maanantai 29. marraskuuta 2010

Bangkok


Khaosan Road

Tänne tulin torstaina yhdessä Joyn kanssa, johon tutustuin jo viime vuonna Ko Phanganilla. Hän matkaa lähes kaikkien Full Moonien jälkeen Uboniin katsomaan äitiään ja poikiaan. Ostin bussilipun yhdessä hänen kanssaan matkatoimistosta 600 bahtilla per naama. Joy oli hieman nyrpeä siitä, että näin halpoja lippuja ei ole tarjolla thaimaalaisille, vaan ne on rajattu vain turisteille: "sen minä ymmärrän, että turisteilta otetaan liikaa (Ämpärinmyyjä), mutta, että thaimaalaisilta". Tällä kertaa hän kuitenkin sai lipun, sillä oli minun seurassani. Mikä lienee sitten tähän syynä. Joihinkin bileisiin eivät thaimaalaiset pääse Ko Phanganilla, jotta estetään ladyboytten ja naishuorien pääsy bileisiin. Full Moon rannalla he saavat olla ja en osaa edes kuvitella sitä määrää turisteja mitä he ryöstävät. Homma on niin kannattavaa, että he kuulemma kiinni jäädessään vain maksavat sakot tai istuvat vähän aikaa ja palaavat samantien rannalle.

Kyllä huomasi, että oltiin turistipalvelun kyydissä. Heti Surat Thanissa, lauttamatkan jälkeen, kaikki Bangkokiin menijät ohjattiin minibusseihin ja vietiin hieman syrjemmäs ravintolaan, jossa hinnat olivat tuplat paikallisiin hintoihin nähden, me kylläkin käveltiin yllättävän pitkän matka thairavintolaan (paikka oli valittu hyvin, sillä kilpailua ei ollut lähettyvillä). Muutkin hieman naureskelivat kun tähän paikkaan ei tullutkaan bussi, vaan meidät kärrättiin uuteen paikkaan lähemmäs keskustaa (kilpailua), johon bussi tulikin melko pian.

Bussi oli todella hyvä ja leffat pyörivät jatkuvasti, kunnes jokin hajosi ja etupäästä alkoi kuulua meteliä. Pysähdyimme tienvarteen ja kuski sun muut bussissa töissä olevat, menivät pihalle tarkastelemaan tilannetta. Vessa oli ollut poissa käytöstä jo monta tuntia, joten kävin koittamassa ulos. Äijä vain huitoi minut takaisin ja sulki oven, muutkin kävivät kysymässä voisiko ovia avata tupakointia ja helpotusta varten, mutta ei. Alkoi hieman vituttaa, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun bussi hajoaa Aasiassa ja aina ennen kaikki halukkaat ovat tietenkin päässeet ulos, mutta nyt oltiin kuin vankeja/karjaa. Puolen tunnin päästä uusi bussi kaartoi eteen ja meille ilmoitettiin, että bussi on rikki ja vaihdamme toiseen, nyt siis pääsimme ulos. Uusi bussi oli huonompi, eikä leffoja esitetty, mutta pian tulleen tauon jälkeen nukuinkin loppumatkan. Joy kertoi paikallisten äijien puhuneen, että oltiin onnekkaita, sillä kuski oli hyvä ja sai pidettyä hajonnen bussin hanskassa, viimeksi samanlaisesta viasta oli seurannut onnettomuus.

Bussi pysähtyi Khaosan tien lähelle ja minä etsin itselleni nukkumapaikan, jonka jälkeen lähdimme tapaamaan Joyn siskoa, joka asuu Bangkokissa. Ensin kävimme kuitenkin jättämässä minun viisumihakemukseni Indonesian lähetystöön 2kk, 45$ ja maanantaina nouto. Istuskeltuamme hetken siskon luona, lähdimme hänen autollaan ostoskeskukseen, sillä siskon piti päästä shoppailemaan ja minäkin tarvin uuden kameran, sillä vanha alkoi valittaa objektiivivirhettä (hiekkaa sisällä) ja näyttö hajosi liian kovakouraisessa korjausyrityksessä. Löysinkin Canonin Powershot A490 kameran 2Gb muistilla 2200 bahtilla. Tämän lisäksi tuli ostettua 99 bahtin 3G sim-kortti, joka sisältää 1GB tiedonsiirtoa. Vanha 6233:seni toimii mainiosti 3G mokkulana ja yhteys on ollut hyvä.

Illalla kävimme syömässä aivan uskomattoman hyvässä thaibuffetissa (kaikenlaisia mereneläviä, salaatteja, monenlaista lihaa, hedelmiä, jne...) Olen syönyt aiemminkin tällaisessa Ko Phanganilla ja Khon Kaenissa, jotka olivat hyviä, mutta tämä oli uskomaton (129b/henkilö+juomat). Syömisen jälkeen Joy lähti junalla kohti Ubonia ja hänen siskonsa ja siskonmies heittivät minut metroasemalle, josta jatkoin rautatieasemalle, joka on lähin paikka Khaosania mihin pääsee julkisilla ja taksi maksaa enää 50-60b. Tänä päivänä tulikin käytettyä lähes kaikkia Bangkokin julkisia: Jokivenettä, minibussia, taksia, metroa ja skytrainia. Ainoastaan bussi ja tuktuk, jäivät puuttumaan. TukTukkia en ole enää Bangkokissa käyttänyt, kun uutuudenviehätys on mennyt, sillä taksilla pääsee samaan hintaan ilman kusetusyritystä ja hinnanjankkausta.

Syntymäpäivänä oli hieman ajatuksissa lähteä johonkiin isoon, hienoon ja kalliiseen clubiin juhlimaan, mutta luin netistä, että he vaativat ovella passin, joten jätin tämän ajatuksen (passi on Indonesian lähetystössä). Ei lopulta ollut niin paljoa juhlamieltä, että olisin lähtenyt johonkin pienempäänkään, joten päätin pysyä Khaosanilla, jossa tapasin hauskasti ruotsalaisen miehen joka puhui jonkinverran suomea. Mää puhun melko vahvaa murretta ja oli uskomattoman hankalaa vääntää puhe kirjakielelle, tätä ei helpottanut se, että en ole puhunut suomea taas hetkeen ja muutenkin keskustelu oli ruotsienglantisuomi sekamelskaa sillä pöydässä oli lisäksi yksi mies joka puhui ruotsin lisäksi ainoastaan huonoa englantia (minä en puhu ruotsia). Myöhemmin tapasin enemmänkin ruotsalaisia ja päädyin ostamaan neljän miehen seurueen kanssa oluttornin ja aloimme pelata kivi-paperi-sakset peliä siitä kuka pääsee/joutuu ojentamaan polvillaan ruusun muiden valitsemalle naiselle ja lausumaan, että hän on hyvin kaunis. Yksi ruotsalainen hävisi ensimmäisen ja muut ruotsalaiset osoittivat paikallista naista, minä katsoin vähän aikaa ja kerroin muille, että kyseessä on itseasiassa mies... Tämä ei kuitenkaan haitannut (ruusun viejä ei uskonut) ja ruusu löysi uuden omistajan. Minä hävisin seuraavan ja hetken haettuaan seurue osoitti viehättävää länkkärinaista joka istui yksin. Minä suoritin ilomielin tehtävän ja jäätyäni juttelemaan naisen kanssa selvisi, että hänkin oli juhlimassa syntymäpäiviään kahden ystävänsä kanssa ja jäinkin tähän uuteen ruotsalaisseurueeseen, jonka kanssa ilta venyi aamuseitsemään (kaikki baarit eivät sulje koskaan Khaosan tiellä).


vakio jääkahvikoju, aina kun vain löydän miehen.


Banaanipannukakku


Pappayasalaattia, stickyriisiä ja kanaa. Nam Nam

Seuraava päivä meni vähemmän yllättäen vuoteessa, eikä seuraavanakaan tullut tehtyä juuri mitään erikoista, isot viikonloppumarkkinat kävin katsastamassa. Maanantaina lähetin reilun kolmen kilon paketin kotosuomeen (faaraopatsaat) 1300 bahtilla. Ei tullut ajateltua ja laitoin ne menemään omalla nimelläni, joten pitää 2-3kk päästä miettiä miten mutteri saa ne postista. Lisäksi noudin passini/viisumini ja kävin ostamassa pari paitaa ja shortsit.


Jokiveneen kyydistä kuvattu Arun temppeli

1€=40b. Oli muistaakseni vielä kuukausi sitten 47, tämmönen 15% alkaa jo tuntua, joten pitäkääpä siitä taloudesta huolta... ;) Muutenkin tullut tuhlattua ihan liikaa ja päiväkulutus Thaimaan osalta alkaa kolmosella. Malesia ja Egypti meni aikalailla 20€ vauhtia.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Ko Phangan


Tänne saavuttuani vietin ensin pari yötä tutussa Moon Paradise paikan bungalowissa, mutta 350b hinta tuntui liian kovalta, joten vaihdoin loppuajaksi Haad Rin Thai Resorttiin, samanlaiseen bungalowiin, joka näkyy kuvassa. Hinta oli 200b, eikä se noussut Full Moonienkaan aikaan, vaan hinta pysyi minulle samana. Niille jotka tulivat myöhemmin hinta nostettiin 300 bahtiin. Kaikkien resorttejen hinnat nousevat Full Moonien aikaan, lähinpänä bailurantaa kaikkein eniten, esimerkiksi Moon paradisen hinnat nousevat 350 bahtista 800 bahtiin ja silti kaikki paitsi yksi syrjemmässä oleva bungalowi oli varattu jo yli viikko ennen bailuja.


Näkymä bungalowin terassilta, taustalla Samui. Uimaan ei ole liian pitkä matka ja bailurantakin on vain n. kilometrin kävelymatkan päässä.


Tämä kissa on vakiokasvo, myös muita kissoja näkyy silloin tällöin. Koiran olen nähnyt bungalowilla vain yhtenä päivänä.

Aika on mennyt rennosti riippumatossa makoillessa ja kirjoja lukiessa (Valloittaja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa), välillä on pitänyt käydä uimassa, kun on tullut liian kuuma. Näitä aurinkoisia hetkiä on kylläkin ollut aivan liian vähän, lähes joka päivä on satanut ainakin johonkin aikaan. Kahtena iltana niin lujasti, että on täytynyt siirtyä riippumatosta bungalowin sisälle, kun vettä on tullut vaakatasossa. Full Moonit taisi olla ainoa poikkeus, jolloin koko päivänä ja yönä ei tullut vettä.


kahtena päivänä olen vuokrannut skootterin. Ensimmäisellä kerralla siksi, että pääsin Ban Taihin paikallisten ystävien juominkeihin/syöminkeihin. Paikallinen ystävä ajoi, Haad Rinin mäet karsivat tehokkaasti ne, jotka ajelevat kännissä teitä, joilla ajamiseen pitää keskittyä täysin selvänäkin. Silti yllättävän moni ottaa riskin ja joka kuukausi turisteja kuolee.

Ensimmäinen vuokrauskerta tuli kalliiksi, sillä kumi meni puhki ja jouduin maksamaan korjaamisesta 250 bahtia. Lisäksi korjaaja näytti, että myös ulompi rengas oli kärsinyt ja sisuskumi näkyi läpi. Ajelin vaihtamaan skootteria ja jouduin pitkien keskustelujen jälkeen taipumaan siihen, että minun täytyy vaihtaa myös ulompi kumi. 800 bahtia olisi ollut listahinta, mutta paikallisten ystävien kautta hinta tippui 550 bahtiin. Toisella vuokrauskerralla ei ollut ongelmia ja jouduin maksamaan vain vuokran 150 bahtia ja ostamaan 100 bahtilla bensaa.


Toisella skootteriretkellä kävin Haad Yaolla. Muuten todella hyvä reissu, mutta myrskyämisen seurauksena vesi on sekaisin ja näkyvyys vain 3 metrin luokkaa.




Bungalowin baarinurkkaus (viski 100b, RB 10b, Pepsi 30b), jäitä saa läheltä 15 bahtilla pussillisen.


Haad Rin areenalla oli ilmoituksen mukaan suomalainen ottelija yhtenä iltana, joten pitihän sitä lähteä katsomaan.


Illassa oli kuusi ottelua ja tämä pikkupoikien ottelu oli ensimmäinen. Ottelijat eivät olleet loistavia Thaimittapuun mukaan, mutta lähes kaikki ottelut olivat kuitenkin hyviä, eivätkä näyttäneet järjestetyiltä.


Suomalaisen ottelu oli toiseksi viimeinen ja suuri pettymys. Äijä oli vanha ja hänen tavoitteensa oli selkeästi vain pysyä pystyssä loppuun asti. Tämä ei ollut kovin vaikeaa sillä vastustajakaan ei ollut kovin innokas, vaan koko ottelu oli yhtä tuijottelua ja ympäri pyörimistä ja ainut jossa yleisö hieman buuasi, minä koitin kannustaa, jo senkin takia, että olin lyönyt yhteensä 600 bahtin vedon ystävieni kanssa, josta minulla oli puolet. Aiemmin olin jo hävinnyt 2 kertaa 100 bahtia vierustoverini kanssa lyödyissä sokkobetseissä. Thaiottelija löi sen verran, että hänet julistettiin voittajaksi ja illan kolmesta vedosta yksikään ei antanut tuottoa...


Sunnuntaina olivat Full Moonit, nyt on ollu hiljaista sateiden takia, mutta kyllä ranta silti oli täynnä ja bailut erittäin hyvät. Kuva on aamulta, johon asti en itse jaksanut nukkumatta, vaan piti käydä muutama tunti levähtämässä.


