Aamiainen oli seitsemältä ja tämän jälkeen lähdimme Pandin kanssa kohti Dodaa, myös Suman oli tullut hyvästelemään ja katsomaan, että pääsemme hyvin matkaan. (Majapaikan laskuun oli lisätty 10% veroja ja ylimääräinen lounas, riisiä, nuudeleita ja paistettu muna, jotka sain evääksi mukaani, kustansivat 40k, mutta eipä tuo silti kallis paikka ollut)
Aluksi oli helppoa, mutta sitten alkoi kova nousu, jonka aikana mietin, että jos tämä on tällaista koko matkan, niin olipa kokemus, mutta ei koskaan enää. Päästyämme jyrkän nousun ylös alkoi kuitenkin tasaisempi osuus, jota oli miellyttävä tallustaa, eikä vajaan 20 kilon kantamuksenikaan painaneet enää liikaa. Suman oli aiemmin pelotellut, että matka on lähinnä ylä- ja alamäkeä, mutta onneksi tämä ei pitänyt paikkaansa.
Komialla levähdyspaikalla. Hati-hati!
Lounaspaikka tarjosi huikeat näkymät Bada laaksoon.
Pian lounaan jälkeen näin tämän pienen käärmeen polulla, ei kuulemma vaarallinen ja edellä kävellyt Pandi ei ollut edes huomannut tätä.
Polku oli suurimman osan matkaa tällainen, lounaspaikan ympärystä oli jonkinlaisten saniaisten peitossa, jotka raapivat jalkoja.
Yhdeltä saavuimme tälle paikalle, jossa Pandi kertoi meidän viettävän yön. Matka oli ollut lyhempi, kuin olin kuvitellut. Olisin kulkenut hitaammin, jos olisin tämän tiennyt, mutta olipahan aikaa tutkia tämän paikan ympärystää.
Ensin kuitenkin kahvit.
Paikan vitsauksena olivat nämä mehiläiset, joita pörräsi ympärillä jatkuvasti kymmeniä, vietinkin suurimman osan ajasta hieman leirin ulkopuolella, jonne nämä pirulaiset eivät seuranneet kovin pian perässä. Kumma kyllä vain yksi pisti peukaloon, piikkiä jouduin nyppimään hetken aikaa pois, melko kivuliasta. Harkitsin jo pikamarssia Dodaan, mutta Pandi selitti, että mehiläiset häipyvät pimeän tullen, joten jäimme, kun olin varmistanut, että ymmärsin oikein, sillä pörinässä nukkuminen olisi mahdotonta, varsinkin, kun mehiläiset yrittivät tunkea joka paikkaa, saikin olla varovainen, etteivät ne möngi sandaalin sisään.
Myös näitä ötököitä oli, mutta vähemmän ja lajitunnistus jäi asteelle vähemmän vittumaisia, kuin mehiläiset.
Parin tuntia saapumisemme jälkeen Dodasta päin saapui slovenialainen nainen ja hänen oppaansa. He olivat kävelleet aamun Dodasta ja aikoivat päästä ennen pimeää Bombaan. Olin hieman hämmästynyt, kun nainen kertoi maksaneensa vain 100k reissusta. Nainen oli allerginen mehiläisille, joten hänen piti olla hyvin varovainen ruokailun ajan, ennen kuin he jatkoivat matkaa. Naiselta kuulin hänen reissustaan, oli kuulemma tavannut National Geographikin kuvaajan Ketamben viidakossa, eli samassa paikassa, jossa minä olin viime vuonna. Kuvaaja oli saanut todella hyviä kuvia orangeista ja oli sanonut tekevänsä hyvät rahat niistä. Nainen kertoi, että hän oli jatkanut viisumiaan Palussa ja se oli ollut hyvin helppoa, joten päätin tehdä saman.
Pimeän tultua mehiläiset todellakin häipyivät, minä yritin tätä ennen löytää villieläimiä, varsinkin Tarsiereja, mutta näin vain oravan ja joitain lintuja. Tarsierin näkeminen viidakossa on todella vaikeaa, sillä eläin on pieni ja arka, mutta aina kannattaa yrittää. Menimme nukkumaan hyvin aikaisin, sillä ei pimeässä viidakossa kovinkaan paljoa ole tekemistä, ääniä toki oli.
Kuten videosta vähän kuulee. Mennessämme nukkumaan Pandi oli yllättynyt, kun minulla ei ollut pussilakanaa (hänellä oli) tai makuupussia. En ollut varma kumman takia, otusten vai kylmyyden, ehkäpä molempien arvelin myöhemmin, sillä yöllä oli melko viileä. Pandi kuitenkin antoi minulle alustana käytetyn säkin johon kaivaiduin syvemmälle ja syvemmälle yön kuluessa, olkapäälle asti sen sain, kun oikein menin läjään, vaatettahan minulla oli mukana, joten kylmyys ei ollut paha ongelma, villapaidan vedin pääni yli. Kertaalleen heräsin yöllä hirveään rysähdykseen jossain vähän matkan päässä, Pandi oli hereillä ja hän sanoi jotain rauhallisesti, ilmeisesti puu vain kaatui.
Aamulla joimme kahvit ja söimme aamiaista. Liikkeelle lähdimme seitsemän aikoihin.
Slovenialainen oli sanonut heiltä kestäneen 6 tuntia päästä tänne. Pandi meni mielestäni liian lujaa, nyt kun tiesin, että meillä on enemmän aikaa, joten sanoin hänelle, että haluan kulkea edellä, bongaan näin myös mahdolliset villieläimet ensin. (kädessä ei ole mitään vikaa, siihen vain osuu valo)
Puroja joista sai vettä oli jonkin verran, aina kannatti täyttää pullo, jos se oli tyhjä, kannoin kahta mukana. Veden desinfioin tableteilla, jotka ostin jo viime reissulle. Reitti ei ollut mitenkään paha ja kulki rehevässä viidakossa, lintuja kummempia otuksia en ikävä kyllä nähnyt.
Sieni,
kuin kukka.
Polku oli välillä tämmönenkin
Mahlaa/pihkaa tai jotain valuva puu
"PELASTAKAA SADEMETSÄT!!!"
Viidakon jälkeen pääsimme tälle näköalapaikalle
Doda näkyy jo!
Näköalapaikalla alkoi sataa, joten loppumatkan menimme vauhdikkaammin ja Dodassa olimme viiden aikoihin. Toisen päivän urakka oli siis paljon pitempi, kuin ensimmäisen, vaikka kuljimmekin hitaammin. Viidakossa oli taas kiva olla, mutta ikävä kyllä eläinten bongaus jäi vähäiseksi. Nisäkkäistä näin vain oravan, orang dodan ja orang slovenian, joka on kieltämättä harvinainen täällä, mutta mielummin olisin nähnyt karvaisempia kädellisiä, jotka kuulemma muistuttavat pieniä gorilloja. Lisäksi yksi käärme, muutama lisko ja lintuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti