Đông Hà

Savannakhetissa luin uudestaan aikataulun ja huomasin, että myös 22.00 menee paikallisbussi Dong Haihin(90k). Tarkastettuani, että siinä on päätuet, eli se ei ole samaa mallia, kuin päivällä menevät paikallisbussit rajalle, ostin lipun, siinä toivossa, että saan nukuttua yön. Odottaessa ostin hyvät in-ear-nappikuulokket rikkoutuneiden tilalle (50k).

Bussi olisi ollut hyvä, ellei sitä olisi ahdettu täyteen tavaraa (rahtiläjä alkaa puolesta välistä bussia, etuosassakin oli käytävä täynnä ja myös useimmat jalkotilat. Minä olin kiitollinen, sillä bussin säätäjä äijä huitoi minut ensimmäisenä jonon ohi sisään, että pääsi paikalle johon jalkani mahtuvat, tämän jälkeen pienemmät paikalliset änkesivät sisään tappelemaan kohtuullisista paikoista. Bussissa tietenkin poltettiin sisällä ikkunat kiinni, enkä mää oo koskaan osannut nukkua tupakansavussa, joten tuli valvottua aina rajakaupunkiin asti (toki nukkuma-asentokaan ei ollut paras mahdollinen), johon saavuimme hieman kolmen jälkeen. Bussi laitettiin parkkiin ja osa paikallisista lähti jonnekkin taloon/ravintolaan sisälle, minäkin kävin jalottelemassa ja kun palasin bussiin paikallinen vierustoverini makasi poikittain penkeillämme. En kuitenkaan herättänyt häntä vaan pistin levyksi käytävällä olleiden pahvilaatikoiden päälle, paikkaan jossa bussin säätäjä äijä oli nukkunut melkein koko matkan ajan. Olin melkein nukahtamassa, kun hän kuitenkin tuli takaisin ja näytti, että meneppä omalle paikalles. Sain nukuttua ehkä tunnin istualteen, kunnes tuli lähtö kuuden aikoihin, bussi ajoi rajalle ja kaikki lähtivät uloskirjautumisluukulle, virkailijat ottivat passit ja kertoivat, että saamme ne takaisin seitsemältä kun raja virallisesti aukeaa, myös toinen Vientianesta tullut sleepperi oli odottamassa rajan aukeamista. Useimmat paikalliset laittoivat taas 10k passin väliin valvojille, en ymmärrä edelleenkään miksi, Thaimaa/Laos rajalla kaikkien setelit palautettiin passin mukana, nyt ne näyttivät kelpaavan. Väsyneenä kylmästä täristessä kaduin oikeasti hieman (mutta vain hetken), että olin lähtenyt pohjoista kohti, vaikka päällä oli farkut ja fleecetakki palelin, lämpötila oli varmaankin vain reilussa kymmenessä asteessa, ei oo ihmisen keli... Seitsemältä alkoi vipinä armottomassa avohäröpallossa, kun passeja jaettiin takaisin, minä sain omani ensimmäisten joukossa ja suuntasin kohti Vietnamia, jossa sain ilman kyselyitä 15 päivän leiman, olihan minulle jo aiemmin myönnetty tällainen leima, joten virkailijoiden ei pitänyt tarkistaa mistään. Sain muuten alennusta Laosin viisumista Thaimaasta tullessa, kun virkailija pyysi maksua, kysyin 30$? ja hän vilkaisi passia, Finland yes. Jo silloin jäin miettimään, että eikö se oo aina ennen ollut 35$ ja tarkistettuani netistä se on 35$ suomalaisilta.

Odottaessani bussin lähtemistä vaihdoin kippini dongeiksi rahanvaihtajanaisten kanssa, ensin tarjottiin 2 kurssia, mutta muistaakseni oikea oli jotain hieman yli 2,5, joten tarjosin 2,5:ttä, tämä kelpasi, mutta nainen yritti ensin huijata ja paineli laskimeen 2,05, summa näytti liian pieneltä, joten tarkistin ja nainen jäi kiinni. Näytin, etten pitänyt tästä ja otin rahani takaisin, mutta vaihdoin ne kuitenkin hetkeä myöhemmin 2,5 kurssilla, nainen koitti edelleen huijata ja antoi vain 800kD, kun olin antanut 350kK, näytin, että lisää ja hän antoi 50kD, näytin edelleen, että lisää ja nainen antoi närkästyneenä vielä 20kD, annoin hänen pitää puuttuvan 5kD. Vaihdoin vielä 40kK samalla kurssilla toisen naisen kanssa, kun olin unohtanut nämä rahat. Tarkistin nyt kurssin netissä ja yllätyin, sillä virallinen kurssi Xe.comin mukaan on 2,426, toki molemmat valuutat ovat suljettuja (niitä ei voi vaihtaa virallisesti maan ulkopuolella), joten virallinen ja todellinen maan sisällä oleva kurssi voi olla hieman eri, joka tapauksessa olin tyytyväinen saamaani kurssiin.

Lähdettyämme liikkeelle, meidät pysäytti jonkinmatkan päästä poliisi, joka tuli vilkaisemaan sisälle ja sanoi häslärille, että ei näin, tämä levitteli hieman käsiä ja poliisin lähdettyä kävelemään takaisin pisteelleen, otti paperin ja laittoi sen siään pari seteliä ja juoksi poliisin luokse, pääsimme jatkamaan samantien matkaa, ongelma siis oli, että bussi oli täynnä tavaraa, käytännössähän bussia siis käytettiin kuorma-autona ja tuskin mitään tulleja tai vastaavaa maksettiin. Pian pysähdyimme isommalle valvontaasemalle ja katolla ollutta lastia jouduttiin purkamaan ja poliisi tutki lastia, ainakin aseman sisälle kannettiin useampi kilo sipuleita yhdestä säkistä, muuta en nähnyt. Päästyämme jatkamaan täältä, jouduimme jonkinmatkan päästä pysähtymään taas vähän pienemmälle asemalle. Tällä kertaa tehtiin perusteellisempaa tutkimista ja laatikoita ja pusseja revittiin auki. Yhdessä oli lasten farkkuja jotka selkeästi miellyttivät poliisipäälikköä, joten säkki kannettiin aseman eteen, jossa muutkin poliisit tutkivat sisältöä, en tiedä veivätkö mitään, sillä en nähnyt kunnolla, säkin omistaja (vastaavia säkkejä oli paljon, selkeästi myyntiin menossa) oli myös neuvottelemassa ja kävi välillä sisällä, en tietenkään ymmärtänyt keskustelua. Lopulta näytettiin pääsevän ratkaisuun ja vaatteet omistanut mies näytti, että kantakaa takasin, mutta poliisipäälikkö näytti, että ei. Tässä vaiheessa omistaja alkoi kävellä aika rauhattomasti ympäriinsä, näki, että sisällä kiehui isosti. Hän tuli takaisin bussiin ja näytti ilmeisesti vaimolleen kolmea erittäin vittuuntuneen näköisenä, otti ilmeisesti rahaa ja lähti aseman sisälle, tämän jälkeen säkki kannettiin sisään ja matka jatkui kovan pulinan säestyksellä.

Minut jätettiin Dongha/Hue risteykseen ja ajelin kaupunkiin 3km mopotaksilla (20kD). Hyvän huoneen sain Thuy Dien vierastalosta (140kD), ilmastointikin löytyy, mutta ensimmäisenä selvitin miten sen saa pois päältä... Vanhahko hotellin opas kertoi DMZ kierroksesta, tämän takia olin tähän kaupunkiin tullutkin, Huesta tehdään bussireissuja samoihin kohteisiin, mutta täältä saa lähes samalla rahalla oman mopo-oppaan, joka voi olla parempikin, kuin massareissun vetäjä, ainakin kierros on varmasti vapaampi ja informatiivisempi, kuin 10min/kohde ottakaa valokuva tyylillä. Opas sanoi heti, että kaikkia kohteita ei voi käydä yhtenä päivänä, bussiretket kuitenkin näin tekevät...

Aivan kuten lähes aina uudessa paikassa kävelin ensimmäisenä päivänä vain ympäriinsä.

Bongasin melkoisen kärmesviinapullon supermarketista. 50 litraa ja hinta 15 miljoonaa Dongia. Supermarketista löysin myös hienon ja laadukkaan Versacen vyön (150kD). Etsinkin torialueelta samanlaisen, sillä aina on hyvä tukea pienyrittäjää, mieluummin, kuin isoa supermarkettia, vaikka samaan hintaan päästäkseen piti hieman tinkiä, edellinen (tällä reissulla) Kuala Lumpurin Chinatownista ostamani Guccin vyö osoittaa hajoamisen merkkejä, ei tainnut olla aito...

Ensimmäinen on ihan perus tankki, mutta mikä tää toinen on? Ohjaamossa näytti olevan kaapelikela.

Herkkuja, pitkulapikkumunkkeja, erikoisempaa friteerattua hedelmäseosta ja jotain valkoisia pasteijoita, joiden sisällä oli jotain. Myyjä oli iloinen ja ystävällinen, kuten kaikki muutkin tähän mennessä, ennen olin lukenut, että täällä ollaan aika tylyjä turisteja kohtaan, ei onneksi pidä paikkaansa.

Illalla sovin vanhan oppaan kanssa, että teen ainakin yhden päivän (yli 100km) reissun DMZ:lle hänen kanssaan huomenna (400kD), todennäköisesti toisenkin, entisen jenkkien tukikohdan alueelle. Jonkin aikaa juteltuamme, osoittautui, että hän on Amerikansodan veteraani, etelän puolelta, juuri tältä alueelta, joten pitäsi olla mielenkiintoinen reissu edessä, hän lupasi esitellä esimerkiksi pohjoisen tunnelit perusteellisesti.

