Lentomme Dohasta Maleen lähti kahdelta yöllä, joten vuokrattiin viimeiseksi päiväksi auto (32€). Varauksemme oli Kian pienin malli, mutta saatiin oikea auto, pari vuotta vanha Toyota Corolla.
Ensimmäinen kohteemme olivat Jassassiyehin kaiverrukset. Alueelle on melko vasta rakennettu tie ja Lonely Planetista löytyneet ajo-ohjeet eivät olleet kovin selkeät. Ajettiinkin ohi ja pysähdyttiin tuumaustauolle. Käännyttyämme ympäri nähtiin aita, jossa oli maininta historiallisesta alueesta. Ensimmäinen portti oli kiinni, mutta Googlen arvosteluihin joku oli laittanut vihjeen, että läntinen portti on auki.
Ja niinhän se oli. Jätettiin auto ulkopuolelle ja käveltiin isolle aidatulle alueelle sisään. Seurattuamme vahvimpia kävelyjälkiä pienelle mäelle, löysimme kiverrukset.
Paljoakaan näiden alkuperästä ei tiedetä. Arkeologien ikäarvioinnit vaihtelevat 300-2300 vuoden välillä. Luin, että Juuri nämä kuvan kaiverrukset ovat mielenkiintoisia siitä syystä, että ne selkeästi kuvaavat veneitä ylhäältä kuvattuna, tasaisessa Qatarissa. Toisaalta osaavathan jo alakouluikäisetkin piirrellä kirkkoveneitä, vaikka harva on sellaisen nähnyt.
Öttiäinen?
Ravun jälkiä?
Naama?
Pitted Darkling Beetle. Yleinen öttiäinen täällä päin. Kova kuori suojaa linnuilta ja pitkät kapeat jalat kuumalta hiekalta.
Kaiverruksien jälkeen ajettiin puoli tuntia maan toiselle puolelle Al Zubaraan. Maisemat olivat Omaniin ja moneen muuhunkin mestaan verrattuna hyvin tylsät. Suoraa tietä tasaisessa autiomaassa. Yksittäisiä rakennuksia näkyi yllättävän paljon.
Al Zubaran linna.
Sisäpiha,
joka ei ollutkaan hiekkaa, vaan pieniä simpukoita. Huoneissa kerrottiin alueesta ja etenkin helmenkalastuksesta, joka oli yksi Qatarin pääelinkeinoista vielä reilut viisikymmentä vuotta sitten.
Helmenkalastajat menivät pohjaan keräämään simpukoita tällaisen kiven avustuksella. Jokaisella sukeltajalla oli parinaan venemies, joka kiskoi sukeltajan ylös vahvan kookosköyden avulla. Kivi oli kiinni toisessa köydessä.
Työpäivään kuului 50-60 sukellusta ja saalis vaihteli nollan ja kahdenkymmenen simpukan välillä per sukellus, helmien yleisyydestä ei ollut infoa.
Helmikartta.
Linnan vieressä oli telttoja, jotka oli valmisteltu ryhmämatkalaisia varten. Olimme juuri sopivasti lähdössä, kun stereoita alettiin testata, kuulo meinasi silti lähteä.
Al Zubaran helmenkalastajien kylän rauniot ovat Qatarin ainut Unescon maailmanperintökohde. Alueen piti olla auki (niin kyltissäkin luki), mutta kaksi porttia ja saman verran munalukkoja todisti toista. Jatkoimme siis matkaa päivän pääkohteeseen, eli Al Shahaniyan kameliradalle.
Radan läheisyyden ykkösmyyntiartikkeli oli kamelinruoka.
Olin lukenut, että kisoja järjestetään nimenomaan perjantaisin. Täällä saatiin kuulla, ettei tänään kilpailtaisi, oli vain harjoituksia.
Harmillista. Kisaoluttakin olisi ollut tarjolla (0%).
Radalla oli hiljaista kahden aikaan. Harjoittelu painottuu käsittääkseni aamuun. Ajettiin silti 8km rata ympäri.
Kilpailuissa käytetään elektronisia ajajia, joita käsittääkseni ohjataan autosta radan vierestä. Katsojatkin saavat ajaa samaa reittiä seuratessaan kisoja. Ihan en täysin ymmärrä miten homma toimii ja senpä takia touhua olisi ollut hauska todistaa. Ennen ajajina ovat toimineet pikkulapset (kevyitä), mutta turvallisuussyiden takia on siirrytty elektronisiin robotteihin.
Kameleita radan lähellä. Kamelivarustekaupasta ostin 10 eurolla kamelinohjastajan kepin matkamuistoksi.
Lopuksi ajeltiin Al Wakrahiin Dohan eteläpuolelle. Täältä löytyi nätti bulevardi, jossa istahdettiin kahville. Edessä näkyvällä rannalla oli paljon väkeä uimassa, olihan perjantai (pyhäpäivä muslimeille). Rannalla ei saanut kuvata, eikä sinne ollut asiaa, kuin perheillä. Myöskään bikinit tai speedot eivät tietenkään olleet sallittuja.
Päivällistä ei syöty rannalla korkeiden hintojen vuoksi, vaan siirryttiin kylän halkovan tien toiselle puolelle. Minulla pilkottu kanakebabrulla ja Minnalla salaatti. Nämä olivat tarjoilijan suositukset. Yhteensä vähän reilun kympin ja erittäin hyvää. Kanakebabvarras oli suurin, jonka olen koskaan nähnyt. Painoa varmasti sata kiloa.
Illan pimennyttyä käveleskeltiin vielä jonkin aikaa rannassa, muttei lähdetty enää muualle. Dohan läheisyydessä ruuhkaa oli paljon ja yleinen ajotyyli melko vauhdikas, joten ei huvittanut lähteä muuten vain kruisailemaan, varsinkaan pimeässä.
Palattiinkin lentokentälle jo yhdeksän pintaan. Tankkaaminen ei tullut kalliiksi, vaikka olimme ajelleet puoli tankkia. Litrahinta bensalle oli 1,8r, eli alle 50 eurosenttiä.
Dohan lentokenttä mainostaa itseään viiden tähden lentokenttänä, mutta aika tavalliselta se näytti.
Tax freestä tosin löytyi kallein pullo, jonka olen ikinä nähnyt. Skottilaista singlemalttia 70cl puteli 13041 dollaria. Paukulle tulee siis hintaa reilut 600 euroa.
Tämän McLarenin olisi voinut voittaa arvonnasta, jossa yksi arpakuponki maksaa 180$. Jätin ostamati. Paljonkohan olisi pitänyt maksaa arpajaisveroa ja autoveroa, ennen kuin tuon olisi saanut Suomeen. Jälleenmyyntimarkkinatkin taitavat olla sen verran pienet Suomessa, että tuskin voitosta olisi jäänyt edes omilleen parin vuoden kruisailun jälkeen.
Qatari oli ihan kiva nähdä. Ei tullut kuitenkaan fiilistä, että tänne pitäisi palata. 4 päivää oli oikein passeli aika.
