Coron

Alkuun pitää mainita delffiiniparvesta, jonka näimme lähellä laivaa matkalla tänne, mutta unohtui kertoa viime päivityksessä. Edelleen upean näköisiä eläimiä.

Toisena päivänä Coronissa lähdettiin kävelylle muutaman kilometrin päässä olevalle rannalle ja kuumille lähteille. Alkumatkan jälkeen liikenne rauhoittui ja matka pienien kylien ohitse oli mukava. Päästyämme kuumille lähteille, koitimme etsiä rantaa, mutta sellaista ei läheltä löytynyt. Jatkoimmekin matkaa ja löysimme

Bali beachin. Pääsymaksu oli 50p, Filippiineillä vähän jokapaikkaan on pääsymaksut, varsinkin rannoille. Vaihdettiin uimakamppeet päälle ja vietiin reput säilytykseen rannalla olevaan kahvilaan. Ranta oli matala ja täynnä heinää. Minna kääntyikin hetken päästä takaisin, mutta minä jatkoin heinikon läpi koralleille asti. Näkyyvys oli alta 10 metrin, mutta melko iso mustekala (pitkulainen, ei lonkeroinen) piristi mielen. Jatkoin koralleiden katselua, kunnes näin kilpikonnan syömässä jotain kiven kolossa. Samaan aikaan näin kuitenkin myös vaaleanpunaisen meduusan aivan vieressäni ja huitaisin kädellä itseäni pois päin siitä. Liike oli sen verran nopea, että kilpikonnakin panikoi ja säntäsi täyttä vauhtia pois. Kummempaa en nähnyt ja lähdin takaisin rantaan.

Rannassa Minnalla oli seuranaan kolme paikallista pikkutyttöä, jotka puhuivat oikein hyvää englantia. Heiltä kuulimme, että suojeltu ranta, johon olimme yrittäneet on tuossa kuvassakin näkyvillä pikkusaarilla. Olimme siis ymmärtäneet opaskirjaa hieman väärin, ei kuumilta lähteiltä rantaan vaan läheiselle saarelle. Tytöt lainasivat vielä Minnan maskia ja toivat meille maisteltavaksi nuotiossa paistettuja pähkinöitä, paahdetun makuisia, mutta parempia. Lähdettyämme rannasta olimme jo sen verran väsyneitä ja kellokin oli jo sen verran paljon, että päätimme skipata kuumat lähteet ja pikkusaaret.

Kalaa kuivumassa pienen kylän laiturilla paluumatkalla.

Seuraavaksi päiväksi ostettiin veneretki (650p/hlö) ja lähdettiin tutustumaan viereiseen Coronin kukkulasaareen.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kayangan järvi. Erittäin kaunis paikka ja lämmin vesi, joka on makeampaa kuin muualla. Näkyvyyskin oli hyvä, mutta mitään näkemistä veden alla ei ollut.

Nämä pikkukalat tuntuivat olevan järven ainoat asukit kotiloiden lisäksi. Istuskeltiinkin suurin osa ajasta kivien päällä, melko hiljaisessa paikassa ja ihasteltiin maisemia. Meidän veneellisen (12hlö:ä) järvellä oli 2 muutakin päiväretkeläisten täyttämää venettä.

Kuva näköalapaikalta matkalla takaisin veneelle, aika huikea paikka...

Toinen pysähdyspaikka oli Twin peaks snorklaus/sukelluskohde. Jälleen alle 10 metriä näkyvyyttä, Minna bongasi jännän iso/hörhelöeväisen pikkukalan, ei muuta kummempaa mainittavaa, koralleja ja kaloja.

En muista kummasta snorklauspaikasta tämä ankkurin heittokuva on, mutta kolmas pysähdyspaikka oli coral garden. Aallokkoa oli jonkin verran, joten minun, Minnan ja venäläismiehen lisäksi kukaan muu ei snorklaillut. Koralleja ja kaloja näkyi taas, mutta myös melko paljon meduusoja, jotka eivät koskaan ole miellyttäviä. Ihan mukava pysähdys silti tämäkin. Tämän kohteen jälkeen pysähdyttiin kalankasvattamoon lounaalle, ihan ok ruokaa, mutta hieman liian vähän.

Neljäs pysähdys oli tällä nätillä pikku rannalla, ihmisiä oli vain ihan liikaa, meidän takanammekin oli vielä kaksi venettä. Pysyttiinkin veneessä ja käytiin vähän uimassa. Melkein kaikki veneet lähtivät samaan aikaan pois ja ranta jäi tyhjäksi...

Viimeisenä pysähdyttiin Twin laguunille, joka oli ehkäpä päivän paras paikka, aivan upeita kallioita. Toiseen laguuniin pääsi uimalla pienestä reiästä, mentiinkin sinne ja kelluskeltiin.

Reissun vedenalainen maailma ei ollut kummoinen, mutta maisemat olivat aivan upeita. Ihmisiä vähän liikaa, mutta tästä on tyhmä valittaa, kun on tullut turistikohteeseen high seasonina.

Pitää laittaa vielä torikuva. Rauskuja ja jokin muu ölliäinen jonka nimeä en muista, näitä sais tulla enemmän vastaan veden alla.

Minä hommasin uuden Sim-kortin, jonka numero on +639215872753, vanha numero +639159214034 on Minnan käytössä.

Sagadasta Coroniin

Sagadasta lähdettiin kahden yön jälkeen jeepneyllä Bontociin. Päätettiin tällä kertaa mennä katolle, sillä sieltä näkee maisemat paljon paremmin.

Sumuisia vuoria.

Samanlainen Jeepney tuli vastaan. Vaikka tie näyttää märältä, niin missään vaiheessa ei onneksi satanut. Bontocissa oltiin vajaan tunnin ajomatkan jälkeen. Jeepney jätti meidät paikkaan, mistä lähtee kyytejä Banaueen. Tällä kertaa kulkuneuvo oli minibussi (150p/hlö), jonka katolle käytiin heittämässä rinkat ja lähdettiin syömään, sillä muita matkustajia ei vielä näkynyt. Kesti lopulta 1,5 tuntia, että minibussi täyttyi ja pääsimme liikkeelle.

Matka Banaueen kesti reilut pari tuntia. Minibussissa ollut skotlantilaistunut saksalaismies näytti meille bussiaseman, johon lähdimme toivoen, että heillä on vielä lippuja Manilan yöbussiin. 18.30 bussissa oli hyvin tilaa, joten ostettiin liput (450p/hlö) ja jätettiin rinkat säilytykseen.

Istuskeltuamme hetken, lähdimme tällä sivuvaunumoottoripyörällä näköalapaikkaa, josta näkyvät Banauen kuuluisat riisiterassit (200p menopaluu, tunti ylhäällä).

Pysähdyimme kolmannelle ja neljännelle (korkein) näköalapaikalle. Näkymät olivat todella mahtavat. Parhaimmillaan tämä paikka on sadonkorjuun aikaan, kun riisipellot ovat kullanruskeita.

Zoomaus pellolla työskentelevään ihmiseen auttaa ymmärtämmän, kuinka valtavan suuria nämä ikivanhat riisiterassit ovat.

Tableteilla kuvia ottavat ihmiset näyttävät hauskoilta, vielä hauskemapaa on kun näillä mollukoilla soitetaan.

Näköalapaikalla oli tietenkin matkamuistomyymälä, mitään ei ostettu. Minä harkistisin hetken hienoa puista naamaria, mutta päätin, että se on liian iso mukana kannettavaksi.

Bussi lähti ajoissa ja oli täynnä länkkäreitä. Kerran pysähdyttiin huoltoasemalle syömään ja Manilassa oltiin kolmelta yöllä. Mietittiin hetki, että mitäs nyt. Missään ei näkynyt 24h ruokapaikkaa tai vastaavaa johon voisi turvallisesti mennä tappamaan aikaa, joten päätettiin ottaa taksi Friendlysille ja maksaa yö vaikkemme saaneetkaan huoneen, kuin 8 tunniksi (695p). Tämä oli kuitenkin paras ratkaisu, sillä kumpikaan ei ollut nukkunut kunnolla bussissa.

Kahdentoista jälkeen lähdettiin kävelemään eteläisessä satamassa sijaitsevaan Atienzan toimistoon, jolla on matkustajia ottava rahtilaiva Coroniin.

Manila on äärimmäisyyksien kaupunki. Rikkaat golffaavat kaupungin keskustassa ja köyhimmät nukkuvat kadulla.

Tällä kertaa olin katsonut paremmin kävelyohjeet, joten löysimme helposti laivan ja lipunmyyntipisteen. Ostaessamme lippuja economyluokkaan (1000p/hlö) nainen sanoi, että voi olla, että laiva ei saa lähtölupaa aikataulun mukaisesti vielä illalla, vaan lähtee vasta seuraavana aamuna. Voimme kuitenkin nousta laivaan jo tänä iltana, vaikkei se lähtisikään liikkeelle.

Pyörittiin iltapäivä kaupungilla ja ajeltiin kuudeksi taksilla satamaan. Noustiin laivaan vaikka liput tarkastanut mies sanoi, että laiva lähtisi vasta kahdeltatoista seuraavana päivänä. Myöhemmin kuultiin, että Keski-Palawanilla on etelään suuntaava taifuuni, jonka takia merivartiosto tai mikä lie ei antanut laivalle lähtölupaa aikataulun mukaisesti.

Tämä satamamaisema tuli tutuksi. Sängyt olivat kuitenkin ihan mukavat isossa "dormissa" laivan ylimmässä kerroksessa, joten viihdyttiin ihan hyvin. Välillä pelattiin korttia ja luettiin kirjoja. Yölläkin saatiin nukuttua oikein hyvin.

Yhdeltä seuraavana päivänä lähdettiin liikkeelle. Pian rannalta alkoi kuulua huutoa ja ihmiset heiluttivat käsiään laivalle. Yksi nuori nainen oli ollut ilmeisesti ostamassa jotain ja myöhästyi laivasta. Laiva kuitenkin jatkoi vain matkaa.

Nainen hommasi jostain venee ja lähti takaa-ajoon.

Sai laivan kiinni.

Ja hyppäsi kyytiin ihmisten taputtaessa. "Only in Philippines" nauroi Coronissa asuva paikallinen, johon tutustuttiin laivalla.

Päivällisjonossa toisen kerroksen kanttiinilla. Lippuun kuului yksi ateria, 2 munaa ja riisiä tai hyvää lihakastiketta ja riisiä.

Ennen nukkumaan menoa sain luettua Rick Mofinan Tulikokeen, jonka aloitin kun nousimme laivaan, en ole tainnut koskaan lukea mitään kirjaa näin nopeasti. Yö meni taas hyvin ja kuudelta aamulla olimme Coronissa. Yllättävän leppoisasti meni 36 tuntia laivassa. Coronilaisen miehen kanssa tuli juteltua paljon, kuten myös jonkin verran viereisissä sängyissä nukkuneille miehille, jotka lainasivat korttejamme uhapeliä varten, en jaksanut opetella sääntöjä, joten kieltäydyin kutsusta peliin. Tässä vaiheessa voisi ylistää filippiiniläisten kielitaitoa, lähes kaikki puhuvat englantia, joten ihmisiin tutustuminen on helppoa, kuten myös syöminen ja muukin asiointi.

Coronin satamasta käveltiin vähän matkaa kaupunkiin päin ja pysähdyttiin syömään. Juttelimme hieman ruokapaikassa olleen paikallisen miehen kanssa, joka kertoi, että kaupunki on kahden kilometrin päässä, joten kannattaa ottaa sivuvaunumoottoripyörä, joka maksaa vain 10 pesoa/hlö. Noudatettiin neuvoa ja kuski nakkasi meidät halvan majapaikan kohdalle, kyyti kustansi 50 pesoa, mikä oli ihan reilu hinta, sillä veimme ainakin viiden paikallisen verran tilaa rinkkojemme kanssa.

Juteltiin hieman majataloa pitävän vanhan naisen kanssa, kun poika lähti katsomaan onko yhtään huonetta vapaana. Nainen tiesi Armi Kuuselan, kun kerroimme olevamme Suomesta. Täällä oli ikävä kyllä täyttä, joten lähdettiin jatkamaa matkaa.

Pian löysimme tämän Kook!e majatalon, josta saimme huoneen 500 pesolla. Olin pelännyt, että täältä ei löydy ainakaan kovin helposti halpaa huonetta, sillä on high season. LP:n ilmestymisen jälkeen tänne on kuitenkin auennut paljon halpoja majapaikkoja, joten pelkoni oli aiheeton. Coron vaikutti viihtyisältä, vaikka satoikin koko aamun. Kysyin respan tytöltä onko täällä satanut paljonkin ja hän vastasi, että ei, tämä päivä on poikkeus.

