Merapi 2891m

Oli tarkoitus lähteä vuorelle jo perjantaina, mutta pidimme pienen kokouksen seitsemän aikoihin hotellilla ja päätimme siirtää lähtöä päivällä, sillä vettä oli tullut kaatamalla jo pari tuntia. Vaikka sade oli vähenemään päin, reitti olisi varmasti märkä ja mutainen. Pelasimmekin noppaa ja korttia koko illan (ei panoksia) ja tuli maistettua indonesialaista Bintang olutta, iso pullo 25k Rp ja maku ei ollut häävi, melko hiivainen.

Seuraavanakin iltana satoi hieman, mutta se loppui jo seitsemän aikoin, eikä ollut rankimmasta päästä, joten lähdimme matkaan hieman kymmenen jälkeen. Alkumatka aloituspaikkaan taitettiin taksilla, puolisen tuntia yht. 60k Rp. Aloituspaikka oli reilussa 1200 metrissä, Fredrickillä oli GPS (pyöräilijä), josta saatiin matkanvarrellakin tilannetietoja kuinka korkealla olemme. Aivan alkumatka oli helppo kulkea, asfaltoitu tie, jota seurasi soratie.

Soratiellä oli rekisteröitymispiste, jossa piti antaa nimi, kansallisuus ja 15k Rp. Varsinkin Adnan oli epäilevä ja alkoi väittää hommaa huijaukseksi, mun huijaustutka näytti negatiivista, sillä paikka oli kiinteä maja ja heitä oli neljä uusien skoottereiden kanssa, joten 15k Rp olisi ihan liian vähän, jos kyseessä olisi huijaus, sillä keskimääräinen ulkomaalaisten turistien määrä vuorella tuskin on viittäkään (olimme ainoat tänä yönä). Koitin sanoa tästä, mutta siirryin pian hieman syrjemmäksi odottamaan, kiistelyn loppumista. Pian hekin luovuttivat ja maksoimme vaaditun summan. Tässä vaiheessa he myös pyysivät puhelinnumeroa, joten annoin omani ja otin heidän, mahdollisten ongelmien varalta.

Muistaakseni n. 1500 metrissä soratie loppui ja minä kärjessä seurattiin polkua suoraan, polku oli kuitenkin todella huono, joten käännyimme pian takaisin ja lähdimme kysymään soratien loppussa olleilta paikallisilta missä oikea polku menee. He ohjasivatkin meidät paremman näköiselle ja huomattavasti enemmän tallatulle (oikealle) polulle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Harharetkestä jalkoihini tarttui 3 iilimatoa. Polku ei ollut erikoisen liukas, eikä vaikea kulkuinen, mutta puolessa välissä jalat alkoivat olla melko loppu, mutta elpyivät taas, kun söin tauolla vähän kuivia nuudeleita.

Kuva Bukittinggista metsärajalta, johon pysähdyimme tauolle ja lisäämään vaatteita, en osaa sanoa lämpötilasta, mutta rekisteröintipisteellä paikalliset kertoivat, että huipulla on alle kymmenen astetta.

Jatkoimme suoraan huipulle, jonne saavuimme neljän aikoihin, pimeydessä näkyi tummia alueita, luultavasti kraatereita, joista näytti nousevan hieman höyryä ja mietimmekin aika kovasti, mitä reittiä jatkamme itään, jotta näemme auringonnousun. Paikka oli jännittävä. Jonkinaikaa mietittyämme mitä teemme, sanoin, että yleensä näissä tilanteissa menen syömään ja muutkin pitivät hieman pidempää taukoa hyvänä ideana. Evääksi olin ottanut nuudeleita, joihin lisäsin kylmää vettä, ei häävin makuista, mutta antoi energiaa.

Jatkoimme matkaa kohti harjannetta, jossa olimme nähneet paljon usvaa, päästyämme harjanteelle selvisikin, että usva olikin tulivuoresta nousevaa höyryä ja harjanteen takana oli suuri pääkraateri, tämä paikka oli lähes pelottava pimeässä ja haisi rikille. Fredric palasi tässä vaiheessa hieman takaisin ja sanoi odottavansa meitä yhdellä kukkulalla, sillä hän kärsi hieman korkeanpaikan kammosta, eikä kokenut mielekkääksi jatkaa kahden kraaterin välistä harjannetta itäiselle kukkulalle, jonne lähdimme katsomaan auringonnousua.

Keli oli hieman pilvinen ja aurinko itseasiassa nousi vieressä olleiden kukkuloiden takaa, maisema oli silti aivan mielettömän kaunis.

Vuoren itäreuna ei ollut ilmeisesti niin aktiivinen, sillä kasvillisuutta oli paljon, toisin, kuin paikassa josta olimme nousseet.

Ilmeisesti jo sammunut kraateri itäpuolella. Merapi on complex tulivuori, eli kraatereita on useita.

Laavan tekemiä uria, ensimmäisen kuvan höyry tulee pääkraaterista.

Kaksi aktiivista kraateria.

Edellisen kuvan oikeanpuoleisen kraaterin reunalla.

Matkalla pääkraaterille.

Pääkraateri, pohjaa ei näkynyt, mutta siellä ei pitäisi olla laavaa tällä hetkellä.

Upeita maisemia huipulta.

Adnan, minä, Fredric, Deldphini ja pari pari paikallista, jotka halusivat ottaa kuvia kanssamme.

Panoraama Singgalang tulivuoresta (Klikkaamalla isommaksi, tehty autostitch ohjelmalla)

Paluumatka oli paljon helpompi, kuin vuorelle kipuaminen, kuvassa komeita chilejä.

Takaisin aloituspaikassa, tuolla me käytiin! Tässä vaiheessa jalat alko olemaan jo ihan finaalissa, mutta reissu oli kevyesti sen arvoinen.