sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Maninjau

Matka tänne taittui pienellä linja-autolla (15k Rp). Matka ei ollut pitkä, mutta vuorten takia matkanteko on hidasta. Päästyämme vuorten päälle, josta järvi jo näkyi, alkoi hidas alaspäin mateleminen serpenttiinitietä. Kapean tien sääntö on käytännöllinen, eli ylöspäin tulevaa pitää väistää, sillä jyrkällä tiellä pysähtyminen ja uudestaan liikkeelle pääsy isolla autolla ei ole helppoa.

Maninjaun kylässä kävelin suoraan Muaro beach bungalowseille ja sain oikein mukavan mökin 60k Rp:llä.

Ensimmäinen homma oli tietenkin riippumaton virittäminen, ensimmäisestä kiinnityskohdasta riippumatto räsähti maahan hieman testivaiheen jälkeen ja tömähdys oli sellainen, etten voinut luottaa rakkaaseen matkakumppaniini kunnolla vielä seuraavanakaan päivänä, hirveä tunne. Kuva riippumatosta.

Tiesin heti oleskelevani täällä ainakin viikon, joten lähdin hankkimaan isoa vesitonkkaa, ympäristön ja lompakon säästämiseksi, hieman huono omatunto siitä kaikesta muovijätteestä mitä noista pulloista syntyy ja kyllähän ne maksavatkin jotain (4k Rp/kpl). Päävesimyymälässä mies ei osannut englantia, eikä voinut myydä minulle tonkkaa, mutta pian löysin kioskin, jonka myyjä puhui sen verran englantia, että sain ostettua tonkallisen vettä 4k Rp:llä, 50k Rp piti jättää pantiksi, että palautan tonkan, kun se on tyhjä.

Tuota kanoottia testasin tänään. Keskempää järveä todella näkyy, että olen kraaterissa. Tämä siis on kraaterijärvi, joka on syntynyt muinaisen tulivuoren sammuttua. Edelleen pohjalla (syvin kohta 165 m) on sen verran aktiivisuutta (koko Sumatran länsipuoli on epävakaata aluetta), että viimeksi puoli vuotta sitten kaikki järven kalat kuolivat. En tiedä johtuiko tämä jostain uudesta myrkkypurkauksesta, vai sekoittuiko vesi vain kovan myrskyn tai maanjäristyksen vuoksi. Nyt vesi on puhdasta ja kalatkin voivat hyvin.

Päivät ovat menneet ja tulevat todennäköisesti menemään suurinpiirtein seuraavasti: Herääminen, aamu-uinti, suihku, aamiainen, riippumatossa lueskelua, uimaan, lisää riippumattoa, kylille ostamaan ehkä jotain naposteltavaa ja päivälliselle.

Tilasin jo ensimmäisenä päivänä paistettua tuoretta kalaa, mutta paikan pitäjät eivät ole saaneet ongittua yhtään, joten on pitänyt tyytyä kylän kuivattuihin pikkukaloihin, jotka ovat kyllä nekin todella hyviä, tuo toinen lautanen sisälsi pieniä kotiloita, ilman kuorta, vai mikä se on. (20k Rp)



Bungalowin vieraita, (tai minä se itseasiassa taidan olla vieras). Mikä hämppis toi on? Myrkyllinen?

PS. Kirjoitin tämän eilen ja tänään olen kylällä jutellut parinkin nuoren paikallisen kanssa ja he ovat sanoneet, että vesi ei ole puhdasta, vaan siinä on edelleen liikaa rikkiä (sulf... jotain eli rikkiä kai tarkoittivat), maanjäristyksen jäljiltä, he uivat järvessä, mutta jotkut sanovat, ettei se ole hyväksi. Itse aion jatkaa uiskentelua, sillä altistusaika on pieni ja vesi ei haise, pieniä kalojakin näkyy. Kalansyöntiä taidan vähentää, sillä niihinhän se rikki taitaa kertyä.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Bukittinggi

Tulivuorelle kiipeämistä seurannut päivä meni rentoutumisen parissa, korttia pelattiin koko ilta, kuten tuli pelattua myös tulevina iltoina. Peliksi vakiintui Asshole, jonka säännöt muistuttavat suomalaista persettä. Pienin kortti on 3 ja suurin 2, joka toimii kaatokorttina, siis 3,4...11,12,13,14. yksittäisen kortin päälle pitää laittaa sama tai isompi, jos pelaaja laittaa saman, kuin edellinen, vuoro hyppää seuraavan pelaajan yli. Jos pakan kaatanut laittaa parin tai kolmoset pitää seuraavan laittaa isompi pari/kolmoset. Yksittäisten korttien pino kaatuu yhdellä kakkosella ja pari/kolmoset 2/3 kakkosella, pelaaja voi passata, jos ei halua/voi laittaa mitään, mutta pääsee jatkamaan vasta kun pakka on kaatunut. Pakka kaatuu myös jos kierros menee ympäri, muiden passatessa ja viimeisenä kortin laittanut jatkaa. Alussa jaetaan kaikki kortit ja voittaja on se jolta kortit loppuvat ensimmäisenä. Jos pelaaja laittaa 4 samaa, tulee vallankumous ja jos kukaan ei tee vastavallankumousta, 3 tulee kaatokortti ja korttien arvojärjestyksestä tulee muutenkin käänteinen. Jos pelin alussa joku ilmoittaa, ettei hänellä ole yhtään kuvakorttia, tarkoittaa myös tämä vallankumousta. Seuraavan pelin työt tekee asshole (häviäjä) ja hän myös antaa kaksi parasta korttiaan presidentille (voittajalle), joka puolestaan antaa haluamansa kaksi korttia assholelle. Pelistä tulee mielenkiintoisempi, kun pakkaan lisätään jokeri, jota assholen ei tarvi antaa pois, jos se sattuu hänelle. Hyvä peli jota tuli pelattua Adnanin ja Delpihinin kanssa parhaimmillaan kahteen yöllä. Fredric lähti jatkamaan matkaa jo maanantaina 45 kilometrin päässä sijaitsevalle koululle, jonne oli lupaillut menevänsä jo sunnuntaina. Meille muille teki tuskaa jo vierastalon portaiden kipuaminen, venyttely olis saattanut olla järkevää.

Kun ensimmäisen kerran näin näitä hevoskärryjä, luulin, että ne ovat turistijuttu, mutta näköjään vain paikalliset käyttävät niitä, eikä täällä turisteja ole kovinkaan paljoa, olenkin päässyt vastaamaan monen kolululaisryhmän kysymyksiin ja poseeraamaan kuvissa, muutenkin paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita turisteista ja tervehtivät iloisesti, tätä ei tapahdu yleensä turistikeskittymissä, jollainen tämä on toki joskus ollut, kun Sumatralla kävi enemmän turisteja, nykyään bananapancake trail on siirtynyt paljolti pois Sumatralta ja keskittynyt Thaimaa-Kambodza-Laos-Vietnam akselille, syynä näiden maiden helpottuminen ja toisaalta Indonesian viisumin saannin vaikeutuminen (en tarkkan ottaen tiedä milloin tämä tapahtui, mutta joskus samoihin aikoihin, kun Thaimaan turistibuumi alkoi).

Suomalaisia tuntuu Sumatralla olevan suhteellisen paljon, yleensä kun sanon muille turisteille olevani Suomesta, sanotaan vau en oo tavannutkaan suomalaisia ennen tai hyvin vähän, täällä sen sijaan meitä tuntuu olevan, vierastalostanikin oli kuulemma lähtenyt yksi juuri pari päivää ennen kuin saavuin. Itse en ole vielä maamiehiin törmännyt.

Tiistaina lähdimme tekemään 7 kilometrin kanjonikävelyn, hienojen maisemien lisäksi oli mahdollista nähdä Flying foxeja (isoja lepakoita) roikkumassa puista.

Laskeuduttuamme kanjoniin ja kivuttuamme toiselle puolelle näimme tämän rakenteilla olevan moskeija pienessä kylässä, mun mielestä tää on nyt komeampi, kuin valmiina, kuin linna. Adnanin vanhemmat ovat Marokosta, hän on muslimi ja työskennellyt arabimaissa, joten tuli kyseltyä paljon kaikenlaista muslimien tavoista ja myös se, että voinko vastata olevani uskonnoton, Iranissa. Hän vastasi nopeasti, että älä sano niin siellä, sillä uskonnoton ei ole juuri minkään arvoinen Islamin oppien mukaan, kristityt ja muslimit ovat ok, siis myös kristityt, sillä hekin uskovat samaan jumalaan, kuin muslimit. Muslimitkin tunnustavat Jeesuksen profeetaksi, eivät toki jumalan pojaksi. Nämä kaksi suuntaa vain erosivat joskus kauan aikaa sitten, mutta lopulta on kysymys samasta uskosta. Pitänee siis sanoa olevani kristitty, jos ja kun todennäköisesti Iraniin menen.

Riisipeltomaisemaa, kylässä ollessamme piti pysähtyä joksikin aikaa kahvilaan, sillä vettä alkoi tulla kaatamalla.

Puoleen väliin reissua kuljimme tavallista autotietä pitkin, mutta sitten reitti kapeni ja muuttui tällaiseksi, lepakoita emme silti nähneet puissa.

Vanha ja korjailtu riippusilta, tunnustelija näyttämässä peukkua.

Kanjonimaisemaa

Lepakkobongari. Olimme nähneet jo aiemmin suuria lepakoita lentämässä auringonlasku jälkeen kanjonilta päin kaupungin yli, kahvilasta, josta edellisen päivityksen ensimmäinen kuva on otettu, joten jäimme kanjonille ja kiipesimme tähän näköalatorniin. Auringonlaskun jälkeen isoja lepakoita, jotka lensivät kuin linnut, alkoikin näkyä todella paljon, erittäin vaikuttavan näköisiä.

Parempaa kuvaa minun kamerallani ei hämärässä saanut, Adnan lupasi lähettää parempia sähköpostilla. Myöskään kiikareillani ei tehnyt hämärässä mitään, mutta eipä niitä tarvinnut, sillä osa lepakoista lensi hyvin läheltä.

Eksoottiset hedelmät sarjaa, SALAK, eli Snakefruit. Taas maun kuvaileminen on hyvin vaikeaa, muistutti jotain tuttua, mutten osaa sanoa mitä, suosittelen maistamaan, hyviä olivat. Tollanen pussillinen kustansi 10k Rp.

Torstaina minä lähdin kohti Maninjau järveä ja Adnan ja Delphine lähtivät Padangiin, josta heillä on lento Jakartaan. Bussimatkustaminen on hyvin hidasta täällä, joten lennot Padangista Jakartaan tulivat heille halvemmaksi, kuin yli vuorokauden bussimatka. Ensi viikolla he jatkavat maailmanympärimatkaansa Intiaan.

Vaihdoin liitymää sellaiseen, jolla voi käyttää nettiä, uusi numero on +62821 70 921009. Soittaminen täältä Suomeen kustantaa n. 1€/min ja tekstiviestit Suomeen näyttävät olevan todella halpoja vain n. 1000 Rp/kpl. Tiedonsiirto on 0,1Rp/Kb.

PS. Ensimmäistä kertaa ilmeisesti vastaaminenkin maksaa hieman, sillä eilisen Suomesta tulleen 30min puhelun aikana saldosta oli hävinnyt n. 30k Rp.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Merapi 2891m

Oli tarkoitus lähteä vuorelle jo perjantaina, mutta pidimme pienen kokouksen seitsemän aikoihin hotellilla ja päätimme siirtää lähtöä päivällä, sillä vettä oli tullut kaatamalla jo pari tuntia. Vaikka sade oli vähenemään päin, reitti olisi varmasti märkä ja mutainen. Pelasimmekin noppaa ja korttia koko illan (ei panoksia) ja tuli maistettua indonesialaista Bintang olutta, iso pullo 25k Rp ja maku ei ollut häävi, melko hiivainen.

Seuraavanakin iltana satoi hieman, mutta se loppui jo seitsemän aikoin, eikä ollut rankimmasta päästä, joten lähdimme matkaan hieman kymmenen jälkeen. Alkumatka aloituspaikkaan taitettiin taksilla, puolisen tuntia yht. 60k Rp. Aloituspaikka oli reilussa 1200 metrissä, Fredrickillä oli GPS (pyöräilijä), josta saatiin matkanvarrellakin tilannetietoja kuinka korkealla olemme. Aivan alkumatka oli helppo kulkea, asfaltoitu tie, jota seurasi soratie.

Soratiellä oli rekisteröitymispiste, jossa piti antaa nimi, kansallisuus ja 15k Rp. Varsinkin Adnan oli epäilevä ja alkoi väittää hommaa huijaukseksi, mun huijaustutka näytti negatiivista, sillä paikka oli kiinteä maja ja heitä oli neljä uusien skoottereiden kanssa, joten 15k Rp olisi ihan liian vähän, jos kyseessä olisi huijaus, sillä keskimääräinen ulkomaalaisten turistien määrä vuorella tuskin on viittäkään (olimme ainoat tänä yönä). Koitin sanoa tästä, mutta siirryin pian hieman syrjemmäksi odottamaan, kiistelyn loppumista. Pian hekin luovuttivat ja maksoimme vaaditun summan. Tässä vaiheessa he myös pyysivät puhelinnumeroa, joten annoin omani ja otin heidän, mahdollisten ongelmien varalta.

Muistaakseni n. 1500 metrissä soratie loppui ja minä kärjessä seurattiin polkua suoraan, polku oli kuitenkin todella huono, joten käännyimme pian takaisin ja lähdimme kysymään soratien loppussa olleilta paikallisilta missä oikea polku menee. He ohjasivatkin meidät paremman näköiselle ja huomattavasti enemmän tallatulle (oikealle) polulle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Harharetkestä jalkoihini tarttui 3 iilimatoa. Polku ei ollut erikoisen liukas, eikä vaikea kulkuinen, mutta puolessa välissä jalat alkoivat olla melko loppu, mutta elpyivät taas, kun söin tauolla vähän kuivia nuudeleita.

Kuva Bukittinggista metsärajalta, johon pysähdyimme tauolle ja lisäämään vaatteita, en osaa sanoa lämpötilasta, mutta rekisteröintipisteellä paikalliset kertoivat, että huipulla on alle kymmenen astetta.

Jatkoimme suoraan huipulle, jonne saavuimme neljän aikoihin, pimeydessä näkyi tummia alueita, luultavasti kraatereita, joista näytti nousevan hieman höyryä ja mietimmekin aika kovasti, mitä reittiä jatkamme itään, jotta näemme auringonnousun. Paikka oli jännittävä. Jonkinaikaa mietittyämme mitä teemme, sanoin, että yleensä näissä tilanteissa menen syömään ja muutkin pitivät hieman pidempää taukoa hyvänä ideana. Evääksi olin ottanut nuudeleita, joihin lisäsin kylmää vettä, ei häävin makuista, mutta antoi energiaa.

Jatkoimme matkaa kohti harjannetta, jossa olimme nähneet paljon usvaa, päästyämme harjanteelle selvisikin, että usva olikin tulivuoresta nousevaa höyryä ja harjanteen takana oli suuri pääkraateri, tämä paikka oli lähes pelottava pimeässä ja haisi rikille. Fredric palasi tässä vaiheessa hieman takaisin ja sanoi odottavansa meitä yhdellä kukkulalla, sillä hän kärsi hieman korkeanpaikan kammosta, eikä kokenut mielekkääksi jatkaa kahden kraaterin välistä harjannetta itäiselle kukkulalle, jonne lähdimme katsomaan auringonnousua.

Keli oli hieman pilvinen ja aurinko itseasiassa nousi vieressä olleiden kukkuloiden takaa, maisema oli silti aivan mielettömän kaunis.

Vuoren itäreuna ei ollut ilmeisesti niin aktiivinen, sillä kasvillisuutta oli paljon, toisin, kuin paikassa josta olimme nousseet.

Ilmeisesti jo sammunut kraateri itäpuolella. Merapi on complex tulivuori, eli kraatereita on useita.


Laavan tekemiä uria, ensimmäisen kuvan höyry tulee pääkraaterista.

Kaksi aktiivista kraateria.

Edellisen kuvan oikeanpuoleisen kraaterin reunalla.

Matkalla pääkraaterille.



Pääkraateri, pohjaa ei näkynyt, mutta siellä ei pitäisi olla laavaa tällä hetkellä.


Upeita maisemia huipulta.

Adnan, minä, Fredric, Deldphini ja pari pari paikallista, jotka halusivat ottaa kuvia kanssamme.

Panoraama Singgalang tulivuoresta (Klikkaamalla isommaksi, tehty autostitch ohjelmalla)

Paluumatka oli paljon helpompi, kuin vuorelle kipuaminen, kuvassa komeita chilejä.

Takaisin aloituspaikassa, tuolla me käytiin! Tässä vaiheessa jalat alko olemaan jo ihan finaalissa, mutta reissu oli kevyesti sen arvoinen.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Bukittinggi

Näkymä hotellin katolta, huoneeni vierestä.

Bukittinggi sijaitsee melkein kahden tulivuoren välissä.

Kaakossa Merapi 2890m (aktiivinen, muttei ole purkautunut vuosiin)

Lounaassa Singgalang 2880m (sammunut)

Arvaatteko jo miksi olen täällä?

Eilen kävin kävelemässä läheisellä kanjonilla ja tutustuin japanilaisten tunneleihin, jotka eivät olleet mitenkään erityisen kiinnostavia. Maisemat sensijaan olivat komeat.

Ja apinoita oli paljon

Paluumatkalla näin sähkölinjalla taiteilevan apinan.

Paikallisbusseina toimivat nämä minibussit.

Ekologinen leikkipaikka.

Kanaa, riisiä, munakasta ja taas noita "sipsejä", juoma on jääteetä. Ruokailu tapahtuu paikalliseen tapaan käsin, joissain paikoissa on turisteja varten myös lusikoita ja haarukoita. Keitot syödään puikoilla ja lusikalla (18k Rp)

Juttelin eilen ranskalaisen miehen kanssa, joka on matkalla pyöräillen ja sovimme, että lähdemme valloittamaan Merapia tänä yönä, tapasin miehen äsken ja hän kertoi, että mukaamme liittyy myös ranskalainen pariskunta.

Dumai

Bussia odotellessani minulle tuli juttelemaan paikallinen englanninkielen opettaja, joka olisi halunnut, että jäisin yöksi Dumaihin, tarjoten ilmaista yöpaikkaa, vastineeksi siitä, että tulisin vierailemaan koululla ja juttelisin oppilaiden kanssa. Olin jo ostanut bussilipun ja univelat painoivat päälle (edellisenä yönä tuli lueskeltua myöhään Iranin tilanteesta, vaihtoehtoisista reiteistä, sun muusta), joten päätin kieltäytyä kohteliaasti, sovimme kuitenkin, että koska minulla on aikaa, hän tuo joitain oppilaita juttelemaan kanssani. Sovimme, että kierreltyäni kaupungilla, palaan bussiyhtiön lipunmyyntipisteelle viideltä. Kävin netissä, kävelin ympäriinsä, söin ja tullessani lipunmyyntipisteelle neljältä, hän oli jo siellä odottamassa oppilaidensa kanssa ja kertoi, että he olivat odotelleet jo tunnin, pahoittelin, mutta sanoin myös, että mehän sovimme, että tulen takaisin viideltä. Tämä ei kuitenkaan haitannut juttuun pääsemistä ja opettaja lähti pois paikalta, jotta oppilaat olisivat rohkeampia puhumaan.