Päivällä käytiin kyselemässä sukellushintoja. Halvin oli 2000p kaksi sukellusta ja 2700p kolme sukellusta päivässä, ihan hyvän näköisessä paikassa, sisältäen kaiken. Coron on kuuluisa toisessa maailmansodassa upotetuista japanilaisten laivoista, joihin pääsee sukeltamalla. Suurin osa on liian syvällä minulle, mutta löytyy täältä pari aloittelijoillekin sopivaa hylkyä. Tämän päivän päiväohjelma olisi sisältänyt juuri nämä kaksi, toivottavasti pian tulee uudestaan tällainen ohjelma ja minä pääsen mukaan.

Cave connection

Maanantaina palkattiin turisti-infosta pari opasta (800p) ja lähdettiin tekemään luolaseikkailua nimeltä cave connection, tämän vaativuustaso oli esitteen mukaan very hard ja normi luolailuista se vaativampi.

Matkalla luolalle nähtiin näitä kalliolle ripustettuja hautoja, joista Sagada on kuuluisa. Edelleen jotkut ihmiset haluavat, että heidät haudataan näin.

Lumiang burial caven suu, tästä mentiin luolastoon sisään.

Luolan suulla oli paljon vanhoja arkkuja. Nuo pidemmät ovat kristityltä ajalta. Esikristillisenä aikana ihmiset haudattiin sikiöasentoon ja arkut olivat lyhyempiä.

Heti alkumatkasta piti ahtautua pariin pieneen koloon. Oppaamme olivat kuitenkin hyviä ja näyttivät mihin kannattaa astua. Oppaat hoitivat myös kuvaamisen meidän kamerallamme ja kantoivat kaiken, mikä oli hyvä, sillä ilman kantamuksiakin oli muutamissa paikoissa hankalaa.

Jännittävimpiä (pelottavia) olivat tällaiset ja vielä ikävämmät paikat, joiden vieressä oli metrejä syvä kuilu.

Hieno kivijuttu.

Ufomieskivi.

Jättiläinen ja kaunotar

Alemmas ja alemmas...

Välillä laskettiin melkein liukumäkeä. Oppailla oli semmonen erittäin kirkas myrskylyhty, mutta minä käytin välillä myös omaa otsalamppuani.

Edellämme meni iso ryhmä aasialaisia, joten parissa kohdassa odoteltiin, että he pääsevät alta pois.

"Raskaana oleva nainen kivi" kertoi opas. Hän arvuutteli myös monesta muusta kivestä mitä ne esittivät, vihanneksia, sukukalleuksia ja eläimiä.

Ilme kertoo kaiken...

Päästyämme Sumaging luolan puolelle näimme paljon näitä upeita veden ja mineraalejen muodostamia kiviä. Helpompi luolailu on visiitti tähän Sumaring luolaan ja samaa tietä takaisin.

Tämäkin on joskus ollut merenpohjaa, siitä todisteena kotilofossiileja.

Köysikiipeilyä.

Sumaging luolan suulla. Muutaman tunnin reissu oli vaativa ja parissa kohtaa vähän liiankin jännittävä, mutta ehdottomasti hyvä reissu. Heti ei tehnyt mieli uudestaan, mutta oltiin ehdottoman tyytyväisiä, että otettiin pitempi ja vaativampi retki. Annettiin oppaille 200p tippiä, sen verran ammattimaisia ja hyviä he olivat. Kerran toinen punnersi minutkin hartioiltaan ylös yhdestä kohdasta ja useassa kohdassa saimme käyttää toisen oppaan jalkoja portaina, pojat olivat kipurahat ansainneet.

Tässä esimerkki.

Lisää riisipeltoja matkalla takaisin kylään.

Vaatteiden vaihdon ja suihkun jälkeen lähdettiin vielä Echo laaksoon katsomaan lisää kallioilla roikkuvia hautoja.

Täällä kaava on varmaankin, rakenna mihin uskallat...

Paikallisia nuoria pelaamassa baseballia ja koripalloa.

Päivä päätettiin hyvin ansaitulla paikallisella mustikkaviinillä (125p) ja mustikoilla (45p). Minä pidin viinistä kovastikkin, melko makeaa. Suomalaiset mustikat ovat parempia, mutta maukkaita olivat nämäkin.