Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Matka Länsi-Afrikkaan

Matka alkoi kuudelta aamulla Oulun lentokentältä. Finnairilla Helsinkiin ja 1,5h vaihto. Sen verran ehdin todeta, että venäläisiä turisteja on Suomessa todella paljon. Finnairilla vielä köpikseen ja siellä olikin sitten pitempi vaihto (5,5h). Köpiksestä jäi mieleen likaiset vessat ja nykyaikaa kuvaava keskustelu. Turvatarkastuksessa lapsi kysyi äidiltään englanniksi, miksi täällä ei saa kuvata ja näytti kuvaamista kieltävää kylttiä, johon äiti vastasi turvallisuuden takia. Pieni hiljaisuus ja uusi kysymys, mutta miksi ei saa kuvata, johon äiti jo hieman tuskastuneena, turvallisuuden takia. Ei tainnu poika vieläkään ymmärtää, mutta ei kysellyt enempää.

Vanhemman mallin Egypt Airin kone, tällä lensin Kairoon. Nyt oli ruokaakin tarjolla, lohta ja perunamuusia, sekä hyvä salaatti, oikein maittavaa, alkoikin olla jo nälkä. Koneessa oli kovasti säätöä. Ensin arvottiin mihin mikäkin laukku mahtuu ja sitten tanskalaisnainen alkoi ihmettelemään miten hän ja hänen lapsensa ovat peräkkäisillä paikoilla, eivätkä vierekkäin, nuori lentoemo oli melko neuvoton, mutta vanhempi nainen (arabi?) ja tanskalainen mies olivat valmiita luopumaan paikoistaan ja nainen sai jäädä muksujensa kanssa valtaamalleen penkkiriville. Iso tanskalaismies tuli minun viereeni, mikä vähän hankaloitti ikkunapaikalla syömistä. Kone oli myöhässä, joten sitä ei oltu ehditty siivota ja edellisten matkustajien roskat lehtitaskussa laskivat EA:n pisteitä, vaikka yhtiötä olenkin ennen kehunut.

Tällä lennolla sain hieman nukuttua, jännitti ilmeisesti lähtö sen verran, että olin nukkunut yhteensä n.6 tuntia edellisinä kahtena yönä. Ei mikään paras alkuasetelma 23 tunnin lentorumballe.

Kairossa fiilis nousi uusien hajujen ja erinäköisten ihmisten ansiosta, Eurooppa oli jäänyt taakse. Täällä tuli vietettyä reilut kuusi tuntia. Paljon tuli käppäiltyä ympäriinsä ja kun wifi alkoi toimia aika meni rattoisasti. Skype ei tominut, liekkö estävät valtion taholta vai oliko liian hidas yhteys, en tiedä. Yllätyksekseni facebook toimi. Kertaalleen joku turvallisuushäiskä tuli kyselemään mihin olen menossa, vastattuani Accraan hän lähti.

Kahden aikoihin avattiin lähtöportti. Ensin tarkistettiin passi ja viisumit hyvinkin epäluuloisesti (mustilta miehiltä). Paria poikaa kuumotettiin kun heillä ei ollut viisumia ja soiteltiinkin ilmeisesti jonnekkin. He selittivät etteivät tarvi, kun ovat L-Afrikasta, eivätkä tarvinneetkaan. Passintarkastuksen jälkeen boarding passi piipattiin ja repäistiin kahtia. Siitä tulikin ongelma läpivalaistuksessa, jota ennen oli taas mies tarkistamassa passia ja lippua. Egypt Airin lippu on suunniteltu repäistäväksi, mutta minun lippuni oli mallia SAS, sillä olin saanut sen köpiksestä, missä EA:lla ei ole omia lippuja. Lipuntarkastaja ihmetteli repaletta ja kysyi missä toinen puoli lipusta on. Kerroin, että edellisellä pisteellä revittiin. Tarkastaja kävi nopeatempoisen ja tylyn sananvaihdon tämän edellisen pisteen kanssa ja päästi minut jatkamaan, läpivalaisussa ei kummempaa. Odotustilassa odotettiin hetki, jonka jälkeen alettiin päästää koneeseen. Tästä jonosta käytiin nappaamassa 5 mustaa isolaukkusta miestä uudelleen läpivalaisuun, miehet ihmettelivät kovasti tätä tomintaa. Minua ei vaivattu. Odotustilasta poistuttaessa syynättiin paperit jälleen hyvinkin tarkkaan, minun kohdallani mies tosin huitaisi jatkamaan, edes vilkaisematta papereita. Vielä koneen ovellakin oli passin tarkastus... Yhteensä esittelin passiani siis 4 kertaa tällä portilla.

