Kevään reissu nippuun

 

Kirjoittamiseen tuli tauko ja Kolumbiaan päästyäni minulta varastettiin puhelin (en ollut ottanut kuvista varmuuskopioita pariin viikkoon), joten kirjoittaminen jäi. Cristobalilla kävin vielä Kicker rockilla sukeltamassa ja jatkoin sen jälkeen Kolumbiaan. Postikortteja pyrin lähettämään, mutta matkamuistomyymälässä kuulin, että presidentti oli lakkauttanut postilaitoksen. 

Bogota ja Medellin olivat yllättävänkin miellyttäviä kaupunkeja ja kahvi hyvää. Kahviin tutustuin enemmän Salentossa, joka oli kaunis turistikylä. Suurin osa turisteista oli kolumbialaisia, joten vähän kuin kiinassa, paikka ei tuntunut niin rysämäiseltä, kuin se todellisuudessa oli. Finca Momotaan tein kahvifarmivierailun. Todella mielekiintoinen monimuotofarmi, joka näytti enemmän viidakolta, kuin perinteiseltä viljelmältä. Myös kahvi oli aivan erinomaista.

Sisämaan jälkeen suuntasin edelliseltä Kolumbian reissulta tuttuun Tagangaan. Olin päättänyt suorittaa rescue diver kurssin ehkäpä maailman parhaassa sukelluskeskuksessa Reef Shepherdilla. 

Hyvin menneen kurssin jälkeen päätin tehdä vielä pari sukellusta, sillä olin päässyt 99 sukellukseen ja kaikkihan tietävät, miten 100 sukellus kuuluu tehdä oikein.. au naturel... Ehkä parempi tehdä se tutussa paikassa, kuin jättää ensimmäiseksi sukellukseksi ensi reissulle. 

Ennen suurta päivää käytiin pitkällä dinnerillä Sarahin kanssa, joka oli ensimmäinen ja ainut suomalainen, jonka tällä reissulla tapasin. Ravintolasta lähdettyämme käännyttiin rantabulevardilta pois ja PAM, tai noi ei pam, mutta kommandopipoon sonnustautunut mies juoksi luoksemme, osoitti pistoolilla ja ilmoitti dinero telefone! Siinä sitten tyhjenneltiin taskut ja hetken päästä todettiin, että olimme tulleet ryöstetyksi aseella uhaten. Uusi ja toivottavasti ainutkertainen kokemus. 

Peruin seuraavan päivän sukelluksen sähköpostitse jo yöllä, sillä päätimme mennä aamulla poliisilaitokselle. Hotellissani majaillut paikallinen mies avusti meitä. Lisäksi olin jäljittänyt puhelimeni erääseen taloon. Poliisi näytti kuvaa nuorukaisesta, jonka kertoi asuvan talossa ja olevan narkkari. Jos teemme varman tunnistuksen ja menemme Santa Martan poliisiasemalle, sieltä voidaan lähettää iskuryhmä. Emme voineet antaa varmaa tunnistusta, joten homma kuivui kasaan. 

Myöhemmin päivällä kävin kävelemässä narkkitalon ohi. Musiikki raikasi muurien sisältä, joka oli ilmeisesti kesken jäänyt raksa. Teinitytöt molemmissa päissä tonttia selkeästi vahdissa. Aika leffamainen asetelma. Myöhemmin kuulin paikalliselta mieheltä, jonka kanssa viestittelin vielä Suomesta, että ryöstäjä oli kaverinsa kanssa tehnyt pian uuden ryöstön ja tällä kertaa päättänyt hakata uhrin. Tämä oli kuitenkin napannut aseen ryöstäjän kädestä mukiloinnin lomassa ja ryöstäjät olivat juosseet karkuun. Ase oli oikea ja paikalliset tavalliset ihmiset olivat päättäneet, että nyt riittää. Turistien ryöstely tekee huonoa bisneksille turistikylässä ja narkeilla oli ainakin yksi ase vähemmän. He olivatkin hyökänneet taloon. Ampuneet yhtä ja hakanneet toisen. Kukaan ei ollut kuollut, mutta ryöstäjät ovat ainakin jonkin aikaa poissa pelistä.

Sukeltamaan en enää ehtinyt.

Tänä vuonna olen käynyt myös Montenegrossa hyvän ystäväni viinitilalla, viettänyt juhannuksen Latviassa ja teinpä vielä syntymäpäiväretken Yhdysvaltoihin ja Kolumbiaan. Lisäksi Suomea olen nähnyt asunto-autolla enemmän, kuin koskaan. Olen instaan (vapaataival) jonkinverran laittanut kuvia, mutta kirjoittelemaan en ole ehtinyt.

 Latvia oli kyllä upea maa. Juhannus (tai siis Jāņi) oli todella mielenkiintoinen kokemus pienillä maaseutufestareilla, joilla tehtiin seppeleitä ja meno oli muutenkin ihanan perinteistä. Kuin suomalaisissa mustavalkofilmeissä. 

Tulevaisuudesta sen verran, että olen jo ostanut lennon Riadiin ja sieltä Kuala Lumpuriin. Tarkoitus on tutustua maailman tärkeinpään ja suurimpaan muslimivaltioon. Saudiviisumi oli kallein koskaan hankkimani viisumi 140€. Onneksi se on multientry ja voimassa vuoden. 

Purjehdus Panamaan

Panaman ja Kolumbian välillä ei ole tietä. Darienina tunnettu raja-alue ei ole käytännössä kummankaan maan hallussa, vaan viidakko on tarjonnut vuosikymmeniä suojapaikan sisseille ja salakuljettajille. Vaikka sissitoiminta onkin vähentynyt Kolumbiassa, patikointi alueen läpi on edelleen lähes itsemurhayritys. Myöskään alueella asuvat heimot eivät kaipaa ulkopuolisia.

Kolumbiasta Panamaan pääsee siis vain lentämällä tai meritse. Me valitsimme purjehtimisen, sillä Cartagenan ja San Blasin välille on muodostunut reppureissaaja ystävällinen purjehdusreitti. Halpaa purjehtiminen ei silti ole, mutta päätettiin, että budjetti kestää 495$/6pv/hlö reissun. Automaatilla piti käydä monta kertaa alhaisten kertanostorajojen takia, mutta pankkikulut lähes hävisivät rahanvaihtajien kanssa asioidessa xe.comia edullisemman peso-> dollari kurssin takia.

Satamassa oltiin kuudelta illalla ja tavattiin englantilaiset Laura ja James, jotka olivat tulossa samaan veneeseen. Hetken etsittyämme löydettiin Delfin Solo ja sen kapteenit Rengin ja Tashin. Liikkelle lähdettäisiin vasta seuraavana aamuna, mutta he olivat halunneet matkustajat veneseen jo illalla, että ehtivät rauhassa esitellä veneen ja lähtö aikaisin aamulla onnistuu sujuvasti. Tammi-Maaliskuu on myrskyisintä aikaa, joten normaali viiden päivän reissu on pidennetty kuusipäiväiseksi, jotta on pelivaraa ja aikaa mennä vähän eteläisempää reittiä

Lähtö onnistui hyvin ja aamiaismysli oli hyvää. Kissoja oli mukana kaksi. Tämä kuvan kaveri on liittynyt miehistöön puoli vuotta sitten Kolumbiasta. Vanhempi kissa on ollut mukana Meksikosta asti, eli seitsemän vuotta. Delfin Solon Tashin osti 14 vuotta sitten Kaliforniasta. Rengin liittyi seuraan vuotta myöhemmin, molemmat ovat lähtöisin turkista ja seilanneet pienestä pitäen. Meitä matkustajia oli yhteensä kuusi, jo mainittujen Lauran ja Jamesin lisäksi Tara ja Richard, myös he Englannista. Kaksi tyttöä oli peruuttanut reissunsa niin myöhään, ettei heidän tilalleen oltu saatu uusia, tilaa meillä oli siis tavallista enemmän.

Heti alkumatkasta nähtiin pinta-ajossa ollut sukellusvene

Ja rahtialus. Nämä ajoivat sivistyneesti ja yleisten sääntöjen mukaan. Toisin, kuin monet muut alukset, jotka jo satamassa painoivat kaasu pohjassa. Tashin sanoi, että yhdysvalloissa moisesta käytöksestä saisi sakot välittömästi.

Ensimmäisen päivän purjehdus oli lyhyt. Mentiin vain Islas de San Bernardolle. Kaunis saari, jolle oli helppo uida. Vesi oli mukavan lämmintä ja sää selkeä.

Naapureita oli yksi, Full Tilt. Tashin kertoi, että saarella on hienoja huviloita, joita rikkaat kolumbialaiset omistajat käyttävät vain kerran vuodessa, pääsiäisenä.

