torstai 27. toukokuuta 2010

Kotimatka

Ko Phanganilla ei tapahtunut enää mitään sen kummempaa, lukuunottamatta pientä reviiritaistelua. Talolle ilmestyi toinen hieman edellisessä päivityksessä ollutta kollia isompi kolli muutama päivä ennen lähtöä. Illalla ja yöllä kuului tappelua ja tuttua kissa ei enää sen koommin näkynyt ja uusi kolli alkoi asuttaa taloa.



Bongasin taloni läheltä tämän puisen auton.



Keskiviikkoaamuna alkoi pitkä kotimatka. Ensin 3 tuntia lautassa, sitten tunti bussilla Don Sakista Surat Thaniin. Matkatoimiston bussi pysähtyi matkatoimistolle, mutta olin päättänyt etten jatka minibusseilla, vaan ihan tavallisella bussilla. Eräs kimppuun hyökänneistä kuskeista tarjosi 10 bahtilla kyytiä linja-autoasemalle, tämä oli niin hyvä tarjous, että otin sen tietenkin vastaan. Olin maininnut, että olen menossa Hat Yaihin ja ennen kuin pääsimme liikkeelle kuski bongasi sinne menevän linja-auton, joten hän kaasutti bussin edelle ja pysäytti sen. Olin niin tyytyväinen palveluun, että annoin ruhtinaallisen 50% tipin, vaikka kuski ei joutunutkaan ajamaan, kuin 100 metriä. Matka Hat Yaihin kesti kuusi tuntia ja aloin jo pelätä, että kaikki liput ovat mennet, kun saavuin paikalle tasan kuusi (busseja Kuala Lumpuriin lähtee kuudelta ja seitsemältä). Bussi oli kuitenkin puolityhjä ja mukavaa luksusluokkaa Malesian tyyliin (590b). Rajalla minun edelläni oli ladyboy, jota rajavalvoja kiusasi tovin ilmeisesti siitä, että tiesi "tytön" olevan matkalla töihin pelkällä turistileimalla, mutta päästi kuitenkin hymyillen menemään. Kiitos heikkopäisesti kaahanneen kuskin olimme Kuala Lumpurissa jo hieman neljän jälkeen. Rahanvaihtopaikat eivät tietenkään olleet tähän aikaan auki ja istuinkin miettimään mitä teen, kun olin paikantanut missä päin Golden Triangelia olen. Jonkin aikaa istuskeltuani kävin nostamassa 150 ringittiä, vaikka pienissä nostoissa kulut ovat prosenttuaalisesti ikävän suuria. Mäkkäri oli ainut paikka joka oli tähän aikaan auki, joten kävin siellä syömässä, odottaessani, että monorail alkaa kulkea. Monorailillä ajelin Chinatowniin ja otin huoneen 6 tunniksi, vaikka jouduinkin maksamaan täyden 25 ringgitin hinnan, suihkuun oli päästävä ja samalla sain jätettyä laukut kätevästi huoneeseen.