Suomi-ämpäri! Kokokin on miehekäs...

perjantai 12. marraskuuta 2010

Matka Thaimaahan

Oli tarkoitus jatkaa Jerantutista yhden yön jälkeen Cameron highlandeille, mutta tajusin, että oli lauantai ja formulat seuraavana päivänä. Sunnuntaiaamuna lähdin etsimään hotellia, jossa näkyy Star sports, ainoa kanava, jolta näkyy formulat Malesiassa. Löysin 4 hotellia, mutta yhdelläkään ei ollut maksukanavia, seuraavaksi päätin hakea internetistä, josta löytyikin Town Inn, käynti paikanpäällä varmisti asian, joten pakkasin kamat ja siirryin hieman (normaalia) hienompaan ilmastoituun huoneeseen, jossa oli tv (48r). 15 minuuttia ennen lähtöä tunsin kauhunhetkiä, kun kanava alkoi vaihtua itsestään. Respassa asiaan tuli selvyys, paikalliset halusivat katsoa jotain Liverpool-Arsenal potkupallopeliä ja kanavia oli enemmän, kuin respan jakajassa tallennuspaikkoja tai jotain. Selitin rauhallisesti, että haluan katsoa formuloita ja miehet jättivät kanavani rauhaan ja siirsivät potkupallon elokuvakanavan päälle.

Maanataina oli aika jatkaa matkaa. Olin kysynyt aikaisemmin respasta milloin ensimmäinen bussi Kuala Lumpuriin menee ja mies kertoi, että kymmeneltä. Olinkin asemalla puoli kymmeneltä, busseja oli ilmeisesti mennyt kuitenkin jo aamu seitsemästä lähtien. Kuala Lumpurissa olin yhden jälkeen ja ajelin kevytjunalla suurimmalle linja-autoasemalle, joka olikin suljettu. Metroasemalla sain selvitettyä, mistä bussit nykyään lähtevät ja jatkoin tähän paikkaan (Bukit Jalil). Kello oli jo kaksi ja Cameronille meneviä busseja jäljellä ainoastaan yksi ja se oli täynnä. Istuin alas miettimään ja päätin jättää koko Cameronin väliin, ylämailla on niin kylmäkin... Ostinkin lipun Georgetowniin menevään bussiin (35r). Perillä olin hieman ennen kymmentä ja odotellessani paikallisbussia juttelin poliisin/vartian kanssa, joka kertoi elämänviisauden. Avioliitto on hyvä, jos on paljon rahaa, mutta kun on vähän rahaa, niin se on yhtä tappelua, Avioliitto ei ole hyvä juttu...

China Townin hostellit näyttivät olevan melko täynnä, mutta parin yrityksen jälkeen löysin paikan, jossa oli dormipaikkoja 10 ringgitillä, jäinkin 75 travellers lodgeen ja vaihdoin aamulla omaan huoneeseen (22r). Kysellessäni Thaimaan viisumin hankkimisesta, sain vanhemmalta naiselta hyvät ohjeet, miten päästä lähetystölle paikallisbussilla ja kävellen. Sainkin viisumin saman päivän aikana.


Vanhassa tutussa intialaisessa paikassa, nam nam nam...

Majapaikalla tuli tavattua vanha tuttu. Menin illalla majapaikkani ovisuussa olevaan pöytään istumaan ja aloin jutella italialaisen miehen kanssa. Hän näytti jotenkin tutulta, joten kysyinkin olenko tavannut hänet joskus aikaisemmin. Mies sanoi miettineensä samaa, joten aloimme käydä läpi edellisen talven reissuja ja melko pian hoksasimme tavanneemme Yangonissa Motherland Innin pihalla. Maailma on pieni, vaikka varsinkin hän oli ehtinyt reissata jo melkoisesti, seuraavana aamuna hän lentäisi Medaniin. Hänen lähdettyä nukkumaan päätin lähteä katsomaan kiinalaista kauppa/baaria, johon englantilainen nainen ja ruotsalainen mies houkuttelivat minua jo aiemmin, aikaisemmin päivällä olin neuvonut vuorostani heidät Thaimaan lähetystölle. Pienessä paikassa oli pari pöytää ja tuoleja pihalla, mahduin vielä porukkaan, joiden kanssa tulikin juhlittua pari iltaa.


Osa ensimmäisen illan porukasta.



Paikallinen kitarasankari ja haltioitunut yleisö viimeisen illan viimeisessä baarissa. Äijä soitti ja lauloi kieltämättä todella hyvin. (kännykällä otettuja kuvia)

Viimeinen ilta venähti turhan pitkäksi ja seuraavana aamuna heräsin niin myöhään, että ehdin vain survoa tavarat rinkkaan ja reppuun ja juosta minibussiin, joka veisi minut Hat Yaihin (30r). Lopullinen määränpää oli Phattalung, jonne saavuin neljältä. Thaimaassa on tulvinut pahemmin, kuin vuosikausiin, mutta nyt pahin taitaa jo olla ohi. Valtatie on auki ja matka Hat Yaihin kesti vain normaalit neljä tuntia, kun se oli vielä viikko sitten kestänyt 10 tuntia. Hat Yaissa olivat siivoustalkoot vielä kovasti käynnissä ja isoja roskakasoja näkyi jokapuolella, sekä armeija oli ohjaamassa liikennettä.


Phattalungista oli tarkoitus jatkaa heti seuraavana päivänä Ko Phanganille, mutta ensimmäisenä iltana flunssa alkoi vaivata ja lämpöäkin oli hieman, joten päätin pysyä täällä ainakin pari yötä


Ananasta, friteerattuja banaaneja, jotain katkarapujuttuja, maksatikkuja, sekä paria erilaista kanariisiä. Innostuin hieman liikaa, kun pääsin taas pitkästä aikaa thaimaalaiselle iltatorille...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Taman Negara

Jerantutista otin ilmastoiduin huoneen ja vilustuin (25r). Kahden yön jälkeen päätin kuitenkin lähteä pärskien kohti Kuala Tahania ja viidakkoa. En tiedä puhalsiko ilmastointi hometta vai mitä, mutta jo minibussissa (7r) olo alkoi tuntua paremmalta. Kuala Tahanissa ylitin joen (1r) ja kiipesin portaat puiston päämajaan. Maksettuani 2 yötä Kumbangin majassa, kameramaksun ja pääsymaksun (10r+5r+1r), kysyin voisinko jättää rinkan heille talteen, ei onnistunut, kuten ei myöskään joen tällä puolella olevassa kalliissa resortissa. Ei muuta kuin takaisin joen toiselle puolelle ja rinne ylös, ensimmäinen vierastalo mistä kysyin otti rinkan säilytykseen (5r) ja taas joen yli, kivasti hiestä märkänä jo ennen viidakkoa. Valitsin reitiksi saman polun, jolle lähes eksyin viime kerralla ja suihkutin jalat märiksi sääskimyrkystä, jotta iilimadoit eivät iskisi kiinni.


Ensimmäinen otus jonka näin, arviolta 1,5 metrinen käärme, jota vähän säikähdin, kun se lähti parin metrin päästä polulla luikkimaan karkuun. Tällä purolla näin myös toisen paljon pienemmän käärmeen, joka ui karkuun jokin saalis suussaan.


Nyt on sadekauden alku, joten polku oli vielä hyvin näkyvissä ja paremmin merkattu, kuin viime kerralla, joten pääsin ilman ongelmia joelle. Vettä oli vain hieman polven alapuolelle, joten ylityskin onnistui helposti.



Majassa oli jo vanhempi englantilainen nainen, joka oli tullut veneellä lähelle majaa (120r) ja hän kertoi, että päivällä majan edustalla oli ollut Tapiiri. Minulla ei ollut hajuakaan mitä elukkaa hän tarkoittaa, mutta pian otus löntysteli nuolemaan suolakiveä, ihan komea ilmestys. Majaan tuli illalla myös aasialainen mies.

Orava oli valoisan aikaan hyvin kiinnostunut eväistäni ja roskapussista, pimeällä alkoi hirveä rapina ja kun osoitin lampulla sänkyni vieressä olevaa huonosti suljettua roskapussia, sen kimpussa oli 3 hiirtä. Suljin roskapussin paremmin ja vein sen ulos. Eväät olin jo aiemmin laittanut hyvin suljettuun muovipussiin ja repun sisälle, jonka taas olin ripustanut ylös sängyn kulmaan. Aamulla totesin hävikiksi ainoan saippuapalani, jonka olin jättänyt vessaan muka hyvään paikkaan. Lisäksi syömäpuikkoja oli nakerrettu. Desinfioin puikot ja tein yllättävän hyvän aamiaisen kylmästä vedestä, nuudeleista, pavuista ja tonnikalasta.

Toisen päivän ohjelmassa oli Kepayang Besar luola n. 6km päässä. Huomasin heti, että reitti ei ollut yhtä hyvin merkattu, kuin polku mitä olin tullut majalle, mutta merkkejä kuitenkin oli ja polku oli ihan hyvin näkyvissä. Hetken käveltyäni säikähdin suht paljon, kun 5 metrin päästä viereltäni ponkaisi ylös Tapiiri ja lähti juoksemaan karkuun. Hieman myöhemmin näin metrin mittaisen ruskean pitkähäntäisen pötkön kipittävän minua karkuun polulla.


Silta


Angkorista tuttu puu ilman rakennusta.