Toisena päivänä oli tarkoitus purjehtia Panamaan asti, mutta tuuli oli vastainen ja kova, joten ankkuroiduttiin 25 kilometrin jälkeen hotellisaaren lähelle. Tashin ei ollut ennen nähnyt rakennelmaa rannassa, jotn hän pyysi meitä vilkaisemaan sitä samalla, kun mennään snorklaamaan. Näky oli surullinen. Melko pienessä betoni aitauksessa ui ympyrää kaksi delffiiniä. Toista aitausta ei menty katsomaan, mutta Richard ja Tara kertoivat, että siellä oli ollut hai ja krokotiili. Saarella oli lisäksi peura ja apinoita, joten hotellille oli selkeästi haettu luontoteemaa. Vähän tyhjältä kuitenkin näytti, vaikka nyt on high season. Rengin kertoi, että tämä on yleistä Kolumbiassa ja Panamassa, pistetään isolla rahalla resortteja pystyyn, mutta ilmeisesti markkinoinnissa menee pieleen, sillä konkurssit ovat yleisiä.

Aamulla tuuli edelleen väärästä suunnasta, mutta pelivara oli käytetty ja pakko lähteä liikkeelle. Tuuli ei tullut aivan edestä, joten purjehtiminen oli mahdollista moottorin avustuksella. Vastatuuleenkin voi purjehtia siksakkia tai moottorilla puskea suoraan, mutta nämä ovat hitaita vaihtoehtoja. Onneksi tuuli siis kääntyi hieman ja pysyi melko mietona. Aallot olivat 3-4 jalan korkuisia, suurimmat kahdeksan jalkaisia. Kysyin minkä kokoisia vene pystyy ottamaan. Tashin sanoi, että täällä on ollut välillä 20 jalkaisia. Yhdeltä epäonniselta kapteenilta hän oli kuullut, että tämä oli ollut 80 jalkaisessa aallokossa Australiassa samankaltaisella veneellä, joka oli mennyt monta kertaa ympäri, muttei ollut uponnut. Kaikki elintarvikkeet ja dieselin perhe oli kuitenkin menettänyt, joten he olivat hälyttäneet rannikkovartioston pelastamaan helikopterilla. Nämä reissut ovat yhden suunnan matkoja, joten kapteeni oli joutunut avaamaan tulpat ennen lähtöään ja upottanut veneen, ettei siitä ole vaaraa muille. Rannikkovartiosto oli raportoinut aallot 80 jalkaisiksi. (yksi jalka = 0,3048m)


Vähän näytettä matkateosta. Heilui, joten varovainen piti olla. Muutamat tulivat merisairaiksi varsinkin sisällä. Muut matkustajat ottivat merisairautta vastaan pilleireitä. Minulla ei ollut mitään oireita, joten Tashin otti minut mukaansa alas valonnäyttäjäksi, kun moottori imaisi heilahdukssa ilmaa ja se piti poistaa, jotta moottori saatiin uudelleen käyntiin.

"Jump" kesti lopulta 30 tuntia ja matkaa kertyi 290 kilometriä. Hieno fiilis, kun Panama lopulta näkyi. Me oltiin maksettu 100$ vähemmän molemmat, joten oltiin kansipaikoilla. Yöpurjehduksella alkoi kuitenkin sataa, joten päästiin Renginin ja Tashinin sänkyyn, sillä he eivät sitä käytäneet, vaan purjehtivat vuorotellen ja nukkuivat ohjaamossa. Oltiin tyytyväisiä kansipaikkoihin ja niihin verrattuna sisällä oli ikävää. Minna nukahti helposti sänkyyn, mutta minä en. Vasta vaihdettuani lattialle ja saatuani jalat lukittua niin etten heilunut juuri lainkaan, nukuin hyvin aamun asti.

Ankkuroiduttiin saariryhmän viereen. Minnan kanssa uitiin tälle täysin autiolle saarelle ottamaan aurinkoa. Ei toinenkaan saari kovin asuttu ollut, yksi mökki näytti olevan.

Snorklailuvedet olivat hyvät. Lisää San Blasin paratiisisaarista seuraavassa päivityksessä.

Cartagena

Cartagenan bussiasemalta päästiin paikallisbussilla reilut 10km historialliseen keskustaan. Cartagena oli 1500-luvulta lähtien espanjalaisten vahvimpia linnoituksia.

Tänne muurien sisään mekin turvallisesti majoituimme. (Eikö joulukuuset pitäis jo poistaa). Muurit ovat olleet vahvat. Sir Francis Drake onnistui murtautumaan linnoituksen 1533, 1300 miehen avulla. 1697 raskalaisnen paroni epäonnistui samassa, vaikka hänellä oli 10 000 miestä. Sir Edward Vernon epäonnistui myöskin 1741, vaikka hänellä oli 27 000 miestä ja 3000 tykkiä.

Tässä meidän huoneemme Hospedaje Siboneyssa. 50kp:lla saatiin oma pesuhuone ja ilmastointi, mutta ei ikkunaa. Paikka oli paljon edullisempi, kuin ne muut mistä käytiin kyselemässä.

Ensimmäinen päivä lähinnä käveltiin ympäri vanhaa kaupunkia, hyvin eurooppalaiset fibat.

Välillä kuljettin kapeita katuja pitkin.

Ja välillä pitkin linnoituksen muureja. Muurin vanhat osat näyttivät olevan tehty kuolleesta korallista.

Iguaani, joka nähtiin puistossa. Isompi nähtiin Tagangassa, mutta siitä en saanut kuvaa.

Keskustassa oli kymmenien katukauppiaiden lisäksi paljon merkkiliikkeitä. Tämä Desigualin outletti oli kuulemma löytö, vaikka mitään ei tarttunutkaan mukaan.

Plaza de Santo Domingo. Täältä sai hyvää kahvia. Tuo taideteos on Fernando Boteron tekemä (Kuuluisa kolumbialainen taiteilija).

Sisällä ei käyty, joten minulla ei edelleenkään ole yhtään Hard Rock Cafe t-paitaa.

Pojat pelaamassa jalkapalloa Trinidadin puistossa.

Turistialueen lisäksi käytiin tekemässä pieni retki normaalin kaupungin puolelle, josta löydettiin Minnalle uudet bikinit. Ne tulevat tarpeeseen, sillä lauantaina alkaa yksi reissun kohokohdista, purjehdus Panamaan. Matka kestää kuusi päivää, joista kolme vietetään San Blasin saarilla. Matka kustansi 495$/hlö, mikä ei ole karibian risteilyksi paljon. Jos paatti kiinnostaa, niin lisätiedot TÄÄLTÄ. Linkin matkatoimistoa voin myös suositella, saatiin erittäin hyvää, rehellisen kuuloista infoa ja hinnat olivat edullisemmat, kuin muilla.

Postissakin käytiin ja pääsin eroon niistä matkamuistoista, jotka ostin Leticiasta.

Pakettien hinnat olivat samat, kuin Leticiassa, mutta täällä oli esillä myös pienien pakettien hinnat. 30kp oli maksettavissa oleva summa pakettikuluineen. Lämpimän kelin kamppeista en päässyt eroon edellekään, pitänee kiivetä jollekkin +3000m nyppylälle, jotta tulevat edes vähän vielä tarpeeseen.

Kolumbia oli erittäin miellyttävä maa, vaikkakin se sattui vähän välimaastoon reissua. Leticia oli osa Amazonian seikkailu, jolla suurin osa oli jo nähty ja pohjoinen Kolumbia taas rantalomailun aloittelua, tiedetään, että K-Amerikasta löytyy parempia rantoja, joten ajatukset olivat jo vähän niissä. Lopuksi on hyvä kehua ystävällisiä kolumbialaisia, olivat brasilialaisten jälkeen toiseksi mukavimpia ihmisiä E-Amerikassa.

Taganga

Tagangassa vierähti mukavat kuusi lomapäivää. Snorklaamassa käytiin pari kertaa. Korallit eivät olleet kovin hyvässä kunnossa, mutta kaloja oli jonkin verran. Myös sellaisia mitä en ole koskaan nähnyt. Esimerkkinä kala jolla oli keskievät kuin siivet ja etuevät olivat kuin kädet, joilla se kaiveli hiekkaa. Nähtiin oikeastaan liikaakin... Ensimmäisellä kerralla, Minna näki pitkän raidallisen merikäärmeen, josta johtuen ei snorklailtu enää niin paljoa. Näkyvyys alle 10m.

