lauantai 30. lokakuuta 2010

Pyramidit


Tiesin suurinpiirtein mistä paikallisbussit pyramideille menevät ja oikea pysäkki löytyi ystävällisen paikallisen avustuksella. Olin ottanut selville, että oikea bussi on 900 tai 997. Arabialainen 9 on melkein sama, kuin meidän ja nolla on piste, joten näillä tiedoilla bongasin bussin, jonka ikkunassa luki 99 ja väkänen, kuski vahvisti, että bussi menee pyramideille (0,5Ep).



Pyramidi alkoi näkyä puolen tunnin päästä kerrostalojen välistä.


Hästääjät (lähinnä kamelikuskit) alkoivat häiritä melkein heti bussista noustuani, mutteivat niin aggressiivisesti, kuin olin luullut. Yhdeltä sain vuorosanat sekaisin ja miehen nauramaan, kun kysyin heti hänen tultua kättelemään haluasiko hän kameliratsastukselle.


Kuningatar Henutsen pyramidi (2551-2528 eaa) Tähän pyramidiin pääsi sisälle, kun olin vähän aikaa neuvotellut vartijan kanssa, kameraa ei saisi viedä sisään, mutta ei sitä mihinkään voinut jättääkkään. Portaat johtivat maan alle ja kammioon, jossa sargofagit olivat aikoinaan olleet, ei maalauksia.


Pyramidin juurella tapasin Sudanilaiset sisarukset ja otettiin kaverikuvat. He olivat käyttämässä sisartaan sairaalassa, ilmeisesti Sudanilaisten sairaaloiden taso ei vastaa lähellekkään Kairolaisia.


Kameliratsastusta en ottanut, mutta eräs kamelikuski taivutteli minut kamelin selkään kuvaa varten. Tippasin äijää 5 Epunnalla.


Eikö näytäkkin aivan linnunpoikaselta?


Pyramidien jälkeen ajelin bussilla takaisin keskustaan.


Illalla kävelin Niilin varteen ja päädyin yhden tuollaisen loistavan pikkuveneen kyytiin (20Ep). Veneessä soi arabialainen musiikki ja vene otettiin täyteen matkustajia, joten piti odottaa jonkin aikaa. Odotellessa aloin katsella, että kaikki muut olivat egyptiläisiä ja kyytiin tulee useampi kymmenen ihmistä, joten minulta taidettiin ottaa aika reilu ylihinta, tämä varmistui, kun huomasin paikallisen saavan 5Epunnan setelistä takaisin, mutta samapa tuo turha murehtia ja hinta puolen tunnin jokiristeylystä ei silti ollut mielestäni paha (Tarkistin myöhemmin netistä ja normaali hinta on 2Ep, 20Ep:llä pitäisi saada oma vene. Vene teki lenkin joella ja veneellä oli palkattuja tanssioita, joista yksi nainen oli todella hyvä, jonkinlaista napatanssia mustassa kokovartalokaavussa. Veneellä oli yksi pukumies (Veneen pääjehu), joka tuntui rähjäävän koko matkan ajan, rahastajalle, tanssijatytölle joka irrotteli liikaa ja otti päähuivin pois ja joillekkin matkustajalle. Veneen tullessa rantaan äijä keräsi tippiä ja vieressä olevat paikalliset nahkatakkimiehet neuvoivat, että pitää antaa 1Ep ja päästään uudelle kierrokselle. Kun vene oli lähtenyt uudestaan laiturista, rahastaja tuli vaatimaan minulta 19Ep:tä, sillä olin antanut vain yhden, kieltäydyin, sillä hän tuli suoraan minun luokseni, eikä kerännyt rahaa keneltäkään muulta. Hakiessaan paikalle pääjehua vieressäni istuvat nahkatakkimiehet sanoivat älä maksa, älä maksa. Pääjehu tulikin paikalle ja toisen paikallisen tulkkaamana hän vaati kymmentä Epuntaa, minä kieltäydyin jatkuvasti ja näytin että kukaan muukaan ei maksa, pitääkö hän minua tyhmänä? Ylihinnan maksaminen ei haitannut alunperin, mutta tällainen ahneus ja idioottina pitäminen alkoi ärsyttää, lopulta pääjehu jopa uhkasi, että hän käskee paikalle vartiat ja he heittävät minut jokeen (hieman pilke silmäkulmassa, mutta silti totisena), sanoin, että siitä vain, sopii minulle. Tämän jälkeen mies luovutti ja alkoi höpöttää hymyillen vain, että olen tervetullut uudestaan ja toivottavasti minulla oli hauskaa. Välillä pääjehu räyhäsi nahkatakkimiehille, siitä, että he neuvoivat minua.

Laivasta päästyäni vaihdoin pari sanaa nahkatakkimiesten kanssa ja hyvästelin heidät (eivät puhuneet englantia juuri lainkaan). Pian kuitenkin huomasin, että toinen näytti seuraavan minua 20 metrin päässä, miesten olemus oli hieman epärehellinen, joten päätin kiihdyttää vauhtia ja erään kulman jälkeen pistin juoksuksi, päästyäni lähelle hotelliani kaarsin aukiolla ja ikäväkseni huomasin, että mies oli edelleen perässäni, olin pitänyt sellaista vauhtia, että hän todellakin seurasi minua ja oli joutunut itsekkin juoksemaan. Mies todennäköisesti huomasi kaarrokseni ja sen, että olin pysähtynyt, joten hän jäi ihailemaan näyteikkunaa paikassa jossa olin kääntynyt. Ajatukset juoksivat mielessäni, mitä he haluavat minusta, hotellin pimeälle kujalle en todellakaan tässä tilanteessa lähtisi yksin. Jatkoinkin toista katua vähän matkaa ja jäin parin poliisin lähelle odottamaan viideksi minuutiksi, jonka jälkeen kävelin takaisin aukiolle ja kaarsin siten, että näkisin paikan, jonne mies oli jäänyt, mutta minua ei havaittaisi niin helposti. Jäin seisomaan erään tolpan taakse ja pian huomasinkin, että miehet kävelivät kadulle, jossa olin aikaisemmin ollut. Lähdin kiertämään aukiota toiseen suuntaan, kun he katosivat näkyvistä ja kävelin kadulle, jolta lyhyt pimeä kuja hotellini oviaukolle lähti. Käveltyäni muutaman kerran edestakaisin ja varmistuttuani, että kukaan ei seuraa minua uskaltauduin kujalle ja kävelemään portaat neljänteen kerrokseen, jossa hotelli sijaitsi. Epämiellyttävä adrenaliinipaukku illan päätteeksi.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Egyptiläinen museo

Aamulla vaihdoin hyvin pieneen 60Ep huoneeseen Lialy Hostelliin, en edes tiedä miksi otin huoneen, ehkä oli kiire museoon, jonne suuntasinkin seuraavaksi.


Museossa ei saanut ottaa kuvia, mutta voin kertoa, että kannattaa käydä. Uskomaton määrä nähtävää, mukaanlukien Tutankhamonin haudan aarteet. Jälleen tuli mietittyä miten valtavat aarteet on haudattu Seti ensimmäisen, Ramses toisen tai Amenhotep toisen mukana. Nämä mahtavimmat faaraot hallitsivat kymmeniä vuosia, tekivät uudistuksia, valloittivat uusia alueita ja kävivät sotia, toisin, kuin Tutankhamon, joka ei käytännössä hallinnut juuri lainkaan, sillä kuollessaan hän oli vain 19-vuotias, mutta silti hautalöytö on yksi historian suurimmista löydöistä, ellei suurin. Nyt Tutankhamon taitaa olla ainut tai ainakin lähes ainoa, joka lepää edelleen kuninkaiden laaksossa. Seti, Amenhotep, useampikin Ramses ja monet muut ovat kahdessa huoneessa Egyptiläisessä museossa, oli uskomatonta nähdä tällainen määrä tuhansia vuosia sitten kuolleita suurmiehiä. Museossa vietin n. neljä tuntia, nähtävää olisi ollut pitemmäksikin aikaa, mutta tuota kauemmin tuskin jaksan kerrallaan olla yhdessäkään museossa. Toivottavasti uudessa museossa, joka toivottavasti valmistuu tällä vuosikymmenellä esineet ovat paremmin esillä ja niistä on enemmän informaatiota. Nyt tietoa on museossa liian vähän ja mielettömät aarteet ovat usein esillä tyyliin, tässä on seinällinen sargofageja ja tässä hirveä määrä koruja ja kultaa. Sitä paitsi museon kellari on täynnä aarteita, jotka haluasin myös nähdä.


Museon jälkeen kävelin hieman ydinkeskustan ulkopuolelle syömään ja näin tämän mellakkapoliisien armeijan. Jossain sen piirittämänä oli ilmeisesti jokin mielenilmaus. Juttelin hetken paikallisen miehen kanssa tällä paikalla. Kun kysyin mistä on kyse, hän vain hymyili ja sanoi, että aivan kuin en tietäisi. Ainakin aluksi mies luuli minua toimittajaksi. Pitemmäksi aikaa en jäänyt paikalle, sillä poliisijohtajat mulkoilivat minua ja pari paikallista vähän vihjas, että jatka matkaa.

Seuraavana aamuna vaihdoin jälleen hotellia, tällä kertaa Gresham hotelliin, jonka huoneeseen ihastuin heti (60Ep).



Rakennus on vanha ja sen myötä hieman huonossa kunnossa, mutta huone on mukavan suuri ja tunnelmallinen, lisäksi ikkunoista (kulmahuone) näkee suoraan Kairon keskustan vilinään.

Ajattelin alunperin lähteä katsomaan pyramideja tänä päivänä, mutta vaihdettuani hotellia kello oli jo 12, joten päätin jättää sen torstaiksi. Suuntasinkin etelään ja kävelin pitkän tovin Rhoda saarella. Puolet ajasta kovasti kyselevien pikkupoikien kanssa.


Asenneparkkeerausta


Rankka ero?


Saaren päässä oli Nilometer, vähän jännitti kävellä alas kuiluun, sillä pudotusta oli riittävästi, eikä kaidetta ollut.


Niilimittarin jälkeen vaihdoin takaisin mantereen puolelle ja lähdin näitä vanhan kaupungin kapeita kujia pitkin kohti Coptic Kairoa.


Hirveän paljoa en ehtinyt alueella pyöriä, sillä paikka meni kiinni neljältä, muutaman kirkon toki näin. Suurimmassa matkamuistomyymälässä olis ollu valinnanvaraa, 50 vuoden päästä pitää tulla hommaamaan täältä arkku...