Puhuimme oppilaiden kanssa melko yksinkertaista small talkkia ja enemmän vieressäni olevan miehen kanssa, joka kertoi olevansa valtion hommissa, jonkinlaisena kansalaisalotteiden käsitteliänä, en tiedä oliko hän myös opiskelija, apuopettaja, vai ainoastaan kiinnostunut ulkomaalaisesta, hän kertoi myös olevansa sohvasurffaussivustolla ja majoittavansa usein ulkomaalaisia. Paikalle saapui myös venäläistä reppureissaaja, joiden kanssa valtion heppu lähti jonnekkin ja minä jäin juttelemaan oppilaiden kanssa.

Vähän ennen kuutta oppilaat lähtivät ja hieman tämän jälkeen venäläiset palasivat. Toinen venäläisistä (Siperiasta Mongolian pohjoispuolelta) puhui hyvää englantia ja sain kuulla, että he matkaavat yleensä liftaten ja majoittuvat teltassa, viimeksi Kuala Lumpurissa, jossain puistossa, aivan keskustassa. Kysyin mihin he laittavat rinkkansa päivän ajaksi ja he kertoivat piilottavansa ne hyvin pusikkoihin tai vastaaviin paikkoihin. Tästä oli seurannut ongelmia Hat Yaissa, kun paikallinen poliisi oli löytänyt rinkat, pienen selvittelyn jälkeen he kuitenkin saivat tavaransa takaisin. Ymmärrättevästi Etelä-Thaimaan poliisi suhtautuu piilotettuihin reppuihin hyvin vakavasti, räjähteleehän etelässä pommeja melkein päivittäin. He olivat matkalla Padangin kautta Mentawai saarille. Olin itsekkin hieman suunnitellut saaria, mutta olin löytänyt netin kautta vain kalliita surffausresortteja, joten vaihdoimme yhteystietoja ja he lupasivat lähettää tipsejä. Matka Pukittinggiin oli töyssyinen, todella huonokuntoista tietä pitkin ja sain nukuttua ehkä tunnin matkan aikana, olinkin jo melko zombi päästessäni perille. Linja-autoasemalta otin minibussin keskustaan (5k Rp), minibussi jätti minut Rajawali hotellin eteen. Jouduin odottamaan huonetta, kunnes joku kirjautuu ulos (60k Rp).

Ensimmäinen aamiaiseni Indonesiassa. Vaaleanpunaiset "sipsit" olivat outoja, mutta annos oli ihan hyvän makuinen ja tulinen, kahvi piristi hieman.

Koitin valvoa, mutta kolmelta tipahdin petiin ja heräsin puolilta öin. Viitisen tunti läppärin ääressä ja kirjaa lukiessa ja nukahdin jälleen, heräsin 12 päivällä, univelkaa oli kertynyt ihan kiitettävästi.

Dumain jalkakäytävät olivat täynnä näitä huonosti piilotettuja ansoja.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Dumai

Hyvaa profeetta Muhammadin syntymapaivaa maailman suurimmasta muslimivaltiosta!

Tulin tana aamuna pikaveneella tanne (119r, melko tyyrista kolmen tunnin matkasta). Ei ollut oikein suunnitelmia mita seuraavaksi, mutta hetken mietittyani paatin jatkaa suoraan Bukittinggiin (100k Rp). Kesti hetken, etta loysin bussin, joka lahtisi tarpeeksi myohaan, silla en halua olla perilla puolilta oin vaan aamulla. Ensi silmays Indonesiaan nayttaa hyvalta, ystavallisia ihmisia ja kaikki ei ole niin luonnottoman natiksi laitettua, kuin Malesiassa, luulisin viihtyvan hyvin. Ostin paikallisen liittyman (4k Rp, SIM kortti), jonka numero on +6285376211902. Ensi yona puhkaisen siis ensimmaista kertaa paivantasaajan ja siirryn etelaiselle pallonpuoliskolle, on se jannaa.

