sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Moporetki Galelaan

Lauantaina lähdettiin moporetkelle. Minä ja Minna ajoimme toisella skootterilla ja Yus ja toinen paikallinen mies toisella. Retken hinta oli 125k/hlö. Oltiin ajateltu ensin, että vuokrataan vain skootteri ja mennään kahdestaan, mutta ainakin vesiputous olisi kuulemma mahdoton löytää ilman apua, joten päätettiin ottaa Yus oppaaksi. Kuva on ensimmäisenä kohteena olleelta näköalapaikalta.

Toisena mentiin katsomaan tätä valaan luurankoa. Ihan hauskaa, että valas on indoksi ikan paus, sillä ikan tarkoittaa kalaa. Tämän jälkeen lähdettiin Tobelosta pohjoiseen ja kohti pääkohdetta eli Namo Matape vesiputousta.

Tässä kohtaa oltiin jo käännytty pois päätieltä, mutta oltiin edelleen tiellä. Tältä tieltä käännyttiin polulle, jota juuri ja juuri pääsi skootterilla. Joen lähellä parkkeerattiin skootterit.

Ja lähdettiin kävelemään viidakkoon pientä polkua pitkin, välillä oli sen verran mutaista ja liukasta, että kaaduttiin molemmat. Kävelymatkaa oli reilu puoli tuntia putoukselle, saatiin siis tällainen pieni viidakkotrekki kaupan päälle. Eläimiä ja lintuja ei ikävä kyllä näkynyt, sillä oli lähes keskipäivä.

"Ei kyllä uskois, että näistä saa taivaallista herkkua", kaakaopuu ja Minna.


Namo Matape vesiputous, hetken harkittuani uskaltauduin uimaan (pieni piste ekassa kuvassa), vaikka vesi oli melko kylmää. Todella kaunis paikka.

Joki putouksesta päin.

Tulkoon valo!

Mato rantakivellä.

Minna on yllättävän hyvin totttunut viidakoihin, eikä enää pelkää, että jokaisen varvun alla on käärme. Meillä on jo suunnitteilla muutaman tunnin trekki lähelle Manadoa katsomaan Tarsiereja.

Viidakosta palattuamme mentiin katsomaan kahta japanilaisten tykkiä, jotka on suunnattu Morotaille päin. Morotai oli ensin 2. maailmansodassa japanilaisten tukikohta, mutta jenkkien vallattua sen, japanilaiset siirtyivät tälle alueelle. Japanilaiset olivat hyviä piiloutumaan ja vasta 1973 sotamies Nakamura sai tietää, että sota on päättynyt, tähän asti hän oli piileskellyt Morotain viidakoissa. Morotai toimi tärkeänä tukikohtana myös Manilan pommituksissa.

Tykkien jälkeen ajeltiin katsomaan japanilaisten tunneleita. Yus ei ollut käynyt täällä ennen, mutta otti paikasta selvää, kun näytin netistä, että tältä alueelta pitäisi löytyä tunneleita.

Minä ja Yus uskaltauduttiin sisälle, näin hyviä lamppuja meillä ei ollut, vaan kuva on otettu salamalla. Tunnelit vaikuttivat samankaltaisilta, kuin vietnamilaisten, pieniä huoneita tasaisin välimatkoin. Nämä tunnelit olivat kuitenkin isompia ja minäkin mahduin paikoin seisomaan suorana.

Näitä isoja hämähäkkejä oli katossa aika paljon, muita juttuja ei tunnelista löytynyt. Kuljin hyvin varovasti, sillä näissä tunneleissa ei kovin usein käy ihmisiä. Tunneli ei ollut kovin pitkä ja tulimme pian toisesta päästä ulos.

Tunnelin jälkeen ajeltiin Galela järvelle, jossa Jansenin mukaan on paljon krokotiileja, mutta Yussin mukaan ei yhtään. Tiedä sitten kumpi on oikeassa, me ei nähty yhtään, vaikka kovasti koitin kiikaroida.

Hieno hollantilainen lähetyssaarnaaja, joka on vastuussa tämän alueen käännyttämisestä. Eli uniikkejen paikallisten uskomuksien ja kulttuurin osittaisesta tuhoamisesta.

Järven jälkeen oli tarkoitus päättää päivä näillä kuumilla lähteillä rentoutuessa. Mutta paikka oli aika pieni ja pyykkäjiä oli niin paljon, että päätettiin lähteä takaisin Tobeloon.

Joulunpyhät

Jouluaaton iltapäivällä lähdettiin Kakaran kylään. Ensin istuskeltiin tutuksi tulleen ja englantia puhuvan Jansenin luona, josta jatkettiin kolmestaan Julianukselle ja lidelle (Dive centerillä työskentelevä pariskunta). Heillä syötiin ennen joulukirkkoa, jonne lähdettiin, kun kulkue oli ohittanut heidän talonsa, mennen pois päin kirkosta. Kulkueen kärjessä kirkollisen näköiset ihmiset lauloivat ja heitä seurasivat muut ihmiset, hännillä papatteja sun muita pommeja paukuttelevat lapset. Paukkuja on paukuteltu oikeastaan siitä lähtien, kun Tobeloon saavuttiin ja niitä kuulemma paukutellaan ainakin uuteenvuoteen saakka. Myös kirkonmenojen ajan ulkona paukuteltiin.

Kirkossa istuttiin penkkeihin odottamaan. Pian valot sammuivat ja ovi suljettiin. Kulkueen saavuttua ovelle, oven läpi käytiin rituaalinen sananvaihto, jonka jälkeen ovi avattiin, päästettiin kulkue sisään ja valot laitettiin päälle.

Kirkossa laulettiin, saarnattiin ja lapset pitivät tämän lauluesityksen. Olen kuullut, että ennen aikaan, kun ihmisillä oli Suomessakin tapana käydä kirkossa, jotkut saattoivat nukkua epämukavilla penkeillä, niin oli täälläkin, hieman päätä kääntämällä näin ainakin kolme nukkujaa kirkonmenojen puolessa välissä. Ehtoollista ei ollut, mutta kolehtiin laitettiin molemmat 5k.

Parin tunnin jälkeen palattiin Julianukselle, jossa minulle ja Minnalle tarjottiin Bintang olut, Jansen ja Julianus ottivat esiin hieman maustettua ruskeaa pontikkaa, jota mekin maistoimme ja saimme kutsun tapaninpäivän tansseihin, joihin Jansen aikoi hommata täyden pullon. Kuvassa minusta vasemmalle: Julianus, Jansenin vaimo Hobertina, Lide, Jansen, Julianuksen ja liden lapsenlapsi ja heidän tyttärensä.

Seuraava päivä meni taas snorklaillessa ja riippumatossa makoillessa, Jansseenilta kuultiin, että saarella ei ole krokotiileja, eikä myöskään käärmeitä, Minna ilahtui tästä tiedosta.

Tapaninpäivänä mentiin kylään ennen kuutta ja istuskeltiin Julianuksella. Pontikkaa oli hommattu ja meillä oli Finlandian loput mukana, joista paikalliset tuttumme olivat hyvin mieleissään. Jokainen otti vuorotellen paukun, myös Lide ja Hobertina, Lide pyysi tyhjän pullon itselleen, ennen kuin se oli edes tyhjä, oli niin hieno. Finlandian jälkeen jatkettiin taas pontikalla ja kahdeksaksi mentiin juhlapaikalle.

Jossa jouduttiin hieman odottamaan, että väki tulee kirkosta, ennen kuin alettiin syömään. Ruoka oli erittäin herkullista ja tarjoilu kohdillaan. Jansen pyysi myös kylän päälikön pöytäämme ruokailun ajaksi. Paukkuja otettiin aina yhdessä jonkun kanssa, Jansen otti yleensä kanssani, mutta nyt hän piti taukoa ja minä otin päälikön kanssa.

Syömisen jälkeen siirrytiin hetkeksi sisään, jossa jaoimme koristamme jäljelle jääneet oluet seurueemme kanssa. Tanssin alettua liityimme letkaan.


Minna sai alusta lähtien kehuja, minäkin opin yksinkertaiset askelet pian. Ilta meni mukavasti juoden, jutellen ja tanssien. Puolen yön aikaan käveltiin neljästään takaisin dive centterille, seuraava päivä menikin sitten taas riippumatossa.

Perjantaina lähdettiin pois Kakaralta 11 yön jälkeen, täytyy sanoa, että oli paras rantapaikka, jossa olen koskaan ollut ja erittäin mukavia paikallisia.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kakaran jouluparatiisi

Aamiainen paratiisissa.

Täällä me asustamme, tuossa vasemmanpuoleisessa siivessä.

Tässä on makuuhuoneemme

Olohuone, jota myös jotkut vierailijat joskus käyttävät. Vierailijoita täällä on kyllä ollut vähänlaisesti. Turisti-infon tyypiltä (Yus) kuultiin, että n. 5 länkkäriä kuukaudessa on keskiarvo. Toisena päivänämme tuo määrä tuli päivässä täyteen. Ensin pari tsekkiläistä surffaria, jotka olivat menossa toiselle puolelle pohjoista Halmaheraa ja Morotaille etsimään aaltoja. Iltapäivällä saarelle saapui myös pari vanhempaa länkkäri pariskuntaa, jotka olisivat halunneet jäädä saarelle, mutta he olisivat tarvinneet kaksi huonetta. Koska me olimme valloittaneet jo toisen, he lähtivät takaisin Halmaheralle, asuivat kuulemma Kupa-Kupa rannalla, jota mekin oltiin harkittu, näköjään valitsimme oikein, kun kerran sieltä olisivat halunneet tänne. Tämän jälkeen ei olla länkkäreitä nähty.

Paikallisia muutamia, nämä olivat ilmeisesti ottamassa kuvia rannalla, sen verran hienona yksi tytöistä oli.

Olen kovasti aikonut sukeltamaan ja kun se kerran täällä oli mahdollista, päätin yrittää. Open wateria ei voi suorittaa, sillä Yus on vain Dive Master, ei opettaja. Introduction diven pystyin hänen kanssaan kuitenkin tekemään. Eli hän näyttää perusasiat ja sitten mennään sukeltamaan. Täällä tämä on hyvin edullinen tehdä, vain 350k.

Kamat niskaan

Opetusta ja sitten pinnan alle. Ensin opettelimme paineentasausta, sitten maskin tyhjentämistä ja sitten hieman liikkumista, tämän jälkeen sukelsimme. Syvimmillään olimme reilussa kymmenessä metrissä, alussa oli hankala hallita itseään ja varsinkin pysähtyä. Veden alla oli jännä olla, vaikka suurin osa keskittymisestä menikin itsensä hallitsemiseen. Ehdottomasti Bunakenilla OW kurssille.

Snorklattu ollaan enemmänkin, Minnakin osti Ternatesta snorklaussetin, mutta oikeastaan kaikki varusteet olivat pettymyksiä (leluja), eikä niillä oikein voinut snorklata. Yus kuitenkin lainasi kunnon maskin, snorkkelin ja räpylät. Kovasti ollaan tämän jälkeen metsästetty merihevosta (ja minä haita), mutta vielä ei olla löydetty. Näkysyys on täälläkin kymmeniä metrejä, ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin Ailla. Isoja kaloja Ailla oli enemmän, mutta täällä on enemmään pieniä kaloja ja niitä on paljon, aivan kuin akvaariossa uisi. Korallit ovat oikein hyvässä kunnossa (paremmassa kuin Ailla) ja riutta on korkeintaan kolmen metrin syvyydessä lähellä rantaa, joten pääsee näkemään juttuja hyvin läheltä. Kertaalleen säikähdin 1,5 metristä moreenaa, joka oli tullut viereeni huomaamatta, niin kyllä säikähti sekin kun tein äkkiliikkeen ja pötki karkuun. Kerran näin kun muutaman sentin mittainen hummerin näköinen rapu kaivoi tunnelia ja näytti kuin hiekanvärinen pikkukala olisi ollut vartiossa tunnelin suuaukolla. Noin 100 metrin päässä rannasta korallit loppuvat äkkisyvään jyrkänteeseen, täältä olen etsinyt niitä haita.

Tätä venettä käytetään kuulemma hain pyyntiin.

Laiturilta kuva rannasta. Aika monena yönä on satanut ja kerran päivällä, kuva on tuolta hieman pilvisemmältä päivältä.



Saarella on hiekkarantojen lisäksi paljon myös mangrove kasvustoa, ei tee mieli tutkimaan, käsittääkseni matelijoiden vatakuntaa.

Tyylikäs rapu

Sukelluksen jälkeen lähdin samalla kyydillä jolla Yus lähti, käymään kaupungissa, erittäin kätevä paratiisi, kun täältä pääsee 20 minuutissa kaupunkiin (5k/suunta), kunhan bongaa Kakaran kylästä tulevan veneen. Kaupungista hain naposteltavaa ja laatikon olutta (270k/24 pulloa).

Näkymä riippumatosta, rannalle laitetuissa riippumatoissa ollaan makoiltu paljon, Minnalla alkaa jo kirjat käydä vähiin, minäkin olen pian lukenut valloittaja sarjasta 3. ja 4. osan, ois kyllä pitäny ostaa Suomesta viideskin, eli päätösosa, vaikkei sitä lähtiessä oltukkaan julkaistu vielä pokkarina. (Näin isoja aaltoja on näkynyt lähirannassa vain yhtenä päivänä).

Perinteinen juhlakatos. Täällä järjestetään joskus esimerkiksi häitä.

Polku Kakaran kylään, joka on reilun kilometrin päässä rannastamme.

Kylänraitti. Täällä ollaan käyty kahdesti, kerran utelijaisuuttamme ja kerran ostamassa saippuaa. Jouluaattona menemme kylään toivottelemaan hyvää joulua ja joulukirkkoon vanhan pariskunnan kanssa, jotka huolehtivat meistä ja tästä paikasta. Nainen on erittäin hyvä kokki ja kehui Minnan pitkää hametta, kuulemma paljon parempi kuin semmoset lyhyet. Pariskunta ei puhu englantia, mutta elekielellä ollaan pärjätty.


Minnan uusi harrastus, riippumatto paikan koristelu. Alkaa olla jo melko kodikasta.

Kauniisti livertävä lintu.

Minnan riippumatosta säikäyttänyt iso rapu, joka tuli yhtenä iltapäivänä moikkaamaan meitä.

Kuppipöydällä asustava hämähäkki

Rantaleikkejä ison kelluvan puunkappaleen kanssa, ihan en päässyt päälle seisomaan.

Mukavaa ja rauhallista joulua!

torstai 20. joulukuuta 2012

Tobelo

Kijangilla pääsimme Asean Jayan ovelle asti, paikkaa oli kehuttu netissä. Päätettiinkin jäädä tänne, sillä paikkaa piti hyvää englantia puhuva hauska mies. Huone jaetulla pesuhuoneella kustansi 85k.

Tobelo on pohjoisen Halmaheran ainoa kaupunki, eikä mitenkään järin viihtyisä. Oli kuitenkin lauantai ja turisti-info aukeaisi vasta maanatina, joten jäätiin parksi päiväksi tänne. Kaupungin lähellä on saaria, rantoja ja muuta nähtävää, mutta niistä on aika vähän infoa. Tietoa saatiin kyllä myös mukavalta majapaikan pitäjältä.

Ruokapaikassa kana odottaa vuoroaan, voiko parempaa tuoreuden taetta olla?

Sunnuntaina päätettiin lähteä lähimmälle ja helpoiten päästävälle saarelle, Kumolle, joka näkyy taustalla (3k/suunta/hlö). Kaupunki oli melko hiljainen ja useimmat putiikitkin olivat kiinni. Suurin osa kaupungin asukkaista on kristittyjä. Paikalla onkin erittäin verinen historia vuoden 2000 kriisin ajalta, jolloin muslimeja lahdattiin ensin ja sitten kaupunkiin ja saarelle tuli paljon muslimeja uskontaisteluun mm. Jaavalta.

Tähän paikkaan leiriydyttiin saarella.

Näkymä riippumatosta

Pikkukotiloita oli ranta täynnä ja ne tekivät joukkopaon leiristämme. (Nuo kaikki pikkujutut ovat kotiloita.)

Saari on erittäin suosittu myös paikallisille sunnuntaisin ja heitä näkyi iltapäivällä paljon, suurin osa vain moikkaili ohi kulkiessaan, mutta myös muutamassa yhteiskuvassa tuli oltua. Yhdet pojat tarjosivat meille nämä juuri paistetut kalat ja ryypyt palmuviiniä molemmille. Erittäin ystävällistä sakkia, ikävä kyllä puhuivat yhtä huonosti englantia, kuin me indoa.

Maanantaina oli aika etsiä turisti-info. Yksikään mopokuski ei tiennyt turist information officea, joten kaivoin LP:stä paremmat koordinaatit ja yritettiin päästä mopolla tälle tielle, mopo kuitenkin vei miedät saman nimiseen paikkaan, kuin mikä oli tien nimi, joten saatiin kävellä hyvin paljon ennen kuin löysimme LP:mukaan oikean tien, jossa ei kuitenkaan infoa ollut. Tässä vaiheessa kävelimme pyytämään majapaikasta apua ja kuulimme, että info on n. 3km päässä, majapaikan pitäjä kirjoitti meille lapun, jonka avulla saatiin selvitettyä mopokuskille minne haluttiin.

Ja päästiin perille tällä mopolla (10k).

Turisti toimistossa oli hyvin englantia puhuva henkilökunta, paljon kuvia, karttoja ja infoa, saatiin myös pussilliset esitteitä. Oltiin jo aiemmin ajateltu Kakara nimistä saarta, jonka vastaava virkamies tulikin pienen odottelun jälkeen paikalle. Selvisi, että muilla saarilla ei ole virallisia majoitupaikkoja, mutta Kakaralla on melko vasta tämän toimiston puolesta avattu Dive Center ja majoitusta. Ensin hinta oli täydellä ylöspidolla 350k kahdelta, mutta hinta tippui pienen empimisen jälkeen 300k:hon. Mies sanoi lähtevänsä mukaan, kunhan käy vaihtamassa vaatteet.

Ajelimmekin takasin majapaikkaan, pakkasimme ja lähdimme miehen mukana rantaan, josta pääsisi julkisilla veneillä Kakaralle. Tässä vaiheessa yritin myös palauttaa 19 litran vesigallonaa vesipaikkaan, mutta selvisi, että he ymmärtivät minun ostaneen sen kovaan 95k hintaan, nyt meillä sitten on oma gallona, sillä en halunnut ainakaan vielä jättää sitä mihinkään, maksoikin niin pirusti (taisi olla pieni huijaus).

Tervetuloa paratiisiin. Kakara vaikutti todella miellyttävältä paikalta, otettiinkin toinen sukelluspaikan kahdesta huoneesta (paikka oli tyhjä tullessamme) ja neuvoteltiin samalla kymmenen päivän diili 2,5 miljoonan rupian hinnalla (täysi ylläpito). Täällä ollaankin sitten ainakin joulun yli.

Hyvää joulun odotusta kaikille!