Päätin yrittää päästä ylös Petronas Toweriin, mutta sinne päästyäni kaikki liput olivat jo menneet. Liput ovat ilmaisia, mutta niitä on hyvin rajoitetusti. Vaeltelinkin hieman Golden Triangelissa ja Chinatownissa, kunnes oli aika lähteä lentokentälle. Pääsin kentälle bussilla vasta puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista ja löysin uuden ongelman. Vaikka olin jo siirtänyt läppärin, kirjat ja hieman vaatteita käsimatkatavaroihin rinkka painoi silti 20 kiloa. Ei auttanut muuta, kuin sulloa iso kasa vaatteita reppuun, jotta sain rinkan sallittuun 15 kiloon. Reppu painoi niin paljon, että siitä katksesi toinen kantoremmi (kiinalaista laatua). Reppuni painoa ei onneksi tarkistettu vaikka muutamat näyttivät sovittavan reppujaan puntariin (7kg sallittu), ehkä he tekivät tämän vapaaehtoisesti. Seuraavalla kerralla pitää tarkistaa paino etukäteen, sillä helposti tuosta kuormasta saisi muutaman kilon pudotettua, kun vain luopuisi esim. t-paidoista joita ei ole tullut käytettyä pariin kuukauteen. Ennen koneeseen pääsemistä virkailija hieman haastatteli mistä on tulossa, mitä on tehnyt ja mihin on menossa hyvin tarkkaavaisesti. Minun kohdallani tämä oli nopea toimi, mutta esimerkiksi hieman jännittynyttä naista tentattiin pitempään, ilmeisesti skitsofreenisen Britannian määräämä turvatoimi. Istuimeni oli keskellä, joten maisemia en nähnyt, tämä toisaalta vähensi jännitystä, kun kone heilui melko voimakkaasti ilmakuopissa lähemmäs pari tuntia. Lopussa epätasainen meno alkoi tuntua jopa hauskalta, mitäpä sitä pelkäämään asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja hyvinhän nämä koneet pääsevät perille joka päivä. Molemmilla puolillani istui Uusi-Seelantilainen nainen, he vaikuttivat todella hyviltä ystävyksiltä tai pariskunnalta, mutta olivat ilmeisesti halunneet molemmat käytäväpaikalle. Toinen näistä naisista lainasi minulle IPodiaan, josta katselin Pucket jotain leffan. Vähän ennen laskeutumista lentoemot suihkuttelivat jotain myrkkyä ilmastointiaukkoihin, sillä Britannian sääntöjen mukaan näin tulee toimia, jos lennetään malariamaasta. 13 tunnin jälkeen olin Lontoossa, jossa alkoi odotus. Olin nukkunut koneessa useamman tunnin, joten aluksi ei väsyttänyt ja katselin läppäriltä pari leffaa.

Kahden jälkeen alkoi yhtäkkiä väsyttää kovasti (ei näillä jatkuvilla pätkäunilla saa kunnolla levättyä (joo olen vanha)), mutten uskaltanut laittaa nukkumaan, sillä univelkaa oli kertynyt paljon ja kännykän herätyskello on pettänyt pari kertaa. Kolmelta vilkaisin varaustani ja tajusin, että minun on tehtävä check-in sähköisesti. Meninkin Ryanairin elektroniselle pisteelle ja aloin toimia ohjeen mukaan. Lopuksi kone pyysi 40£ maksua. Hieman ihmettelin, että mikä tämä on, mutta erittäin väsyneenä ja hieman masentuneena (Nyt on erittäin ristiriitaiset fiilikset Aasiasta lähtö masentaa ja sinne on jo ikävä, mutta toisaalta on ihan kotoisaa olla Euroopassa.) En jaksanut välittää ja työnsin korttini sisään ja sain Boarding passin. Hetken istuskeltuani aloin miettimään mitä tuli tehtyä, totesin itseni idiootiksi ja alkoi vituttaa. Tajusin, että olin heittänyt lähes 40£ turhaan menemään. Netissä check-inin tekeminen on ilmaista (5£ maksetaan lippua ostaessa), mutta heidän koneellaan tai palveluna se maksaa 40£. Istuin alas, kuuntelin suomirokkia ja piristyin hieman.


Ennen koneeseen astumista monien laukut mitattiin, muttei punnittu. Oli mukava kuunnella suomalaista napinaa määräyksestä, että ainoastaan yksi käsimatkatavara on sallittu, vaikka kolme pientä olisivatkin paljon pienempiä yhteensä. Matka meni hieman torkkuessa ja masennuskin häipyi, kun näki suomalaisia ja kuuli suomea. Tampereella olin yhtä hymyä ja taisin jopa nauraa ääneen. Oli hienoa olla Suomessa. Kaikkialla luki suomea, kaikkialla oli suomalaisia ja kaikki puhuivat suomea.


Ruuhka Stanstedilla, takana oli vielä yksi Ryanairin kone odottamassa.

torstai 20. toukokuuta 2010

Keltaiset ja Punaiset

Kuten Suomenkin uutisista näkee Thaimaan poliittinen tilanne on kamala. Olen katsellut uutisia ja jutellut paikallisten kanssa ja näin saanut jonkinlaisen käsityksen tilanteesta.

Keltaisten tukialuetta on Keski- ja Etelä-Thaimaa, punaisten taas pohjoinen ja varsinkin Isaan. Keltaisia tukee armeija ja punaisia poliisi. Siitä kuinka vahvaa poliisin tuki on minulla ei ole varmuutta. Valtaosa armeijasta on tiukasti keltaisten puolella, mutta Isaanin osastot tuskin tulevat nostamaan aseita omiaan vastaan, todennäköisempää tilanteen entisestään kiristyessä on ajautuminen sisällissotaan. Tiistaina näin uutisista, että vahvasti punainen Isaanin sotilaskomentaja oli tapettu keltaisten toimesta.

Punaisten tärkein johtohahmo on Thaksin, jolta armeija kaappasi vallan, kun keltaiset viimeksi osoittivat mieltään ja sulkivat mm. lentokenttiä. Thaksin on mielenkiintoinen hahmo. Keltaiset näkevät hänet populistisena miljonäärinä joka syyti valtion rahoja köyhille. Punaisille hän on sankari. Todella vaikutusvaltainen mies, joka välittää myös Isaanista. Mies joka aloitti laajoja kehitysohjelmia ja asettui vastustamaan epädemokraattista ja korruptointunutta eliittiä.

En ole tarkistanut tietoa, mutta kuulin, että nykyistä hallitusta ei ole valittu vaaleilla, vaan sille on antanut vallan armeija/eliitti. Keltaisten puolelta löytyvät armeijan johto, Bangkokin eliitti sekä kuningashuone, sillä punaiset haluavat vähentää kuninkaan/neuvonantajien valtaa lähinnä seremonialliseksi.

Itse kuningas ei ole puhunut hieman yllättäen mitään koko kriisin aikana. Mutta tuskimpa tuo jo vanha ja sairas mies enää hirveästi itse hallitsee, vaan valta on lukuisilla neuvonantajilla. Kuninkaan erittäin epäsuosittu poika haluaa samaan valtaan, kuin huippusuosittu isänsä (punaisetkin rakastavat nykyistä kunkkua). Tästä kertoo esimerkiksi se, että hänen neljän täysi-ikäisen poikansa olinpaikkaa ja sitä ovatko he edes hengissä ei tunnu tietävän kukaan. Pojat katosivat, sillä kruununprinssi pelkäsi, että kuningas ohittaisi hänet ja siirtäisi vallan suoraan pojanpojalleen, nyt vaihtoehtoja ei ole. Kruununprinssi on myös ampunut kuningasta joitakin vuosia sitten.

Maa on siis erittäin pahasti jakautunut ja hakee jo asetelmia nykyisen kuninkaan jälkeiseen Thaimaahan. Tilanteesta tekee hyvin pelottavan myös se, että koko kansa elää vahvasti omiensa puolella. Eräs thaimaalainen tuttu kertoi Ko Phanganilla, että, kun hän laittoi tavallisen punaisen paidan päälleen jotkut ihmiset tulivat jopa suoraan kysymään onko hän punainen ja kertomaan, kuinka paljon he vihaavat punaisia. Enää hän ei käytä punaisia vaatteita.

Ostin Bangkokin mielenosoittajilta punaisen paidan matkamuistoksi, siinä kerrotaan, että he ovat enemmistö ja hallitus on mätä. Tuttuni kertoi, että jos laitan tämän paidan päälleni etelässä on suuri riski, että pääsen hengestäni tai ainakin tulen pahasti hakatuksi. Isaanissa taas ystävistä ei olisi pulaa. En tietenkään missään vaiheessa ajatellut laittaa paitaa päälleni, ainakaan Thaimaassa.