Hautausmaa oli paikassa parasta, aivan kuin asuinalue. Joihinkin noista maantasalla olevista luukuista näki sisään, kun betoni oli hieman murentunut ja sisällä oli arkkuja. Alue on edelleen käytössä ja paikassa haisi välillä hieman lievästi imelä sonta.


Metrossa on naistenvaunu erikseen, naiset ovat toki tervetulleita myös yleisiin vaunuihin ja heita on myös siellä, mutta miehillä ei ole asiaa naistenvaunuihin (1Ep per suunta, ei väliä kuinka pitkälle menee).

Ajelin metrolla ensin yhden asemanvälin kohti keskustaa ja etsin ruokapaikan, maha täyteen 3Ep:llä ja pulla päälle (1Ep) teen kera (1Ep). Eräs pikkupoika tuli juttelemaan ja kysyi mitä teen täällä, kun olin sanonut, että majoitun keskustassa, sanottuani, että tulin syömään, poika katsoi hieman ihmeissään ja sanoi, että keskustassa on paljon kuuluisia ravintoloja, eikä tällaista (näytti ympärilleen). Sanoin, että pidän täällä syömisestä ja sain pojan hymyilemään.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Al-Arish

Linja-autoasemalla jouduin odottamaan taksia!!! Mutta kyyti oli todella halpa, vain 3 Epuntaa (3km). Täällä on todella miellyttäviä taksikuskeja, kukaan ei ruinaa kyytiin, eikä koita huijata ylihintaa. Huoneen otin Safa hotellista 40Epunnalla. Todella hyvä 2 sängyn huone, jossa on oma kylpyhuone, telkkari ja parveke kadulle päin, suoraan vastapäätä on moskeija.


Yleensä olen tottunut kiipeämään 4-6 kerrokseen, missä halvat huoneet yleensä sijaitsevat, mutta nyt huoneeni on toisessa kerroksessa. Maisemia voi kiivetä katselemaan tänne katolle.

Ensimmäinen ilta meni televisiota selatessa. Päänsärky ei meinannut lähteä, sillä päivän ensimmäisen kahvini olin saanut vasta puolessa välissä tänne, kun pysähdyimme toiselle tauolle, pitää aloittaa vieroitus Aasiassa. Kahvi ei ole hääviä täällä, mutta suklaa ja leivokset herkkua, tämän herkkulaatikon ostin 16Epunnalla.



Toisena päivänä lähdin rannalle, mikä onkin tämän paikan suurin nähtävyys ja kesällä paikka on täynnä Kairolaisia, nyt ranta oli lähes täysin tyhjä. Kävelin rannan toiseen päähän, jossa on myös hieno hotelli. Katsellessani rantaa kävelytieltä joku mies huusi minulle ja huitoi tulemaan luokseen, minä vilkutin takaisin ja käännöin katseeni takaisin merelle. Kauaa en saanut kuitenkaan olla yksin, kun parikin miestä tuli juttelemaan. Toinen kysyi missä olen käynyt ja vastattuani, hän jatkoi miksi en mene Luxoriin. Sanoin, että koska siellä on liikaa turisteja ja jokapaikka täynnä kaupustelijoita sun muita häsläreitä. Hetken hiljaisuus ja mies kertoi olevansa Luxorista. Sanoin, että toki Luxor omaa upean historian, olen käynytkin siellä kerran, mutta nyt kaipaan rauhallisempaa ilmapiiriä. Pian epäilykseni siitä, että miehet ovat hienon hotellin lähellä parveilevia kaupustelijoita vahvistui, kun mies alkoi selittää, että jos tarvin jotain hän mielellään auttaa. Tässä vaiheessa päätin jatkaa matkaa, vaikka äijät jäivätkin huutelemaan, että tule takaisin. Kävelytielle päästyäni nuorempi mies huitoi minua pysähtymään, mutta vilkutin ja jatkoin matkaa päättäen, että tälle osalle rantaa en enää tule. Nuori mies lähti kävelemään perääni, mutta häntä ei onneksi enää näkynyt hetken päästä, kun vilkaisin taakseni.

Rannan kävelytiellä on varmaankin paljon enemmän kioskeja kesällä, mutta nyt vain yksi, jolle pysähdyin ostamaan naposteltavaa. Paikan pitäjä oli rento bodari, joka pyysi minut kojun sisälle juttelemaan ja minä päätin jäädä hetkeksi vaikka tekikin mieli jo uimaan. Mies puhui hyvin vähän englantia, mikä ei kuitenkaan hidastanut keskustelua, siitä puhuimmeko välillä edes samasta asiasta en ollut varma. Sen ymmärsin, että mies varoitti hienolla hotellilla päin olevista varkaista. Paikalla kävi myös toinen mies, joka puhui hyvää englantia, täällä olen kuullut harvoin Nokiasta, mutta tämä mies mainitsi ensimmäisenä egyptiläisenä Finlandia vodkan, hän olikin insinööri.

