Moporetki Galelaan

Lauantaina lähdettiin moporetkelle. Minä ja Minna ajoimme toisella skootterilla ja Yus ja toinen paikallinen mies toisella. Retken hinta oli 125k/hlö. Oltiin ajateltu ensin, että vuokrataan vain skootteri ja mennään kahdestaan, mutta ainakin vesiputous olisi kuulemma mahdoton löytää ilman apua, joten päätettiin ottaa Yus oppaaksi. Kuva on ensimmäisenä kohteena olleelta näköalapaikalta.

Toisena mentiin katsomaan tätä valaan luurankoa. Ihan hauskaa, että valas on indoksi ikan paus, sillä ikan tarkoittaa kalaa. Tämän jälkeen lähdettiin Tobelosta pohjoiseen ja kohti pääkohdetta eli Namo Matape vesiputousta.

Tässä kohtaa oltiin jo käännytty pois päätieltä, mutta oltiin edelleen tiellä. Tältä tieltä käännyttiin polulle, jota juuri ja juuri pääsi skootterilla. Joen lähellä parkkeerattiin skootterit.

Ja lähdettiin kävelemään viidakkoon pientä polkua pitkin, välillä oli sen verran mutaista ja liukasta, että kaaduttiin molemmat. Kävelymatkaa oli reilu puoli tuntia putoukselle, saatiin siis tällainen pieni viidakkotrekki kaupan päälle. Eläimiä ja lintuja ei ikävä kyllä näkynyt, sillä oli lähes keskipäivä.

"Ei kyllä uskois, että näistä saa taivaallista herkkua", kaakaopuu ja Minna.

Namo Matape vesiputous, hetken harkittuani uskaltauduin uimaan (pieni piste ekassa kuvassa), vaikka vesi oli melko kylmää. Todella kaunis paikka.

Joki putouksesta päin.

Tulkoon valo!

Mato rantakivellä.

Minna on yllättävän hyvin totttunut viidakoihin, eikä enää pelkää, että jokaisen varvun alla on käärme. Meillä on jo suunnitteilla muutaman tunnin trekki lähelle Manadoa katsomaan Tarsiereja.

Viidakosta palattuamme mentiin katsomaan kahta japanilaisten tykkiä, jotka on suunnattu Morotaille päin. Morotai oli ensin 2. maailmansodassa japanilaisten tukikohta, mutta jenkkien vallattua sen, japanilaiset siirtyivät tälle alueelle. Japanilaiset olivat hyviä piiloutumaan ja vasta 1973 sotamies Nakamura sai tietää, että sota on päättynyt, tähän asti hän oli piileskellyt Morotain viidakoissa. Morotai toimi tärkeänä tukikohtana myös Manilan pommituksissa.

Tykkien jälkeen ajeltiin katsomaan japanilaisten tunneleita. Yus ei ollut käynyt täällä ennen, mutta otti paikasta selvää, kun näytin netistä, että tältä alueelta pitäisi löytyä tunneleita.

Minä ja Yus uskaltauduttiin sisälle, näin hyviä lamppuja meillä ei ollut, vaan kuva on otettu salamalla. Tunnelit vaikuttivat samankaltaisilta, kuin vietnamilaisten, pieniä huoneita tasaisin välimatkoin. Nämä tunnelit olivat kuitenkin isompia ja minäkin mahduin paikoin seisomaan suorana.

Näitä isoja hämähäkkejä oli katossa aika paljon, muita juttuja ei tunnelista löytynyt. Kuljin hyvin varovasti, sillä näissä tunneleissa ei kovin usein käy ihmisiä. Tunneli ei ollut kovin pitkä ja tulimme pian toisesta päästä ulos.

Tunnelin jälkeen ajeltiin Galela järvelle, jossa Jansenin mukaan on paljon krokotiileja, mutta Yussin mukaan ei yhtään. Tiedä sitten kumpi on oikeassa, me ei nähty yhtään, vaikka kovasti koitin kiikaroida.

Hieno hollantilainen lähetyssaarnaaja, joka on vastuussa tämän alueen käännyttämisestä. Eli uniikkejen paikallisten uskomuksien ja kulttuurin osittaisesta tuhoamisesta.

Järven jälkeen oli tarkoitus päättää päivä näillä kuumilla lähteillä rentoutuessa. Mutta paikka oli aika pieni ja pyykkäjiä oli niin paljon, että päätettiin lähteä takaisin Tobeloon.