Myös Pulau Ain kylän edusta oli pelkkää hiekkarantaa, keskellä rantaa oli laituri. Tätä laituria emme kuitenkaan käyttäneet, vaan veneen ohjaaja etsi korallien välistä aukon rannassa olevalle veneelle, jonka kautta pääsimme maihin. Olimme jo veneestä katselleet, että toivottavasti tuo vihreä rakennus on Green Coconut. Ainoa paikka LP:n mukaan, joka olisi veden äärssä, kirjan mukaan. Taisin tässä vaiheessa sanoa, että 70% todennäköisyydellä tämä ja muutkin majapaikat ovat täynnä, niin paljon väkeä tuntui pienellä saarella olevan, toki lähinnä paikallisia.
Vihreällä rakennuksella meille tuli mies puhumaan erittäin hyvällä englannilla ja kertoi olevansa tämän Green Coconutin johtaja ja hänellä olisi yksi huone jäljellä, pahoitteli samalla, että myös käytävillä saattoi nukkua väkeä, sillä nyt oli moskeijan avajaispäivä, harvinainen ja iso juhla Ailla, olimmekin todella onnekkaita, kun satuimme tänne juuri nyt. Saimme ainoan merinäköalan omaavan huoneen 130k/henkilö hintaan, hinta sisälsi aamiaisen, lounaan, päivällisen, kahvit, teet, juomaveden sun muut, eli kaiken. Totesimme löytäneemme paratiisin ja hintaa on päivässä vain reilu kymppi per nenä, ei huono ei huono ollenkaan.
Ensimmäisenä joimme kahvit, jonka kanssa tarjottiin merilevähyydykekakkua. Erittäin hyvää ja koostumus oli jännä, aluksi hyydykemäinen, mutta sitten tuntui kostealta kuivakakulta. Kahvittelun jälkeen lähdettiin katsomaan avajaisia.
Missasimme juuri kattokoristeen paikalleen laiton, mutta muuten meno oli kyllä hyvin mielenkiintoista.
Lasten tanssia ja laulua
Jonka kesken alkoi kulkue liikkua pois moskeijalta. Ensimmäisessä kuvassa ilmeisesti Panda Neiran paraatisotilaita ja kahdessa seuraavassa Ain väkeä, vanhoihin sota/juhlapukuihin sonnustautuneina ja vanhoja tansseja tanssien.
Tämä kulkue päättyi perinnetalolle, jossa väki otti paraatipukuisten kanssa kuvia. Oli melkoista nähdä tällaista meininkiä aidoimmillaan. Muita länsimaalaisia oli aika vähän, tässä vaiheessa me olimme ainoat.
Kilpa/perinnevene, vuosittaisten kilpailuiden moninkertainen voittaja ilmeisesti Panda Neiralta.
Soittoväkeä.
Tähän päättyivätkin menot ja väki alkoi taas pakkautua veneisiin.
Me palasimme majapaikkaamme, kuvassa mukava huoneemme. Sähköä tulee kylän generaattorista (ei aurinkovoimalasta) ilta kuuden ja puoli yhdentoista välillä.
Eksoottinen ovistopperi.
Soutujoukkue paluumatkalla Neiralle
Iltapäivällä rentouduimmekin sitten lähinnä riippumatoissa ja minä kävin snorklaamassa, vedet vaikuttivat todella hyviltä.
2 kommenttia:
Namnam!
Värikästä ja iloista meininkiä, lpaset söpöja. Se punatakkinen mieshän oli kuin laiha joulupukki!
Lähetä kommentti