Sukelluskerta oli oikein kiva. Kuvia ei ikävä kyllä ole, sillä patterit olivat kuivahtaneet 10kk aikana ja latauksesta huolimatta, ne olivat tyhjänä parin kuvan jälken. Divemasterimme otti kuvia, mutta hän ei ole lähettänyt niihin linkkiä vielä. Paikka oli todella ammattimainen ja palvelu hyvä. Heti, kun olin ottanut kameran esiin, divemasterimme pyysi sen itselleen ja sanoi, että tiivisteen välissä on likaa ja se täytyy putsata, ettei vettä vain mene sisään.

Vene oli lastattu lähes täyteen, n. 10 sukeltajaa. Ihan varma en ollut ketkä olivat henkilökuntaa ja ketkä asiakkaita, sen verran rento oli meininki. Ensimmäinen sukellus oli vähän tylsässä paikassa, mutta pari hummeria nähtiin ja paljon kaloja, ok kuntosia koralleja myös. Sukellus kesti 45 minuuttia (max. 21 m.) ja ilmaa minulla oli jäljellä 80baria lopussa. Ihan hyvin 10kk tauon jälkeen varsinkin, kun alussa divemasterimme luuli minua ilman suurkuluttajaksi, hankalan laskeutumisen aikana (hengästyin hieman ja ilman pitäminen poissa keuhkoista laskeutumisen aikana oli hankalaa, pitikin uida alas).

Ensimmäisen sukelluksen jälkeen oli sämpylätauko rannalla. Sukelluksemme ja taukopaikkamme oli kansallispuiston sisällä, mutta näemmä sukeltajien ei tarvi maksaa puistomaksua.

Lounaan jälkeen lähdettiin tekemään driftwalldive, eli liuttiin hitaasti seinämän vieressä. Pohja oli jossain monen kymmenen metrin syvyydessä. Tämä toinen sukellus oli kaikin puolin parempi. Yhdessä kohdassa virtaus oli vähän kovempi, joten annettiin sen viedä meitä kielekkeelle, jossa käännettiin toiselle puolelle, jonka jälkeen virtausta ei enää ollut ja jatkettiin toiseen suuntaan, erittäin hauskaa. Yksi lionfish nähtiin. Divemasterimme näytti ampumiseleen kalaa kohti. Nämä Aasiasta ja Egyptistä tutut hienot ja erittäin myrkylliset kalat eivät kuulu tänne, vaan ovat karanneet akvaarioista ja levinneet ilman luontaisia vihollisia. Lionfishit koitetaankin hävittää täältä.

Collektiivin kyydissä. Santa Marta on hyvin lähellä, joten näillä pääsee sinne helposti (1400p/hlö). Kävinkin ostamassa halvan snorklaussetin (55kp), jotta sain räpylät. Kun on tottunut niihin, ilman on liian omituista, vaikka täällä pärjää ilmankin. Pitää lahjoittaa tai myydä maski ja snorkkeli.

Paluumatkalla jäätiin pois kyydistä vähän ennen kylää maisemien takia.

Rannalla oli mukavaa. Väkeä oli paljon, mutta se ei haitannut. Tämä rytmiryhmä esiintyi lähes vieressämme. Loistavaa musiikkia.

Nähtiin myöhemmin samat heput, kun oltiin rannalla hollantilaispariskunnan kanssa parilla oluella ja saatiin uusintaesitys.

Rommin lisäksi täällä juodaan tätä anisviinaa. Turkissa ja Kreikassa tehdään parempaa, mutta menetteli tämäkin (0,7l/28kp). Jäitä saa kaupasta 200p-3000p hintaan.

Rannalla toimi tarjoilu. Sai kahvia, juotavaa ja syötävää. Tämä katkarapukoktail oli kalleimmasta päästä (7kp), mutta ehdottomasti hintansa väärti.

Pizzaa piti testata yhtenä iltana. Oikein maittava ja sopivan kokoinen (12kp).

Sunnuntaina käytiin vähän matkan päässä olevalla toisella rannalla, mutta se oli aivan liian täynnä, joten palattiin omalle lyhyen vierailun jälkeen.

Uimassa kävin ja heti paikka oli viety...

Loppuun vielä hyviä suunnittelu-uutisia. Kylästä löytyi loistava kirjanvaihtokauppa, jossa vaihdoin Perun ja Bolivian LP:T Nicaraguaan ja Hondurakseen, myös yksi suomenkielinen kirja vaihdettiin toiseen suomenkieliseen, Suomi-valikoimaa oli viiden kirjan verran. Varsinkin tuosta Nicaraguasta olen hyvin tyytyväinen, Keski-Amerikan opuksessa on tietoa hyvin suppeasti, jos haluaa poiketa pääkohteilta. (vaihtomaksu 4kp/kpl).