Toivottavasti tilanne ei muutu täydeksi sodaksi ja kuninkaalle pitää ikää.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Ko Phangan


Alkumatka meni mukavasti veneen kannella, mutta Samuin pysähdyksellä vaihdoin sisälle. Olis pitänyt mennä jo aiemmin, sillä onnistuin polttamaan rintani ja vasta nyt olen saanut siitä seuranneen ihottuman paranemaan allergialääkkeillä ja jollain voiteella, jota apteekkari suositteli. Apteekkari myös suositteli, että huuhtelen ihottuman juomavedellä suihkun jälkeen, sillä kraanavedessä voi olla jotain mikä ärsyttää ihoa. Ensin tuntui tuhlaukselta käyttää puhdasta juomavettä näin, mutta toisaalta hyvin pian vedän vessanpöntönkin sillä.


Tämän talon vuokrasin Baan Taista 4000 bahtilla 16 päiväksi. Yläkerta ei ole käytössä, mutta ei sitä kukaan muukaan käytä.


Takapihasta pidän erityisesti.


Riippumaton takana oleva allas on täynnä kaloja.


Keittiö. Kaasu, sähkö ja vesi kuuluvat vuokraan.


Näitä välimallin vessoja mää en tajua. Kuuluuko tuohon istua, kuten länsimaalaiseen vai kyykistellä aasialaisittain?


Talossa maukuu vakituisesti tämä kissa ja välillä myös arempi musta tekee vierailuja.


Parina iltana olen käynyt Haad Rinissä ja näitä Black Moon partyjä odotin kovasti, enkä turhaan. FMP:n listahittien sijaan paikalla oli oikea kunnon DJ ja bileet jatkuivat aamuun asti. Baan Tain viidakosta löytyvät myös Shiva moonit ja Half Moonit, joissa ei ole tullut käytyä.


Baan Tain ranta ei ole saaren parhaita. Varsinkin uimiseen aivan liian matala ja iso rakeinen hiekka, simpukoiden palaset sun muu ei tee hyvää jaloille. Lähdinkin snorklaamaan saaren toiselle puolelle. Ensimmäinen retki Haad Yaolle meni aivan pieleen. Tällä hetkellä vesi on todella matalalla, joten veteen on hankala päästä, terävien korallikivien takia. Onnistuttuani hankkimaan muutaman pienen haavan käteeni ja päätin koittaa selkäuintia ohi matalan osuuden. Tämä osoittautui huonoksi ideaksi. Tunsin kuinka jokin hipoi selkääni ja käännyttyäni huomasin olevani keskellä merisiiliä. Olen kuullut usein kuinka monet pelkäävät näitä, sillä ne voivat olla todella myrkyllisiä. Kävellessäni takaisin rantaan onnistuin saamaan vielä varpaaseeni mukavan haavan ja lähdin ajamaan takaisin Baan Taihin, sillä ei ole hyvä olla vedessä, jos saa jonkin kohtauksen. Baan Taissa kysyin kuinka vaarallisia nämä otukset ovat ja paikalliset kertoivat, että piikkiin ei kuole, mutta joskus se voi olla todella kivulias. Minä en kuitenkaan saanut mitään oireita pientä päänsärkyä lukuun ottamatta mihin olin erittäin tyytyväinen.

Seuraava snorklausretki Ko Malle ei myöskään mennyt odotusten mukaan. Tällä kertaa pääsin syvään veteen helposti, mutta näkyvyys ei ollut kovin hyvä, eivätkä vedenalaiset maisemat sitä luokkaa kuin aikaisemmin. Olin kuitenkin tyytyväinen päivän aloitukseen, kunnes astuin lähellä rantaa terävään koralliin, joka teki varpaaseeni pari senttiä pitkän ja niin syvän kuin varpaaseen nyt voi tulla haavan. Tämä haava haittaa edelleen kävelyä ja olen käyttänyt siihen tulehdusta parantavaa voidetta.

