Viimeisen päivän ensimmäinen sukellus oli Umm Gamarilla, joka on pieni saari Hurghadan lähellä. Riuttasukellus siis.
Tämä oli Williamin viimeinen sukellus, sillä hänen lentonsa oli 18 tunnin päästä. Yleinen suositus on pitää 24 tuntia taukoa perättäisten sukelluksien ja lentämisen välissä. William joutuikin allekirjoittamaan vastuustavapauttamislomakkeen Kateriinalle. Keskustelimme hieman vanhempien ruotsalaisten kanssa tästä ja he sanoivat, että riski on häviävän pieni. Mutta jos sukeltajantaudin saa lentokoneessa, kallis painekammiohoito ei ole suurin huolenaihe, vaan se, että ylimääräinen stoppi isolla matkustajakoneella ei varmasti tule halvaksi. Vakuutusyhtiö todennäköisesti pesisi kätensä, sillä turvallisuussääntöjä ei ole noudatettu. William mietti hetken ja lähti sukeltamaan. Myöhemmin huomasin, että yksi toinen ryhmästä noudatti vielä huonommin tätä 24 tunnin ohjetta. Erittäin kokenut sukeltaja, jolle ei ollut koskaan tullut oireita, vaikka oli lentänyt melko pian syväsukelluksienkin jälkeen.
Lionfish joita näkyi täällä paljon, eivätkä ne juurikaan piilotelleet, kuten yleensä valoisan aikaan.
Korallien loistetta.
Iso kivikala.
Kala piilosilla.
(28m/46min)
Toiselle sukellukselle famous eastissa lähdin ruotsalaisten Martinin ja Andersin kanssa, riuttasukellus tämäkin.
Englantilainen herrasmies, joka näyttää tyylikkäästi, kuinka veneestä ei pitäisi hypätä sukeltamaan.
Nemokaloja
Komea mustekala, jota seurailtiin aika kauan. Muuten sukellus oli reissun tylsemmästä päästä.
(15m/58min)
Lounaan jälkeen tai oikeastaan sen aikana ajoimme Hurghadan vanhaan satamaan tankkaamaan ja hakemaan tarvikkeita seuraavalle reissulle. Uudet sukeltajat saapuvat veneelle jo seuraavana iltana. Australiassa asuva egyptiläinen jäi samalla pois. Hän halusi ehtiä Kairoon illaksi bailaamaan. Sukulointia oli vielä pari kuukautta jäljellä ja suunnitteilla oli luostarireissukin.
Laiva joka kulki Hurghadan ja Sharm El Sheikhin väliä. Tämä reitti on toistaiseksi tauolla.
Viimeinen sukellus oli nimettömälle kalastusveneelle ja matkanvarrella näkisimme myös El Minan. El Mina oli egyptiläinen miinanraivaajalaiva, jonka Israel pommitti hylyksi rakkauden vuonna 1969. Lähdin sukellukselle parinani sukellusopas Khalil, joka kertoi etsivänsä jotain nudia ja tulee kulkemaan hitaasti, tämä ei minua haitannut hylyllä, riutalla tykkään kulkea nopeammin. Minun lisäkseni ruotsalaiset sanoivat seuraavansa Khalilia. Nuoremmat englantilaiset sanoivat osaavansa, reitti ei ole hankala. Muut olivat jo lopettaneet sukeltamisen.
Sukelluksen alussa Khalil yritti huitoa jotain jollekkin, mutta lähti sitten liikkeelle. Myöhemmin kuulin, että englantilaiset olivat lähteneet heti alussa ihan väärään suuntaan. Palattuamme veneelle, näin kuinka zodiac kävi noutamassa heidät 300 metrin päästä veneeltä, olivat nähneet paljon sinistä. Meidän muiden viimeinen sukellus oli parempi:
Kalastusaluksella
Khalil etsi ja etsi, muttei löytänyt sitä harvinaista kaveria. Juttelimme myöhemmin enemmänkin ja hän kertoi harrastavansa valokuvaamista, muttei koskaan ota isoa kameraa mukaan, kun toimii oppaana. Oppia hän kertoi saaneensa suomalaiselta maailmanhuipulta, joka on ehdotonta maailman kärkeä varsinkin syväsukelluskuvaajana, nimeä en muista.
Pipefish
Kalastusveneen keula
El Mina oli kyljellään
Miinanraivausjuttuja
Sisälläkin käytiin.
Ystävämme pallokala
(28,5m/40min)
Tämä viimeinen sukellus oli yksi parhaista, loistava grande finale. Paikassa olisi viihtynyt kahdenkin sukelluksen verran. Olin lopulta porukan ainoa, joka teki kaikki sukellukset (22), pari kertaa kävi mielessä jättää joku yösukellus väliin, mutta sukeltamaanhan tänne oli tultu.
Lähes koko porukka
Oikealla puolellani englantilainen herrasmies, Luolasukeltaja Martin ja William, josta näkee, että mies on ammattisotilas. Vasemmalla puolellani Martin ja Anders.
Reittimme kartalla.
Seuraavana aamuna jatkoin matkaa yhteiskuljetuksella hotellilleni, jossa oli tarkoitus lepäillä pari yötä, ennen paluuta Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti