perjantai 26. helmikuuta 2021

MV Liemba

 MV Liemba on tai oli maailman vanhin reittiliikenteessä oleva laiva. Nyt tuo 1913 rakennettu laiva on väliaikaisesti poissa liikenteestä, Normaalisti se liikennöi Tansanian ja Sambian välillä. 

Graf von Goetzen rakennettiin Hampurissa, Saksan keisarikunnassa ja se oli yksi kolmesta laivasta, jotka valvoivat Tanganyikaa ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kuten kaikki tietävät Saksalle ei käynyt hyvin tuossa sodassa, joten kapteeni upotti laivan 1916, Saksan paetessa alueelta. 1924 Britit nostivat laivan pinnalle ja se palasi liikennöimään järvellä 1927 Liemba nimellä. Se on viimeinen Saksan keisarikunnan käytössä ollut laiva, joka liikennöi säännöllisesti. 

Melko lailla hetken mielijohteesta, päätin kävellä satamaan ja koittaa etsiä Liemban. Onhan laiva tansanialainen ja tämä on helposti suurin satama, jossa se liikennöi. Kaiken järjen mukaan legendaarisen laiva pitäisi siis löytyä täältä. Ensimmäisellä portilla vartijanainen oli hyvin ystävällinen ja opasti toiselle portille. Pienen kielimuurin takia en ihan varmuudella ymmärtänyt kävelyohjeita, joten hyppäsin innokkaan mopokuskin kyytiin. Hän vei minut oikealle portille vajaalla viidelläkymmenellä sentillä. Tällä portilla kyselin taas Liembaa ja vartija vahvisti laivan löytyvän täältä. Hieman mietteliäästi hän päästi minut sisään ja ohjasi toimistoon. Esitin siellä asiani, haluaisin nähdä kuuluisan laivan. Nainen pyysi minut mukaansa ja menimme seuraavaan rakennukseen. Siellä minut pyydettiin odottamaan ja hetken päästä takahuoneesta tuli mies, joka esitteli itsensä Titukseksi, hän on Liemban kapteeni ja esittelee mielellään laivan minulle. nelisen euroa piti maksaa satamamaksua tai jotain ensimmäiselle kopille.

Siinä se on, Liemba. Kapteeni sanoi, että tästä eteenpäin voin ottaa kuvia, niin paljon kuin haluan. Emme tavallaan ole enää satamassa. Valtion kohteiden kuvaaminen on Tansaniassa kiellettyä. Rautatiet, satamat, virastot, lentokentät... 
Ensimmäiseksi tutustuttiin ohjaamoon tai mikä tämän nimi nyt onkaan laivakielellä. Minä pääsin ruoriin. 

Kapteeni kertoi, että vuoden aikana laivan kaikki tekniikka, moottorista navigointijärjestelmään tullaan uusimaan ja laiva liikennöi sen jälkeen toiset sata vuotta.

Myös kaikki puupinnat tullaan uusimaan.
Laivan palontorjuntakalustoa.
Baari. Myös tämä menee uusiksi. Baari siirtyy laivan takaosaan ja ruokailutila laajenee nykyisen baarin paikalle.

Ykkösluokka
Läheskään kaikissa satamissa ei ole laituria, joten pikkuvene tuo matkustajat tälle ovelle ja matkustajat ostavat lipun tuolta luukusta. 
Kolmannen luokan tiloja. Jos nyt oikein muistan, niin laivalla oli alempi kolmasluokka vesirajan alapuolella, kolmas luokka, toinen luokka, ensimmäinen luokka ja VIP. 

