Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ketambe

Unohtui mainita suojeliamme lauantai-illalta. Kun lähdimme kävelemään baarista takaisin Masiin, liittyi matkaamme koira, joka oli kulkenut Raikun kanssa jo edellisenä päivänä pitkin Tuktukia. Myös nuori musta koira liittyi porukkaan hieman myöhemmin. Tulomatkalla olimme joutuneet hieman varomaan matkalla olleiden talojen koiria, mutta nyt varsinkin vanhempi koira huolehti, ettei meitä häiritty, vaikka tiellä oli vastassa kolmekin koiraa se vain puski joukon ensimmäisenä ja veti huomion itseensä, yhtään tappelua ei kuitenkaan tullut. Musta koira usein keräs hieman rohkeutta jossain mutkassa, kun näki vieraat koirat ja juoksi meidät kiinni sopivan tilaisuuden tullen. Molemmat koirat tulivat Batak taloillemme asti ja asettuivat lepäämään tuoliemme viereen, kun istuimme terassilla vielä hetken, ikävä kyllä ei ollut antaa ruokaa. Hetken levättyään koirat alkoivat kisata keskenään, ilmeisesti piti selvittää kuka on pomo, vaikka siitä ei ollut suurta epäilystä. Kaikkien mennessä nukkumaan koirat seurasivat Raikua, joka asui viimeisen rakennuksen huoneessa, minun noustessa omia portaitani vanhempi koira pysähtyi katsomaan, ilmeisesti huolissaan, kun lauma ei pysy kasassa, mutta jatkoi sitten Raikun perässä. Sisään eivät olleet päässeet ja aamulla koiria ei enää näkynyt.

Toballa ei tapahtunut enää sen kummempaa, Julie lähti sunnuntaina ja minä tiistaina, Raiku jäi Julien jättämään Batak taloon vielä muutamaksi päiväksi. Vaikka viihdyin Toballa, niin ei se niin kummoinen paikka ollut, ilman Julieta ja Raikua olisin varmaankin lähtenyt jo aikaisemmin pois. Tuktuk oli täynnä tyhjiä ravintoloita, kauppoja ja majapaikkoja, joiden omistajat huutelivat harvojen turistien perään, joista suurin osa oli keski-ikäisiä. täten myös ravintolat olivat melko kliinisiä, ei hippihenkeä enää. Myöskin hehkutus todella ystävällisistä ihmisistä on liioiteltua, ainakin kun sitä vertaa muihin paikkoihin Sumatralla, täällä oli lähinnä "kävelevä dollari" fiilis, yhden talon pihalla lapset huusivat hellouta, mutta äiti koitti opettaa, että huutakaa money... Kun maisemia vertaa Maninjauhun, niin siinäkin Toba häviää.

Tiistaina lähdin siis kohti Ketambea. Alunperin oli tarkoitus mennä Bukit Lawangiin, mutta Ketambe vaikutti paremmalta paikalta samassa kansallispuistossa. Vähemmän turisteja, eli enemmän eläimiä. Takuuta orankejen näkemiselle ei täällä ole, mutta jos niitä näkee, ne ovat villejä, eivätkä puolivillejä lemmikkejä, kuten Lawangissa, jossa turistit ovat usein liian läheisissä kosketuksissa orankejen kanssa. Koska olemme läheistä sukua, orangit sairastuvat helposti ihmisten tauteihin, mutta eivät omaa hyvää vastustuskykyä ja voivat kuolla tavalliseen flunssaan, kaverikuva orangin kanssa voikin maksaa orangin hengen, ehkä muidenkin orankien, joihin kesyt orangit törmäävät luonnossa. Myös luonnontutkimuslaitos on siirtynyt Bukit Lawangista Ketambeen.

Matkustin ensin minibussilla saaren toiselle puolelle ja siellä vaihdoin toiseen, jolla pääsin Sidikalangiin, jossa matka tyssäsi, kuten Masin San oli uumoillut, ainoastaan kaksi minibussia menee aamulla Kutacaneen.


Ensimmäiset kaksi hotellia olivat täynnä, mutta tästä sain huoneen, taso "vähän" tippui Tobaan verrattuna ja hinta nousi 50k Rp:hen. Täällä on ilmeisesti konferenssi tai jotain ja siksi paremmat hotellit ovat täynnä, ei sillä, että minä niihin kaipaisin, mutta ensin vähän huolestuin, etten löydä lainkaan huonetta.

Sumatralaiset kaupungit eivät ole mitään järin kauniita eikä tämä tehnyt poikkeusta.