Uimiseen valitsin tyhjän lohkon, vaihdoin shortsit jalkaan ja olin lähdössä uimaan, kun näin minua vanhemman miehen lähestyvän hitaasti. Laitoin paidan takaisin päälle ja jäin odottamaan. Mies istui viereeni ja minä toivoin, että hän häipyy. Mies näytti itseään ja sanoi Mooni, minä esittelin itseni Tuukaksi. Hieman myöhemmin tajusin, että mies tarkoittaa money ja sanoin ei. Seuraavaksi mies näytti olenko menossa uimaan, sanottuani ei hän näytti, että näki, että otin aikaisemmin paidan pois, puistelin päätäni ja sanoin, etten ole menossa uimaan. Näytti, että mies ei ollut lähdössä ja hänelle en ajatellut jättää reppuani, joten nousin ylös ja menin seuraavalle lohkolle, jolla myös bodarin pitämä kioski oli. Täällä kukaan ei näyttänyt tulevan häiritsemään, joten jätin tavarani rantaan keskelle lohkoa, jotta näkisin ne koko ajan ja menin uimaan.


Ensimmäisen lohkon häirikkö meni tähän majaan, jossa oli parikin hänen ystäväänsä, fiilis oli vähän kuin saaliseläimellä, vaikka tietenkään minulla ei ollut täyttä varmuutta, että he ovat varkaita.


Rannalla oli pieniä ja hieman isompia rapuja.


Yhden hevosvoiman auto.

Takaisin hotellille kävellessäni, erään kahvilan kohdalla vanhempi mies pysäytti minut ja pyysi pöytäänsä. Mies oli asunut 6 vuotta Saksassa saksalaisen vaimonsa kanssa ja harmitteli, etten osannut saksaa, sillä hän puhui sitä paljon paremmin, kuin eglantia, jolla keskustelu kuitenkin onnistui oikein hyvin. Samassa pöydässä istui hänen palestiinalainen ystävänsä ja mies kertoikin, että täällä on paljon palestiinalaisia, varsinkin heitä jotka pakenivat tänne vuoden 1967 sodassa. Mies näytti PLO tatuointia olkapäässään ja kertoi pitävänsä palestiinalaisista, minäkin kerroin pitäväni heistä ja harmittelin nykyistä tilannetta. Tämän enempää emme puhuneet politiikasta, vaan palasimme arkisempiin asioihin.

Päivälliseksi halusin kalaa, mutten meinannut millään löytää katugrilliä, jolla on kalaa. Ostin rieskapussin leipomosta, jolla oli nerokas uuni, pyörivä alusta pyöri niin hitaasti, että leipä ehti paistua yhden kierroksen aikana ja tippui kaukaloon, josta valmiit leivät pussitettiin. Täältä kysyin samalla mistä saan kalaa ja he neuvoimat minut lähikadulle, jossa ei kuitenkaan näkynyt, kuin tuoretta kalaa.



Tällä kojulla näin uunin, joka oli tyhjä ja kysyin myyvätkö he paistettua kalaa. Mies ohjasi minut tuoreiden kalojen luokse ja käski valita, nyt tajusin, että kalan saa paistettuna tai tuoreena jokaiselta kojulta. Pyysin puoli kiloa, kun kilohinnaksi ilmoitettiin 30Ep. Mies vähän hymyili ja näytti, että kaikki tämä kalamäärä ja sinä haluat puoli kiloa. Paikalliset kieltämättä näyttivät ostavan varsinkin seuraavana aamuna paljon suurempia määriä, mutta ruokittaviakin taitaa olla "hieman" enemmän, kuin vain yksi.


Herkullinen päivällinen, kalan päälle hierottiin sipulimausteseosta. (Kirjoitan tätä bussissa matkalla Kairoon ja nyt tuli taas nälkä)

Illalla tapasin torilla miehen, joka myi hedelmiä ja jäin istuskelemaan hänen kanssaan ja juomaan teetä, oli mukava katsella torin elämää myyjän näkövinkkelistä. Mies oli ollut töissä jossain Sinain itärannikon turistikohteessa ja puhui parempaa englantia, kuin minä. Kojulta tuli ostamaan hedelmiä myös mies, joka osoittautui palestiinalaiseksi, joka asuu Kanadassa ja on nyt menossa tapaamaan sukulaisiaan Gazaan (viimeksi nähnyt heidät 14 vuotta sitten), joka on täältä 50km päässä. Minä ihmettelin, että eikö raja ole ollut jo pitkään suljettuna. Mies kertoi, että se oli, mutta jokin aika sitten tapahtuneen avustuslaivavälikohtauksen jälkeen raja on jälleen ollut auki. Kysyin pääsevätkö myös länsimaalaiset yli, hän kertoi, että länkkäreille se on helppoa, hänkin pääsisi kanadalaisella passilla helposti yli, mutta menettäisi samalla palestiinan kansalaisuutensa, sillä Palestiina ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta. Hänen Palestiinan passinsa oli vanhentunut ja hän joutuukin nyt palaamaan Kairoon selvittääkseen papereitaan. Kysyin onko Gazassa turvallista ja mies kertoi, että on, länsirannikolla ei niinkään, mutta Gaza on tällä hetkellä rauhallinen, kerroin, että haluaisin milelläni vierailla Gazassa, mutta minulla ei nyt taida olla aikaa, mies sanoi lähtiessään, että jos todella haluan mennä, hän voisi antaa numeronsa. Sanoin, että ei tällä kertaa ja toivotin hyvää onnea papereiden kanssa. Mies kiitti ja lähti, minä istuin alas ja ajatukset juoksivat päässäni samalla, kun rinnassa tuntui innostuksen tuoma polte, Gaza. Faktat kuitenkin olivat, että minulla on lento perjantaina, jota en parin sekunnin miettimisen jälkeen halunnut missata ja Gazaan ei kannata noin vain rynnätä. Todennäköisesti myös tarvisin jonkinlaisen viisumin/luvan ja Egyptiin paluukin pitäisi varmistaa. Aloinkin herätä nykyhetkeen ja siihen, että olin nytkin mielenkiintoisella torilla ja ystäväni jutuista menee puolet ohi haaveillessani, pahoittelinkin sitä, että olin hetken ollut hieman poissaoleva.

