvoinen. Mahat pystyssä palattiin hostellille. Miestä ei enää näkynyt, mutta ilta meni netissä tutkimustyötä tehden. Tämä meidän paikka ei saanut kovin hyvää palautetta, joten päätettiin seuraavana päivänä kysellä muualtakin. Alunperin oli tarkoitus tehdä retki vasta Corumbasta Pantanalille, mutta jos täältäkin pääsee edukkaasti, niin samahan se on ainakin selvittää mahdollisuuksia.

Seuraavana aamuna herättiin seitsemäksi katsomaan formuloita, telkkari oli valmiiksi formulakanavalla ja aamiainen katettu, joten tällä kertaa ei tarvinnut paljoa nähdä vaivaa kisan takia. Brasseilta meni mielenkiinto lähdön jälkeen, olihan heidän Massansa peräpäässä epäonnistuneen aika-ajon jälkeen.

Hyvän tv-huoneen lisäksi hostellilla on oikein mukava uima-allasalue, kävin jopa uimassa ensimmäsistä kertaa tällä reissulla.

Aamulla käytiin kysymässä hyviä arvosteluja saaneesta Pantanal discoverystä hintoja ja meille kerrottiin, että kolmen päivän ja kahden yön reissu maksaisi 600 realia. Tämä olisi ollut ihan hyväksyttävä tarjous, mutta kysyttiin vielä omastakin paikasta. Johtaja kertoi heidän uudesta paikastaan ja kun hostellikin on niin hyvä...

niin päädyttiin huonoista arvosteluista huolimatta ostamaan 4 päivän ja 3 yön reissu yhteensä 1000 realilla pienen tinkimisen jälkeen, sisältäen seuraavan yön tässä hostellissa ja kyydin retken jälkeen Bonitoon tai Corumbaan. Itse retkellä majoitutaan keskellä Pantanalia dormissa ja tehdään retkiä kävellen, autolla, hevosella ja veneellä lähiympäristöön. Hintaan kuuluvat myös ruoat ja vesi, Minna saa lihatonta sapuskaa. Kuulostaa jopa liian hyvältä, mutta otetaan pieni riski. Joka tapauksessa pääsemme Pantanalille, eikä turvallisuudesta kukaan ole valittanut netin keskusteluissa, lähinnä negatiivinen palaute on koskenut retkien lyhyyttä yms. Toivotaan, että valittajat ovat luulleet saavansa 5 tähden kohtelua yhden tähden hinnoilla.

Kauppojen jälkeen oltiin menossa isoon puistoon, joka oli n. 5 kilsan päässä ja kyseltiin busseista, jolloin johtaja kertoi, että on menossa pian samaan suuntaan, saadaan kyyti, jos odotetaan kymmenisen minuuttia. Kiitettiin ja otettiin ilmainen kyyti vastaan, takaisin päästäisiin helposti ostarin bussipysäkiltä. Johtajan lisäksi muutkin brassit ovat olleet todella rentoja ja mukavia, parasta sakkia tähän asti, vaikkei argentiinalaisista tai paraguaylaisistakaan ole mitään valitettavaa.

Puisto oli todella iso ja kaunis. Oli kuitenkin lähes 40 astetta lämmintä ja aurinko paahtoi näin keskipäivällä, joten päätettiin lähteä ostarin kautta altaalle vilvoittelemaan ja palata myöhemmin. Oli Brasilian suojeluspyhimuksen/lasten päivä, joten väkeä pitäisi olla liikkeellä iltapäivällä paljon.

Ostarin kalatiski piti tietenkin käydä tsekkaamassa. Mustekalan ja lohen lisäksi tiskistä löytyi myös piraijoita, joita meidänkin pitäisi päästä Pantanalilla onkimaan.

Finlandia votkaakin olis löytynyt.

Hotellille pääsiin helposti bussilla, vaikkakin bussikuski oudoksui haluamme maksaa käteisellä, otti kuitenki rahat vastaan (2,75r/hlö). Täällä kuuluisi hommata kortti, mutta tästä ei tiedetty, eikä korttien myynti ollut pysäkillä auki. Iltapäivällä palatessamme puistoon, kuskilla ei ollut rahalokeroa, joten pääsimme ilmaiseksi.

Puistossa ylitsemme lensi iso papukaija "aivan kuin Rio-elokuvassa".

Myös näitä eläimiä oli tullut pusikoista esiin, hieno ja odottava fiilis Pantanalista, kun kaupungissakin voi bongailla näin paljon, myös muita erikoisia lintuja nähtiin.

Illan hämärtyessä käveltiin bussipysäkille. Tällä kertaa kortteja oli myynissä ja saatiin ostettua kaksi kertakäyttöistä, kuten kunnon ihmiset. Bussi lähti kuitenkin väärään suuntaan. Ajateltiin, että ehkä se vain menee eri reittiä ja pääsemme tälläkin. Ei päästy, vaan kiertoajelun jälkeen 1,5 tuntia myöhemmin palattiin ostarille... Elämäni pisin matka paikallisbussilla. Majapaikkamme on vähän huonolla alueella, jolla ei ole viisasta liikkua myöhään, joten ei kokeiltu osutaanko oikeaan toisella yrittämällä, vaan otettiin taksi (20r).

Ostarilla vettä ostaessa oli hauska seurata, kun varmasti aina kaiken saanut lapsi oli edellämme syönyt jo ostoskärryssä muutaman jugurtin ja sotkenut kärryn. Isä latoi jo syödyt purkit hihnalle ihan kuin normiostokset. Ongelma vain oli, että kymmenen pikkupurkin paketista oli syöty juuri ne joissa oli viivakoodit, myyjän avustajan piti hakea toinen paketti jugurttiosastolta, että saatiin hinta koneeseen. Kaikki vaikutti ihan normaalilta kassalle, takanamme pari ihmistä vaihtoi jonoa, kun kyllästyi odottamaan.

Nyt lähdetään siis pois "sivistyksen" parista, joten seuraavan kerran meistä kuulluu aikaisintaan perjantaina.

1€=3r

Nueva Germania

Villarricasta lähdettiin seitsemältä aamulla kohti uutta uljasta Saksaa. Ensimmäinen etappi oli Coronel Oviedoon, jonne päästiin helposti alle tunnissa hullun kuskin kyydissä. Minna sanoi, että edellinen ajoi ihan samalla lailla, mutta nyt ainakin minä huomioin vauhdin paremmin, kun istuttiin etupenkissä. Oviedossa todettiin, ettei aikaisin herääminen olisi ollut niin välttämätöntä, seuraavan etapin bussi lähtisi vasta yhdeltätoista.

Vähän herättelin toivoa, että Minna olisi ymmärtänyt väärin, sillä tämä Santa Rosan bussi lähtisi laiturilta yksitoista. Toiveet osoittautuivat turhiksi ja bussi lähti vasta vähän jälkeen yhdentoista (40kG). Matka meni oikein mukavasti, nukuin ja lueskelin Rauli Virtasen Latinalainen Amerikka huomisen varjossa, hyvää historiankerrontaa ja ajankuvaa 70-luvun lopulta. Santa Rosan asemalla oltiin vähän hukassa, mutta Minna sai selvitettyä, että bussi uuteen Saksaan lähtisi alle tunnin päästä. Minä selvitin, että täältä saa rahaa ja kylässä on hotelli, jos jompaa kumpaa tarvitaan tulevaisuudessa.

Jossain on pian Oktoberfestit. Myöhemmin selvisi, että nämä juhlat olisivat San Pedrossa, jonne menevän luksusbussin kyydillä pääsimme uuteen Saksaan (10kG). Perillä katseltiin vähän ympärillemme ja totesimme tulleemme pieneen kylään. Huoltoaseman mies näytti meille tien kylän ainoaan hotelliin, jossa toivoimme olevan huoneita.

Hotel Germania osoittautui täksi pinkiksi taloksi, jota piti mukava nainen. Täältä saimme hotellin ainoina asiakkaina huoneen 80kG:lla, vaikuttaa olevan vakio tässä maassa.

Huoneen saamisen jälkeen lähdettiin tekemään pientä kyläkierrosta sorateillä, joilla oli vain pieniä kioskeja. Minnalla alkoi jo huolestuttaa, kun pääkadun ainoassa ravintolassa ei ollut enää ruoka-aika ja ainoastaan lihapasteioita oli saatavilla. Minä olin syönyt erittäin herkullisia lihavartaita ja kassavaa Santa Rosassa, joten en ollut yhtä nälissäni. Huoltoaseman läheltä löysimme kuitenkin toisen ravintolan, jossa vanha nainen pyöräytti ongelman päälaelleen, ruokalistaa ei ole, mitä sinä haluat?

Hetken harkinnan jälkeen Minna päätyi salaattiin munilla, minä otin salaattini kanankoivella. Ruokajuomaksi valittiin paikallista olutta, joka oli oikein hyvää, ruoka ei mitenkään erityistä, muttei pahaakaan (yhteensä 30kG).

Seuraavana aamuna lähdettiin huoneen hintaan kuuluneen aamiaisen jälkeen kävelemään vähän kylän ulkopuolelle, kun kylä oli jo aika lailla nähty. Tällä kylää halkovalla pääkadulla kävelykatu kulki kaistojen välissä. Siis ihan oikeastikin kaikki jalankulkijat kulkivat keskellä tietä.

Tämän aidon cowboyn koiraa säikähdettiin, kun se lähti tulemaan vauhdilla kohti. Pysähdyttiin, jolloin mies näytti meille, että kiertäkää vähän ja huusi ison sakemannin pysähtymään. Vaihdettiin puolta ja jatkettiin matkaa, koirakin jätti meidät rauhaan. Mies alkoi samalla ajaa karjaansa eteenpäin köyttä heilutellen ja lehmille huudellen.

Tämä käärme oli ensimmäinen joka E-Amerikassa nähtiin. Kuollut mutta säikäytti, kun huomattiin se vasta metrin päässä.

Tälle Aguarayjoelle asti käveltiin ja käännyttiin takaisin.

Hevosia ja lehmiä näkyy täälläkin paljon. Yksi hevonen ajoi kahta valkoista lehmää pitkin metsää karsinan sisällä, ilmeisesti kiusanteko mielessä.

Mukavan päivälenkin jälkeen pysähdyttiin tererelle ja jäätelölle (kuuma!), edellisen päivän ruokapaikkaan, vaihtoehtoja täällä ei ole kovin montaa. Tämä terere oli parempaa, kuin viime paikassa.

Täältä jatkettiin museolle, mutta avaimenhaltija oli kokkaamassa juuri lapsille lounasta, joten sovittiin, että tullaan vähän myöhemmin takaisin. Lounaspaikka oli auki, joten lounastettiin mekin. Ainoastaan lihaa, kassavaa ja venäläistä salaattia, joten minä maistelin possua ja lehmää kahdella tavalla lisukkeiden kera, Minna joutui tyytymään venäläiseen salaattiin. Lihat olivat herkullisia, varsinkin toinen nautakimpaleista.

Ruokalevon jälkeen lähdettiin uudestaan museolle ja avaintenrouva ei enää ollut kiireinen, joten pääsimme museoon. Museossa kerrottiin paljon matesta (se juoma), mutta kun ei ymmärretty tarpeeksi espanjaa tämä ei ollut niin kiinnostavaa, kuin historia.

Tämän kylän ovat perustaneet Bernhard Föster ja hänen vaimonsa Elisabeth Nietzsche (sen filosofin sisko) 1887 ajatuksena puhdas arjalainen yhteisö kaukana juutalaisista. Föster teki itsemurhan jo 1889 ja Nietzsce palasi Saksaan 1893. Vaikka uuden rotupuhtaan Saksan perustaminen ei onnistunutkaan on täällä edelleen paljon saksalaisperäisiä, kuten koko Pargaguayssa. Osa täysin saksalaisen näköisiä. Tänne pakeni myös paljon natseja toisen maailmansodan jälkeen, suurin osa Argentiinan ja kasvojenmuokkausleikkauksen kautta. Näistä kuuluisimpana Auschwitzin kuolemaenkeli Mengele. Maa taisi olla hyvä piilopaikka suuren saksalaisyhteisön ja puolisaksalaisen diktaattorin takia. Israelin natsienmetsästäjillä on ollut täällä vaarallisempaa ja hankalampaa, kuin muissa E-Amerikan maissa.

Katseltuamme esillä olleet tavarat, paperit ja kuvat läpi, vilkaistiin pöydällä ollutta pinoa, jossa katsottiin olevan vain täsmälleen samoja tauluja historiasta, joita oli jo esillä. Löydettiin kuitenkin myös tämä taulu, jossa kerrotaan Nietzchen olleen Hitlerin tärkeä innoittaja. Miksi lie poistettu näyttelystä.

1€=5,4kG

Villarrica

Argentiinalla ja Paraguaylla ei ole siltayhteyttä täällä lähellä Iguazua, joten otettiin bussi joka meni Brasilian kautta (30p). Argentiinan puolella piti hakea poistumisleima, mutta Brasilian puolella ei käyty hakemassa leimoja, bussi ei edes pysähtynyt rajakopeilla. Paraguayn raja-asemastakin bussi painoi ohi ja minä jo huolestuin, että jääkö meillä leimat saamatta. Juuri kun olin matkalla kuskilta tätä kysymään bussi pysähtyi ja suurin osa ihmisistä poistui bussista. Kysyessäni mistä saan leiman kuski kehotti ottamaan rinkat kantoon ja kävelemään n. 100 metriä takaisin rajaasemalle. Ei mikään hirveän tarkka kontrolli... Muistan tavanneeni joskus vuosia sitten jenkin joka oli matkustanut melkein koko mantereen läpi ilman leimoja ja viisumeja. Tämä siksi, että jenkeiltä lähes joka maa vaatii vähintään sadan dollarin viisumimaksun. Eurooppalaiset selviävät ilmaisilla leimoilla.

Leimat saatuamme selvitin navigaattorin ja kartan avulla millainen matka bussiasemalle on. Pari kilsaa, joten ihan käveltävissä. Matkalla käytiin automaatilla, rahan hankkiminen on mukavan helppoa Argentiinan jälkeen.

Ciudad de Este oli yksi valtava markkina-alue. brasilialaiset käyvät täällä paljon ostoksilla alhaisten verojen ja muutenkin edullisten hintojen vuoksi. Täällä on myös paljon hämärää toimintaa, esimerkiksi maailman suurin varastettujen autojen kauppapaikka.

Heti huomion, että ihmiset näyttävät enemmän "etelä-amerikkalaisilta", kuin Argentiinassa, jossa ihmiset olivat vaaleampia ja enemmän etelä-eurooppalaisten näköisiä. Tämä johtunee siitä, että Uruguay ja Argentiina hoitivat intiaaniongelman jo 1800-luvulla tappamalla kaikki. Uruguayssa 95 prosenttia väestöstä on etnisesti eurooppalaisia. Paraguayssa alkuperäisväestöä on jäänyt henkiin, vaikka heitä onkin kastamattomina kohdeltu, kuin eläimiä pitkälle 1900-luvulle. Aseitten määrä kasvoi myös, vähän joka ovella oli vartija pumppuhaulikon kanssa, Argentiinassa aseita ei juurikaan näkynyt.

Bussiasema oli paljon kauempana, kuin mitä footprintin kartta väitti, perille kuitenkin päästiin ja saatiin liput Villarrican bussiin (40kG). Valuutta täällä on guarani ja kurssi n.5700. Otan siis hinnoissa taas käyttöön tuon tuhatta tarkoittavan k:n.

Bussia jouduttiin odottamaan vajaa tunti ja se näytti tältä. Nyt alkaa tuntua taas reissaamiselta, kun bussitkaan eivät ole enää mallia luksus. Matkalla vaihteet eivät välillä menneet päälle, jolloin rahastaja suhautteli jotain luukussa joka aukesi kojelaudasta ja vaihteet taas toimivat. Koitin kovasti miettiä mitä ihmettä hän teki, lisäsi painetta, vai ilmasi, ei tietoa. Pieni letku miehellä oli kädessä, letku tuli jostain ja pilvi jotain suihkahti luukusta kun hän painoi letkun sinne, jos joku osaa sanoa mikä oli operaatio niin kuulen mielelläni.

Villarricassa oltiin viitisen tuntia myöhemmin ja satoi. Bussi jätti meidät kaupungin rajalle, josta lähdettiin kävelemään kohti keskustaa, kaupunki ei ole kovin iso. Sade ei ollut kova, joten jätettiin käymättä ensimmäisissä hotelleissa ja lähempänä keskustaa hotelleja ei enää juuri näkynyt ja sade yltyi. Lopulta päästiin aika märkinä footprintin mainitsemalle Guaira hotellille. Huoneen hinta oli 80kG, mikä tuntui liialta, joten lähdettiin etsimään seuraavaa hotellia. Ukkonen kuitenkin jyrähteli ja sade ei ainakaan vähentynyt, joten palattiin Guairaan ja otettiin huone, oltiin aivan läpimärkiä.

Lämmikkeeksi kävin hakemassa paikallista konjakkia vajaan litran putelin 6,5 tonnilla, eli reilulla eurolla. Paikallista viiniä olisin halunnut maistaa, mutta kaupassa oli vain ulkolaisia. Ihan konjamiinille tuo ei maistunut mutta maku menetteli.

Samassa supermarketissa oli tämmönen vähän hauen näkönen fisu.

Illalla sateen lakattua käytiin vähän kyselemässä muista hotelleista hintoja, mutta 80kG kahdelta henkilöltä oli vakio. Yhdessä kyseltiin pienempää huonetta, jolloin nainen sanoi, että kyllä heillä on mutta hinta on sama, koska teitä on kaksi. Ilmeisesti hinta siis määräytyy enemmän henkilöluvun kuin huoneen mukaan. Ajateltiin jo seuraavana päivänä jatkaa matkaa, sillä kaupunki ei vaikuttanut kovin kiehtovalta.

Löysin kuitenkin wikitravelista tiedon, että lähellä olisi Nueva Australia, eli maailman ensimmäinen yritys Marxin opeilla toimivasta yhteisöstä, joka perustettiin 1883 ja joka lopulta on muuttunut tavalliseksi pieneksi kyläksi. Jäätiin siis tämän ja vaatteitten kuivattelun takia toiseksi yöksi. Museossa kuitenkin selvisi, että tämä kylä on paljon pohjoisemmassa, lähellä Coronel Oviedoa.

Kaupungissa riitti kuitenkin katseltavaa päiväksi. Alun perin oltiin tultu tänne nimenomaan katselemaan Argentiinan pääkaupungin ja turistirysän jälkeen vähän tavallistakin elämää normaalissa kaupungissa. Hintataso tuntuu olevan hieman Argentiinaa korkeampi, mutta ei paljoa.

Kaupungin ykkösnähtävyys, vanha kirkko.

Täällä on rakennuksia myös kolmen valtion liiton ajoilta. Tämä liitto syntyi Argentiinan, Brasilian ja Uruguayn välille 1865, kun Lopez toinen uskoi olevansa Etelä-Amerikan Napoleon ja hyökkäsi Brasiliaan. Argentiina ei tukenut Lopezia, joten Paraguay julisti sodan myös sille. Sotaa kesti vuoteen 1870 saakka, eli kunnes Lopez kuoli. Sotaa ennen Paraguayn asukasluku oli ollut 600 000. Vain 220 000 selvisi sodasta, näistä 28 000 miespuolisia, lähinnä vanhoja ja hyvin nuoria.

Tästä 60 vuotta ja Paraguay oli kasvattanut uuden sukupolven miehiä ja soti vuorostaan Boliviaa vastaan Chacon alueesta, tällä kertaa kuoli kolmessa vuodessa 100 000 paraguaylaista. Myös tämän jälkeen on ollut diktaattorejen aikaa lähes nykypäivään saakka. Melkoinen historia tällä pienellä maalla. Natseja pakeni tänne paljon toisen maailmansodan jälkeen, mutta heistä lisää vähän myöhemmin.

Paikallinen lehti piti ostaa (3kG), kun siinä puhuttiin Pantanalista ja kuolleista turisteista. Minna selvitti sanakirjan kanssa, että Paraguayn ja Brasilian rajalla vene oli uponnut ja puolet matkustajista (13) ja kapteeni oli kuollut. Valitettava onnettomuus siis eikä mitään mistä pitäisi huolestua. Lehti oli täynnä ruumiiden kuvia ja puolialastomia naisia lähinnä päiväkahvi-ilmoituksissa. Hyvin erilaista, kuin länsimainen journalismi, jossa ei yleensä näytetä ruumiita.

Lounasaika. Minun kana-ateriani oli ihan ok, mutta Minnan kalakeitto kuulemma kolmanneksi parasta ruokaa mitä hän on tällä reissulla saanut. Koko kattaus 30kG.

Paragualainen juoma terere (5kG). Tuo kuppi on melkein täynnä kuivaa paikallista teetä eli yerba matea. Kannuun on laitettu vettä, jäätä ja survottuja yrttejä. Maten sekaan sitten kaadellaan kannusta nestettä ja juoma imetään kupista tuon pillin avulla, jossa on toisessa päässä suodatin. Aluksi aika vahvaa, mutta maku parani loppua kohden. Join n. puoli kannua eli kymmenkunta kupillista. Virkistävää ja paljon parempi vaihtoehto kadunvarrella istuskeluun, kuin vaikkapa olut. Tästä on kuuma versio eli yerba mate tee, jota juodaan Paraguayn lisäksi Argentiinassa.

Jalkakipu jäi Argentiinaan ja hyvä niin aloin jo huolestua, että pitääkö tuota jalkaa lähteä näyttämään lääkärille.

Vapaataival va a América!

Syksy ja lähtö lähestyvät taas. Viime vuonna tutustuin Afrikkaan tavallista lyhyemmällä reissulla. Se riitti Afrikasta ainakin nyt vähäksi aikaa, ei tullut fiilistä, että äkkiä takaisin, kuten kävi Kaakkois-Aasian kohdalla.

Seuraavaksi lähdemmekin pitkälle reissulle Amerikkoihin, ei kylläkään sinne mitä yleensä sanotaan Amerikaksi, eli jenkkilään. Pohjois-Amerikka oli mukana suunnitelmissa, mutta päätettiin jättää se pois, koska aikaa on rajallisesti ja jos yrittää nähdä kaiken ei todella näe mitään.

Jo ostetut lennot ovat seuraavat:

Oulu-Helsinki 22.9. 11.00-11.55 Finnair

Helsinki-Amsterdam 22.9. 14.45-18.25 (tunti Oslossa) SAS

Amsterdam-Buenos Aires 24.9. 13.20 - 25.9. 08.20 (vajaa 4 tuntia Atlantassa) KLM lukee lipussa Delta Air oli kun varattiin.

Belize-Amsterdam 19.5. 12.35 – 20.5. 12.50 KLM (5 tuntia Atlantassa)

Amsterdam-Helsinki 20.5. 20.20 – 21.5. 10.40 SAS (reilu 9 tuntia Kööpenhaminassa)

Helsinki-Oulu 21.5. 12.40-13.40 Finnair

KLM kustansi 750€, Finnair 81€ ja SAS 181€

Tuo paluulentosysteemi on aika karsea, mutta siihen on vielä aikaa.

Tässä on alustava reitti, joka todennäköisesti pitää ainakin sinnepäin, kun suuntaa on pakko noudattaa, toisin, kuin aiemmilla reissuilla.

En nyt ala kovin tarkkaan käymään suunnitelmia läpi, mutta kerrotaan silti jotain.

Ensimmäisenä kohde on Buenos Aires Argentinassa. Siellä tutustutaan tangoon. Argentiinassa on pari juttua jotka pitää muistaa, Suomi on paha maa, sillä tehtaamme Uruguayn puolella saastuttaa rajajokea ja valuuttakriisi. Suomen suosiosta ei sen enempää, mutta valuutasta se, että sitä ei kannata nostaa virallisella kurssilla automaatista, vaan vaihtaa n. 30% paremmalla kurssilla kadulta, riskinä tässä on väärä raha.

