sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Etiopiaan

Rakennusalalla on hiljaista talvella. Sainkin mahdollisuuden lähteä toisellekkin lyhyelle reissulle. Kohteeksi valitsin Etiopian ja melkein ämppäsin mukaan Somalimaan, mutta viime hetkellä päätin pysyä Etiopiassa. Varmaankin hyvä päätös, kaksi maata reilussa kolmessa viikossa olisi liikaa. Reissun aluksi käyn tutustumassa Danakil Depressioniin ja näen vihdoinkin laavaa. Tämän jälkeen suunnitelma on seikkailla Länsi-Etiopian vähemmän turistisoituneilla alueilla.

Lennot:

Oulu-Tukholma 19.3. 05.55-08.00
Tukholma-Addis Ababa 19.3. 19.30-07.14 (+1)
Addis Ababa-Tukholma 12.4. 00.20-09.30
Tukholma-Helsinki 12.4. 12.55-14.55

Pohjolan lennot Finnairilta 164,74€
Mannertenväliset lennot Ethiopian Airlinesilta 480€

Sen verran olen jo Etiopiasta lueskellut, että tiedän miksi Arman Alizadin kamelikaravaani oli jo lähtenyt Viimeisen ristiretken Danakiljaksossa, vaikka Arman saapui sovittuun paikkaan omasta mielestään ajoissa. Etiopissa on oman kalenterin ja omien kirjainten lisäksi käytössä myös oma aika. Päivä-aika alkaa ja päättyy auringon noustessa ja laskiessa. Yö-aika alkaa auringon laskiessa. Suomessa tällainen olisi hyvin hankalaa, mutta Etiopiassa aurinko nousee aina kuudelta.

Kun Arman siis oli sopinut, että karavaani lähtee kolmelta yöllä, se lähti kansainväliseen aikaan jo yhdeksältä illalla.

Hilton ja kotimatka

Heti sukeltelun jälkeen ei kannata lentää. Katseltuani Hurghadan hotellihintoja, päätin kokeilla paremman luokan all inclusivea. Valitsemallani Hilton Hurghada Long Beachillä yön hinta juomien ja ruokien kera oli vain 40€/yö. Vieläkin halvempaa all inclusivea olisi löytynyt, mutta ajattelin, että Hiltonin täytyy säilyttää taso, vaikka näilläkin hinnoilla hotellit ovat puoli tyhjiä.

Sukellusfirman kyydin jätettyä minut hotellin pihalle, vähän jännitti. Täysin uusi kokemus tällainen paikka. Laukut piti jättää ovelle ja astella vasta sen jälkeen vastaanottotiskille. Erittäin ystävällinen mies otti minut vastaan ja kirjoittaessani saapumiskorttia, minulle tuotiin tervetulodrinkki. Maksettuani kaksi yötä käteisellä sain avainkortin ja allaspyyhekortin. Lähdin kävelemään allasalueelle, laukkuni toimitettaisiin varmaankin pian huoneeseen.

Iso allasalue, vähän turisteja.


Hotellin ranta. Täällä istahdin pitkäksi aikaa juttelemaan henkilökunnan tyypin kanssa. Keskustelu liittyi paljolti politiikkaan ja kaveri kritisoi aika suoraan ja kovalla kädellä esimerkiksi Yhdysvaltoja, israelilaisia ja kapitalisteja.

Ravintola, jonka portissa oli ruokalistat vain venäjäksi, ei näyttänyt olevan auki.

Mentyäni huoneeseeni en nähnyt rinkkaani. Lähdinkin alakertaan katsomaan ja siellähän se oli samassa paikassa, mihin sen olin jättänyt. Kysyin voitaisiinko se toimittaa huoneeseeni ja minulle vastattiin, selvä haluat sen siis nyt huoneeseesi, kestää viitisen minuuttia. Menin takaisin huoneeseeni ja pian nuori poika toikin rinkkani, tajusin antaa tippiä.


Huoneeni

Parvekenäkymäni. Kelpaa.

Lotus ravintola ei ollut auki, mutta muuten sain mitä lapussa luvattiin.



Al Dente ravintolan tarjontaa. Näytti paremmalta, kuin oli. Veneellä oli maistuvampaa. Mahani söin pullolleen kuitenkin jokaisella aterialla. Punaviini ei ollut kovin laadukasta, mutta meni ruokajuomana.

Pari päivää meni ihan kivasti syöden ja altaalla rakia siemaillen. Viski, brandy ja rommi olivat juomakelvottomia. Ihmettelinkin, että miten tällaisessa paikassa, jossa normaalihinnat ovat huomattavasti korkeammat, voidaan tarjoilla laatutietoisille kuluttajille täyttä kuraa. Päädyin päätelmään, että massimiehet eivät juo hintaan kuuluvia juomia, vaan ostavat lisämaksullisia laatujuomia.

Ensimmäisenä iltana kävin hotellin discossa katsomassa egyptiläistä tanssia.

Hilton oli kiva nähdä, mutta pysyn jatkossakin vain huoneen (ehkä aamiaisen) tarjoavissa elämänmakuisissa hotelleissa. Ei täällä kahta päivää kauempaa olisi viihtynyt. Huomasin, että pieni seikkailukuume löi makoillessa päälle, olisin niin mielelläni lähtenyt käymään ränsistyneellä paikallisbussilla vaikkapa Aswanissa. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa siihen, ehkä ensi kerralla.

Kotimatkan aloitin hotellista varatulla kyydillä lentokentälle. 20€ oli paljon melko lyhyestä matkasta, mutta hotelli oli syrjässä, enkä ollut varma löytäisinkö keskellä yötä taksia, joka veloittaisi vähemmän.

Olin hyvissä ajoin kentällä ja jouduin odottamaan yli puoli tuntia, että pääsin sisään. Joku ihme systeemi, etteivät laske matkustajia sisään, ennen kuin check-in on auki.

Päästyäni koneeseen neljältä yöllä, nukahdin lähes heti. Pari tuntia myöhemmin heräsin siihen, että konetta tyhjennetään. Mietin hetken, että olemmeko edelleen Egyptissä - kyllä olimme. Päästyämme takaisin sisälle, alkoi epätietoinen odotus. Aluksi kerrottiin ainoastaan, että lentokone on rikki. Puoli koneellista ärsyyntyneitä ihmisiä ahdisteli avopallossa Turkish Airlinesin virkailijaa, jolla ei ollut antaa enempää tietoa. Myhäiltiin hollantilaisen miehen kanssa, että tuolla tyypillä on paikan ikävin duuni. Jossain vaiheessa alettiin jakaa leimoja passeihin, ilmeisesti poistumme kentältä.

Laukkujen noutopaikassa tilanteen otti haltuun itsevarmempi tyyppi. Hän kertoi, että ne joilla on asumus Hurghadassa, voivat jättää yhteystietonsa ja heille soitetaan puoleen päivään mennessä. Loput voivat siirtyä pihalle, josta lähtee pian kuljetus hotellille. Hotellilla järjestetään tiedotustilaisuus jatkosta kello kaksitoista päivällä.

Meidät kuskattiin Miragehotelliin, jossa täytettiin sisäänkirjautumislaput ja odoteltiin. Väkeä oli paljon, joten taas jouduttiin venailemaan kauan. Huoneen sain joskus kympin jälkeen. Tässä vaiheessa hotellille oli saapunut yksi Turkish Airlinesin virkailija, joka sääti uusia lentoja ihmisille. Kaikkia kehotettiin tulemaan vasta kahden aikoihin kyselemään. Minä kuitenkin huolehdin Helsinki-Oulu välistä, joka oli eri lipulla, joten jäin muutamien muiden kanssa jonottamaan. Sain kuulla, että lähden luultavasti iltapäivällä tai seuraavana yönä, Turkish ostaa uuden Helsinki-Oulu lipun. Iltapäivällä selvisi, että minut oli saatu yökoneeseen, joten saisin venailla täällä yöhön asti. Istanbul-Helsinki kone olisi lähtenyt joka tapauksessa vasta seuraavana aamuna.

Huone ei pärjännyt edelliselle.

Kuva omalta parvekkeelta. Täällä oli enemmän porukkaa (suurin osa venäläisiä), kuin Hiltonissa ja ruoka oli parempaa, Turkish tarjosi all inclusive rannekkeen. Päivä ja ilta meni nukuskellessa ja syödessä, pötköttelin hetken myös altaalla.

Hotellin uima-altaat upeassa yövalaistuksessa.

Vuorokausi ensimmäisestä yrityksestä kone pääsi lentoon ja aamulla olin lumisessa Istanbulissa.

Hetki piti jännittää, että pääsisinhän jatkamaan, paljon lentoja oli peruttu. Olin kuullut, että täällä on jouduttu joinain talvina sulkemaan viikoiksi koko lentokenttä lumisateen takia. Lunta tulee niin harvoin, että ei ole kannattavaa hankkia suurta aurauskalustoa. Lentoni lähti kuitenkin ajallaan.

Vaikeudet jatkuivat Helsingin lentokentällä. Lentoni lähti tunnin myöhässä lumisateen takia. Finnair aloitti puolen tunnin jälkeen tarjoilla raikasta vettä. Ouluun kuitenkin lopulta pääsin ja venähtänyt reissu oli ohi.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Viimeinen sukelluspäivä

Viimeisen päivän ensimmäinen sukellus oli Umm Gamarilla, joka on pieni saari Hurghadan lähellä. Riuttasukellus siis.

Tämä oli Williamin viimeinen sukellus, sillä hänen lentonsa oli 18 tunnin päästä. Yleinen suositus on pitää 24 tuntia taukoa perättäisten sukelluksien ja lentämisen välissä. William joutuikin allekirjoittamaan vastuustavapauttamislomakkeen Kateriinalle. Keskustelimme hieman vanhempien ruotsalaisten kanssa tästä ja he sanoivat, että riski on häviävän pieni. Mutta jos sukeltajantaudin saa lentokoneessa, kallis painekammiohoito ei ole suurin huolenaihe, vaan se, että ylimääräinen stoppi isolla matkustajakoneella ei varmasti tule halvaksi. Vakuutusyhtiö todennäköisesti pesisi kätensä, sillä turvallisuussääntöjä ei ole noudatettu. William mietti hetken ja lähti sukeltamaan. Myöhemmin huomasin, että yksi toinen ryhmästä noudatti vielä huonommin tätä 24 tunnin ohjetta. Erittäin kokenut sukeltaja, jolle ei ollut koskaan tullut oireita, vaikka oli lentänyt melko pian syväsukelluksienkin jälkeen.


Lionfish joita näkyi täällä paljon, eivätkä ne juurikaan piilotelleet, kuten yleensä valoisan aikaan.


Korallien loistetta.

Iso kivikala.

Kala piilosilla.

(28m/46min)

Toiselle sukellukselle famous eastissa lähdin ruotsalaisten Martinin ja Andersin kanssa, riuttasukellus tämäkin.

Englantilainen herrasmies, joka näyttää tyylikkäästi, kuinka veneestä ei pitäisi hypätä sukeltamaan.

Nemokaloja



Komea mustekala, jota seurailtiin aika kauan. Muuten sukellus oli reissun tylsemmästä päästä.

(15m/58min)

Lounaan jälkeen tai oikeastaan sen aikana ajoimme Hurghadan vanhaan satamaan tankkaamaan ja hakemaan tarvikkeita seuraavalle reissulle. Uudet sukeltajat saapuvat veneelle jo seuraavana iltana. Australiassa asuva egyptiläinen jäi samalla pois. Hän halusi ehtiä Kairoon illaksi bailaamaan. Sukulointia oli vielä pari kuukautta jäljellä ja suunnitteilla oli luostarireissukin.

Laiva joka kulki Hurghadan ja Sharm El Sheikhin väliä. Tämä reitti on toistaiseksi tauolla.

Viimeinen sukellus oli nimettömälle kalastusveneelle ja matkanvarrella näkisimme myös El Minan. El Mina oli egyptiläinen miinanraivaajalaiva, jonka Israel pommitti hylyksi rakkauden vuonna 1969. Lähdin sukellukselle parinani sukellusopas Khalil, joka kertoi etsivänsä jotain nudia ja tulee kulkemaan hitaasti, tämä ei minua haitannut hylyllä, riutalla tykkään kulkea nopeammin. Minun lisäkseni ruotsalaiset sanoivat seuraavansa Khalilia. Nuoremmat englantilaiset sanoivat osaavansa, reitti ei ole hankala. Muut olivat jo lopettaneet sukeltamisen.

Sukelluksen alussa Khalil yritti huitoa jotain jollekkin, mutta lähti sitten liikkeelle. Myöhemmin kuulin, että englantilaiset olivat lähteneet heti alussa ihan väärään suuntaan. Palattuamme veneelle, näin kuinka zodiac kävi noutamassa heidät 300 metrin päästä veneeltä, olivat nähneet paljon sinistä. Meidän muiden viimeinen sukellus oli parempi:


Kalastusaluksella

Khalil etsi ja etsi, muttei löytänyt sitä harvinaista kaveria. Juttelimme myöhemmin enemmänkin ja hän kertoi harrastavansa valokuvaamista, muttei koskaan ota isoa kameraa mukaan, kun toimii oppaana. Oppia hän kertoi saaneensa suomalaiselta maailmanhuipulta, joka on ehdotonta maailman kärkeä varsinkin syväsukelluskuvaajana, nimeä en muista.

Pipefish

Kalastusveneen keula

El Mina oli kyljellään


Miinanraivausjuttuja

Sisälläkin käytiin.


Ystävämme pallokala

(28,5m/40min)

Tämä viimeinen sukellus oli yksi parhaista, loistava grande finale. Paikassa olisi viihtynyt kahdenkin sukelluksen verran. Olin lopulta porukan ainoa, joka teki kaikki sukellukset (22), pari kertaa kävi mielessä jättää joku yösukellus väliin, mutta sukeltamaanhan tänne oli tultu.