Seuraavana yönä ymmärsin väärin paljon hypetetyn UFC ottelun alkamisajan ja tulikin valvottua aamukuuteen. Parin tunnin unien jälkeen suuntasin rannalle uimaan ja tapaamaan tuttua bodaria. Tapasin myös hänen vaimonsa, lapsensa ja 80-vuotiaan naapurissa asuvan vanhan opettajan ja hänen vaimonsa, kun Muhammed pyysi minut mukaansa. Eläkeläispariskunnan luona söimme hedelmiä ja joimme teetä, palattuamme kojulle Muhammed tarjosi vielä lisää teetä ja jotain makeaa osaksi lusikoitavaa jyväjuomaa. Yhdessä vaiheessa Muhammed pyysi minulta dollaria, tarjosin 20Epunnan seteliä, Muhammed pyysi edelleen, eikö minulla olisi yhden dollarin seteliä, jouduin sanomaan ei. Muhammed otti setelini, pyysi tytärtään kirjoittamaan siihen jotain ja laittoi setelin taskuunsa, seteli oli ilmeisesti muistoksi. Jouduin hyvästelemään Muhammedin auringon laskiessa, sillä minua alkoi väsyttää aika rankasti. Egyptiläiseen kulttuuriin kuuluvat poskisuudelmat ja näin Muhammed hyvästeli myös minut. Hotellilla painuin nukkumaan lähes heti ja heräsin kunnolla vasta seuraavana aamuna puoli yhdeksältä, herätyskelloon.

Aamulla pakkasin tavarat ja kävin katsomassa aiemmin netistä löytämäni halvan hotellin osoitteen Kairossa, nettikahvilaa sai taas etsiä hyvän aikaa. Vähän ennen kahtatoista otin taksin linja-autoasemalle, jossa lipunmyyjä kertoi, että bussi lähti aivan hetki sitten ja huitoi eräälle taksikuskille, sovimme takaa-ajon hinnaksi 5 Epuntaa ja muutaman kilometrin jälkeen taksikuski sai bussin kiinni Ladallaan ja pysäytti sen. Minä kiitin ja hyppäsin kyytiin.


Viimeinen Al-Arishin aamiainen.

Kairoon on aina kiva tulla bussilla, sillä saapuessa ei ole hajuakaan mihin päin kaupunkia tulee jätetyksi. Nyt löysin itseni tästä paikasta. Aurinko alkoi jo laskea.



Suurin osa ihmisiä käveli alaspäin ramppia, joten minä seurasin, perillä oli jonkinlainen minibussiasema ja ehkä rautatiasema, aloinkin kaivella LP:tä, josko sen avulla saisin selvitettyä missä olen. Fiilis ei ollut hieno, kun tajusin unohtaneeni sen bussiin. Kävelin kaaoksessa hieman väljemmille vesille ja aloin odottaa taksia, olin ottanut kuvan Dahab hostellin arabiankielisestä osoitteesta. Ensimmäinen taksikuski vilkaisi osoitetta ja huiskaisi kädellä ei. Toinen kuski sanoi onneksi hyppää kyytiin, kysyin mikä on hinta ja hän näytti mittaria, sanoin ok. Kuski ehdotti kohta 80Ep, sanoin, että ei missään nimessä. Sitten kuski tarjosi 50Ep, sanoin ei, jolloin kuski sanoi, että mennään sitten mittarilla, se on vähän alle tai vähän päälle. Tässä vaiheessa kysyin kuskilta hieman ihmeissäni, että missä olen. Hän kertoi, että olen jossain Kairon laitakaupungissa ja kysyi mitä teen täällä, "this is bad place" ja täällä ei ole mitään. Kieltämättä paikka näytti vähän slummilta, kerroin, että bussi jätti minut tänne. Kuski kertoi, että täällä on halpojen Itä-Egyptin bussien asema, kaukana keskustasta ja oli yllättynyt, että bussi Al-Arishista maksoi vain 20Ep. Matka meni ensin nopeasti, mutta Niilin ylitettyämme olimme jumissa hitaasti liikkuvassa ruuhkassa. Kuski kysyi osaanko ajaa ja vastattuani kyllä, hän kysyi haluanko ajaa, kieltäydyin sanoen, että paljon parempi, kun sinä ajat. puolen tunnin päästä leppoinen kuski alkoi olla jo melko kypsä ja sanoi, että todella toivoisi, että minä ajan, sanoin, että näin on paljon parempi. Keskustassa kuski joutui kysymään hieman ajo-ohjeita, mutta pääsimme lopulta perille. Reilun 1,5 tunnin taksimatka kustansi mittarin mukaan 43, joten annoin kuskille 50Ep. Hostelli sijaitsee 7. kerroksessa ja alueella on muitakin hotelleja, joten minulle tultiin selittämään (jumalan kautta vannottiin taas), että Dahab on täynnä, mutta he tietävät hyvän hotellin, sanoin meneväni kysymään ja sainkin huoneen 45EP:lla, mutta huomenna tämä on oikeasti täynnä, joten pitää aamulla etsiä uusi paikka. Vähän harmittaa LP:n unohtaminen, sillä siellä oli hyvin tietoa Kairosta. Tämän illan meinasin pysyä hostellilla, kun nokka vuotaa ja on vähän lämpöä, mutta ruoanhakumatkalla huomasin, että uus Resident Evil pyörii lähiteatterissa 3D:nä (20Ep + 10Ep laseista), joten seuraavaks sitä kattomaan.

Ismailia

Kairosta tulevan bussin St. Katherinelle pitaisi ohittaa Suez joskus yhden ja kahden valilla, joten otin taksin torstaina linja-autoasemalle vahan ennen yhta (15Ep). Kun loysin oikean lippuluukun lipunmyyja ilmoitti, etta voin ostaa lipun, kun bussi saapuu puoli kahden aikoihin. Katselin muita busseja, eika niista yhdessakaan ollut arabiaa osaamattomalle mitaan viitteita siita mihin ne ovat menossa, joten kavin juomassa kahvit ja palasin luukulle tasan puoli kaksi. Jonottaessani eras paikallinen kysyi mihin olen menossa ja hetken paasta sanoi, etta Katherinen bussi ei pysahdy taalla. Mietin hetken, kiitin, mutten uskonut hanta, silla lipunmyyjahan kaski odottaa. Paastyani lippuluukulle lipunmyyja sanoi, etta tanaan ei ole bussia Katherinelle. Busseja pitaisi olla joka paiva, mutta ehka bussi oli tullut tayteen jo Kairossa.

Paatinkin vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata pohjoiseen, mutta en bussilla, vaan junalla. Silla sita haukutaan hitaaksi ja ikavaksi tavaksi matkustaa, silla vain 3. luokan junia menee Ismailiaan. Eli todennakoisesti paljon mielenkiintoisempi kokemus, kuin puolet nopeampi ja leppoinen bussikyyti. Otinkin taksin rautatieasemalle, mutta tulin harmitelleeksi kuskille, etten paassyt Katherinelle, jolloin han sanoi, etta minibussilla paasee 40-45Ep hintaan. Otinkin taas A-suunnitelman kayttoon ja sanoin kuskille, etta vie minut minibussiasemalle, jolle olkin matkaa vain 200m. Minibussikuski sanoi kuitenkin hinnaksi 100Ep ja alkoi selittaa, etta kaikki maksavat saman ja se on aivan oikea hinta. Vilkaisin minibussin sisalle, joka lahtee vasta kun on taynna, ei yhtaan ihmista. Katherinelle ei enaa huvittanutkaan yrittaa, silla odotusaika olisi todennakoisesti jotain valilta kauan ja todella kauan.

Pysaytinkin uuden taksin, jonka kuski ei kuitenkaan osannut englantia ja alkoi etsia paikallista, joka ymmartaa mika on train station. tallainen loytyikin ja aloin nayttaa kuskille seuraavaksi, etta maksan 5 Epuntaa. Tulkkina toiminut nuorimies alkoi neuvoa, ettei pida maksaa niin paljoa, 30-35 on ihan ok hinta. Mina olin, etta ta? Ajattelin maksaa 5, mies hymyili ja sanoi, etta luuli minun tarkoittaneen 50. Han kysyi kuskilta onko 5Ep tarpeeksi ja kuski ilmoitti haluavansa 8, tama sopi minulle ja lahdimme matkaan. Matkalla kuski pysahtyi ostamaan pussillisen paikallista virvoitusjuomaa ja minakin otin pussillisen (0,5Ep). Kuski myos yritti selittaa, etta junassa on huono ilma ja se pomppii ja tarisee, kun taas bussi menee mukavan sulavasti. Mina hymyilin ja nostin peukun pystyyn, juna on hyva.

Katsellessani rautatiesemalla ympariinsa ystavallinen mies tuli kysymaan minne olen menossa, vastattuani han osoitti yhta luukuista, jolla oli muutaman ihmisen jono ja lahti itse avaamaan juuri tata luukkua.


Paastyani luukulle mies antoi minulle lipun ja toivotti ison hymyn kera tervetulleeksi Egyptiin. (2,5Ep)



Ovet ja ikkunat olivat auki, joten kieltamatta hiekkaa pollysi valilla aika paljon, mutta huivi suojasi hyvin. Juna tarisi, mutta kertaakaan takamus ei edes meinannut nousta ilmaan, joten meno oli melko sulavaa ja kylla junassa on aina leppoisampaa matkustaa, kuin linja-autossa. Ohitimme lukuisia pienia kylia ja junan kaupustelijoilta olisi voinut ostaa kahvia, kolaa tai vaatteita. 2,5 tunnin paasta tulimme isompaan paikkaa, kyltit olivat edelleen vain arabiaksi, mutta noustuani ovelle katselemaan paikallinen sanoi, etta olemme Ismailiassa. ؤkkia rinkka selkaan ja ulos. Otin huoneen Travellers hotellista 35 Epunnalla, huone oli taman reissun huonoin. Rakennus oli ikivanha, puulattia hyvin kulunut ja seinista oli rapissut paljon betonia ja maalia. Pesuhuoneessa oli kylpyamme, mutta ei kaynyt mielessakaan tayttaa sita, sen verran saastainen koko pesuhuone oli, kylla tuollakin yhden yon silti vietti. Illalla kavin kaupungilla kavelemassa. Ismailia vaikutti hyvin vapaamieliselta muslimikaupungilta, tuli Malesia mieleen.

Aamulla herasin riittavan aikaisin, jotta ehdin kayda vilkaisemassa paikallista museota. Egyptissa kannattaa olla opiskelijakortti mukana. Tahankin museoon hinta oli 15Ep Aikuinen/ 5Ep Opiskelija. Myos moniin Kairon kalliimpiin kohteisiin opiskelijat paasevat paljon halvemmalla.


Roomasta tuttuja apinapatsaita


Pelottava kuolinnaamio


Huomattavasti koristeellisempi versio


Herpooratea jumala kreikkalaiselta aikakaudelta.


Paluumatkalla nain taman suuren seinamaalauksen, joka on varmasti israelilaisten suosiossa. Koko Suezin kanavan alue oli raskaiden taisteluiden paikka 1967 ja 1973 sodissa, esimerkiksi Suez tuhotui melkein taysin.

Paastyani linja-autoasemalle ja lippuluukulle, lipunmyyja pysaytti lahtevan bussin kovaaanisella ja juoksin kyytiin, taydellinen ajoitus, paitsi, etta aamukahvit jaivat juomatta ja matka Al-Arishiin kestaisi 3-4 tuntia.


Suezin kanava

Pian Sinain puolella pysahdyimme moskeijalla ruokoilutauolle. Minakin nousin bussista katselemaan kioskia, josta saisi kahvia/mita tahansa kofeiinia, silla paassa alkoi tuntua jo pienta jomotusta. Ainuttakaan kioskia ei kuitenkaan nakynyt, mutta lapsilauma huomasi minut ja juoksi innoissaan luokseni. Jokainen tuli kattelemaan ja kysyi nimeani, myos mina kyselin lapsien nimia, enempaa he eivat osanneet englantia. Kun moskeijasta alkoi tulla vakea sanoin heit ja kattelin viela muutaman ja menin bussin sisalle. Pari vanhempaa poikaa tuli viela bussin sisalle kattelemaan ja kysymaan nimeani, taalla ei taida lankkareita nakya kovin paljoa.


Lapset olivat edelleen innoissaan ja heiluttivat kasia pomppien ilmaan ja yksi huusi kurkku suorana Tuukka! Tuukka! Tuukka! Valilla koko joukko taputti. Bussin rahastaja haati poikia vahan kauemmaksi, kun osa heista alkoi hakata bussin kylkea. Pojat juoksivat viela bussin rinnalla, kun se lahti liikkeelle, niin pitkaan kuin jaksoivat. Todella hieno kokemus :)


Mika tama on? Ilmatorjunta-asema? Tutka-asema?

perjantai 22. lokakuuta 2010

Suez

Kairoon saavuin joskus kuuden aikoihin. Bussi ei pysahtynyt linja-autoasemalle, vaan jonnekkin muualle. Hieno aloitus paivalle, kun paasee neuvottelemaan unisena taksikuskien kanssa, vielapa tietamatta lainkaan missa pain Kairoa on. Taksihaslari ehdotti ensin 25Ep hintaa linja-autoasemalle, josta paattelin, etta ei voida olla hirvean kaukana. Sanoin aluksi etten tarvi taksia, silla on yleensa halvempaa pysayttaa yksi, eika lahtea naiden innokkaimpien odottajien mukaan. Halusin kuitenkin hetken katsella ymparilleni ja herata kunnolla, joten jain paikoilleni, mihinkaan ei ollut kiire. Haslari jatkoi kyydin tarjoamista, joten sanoin, etta olen valmis maksamaan 10Ep. Haslari vannoi Allahinkin nimeen, ettei tama ole mahdollista ja nyt on aamu, joten kyyti maksaa enemman ja matka on pitka. Tiputtaen hinnan 20Ep:hen. Sanoin, etta tiedan 10Ep:n olevan oikein hyva hinta ja hieman kyseenalaistin sen, etta aamulla kyyti on muka kalliimpi, lisaa hopotysta ja hinta tippui 15Ep:hen, sanoin edelleen ei ja lopulta nostin rinkkani ja sanoin lahtevani syomaan, tassa vaiheessa ihan miellyttava haslari sanoi ok, tule tanne ja ohjasi minut taksiin. Matkaa oli kai pari kilometria, joten kymppi oli ihan ok hinta minulle, paikalliset maksavat silti vahemman.

Linja-autoasemalla istuin alas miettimaan minne lahden. Vaihtoehtoina St. Katherinen, silla halusin kiipeamaan Sinai vuorelle tai pysahtyminen ensin Sueziin. Paadyin Sueziin, silla sinne menee busseja vahintaan tunnin valein, mutta vuorelle ainoastaan yksi paivassa, kello yhdeltatoista, joten melkein neljan tunnin odottaminen ei houkutellut. Bussi lahti kahdeksalta ja matka meni torkkuessa. Kuski oli ilmeisesti melkoinen tupakkamies, silla han vain pysahtyi yhden kioskin kohdalla, nosti kaksi sormea pystyyn ja kioskin poika juoksi hanelle samantien pari askia Cleopatraa.

Suezin linja-autoasemalla paasin taas neuvottelemaan taksikuskien kanssa, matkaa oppaasta katsomalleni hotellille oli n.7 kilometria. Ensimmainen kuski tarjosi kyytia 20 punnalla, eika halvemmalla voi lahtea, joten kavelin suoraan taksille joka oli jo lahdossa ja tarjosin kymppia. Kuski sanoi ok, muttei oikein tiennyt minne tarkoitin, joten han tarkisti asian ensimmaiselta kyydin tarjoajalta. Hieman keskustelua arabiaksi ja kuski totesi aijaa, se on niin pitkalla ja sanoi ettei kymppi riita. Sanoin, etta suostuit jo kymppiin, jolloin kuski tarjosi 15Ep:n hintaa, tama kelpasi minulle. Kuskini antoi levean hymyn ensimmaiselle kuskille ja lahdettiin ajamaan. Kuski oli hyvin puhelias ja sanottuani olevani Suomesta kuski hymyili ja nosti peukun pystyyn, Suomi on hieno maa ja Nokia, todella hyva puhelin, minullakin on Nokia ja naytti puhelintaan. Vahintaan joka toinen sanoo Nokia, sanottuani olevani Suomesta, kuulemma todella suosittu kannykkamerkki taalla. Mina kiittelen aina ja myotailen. Kuski kyseli kovasti kaikkea, myos mielipidettani Israelista, sanoin etten ole koskaan kaynyt ja heitin kysymyksen takaisin. Kuski sanoi, se on vahan niin ja nain, Israel on Egyptin ystava, mutta ei hyva palestiinalaisille. Seuraavaksi kuski kysyi mielipiteeni jenkeista, sanoin taas, etten ole kanyt, mutta olen tavannut paljon mukavia jenkkeja. Johon kuski nyokytteli, etta amerikkalaiset ihmiset ovat todella hyvia, han on tavannut paljon amerikkalaisia, mutta hallinto on todella paha, sanoin, etta varsinkin Bush, jonka jalkeen haukuimme miehen yhteistuumin. Obamasta mies ei oikein viela tiennyt, saattaa olla jopa hyvakin tai sitten ei, aika nayttaa, enemman kuitenkin naytti ettei han pitanyt uudestakaan presidentista. Carter ja Clinton olivat olleet hyvia presidentteja, mina sanoin, etta olen liian nuori sanomaan kummastakaan mitaan.


Hotellini. Huone maksoi 45Ep, telkka ja parveke loytyy, kylpyhuone on kaytavalla.


Parvekkeelta on nakoala kanavalle. (bongaa laiva)


ja Punaiselle merelle.


Iltapaivalla lahdin katsomaan kanavaa, komian nakosta, kun valtavia aluksia valuu jatkuvalla syotolla kanavasta ulos.





Kanavalla minulle tuli juttelemaan tama poikalauma ja he halusivat, etta otan heista kuvan. Toinen oikealta puhui hyvin englantia ja kertoi osaavansa myos hieman ranskaa, ei huonosti tuon ikaiselta, poika naytti englanninkirjaansa, joka oli ensimmaista vuotta opiskeleville. Myos pari minua hieman nuorempaa miesta tuli kysymaan voisivatko he ottaa kuvan kanssani ja mina sitten poseerasin molempien kanssa vuorotellen.

Valilla kavin syomassa, tama ei ole minkaanlainen turistikohde, joten englanninkielisia ruokalistoja on turha etsia normaaleista ruokapaikoista, myos numerot ovat arabiaksi. Onneksi ihmiset puhuvat hieman englantia, joten sain tilattua vaivattomasti jotain ruokaa ja myyja ehdotti kanaa, otin puolikkaan ja sain myos leipaa ja vihanneksia (17Ep + jatin 3Ep tippia)


Auringonlaskun jalkeen puistossa olleet miehet huitoivat minut luokseen ja selvisi, etta he olivat Aasiassakin kayneita merimiehia, nykyaan luotseja, kuulemma suomalaisiakin laivoja (kasittaakseni tankkereita) on kanavassa nakynyt jonkin verran viela 5-6 vuotta sitten lastinaan puuta, mutta enaa ei juuri koskaan. Arvelin taman johtuvan siita, etta Suomen lippu on kaynyt liian kalliiksi ja alukset ovat vaihtaneet lippua, miehet nyokyttelivat ja vaikuttivat tyytyvaisilta, etta maakrapu tietaa jotain merimiesten asioista. Eurooppalaisia ja varsinkin intialaisia merimiehia he kehuivat kovasti, luotettavaa porukkaa, mutta filippiinot 45-vuotta merilla ollut mies haukkui epaluotettaviksi paskiaisiksi. Samalla mies haukkui ilmeisesti jonkin viranomaisen, joka oli takavarikoinut hanen veneensa ja henkilokortin, jatin kysymatta miksi, silla mies silminnahden kiihtyi tata kertoessaan, taisi vituttaa aika kovasti. Huomenna asia kuulemma kuitenkin selviaa ja han saa korttinsa ja veneensa takaisin, jonkun tutun pomon avustuksella.