Pari tuntia käveltyäni tulin risteykseen jossa oli iso kanto. Muistin portugalilaisten puhuneen viime kerralla, että käännöstä luolalle ei ole kunnolla merkitty, mutta polku lähtee kaatuneen puun luota. Päätinkin kääntyä tälle polulle. Jonkinmatkaa käveltyäni vastaan tuli 6 miestä kirveitten, veisten ja reppujen kanssa, ilmeisesti Orang Asleja jotka asuvat viidakossa, yllään ihan "normaalin" näköiset vaatteet, mutta hieman erinäköisiä, kuin malesialaiset yleensä. Viimeinen miehistä kysyi mihin olen menossa ja kerrottuani, että luolille hän sanoi, että väärä suunta. Lähdin jonon jatkoksi heidän peräänsä takaisin päin ja hetken kuljettuamme he kääntyivät ja näyttivät minulle, että jatka tuohon suuntaan. Luulin olevani edelleen samalla polulla, mutta ylitettyäni pari puroa olin varma, että polku ei ollut sama. Päättelin, että heimolaiset olivat kääntyneet polulle jolta olin tullut ja neuvoneet minua jatkamaan suoraan, en ollut vain tunnistanut risteystä. Päätin jatkaa suoraan, mutta asetin takaisin kääntymiselle rajan puoleen päivään. Yhdentoista jälkeen, yhteensä melkein 3 tuntia käveltyäni näin luolan kyltin ja pian myös kallionseinämän ja luolan. Oli hieno fiilis, kun näki kallion nousevan keskellä viidakkoa.


Lähdin tutkimaan luolaa ja ensimmäiseltä pieneltä suuaukolta säikähdin pois, kun pääni vierestä sujahti pari lepakkoa. Nousinkin ylemmäksi ja löysin pienen käytävän isompaan kammioon (aukko kuvassa vasemmalla alhaalla). Kammiossa lenteli muutama lepakko, joihin totuin pian enkä enää säikkynyt, johtuen myös siitä, että tilaa oli nyt paljon. Tutkin kammiota, mutten mennyt pienistä suuaukoista sisään. Sen verran olin kuitenkin häiriöksi, että lepakkojen määrä kasvoi kokoajan ja lopulta niitä suhisi jokapuolella.


Lentävän lepakon kuvaaminen muka vaikeaa? Ainakin 11 kappaletta.


Lähdettyäni luolasta näin nämä kaivuujäljet. Myöhemmin takaisin majalla tapasin oppaan, joka kertoi, että nämä ovat Orang Aslejen kaivuujälkiä, kun he ovat etsineet jotain lähes päänkokoista juuresta.

Käveltyäni tovin takaisinpäin kuulin puhetta ja törmäsin 4 hengen ryhmän n. minun ikäisiä nuoria, joille opas selitti jotain. Menin tervehtimään ja varsinkin porukan nainen vaikutti hämmästyneeltä siitä, että olin liikkeellä yksin. Pian yksi miehistä kysyi mistä olen kotoisin ja sanottuani Suomesta, toinen sanoi selvällä suomella, että tuosta aksentista vähän arvelinkin. Kaksi miehistä oli Suomesta. Tässä vaiheessa nainen kääntyi ilmeisesti poikaystäväänsä päin ja sanoi, että "ok... Now we hear just finnish", kieltämättä kieli vaihtui. Jatkoimme pian matkaa ja liityin porukan jatkoksi, sillä suunta oli sama. Porukka oli viettänyt edellisen yön isommassa luolassa ja oli nyt paluumatkalla lähelle majaani, josta venekyyti veisi heidät takaisin Kuala Tahaniin heimovierailun kautta. Kysyin reissun hintaa ja sisältäen ruoat ja kuljetukset se oli maksanut heille 230r per naama. Suomalaiset olivat seuraavaksi matkalla Filippiineille ja sieltä Ausseihin etsimään jotain työtä, keväällä/kesällä takaisin Suomeen.


Suoja

Lähellä majaa alkoi sataa, mutta vain muutama pisara tuli alas asti. Viidakko on niin tiheää, että siellä kulkee lähes aina varjossa, vaikka taivaalla ei olisi yhtään pilveä. Tiesin, että pian lehdet olisivat märät ja alkaisin kastua, varsinkin jos alkaisi sataa kunnolla, kiihdytinkin vauhtia ja ehdin juuri majalle, ennenkuin taivas repesi ja kaatosade alkoi.

Aluksi olin majalla yksin, mutta hieman myöhemmin paikalle saapui pari E-Afrikkalaista miestä oppaan kanssa, miehet olivat tulleet Kuala Lumpuriin konferenssiin ja samalla päättäneet tehdä pienen irtioton viidakkoon. Miesten lähdettyä joelle pesulle, jäin juttelemaan oppaan kanssa. Edellämainitun lisäksi kuulin häneltä mm. että alueella on norsu, he olivat nähneet vanhoja jalanjälkiä tullessaan.


