sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Bagamoyo

 

Kävelin lähes päivittäin kaupunkiin rantaa pitkin. Ennen kahdeksaa aamulla ja viiden jälkeen iltapäivällä tämä olisi ollut mahdotonta kuivin jaloin, aallot kastelivat noita palmuja. Keskipäivällä vesiraja oli kuitenkin kaukana ja rannalla oli mukava kävellä.
Kuva iltapäivältä.
Roskia oli aika paljon. Yhtenä aamuna olin uimassa ja näin noin viidenkymmenen metrin päässä miehen kyykyssä. Tajusin miehen olevan kakalla. Ei huvittanut enää sillä hetkellä uida.
Tällä paikalla saksalaiset hirttivät tämän alueen paikallisia. Varsinkin Abushiri kapinan aikaan 1889.
1800-luvun puolessa välissä rakennettu linna.

Katu sataman lähellä. Bagamoyon vanhakaupunki oli mantereen vähemmän kunnostettu versio Sansibarin kivikaupungista.

Tie satamaan. 
Nykyään satamassa myydään kalaa, mutta reilu vuosisata sitten täältä laivattiin orjia Sansibarille. Bagamoyo tarkoittaakin sydän jää. 

Veneitä oli paljon.
Omaa keittiötä ei ole, joten kalat jäivät tiskiin, mutta ravintolassa kävin tietenkin maistamassa kalaa. Melko pieniä sinttejä. Isommat vonkaleet viedään kai muualle. Kalan lisäksi puutavaraa liikkui johonkin suuntaan valtavia määriä. Yksi vanha mies tuli myymään kolikoita. Ostinkin mieheltä muutamalla eurolla muutaman saksanvallan aikaisen kolikon.
Rannan lisäksi toinen suosikkiruokapaikkani oli next level bar. Täältä sai erinomaista possua. Viini oli ikävä kyllä etelä-afrikkalaista. 
Vanha auto edelleen rekisterissä. Mikä lienee malli?
Saksalaisten hallintokeskus eli boda. Rakennettu 1897. Tänne on ollut jo pitkään suunnitteilla toimintaa. Museo ja ehkä jopa kattoravintola.

Tämä vaatii kuitenkin paljon rahaa. 
Paljon on kuitenkin jo kunnostettu, kertoi ilmastonmuutoksesta ja tästä alueesta kertovaa näyttelyä pitänyt mies. Näyttely oli juuri avattu ja näyttelyä tutkiessani takanani pyöri poika järkkärin kanssa, mihin lienee mainokseen päädyin. Sama poika pyysi videohaastattelua, mutta siitä kieltäydyin. 

Turistiravintoloissa tulee käytyä kahvilla. Poa Poa ravintolassa tilasin myös Chapati prawns wrapin muutamalla eurolla, sillä se kuulosti mielenkiintoiselta. Ihan hyvä ape. Katkaravut jäivät mausteiden varjoon, joten täytteen olisi voinut valita toisin. 

Seuraavassa pöydässä käytiin bisnesneuvotteluja. Intialaisperäinen mies, musta mies, ketjussa polttava ehkä minua hieman vanhempi valkonaama ja valkopartainen valkoinen vanhempi herrasmies. Vanha mies oli selkeästi se jolla oli rahat ja kyseessä oli rakennusprojekti johon vaadittiin kymmeniä miehiä. Musta mies ei kauaa viipynyt, hän vaikutti kiireiseltä byrokraatilta. Intialainen mies koitti korostaa merkitystään, häntä selkeästi häiritsi se että rahamies tuntui luottavan enemmän toiseen valkoiseen. Valkonaamoilla meni kaljaa kovaa tahtia. Niinhän se usein on, lähtökohtaisesti samasta kulttuurista tulevaan ja saman väriseen ihmiseen on helpompi luottaa.

Korjaututin tässä jo taistamiseen shortsejani. Mwanzassa kuluneista housuista repesi haarat ja täällä meni vetoketju. Hyvin palvelleet housut eivät palaa Suomeen, mutta hyviä vetoketjullisia reisitaskuja on niin vaikeaa löytää täältä, etten viitsi edes yrittää. Vetoketjun uusiminen maksoi pari euroa, mutta annoin tuplat. Tilataan uudet Moleculet sitten Suomessa.
Täällä on tosi kuuma, joten kävin uusimassa kampaukseni. Paljon viileämpi, kun tukka on paketissa. Pyynti oli 2€, mutta tinkasin hinnan neljään. Sinipukuinen nainen oli työn alla kun astuin liikkeeseen. Hän kuitenkin antoi paikkansa, olikohan tuttu vai liian ystävällinen. Yhteistä kieltä ei oikein ollut, joten en alkanut vastustella, vaan istuin penkkiin. Liikkessä oli tosi kuuma sähkökatkon takia, joten tämä sinipukuinen otti kansion ja alkoi viilentää oloani. Erittäin hyvä palvelu ja naisilla tuntui olevan hauskaa. Mzungu heidän kampaamossa.
Taidekaupoilla. Tässähän ei enää rinkkaa paljon kanneta, joten voi pysyä rullattuna ehjänä. Seepra oli se tämän reissun juttu minkä halusin nähdä. Maalaus oli hieno, joten ostin muistoksi. Pienen tinkaamisen jälkeen hinta asettui sataan tonniin, eli vajaaseen neljäänkymmeneen euroon. Täällä on kuulemma normaalisti hyvin turisteja, mutta vuoteen ei ole ollut juuri ketään, joten talous on todella huonossa jamassa. Itse taiteilija  Victor Gataye kuvassa.
Rumpukauppiaat koittivat opettaa minua soittamaan, muttei siitä oikein mitään tullut. Rytmitajuni ei ole häävi.

Ei kommentteja: