Post Office Bay

Oleskeluni alussa kyselin Erikalta pyörää, jolla pääsisin Post Office Baylle, mutta hän kertoi, että polkua pääsee kulkemaan vain jalan ja kysyi, että onhan minulla kunnolliset kengät? Ei sinne sandaaleilla voi kävellä, ei ainakaan rikkinäisillä. Kerroin, että sandaaleilla pääsee melkein minne vain. Ihmisillä on ympäri maapalloa todella paljon ennakkoluuloja sandaaleja kohtaan.

Jaksoin lopulta herätä vasta viimeisenä aamuna kuudeksi tienlaitaan, vaikka olin saarella kokonaisen viikon. Taivas näytti huonolta, mutten halunnut perääntyä. Automatkalla ripotteli vähän vettä. 

Tänne polun alkuun olisi voinut kävelläkin 4,5 kilometriä, mutta päätin vähän helpottaa reissua autokyydillä. Edestakainen matka rannalle olisi kuitenkin yhteensä 15 kilometriä ja todennäköisesti kävelisin myös koko matkan takaisin kylään.

Polku oli yllättän vaihteleva. Onkohan joku purnannut käskyistä, kun on joutunut laittelemaan kiviä näien polkujen pieliin?

Kylän edustalla oli rannikkovartioston laiva ankkurissa ja sotalaivastoa näkyy muutenkin paljon näillä saarilla.

Lähellä rantaa näin Evolutionin

ja Treasure of Galapagos ensimmäisen.

Risteilyporukka oli postilaatikon ympärillä, joten päätin tutustua siihen hieman myöhemmin. 

Ranta oli tyhjä

Istuskelin hetken kivillä ja katselin lintuja ja merileijonia

Taitaa olla laavalokki

Rantaa eteenpäin näytti jatkuvan polku, joten lähdin seuraamaan sitä. Isot laavakasat muistuttivat lantakasoja.

Mökin rauniot.

Majakka

Reilun kilometrin jälkeen saavuin näköalapaikalle

Täällä olisi voinut snorklailla, mutta olin päättänyt jättää välineet suosiolla pois. Veneeni Purto Ayoraan lähtisi jo kolmelta.

Kolmas risteilyalus Anahi näkyi Devils Crown saaren edustalla. Tuo paikka on saaren kuuluisin sukellus ja snorklauspaikka, mutta ilman venettä se on vähän turhan kaukana, alueella on virtauksia.

Risteilyporukka oli aloittanut futispelin Post Office Bayllä.

Jotain porukkaa oli jo lähdössäkin. 

Minä menin katsomaan kuuluisaa postilaatikkoa. 1700-luvun lopulla koti-ikävää potevat valaanpyytäjät jättivät tälle rannalle tyhjän viskitynnyrin postilaatikoksi. Homma toimi jätä tai ota periaatteella. Jos tynnyristä löytyi kirje, joka oli osoitettu samaan suuntaan mihin merimies oli menossa, hän poimi sen kyytiin ja toimitti perille.

Kortteja oli risteilyvieraiden ansiosta loota täynnä ja ne kaikki näyttivät olevan tältä vuodelta. Raumalle ja Lahteen löysin nopealla selauksella pari korttia, mutten ole niille suunnille menossa, joten jätin kortit postilaatikkoon ja lisäsin sinne itseltäni yhden.

Postilaatikon takaa lähti vielä yksi polku, jonka päästä löysin laavaluolan suuaukon.

Portaita vartioi punaposkilisko

Lamppua ei ollut mukana, joten sisään en lähtenyt ryömimään. Kuva on otettu superzoomin salamalla. Noin hyvin sisälle ei oikeasti nähnyt.

Portaat olivat jämäkät

Tämä lintu ei ole tainnut aikaisemmin esiintyä täällä.

Aurinko paahtoi paluumatkalla ja vettä olisi saanut olla enemmänkin, kuin 3,5 litraa mukana.

Tielle päästyäni olin erittäin tyytyväinen, kun paikallinen mies pysähtyi ja tarjosi kyydin takaisin kylään. Aikaa oli mukavasti vielä pienelle meressä rentoutumiselle. Jaloissa tuntui, että olin kävellyt ja itseasiassa merivesi alkoi sen verran kirvellä sisäreisiä, että kovin kauaa en kelluskellut. Todella hyvää arkiliikuntaa tarjonnut retki.