1 Euro = 12k Rp

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Melaka Zoo

Tarkistin netistä mitä siellä puhutaan paikallisesta eläintarhasta, löysin pelkkää hyvää ja eläimillä pitäisi olla kohtuulliset häkit. Eläintarha on perustettu eläinten pelastusasemaksi ja toimii osaksi sellaisena edelleen. Eläintarhaa vastapäätä oleva krokotiilitarha sen sijaan kuulosti olevan lähinnä rahantekotarha, jossa krokotiileja rääkätään kaikenlaisissa esityksissä, joten sinne päätin olla menemättä. Lähdin matkaan iltapäivällä, pari bussin vaihtoa ja olin perillä. Lippu 9r.

Heti sisään päästyäni näin apinoita vapaana puissa, yksi tiputti ruskean pomminsa vain reilun metrin päähän minusta, myöhemmin näin, kun yksi repi solmittua roskapussia auki.

Black giant squirrel ottaa rennosti.

Mikähän tuo liskon vasemmalla puolella oleva otus on? Näissä häkeissä, mihin pääsi sisään, käytännössä eläinten sekaan, ei ollut kaikista kylttejä tai en ainakaan nähnyt. Toki eläimillä oli omat alueensa ja vierailijat saivat kävellä vain käytäviä pitkin.

Apinat juoksivat kaikkialla häkissä, eivätkä kovinkaan paljon pelänneet vieraitaan.

Sarvikuonoja! Ensimmäinen kerta, kun näen kunnolla tämän otuksen ja kyllä on vaikuttava ilmestys. (White Rhino)

"minisafari" Peuroilla (tai jotain sen näkösiä), seeproilla ja kirahveilla oli hyvin tilaa.

Minä ja kirahvit, tämän jälkeen alkoi tulla silleen tropiikin tyyliin kaatamalla vettä, jota kesti puolisen tuntia.

Tämän möykky on on Malayan Gaur. Ihan luonnottoman kokoinen.

Ankole Cattle

Clouded Leopard

Malayan Tiger, tykkää uimisesta.

Brahminy Kite. Näyttää kovasti niiltä, mitä näkyi Ko Changilla.

Oranki naaras ja sen pentu. Orankeja on tarkoitus päästä näkemään Sumatralla luonnossa.

Mongolia Wild Horse. Mongolianvillihevonen on maailman ainoa jäljellä oleva villihevoslaji ja erittäin uhanalainen.

Norsuilla ei mennyt hyvin, vaan ne oli kahlittu lyhyellä kettingillä lähes paikoilleen. Täällä on mahdollista ratsastaa näillä ja hevosilla. Myös jonkinlaisia multieläinnäytöksiä järjestetään päivemmällä. Norsuja lukuunottamatta, tarha pärjää ainakin minun silmääni yhtä hyvin, kuin esimerkiksi korkeasaari, joidenkin eläinten kohdalla tuli vähän surullinen olo kun näki ne pienessä häkissä.

Malaysian Procupine, eli piikkisika.

Anaconda, vähän pienempi, kuin siinä leffassa...

Leopard Cat

Flat-Headed Cat, murisemassa mulle.

Seisemän aikaan lähdin pois, eläintarha oli suljettu jo kuudelta, mutta ei sisällä olijoita ajettu pois. Oli tarkoitus alunperin jäädä odottamaan, että eläintarha avaa uudestaan yö-eläintarhana (vain pe ja la), mutta ei innostanut enää niin paljoa, joten menin bussipysäkille, viimeinen bussi menee kuulemma kahdeksalta. Odotin yli tunnin, eikä bussi tullut, joten päätin, että jos täältä kerran pitää taksilla ajaa joka tapauksessa pois, niin pitää se eläintarha käydä sitten pimeälläkin katsomassa (10r). Oli kuitenkin hillitön nälkä, joten ensin syömään.

Ainoa ruokapaikka, jonka löysin oli mäkkäri, joten ei auttanut muu kuin mennä sinne. Big Mac ateria largena 11,6r.

Öinen eläintarha oli ihan jännä paikka, tässä pantteri oksallaan. Valoja oli vain sen verran, että saatiin aikaan keinotekoinen kuun loiste. Joissain paikoissa kyllä vähän enemmänkin ja toisaalta suurin osa häkeistä oli pimeänä. Sorkkaeläimet olivat paljon enemmän varuillaan yöllä ja tuijottivat kovasti.