Seuraavaksi jatkettiin Cartagenaan bussilla (25kp/hlö).

1€=2,6kp.

PS. Kuvat sukellukselta olivat tulleet, joten laitetaan tähän loppuun muutama.

Rannan etsintää

Päätettiin Tagangan sijaan lähteä hieman kauemmas paremman rannan toivossa. Tayronanin Kansallispuisto on alueen kauneinta, mutta sisäänpääsymaksu on kallis, kuten myös ruoka ja asuminen siellä. Retkeily olisi mahdollista, mutta Riippumattomajoitus oli neuvottelujen jälkeen pois suljettu vaihtoehto. Suunnatiin siis Palominoon, jota sveitsiläinen jokilaivassa oli suositellut. Kuulemma mukava pieni kylä ja upea ranta, jolta näkyy Kolumbian korkeimman vuoren (5800m) lumipeitteinen huippu.

Palominoon pääsi kahdessa tunnissa bussilla. Minna eli jännittäviä hetkiä bussissa istuen, kun kuski oli jo startannut, mutta minua ei näkynyt takaisin eväidenhakureissulta, saavuin kuitenkin juuri ajoissa ja päästiin matkaan, bussi täyttyi yllättävän nopeasti. Perillä käveltiin n. 30min rantaan, josta löytyikin paljon majoitusta ja suureksi osaksi nuoria kolumbialaisia. Lomakausi on edelleen päällä. Tämä tarkoittaa täysiä majoituspaikkoja ja korkeampia hintoja kaikkialla. Hetken aikaa yhdessä majoitusta etsittyämme, jätin Minnan vartioimaan rinkkoja ja lähdin yksin tarpomaan rantaa pitkin.

Ranta oli kaunis, kuulemma viisi kilometriä pitkä. Edullista majoitusta en ikävä kyllä löytänyt vajaan tunnin kierroksella. Halvin löytyi heti rannalle päästyämme, 80kp. Pidemmältä löysin yhden paikan 100 000 pesolla. Toinen suht halvan näköinen veloitti 180kp/hlö, sisältäen ateriat. Lähdettiinkin kävelemään takaisin kylään. Matkalla näimme sen lumihuippuisen vuoren, vaikka oli vähän pilvistä. Enpä ole ennen rannalta moista nähnyt näillä leveyspiireillä.

Lopulta löydettiin myös majoitus, halvin oli 60kp päätien tuntumassa. Koitettin vielä aamulla tingata yhtä kivan näköistä paikkaa rannan ja kylän puolessa välissä viikkovuokralle, mutta hinta ei tippunut, kuin 65kp:hen/vrk. Ranta ei ollut kovien virtausten takia kovinkaan uintikelpoinen, joten päätettiin näillä hinnoilla lähteä takaisin Santa Martaan ja kokeilla sittenkin Tagangaa, vaikka oltiin se jo hylätty huonojen arvostelujen ja very high seasonin takia.

Tagangaan ei ollut, kuin vartin paikallisbussimatka ja paikka vaikutti heti hyvältä. Kylä oli pieni ja rannalla. Ensimmäisessä paikassa, josta kysyttin oli vapaana vain 70kp huone, mutta sanottuamme, että se on vähän liian kallis, ranskalainen paikanpitäjä opasti meidät läheiselle tielle, sieltä voisi löytyä n.50kp hintaluokkaa.

Saatiinkin tästä hostellista oma huone, omalla kylpyhuoneella ja ilmastoinnilla 40kp:lla. Ilmastoinnista ei yleensä välitetä, mutta ikkunattomissa kopeissa se on erittäin tervetullut viilentäjä.

Kun kyselin sukelluksia rannasta, kuultiin, että täällä ei ole virtauksia ja snorklailtavaa löytyy rannan vasemmasta reunasta. Paikka osoittautui loistavaksi rantalomakohteeksi budjettireissaajalle, jopa tammikussa. Ollaankin täällä luultavimmin viikon verran. Kahden sukelluksen reissun ostin 120kp:lla, sisältäen kaiken.

Sukeltaja päivällistä kyselemässä.

Me maisteltiin vaihteeksi merikalaa (Mojarra), oikein maukasta. Alkukeitto, tämä ja hedelmämehu 10kp.

Auringonlasku rantabaarista.


1€=2600p=2,6kp (kurssi pankkikulujen jälkeen)

Santa Marta

Letician lentokentällä. Normaaleiden pyssyjen ja kranaattien lisäksi myös puhallusputket ja jouskarit olivat kiellettyjä käsimatkatavaroissa.

Ensimmäinen koneemme. Molemmat lyhyet lennot menivät ihan kivasti. Ensimmäisellä saatiin sämpylä, kahvia ja mehua/limsaa, toisella vain juotavaa. Ei ollut tullut ajateltua, että Bogota, jossa konetta piti vaihtaa on 2500 metrin korkeudessa. Lentokentällä oli illalla vähän viileä shortseissa ja t-paidassa.

Koneessa oli hyvä valikoima sarjoja, joten oli jopa vähän harmillista, että lennot olivat niin lyhyitä, ehti katsoa vain kuusi jaksoa miehen puolikkaita. Perillä Santa Martassa oltiin vasta yhdeksältä illalla, joten oltiin varattu pari yötä Drop Bear hostellista. Taksi hostellille kustansi 28kp.

Drop Bear hostelli on kokaiinikartellin vanhassa talossa, joka on muutaman kilometrin päässä keskustasta. Uima-altaalla istuskellessa tuli mietittyä, että millaisiahan juhlia täällä on vietetty. Osataan täällä vieläkin juhlia. Väkeä makoili vielä puolen päivän jälkeenkin krapulaisina sängyissä. Sänkypaikka kustansi 28kp/hlö. Paikka oli hyvin viihtyisä riippumattokujineen ja peli/tv-huoneineen. Viihtyisin hostelli jossa olen ollut.

Lehtiöttiäinen.

Kahden yön jälkeen vaihdettiin keskustan legendaariseen Miramar hostelliin hyvän kirjanvaihtopisteen toivossa. Löydettiinkin melko pieni ja vaihdettiin muutama kirja. Tänne jäi Gringo Trail kirja, josta olin lukenut tästä Santa Martan vanhimmasta hostellista. Kirja oli ihan hyvä, suosittelen jos aiot matkustaa E-Amerikkaan.

Miramarista oltiin varattu dormipaikat (20kp/hlö), mutta heillä oli myös privahuoneita, joten vaihdettiin samaan hintaan sellaiseen.

Tainnut (toivottavasti) itse valita kilpensä.

Santa Martan rannalla. Täältä saa termareita kantavilta katumyyjiltä hyvää kahvia, johon on lisätty vain vähän sokeria.

E-Amerikan vapauttaja (alkuperäisasukkaat arvostavat varmaankin yhtä paljon, kuin P-Amerikan inkkarit Washingtonia) Simon Bolivar. Hän kuoli täällä vallasta syrjäytettynä tuberkuloosiin, vaikka oli vain joitain vuosia sitten ollut isoin peluri espanjalaisten pois ajamisessa ja Suur-Kolumbian presidentti vain vuosi aiemmin. Bolivia on nimetty hänen mukaansa, vaikka ei hän siellä ollut, kuin pari viikkoa. Toisaalta Kolumbia on nimetty Kolumbuksen mukaan vaikkei hän täällä koskaan käynyt. Alkuperäisessä Kolumbiassa kyllä, kun Panama kuului Kolumbiaan. Tämän pienen kanavamaan itsenäistyminen on mielenkiintoinen. Vain muutamat miehet julistivat maan itsenäiseksi, eikä Kolumbia voinut tehdä mitään, sillä USA:n lentotukialus oli ajettu vähän matkan päähän rannikosta.

Oltiin menossa Bolivarin kuolintaloon, mutta olivat korottaneet pääsymaksun kahteenkymmeneen tuhanteen pesoon, joten jätettiin menemättä. Vierestä löytyi iso ostoskeskus, josta Minna osti (200kp) laadukkaan maski/snorkkeli/räpyläsetin. Nyt kelpaa etsiä merihevosia, toivottavasti jo seuraavassa kohteessa Tagangassa.

Pyöräpoliisit, mopopoliisit ja ratsupoliisit ymmärrän, mutta nää on naurettavia. Eihän noilla vempaimilla pääse kuin kävelyvauhtia.

Vähän travelleripropagandaa loppuun.