Lähes koko porukka

Oikealla puolellani englantilainen herrasmies, Luolasukeltaja Martin ja William, josta näkee, että mies on ammattisotilas. Vasemmalla puolellani Martin ja Anders.

Reittimme kartalla.

Seuraavana aamuna jatkoin matkaa yhteiskuljetuksella hotellilleni, jossa oli tarkoitus lepäillä pari yötä, ennen paluuta Suomeen.

Rosalie Moller ja Shaab El Erg

Päivä kuusi alkoi Rosali Mollerin hylyltä. Rosali oli brittiläinen rahtilaiva, jonka upottivat 8.10.1941 ilmeisesti samat pommittajat, jotka upottivat Thistlegormin kaksi päivää aiemmin.

Normaalin sukellusesittelyn jälkeen Katerina kysyi tarviiko joku oppaan, kukaan ei halunnut, mutta minulle ja Williamille hän määräsi sen. Kysyin miksi tarvitsemme lapsenvahdin? Vastaus tuli nopeasti: "koska teilla on vain muutama kymmenen sukellusta, hylky on 35 metrissä ja teillä on luvat sukeltaa vain 30 metriin", ok... Ehkä parempi näin.

Khalil lähti oppaaksi ja sukelsimme syvyyksiin.


Hylky oli mielenkiintoinen ja sukellukset jännittäviä, osaksi senkin takia, etten ole ennen näin syvälle sukeltanut.

Käytin 29% nitroxia, mutta silti sukelluksista tuli lyhyitä, ensimmäinen 32 minuuttia ja toinen 29 minuuttia. Mitä syvemmälle menee, sitä enemmän typpeä kertyy elimistöön ja sitä lyhyemmän sukelluksen voi tehdä. Tätä ei tunne, vaan sukellustietokone kertoo, kuinka kauan voi sen hetkisessä syvyydessä vielä olla. Yleisesti ei olekkaan järkevää mennä syvälle, ellei siellä ole jotain erityistä nähtävää. Lyhyiden sukelluksien lisäksi syvemmällä on pimeämpää ja syvemmälle mentäessä värit katoavat, melko pian punainen (5m), sitten oranssi (10m), keltainen (20m), vihreä (30m) ja sininen (60m).

Kuvia on vain kaksi, sillä kamerani kanssa oli ongelmia. Zoomausvipu oli vioittunut seinään lennossa ja kamera ei suostunut ottamaan kuin muutaman kuvan. Lisäksi kotelo vuoti hieman.

Sukelluksien jälkeen lainasin Katerinalta ruuvimeisselin ja korjasin kotelon zoomausvivun, kamera näytti toimivan ja kotelo ei enää vuotanut. Lisäksi varmuuskopioitiin kameran kuvat Williamin läppärille, ennen seuraavaa sukellusta.

Lounaalla meille kerrottiin, että koska delffinit ovat niin kysyttyjä kavereita, muutamme hieman suunnitelmia ja seilaamme seuraavaksi Shaab El Ergiin. Siellä niiden näkeminen on todennäköisintä.

Katerina pitämässä sukellusesittelyä. Suunnitelma oli edetä käytävää riutan toiselle puolelle ja palata toista reunaa takaisin veneelle, tai kiertää riutta ympäri ja palata veneelle. Mutta jos delffiinit päättävät ilmestyä, hengailla niiden kanssa, nauttia ja unohtaa kaikki suunnitelmat. Sukelluksen lopuksi SMB:t pintaan ja Zodiacit tulevat noutamaan.

Tällä kertaa kamerastani loppui patterit. Etenimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti ja vaikka delffiinejä ei näkynytkään (kuulimme ne kyllä) näimme ison eagle rayn, joka oli Williamille yksi kohokohdista. Komea otus minunkin mielestäni, mutta näin niitä aika monta vuosi sitten Meksikossa ja Belizessä. Ihan kiva sukellus, mutta eagle raytä lukuun ottamatta ei mitään erikoista.

(18m/58min)

Yösukelluksen teimme samassa paikassa Ahmedin johdolla. Kohokohtana iso punainen spanish dancer. Nyt sillä oli punainen leninki, mutta kesällä kun on kuuma, sen voi nähdä alasti, kertoi Ahmed.

(11,5m/53min)

Turhan pitkä yösukellus, mutta Ahmed ei ilmeisesti löytänyt etsimäänsä, joten hän päätti venyttää sukellusta.

Yösukelluksen jälkeen oli toiseksi viimeisen illan kunniaksi juhlaillallinen. Kuultuamme tästä, epäilimme voiko kokki pistää paremmaksi, kuin tähän mennessä, sillä ruoka oli ollut erittäin herkullista.


Syömään mentyämme totesimme, että kyllä voi. Uskomatonta mitä herkkuja tuo mies onnistui loihtimaan pienessä laivan keittiössä.