Rahtiluukku ja nostin, joka jaksaa nostaa kerralla 2,5 tonnia. Rahdin maksimimäärä on kaksisataa tonnia ja matkustajia otetaan kyytiin maksimissaan kuusisataa henkeä. Tähän päättyi erittäin kattava kierros. Kiitin kapteenia ja annoin kymppitonnin tippiä. Todella mielenkiintoinen yksityiskierros. Kannatti kokeilla. Pitää tulla muutaman vuoden päästä katsomaan miltä laiva näyttää remontin jälkeen. Kapteeni kertoi olevansa kiireinen vaikka laiva on satamassa. Hän organisoi remonttia. 

Matkalla päätielle näin Kaiser talon. Lähempää en uskaltanut ottaa kuvaa. Talo on rakennettu Saksan siirtomaa-aikaan Wilhelm toisen metsästysretkeä varten. Tuota metsästyretkeä ei kuitenkaan koskaan tehty ja nykyään komea talo on alueen johtajan virka-asunto. 

torstai 25. helmikuuta 2021

Ujiji

 

Ujiji oli 1800-luvulla vilkas keskus, joka kukoisti orja- ja norsunluukaupan ansiosta. Kuten kuvasta näkyy nykyään tämä on pieni kylä Kigoman kyljessä. Alueen keskus siirtyi Kigomaan orjakaupan loputtua ja sinne rakennetun rautatieaseman ansiosta. Myös Tanganyikan pinnan dramaattinen lasku vaikutti asiaan. Ujijin kaivot kuivuivat.
Tähän herraan olen törmännyt lähes jokaisessa museossa ja historiankertomuksessa. Tippo Tip oli legendaarinen orjakauppias, joka oli vastuussa tuhansien ihmisten orjuuttamisesta. Jossain vaiheissa hän jopa hallitsi laajoja alueita täällä, eikä tyytynyt vain kaupankäyntiin. Paikallisten mukaan miehen joukkojen aseet päästivät tippo tip äänen, tästä Hamed bin Mohamed el Marjebi sai lempinimensä. Erittäin häikäilemätön liikemies ja aikansa self made millionaire. Miehen isä oli kotoisin Omanista ja äiti nykyisen Tansanian rannikolta.
Zanzibarilta tuttuja kuvia, mutta täällä kerrottiin myös niistä, jotka eivät päässeet niin pitkälle. Heikoilla ei ollut arvoa, joten heidät jätettiin tienposkeen kuolemaan, kahleita ei avattu.

Surullisia reittejä.

Tänne en kuitenkaan tullut vanhan orajakeskuksen takia, vaan yhden maailmanhistorian kuuluisimman kohtaamisen takia. 27 lokakuuta 1871 Stanley oli saanut vihiä, että hänen etsimänsä kuuluisa tutkimusmatkailija Livingston on alueella ja lopulta sattumien kautta hän löysi Livingstonen mangopuun varjosta ja lausui kuolemattomat sanat:  “Dr. Livingstone, I presume?”

Nuo sanat lausuttiin täällä. Mangopuun kuoltua paikalle rakennettiin muistomerkki. Stanley ei onnistunut tehtävässään tuoda Livingstonea kotiin, tutkimusmatkailija halusi syvemmälle. Livingstone ei enää koskaan nähnyt kotimaataan, vaan kuoli kaksi vuotta myöhemmin nykyisen Sambian alueella malariaan.
Livingstonen uskolliset palvelijat, joista Livingstonen kerrottiin vapauttaneen Chuman, monien muiden orjien tapaan. Miehet olivat Livingstonen vapaita palvelijoita. Britannia oli painajaismainen orjien ostaja länsirannikolla, mutta täällä maa edesauttoi orjuuden lopettamisessa. Livingston toimi britannian palveluksessa ja on haudattu Westminster Abbeyhyn.
Kerosiinisilitysrauta. Kertoo kaupankäynnistä, näitä ei montaa ole Tansaniassa. En ole koskaan ennen nähnyt moista laitetta.
Työkaluja

Tämä on ollut siirtomaa-aikaan edistyksellinen paikka. Kigoman aluetta hallitsi nainen nimeltä Theresa Ntare. Tansanian itsenäistyttyä luovittiin paikallisista kuninkaallisista, mutta Ntare pääsi parlamenttiin ja jatkoi politiikassa. Hän kuoli 1999, eli samana vuonna, kuin Tansanian ensimmäinen presidentti ja kansakunnan ikoni Nyerere.