Argentiinasta poiketaan varmaankin Paraguayn puolelle ennen paluuta Argentiinaan ja Iguazun putoksille, jotka on tarkoitus nähdä Argentiinan ja Brasilian puolelta. Täältä reissumme jatkuu luontoteemalla Brasilian Pantanaliin, jonka kautta menemme Boliviaan.

Boliviassa ykkösjuttu ovat Salar de Uyuni ja Andit muutenkin. Bolivian tilannetta pitää seurata, sillä jokin aika sitten todettiin, että siellä on yli 50% maailman litiumista. Tämä on tietenkin tuonut normaalin ongelman, kun paikallinen väestö ei siirry syrjään, kun sivistyneet ihmiset tulevat tekemään bisnestä. Lokakuussa olevat vaalit voivat lisätä jännitettä, jos tyhmä kansa äänestää väärin. Maa on kuitenkin tällä hetkellä turistille turvallinen, mutta kuten sanoin, tilanne on tiedossa ja sitä seurataan. Latinalaisessa Amerikassa on tärkeää ottaa asioista selvää, eikä mennä ihan kahjona.

Boliviasta Peruun, jossa Machu Picchu, Ballestas saari ja Amazon. Tarkoituksemme on hypätä jokilaivaan Yurimaguasissa ja seilata parilla pysähdyksellä aina Leticiaan asti, josta lennämme Kolumbian Medelliniin.

Kolumbiasta ”pitää” purjehtia Panamaan, jossa kanava. Panamasta Costa Ricaan, sieltä Nicaraguaan. Nicaraguan jälkeen on Honduras, jossa ajattelin vähän sukeltaa Utilassa. Mayojen raunioihin tutustutaan matkalla Guatemalaan, jossa elää edelleen Mayoja. Guatemalan jälkeen vielä hetki Caye Caulkerin paratiisirannoilla Belizessä ennen paluuta Suomeen.

Aikataulun hahmotelma on seuraava:

Argentina/Paraguay/Brasilia 5vk
Bolivia 5vk
Peru 5vk
Kolumbia 1kk
Panama/CR 1kk
Nicaragua/Honduras 1kk
Guatemala 1kk
Belize 1vk

Seuraavaksi voisi puhua rahasta. Päiväbudjettimme on 25€/hlö, tämä tulee tietenkin vaihtelemaan paljon eri maissa ja paikoissa, mutta noin keskimäärin. Lisäksi olemme varanneet yhteensä touhutonnin kalliimpia aktiviteettejä varten, kuten esimerkiksi valasretki Costa Ricassa ja Machu Picchu Perussa.

Matkustajavakuutukset otamme Pohjolasta koko ajalle 190€/hlö + yhteinen matkatavaravakuutus 60€.

Jenkkien ESTA:sta piti pulittaa 10€, vaativat moisen myös välilaskulla.

Oulu-Amsterdam-Buenos Aires Belize-Oulu 1012€

Leticia-Medellin lento maksaa vajaan satasen ja 4-5 päivän purjehdus Kolumbiasta Panamaan 420€/hlö.

Yhteensä siis 8287€/hlö, tämä ei sisällä omaa sukellusharrastustani, joten siihen voi mennä muutama satanen lisää.

Viisumeja emme tarvitse etukäteen, paitsi tuon ESTA:n ja rokotuksiakin on tarpeeksi, malarialääkitystä emme näillä näkymin syö.

Hotellivarauksia olemme sen verran tehneet, että 6 yön yöpyminen 2 hengen huoneessa Buenos Airesissa tulee maksamaan yhteensä 93€ ja kaksi yötä dormissa Amsterdamissa yhteensä 56€.

Eipä nyt enempää, espanjaa on tullut opiskeltua huonosti, mutta Minna osaa alkeet, eiköhän me siellä opita lisää, en mää englantiakaan paljoa puhunut, kun ekalle reissulle lähin…