Laosin läpi

Otettuani mototaksin rautatieasemalle kävi tuuri, sillä juna oli juuri lähdössä ja sain ostettuan lipun Dong Haihin. Menin junalla sillä olin kuullut, että maisemat ovat upeat. Ihan hienolta rannikko näyttikin, mutta ei ihan sitä mitä olin odottanut. Toki sumea ikkuna ja lievä krapula saattoi vaikuttaa asiaan. Junassa tapasin 20-vuotiaan vietnamilaisen tytön, jonka kanssa tuli juteltua melkein koko matkan ajan, paljon aikaa meni siihen, että ymmärsimme toisiamme, sillä jos oikein ymmärsin hän ei ollut käyttänyt englantia juuri lainkaan, vaan oppinut sitä vain koulussa, joten ääntäminen oli usein pahasti pielessä, mutta hänen kirjoitettuaan vaikeat sanat, ymmärsin paremmin. Hän myös lauloi muutamia vietnamilaisia lauluja ja kertoi tarinan, oikein mukava matka. Yhdessä vaiheessa eräs mies meni nukkumaan penkkiemme alle lattialle bambualustan päälle, aivan kuten monet muutkin paikalliset tekivät, sillä vaunu oli 3. luokkaa ja penkit puuta.

Dong Haissa satoi, joten koitin selittää taksikuskeille, että haluasin mennä linja-autoasemalle, mutta he eivät ymmärtäneet tai sitten eivät olleet kiinnostuneita lähtemään lyhyelle matkalle. Otinkin mototaksin, joka tajusi heti minne halusin ja suostuin 20kD hintaan suoraan, sillä arvostin, että kuski ei aloittanut jostain älyttömästä hinnasta. Kesken matkan kuski hidasti ja viereen tuli joku matkatoimiston äijä, joka koitti tarjota palvelujaan, mutta sanoin, ettei minulla ole aikaa mihinkään ja haluan vain asemalle ja näytin kuskille, että kiihdyttää vauhtia, jonka hän tekikin. Asemalla kuski näytti minibussia ja minä kysyin naiselta hintaa, hän näytti 100kD seteliä, sanoin ei ja lähdin sisälle etsimään lippukojua tai vastaavaa, nainen tuli perässä ja puolitti hinnan, johon suostuin. Päästyäni minibussin sisään toinen nainen tuli myymään vesipulloa, kysyin hintaa, joka oli 10kD, sanoin ei kiitos, ja jälleen hinta puolittui.

Lao Baossa Vietnamin puoleisella rajalla luulin ensin menneeni väärälle puolelle, sillä kukaan ei ollut luukulla, joten kiersin rakennuksen toiselle puolelle jonottamaan, mutta luukulla minulle kerrottiin, että olen väärällä puolella ja kehotettiin kiertämään takaisin. Taaskaan luukulle ei tullut kukaan, mutta koputettuani passilla pöytää, tulopuolenvirkailija vaihtoi nyrpeänä minun puolelleni ja sain poistumisleiman. Laosin puolella meinasi tulla ongelma, sillä ensimmäistä kertaa viisumimaksu pyydettiin Kippeinä (300k kip). Rahavyöstäni löytyi juuri sen verran ja sain viisumin, rahanvaihto oli mennyt jo kiinni. Tarvitsin Laosin rahaa jatkoa varten, joten onneksi löysin automaatin, joka ei kuitenkaan hyväksynyt kuin mastercardin, ensimmäinen kertaa näen tällaisen automaatin. Mutta onneksi muistin varakorttini (mastercard) tunnusluvun ja sain nostettua miljoonan. Yöksi jäin rajakaupunkiin, sillä oli jo myöhä.

Seuraavana päivänä pakkasin rinkan ja ajelin bussilla Ban Dongiin, jossa oli tarkoitus olla yötä, mutta paikka osoittautui niin pieneksi kyläksi, ettei siellä ollut vierastaloa. Jätinkin rinkan kauppaan, josta ostin vettä ja höyrytettyä maissia ja lähdin etsimään sodanaikaisia tankkeja, joiden takia olin tänne tullut. LP kertoi, että ne löytyvät jostain lähiviidakosta, mutta kirjan ilmestymisen jälkeen oli perustettu museoalue kylän reunalle, joten enää viidakkoon ei tarvi lähteä.

Pommeja ja alasammutun lentokoneen raato.

Käsittääkseni jenkkitankki

Sotaromun jälkeen menin tienvarteen istumaan ja odottamaan kyytiä Seponiin, joka on seuraava isompi kylä. Huesta Pakseen matkalla ollut bussi poimi minut kyytiin 20k hintaan, tuplahinta paikallisbussiin verratuna, jolla olin tullut rajalta samanpituisen matkan.

Seponissa oli useampikin vierastalo ja sain hyvän huoneen (50k). Ahdettuani mahan täyteen pappayasalaattia, stickyriisiä, kanaa ja sianmaksaa lähdin kävelemään 5km päähän katsomaan vanhaa Xeponia, jonka jenkit pommittivat kivikaudelle, sillä se oli tärkeä osa Ho Chi Minh reittiä.

Kuva sillalta, joka on rakennettu Neuvostoliiton avustuksella 1987.

Xeponissa ei ollut kovin paljoa nähtävää, matka oli parasta pitkin maaseutua. Vanhan temppelin pihalla oli tämä puun valtaansa ottama hautakivi, ehkä vainajasta pulppuaa vielä kuolemansakin jälkeen elinvoimaa.

Seponin marketti, päätie ja UXO:ista valistava kyltti.

Paikallisbussin katolla vuohia ja kuskin ovessa Ronaldon naama. Seponista jatkoin sawngthaewilla Savannakhetiin, jossa olin taas yhden yön, ennen Thaimaan puolelle siirtymistä.

Vierastalon parvekkeella piti juoda yksi Beer Lao, kuten Laosissa kuuluu, vaikka alkoholia tuskin tulee muuten nautittua lähiaikoina.

Attapeu

Vietin ensimmäiset pari Lao-yötä Paksessa. Viime kerrasta kaupunki on jonkin verran muuttunut. Tuttu vierastalo oli sulkenut ovensa ja vietnaminkielisiä kylttejä (ruokapaikkoja jne..) oli tullut lisää. Banaanipannukakku väylä hieman houkutteli jatkamaan etelään ja Don Detille, mutta sinne on kuulemma nykyään vedetty sähköt ja kaikki, joten päätin jatkaa kohti itää.


Näitä lisätuoleja löytyy joka bussista, riippumatta siitä onko matkan pituus 3 vai 24 tuntia. Tälläkertaa niitä ei tarvittu, sillä koko 5 tuntisen matkan aikana Attapeuhun bussi ei tullut täyteen. Attapeun bussiasema oli jossain keskellä ei mitään, eikä paikalla ollut, kuin yksi tuktuk joka täyttyi hyvin nopeasti paikallisista, joten lähdin kävelemään kohti kylää. Pian näin kyltin Attapeu 6km, mutta onnekseni bussi tööttäsi takaani ja rahastaja huitoi kyytiin. Tällä kyydillä pääsin 4km eteenpäin ja nuudelikeiton jälkeen jatkoin kävelemistä. Pian löysin vierastalon, mutta 50k huone haisi ummehtuneelle, joten jatkoin matkaa. Toinen vierastalo oli ilmastoituja 80k huoneita lukuunottamatta täynnä, ilta alkoi hämärtää, rinkka painaa, eikä minulla ollut kunnollista käsitystä missä keskusta on, joten palasin ensimmäiselle vierastalolle, jossa vietin ensimmäisen yön.


Helikopteri joka laskeutui "lentokentälle", kun kävelin toisena päivänä kohti keskustaa etsien uutta yöpaikkaa. Sisältä tulleet ihmiset jatkoivat nopeasti matkaa minibusseilla jonnekkin.


Soukomphone vierastalon huone, jonka löysin jonkin aikaa käveltyäni. (30k)


Tilattuani kahvin sain tämän asetelman, vasemman puoleisessa lasissa jääteetä. Kahvi tippuu tuosta lasin yläpuolella olevasta suodattimesta hitaasti makean maitosiirapin päälle. Maitosiirappi on Laosista ennestään tuttua ja kahvi tarjoillaan aina sen kanssa, ellei erikseen sano, että haluaa kahvin mustana, mutta tuo, että kahvi suodattuu pöydässä on uutta. Kahvi oli hyvää, kuten odottaa saattaa, onhan alue tunnettu kahvistaan, jota ranskalaiset alkoivat alunperin täällä kasvatuttaa.


Toisena päivänä kävelin ympäri Attapeuta ja kävin myös joen toisella puolella lautalla. (1k)



Kylänraitti joen toiselta puolelta ja vanha ajopeli, kunnioitettavasti edelleen rekisterissä.

Kolmantena päivänä vuokrasin skootterin (90k) ja lähdin kohti Pa-Amia. 30km matka taittui hitaasti ajellen ja maaseutua ihaillen.


Pa-Amissa ja tällä alueella muutenkin on kulkenut Ho Chi Minh reitti Amerikansodan aikana. Siltä ajalta on säilynyt tämä vanha venäläisvalmisteinen ohjustenlaukaisualusta ja ohjus.


Pa-Amista jatkoin jonkin matkaa soratietä kukkuloille. Komian näköstä maisemaa ja historiallista, kun tietää, että täällä Vietkong kulki reilut 40 vuotta sitten. Edelleenkään ei ole täysin turvallista kävellä maastossa, sillä jenkit kylvivät tänne, kuten muuallekkin Laosiin paljon pommeja, joista 30% ei räjähtänyt. Laos on maailman pommitetuin maa.


Pa-Amiin palattuani söin friteerattuja banaaneja ja kylmän vihanneskeiton lounaaksi. (5k)

Paluumatkalla skootterista puhkesi eturengas. Onnistuin pysähtymään kaatumatta, mutta edessä oli pitkä talutusmatka. Ensimmäiseksi piti päättää suunta, lähdin takaisin päin. Melko pian löysin bambumajan, jossa näkyi työkaluja, ilmeisesti pieni korjaamo. Majassa ollut nainen kuitenkin puisteli päätään, kun pysähdyin ja näytin rengasta, isäntä ei ilmeisesti ollut kotona. Jonkinmatkaa talutettuani auringon paahtaessa päätin, että voin ihan hyvin ajaa todella hitaasti, kunhan istun mahdollisimman takana. Muutaman kilometrin päästä löysin taas pienen korjaamon jonka isäntä oli kotona ja nyökkäsi, kun näytin rengasta. Renkaassa ei ollut sisäkumia, vaan rengas oli täytetty jollain nesteellä ja mies avasi renkaan päätä puistellen, sisällä oli jotain heinämössöä. Mies pesi renkaan ja vanteen, sekä laittoi renkaan sisään sisuskumin. Korjaus kustansi 30k ja pääsin jatkamaan matkaa.

Korjaamon pihalla näin ison tyynyrin, jonka alla oli pieni tuli ja yläpuoleela vesikaukalo, johon isäntä kävi välillä lisäämässä vettä. Suljetusta systeemistä lähti putki BeerLao pulloon vesikaukalon alapuolelta. Sisällä majassa emäntä suodatti rankkia kanisterista toiseen kangasrätin läpi. Korjaamon/kaupan lisäksi yritteliäs nuoripari pyöritti selkeästi myös pientä laolao tislaamoa.

Ajelin takaisin Attapeuhun ja jatkoin matkaa vielä toiseen suuntaan lähemmäs 50km, mutten löytänyt kartasta bongaamaani vesiputousta. Matka oli kuitenkin hyvin leppoinen. Lapset olivat päässeet koulusta ja huiskuttivat iloisesti, kun ajoin ohi, osa tervehti laoksi ja osa englanniksi.


Laosin ja Vietnamin toveruutta ylistävä muistomerkki.

1k = 1000kip 10 000kip = 1€

Vientiane

Luang Namthan ainoa bussi Vientianeen lahtee 8.30, joten taas piti jaada yöksi. Illalla mahaa alkoi vaantaa ja huomasin sen olevan melko turvoksissa, tulikin oksennettua kaikki pihalle mita olin syönyt Namthassa. Taman jalkeen alkoi ravaus sangyn ja vessan valilla, vessan ovella miettien kumpi paa on talla kertaa kiireellisempi. Myös kuume nousi 38:aan ja jalkoja sarki, joten yölla ei tullut nukuttua paljoa ja oli selvaa, etta seuraavana aamuna en tule nousemaan 20 tunnin bussikyytiin. Laakkeeksi aloitin Ofloxacin kuurin. Seuraavana aamuna olo oli edelleen huono, mutta paranemaan pain. Ilta-paivalla enaa jalkoja sarki perkeleesti, olo oli heikko, eika ruoka maistunut, joten paatin kokeilla jo seuraavana aamuna matkan jatkamista.

Illalla en saanut oikein unta, varmaankin koska olin maannut koko paivan sangyssa, joten nukuin aamulla pommiin. Ehdin kuitenkin 8.15 linja-autoasemalle, josta luulin bussin lahtevan. Tama oli kuitenkin vain lahikyliin menevien bussien ja minibussien asema, varsinainen asema oli 10 kilometrin paassa. Kun tuk-tukinkin etsimiseen meni hetki, saavuin linja-autoasemalle vartin myöhassa ja bussi oli jo lahtenyt. Matkaan oli kuitenkin paastava, joten nousin Luang Prabangin bussiin, joka lahti yhdeksalta. Lippukojun poika kertoi, etta voisin vaihtaa samana iltana Prabangissa Vientianen bussiin, tata kylla vahan epailin, mutta suunta oli jokatapauksessa oikea. 100 kilometria ennen Prabangia bussi pysahtyi taas tauolle ja hieman hammastyin, kun minulta tultiin kysymaan olenko menossa Vientianeen. Vastattuani yes minut ohjattiin toiseen bussiin, jonka olimme matkan varrella ohittaneet, silloin naureskelin, etta tassa sita mennaan paikallisbussilla V.I.P. bussin ohi. Olin jo maksanut 80k kyydista Prabangiin ja nyt minulta pyydettiin 100k lisaa. Namthasta Vientianen lippu olisi maksanut 150k tai 160k, joten pari ylimaaraista torkun painallusta tuli maksamaan muutaman kymppitonnin.

Matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Takanani oleva lapsi ja vieressani istunut tyttö tulivat matkasairaiksi. Normaalisti tama pussiin oksentelu ei juuri hairitse, mutta kun olin itse halaillut edellispaivana posliinia urakalla, piti laittaa napit korville ja keskittya maisemien katseluun. Pimean tultua aloin jo kirota tata istumista, nukkumaankaan ei pystynyt, silla bussi pomppi ja mutkitteli jatkuvasti, kipea niska ei auttanut asiaa. Ennen puoltayöta pysahdyimme syömaan ja itsekin söin riisiannoksen, vaikka ruoka ei edelleenkaan oikein maistunut. Yhden jalkeen onneksi nukahdin ja herasin kunnolla vasta 50km ennen Vientianea.