Koneessa tarjoiltiin heti aamiainen, sämpylöitä, paistettua munaa, nakki ja makeaa riisipuuroa. Ruokailun jälkeen menin pitkäkseni, sillä ketään muita ei 3 penkin penkkirivillä istunut, nukuin muutaman tunnin ja heräsin vasta juoma ja pullatarjoiluun 1,5 tuntia ennen laskeutumista.

Koneesta ulos astuessani kuuman kostea ilma löi kasvoille, oli taas pakko hymyillä. matkatavaroiden noutotilassa oli pankkiautomaatti, josta sai vain 10gc seteleitä, ensimmäistä kertaa nostoani rajoitettiin setelien määrällä, maksimi oli 40. Sain rinkkani ja kävelin passintarkastukseen, jossa kuvan ottamisen ja sormenjälkiskannauksen jälkeen nainen ihmetteli miksi olen Ghanassa vain 1 päivän, sanoin jatkavani Togoon ja tulevani myöhemmin takaisin Ghanaan. Nainen kysyi seuraavaksi osaanko ranskaa? Vastattuani, että en, nainen kysyi naurahtaen miten aion selvitä Togossa? Taisin vastata hyvin tai jotain vastaavaa, jonka jälkeen sain passini.

1€=3gc

Lentokentältä Tudu-asemalle pääsin taksilla (20gc). Tudulla taksikuski näytti mistä lähtee autoja Aflaoon. Heti ulos päästyäni kuski tuli tarjoamaan kyytiä, kysyin hintaa ja 22gc kuulosti oikein hyvältä, otinkin etupenkkipaikan farmari Toyotasta. Rahastaja kyseli mistä olen, ei tiennyt missä Suomi on, kuten eivät tienneet muutkaan miehet, olin kuulemma ensimmäinen jonka olivat tavanneet tästä maailmankolkasta. Minulla ei ollut tasarahaa, joten vaihtorahoista piti neuvotella, sillä tuloksella, että rahastaja antoi itselleen 1gc:n uudenvuodenlahjan. Kun autossa oli yhteensä 4 matkustajaa lähdettiin kohti Aflaota. Matka taittui välillä 140km/h vauhtia, mutta kuitenkin turvallisesti, järjettömiä ohituksia ei tehty. Toiset matkustajat ostivat matkalta leipää ja mangoja kuskilta englanniksi pyytämällä. Jos ranskankieleisillä alueilla tulee ongelmia kielitaidon kanssa on hyvä tietää, että Ghanaan on helppo palata, ymmärrän jotain jopa kun paikalliset puhuvat keskenään. Matkalla tien reunassa vastaan käveli täysin alaston nainen, kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.

Aflaossa noustessani autosta rahanvaihtajat iskivät kiinni, kertoen että rajalla ei voi vaihtaa rahaa, toiveeni oli, että tämä ei pidä paikkaansa ja rajalla on joku virallisempi piste, joten jatkoin matkaa, automaattiin en uskonut, sen verran alkeellinen oli raja-asema. Häsläri opasti minut Ghanan puolen check out mökkiin, jossa täytin maahantulokaavakkeen, heillä ei ilmeisesti ole maastalähtökaavakkeita. Kaavaketta tarkastanut nainen kehui hiuksiani, jolloin viereinen miesvirkailija kysyi naiselta aikooko hän mennä naimisiin kanssani, nainen sanoi että ei, hän vain kehui hiuksia. Sain passini ja kaavakkeen, kiitin ja kävin vielä hakemassa leimat ja jättämässä kaavakkeen paikan pomolle.

