torstai 31. maaliskuuta 2016

Dallol ja suolajärvi

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen ylitimme suolajärven vesiosuuden ja jatkoimme kuivalla aavikolla.

Ensimmäinen kohteemme oli Dallol. Afrikan matalimmalla ja maailman kuumimmalla alueella sijaitseva pieni kukkula, jossa on kuumia lähteitä.

Ensimmäinen värikäs paikka.

Matka jatkui

Toinen paljon hienompi lähde. Gere keräsi kaikki yhteen ja selitti, että älkää kävelkö värikkäälle osalle, eli tuonne minne hullut afarit menevät. Maasta tuleva rikki on hyvin myrkyllistä ja yksi amerikkalaisnainen oli kaatunut sinne ja sen seurauksena menetti jalkansa. Muista ryhmistä väki näytti ottavan ryhmäkuviakin tuolla missä afari kävelee.




Erittäin kaunista. Maasta pulppuava vesi kiehuu.




Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Luonnon muovaamia penkkejä paluumatkalta.

Paikalla oli useita muitakin ryhmiä.

Ilmeisesti italialaisia Afrikan läpi kulkijoita.

Gere oli tullut Dallolille katolla (sotilaita johtoauto täynnä), joten minä kysyin saanko kiivetä meidän jeeppimme katolle. Hetken hän epäröi, mutta kun kerroin, ettei olisi ensimmäinen kerta, kun katolla matkustan, hän antoi luvan ja käski pitää lujasti kiinni.

Tässä ollaan saapumassa seuraavaan kohteeseen suolavuorille.


Vuoret todella olivat täysin suolasta muodostuneet (maistoin), enpä ole tällaistakaan ennen nähnyt.

Seuraavaksi kiehuvalle lammelle. Gere haki lammesta jotain öljymäistä, jonka kertoi olevan afarien parasta lääkettä. Ei tutkittua tehoa, mutta toimii.

Lammikoita oli paljon. Kivenkoloissa näkyi paljon kuolleita lintuja. Tällä alueella ei juurikaan ole vettä, joten linnut juovat näistä lammista ja kuolevat.

Rautalampi.

Seuraava siirtymä oli 45 minuuttia, suolajärven läpi paikkaan, jossa afarit louhivat suolaa. Gere kysyi olenko varma, että haluan matkata katolla, siellä tulee todella kuuma. Kerroin viihtyväni hyvin katolla ja kuumassa. Kuuma kieltämättä oli ja välillä mentiin lujaa. Suola vähän pölisi, joten nopeammilla osuuksilla käännyin selkä menosuuntaan päin.


Suolakaivoksella.



Aluksi suolalaatta irroitetaan maasta keppien ja kirveen avulla.


Tämän jälkeen suolasta vuollaan oikean kokoisia paloja, kuljetuksen helpottamiseksi. Suolan kaivajat ovat lähialueilta ja he myyvät suolalaatat 5 birrin (20 senttiä) kappalehintaan kamelikaravaaneille, jotka saavat yhdestä laatasta noin 45 birriä Mekelessä tai jossain muussa isommassa kylässä. Yleensä se joka omistaa kamelit ei reissuilla kulje, mutta nettoaa eniten, normaalia kapitalismia. Kaivajat tienaavat pitkän päivän aikana noin 100 birriä (4€). Useimmat heistä asuvat muutaman tunnin kävelymatkan päässä, josta pääsee 20 birrin kuorma-autokyydillä tänne töihin. Useimmat valitsevat silti kävelyn, kyyti maksaa liikaa tuloihin nähden.

Lopuksi laatoista tehdään paketteja.

Jotka lastataan kameleiden (tai aasien) kyytiin. Muutaman kuukauden ajan sadekaudella tämä paikka on veden vallassa. Silloin karavaaneilla ja kaivajilla on loma tai todennäköisesti he tekevät muuta työtä. Kun ottaa huomioon kuinka kuuma täällä on, työ on erittäin kovaa. Näillä "kouluttamattomilla" afareilla ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa.

Me ajoimme suolakaivoksilta takaisin kylään, syötiin lounas ja Geren, kokin ja kuskien pakattua lähdimme paluumatkalle. Gere vaikutti erinomaiselta tiiminvetäjältä. Hän työskenteli aina myös itse ja ripeän työskentelyn ohella huuteli käskyjä muille. Ei mikään seisoskelija. Minä jo hieman katselin opaskirjaa ja suunnittelin tulevaa (olimme tarjoutuneet auttamaan). Yksi pikkutyttö tuli luokseni ja kiinnostui opaskirjan kuvista. Nauroi esimerkiksi Omolaakson tytölle, jolla oli pullonkorkkeja hiuskoristeena. Tyttö oli korkeintaan kymmenvuotias ja tähän nähden yllättävän monet paikat ympäri Etiopiaa olivat tuttuja, eivät siis elä edes tällaisessa paikassa kovin eristyksissä.


Jo melko lähellä päätietä meiltä loppui löpö. Luoksemme juoksi hyvin pian uteliaita lapsia. Lisa kertoi, että tämä on tavallista kaikkialla Etiopiassa, vaikka pysähtyisi keskelle ei mitään, niin pian paikalle pölähtää esimerkiksi lammaspaimen. Tämä tekee puskapissataukojen pitämisestä haastavampaa.

Toisesta jeepistä löytui ehkä litran verran polttoainetta ja pääsimme liikkeelle. Kuskilla ei ollut kovin hyvää käsitystä miten polttoainetta säästetään, sillä taktiikkana näytti olevan kaahaaminen. Polttoaine loppuikin uudestaan ja toinen jeeppi kävi hakemassa kanisterillisen, jolla päästiin perille Mekeleen.

Tigrain läänissä osataan kivirakentaminen. Useat talot näyttävät, kuin linnoilta.

Perillä Mekelessä oli vastassa firman omistaja Negasi Teklay (toinen vasemmalta). Hän kiitteli kovasti kehuista ja koitti tivata negatiivistakin palautetta, sillä se kehittää. Emme osanneet sanoa muuta kuin, että polttoainetta ensi kerralla enemmän mukaan. Reissu oli kaikin puolin loistava ja ehdottomasti suosittelen WorldSunia.

Saksalainen versio: http://www.world2travel.de/aumlthiopien/hitze-schwefel-salz

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Matka suolajärvelle

Gere sanoi, että vaikka yöunet jäivät vähiin, tänään olisi paljon aikaa nukkua autossa. Alkumatkasta tämä kuulosti lähinnä vitsiltä, tie oli yhtä huono, kuin tänne tullessa.

Vapaita kameleita näkyi paljon. Tai varmasti näilläkin isäntä on, mutta sen verran hyväsydäminen, ettei vankina pidä.

Tulivuorella mukanamme olleet afarioppaat jäivät tähän. Suomalaisen näkökulmasta keskelle ei mitään.



Päästyämme uudelle asfalttitielle, matkanteosta tuli paljon tasaisempaa. Kaikki torkkuivat.

Lounastauolla, lähinnä riisiä. Saatiin lisäksi pari ruokalusikallista purkkitonnikalaa.


Fiksu käsienpesusysteemi. Naula toimi alareunassa korkkina.

Lyhyellä tauolla bongattu kukkanen, harvinaisia täällä päin.

Ensimmäinen suolakaravaani. Karavaanilla kestää kahdeksan päivää suuntaansa. Suolajärvelle mentäessä lastina on lähinnä kamelinrehua.

Pankki jossain ohittamassamme kylässä. Etiopian lipun lisäksi salossa heiluu aina myös afarien lippu. Afareilla on ilmeisesti ainakin jonkinlainen autonomia, tämä ja Eritrean kanssa vallitseva kylmä sota ovat ilmeisesti ne syyt miksi tälle alueelle tulemista useimmat ulkoministeriöt eivät suosittele. Toki Erta Alella kaapattiin ja tapettiin muutamia turisteja neljä vuotta sitten, mutta ei kai tämä yksittäistapaus voi olla todellinen syy punaiseksi alueeksi julistamiseen.


Yöpaikkaamme, joka sijaitsi suolaajärven reunalla, saavuttiin iltapäivällä. Hieman tarvikkeita purettuamme ja sotilaita odotettuamme, jatkoimme matkaa suolajärvelle.

Matkalla järvelle vastaan tuli useita täydessä suolalastissa olevia karavaaneja.


Myös joitain aaseja oli valjastettu tälle raskaalle matkalle.


Suolajärvellä mukana täytyy olla sotilaita, sillä Eritrean raja on lähellä. Turistien suojaaminen näytti olevan mieluinen palveluskomento. Sotilaat ottivat kuvia melkein yhtä ahkerasti, kuin me turistit. Kerroin oppaallemme, että olin nähnyt suomalaisesta dokumentista, että kuorma-autot ja uusi tie tuhoavat afarien rankan suolaelinkeinon. Hänen kerrottuaan, että karavaanien suola menee kotimaiseen käyttöön ja kuorma-autot kuljettavat suolaa vientiin. Hän katseli maahan ja vähän vaivaantuneesti hymyillen totesi, että vai semmoista olet nähnyt, niin kai se on... Emmekä sen enempää jatkaneet aiheesta.

Hän joka kävelee vetten päällä.

Katseltuamme auringonlaskun ja juotuamme oluet, palattiin kylään, jossa mentiin päivällisen jälkeen nukkumaan. Pesumahdollisuuskin olisi ollut, mutta kanisterin ja peltipurkin kanssa taisi käydä peseytymässä vain Lisa, joka on ollut täällä neljä vuotta punaisen ristin hommissa.

Yövyimme jälleen miljoonan tähden hotellissa, mutta tällä kertaa sängyissä.

Saksalainen versio: http://www.world2travel.de/aumlthiopien/die-soldaten-und-die-selfies