Kolmannen retken tein Haad Saladille, jossa vedenalaiset maisemat olivat todella kauniit enkä satuttanut itseäni. Saladilla onkin tullut käytyä monena päivänä, todella nätti paikka.



Auringonlasku Haad Saladilla.


Tuota giant fishia (tonnikala?) on tarkoitus kokeilla tänä iltana.


Ihmeötökkä


Yum (Spicy salad)

lauantai 1. toukokuuta 2010

Bangkok

Saavuin Khaosanille lopulta istuttuani 10 tuntia bussissa. Olin sopinut nakevani Jaanan ja Jukan (joihin tutustuin Kambodzassa), ennen heidan lentonsa lahtoa, joten tuli kirottua hieman mikseivat ihmiset voi olla herkkauskoisempia ja totella ulkoministerioiden hopinoita, etta koko Bangkokia tulee talla hetkella valttaa, silla Khaosan oli aivan taynna vakea. Loysin lopulta pariskunnan ja ehdimme vaihtaa hieman kuulumisia, he olivat reissanneet Sulawedella, joka kuulosti hyvin mielenkiintoiselta paikalta.

Seuraavana aamuna suuntasin MBK:lle ostoksille. Ostoslistan karjessa oli uusi rinkka, silla Kiinasta ostamani on liian pieni ja huono selalle. Loysinkin Thaimaassa tehdyn todella laadukkaan Deuterin kopion (75+15) 1100 bahtilla (ainakaan mina en erota aidosta). Lisaksi mukaan tarttui t-paitoja ja kengat Suomea varten. Katselin myos uusia sandaaleja, mutten loytanyt oikein hyvia, halvemmalla mita saan Suomesta.


Bangkokilaisia vesiputouksia (sadekausi on alkanut)


MBK:ta nakyi punaisten barrikaadeja, muttei punapaitoja.



Paatin lahtea katsomaan barrikaadeja hieman lahempaa, harvoin sita kaytossa olevia nakee.


Naita julisteita nakyi paljon, kuvassa Thaimaan paaministeri.


Thaksin on taman puolen sankari.



Kaveltyani syvemmalle alkoi nakya punapaitoja ja kaiuttimia mista kuului puhe. Juttelin hetken eraan vanhemman naisen kanssa, joka kertoi, etta ala lue Bangkok Postia, se on keltaisten probakandaa taynna (CNN ja monet muut ulkomaalaiset ovat hyvia tiedonlahteita). Esimerkiksi se, etta taalla on vain koyhia ei pida paikkaansa, hankin on yliopiston kaynyt. Erittain mukava nainen, kuten kaikki muutkin, todella monet tervehtivat iloisesti hymyillen, kuin olisi Isaaniin tullut.



Mielenosoituksen keskus. Lavalla joku piti puhetta ja vaki hurrasi.


Lava lahempaa ja selkea viesti. Rauhalliselta myos naytti. Olisi voinut jaada pidemmaksikin aikaa, nainen pyyteli aiemmin minua kovasti jaamaan iltaan, kun on tanssia ja muutenkin yleista hauskanpitoa. Armeijan/poliisien hyokkays on kuitenkin koko ajan mahdollinen, joten vajaan tunnin todella milenkiintoinen ja ehka vahan jannittavakin tutustuminen riitti hyvin.


Mielenosoittajat olivat vallanneet myos osia skytrainin kaytavalta. Itse junan liikkumista ei kuitenkaan ole estetty, eika asemien toimintaa hairitty.


Ilmainen ruokatarjoilu. Itse ostin stickyriisia, grillattua maksaa ja possua. Olishan tata mielenosoittajienkin sapuskaa ollut kiva maistaa, kuten yksi mies kehotti, mutta jono oli niin pitka, etta jatin valiin ja lahdin takaisin kohti Khaosania, silla alkoi jalleen sataa.


Khaosanilla on menossa musiikkifestarit, joten ehka taman takia taalla tuntuu olevan enemman porukkaa, kuin viimeksi. Huomenna matka jatkuu Ko Phanganille.