Seuraavaksi häslärin opastamana rajan yli ja Togon check in pisteelle, rahaa ei tosiaankaan voinut vaihtaa missään virallisesti. Häsläri kuitenkin huitoi paikalle rahanvaihtajan Togon puolelta ja sain vaihdettua 30€ 15000:ksi CFA:ksi. Oikean kurssin mukaan minun olisi pitänyt saada 19500 cfa:ta (1€=655cfa), joten melko mukavat välityspalkkiot kaveri sai, ei ollut kuitenkaan vaihtoehtoja. Viikon viisumi maksoi 10000cfa, häsläri halusi vaihdella rahojani sopivammaksi, sillä tarvin pientä rahaa ties mihin. Annoin tämän tapahtua, väsytti niin ettei jaksanut kinata. Sen verran kuitenkin, että kun 5000cfa oli muuttunut 3000cfa:ksi, josta sähläri oli antamassa leimamaksuna 1000cfa:ta viisuminantajalle, pysäytin hänet ja otin rahani takaisin ja aloin kysellä mihin 2000 oli hävinnyt, tyyppi näytti epämääräisiä tyyppejä jossain pöydäss ja kertoi, että minun täytyy maksaa heille 2000, en tiedä oliko hän muka maksanut tämän jo vai oliko hän muuttanut 5000 setelin kätevästi 1000 ja 2000 cfa:n seteliksi, joilla voin maksaa näihin pisteisiin ja ottanut itselleen 2000 palkkion. Olin niin väsynyt, etten jaksanut alkaa sen enempää tappelemaan, vaan hyväksyin tappioni. Viisumin myöntänyt mies ei pyytänyt mitään lahjusta (leimamaksua).

3000 saatuani olin väsyneessä mielessäni keskittynyt siihen, että näiden täytyy riittää mopokyytiin ja niistä ei saa luopua. Mopoille päästyäni kysyinkin pääsenkö 3000cfa:lla hotellilleni. Tämä sopi kuskille ja lähdettiin matkaan. Matkalla tajusin, että olin lukenut, että matka maksaa 300, ei 3000! En alkanut tätä enää uudelleen neuvotella, se olisi ollut kaupankäynnin pyhien tapojen vastaista. Eipä tuossa väsyneessä rajasekoilussa tullut hävittyä, kuin reilut 10€, valkoisen miehen velkaa on vielä jäljellä.

Mopo lähti ajamaan rannalta pitkälle kaupunkiin, jolloin aloin kysellä tietääkö hän mihin on menossa, sillä tiesin hotellin olevan lähellä rantaa. Englantia ei käytetty mutta selvisi, että ei. Sitten kyseltiin paikallisilta, kirjoitin hotellin nimen lapullekkin, mutta kukaan ei tiennyt. Tuskin kaikki osasivat lukea ja ei minun ranskankielenlausumisenikaan ole maailman parasta luokkaa, mopokuski ei osannut lukea. Koitin päätellä kartasta missä ollaan ja ajatinkin mopon takaisin rantaan ja yhdelle pikkukujalle, jossa päättelin hotellin olevan. Ei ollut. Harkitsin menoa johonkin toiseen paikkaan, mutta jos kaipaan jeesiä johonkin, niin olis kiva, että tässä ensimmäisessä hotellissa puhuttaisiin englantia, turistien suosimassa Le Galionissa puhutaan.

Kysellessämme taas paikalliselta tietääkö hän missä Le Galion on, viereemme pysähtyi maasturi, jonka etupenkiltä valkoinen mies huikkasi tarvinko apua, sanoin että etsin Le Galionia, jolloin mies pyysi hyppäämään kyytiin. Selvisi, että hän on californialainen sotilas (siviilit päällä) ja matkalla palaveriin pomonsa kanssa. Vaikka kiire oli, niin kaveria pulassa pitää auttaa. Erik kehui englanninkielentaitoani ja rohkeutta matkustaa yksin täällä, olisi mielellään tarjonnut lounaankin, mutta nyt oli kiire palaveriin. Hotellilla kiitin ja hän pyysi soittamaan jos joudun ongelmiin, kiitin tästäkin ja lähdin sisälle, erittäin ystävällinen mies.

1 kommentti:

Siina kirjoitti...

Melkosta häslinkiä, ei ois ihan mun juttu. Mutta selvästi hommat etenee ko jaksaa värkätä, hyvä!