Ilmeisesti nämä, jotka olin huomannut itsekkin. Norsusta olin kuullut myös suomalaisilta, joille opas oli näyttänyt tuoretta ulostetta ja kertonut, että Orang Aslit olivat nähneet norsun vähän aikaa sitten.

Seuraavaksi majalle saapui aussipariskunta, jotka olivat tulleet veneellä ja aikoivat lähteä seuraavana aamuna jo pimeän aikaan kävelemään takaisin venepaikalle, sillä heillä oli kiire Kuala Lumpuriin. Opas varoitteli, että juuri tuohon aikaan eläimet ovat aktiivisimillaan ja heidän pitää olla hyvin varovaisia. Olen aikaisemminkin kuullut, että viidakkoon ei pidä mennä yöllä. Tästä pääsimme eläinkeskusteluun ja opas kertoi hieman mitä eläimiä alueella on, tiikereiden kohdalla aussinainen kysyi onko hän nähnyt tiikereitä. Opas kertoi että muutaman kerran, viimeksi 2 kuukautta sitten muutaman kilometrin päässä Kuala Tahanista, samalla polulla jota minäkin olin kävellyt majalle. Hän kertoi, että silloinkin tiikerit olivat luikkineet karkuun, näissä kohtaamisissa pitää kuitenkin olla aina varovainen. Koskaan ei pidä alkaa kirkua, juosta karkuun tai ottaa kuvaa salaman kanssa tai tehdä mitään muutakaan mikä voisi ärsyttää petoa.

Villinorsuja hän on päässyt koskemaan, niitä taas pitää osata lukea. Ainakin ensimmäisellä parilla kerralla norsut eivät hyväksy lähestymistä, mutta kun palaa muutaman kerran paikalle, norsut alkavat luottaa ja tuntea ja saattavat päästää lähelle. Myös norsujen kanssa pitää olla hyvin varovainen, sillä ne tallovat ihmisen hengiltä hyvin helposti. Yleisohjeena kaikkiin villieläimiin tulee suhtautua hyvin kunnioittavasti ja varoen. Opas kertoi myös, että ei hänkään ole erehtymätön. Kerran opashommien alkuaikoina hän oli eksynyt kanadalaisen pariskunnan kanssa jossain luolien ja Kuala Keniamin välillä ja he olivat joutuneet viettämään yön viidakossa, aamulla he olivat onneksi törmänneet Orang Asleihin, jotka olivat opastaneet oikeaan suuntaan.


Yöllä satoi melko rankasti ja aamulla lähtiessäni paluumatkalle joki oli muuttunut paljon vuolaammaksi, kuin aikaisemmin. Harkitsin jopa toista reittiä, mutta koska tiesin sen olevan rankempi, eikä yhtä mielenkiintoinen, kulkiessaan pääjoen vartta ylös alas, päätin varovasti lähteä ylittämään jokea. Shortsit otin viisaasti pois jalasta ja ripustin kaulaani, sillä vettä oli puoleen reiteen, virta ei kuitenkaan ollut kovin voimakas, joten ylittäminen oli helppoa (Pysähdyin jopa ottamaan tämän kuvan).

Paluumatkalla en nähnyt eläimiä ja kuljin melko nopeasti, sillä minulla ei ollut tietoa mihin aikaan bussit menevät Jerantutiin ja halusin päästä sinne yöksi, paremman ja halvemman huonevalikoiman vuoksi, dormi ei oikein kiinnostanut viidakkoöiden jälkeen, vaan kaipasin oman huoneen mukavuutta.


Mihinköhän seuraavalla kerralla? Nyt on käyty 16,8km päässä. Kuala Keniamiin kävellen tai veneellä ja sieltä etelään luolien ja Kumbangin kautta taitaa olla pisin reitti minkä voi mun mielestä tehdä ilman opasta. Tahan vuorelle tehtävä edestakainen matka kestää kuulemma 7 päivää. Tällainen reissu voisi olla mielenkiintoinen 1-2 tutun ja oppaan kanssa, mutta todennäköisesti aika kallis pienellä porukalla ja toisaalta oppaan voi hommata mieluummin johonkin toiseen paikkaan, Taman Negarasta tekee hienon juuri se, että tämä on yksi harvoista kansallispuistoista K-Aasiassa johon voi mennä syvälle, ilman opasta.

(1€=4,3r)

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kuala Lumpur

Viimeisenä päivänä Egyptissä, kävelin lähinnä ympäri Islamilaista Kairoa. T-paitojen lisäksi mukaan tarttui liian iso faaraopatsas, joka pitää yrittää lähettää Suomeen Thaimaasta. Kuuden aikaan otin taksin lentokentälle, EPunnat olivat lopussa, mutta 10$ kelpasi kuskille. Ruuhkaa ei ollut paljoa, joten olin tunnissa lentokentällä ja ainakin ajoissa, sillä lennon lähtöön oli 5 tuntia.