Vientianeen saavuttaessa olin hyvin tyytyvainen. Reilut 20 tuntia tekivat tasta matkasta pisimman bussimatkani ja tata ennatysta en tule ihan heti rikkomaan, ainakaan Laosissa, sen verran hajottava kokemus se oli. Paremmat oltavat minulla kuitenkin oli, kuin niilla jotka joutuivat istumaan kaytavalla selkanojattomilla muovijakkaroilla, silla kaikille ei riittanyt penkkeja. Muistin lukeneeni, etta linja-autasemalta on yli 4km keskustaan, joten suostuin maksamaan 10k jaetusta tuk-tukista. Matkaa oli kuitenkin vain kilometri, joten olishan tuon voinut kavella. Löydettyani huoneen 60k Kipilla kavin suihkussa ja suuntasin patonkikojun kautta pyöralla Thaimaan lahetystölle hankkimaan viisumia (pyöran vuokra 10k/paiva), silla matka on tarkoitus paattaa reilun parin viikon rantalomaan Ko Phanganilla. Lahetystölla olin 8.25, juuri kun se avattiin ja sain silti numeron 52. Jonottelu ei silti kestanyt kuin reilun tunnin, jonka jalkeen suuntasin jo erittain vasyneena takaisin majapaikkaan nukkumaan. Ilta-paivalla kavin hieman kiertelemassa torilla ja muutenkin kaupungilla.

Keskiviikkona-aamuna vuokrasin taas pyöran ja kavin tutustumassa Kaysone Phomvihane memorialiin (5k), joka oli paljon mielenkiintoisempi, kuin olin ajatellut. Paljon historiaa ja tietoa laoista. Taman jalkeen poljin lahetystölle ja hain passin takaisin, seka ostin lipun Khon Kaenin bussiin (50k).

Muang Sing

Jinghongista tulin suoralla bussilla Luang Namthaan. Namtha vaikutti juuri sellaiselta backpacker ghetolta kuin olin odottanut. Joka paikka taynna majapaikkoja ja iltatorikin oli uusiorakennettu oikein natiksi, jotta turistit viihtyvat. Busseja Singiin ei kuitenkaan enaa mennyt, joten jain yoksi. Majapaikassa ilmeni ongelma johon en ollut ennen tormannyt, pesuhuoneeseen ei tullut kuin kuumaa vetta. Majatalon emanta ei osannut korjata ongelmaa, joten taytin saavin kuumalla vedella aamua varten ja pyrin ottamaan nopean suihkun, silla kesti hetken, etta vesi muuttui tulikuumaksi.


Maha alkoi kurnia n. 5 minuuttia siita, kun paa tajusi olevansa Pappaya salaatin kotimaassa.

Aamulla ajelin parin tunnin minibussimatkan Muang Singiin. Ei tamakaan nyt varsinaisesti ole turistireitin ulkopuolella, mutta ainakin nain hiljaisella kaudella huomattavasti miellyttavampi ja aidompi, kuin Luang Namtha.


Loysin mukavan huoneen 30k kipilla.


Huoneessa on oma pesuhuone


Ja oven ulkopuolelle sai riippumaton, paatin jaada heti kun nain hyvat kiinnityspaikat, vaikka huone oli nakematta...


Nakyma riippumatosta

Olin ajatellut tehda taalla trekin vuoristokyliin, mutta hetki hetkelta tulin toisiin ajatuksiin. Vaikkei naita reitteja kuljekkaan samanlaisia massoja, kuin Namthassa, niin silti tama tuntui liian tehdylta turistijutulta. Paljon parempi keino olisikin vain pysahtya johonki lahes nimettomaan kylaan ja tehda omatoiminen trekki lahialueelle. Myoskin riippumaton mukavuus ja 3 paivan retkesta pyydetty 750k hinta vaikutti paatokseen.

Singissa tuli lopulta vain rentouduttua ja kaveltya lahialueilla. Mukava pikkukyla, vaikka taalla tulikin syotya kaksi huonointa pappaya salaattia ikina, toisessa mausteet eivat olleet sinne painkaan ja toisessa pappayaa ei oltu viitsitty raastaa kunnolla, vaan se oli jatetty osittain lastuiksi, tama majatalon ravintolassa. Myoskin kylassa syomani Laab oli lahinna vain paistettua jauhelihaa, torilta ostettuna sen sijaan herkullista. Pienta hairiota aiheuttivat ooppiumia kaupanneet mummelit jotka eivat halunnet tajuta, etten ole ostamassa vaan olivat jatkuvasti tyrkyttamassa tuotteitaan, ooppiumin ja kannabiksen lisasi he kauppasivat myos rannekoruja ja koristekolikoita.


Muang Sing fried noodle ja maisema



(1 Euro = 11k Kip)

Loppupuhe

Aika pistää ensimmäinen reissu pakettiin. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen puolet reissusta tuli vietettyä Thaimaassa. Pohjois-Laos ja lähes koko Vietnam jäi näkemättä. Tämä ei sinänsä kaduta, sillä ehtiihän sitä myöhemminkin. 4 maata/6 kuukautta oli liian tiukka suunnitelma. Toisaalta kyllä reissaamiseen ehti jo "kyllästyäkin". Nähtävyydet eivät herättäneet enää niin vahvoja elämyksiä ja uusi kaupunki alkoi näyttää hieman samanlaiselta, kuin se edellinen. Bussissa oli kuitenkin aina upeaa istua, nokka kohti uutta ja tuntematonta. Huomasin myös etten ollut enää aivan yhtä sosiaalinen ja innostunut uusista ihmisistä, kuin alussa. Toisaalta päivä päivältä vahvemmin alkoi tuntua, että "tämä on elämää" ja huomasin miettiväni jo uutta reissua.

Monet ovat kysyneet mikä oli paras paikka, kysymys johon on ollut lähes mahdotonta vastata, ehkä vastaus on Isaan. Ystävällisiä ja ihania ihmisiä, jotka ovat aitoja. Eikä mitään ole rakennettu turistien utopiaksi. Ruokakin oli reissun parasta. Vietnamista jäi eniten näkemättä ja sinne onkin pakko palata, kahdessa viikossa kiinnostus ehti vain herätä. Laos tuntui köyhemmältä versiolta Thaimaasta. Kambodza oli edelleen hieman sekaisin, khmerit tuntuivat myös olevan eniten rahan perässä. Tunne tosin johtuu lähes varmasti siitä, etten poikennut ns. Backpacker-reitiltä, kuin Anlong Vengiin. Historialtaan Kambodza oli tietenkin reissun ylivoimaisesti paras maa ja kuukausi menikin lähinnä historian perässä.

Englanninkielen taito ja etenkin uskallus puhua kehittyi hurjasti matkan aikana. En mää vieläkään mitenkään hyvää englantia puhu, mutta puhunpahan kuitenkin. Tärkeintä on että ujous on hävinnyt, enkä jää enää miettimään vaan höpötän menemään.


Toteutunut reitti

Vang Vieng

Eilen yritin vuokrata skootterin. Vuokraus osoittautui kuitenkin mahdottomaksi ilman passia, joka on Thaimaan lahetystossa. Yksi mies oli jo hyvaksymassa mun henkkarit pantiksi, mutta tarkistettuaan vaimon mielipiteen vastaus oli "only passport". Yksi nainen sanoi, etta hyvaksyy 1000 dollaria pantiksi, mutta yllattaen mun taskusta ei loytynyt ihan niin paljoa. Vang Viengissa mikaan ei ole muuttunut, iltaisin villeja juhlia halpojen amparien voimalla ja paivisin ihmiset parantelevat oloansa Frendit/Simpsonit-levyttelyravintoloissa tai jatkavat juhlimista tubeillen baarista toiseen ylajuoksulla. Toissapaivana tuli maistettua kaarmeviinaa, maistui pontikalle. Jai vahan harmittamaan, etten saanut vuokrattua skootteria, silla olisi tehnyt mieli menna katsomaan kaukaisempia luolia, kuin viimeksi. Nyt olen jo Vientianessa ja parin tunnin paasta takaisin Thaimaassa. TJ 30.


Katosta roikkuu heikkovatsaisille oksennuspusseja. Kieltamatta muakin vahan jannitti, kun kuski kaahasi turhia hidastelematta yli 90 asteen mutkiin vuoristotiella.


Bucket bar

Vientiane

Udon Thanista ei sen kummempia, ihan mukava kaupunki, mutta isompi, kuin Khon Kaen ja enemman lankkareita. Siella tuli kaytya yleison pyynnosta myos parturissa, mitahan maa ajattelin, kun kavin just ennen lahtoa leikkauttamassa tukkani Suomessa, taalla homma osataan yhta hyvin ja hinta on "hieman" pienempi (150b). Taalla oon ollut muutaman paivan ja huomenna lahden Vang Viengiin. Pohjoisemmaksi en lahde, silla matkaaminen Pohjois-Laosissa on hidasta ja matkaa on jaljella enaa kuukausi (yhyy), jonka haluan viettaa Thaimaassa.


Pitihan naitakin maistaa, hyyteloity kookospahkina jalkiruoaksi.


LAO national culture hall.



Nuudelisoppaa.


Mekin halutaan!


Pha That Luang



Patuxai

Khon Kaen

Rajanylitys ei tuottanut ongelmia, vaan käytössä oli ilmeisesti 48 tunnin sääntö (Tämän verran voi ylittää). Savannakhetiin jatkettiin ruotsalaisten kanssa (3 takimmaista China beachin kuvassa) epämiellyttävällä 7 tunnin bussikyydillä. Bussista eivät menneet vaihteet päälle puolessa välissä ja aloinkin jo harmitella, että kuinka pitkä matka tästä tulee, sillä vaihdelaatikkoa ei korjata hetkessä. Muutaman pysähdyksen jälkeen matka kuitenkin jatkui, joten ilmeisesti kyseessä oli kytkin. Savannakhetiin päästyämme kävimme syömässä ja päätimme mennä hierontaan (35 000k/h). Hieronnan jälkeen lähdimme etsimään majapaikkaa, joka osottautui yllättävän vaikeaksi kymmenen aikaan illalla, lopulta löysimme paikan missä oli kaksi kahden hengen huonetta ja majoituimme sinne. Aamulla ruotsalaiset jatkoivat Vang Viengiin, jota olin suositellut, sillä kaverit aikoivat bailata koko 8 kuukauden matkansa. Minä vietin päivän Savannakhetissa ja tulin tänne Khon Khaeniin eilen. Tänään kävin ostamassa 2gb mp-3 soittimen (800b) ja kameran (Nikon coolpix L18 4490b). Kamera on saman merkkinen kuin vanha kamerani, mutta parempi ja uudempaa mallia, joten olen tyytyväinen ostokseen, lisäksi siinä on maailman laajuinen takuu. Lisäksi mukaan tuli hyvä suoja, joten näytönkin pitäisi pysyä ehjänä. Olen aina pitänyt helteestä, mutta tämän hetkinen 38 astetta alkaa jo riittämään...


Etsin lähes tunnin pesulaa, luovutettuani ja lähdettyäni kävelemään majapaikalle, löysin yhden paikan, tyytyväisenä käännyin seuraavalle kujalle ja näin tämän kadun. (Täynnä pesuloita)



Savannakhet on Laosin toiseksi suurin kaupunki (kuva pääkadulta)

Khon Kaen

Vang Viengissa kavelin bussiasemalle, josta ei kuitenkaan lahtenyt kuin V.I.P. busseja, joten menin tienvarteen odottamaan paikallisbussia. Puolen tunnin odottelun jalkeen bussi saaapui ja ojensin rinkkani katolla olleelle apupojalle. Olin jo astumassa sisaan, kun kuski naytti toista rinkkaa ja kysyi voinko nostaa senkin, koska han on niin lyhyt. Paadyin nostelemaan kaikkien lankkareiden rinkat bussin sisalta, jotta sinne saatiin enemman tilaa. Matka oli toyssyinen ja iskarit paukkuivat pohjaan jatkuvasti, pari kertaa bussi hyppasi niin, etta nousin penkista ilmaan. Yhdella pysahdyksella apupoika ojensi minulle puolikkaan jaateepullon kiitokseksi. Samalta linja-autoasemalta jonne saavuin, lahti busseja Udon Thaniin 80 bahtin hintaan, joten paasin helposti jatkamaan matkaa. Odotellessa soin 5 taytettya patonkia 11k hintaan, Vieng Vangissa yksi patonki, jossa oli hieman enemman taytetta maksoi 10k. Vientiane vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta paikalta. Muistutuksena kommunismista, jokaisen viraston seinalla oli Laosin lipun lisaksi valtava punainen lippu, jota koristi sirppi ja vasara. Rajanylitys sujui helposti ja sain kuukauden oleskeluluvan Thaimaahan. Olin bussin ainoa lankkari ja kun kuskit huomasivat minut Udon Thanissa, alkoivat kaikua innostuneet falang huudot. Pihalla kuskit piirittivat minut, pari tuli aivan iholle ja jokainen tarjosi kyytia, sitkeinkin kuitenkin luopui, kun sanoin hieman lujempaa ja vakavana "no". Linja-autoasemaa vastapaata loysin huoneen 180 bahtilla, joten siitä oli helppo jatkaa eteenpain. Kavin kiertelemassa Udonia ja ostamassa uuden mp3-soittimen hajonneen tilalle. Taalla huomaa taas, etta Thaimaa on paljon kehittyneempi, kuin Laos. Tunsinkin itseni hieman holmoksi shortsit ja hiaton "Tubing Vang Vieng" paita paalla todella hienossa ostoskeskuksessa, kun paikalliset kulkivat siisteissa puvuissa. Hotellihuoneessa saikahdin etusormen pituista torakkaa, heitin sen paalle pienen maton ja hypin tasajalkaa maton päällä, jotta se pirulainen kuolisi. Kuolihan se ja maton alta yritti karkuun sen poikanen, mutta sen liiskasin kengalla. Ei oo tyhjää puhetta, että nää on sitkeitä otuksia, liiallisen väkivallankaan jälkeen otus ei liiskautunut muodottomaksi. Enempää naitä kavereita ei onneksi nakynyt. Aamulla hyppäsin taas bussiin ja ajelin Khon Kaeniin. Ensin ei menannut löytyä, kuin 600 bahtin hotelli, mutta sitten bongasin turisti infon, josta sain kartan ja vinkin halvasta hotellista. Iso huone maksoi 200b ja tulin oikeaan aikaan, sillä tunnin päästä hotelli oli täynnä. Khon Kaenissa järjestetään joka vuosi 29.11.-10.12. silkkifestarit, joten olen oikeaan aikaan paikalla. Huomenna on lisäksi kunkun synttärit, joten paikallista menoa pitäisi riittää. Bussimatkalla näin esimerkin oikeasti vaarallisesta asiasta Thaimaassa. Ensin näin pahasti vääntyneen moottoripyörän ja sitten ilmeisesti kuskin ruumiin, sillä selällään makaavan miehen ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta kukaan ei tehnyt mitään, ainoastaan poliisi ohjasi liikennettä.



Laosissa vessatauolle pysähdyttiin keskelle ei mitään ja puskassa sai käydä tarpeilla. Käsijarru ei ilmeisesti toiminut, sillä bussi pidettiin paikallaan pienessä alamäessä puukapulalla.