Museon lopussa oli tämä kartta, jonka äärellä googlettelin hetken. Isimila ja Bagamoyo pääsivät suunnitelmiin.
Kun otin kylänraitista kuvaa, tämä mies tuli pyytämään, että otan hänestäkin kuvan. Taustalla on hänen pyhäkkönsä, joka vaatisi hieman varoja, mies vihjasi. En alkanut rahoittajaksi, vaan jatkoin matkaa. 
Simba on Tansanian ylivoimaisesti suosituin jalkapallojoukkue. näitä kannattajayhdistyksiä löytyy lähes jokaisesta pikkukylästäkin.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Jacobsen beach

 Kun heräsin ensimmäisenä aamuna Jacobsenilta, näin ikkunasta apinoita ja antiloopin. Nyt on luonto taas lähellä.

Seepra hengaili pihapiirissä usein. Kuulin, että yhden työntekijän äiti oli löytänyt orvon varsan ja tuonut tänne. Seepraa ei ole lemmikki, vaan se hengailee semivillinä lähistöllä, apinoiden tapaan. Olin aina yhtä innoissaan tästä. Seepra pihassa... Mummolla ja papalla oli kesukkina poro. Eksoottista sekin, jos katsoo tansanialaisten näkökulmasta.
Pikkuinen sammakko
Pieni antilooppi. Tätä en nähnyt kovinkaan usein, oli erittäin arka.
Respan partsi. Ruokaa täältä ei saanut, mutta kaikilla oli käytössä keittiö. Ruoat sai ostettua Kigomasta. Mopokyyti sinne kustansi reilun euron. Minun lisäkseni täällä oli vain yksi pariskunta ja yksi nainen. Pariskunta oli menossa seuraavaksi Sambiaan. Maaraja on kiinni, mutta aikoivat silti yrittää. Sinne saattaa päästä rahtilaivalla järveä pitkin, tämä oli tutkinnan alla. Pariskunnan nainen sanoi, että pahinta mitä voi sattua on, että he eivät vain pääse yli. Pidin asenteesta.
Pistetään nyt itse tehdystä aamiaisestakin kuva. Ruokavalio oli erittäin hedelmäpainoitteinen. Ne ovat niin hyviä tropiikissa.
Apinaa piti käydä hätyyttämässä kesken ruokailun. Ilmeisesti ois maistunut.

Koristeena olleita pääkalloja.

Kukkasia. Paikan omistaa norjalainen pariskunta. He ovat tällä hetkellä Norjassa, eivätkä pääse "kotiin" sulun takia.

Paratiisi on ehkä tässäkin blogissa hieman kulunut sana, mutta sitä tämä paikka oli. Järviviidakko oli upea. Aivan kiinni vedessä. En ole tainnut tällaisessa paikassa ennen olla. Tanganjika on Afrikan toiseksi suurin järvi, heti Victorian jälkeen. Pituutta 670 kilometriä ja syvyyttä  1471 metriä. Tämä onkin Afrikan syvin järvi ja ainoastaan Baikal on maailmanlaajuisesti syvempi.


Järvi on huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin Victoria. Kaloja oli monenlaista. Kaikki sen verran pieniä, että hyviä kuvia en saanut. Näkyvyys oli erinomainen. Varsinkin afrikan järvistä löytyvää bilharziaa ei täällä pitäisi olla. Norjalaiset ovat testanneet veden. Tuo ihon läpi porautuva mato on heti malarian jälkeen toiseksi tappavin ihmisloinen. Malariaan kuolee vuosittain arviolta 400 000 ihmistä ja bilharziaan 200 000.

Krokotiilihyökkäyksiäkään tällä rannalla ei ole ollut, ainakaan 25 vuoteen, mitä norjalaiset ovat täällä olleet. Viimeksi tällä järvellä on kuollut krokotiilin hyökkäyksessä ihminen vuosi sitten. kahdeksantoistavuotias poika, joka oli pesemässä koulupukuaan. Tilastoja krokotiilihyökkäyksistä löytyy täältä. Uhreja on paljon enemmän, kuin olin kuvitellut.



Rannalta näkyi monenlaista vesillä liikkujaa.

Näköalapaikalla. Selkeänä päivänä täältä näkee Kongon.


Rannasta olisi löytynyt teltta kypylpyhuoneella ja keittiöllä. Hintaa oli sama kaksikymmentä euroa, kuin huoneella. Turvallisuus kuitenkin sen verran mietitytti, että päätin pysyä huoneessa, vaikka teltta kiehtoi. Huone oli respan vieressä, kun taas teltta olisi ollut sadan metrin päässä rannassa, omassa yksinäisyydessään.

perjantai 19. helmikuuta 2021

Bukoba

 

Kaupunki oli melko pieni eikä erityisemmin iskenyt. Ei sillä, että kaupungissa olisi ollut mitään vikaa, se ei vain sytyttänyt. Paitsi tuo katedraali, se oli upea. Sisälle en päässyt, vihainen vartija huitoi pois, varsinkin kun kysyin, että sopiiko ottaa kuva porttien sisäpuolelta.
Kenialainen Tuskeri on panostanut valtavasti markkoinointiin. Näitä kylttejä on näkynyt joka pitäjässä. Tusker olutta en ole nähnyt myytävän missään.
Bensan hintaa ei ole tullut vielä kerrottua. 2000 shillinkiä on 0.71 euroa. Xe.com kurssilla. 
Punaisen ristin paikallistoimisto. Sisältä kuului kovaa yksinpuhetta.

Vesi oli täälläkin korkealla. Muistan Douglasin maininneen, että edellinen sadekausi oli ollut todella kova ja siksi Manyarankin vesi oli korkealla.
Synkkää vaikka oli keskipäivä. Yhtenä päivänä satoi todella rankasti, ollaanhan keskellä uutta sadekautta. Kuva on otettu huoneen parvekkeelta. salamoi ja sähköt katkeilivat.
Hei tyypit? Kenen piti tuoda pallo? 
Kalaa söin täälläkin. Erittäin hyvää, niin grillattuna, kuin paahdettunakin. 

Kävelyretkellä kaupungin laitamilla löysin heinäsirkkoja. Parasta olutsnäkiä. 4 euroa rasia.

Kuulostaa hyvältä keksinnöltä. Hotelliani vastapäätä oli kuntokeskus, jossa punttisali ja sauna maksoi yhteensä 4 euroa. Laitteet olivat Suomesta tuttuja technogymin vekottimia, joten tutuilla laitteilla treenaamaan pääsi nopeasti. Salilla oli ainakin yksi personaltraineri ja sitten toinen josta en ole varma oliko hän töissä vai asiakas. Ainakin hän ilmoitti minulle, että treenataanpa yhdessä. Kolme kertaa kymmenen sarjani olivat hänen mielestään aivan liian lyhyitä ja yksi 3X10 per lihasryhmä oli aivan liian vähän. Koitin ottaa vähän kevyemmin, sillä edellisestä salikerrasta oli puolitoista kuukautta. Silti parin päivän päästä varsinkin hauikseni olivat aivan jumissa.

Sauna oli hyvä, noin niinkuin sähkösaunaksi. Vastaava voisi löytyä Suomestakin. Lämpöä seitsemänkymmentä astetta. Saunamestari kävi välillä tarkistamassa lämpötilan ja kysymässä, että onhan kaikki hyvin. Oli mukava ottaa parit löylyt. Ekalla kerralla olin yksin ja toisella kerralla paikallisten äijien kanssa. Löylyä heittivät melko varovasti. Saunassa ei oltu alasti, vaan pyyhe vyötäisillä. Täältä löytyi myös höyryhuone, jossa olin vain lyhyen hetken. Mittarin mukaan siellä oli lämmintä vain neljäkymmentä ja haisi todella ummehtuneelle. 

Olin päättänyt jatkaa seuraavaksi Kigomaan, sinne menee täältä kolme bussia viikossa. Reitti kulkee lähellä Burundin rajaa. Tuo maa on ollut viime vuosikymmenellä hieman epävakaa, joten päätin googletella ja törmäsin tähän uutiseen.  Kymmenen vuotta vanha juttu, mutta aiheutti toimenpiteitä. Oman hotellini johtajaa en löytänyt sillä hetkellä, joten kävelin naapuriin, jossa mainostettiin turisti-infoa. Kysyin reitin turvallisuudesta ja mies vakuutti, että reitti on turvallinen. Ennen oli ongelmia, muttei enää. Vuosia sitten kaikki tiet täältä etelään olivat erittäin vaarallisia. Matkankin pitäisi kestää vain kahdeksan tuntia. Bussiasemalla sanottiin samaa, kun ostin kymmenen euron lipun. Matka alkoi kuudelta aamulla.

Aamiaista pysähdyspaikalta. Suolaista jotain ja energiajuomaa kahvin korvikkeeksi. 

Bussimme ei ollut uusinta uutta. Tällä kertaa ei pysähdelty puskiin, mutta joillain asemilla pysähdyttiin sen aikaa, että saattoi käydä vessassa. Kuskille ilmoitin aina käväiseväni, etten vain jää kyydistä. 
Maisema oli kumpareisempaa kuin aiemmin. Paljon mielenkiintoisia kyliä. Ennen yhtä kylää pysähdyttiin puoleksi tunniksi autojonoon. Kuulin, että pääministeri oli käymässä ja meidän pitää odottaa. Burundin läheisyydestä kertoivat useat pakolaisleirien kyltit. Yhden IOM:n teltan näin. Käsittääkseni burundilaiset pakolaiset ovat vähitellen palaamaan päin.

Lounastikkuja eurolla.

Todellisuudessa matka kesti 14 tuntia. Viimeiset 4 tuntia eivät olleet rennoimmasta päästä, sillä alkoi sataa. Ikkuna vuoti vähän, muttei tämä haitannut. Enemmän harmitti maisemien menetys, ikkuna oli tummennettu. Kohta katosta alkoi tippaista vettä, pölystä ruskeaksi värjäytynyttä. Olin tyhjällä takapenkillä, joten vaihdoin keskipaikalle. Tänne olin tullut sillä oikealla paikallani en olisi nähnyt ulos. Takarivi ei ole töyssyisellä tiellä suosittu. Perä hyppii niin, että pomppasin itsekkin monta kertaa kunnolla ilmaan. Kun viereiselle penkille lorotti katosta ruskeaa vettä, olin tyytyväinen, että olin vaihtanut suoraan keskelle. Ainoa paikka täällä perällä, jossa pysyi kuivana. Katto näytti vuotavan vähän kaikkialta. Repesin nauruun, kun hattuhyllyltä loiskahti kunnolla vettä, se ei näemmä vuotanut. Niin nauroivat paikallisetkin. Yksi mies selitti kaverilleen nauraen jotain ja osoitteli minua, ymmärsin vain sanat musunku eli valkoinen ja Tansania. This is Africa. Olin yllättävän kuiva, kun lopulta saavuttiin Kigomaan. Sade oli loppunut, joten pääsin mopolla Jakobsenin rannalle. On muuten loistavaa vatsalihastreeniä matkustella iso rinkka selässä mopon kyydissä.