Leticia

Hostellissamme oli keittiö, jossa kahvinkeitin, joten joka aamuiseksi rutiiniksi tuli itse tehty aamiainen. Leipää leipomosta (1kp/kpl), hedelmiä torilta (5 mangoa 2kp), jugurttia, maitoa ja munia kaupasta.

Yhtenä aamuna päätin testata tätä ennennäkemätöntä hedelmää. Avattuani sen huomasin, että tämä soveltuu huonosti hedelmäsalaattiin, mutta lusikalla sain kaiveltua hedelmää (ei kovin maukas) kunnes siivoja tuli kertomaan, ettei tätä hedelmää kuulu syödä, vaan siitä tehdään mehua, syöminen voi aiheuttaa vatsanväänteitä. Kiitin neuvoista ja päätin pysytellä seuraavana aamuna vain tutuissa hedelmissä.

Leticiassa olin ajatellut mennä taas viidakkoon, mutta iso kansallispuisto on suljettu turisteilta, vuoden 2012 tulvien tuhottua fasiliteetteja. Joen toisella puolella perun puolella on pieni kansallispuisto, johon harkitsin menemistä. Hintaa kahden päivän reissulla olisi ollut 250 tuhatta pesoa.

Osaksi näiden mainosten takia päätin olla menemättä. Ei vaikuttanut kovin eläinystävällisesltä reissulta, eläimet kuuluvat luontoon, eivätkä kesytettyinä/(huumattuina) turistien syliin. Mitään uuttakaan tämä reissu ei olisi tarjonnut, lupailivat lintuja, apinoita, delfiinejä ja kaimaaneja. Viidakkoja löytyy myöhemminkin Keski-Amerikasta.

Letician kaupunki oli hyvin miellyttävä ja melko moderni, eikä liian iso. Melkein joka päivä satoi ainakin jonkinverran, joten Minna alkoi laskea kuran keskellä päiviä siihen, että lento lähtee ja sadekausi jää taakse. Vaikka minä pidän meistä enemmän viidakosta, niin kieltämättä melko sateeton karibian rannikko kuulostaa hyvältä.

Tämä grilli oli loistava löytö. Herkullinen makkara-annos 4kp ja kana-ateria 5kp. Makkarat ovat täällä yleensäkin hyviä, melko lihaisia, eivätkä tasaista mössömassaa.

Hieman erikoisempaa grilliherkkua tuossa oikealla. Banaaninviillossa on juustoa. Jännä yhdistelmä, suosittelen kokeilemaan siellä kotosuomessakin. Keskellä on maissikakkusia juustolla, Minnan suosikkeja.

Tämä kala pitää vielä mainita, aivan loistavan makuinen.

Tänne puistoon kannatti tulla auringon laskiessa, kun tuhannet papukaijat saapuivat puihin nukkumaan. Koskaan missään en ole nähnyt niin paljon lintuja, kuin täällä.

Kolumbialainen olut (n. 2kp) ei ole kovin hyvää, parempi maistella erinomaista rommia. Täällä nainen saa aina lasin tilatessaan oluen, mies ei koskaan, jännä tapa.

Brasilia on lyhyen kävelymatkan päässä, joten käytiin pari kertaa sielläkin. Parasta antia oli aito, alkuperäinen ja paras guaranajuoma, löydettiin tätä myöhemmin myös Kolumbian puolelta. Raja on avoin ja brasilian puolella käyvät myös pesot. Rajalla kaupunki muuttu yllättävän paljon, ihmiset näyttävät todella brasilialaisilta ja muutenkin brasilian puoli on täysin brasilialainen.

Löydettiin Brasiliasta myös posti ja todettuamme sen paljon kolumbialaista halvemmaksi (5kg Suomeen 35€ kolumbiassa sama 100€) päätin lähettää mm. vaelluskengät ja takin Suomeen. Päätin samalla käyttää tilaisuuden hyväksi ja ostin muistoksi puhallusputken ja täytetyn piraijan. Hankalia kuljettaa mukana, mutteivat paina juuri mitään.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten piti. Mentyämme takaisin postiin perjantaina meille kerrottiin, että tarvimme jonkun lapun sairaalasta. Ei tajuttu oikein miksi, ehkä siellä on sivutoimisto jolla on lappuja, jotka heiltä ovat loppuneet. Lähdettiinkin etsimään paikkaa. Kyseltiin tietä ja aina saatiin suunta, muttei löydetty paikkaa. Palattuamme postiin toinen nainen kertoi, että etsimämme paikka on mennyt kiinni jo muutama tunti sitten. En luovuttanut vaan ajattelin vaikka lahjoa itselleni sen lapun. Lopulta löysinkin (märkänä oli alkanut sataa) ministeriön jonka seinässä luki se mitä luulimme etsivämme sairaalasta. Meidän pitikin siis saada joku lupa viranomaisilta lähettää ulkomaille paketti. Paikassa oli vartija joka kertoi, että paikalla ei ole enää ketään ja seuraavan kerran avaavat ovensa maanantaina. Meidän lentomme oli seuraavana päivänä, joten minulla on nyt sitten täytetty piraija matkakumppanina ja rinkka aivan liian täynnä...

Paluumatkalta löytyi reissun paras biljardisali, joten pelattiin muutama erä (5kp/h). Minna vei ja minä koitin olla vikisemättä. Tähän väliin on hyvä mainita, että vein 500-korttipelin Perun mestaruuden äärimmäisen tiukalla erolla. Matkalla Bretañaan tuli pelattua viimeinen peli, joka jäi kesken ruokakellon soidessa. Minna johti tuota peliä, jota ei koskaan pelattu loppuun, voitot olivat minun edukseni 10-9.

Yhtenä päivänä ajeltiin bussilla 7 kilometriä tänne Parque ecolocico mundo Amazonicolle. Paikka on tutkimuslaitos, jota rahoitetaan turistituloilla. Valittavana oli 4 eri reittiä, jokainen kestää 45 minuuttia ja maksaa 10kp/hlö. Me päätettiin tehdä vain ensimmäinen, joka sisälsi yleisesittelyn ja tutustumisen kasveihin. Esitteliänä oli paikan pitäjä, joka oli varmaankin ainut englannikielinen opas. Kuvassa sääasema. Täällä oli 2010 40 vuoteen pahin kuivuus ja 2012 erittäin pahoja tulvia. Tänä vuonna oli erittäin kylmä jakso. Ilmastonmuutos jyllää.

Opettavainen havaintokuva maaperästä. Täällä tuo multakerros on vain 20cm syvä, kun se viljelyskelpoisemmilla alueilla voi olla monta metriä, tämän jälkeen on vain erilaista savea. Tämän takia esimerkiksi puiden juuret kulkevat osaksi maan pinnalla. Maaperä ei myöskään sovellu perinteiseen yhden lajin viljelyyn, vaan ainoastaan monen laijin viljely samalla alueella on mahdollista pikällä aikavälillä.

Tässä on havaintorakennus siitä miten muovia saataisiin kierrätettyä. Pulloihin mahtuu uskomaton määrä muovipusseja ja täys pullo on kova kuin tiili. Keskus yrittää saada mallin yleistymään, sillä muovi on iso ongelma.

Herkullinen guarana. Erilaisia lääkekasveja oli paljon ja kaikkiin vaivoihin löytyy luonnosta lääke.

Yage eli yksi Ayawascaan käytettävistä kasveista. Ayawasca on voimakkaita hallusinaatioita aiheuttava huume, jota shamaanit käyttävät amazonilla ja joka kuuluu tiettyihin rituaaleihin. Ennen huumeen ottamista tulee pidättäytyä tietyistä asioista viikon ajan. Tietyt ruokaaineet ja seksi ovat kiellettyjä. Tietenkin aineen ympärille on kehittynyt huumeturismia. Turistit harvoin asioivat oikean shamaanin luona ja vielä harvemmin he noudattavat oikeaa ruokavaliota ennen seremoniaa. Tämä voi olla hyvin vaarallista, kuukausi sitten englantilainen kuoli täällä juotuaan energiajuomia ja otettuaan sen jälkeen osaa ayawascarituaaliin.

Lopuksi juotiin vielä teet ja lähdettiin kävelemään takaisin Leticiaan, oikein opettavainen ja hyvä paikka. Ajattelin palatakkin, muttei sitten tullut mentyä, kun postihässäkässä kesti niin kauan.

PS. Leticiassa tavattiin ensimmäiset suomalaiset. Kaksi meitä vanhempaa miestä, jotka olivat jatkamassa seuraavana päivänä Manaukseen.

La Samba!

Sunnuntaina oli sambapäivä. Vielä puoli yhdeltä paikassa ei ollut paljoakaan väkeä, mutta istuttiin alas ja otettiin olut (7r). Bändi soitti ja lauloi, tunnelma oli odottava. Reilun tunnin päästä yhdelle pöydälle kannettiin lautasia, saadaan siis ruokaakin 20r pääsymaksulla! Istuttuamme vielä tunnin lisää väkeä alkoi olla jo melko paljon ja ruoka kannettiin esiin, kassavaa, riisiä, salsaa ja lihaa, ihan kelpo ateria. Kun oltiin saatu syötyä tuli lavalle nuori laulaja ja homma pääsi käyntiin.