Tämä rakennus oli kuitenkin ihan komea.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin ja suuntasin paikkaan, josta minibussi lähtee kahdeksalta. Olin paikalla 7.40, ostin lipun ja menin kadun toiselle puolelle syömään. Palasin takaisin viittä vaille ja aloin odottaa, kymmenen yli yksi paikallinen tuli kysymään haluanko kahvia, mikäs siinä. Kun mies toi kahvin hän sanoi, että ensimmäinen minibussi meni jo, 15 minuuttia sitten, olin nähnyt kun yksi minibusseista lähti kymmentä vailla, mutta luulin, että se menee jonnekkin muualle, näytin, että minähän olin tien toisella puolella, joku ois voinu vaikka huitaista tai jotain, täällä ei näy paljoa turisteja, joten lipun ostoni oli sen verran huomiota herättävä, että kaikki varmasti tiesivät mihin olen menossa. Turha kuitenkaan sen enempää valittaa, sillä bussi on jokatapauksessa mennyt ja seuraavan pitäisi lähteä jo kymmeneltä. Lähdinkin nettikahvilaan ja lipunmyyjä otti numeroni, sillä minibussi voisi lähteä aikaisemmin, sanoin palaavani puolelta ja palasin varmuuden vuoksi jo vartin yli. Nyt sain kuulla, että ensimmäinen minibussi ei itseasiassa edes mennyt Kutacaneen, vaan kuski lähti kotiin, sillä hänellä oli ongelmia ajokortin kanssa. Tämä selittää oudon käytöksen, sillä yleensä aina minibussit tööttäilevät ennen lähtöä ja varsinkin turistit hoidetaan kyytiin. Paikalliset olivat lisäksi todellä ystävällisiä, mutta ilmeisesti he eivät kehdanneet kertoa ensin oikeaa syytä tai jotain. Tai ehkä turistia ei haluttu kortittoman kyytiin lisäämään vaikeuksia jos poliisi pysäyttää.

Joskus hieman puoli kymmenen jälkeen lähdimme liikkeelle ja pääsin Kutacaneen, jossa syömisen jälkeen otin jälleen uuden minibussin, jolla pääsin Ketambeen. Ketambe osoittauti pienemmäksi paikaksi kuin olin kuvitellut, hyvä, että paikkaa voi edes kyläksi sanoa, hieman taloja päätien varressa. Toivoin löytäväni täältä automaatin, mutta se osoittautui naurettavaksi ajatukseksi. Kävelin yhteen vierastaloista ja otin bungalowin 60k Rp:llä. Kysyin trekkien hintaa ja minulle kerrottiin, että illalla on tulossa turisti Medanista kolmen päivän trekille, joten hänen kanssaan maksaisin reissusta 350k rp/päivä, jos menen yksin, hinta on puoli miljoonaa/päivä. Olin jo aiemmin ajatellut etsiä itsenäisen oppaan, joten päätin pysyä tässä suunnitelmassa ja lähdin kävelylle. Pian näin miesjoukon erään auton luona, he tervehtivät ja kysyivät mihin olen menossa, kerroin olevani kävelyllä ja tutkimassa trekkimahdollisuuksia. Mies kertoi olevansa opas ja kysyi mitä olen ajatellut, kysyin hintaa ja hän kertoi, että 600k kaks päivää ja kolme päivää 900k, mutta kun sanoin haluavani kolmeksi päiväksi, hän sanoi antavansa alennusta ja 3 päivää 2 yötä trekki maksaisi minulle 800k, sisältäen kaikki. Tutkin lompakkoani ja totesin, että minulla on 850k maksettuani huoneen, joten lyötiin kättä päälle ja lähdimme hänen talolleen juttelemaan lisää ja maksoin retkestä puolet. Itsenäisen oppaan käytöstä hyötyvät molemmat, minä pääsen halvemmalla ja opas, joka myös majatalosta otettuna hoitaa kaiken, saa enemmän, ainoastaan kapitalisti jää ilman.

4 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Varmasti hyvä systeemi tuon oppaan kanssa, mutta kuulostaahan tuo tämmöselle tallukalle vähä liian jännältä. Enpä lähtis ihan heti pitkin katuja etsimään jotakin random hyypiötä jonka kanssa lähteä kohti tuntematonta...

Ens reissulle otat mukaan koirannameja!

Tuukka kirjoitti...

Toisaalta kadulla näkee oppaan ja voi jutella ensin, majatalolla on korkeampi kynnys hylätä paikalle tullut. Toki oli hyvä, että kävimme hänen talollaan ja näin vaimon ja lapset, joka lisäsi luottamusta. Opaslisenssiä en kysynyt, mutta senkin voi tarkistaa halutessaan.

mutteri kirjoitti...

On kyllä maailmanankea hotelli. Peesaan Siinaa, hellyyttävät koiravartijat, toivottavasti kiittelitte edes!

Tuukka kirjoitti...

Hotellista puolet oli vieläpä rakennustyömaana, jonka läpi piti kulkea, kun meni vessaan, mutta hyvin tuolla yhden yön vietti.