maanantai 20. helmikuuta 2012

Palu International Motocross Championship

Päätin löytää radan kävelemällä, tämä yritys päättyi kuitenkin n. 5km väärässä suunnassa, kun kahvipaikan miehet näyttivät, että rata on täysin toisessa suunnassa, kuin mihin minua oli tähän mennessä ohjeistettu. Pysäytinkin ojekin ja jatkoin matkaa tällä (10k).

Ojekilla pääsin helposti radalle, joka todella oli aivan toisella suunnalla, kuin olin kuvitellut. Lippu kustansi tänään 25k (la 25k ja su 40k). Komian näkönen rata mutta olin aikaisessa, pienemmät pyörät vasta harjoittelivat.

Ruokakojuja.

En ehtinyt olla kauaa radalla, kun minut huudettiin pääsponsorina olleen tupakkayhtiön kojulle yhteiskuvaan.

Ulkomaanihmeet saapuvat.

järjestyksenvalvojat saapuvat.

Ja päästiinhän sitä ajamaankin. Nämä pienemmät pyörät kilpailivat jatkuvasti, koko viikonlopun aikana minulle ei selvinnyt millä systeemillä he ajavat, mutta kilvan ajoa on aina kiva katsella.

Kaadoilta ei vältytty, mitään pahempaa ei tainnut sattua koko viikonlopun aikana.

Isommat pyörät vain harjoittelivat perjantaina.



Lion Airin ylilento.

Ajot loppuivat ennen kuutta ja minä kävelin n. 5km takaisin majapaikalle ja kävin ostamassa friteerattua kanaa ja martabakin.

Lauantaina suuntasin radalle suoraan ojekilla puoli kolmen aikoihin. Väkeä oli hieman enemmän ja pienemmät olivat aloittaneet jo kisailun.

Tätä ramppia olin odottanut käytettävän jo perjantaina. Ehdin jo säikähtää kun sitä nyt alettiin purkamaan, mutta hitsausvalo paljasti, että ramppia vasta valmistellaan sunnuntaille.

Kertaalleen lähtösuora käytiin kastelemassa. Letkumies päätti hieman kastella myös yleisöä ja kilpailijoita, huumorimiehiä...


Isotkin pyörät aloittivat kisailun vihdoin hieman viiden jälkeen. Kisa-aika oli 25min+2 kierrosta, oli tätä paljon mukavampi katsella kunnon hyppyineen, kuin pikkupyöriä.

Viime vuodenkin voittaja Nick Murray ajoi ylivoimaiseen voittoon ja päivä oli ohi.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina olin radalla ennen yhtä, kisat olivat jo alkaneet pienien pyörien osalta ja väkeä oli paikalla paljon enemmän, kuin edellisinä päivinä yhteensä.

Järjestysmiehet pitivät väen oikeissa paikoissa. Päivän alussa oli tapahtua katastrofi, kun järkkärit päättivät tyhjentää nämä hypyt ihmisistä kesken pienten pyörien ajoa. Hypyt olivat täynnä ihmisiä ja kun järkkärit lähtivät juoksemaan heitä kohti pamppuineen väki hajaantui joka suuntaan, myös radalle, jossa ajettiin kilpaa, mitään ei ihme kyllä sattunut.

Väki väistyy voittajan tieltä. Päivä sisälsi sekä isojen, että pienien pyörien kilpailuja


Sekä lopultakin myös näitä isoja hyppyjä, kannatti odottaa.

Aidankin takana oli katsojia

Sekä vesiauton päällä, puihinkin oli kiipeilty.


Päivä ja koko tapahtuma päättyi toiseen hyppynäytökseen.

Ja alkoi erittäin ruuhkainen matka takaisin hotellille. Kun olin päässyt pahimmasta ja mopolla liikkuminen oli nopeampaa, kuin kävely, näin jo edelliseltä päivältä tutun ojek kuskin ja pääsin takaisin hotellille (10k)

PS. Sain viisuminjatkon ja lähden täältä varmaankin huomenaamuna kohti Ampanaa, josta pääsee laivalla Togian saarille. Olen siis suurella todennäköisyydellä ainakin nettipimennossa ja todennäköisesti myös suurimmaksi osaksi kännykkäpimennossa seuraavat 2-4 viikkoa.

PPS. Kun sain viisumin käteen ja tarkistin jatkon yllätys oli suuri, jatkoa oli myönnetty vain 7.4. asti. Vaikka antamissani lipuissa oli päivämäärä 9.4. Eihän heidän olisi pitänyt myöntää ollenkaan jatkoa tai sitten jatkon pitäisi olla vähintään 9.4. asti, sponsorini ihmetteli tätä myös ja sanoi, että virastossa on tehty iso virhe ja hän menee heti aamulla selvittämään asiaa. No aamullahan oli joku seremonia ja missasin aamubussin, mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. virastossa oli selitetty, että jatko on 30 päivää ja se päättyy 7.4. piste. Jatkankin nyt iltapäivän minibussilla Ampanaan, jossa olen miellyttävästi joskus reilusti keskiyön jälkeen, busseja ei enää tälle päivälle ole ja haluan ehtiä keskiviikkoaamun laivaan. Viisumiongelman ratkaisen joskus tulevaisuudessa.


Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, bussin missaamisen takia, pääsin käymään uudestaan tässä loistavassa ravintolassa, josta saa todella herkullista grillattua kalaa (12k). Hyvä ruoka parempi mieli.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Palu

Tiistai-iltana kysyin hotellilta, voivatko he auttaa viisuminjatkoasiassa, sillä tarvin sponsorin/takaajan. Mies soittikin vaimolleen, joka on tottunut hoitamaan näitä asioita ja antoi puhelimen minulle. Nainen sanoi, että on parempi, että käyn ensin itse ulkomaalaisvirastolla ja soitan sen jälkeen hänelle uudestaan.

Seuraavana aamuna lähdinkin virastoa kohti tai niin ainakin luulin, kun hyppäsin bemoon, joka kulki siihen suuntaan, jossa kadunkulmassa olleiden poliisien mukaan kyseinen virasto sijaitsee. Bemokuski ajeli pari kilometriä, osoitti minulle taloa ja sanoi immigration office, minä maksoin ja hyppäsin kyydistä. Melko pian kävi selväksi, että olin väärässä paikassa. Katselinkin ympärilleni ja huomasin apteekin ja lähdin kysymään sieltä neuvoa, sillä apteekkarit ovat koulutettua väkeä ja puhuvat varmaankin englantia, näin kävikin ja sain ohjeet. En ollut lähelläkään virastoa, mutta käveltyäni aikani ja kysyttyäni vielä kerran ohjeita pankin vartijoilta, löysin viraston. Täällä minut ohjattiin oikealle henkilölle, joka oli hyvin ystävällinen, katsoi papereitani (kopio passista ja lentolipusta) ja sanoi, että tässä onkin kaikki, tarvit vielä sponsorin ja antoi listan mitä tämän tarvii tehdä ja kehotti minua ottamaan yhteyttä naiseen jolle olinkin jo puhunut, kysyttyään missä majoitun.

Hotellilla soitin taas naiselle, joka tulikin pian käymään, otti paperini, passini, 100k itselleen vaivanpalkaksi, 250k virastolle ja sanoi hoitavansa asian. Minä kiitin kovasti. Myöhemmin nainen vielä soitti ja sanoi tarvitsevansa kuvan, jonka tulikin hakemaan torstai-iltana.

Tähän väliin Aatu

Ja kukkiva banaanipuu.

Iltapäivällä lähdin katsomaan rantaa

Hedelmäkojuja matkalta

Ranta oli vähemmän yllättäen erittäin sotkuinen, mutta oli kiva nähdä pitkästä aikaa meri.

Käveltyäni hetken pysähdyin kahville ja seuraamaan ratsiaa, tämä selvittely vei kovasti aikaa.

Auringonlasku samasta paikasta.

Illalla kävin ensimmäistä kertaa leipomossa, jossa on sen jälkeen tullut käytyä vähintään kerran päivässä, vaikka nämä kakut olivatkin suuri pettymys, lähinnä kuivaa pohjaa. Makeat piirakan palat ja keksileivokset ovat sen sijaan olleet herkullisia.

Samalla reissulla näin videovuokraamon ja kävelin sisään. Katseltuani hetken filmejä vuokraamon mies tuli juttelemaan ja selitti, että jos haluan vuokrata leffoja minun täytyy rekisteröityä, tämä maksaa 10k. Sanoin että se ei ole mikään ongelma, valitsin Priest elokuvan (en suosittele) ja menin kassalle. Minulta pyydettiin papereita ja pahoittelin, että passini on virastossa. Eikä edes ajokorttia ollut mukana, joten ojensin 5 vuotta vanhan opiskelijakorttini hieman pahoitellen naiselle, joka otti kortin ihmettelemättä ja näpytteli tiedot koneelle ja sain vuokrattua leffan, joka maksoi rekisterötymisen jälkeen 3k.

Nyt mulla on Indonesialaisen videovuokraamon kortti, ei oo joka pojalla :)

Seuraavana päivänä päätin lähteä katsomaan 30km päässä olevaa Tanjung Karang rantaa. Bemoa ei sille bussiasemalle mennyt, josta pääsisi Donngalaan ja sieltä jatkamaan ojekilla (mopotaksi) rannalle, joten otin ojekin suoraan Palusta rannalle (30k).

Katettu rantatie

Heti rannalle päästyäni punapaitainen mies pyysi minut yhteiskuvaan.

Minulla oli riippumatto mukana sillä olin toivonut palmurantaa, mutta ranta olikin rakennettu täyteen, mikä on melko loogista, kun ajattelee tarkemmin, paras ranta näin lähellä Palua tuskin on tyhjä. Jätin tavarani ravintolaan ja lähdin snorklaamaan. Näkyvyys oli loistava, koralleja vähän ja kaloja jonkin verran. Paikka olisi varmaankin ollut ihan jees snorklaukseen, elleivät edelliset kertani olisi olleet Biran ja Wehin kaltaisissa paikoissa, joten nyt en jaksanut kauaa, vaan kävin heittämässä snorkkelin ja räpylät pois ja kelluskelin ja nautiskelin hetken aikaa, kunnes alkoi tulla vettä ja lähdin takaisin ravintolalle.


Ravintolalla valitsin tämän kalan styroksilaatikosta jäitten seasta ja istuin odottamaan.

Näytti valmiina hyvältä ja oli herkullista (25k).


Ravintolan kookospähkinätaidetta.

Rannalta pääsin takaisin Paluun ojekilla pienen tinkimisen jälkeen 35 tonnilla.
Iltapäivällä lähdin vähän kävelemään ja huomasin, että ketjut ovat täälläkin, hotellini läheltä löytyy myös KFC, en käynyt kummassakaan


Vaan päädyin Satelle, yksi parhaista ruuista Indonesiassa (sapuska 10 tikulla 20k).

Saan passini takaisin aikaisintaan maanantaina, mutta se ei haittaa, sillä täällä on nyt viikonloppuna motocrosskisat, joissa en olekkaan ennen ollut. Näistä kisoista näin mainoksia jo Makassarissa, mutta silloin en uskonut olevani lähelläkään Palua tähän aikaan, vaan vähintäänkin Togeanilla, matka on kuitenkin ollut mielenkiintoinen ja aikaa on mennyt.

Doda


Dodassa kävelimme Rizky homestayhin ja otin huoneen 100k hintaan, joka sisältää ruokailut. Minulle ja Pandille tuotiin samantien kahvit, mutta sen jälkeen emäntä meni takaisin sisään, talossa oli menossa jumalanpalvelus. Virsien veisausta ja saarnaa jatkui tunnin verran, jonka jälkeen alkoi kiivas kyläkokous. Pandi kysyi haluanko lähteä katsomaan patsaita, mutta satoi ja alkoi hämärtää, joten emme lähteneet (jalatkin olivat ihan riittävän väsyneet ja olkapäitä särki hieman). Pimeän tultua huomasin, että minun huoneessani ei ollut lamppua, joten kävin lainaamassa sellaisen viereisestä huoneesta, kokousta en viitsinyt häiritä.

Päivällistä odotellessa istuin ulkona ja näin kuinka pikkupoika tuli sisältä ja pissasi keskelle pihaa, samalla, kun kaksi pikkutyttöä osoitteli ja nauroi vieressä. Kolmikko meni takaisin sisälle, mutta pian tytöt palasivat kolmannen tytön kanssa. Jokaisella oli mukanaa pillivesi ja he asettuivatkin riviin keskelle pihaa, matkien poikaa ja "pissasivat" pillivesillä, kova nauru ja juoksu takaisin sisälle, ei voinut olla nauramatta.

Päivällisen tultua menin syömään, Pandia ei näkynyt, mutta pöytä oli katettu kahdelle, joten söin puolet ja lähdin pois. Huomasin liian myöhään, että koira meni ruokalaan heti lähdettyäni ja oli käynyt nappaamassa kalan puolikkaan. Vähän hävetti, sillä ei näyttänyt hyvältä minun osaltani, mutta näin Pandin myöhemmin ja kysyin oliko hän saanut kalaa, johon hän vastasi myöntävästi. Kerroin myös tarinan ja hän nauroi, tiedä sitten ymmärsikö hän täysin oikein. Kymmenen aikoihin päivällisen jälkeen mies ilmestyi lampun kanssa, mutta sanoin lainanneeni jo lampun viereisestä huoneesta.

Herättyäni sain kahvin ja jäin odottamaan aamiaista. Odotettuani tunnin viereisen huoneen indonesialaisille tyypeille tuotiin ruokaa ruokalaan ja he pyysivät minuakin mukaan, mutta pöytä oli katettu vain heille, sanoin odottavani, sillä varmaankin minulle tuodaan ruokaa hetken päästä. Talossa näytti kuitenkin hiljenneen, eikä ketään näkynyt missään, minut oli jätetty huomiotta. Yli tunnin odotuksen jälkeen näin Pandin jolta kysyin onko tässä kylässä ravintolaa, hän sanoi, että täältähän saa ruokaa. Sanoin hieman kiukkuisena, että kyllä saa kaikki muut paitsi minä (tästä ilmaisutavasta en ole ylpeä, mutta nälkäisenä ihminen ei ole parhaimmillaan). Pandi oli ihmeissään ja lähti selvittelemään, pian talosta kuuluikin kovasti keskustelua ja tuokion päästä sain ruokaa.

Syöminen alkoi väsyttää, joten otin tirsat ja herättyäni tunnin päästä eli yhdeltä oli alkanut sataa, tätä jatkuikin koko päivän ja jätin Dodan patsaat kokonaan väliin. Neljän aikoihin huomasin, että edellisenä iltana antamani pyykit olivat narulla sateessa, vähän ärsytti, sillä talon väki tiesi, että olin lähdössä seuraavana päivänä ja pyykit ois kiva saada kuivana takaisin. Kävin hakemassa pyykit narulta ja kehittelin katoksien alle kuivauspaikat, jonne laitoin pyykkini väännettyäni ensin suurimman osan vedestä pois. Myöhemmin illalla paikan emäntä tuli pahoittelemaan, että oli lähtenyt aikaisin aamulla kirkkoon, jossa oli ollut koko päivän ja oli jättänyt pyykit tyttärensä vastuulle, joka oli unohtanut ne. Kysyin häneltä seuraavan päivän bussista Paluun ja hän kertoi bussin hakevan minut yhdeltä, hän hoitaa asian. Päivällisellä keskustelimme hieman molemmat sanakirjat kädessä, hän kysyi uskonnostani, johon vastasin, että suomalaiset ovat suurimmaksi osaksi kristittyjä, vaikka tiesinkin hänen ymmärtävän vastaukseni väärin, mutta empä valehdellut ja täällä näytetään olevan niin hartaita uskovaisia, etten halunnut kertoa olevani pakana. Hän nyökyttelikin ja siirryimme seuraavaan aiheeseen.

Seuraavan päivänä olin kahdentoista aikoihin valmiina ja aloin odottaa. Sade oli juuri alkanut ja jatkui taas koko päivän, sattui hyvä tuuri viidakkotrekin suhteen. Kahden aikoihin aloin olla jo hieman huolestunut ja käveleskelin hieman ympäriinsä, paikan isäntä tuli sanomaan (elekielellä), että odota vaan rauhassa, bussi tulee jossain vaiheessa. Kolmen aikoihin emäntä tuli takaisin kirkosta ja pahoitteli sanoen, että bussi tulee neljältä. Hieman neljän jälkeen eräs toinen mies tuli sanomaan, "bus no, tomorrow". En halunnut uskoa, sillä olin odottanut jo neljä tuntia, eikä minulla ollut mitään intoa jäädä enää tähän kylään, olin myös hieman nälissäni, sillä olin saanut vain aamiaisen, ruokahuollon takkuaminen, pyykit ja muutenkin fiilis tuntui siltä, ettei minusta oikein pidetä, vaikka hymyilläänkin kovasti. Istuttuani vartin lisää, emäntä tuli taas talolle ja sanoi, että kyllä bussi tulee, odota vaan vielä hieman. Olin erittäin helpottunut. Tila-auto tulikin joskus ennen viittä ja alkoi kovasti kysely, että eihän minua haittaa, vaikka joudun takapenkille, ahtauduin sinne jalat sivuttain ja hieman kumarassa, sillä katto oli matala, mutta sanoin, että tämä sopii mainiosti (kunhan päästään vain liikkeelle). Kävin vielä maksamassa, jolloin nainen otti ensin 200k:tani ja sanoi "sleeping this and (tauko) you eat 4 times (katse joka pyytää lisää)" Syöminen kuului selkeästi hintaan, tämän olin kuullut slovenialaiselta, Pandilta ja myös tältä naiselta saapuessani ja minun olisi kuulunut saada 6 ateriaa, ei neljää. Sanoinkin pari kertaa, että 200k sisältää ruokailun ja nainen lopetti lisärahan kalastelun, pyykeistä hän pyysi 20k.

Noin kilometrin matkan jälkeen pysähdyimme lastaamaan säkkejä ja yksi mummeli tuli kyytiin. Täällä minut pyydettiin etupenkille ja siellä ollut nuori nainen siirtyi keskipenkeille. Kuskin ja minun väliini tuli vielä yksi mies ja lähdimme matkaan, olin hyvin tyytyväinen järjestelyyn. Tie oli melkoista mutavelliä paikoin, isoine lätäkköineen sateiden takia ja kuski näyttikin kyselevän vastaantulijoilta, että onko tie auki. Alkoi vähän pelottaa, kun saavuimme kännykkäverkon piiriin ja kuski innostui tästä, akku oli kuitenkin vähissä ja sen vaihtelu alkoi ja lisäksi puhuminen katkeilevaan yhteyteen, samalla tietenkin ajaen kapeaa ja mutkaista tietä. Vierustoverillani oli hankaluuksia saada takakantta Nokialaiseensa paikalleen, joten kysyin voinko auttaa, sainkin takakannen samantien paikoilleen ja kerroin, että olen samasta maasta, kuin Nokia, bagus bagus (hienoa hienoa)! Olin saanut hyväksynnän ja koitettiin kovasti jutella, mutta kielimuuri oli melkoinen. Kertaalleen luulin, että matka katkeaa, sillä puu oli kaatunut tielle, sen alta kuitenkin pääsi, kun kiersimme ojan kautta, reitti näytti siltä, että sitä oli käytetty moneen kertaan. Koko matkan kuuntelimme jeesuslauluja indoksi ja vierustoverini lauloi parhaat biisit mukana. Pysähtyessämme taukopaikalle, paikalla oli myös muslimeja ja jotenkin aisti, että he eivät ole parhaita ystäviä, vaikkei mitään sanottu tai vastaavaa, oli ehkä liiankin hiljaista. Hunnutettua naista kristityt naiset tuijottelivat hiljaisesti.

Lopulta 6 tunnin ajomatkan jälkeen olimme Palussa, jossa minut vietiin pyynnöstäni Purnama Raya hotellille, jossa olin kuullut viisumiasioiden hoituvan. En tosin ollut enää niin varma suunnitelmistani. Reissaaminen ei tunnu enää samalta, kun on joku jota kaipaa niin kovasti, vaikka toki reissaaminen on edelleen ihan kivaa. Mietinkin, että pääsemmehän syksyllä yhdessä reissuun ja päätin tarkistaa mahdollisuutta lyhentää hieman reissua, matkapörssistä tuli kuitenkin lyhyt vastaus, lentoja ei voi muuttaa ja copypaste ehdoista, päätinkin lopettaa tämän vaihtoehdon ajattelun. Seuraavaksi arvoin pitkään Indonesian osuuden lyhentämisellä, matkalla Sri Lankaan ja ehkä saisin formulatkin sovitettua. Formulat hylkäsin ensimmäisenä ja sitten myös Sri Lankan, ois menny juoksemiseks. Ostinkin viisuminjatkamista varten Surabaya-Bangkok liput huhtikuun yhdeksännelle päivälle (90€, AirAsia), Surabayaan lennän todennäköisesti Manadosta tai missä ikinä olenkaan paikallisella lentoyhtiöllä. Bangkokista minun pitää hankkia Kiinan viisumi, näen myös samalla ensimmäistä kertaa thaimaalaisen uudenvuoden, joka on 13-15.4. Tällä hetkellä Indonesian suunnitelma on Togeanin jälkeen pohjoinen Maluku, eli kuuluisat maustesaaret ja sitten Indonesian osuuden lopetus Bunakenin sukellus- ja snorklausparatiisiin.

torstai 16. helmikuuta 2012

Bomba-Doda viidakkotrekki

Aamiainen oli seitsemältä ja tämän jälkeen lähdimme Pandin kanssa kohti Dodaa, myös Suman oli tullut hyvästelemään ja katsomaan, että pääsemme hyvin matkaan. (Majapaikan laskuun oli lisätty 10% veroja ja ylimääräinen lounas, riisiä, nuudeleita ja paistettu muna, jotka sain evääksi mukaani, kustansivat 40k, mutta eipä tuo silti kallis paikka ollut)

Aluksi oli helppoa, mutta sitten alkoi kova nousu, jonka aikana mietin, että jos tämä on tällaista koko matkan, niin olipa kokemus, mutta ei koskaan enää. Päästyämme jyrkän nousun ylös alkoi kuitenkin tasaisempi osuus, jota oli miellyttävä tallustaa, eikä vajaan 20 kilon kantamuksenikaan painaneet enää liikaa. Suman oli aiemmin pelotellut, että matka on lähinnä ylä- ja alamäkeä, mutta onneksi tämä ei pitänyt paikkaansa.


Komialla levähdyspaikalla. Hati-hati!

Lounaspaikka tarjosi huikeat näkymät Bada laaksoon.

Pian lounaan jälkeen näin tämän pienen käärmeen polulla, ei kuulemma vaarallinen ja edellä kävellyt Pandi ei ollut edes huomannut tätä.

Polku oli suurimman osan matkaa tällainen, lounaspaikan ympärystä oli jonkinlaisten saniaisten peitossa, jotka raapivat jalkoja.

Yhdeltä saavuimme tälle paikalle, jossa Pandi kertoi meidän viettävän yön. Matka oli ollut lyhempi, kuin olin kuvitellut. Olisin kulkenut hitaammin, jos olisin tämän tiennyt, mutta olipahan aikaa tutkia tämän paikan ympärystää.

Ensin kuitenkin kahvit.

Paikan vitsauksena olivat nämä mehiläiset, joita pörräsi ympärillä jatkuvasti kymmeniä, vietinkin suurimman osan ajasta hieman leirin ulkopuolella, jonne nämä pirulaiset eivät seuranneet kovin pian perässä. Kumma kyllä vain yksi pisti peukaloon, piikkiä jouduin nyppimään hetken aikaa pois, melko kivuliasta. Harkitsin jo pikamarssia Dodaan, mutta Pandi selitti, että mehiläiset häipyvät pimeän tullen, joten jäimme, kun olin varmistanut, että ymmärsin oikein, sillä pörinässä nukkuminen olisi mahdotonta, varsinkin, kun mehiläiset yrittivät tunkea joka paikkaa, saikin olla varovainen, etteivät ne möngi sandaalin sisään.

Myös näitä ötököitä oli, mutta vähemmän ja lajitunnistus jäi asteelle vähemmän vittumaisia, kuin mehiläiset.

Parin tuntia saapumisemme jälkeen Dodasta päin saapui slovenialainen nainen ja hänen oppaansa. He olivat kävelleet aamun Dodasta ja aikoivat päästä ennen pimeää Bombaan. Olin hieman hämmästynyt, kun nainen kertoi maksaneensa vain 100k reissusta. Nainen oli allerginen mehiläisille, joten hänen piti olla hyvin varovainen ruokailun ajan, ennen kuin he jatkoivat matkaa. Naiselta kuulin hänen reissustaan, oli kuulemma tavannut National Geographikin kuvaajan Ketamben viidakossa, eli samassa paikassa, jossa minä olin viime vuonna. Kuvaaja oli saanut todella hyviä kuvia orangeista ja oli sanonut tekevänsä hyvät rahat niistä. Nainen kertoi, että hän oli jatkanut viisumiaan Palussa ja se oli ollut hyvin helppoa, joten päätin tehdä saman.

Pimeän tultua mehiläiset todellakin häipyivät, minä yritin tätä ennen löytää villieläimiä, varsinkin Tarsiereja, mutta näin vain oravan ja joitain lintuja. Tarsierin näkeminen viidakossa on todella vaikeaa, sillä eläin on pieni ja arka, mutta aina kannattaa yrittää. Menimme nukkumaan hyvin aikaisin, sillä ei pimeässä viidakossa kovinkaan paljoa ole tekemistä, ääniä toki oli.


Kuten videosta vähän kuulee. Mennessämme nukkumaan Pandi oli yllättynyt, kun minulla ei ollut pussilakanaa (hänellä oli) tai makuupussia. En ollut varma kumman takia, otusten vai kylmyyden, ehkäpä molempien arvelin myöhemmin, sillä yöllä oli melko viileä. Pandi kuitenkin antoi minulle alustana käytetyn säkin johon kaivaiduin syvemmälle ja syvemmälle yön kuluessa, olkapäälle asti sen sain, kun oikein menin läjään, vaatettahan minulla oli mukana, joten kylmyys ei ollut paha ongelma, villapaidan vedin pääni yli. Kertaalleen heräsin yöllä hirveään rysähdykseen jossain vähän matkan päässä, Pandi oli hereillä ja hän sanoi jotain rauhallisesti, ilmeisesti puu vain kaatui.

Aamulla joimme kahvit ja söimme aamiaista. Liikkeelle lähdimme seitsemän aikoihin.

Slovenialainen oli sanonut heiltä kestäneen 6 tuntia päästä tänne. Pandi meni mielestäni liian lujaa, nyt kun tiesin, että meillä on enemmän aikaa, joten sanoin hänelle, että haluan kulkea edellä, bongaan näin myös mahdolliset villieläimet ensin. (kädessä ei ole mitään vikaa, siihen vain osuu valo)

Puroja joista sai vettä oli jonkin verran, aina kannatti täyttää pullo, jos se oli tyhjä, kannoin kahta mukana. Veden desinfioin tableteilla, jotka ostin jo viime reissulle. Reitti ei ollut mitenkään paha ja kulki rehevässä viidakossa, lintuja kummempia otuksia en ikävä kyllä nähnyt.

Sieni,

kuin kukka.

Polku oli välillä tämmönenkin

Mahlaa/pihkaa tai jotain valuva puu

"PELASTAKAA SADEMETSÄT!!!"


Viidakon jälkeen pääsimme tälle näköalapaikalle

Doda näkyy jo!

Näköalapaikalla alkoi sataa, joten loppumatkan menimme vauhdikkaammin ja Dodassa olimme viiden aikoihin. Toisen päivän urakka oli siis paljon pitempi, kuin ensimmäisen, vaikka kuljimmekin hitaammin. Viidakossa oli taas kiva olla, mutta ikävä kyllä eläinten bongaus jäi vähäiseksi. Nisäkkäistä näin vain oravan, orang dodan ja orang slovenian, joka on kieltämättä harvinainen täällä, mutta mielummin olisin nähnyt karvaisempia kädellisiä, jotka kuulemma muistuttavat pieniä gorilloja. Lisäksi yksi käärme, muutama lisko ja lintuja.