Pian olivat ensimmäiset sambaajatkin esiintymässä.

Jokainen tuli yksitellen esiin, sambasi kappaleen ja siirtyi sivuun, seuraavan vuoro jne. Lopuksi vielä yhteissambaus. Vauhdikasta menoa.

Seuraavaksi oli kuningattaren vuoro, tai niin me ainakin pääteltiin. Lavalle hän tuli ilman kruunua, mutta pian se laitettiin hänen päähänsä. Veikkailin, että olisiko kyseessä ollut viime vuoden sambakuningatar? vai seuraavan vuoden?

Tässä on lipputanssi käynnissä. Pari tanssi, naisella lippu kädessä. Valkopukuinen karnevaali"kuningas" piti puheen heille tanssin jälkeen ja lopuksi lippu kiersi ja sille annettiin kevyt suudelma. Tämä rituaali jäi aika arvoitukselliseksi.

Viimeinen esiintyminen oli tapahtuman huipennus. Ymmärrettiin, että tämä muhkeatakamuksinen nainen hopeisessa puvussaan oli Riosta ja ilmeisen hyvä sambanainen.

Video ois varmasti kiva, mutta näillä nykyisillä yhteyksillä en sitä ala uppimaan. Ehkä myöhemmin facebookin puolelle.

Esityksen jälkeen rion tyttö sambaili ympäri salia ja poseerasi kymmenissä kaverikuvissa. Valkopukuinen sambakuningas oli viemässä häntä koko ajan eteenpäin, ettei jäädä paikoilleen vaan homma menee eteenpäin.

Varsinaisien esityksien jälkeen alkoi yleinen sambailu

Ja juomingit jatkuivat.

Minnakin suostuteltiin sambailuun mukaan. Minäkin kävin heiluttelemassa jalkojani, askeleista ei ollut hajuakaan, vaikka yksi mies niitä yritti opettaa.

Erittäin hauskaa oli joka tapauksessa. Brassit olivat ystävällisiä ja hauskoja, vaikka varsinkaan minulla ja heillä ei ollut yhteistä kieltä. Jatkettiin juhlimista kunnes meillä oli enää vitonen seuraavan päivän bussikyytiä varten, loistava tapa kuluttaa viimeiset hilut.

1€=3r Brasiliassa mulla meni 41,3€/pv, eli selvästi yli budjetin mentiin, mutta tämä oli odotettavissa. Brasilia on Etelä-Amerikan selkeästi kallein maa ja kymmenestä päivästä neljä oltiin Pantanalin retkellä.

Corumba

Corumbaan jäin lehmipojaksi. Kiitokset seuranneille, blogi päättyy ainakin tällaisena tähän.







No vitsi vitsi, tuo kuva ei ole ihan aito. Jatketaan. Corumban bussiasemalla oli erittäin avulias nainen turisti-infossa, joten kysyttiin häneltä lokakuun Pantanal das Aguas festareista, joista olin lukenut footprintistä. Ei kuulemma järjestetä tänä vuonna. Päätettiin jatkaa matkaa seuraavana päivänä, joten kysyttiin miten pääsee Boliviaan ja missä on hotelleja. Nainen näytti kartalta pari halpaa hotellia aivan bussiaseman läheltä, mutta kun bussikyyti Boliviaan lähtisi keskustasta päätettiinkin mennä sinne, nainen näytti uudet pari halpista keskustasta, kiitettiin ja lähdettiin tallustamaan.

Vitoria hotellista saatiin huone pyöreällä sängyllä (60r), ihastuttiin paikkaan niin, että maksettiinkin kaksi yötä.

Oman huoneen ikkunasta ja aamiaispalahuoneesta on näkymä viidakkoon. Pyykkiä päätettiin kaupungissa. Ei kuitenkaan löydetty, kuin yksi pesula, joka olisi veloittanut 30r 3 kilosta. Nyrkkipyykki ei onnistunut, sillä ämpäriä kysellessä hotellin väki neuvoi kauppaan ja kun kysyimme ämpäriä lainaan pyykinpesua varten he kertoivat pesevänsä ne ja pyysivät tuomaan pyykit respaan. Luovutettiin ja vietiin osa vaatteista respaan 2r kappalehintaan.