Kahdeksan aikaan Siwasta tuttu Yuri yllätti minut (dyynikuvan etummainen tyttö). Jo Siwassa hän oli kertonut, että hänen lentonsa oli peruutettu ja hänen pitää ostaa uusi. Alunperin hänellä oli tarkoitus jatkaa Nepaliin, mutta uusien lippujen hommaamisessa oli ollut ongelmia, joten nyt hän oli päättänyt lentää Kuala Lumpurin kautta kotiin ja yllättää perheensä, joka odottaa häntä kotiin vasta ensi vuoden puolella. Olimmekin sattumalta samassa koneessa. Euroopan lisäksi hän oli reissannut läpi Syyrian, Jordanian ja Israelin, ennen Egyptiä. Aluksi yksin, mutta Syyriassa hän oli tavannut tämän toisen korealaisen tytön joka oli myös ollut reissaamassa yksin (ja lentänyt viikko sitten kotiin), joten kyllä nainenkin pystyy matkustamaan yksin arabimaissa. Kysyin olivatko miehet ahdistelleet heitä kovastikkin ja tähän hän sanoi, että kahdestaan se on vähäisempää, mutta kyllä yksinkin pärjää.

Lento meni minulta hyvin, mutta pari riviä edessäni ollut mies sai jonkin kohtauksen ja menetti tajuntansa. Lentoemot ja stuertti koittivat saada miehen hereille siinä kuitenkaan onnistumatta, joten he kuuluttivat onko koneessa lääkäriä ja heitä löytyikin kaksin kappalein, lentoemot olivat jo nostaneet miehen jalat ylös ja alkaneet antaa pullosta happea. Alussa tilanne näytti huolestuttavalta, mutta mies saatiin lopulta virvoitettua hereille, eikä hänellä enää loppumatkasta ollut mitään hätää.

Kuala Lumpurissa suuntasimme Oasis vierastaloon, josta on tullut vakiopaikkani täällä, halvan hintansa (20R/huone) ja rennon ilmapiirinsä takia. New Yorkista kotoisin oleva todella rento äijä otti meidät vastaan ja pian törmäsimme myös argenttiinalaiseen parivaljakkoon, jolloin New Yorkilainen isäntä sanoi, että kiinnostaisiko bailut, illalla on lähdössä paljon väkeä vierastalosta ulos ja etkot olisivat katolla. Minulla oli sopivasti puolen litran viskipullo valmiina, sillä Yuri huomasi vasta rahanvaihtopisteiden jälkeen Kairossa, että hänelle oli jäänyt hieman Epuntia, joita ei voi vaihtaa Egyptin ulkopuolella, Tax freestä bongasin tämän pullon hyvää skottilaista 9 dollarilla ja tarjouduin vaihtamaan hänen Epuntansa dollareihin.

Katolla oli hyvä meininki ja lähdinkin vasta viimeisten mukana Reggae baariin (alkoholi on kallista, oluttölkki kaupassakin 6-8 R). Baari meni kiinni jo puoli kolmelta ja jatkoinkin Itävaltalaisen reissaajan kanssa paikallisen tuttavuuden luokse jatkoille, jotka kestivät aamuun. Tästä seurasi se, että heräsin vasta iltakahdeksalta. Tutkimus osoitti, että juhlat eivät ole paras tapa hoitaa jet lagia, joka on vaivannut jo pari päivää ja viime yö tulikin valvottua, jotta saan unirytmin Aasialaiseksi.

Nettiä selatessa tuli huomattua, että 10.4. Kuala Lumpurissa on F1-osakilpailu ja minä lennän 6.4. Acehista tänne. Liputkin osoittautuivat halvoiksi, joten ostin 15 eurolla koko viikonlopun lipun nurmikkoalueelle, joka on hyvässä paikassa, katettu ja screenikin pitäisi löytyä.

Kuala Lumpurissa ei ole tullut otettua yhtään kuvaa, joten pistetäänpä tähän loppuun muutama kairosta.


Perjantaiaamupäivänä lähes kaikki ihmiset ovat rukoilemassa. Tämä tekeekin normaalisti ruuhkaisista kaduista todella omituisen hiljaisia.


Islamilaisen Kairon suurin (turisti)bazaar. Etualalla oleva mies myy kannustaan mehua.


Löysin tornin, jonne kiipeäminen oli jännää sillä käytävä oli hyvin kapea ja välillä pilkkopimeä.


Mutta maisema oli komea.

PS. Taas meinas unohtua kertoa, että olen löytänyt kielen, jossa Tuukka tarkoittaa jotain. Parikin ihmistä Egyptissä kertoi, että Tuukka tarkoittaa arabiaksi hiuspinniä...