Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Cerro Negro

Cerro Negro (728m) on yksi maailman nuorimmista tulivuorista. Ensimmäisen kerran se purkautui vain 165 vuotta sitten ja viimeksi 1999. 23 purkauksellaan se on eniten purkautunut "kuonatulivuori", yleensä tällaisista tulivuorista ei kuulla ensimmäisen purkauksen jälkeen.

Kuten kuvan laudoista näkee, tällä on aloitettu yksi harvinaisimmista exterelajeista, volcano boarding. Tämän aloitti vuosia sitten aussi, joka kokeili ensin surffilautaa ja paranteli ideaa kunnes keksi tällaiset erityisesti tulivuoren rinteisiin soveltuvat pulkat. Joku hullu on tuon takana näkyvän mäen laskenut pyörälläkin päätyen sairaalaan kaaduttuaan lähes 200km tuntivauhdista. Useista matkanjärjestäjistä Big Footin valitsin sillä perusteella, että näin israelilaisella tytöllä Jiquilillossa hienon hihattoman paidan, jonka hän oli saanut kaupantekijöiksi ostettuaan retken.

Leonista Negron juurelle päästiin tällä kuorma-autolla 31$ matka sisälsi t-paidan ja vettä, muttei 5$ puistomaksua, jota olemme juuri pysähtyneet maksamaan.

Matkalta otettiin kyytiin muutamia avustajia, jotka kantoivat pulkan ylös 5$ hinnalla. Varmaankin kolmannes osti palvelun.

Minä en, sillä nyppylä ei ollut kovinkaan korkea, eikä lauta painanut paljoa. Muutenkin olen huono kannatuttamaan tavaroitani pienemmilläni. Useimmista tämän retken kuvista kiitokset retken oppaalle, joka otti paljon kuvia ja latasi ne sitten Big Footin facebook sivuille.


Ylhäältä maisemat olivat todella komeat. Sattuneesta syystä en ottanut isoa kameraa mukaani ja opas ei juurikaan ottanut maisemakuvia, joten kuvat antavat vielä huonommin oikeutta maisemille, kuin yleensä.

Pulkkamäen suojavarusteina toimivat vankihaalarit ja suojalasit. Kilpailuhenkisenä ihmisenä kuuntelin koulutuksesta lähinnä sen, kuinka mennään lujaa ja toimitaan kaatuessa. Päivän nopeimmalle oli luvassa palkintoja.

Vuorella oli muitakin, joten vuoroamme jouduttiin hetki odottamaan.

Aika hurjan näköisesti painoivat vuorta alas.

Viimein oli vuoroni. Alkumatkasta vähän tökki, mutta sitten pääsin vauhtiin. Sen verran olin joutunut odottamaan vuoroani ja vaihtamaan reittiäkin, että muistin laittaa suojalasit vasta vähän ennen puolta väliä silmilleni. Pulkka puolti koko ajan vähän oikealle, joten linjassa oli hankala pysyä.

Lopulta kovassa vauhdissa en saanut pidettyä pulkkaa enää hallussa, vaan kaaduin kyljelleni ja aloin pyöriä hurjaa vauhtia ympäri. Jälkeenpäin sain kehuja yhdeltä itävaltalaiselta, että olin kaatunut juuri kuten opetettiin. Pyörityksen loputtua nousin ylös enkä nähnyt mitään, sen verran lujaa maailma pyöri, näytin vain peukkua ja huusin, että kaikki on kunnossa. Saatuani katseen kohdistettua taas eteenpäin, lähdin kävelemään alaspäin, olin kaatunut vähän puolenvälin jälkeen. Alas päästyäni kysyin nopeuteni, 64km/h. Tiesin, että edellispäivän nopein oli ollut 63km/h, joten tiesin mahdollisuudet hyviksi. Tässä vaiheessa huomasin myös, että käsivarrestani vuotaa hieman verta.

Olin ensimmäisten joukossa, joten hetki piti jännätä tuloksia ja kannustaa muita. Moni kaatui, yksi tyttö todella pahannäköisesti, heittäen etuperin volttia, hän oli päivän kolmanneksi nopein (55km/h).

Päivän nopein oli kuitenkin tämä tyttö, joka pääsi kaatumatta alas ja paukutti tutkaan 70 kilometrin tuntivauhtia. Olin pettynyt. Big Foot on bilehostelli, joten paluumatkalla tarjoiltiin ilmaiset oluet ja perillä hostellilla mojitot.

Hostellilla sain kuulla, että myös minut palkitaan, sillä olin nopein poika! Lippalakki, alennuskuponki surffipaikkaan ja Lava shot challenge oli palkintona. Ennen haastetta käytiin Minnan kanssa syömässä.

Syöminen oli kannattava liike, sillä haaste oli seuraava: Juo viiden sekunnin välein nämä kuvan tuliset shotit, ole paikoillasi 30 sekunttia ja voitat paidan ja kunniaa. Tulisen ruoan ystävänä shottien kumoaminen ei ollut hankalaa, vaikkakin paukut olivat tulisinta mitä olen koskaan juonut. Hetken päästä alkoi kuitenkin tuntua mahassa. Väänteet kuitenkin selvitin, enkä joutunut nöyrtymään vessaan, kuten eräs äänekäs jenkki jonkinaikaa myöhemmin. Musy ei ollut lähtenyt yrittämään, vaan oli jakanut paukut.

3 kommenttia:

mutteri kirjoitti...

Leikkivät lapset on terveitä! Taitaa tuossa aika monta laskua tarvita, että seisomalla saa laskettua. Ethän kiltti ota sitä haastetta vastaan.

Tuukka kirjoitti...

En... Yksi lumilautahemmo kyllä nähtiin, mutta ei tainnut hänelläkään oikein seisominen onnistua.

Siina kirjoitti...

Korkianpaikankammosella kouras vähä mahasta ko ajatteli menevänsä tuota alas.

Meinasin sanoa että painosta varmaan hyötyä vauhdin kans, mutta tytöstä päätellen olikin taitolaji! ;P