Iltasella täältä saa paljon burgeria. Lounaspaikaksi löydettiin Minnaa miellyttänyt buffetti. 5,5r sai syödä riisiä, spagettia, kasviksia, salaattia, papuja ja hedelmiä niin paljon, kuin halusi. Lihapöydästä ottaminen maksoi 2,5r/100g. Ota mitä vain olisi kustantanut 12r.

Tämä juliste sai meidät palaamaan bussiaseman infoon. Saatiin kuulla, että tämä on kuin helmikuun viikon kestävä karnevaali, mutta vain yhden päivän, päätettiin jäädä Corumbaan ainakin maanantaihin asti. Helmikuussa järjestettävä Rion karnevaalihan ei ole ainoa, vaan joka kaupungissa on samaan aikaan omat karnevaalinsa, ehkä myös aidompana, kuin Rion, joka on varmasti komein, mutta myös osaksi turisteille ja rikkaille tehdyksi muuttunut maksullisine (kalliita) katsomoineen.

Nämä eläinfiguurit on jätetty paikoilleen, vaikka puhelimet niistä on ikävä kyllä poistettu ja korvattu normaaleilla puhelinkopeilla.

Viikon päästä olevat vaalit näkyvät katukuvassa.

Tämä herra piti puhetta lauantaina, halus kuvernööriksi.

Satamasta lähtee paljon veneristeilyja pantanaalille näillä veneillä. Ei käyty kyselemässä hintoja, Bolivian puolelta saattaa saada parempia ajeluja pikkuveneellä.

Ei tarvinnut lähteä Rioon jeesuspatsasta ihailemaan, täältäkin löytyi oma. Oli kuitenkin niin läkähdyttävän kuuma, ettei edes harkittu kipuamista ylös.

Brasilialaista punkkua piti testata (10%/8r). Erittäin makea, kuten kaikki täällä. Kahvilassakin pitää muistaa sanoa, ettei halua sokeria, muuutoin on vaarana saada erittäin imelä kupillinen.

1€=3r ja Bolivian numero löytyy jo tuolta oikean reunan tiedoista.

Veneilyä ja kalastelua

Seuraavana aamuna heräsin viideltä katselemaan auringonnousua paikan laiturille. Täällä on nyt todella vähän vettä. Muutaman kuukauden päästä tämänkään laiturin alta ei voi kävellä. Auringonnousu oli kaunis, lintuja näkyi paljon ja välillä kaimaanikin kävi pinnassa. Auringon noustessa viidakko heräsi satoihin ääniin. Sinisten papukaijojen nukkumapuun huomasin vähän matkan päässä.

Käärmeitä ei näkynyt koko aikana, mutta liskoja jonkin verran.

Aamun ohjelmassa oli veneretki. Edellisenä päivänä oli saapunut lisää väkeä. norjalais/tanskalainen pariskunta ja tsekki.

Moottori oli melko hiljainen, mutta kyllä linnut sitä silti pelkäsivät.

Lintujen lisäksi nähtiin vesisikoja ja kaimaaneja. Veneajelu oli oikein mukava, mutta nyt kun oli jo nähnyt niin paljon alkoi keskittyä ehkä liikaakin jaguaarin bongaukseen, olisko se jo seuraavan mutkan takana...

Paluumatkalla katolle tuli ranskalainen mies, tulomatkalla seuranamme oli ollut hänen tyttöystävänsä. Carlosilla oli ilmeisesti kiire pousadalle edellisenä päivän tulleiden vaimonsa ja vauvansa luokse, sen verran kovaa hän ajoi. Ranskalaiselle riittikin puolessa matkassa ja hän meni takaisin sisälle.

Majapaikan lammella näin nämä kaksi Jabirua ja muita lintuja. Lounaaseen asti seurailin valkoista pariskuntaa.

Täälläkin kuluteltiin jonkin verran aikaa 500 pelailemalla. Etelä-Amerikanmestaruusmaratonissa tilanne on allekirjottaneelle 6-2. Palataan tilanteeseen myöhemmin. Säännöistä kiinnostuneille ne ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

Alussa jaetaan kaikille 10 korttia. Oman vuoron aluksi nostetaan pakasta yksi kortti tai kaikki pöytään laitetut kortit ja laitetaan pöytään yksi kortti kuvapuoli ylöspäin. Jos nostaa pöydän kortit on laitettava vähintään kolme korttia eteensä. kolmosia tai nelosia tai värisuoria. Kierroksen lopettaa se joka pääsee korteistaan eroon, viimeinen kortti on aina laitettava pöytään. Pisteitä saa eteensä laitamistaan korteista: numerot 5 pojoa, kuvat 10 pojoa, ässät 15 ja jokerit 20. Käteen jääneistä korteista tulee vastaava määrä miinusta. Ensimmäisenä 500 pisteeseen päässyt voittaa pelin.

Lounaan jälkeen ranskalaiset, saksalainen ja israelilainen lähtivät. Me muut lähdimme kalastamaan piraijoita läheiselle lammelle.

Carlos sanoi, että kävelkää edeltä kolmannelle sillalle. Kuumuudessa pidettiin kuitenkin tuumaustauko ensimmäisellä "sanoiko se tosiaan kolmannelle?" mutta jatkettiin lopulta matkaa. Ei sinne kolmannellekkaan ollut lopulta, kuin kymmenen minuutin matka.

Ja matkalla sain kameraani tarttumaan tukaanin. Carlos muistaa hyvin minun nimeni, ei kenenkään muun, johtunee tästä kaverista.

Kalalampemme kuhisi piraijoita. Kalastus tapahtui bambuvavalla, siimalla, painolla ja koukulla, kohoa ei ollut. Syötteinä käytettiin naudanpalasia ja ohje oli, että älkää onkiko kaimaaneja. Yksi iso tulikin norjalaisen lähelle, jolloin hänen piti vähän vaihtaa paikkaa.

Elämäni ensimmäinen piraija! Carlos otti kalan koukusta, perkasi sen ja sain syödä saaliini illalla. (jäi ainoaksi).

Mestarikalastaja ei sen sijaan tyytynyt vain piraijoihin, vaan nosti lammesta niiden lisäksi myös Trairan. Tämä olkin illalla todella herkullinen, vaikka olivat piraijatkin ihan hyviä. Totuuden nimessä täytyy sano, ettei kalastamisemme ollut kovin taloudellista, käytettiin nautaa enemmän, kuin saatiin saalista. Syötti saattoi hävitä hetkessä koukusta.

Enää täällä ei pyydystetä kaimaaneja juurikaan, mutta edelleen löytyy näitä, joilta on katkaistu lihaisin osa eli pyrstö ja heitetty loput menemään.

Majapaikkaamme oli saapunut kalareissumme aikana jenkki, brassi ja saksalainen, kaikki Sao Paololaisia vaihto-oppilaita, kuten oli norjalainenkin. Meille esittäytymätön mies esitteli heille paikkaa olessamme altaalla. Brassi kysyi voiko viereisessä lammessa uida, johon mies vastasi, että toki. Minun oli pakko lisätä, että siellä on sitten piraijoita ja kaimaaneja, mutta toki uida voi...

Seuraavana aamuna lähdettiin vielä Carloksen mukana kävelyretkelle. Myös Minna lähti mukaan, kun luvattiin, että puolta säärtä syvemmälle ei mennä. Kuvassa viidakon vahtilinnut, alkavat kuulemma huutaa heti, jos lähistölle tulee jaguaari, ihmisiä tai vastaavaa uhkaa.

Aloe veran sukulainen. Tästä voi tehdä köyttä ja Minnan muistin mukaan juuret ovat syömäkelpoisia, minä muistelin, että kukan voi syödä.

Palmusta vielä pala jäljellä.

Tästä puusta saa liimaa. Tietenkin testasin ja sain sormenpäät liimattua yhteen, pienellä voimalla irtosivatkin, kun en antanut liikaa kuivua.

Mehiläispesä. Carloskin oli nuorempana kerännyt näistä hunajaa, mutta lopettanut saatuaan kerran koko pesällisen kimppuunsa. Moni on kuollut pistoihin varsinkin hypätessään veteen. Mehiläiset odottaavat ja iskevät päähän kun tulee pintaan hengittämään. Selviytymistapoja ovat kuulemma juokseminen niin pitkälle kuin jaksaa ja veteen hyppääminen, kunhan muistaa räiskyttää vettä ilmaan käydessään hengittämässä.

Hyacinth macaw pesäkolossaan.

Coatimundi

Hyacinth macawt voivat elää 50-vuotiaiksi ja ovat uskollisia samalle puolisolle koko elämänsä.

Yhden aikoihin lähdettiin kohti Corumbaa. Oli erittäin hyvä reissu ja kannatti tehdä, neljä päivää ei ehdottomasti ollut liikaa, suositellaan. Corumba-Campo Grande risteyksessä saatiin liput bussiin ja jäätiin odottamaan bussia.

Tätä guaranalimonaatia suositellaan. Kuski antoi meille lasilliset hakiessaan pousadalle ja nyt osattiin ostaa oma pullo. Ei liian makeaa ja virkistää, voittaa normi kolan mennen tullen, toivottavasti tätä löytyy jatkossakin (2l/6r).