perjantai 31. lokakuuta 2014

Cordillera de los Frailes

Tiistaina lähdettiin Condor Trekkersin mukana kolmen päivän retkelle, Sucren länsipuolella oleville vuorille (600b/hlö). CT mainostaa, että sen tarkoitus ei ole voiton hankkiminen, vaan viedä turistit retkille, jotka hyödyttävät paikallista yhteisöä. Tämä onkin tärkeää, sillä Jal´qa yhteisöt ovat avanneet kylänsä ulkopuolisille vasta vuosituhannen alussa. Heidän ehdoillaan ja siten, että hyöty jää kyliin. Vuorilta ei siis löydy länsimaalaisten omistamia resortteja, ainakaan vielä... Toivottavasti piru ei taas vie koko kättä. Ylimääräiset vaatteet yms. rojut annettiin trekkifirman huostaan ja hypättiin bussiin, jolla päästiin vajaassa kahdessa tunnissa aloituspisteelle.

Jossa syötiin aamiainen. Meillä porukkaan kuului kaksi opasta, kaksi saksalaista ja äänekäs porukka, joka koostui kahdesta englantilaisesta, aussista ja kanadalaisesta. Tänne asti kanssamme tuli myös neljän porukka, joka lähti neljän päivän retkelle hieman eri reittiä. Kuvassa näkyy tarvikerivistöämme, jokainen sai rasian ja hedelmäpussin kannetavakseen.

Arvaa kuka näistä on kanadalainen geologi?

Alkumatka kuljettiin inkojen rakentamaa tietä pitkin. Tämä oli pätkä tärkeää reittiä Sucren ja Potosin välillä.

Kertaalleen pysähdyttiin ja Marian kertoi tiestä. Tänne espanjalaiset tappoivat tärkeän inkan, joka yritti neuvotella rauhanomaisesti, eikä halunnut sotaa. Tulos espanjalaisten kanssa oli kuitenkin se, että ensin hänet vangittiin Sucressa, sitten Potosissa ja pyrkiessään takaisin Sucreen espanjalaiset heittivät hänet rotkoon. Tästä rauhanmiehen tappamisesta syntyi kansannousu Cuscossa, jonka inkat kuitenkin hävisivät.

Aloitettiin retken korkeimmalta paikalta ja maisemat olivat sen mukaiset.

Lounastauon (sämpylöitä) jälkeen jatkettiin tälle vesiputoukselle. Kuvassa ei näy niin hyvin, mutta kallion ohuet kerrostumat olivat kaikki erivärisiä, tämä viiruisuus olikin seudulle ominaista. Aussi ja Adam (toinen englantilaisista) kävivät täällä uimassa, itse en edes harkinnut, vesi oli kylmää ja uhkaava sade todennäköisesti kastelisi pian. Ehkä alan tulla vanhaksi, olinkin porukan vanhin... Sade alkoi pian ja Sucresta ostamani sadeponcho (38b) tuli tarpeeseen.

Ensimmäinen yöpymiskylämme Maragua.

Kylää ympäröi kraaterimaisesti nämä jännät kalliot, joiden synnystä kanadalainen selitti, mutten oikein tajunnut.

Yöpymispaikkamme. Saatiin Minnan kanssa ainoana pariskuntana oma huone, pojat nukkuivat kuuden hengen dormissa. Käytiin ostamassa pikkuisesta kyläkaupasta olutta ja viiniä, kun löydettiin tyttö jolla oli kauppaan avain. Päivällinen sisälsi keiton ja riisiä kastikkeella. Condorilla on myös vegeravintola, joten tällä reissulla ei syöty lihaa.

Yhteensä tuli käveltyä tänä enismmäisenä päivänä n. 20 kilometriä. Ihan tarkkaa lukua en osaa sanoa, sillä ranteessani oleva Suunnon gps taisi terhdä pari pientä virhettä. Korkeudet se kuitenkin kertoo tarkasti. Päivän korkein kohta oli 3470 metrissä ja matalin 2690 metrissä. Yövyttiin 2960 metrissä.


Toinen Aamu alkoi retkellä tähän paholaisen suuhun, johon paikalliset eivät juurikaan halua tulla. Kyläläiset uskovat vahvasti kummituksiin ja uniin. Paikallisista kankaista löytyy lähinnä tekijänsä unien hirviöitä. Porukan äänekkäin Adam pitää tässä omaa luentoaan kidasta syntyvistä paholaisen poikasista, ennen Marian kertomusta.

Lähdössä majapaikasta, Adam halusi kantaa lähes kaikkien rinkat, hauska tyyppi suurimman osan ajasta ja erittäin ystävällinen, mutta välillä show kävi hermoon.

Vielä ennen kylästä lähtöä pysähdyttiin kaupanomistajan luokse. Hänellä oli kokoelma fossiileja ja inkojen keihään kärkiä.

Tässä kilpikonnanfossiili Adamin selässä.

Leivänpaistouuni. Paikallista leipää maistettiin aamiaisella, oikein hyvää, ei mitenkään hirmuerikoista.

Kangaspuut. Tämän kankaan tekemiseen on mennyt jo kuukausi ja vielä menee toinen, ennen kuin kangas on valmis. Ostin naiselta tällä tavalla tehdyn pussukan, jossa näkyy mm. kylässä öisin vaeltava hirviö, kuukausi meni tuonkin pussukan tekemiseen (110b).

Joku eläin kuivumassa. Kuivattaminen vaikuttaa olevan hyvinkin yleinen tapa täällä.

Täältä jatkettiin "kraaterin" toiselle puolelle, mutta pistetäänpä tästä kohtaa poikki ja jatketaan myöhemmin, ettei tule liian pitkää tarinaa.

1€=8,2b (kurssi meille atmkulujen jälkeen)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Sucre (2750m)

Sucren bussiasemalta otettiin taksi (10b) keskustaan. Ensin käytiin katsomassa saksahostelli mutta se oli kallis ja täynnä, joten suunnattiin ranskalaisen pariskunnan pantanalilla suosittelemaan Condor B&B:hen, josta saatiin

oikein mukava huone (110b) vanhasta kolonialistisesta talosta.

Sucre osoittautui oikein kauniiksi kaupungiksi. Eikä täällä ole niin kylmä, kuin luultiin (yöllä +10). Varmaankin, kun ajateltiin, että vuoristossa on kylmä, niin tuli ajateltua suomen kylmää, eli oikeata pakkasta... Täällä on tarkoitus olla kuolleiden päivän yli, eli reilu viikko. Tämä on korkeuteenkin tottumisen kannalta hyvä idea. Yleinen suositushan on yli 2500 metrissä, ettei noustaisi yli 300 metriä päivässä, vuoristotaudin välttämiseksi. Seuraava kohteemme on Potosi 4070 metrissä.

Korkeanpaikan oireita vähentää kokatee, jota täältä saa ihan teollisesti tuotettuna pussiteenä.

Myös pureksittavaksi kokalehtiä löytyy torilta (5b). Eivät päihdytä millään lailla ja näitä ei pidä sotkea kokaiiniin, jota toki saa näistä grammoja, jos uuttaa kiloja ja työstää tuotosta laboratoriossa kemiallisesti. Täällä päin kokanlehdet ovat olleet normaalissa käytössä jo vuosituhansien ajan. Nykyinen jenkkien hyvinkin neuroottinen huumeidenvastainen sota ja kokaiinin valmistus on kuitenkin tuonut myös nämä lehdet huonoon maineeseen. Nykyinen presidentti on yrittänyt saada kokatuotteet vientiin, mikä on saanut Bolivian huumevirastojen mustalle listalle. Kuitenkin esimerkiksi Coca-Cola ja Red Bull käyttää kokalehtiä tuotteisiinsa.

Kokaviinaa

Ainakin näin viikonoppuna täällä on erittäin hyvin tarjolla katusafkaa. Tältä naiselta olen maistellut lihatikkuja ja maksaa. Oikein hyviä annoksia salaatilla ja perunoilla (7b).

Minnakin kokeili suosittua makeaa juttua (1b), ei ollut hääviä, maistui kuulemma siirapille ja pahville.

Yhdestä puistosta löydettiin eiffeltorni, minä huipulla. Vähän pelottavasti huojui, joten kauaa en ihaillut maisemia.

Stadikallakin käytiin, käynnissä oli joku vähemmän merkittävä peli, katsojien määrästä päätellen. Joku sarjapeli pitää käydä kattomassa jos osuu kohdalle. Tutkin, että La Pazissa pelataan 18.11. Bolivian ja Venezuelan välinen kamppailu. Siihen pitää yrittää tähdätä, jos mahdollista.

Ensimmäiseksi illaksi olisi ollut Statovarius-ilta tarjolla. Oltiin kuitenkin bussiyön jälkeen sen verran väsyneitä, että jätettiin väliin. Kovassa seurassa tämä suomalainen bändi kuitenkin pyöri, sillä muissa mainoksissa puhuttiin esimerkiksi The Doorsista, Beatlesista, Bon Jovista jne...

Sen sijaan maistelin illalla bolivialaista punkkua hotellilla ja pelattiin 500:sta. Tilanne edelleen minulle 8-5. Punkku oli oikein hyvää, ei argentiinalaisen veroista, mutta voitti brasilialaisen.

Seuraavana päivänä kiivettiin mäen päälle kahvittelemaan. Todella upeat maisemat.

Kaupungissa järjestettiin sunnuntaina myös 5 ja 10km juoksut, aasit ja seeprat polkivat pyörillä... Harmi, ettei tiedetty aikaisemmin, oltaisiin saatettu osallistua vitosen juoksuun.



Auton perässä vedettävä lentskari, lapset tykkäsivät. Tässä puistossa oli myös paljon pomppulinnoja, polkuautoja yms.

Illalla käytiin leffassa (30b/hlö), katsomassa Gone Girl. Aivan loistava pätkä, suositellaan molemmat isosti. Onneksi oli tekstitetty espanjaksi, eikä dubattu, kuten puolet leffoista.

Leffateatterin pisulaari


Leffan jälkeen käytiin pääaukiolla kävelemässä ja nähtiin tämä hieno esitys, jota orkesteri säesti. Kaksi tanssia päättyi suunniteltuun "tappeluun" tanssioiden kesken, hyvin uniikkia. Täällä on myös festareita, joissa turpiin mäiskiminen kuuluu hauskanpitoon.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

El Fuerte

Tässä minä ja se vaarassa ollut kissa. Minnan riippumatto saavutti suuren suosion. Yhtenä aamuna löydettiin jenkkiläinen hippityttö nukkumasta siitä ja toisena iltana kun oltiin jo nukkumassa, kuultiin, että joku kömpi makuupussin kanssa siihen. Torstaina aktivisoiduttiin riippumatoista, vaikka kolibreja pystyi bongailemaan niistäkin ja lähdettiin taksilla (40b) katsomaan mystistä El Fuertea (50b/hlö).

Tästä paikasta on paljon arvailuja, mutta paljoa varmaa ei voida sanoa, sillä paikka on ennen inkoja tehty ja tuolta ajalta on hyvin vähän tietoa. Yleisimmin hyväksytty arvaus on, että paikka on pyhäkkö, jonkinlainen palvontapaikka.

Tässä inkojen asumuksen raunioita, inkojen raunioita löytyi ympäriltä enemmänkin. Paikkasta löytyi myös espanjalaisten raunioita, selkeästi suosittu paikka.

Täältä oli kieltämättä komeat maisemat nykyiseen kansallispuistoon päin.

Päätettiin kävellä takaisin Samaipataan 9km. Kuvassa näkyy vähän huonosti, mutta täälläkin viljellään pengertämällä, kuten Filippiinien ylängöillä.

Nätisti näkyy eri kerrostumat seinämässä.

Samaipataan päästyämme päätimme palkita itsemme herkuilla ja reissun ensimmäisellä Cuba Librellä. Selkeästi suosittu juoma, tätä saa myös 3l pulloissa. Tämän jälkeen ostettiin 135b bussiliput Sucreen seuraavalle illalle.

Perjantaina pakattuamme lähdettiin katsomaan eläinten pelastuspaikkaa parin kilometrin päähän.

Ensimmäiset laamat! Pian näiden jälkeen löydettiin eläintenpelastuspaikka.

Joka pyörii vapaaehtoisten voimin, rastat vaikuttivat olevan lähes pääsyvaatimus. Tässä yksi paikan vapaista apinoista.

Kilppareita oli paljon. Eläimet on tuotu tänne entisinä lemmikkeinä tai loukkaantuneina.

Villisika esittelee purukalustoaan.

Ja bambi lipoo huuliaan, taisi olla ruokinta-aika lähellä, sen verran innokkaasti eläimet tulivat luoksemme.

Laamat olivat tulleet portinraosta eläintarhan puolelle. Minnaa vähän jännittää nuoren laaman lähestyminen, "eikö nää syle?

Palattuamme keskustaan löysin torilta uuden ruokapaikan, aivan loistavat lihapotut, lihaa enemmän, kuin pottuja ja annos erittäin iso, selvisin kuitenkin (30b).

Minnalle löydettiin lopulta hyvä vegepaikka. Minä otin yrttiteen, jossa oli kukkia. Makeuttamiseen oli intiaanisokeria ja vielä vähemmän prosessoitua sokeritahnaa.

Iltaseitsemältä mentiin tienvarteen odottamaan kyytiä, lopulta bussi tuli kahdeksalta. Bussi pysähtyi koko 12 tunnin aikana vain kaksi kertaa. Ensin ruokatauolle ja keskellä yötä vessatauolle. Tai ei paikassa mitään vessoja ollut, vaan ihmiset kuseksivat minne sattuu keskellä kylää, alue haisi virtsalle. Naiset menivät jonnekkin kauemmas, mutta Minna päätti vielä tässä vaiheessa reissua pidättää perille asti. Tuli nukuttua ihan hyvin vaikka tuntui, että suurin osa matkasta mentiin huonokuntoisella soratiellä, tämä selittää myös matka-ajan, sillä kartalla Samaipatasta ei ole hirveä matka Sucreen.