keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ambon

Singaporeen mennessä kahteltiin leffoja/sarjoja, kuunneltiin musiikkia, nukuttiin ja syötiin. Meillä oli tosiaan vaihto Singaporessa, vaikka liput olivat suoraan Jakartalle. Luultiin, että istutaan koneessa ja osa matkustajista vain vaihtuu, mutta lentoemo tuli ilmoittamaan meille, että kaikki ulos ja sitten takaisin, siivousryhmä tuli vastaan putkessa. Singaporessa kuumotuin hieman virkailijasta joka oli kiinnostunut viinapulloistamme (eivät laittaneet sinetöityyn pussiin Istanbulissa), kyseli ja sitten piti esitellä boarding passeja, tai no Minna esitteli passiaan, sillä lappunen oli jo ehtinyt hukkua. Päästiin kuitenkin viinojen kanssa takaisin koneeseen. Tarjoilu oli hyvä Singaporeen, mutta nyt saatiin valita vain pienestä pullasta tai vielä pienemmästä piirakanpalasta. Lento oli kuitenkin lyhyt ja alle kahden tunnin päästä laskeuduimme Jakartalle.

Maahantulotarkistuksessa virkailija kyseli mikä on visiittini tarkoitus ja milloin olen lähdössä Indonesiasta, mietin hetken ja ilmoitin tammikuussa, ilmeisesti en ollut uskottava, joten hän kysyi jotain todistusta tästä, pyysin Minnan takaani jonosta tiskille ja kaivoimme hänen laukustaan erittäin halvat Jakarta-Singapore liput, jotka oli ostettu tammikuulle nimenomaan tällaisia kyselyjä varten. Nämä liput esitettyämme virkailija ei enää kysellyt, vaan löi 2kk leimat passeihimme.

Lentokentältä ostin sim-kortin, jonka numero on +62812 8392 1851 löytyy myös tuosta oikealta tietoja minusta kohdasta. Minnallekkin ostettiin myöhemmin Ambonista sim, jonka numero on +62852 5463 2977. Suosittelen edelleen Telealea. Käytiin syömässä ja vaihdettiin terminaalia ilmaisella bussilla. Lämpötila oli mukavat +30, vaikka oli jo ilta. Kotimaan terminaalissa tehtiin check in, maksettiin lentokenttävero 40k ja mentiin odottelemaan lennon lähtemistä, odottelutilassa oli ilmainen netti.

Batavian kone Jakarta-Ambon välille. Tällä lennolla saatiin vesipurkki ja pulla, turbulenssia oli sen verran, että Minna ei aio enää koskaan lentää, takaisin Suomeen tullaankin sitten ilmeisesti laivoilla ja Siperian pikajunalla tai jäädään tänne asumaan. Molemmat nukuttiin hieman ja aamulla oltiin Ambonissa. Bemot kulkivat pienen lentokentän edestä kohti kaupunkia, joten hypättiin yhteen tällaiseen ja reilun tunnin päästä oltiin kaupungissa jollain torilla rannan lähellä, kuski vaati 50k, joka hänelle maksettiin. Kyytejä olisi ollut tarjolla eteenpäinkin, mutta päästiin kartalle ystävällisen paikallisen miehen avustuksella ja lähdettiin kävelemään kohti keskustaa. Hello misteriä ja hello huutoja kuului paljon, tuttua Indonesiaa.

Keskustassa törmättiin turisti-infomieheksi esittäytyneeseen ja hän näytti meille majapaikan, joka sopisi budjettiimme (100k paikka), täällä oli kuitenkin täyttä, kuten myös kahdessa muussa saman firman paikassa, johon respasta soitettiin. Me jatkoimme matkaa Lonely Planetista katsomaamme paikkaa kohti, kysyen myös parista matkanvarrella olleesta paikasta huonetta, kaikki täynnä, kuten myös ne kaksi, jonne olimme suunnistaneet. Lähdimme kävelemään toiseen suuntaan kaupunkia ja aloimme jo hieman huolestua, matkalla kaupunkiin olimme nähneet poliisien saattamia linja-autoja täynnä muslimeja ja ajattelimme, että täällä on joku uskonnollinen tapahtuma tai muslimien pyhäpäivä, Ramadan oli kuitenkin päättynyt jo ajat sitten ja muita juhlia en tiennyt. Jätin Minnan rinkkojen kanssa tien laitaan ja lähdin kyselemään ilman kantamuksia, heti ensimmäisessä paikassa tärppäsi, heidän ensimmäisessä kerroksessa olevissa huoneissa oli tilaa, hinta oli aika kova 225k, mutta ei tainnut olla vaihtoehtoja. Kävin kysymässä vielä parista paikasta, jotka olivat täynnä, joten otimme huoneen.

Tästä paikasta kyseisellä 225k hinnalla, eihän täällä oltaisi kuin pari yötä ja ompahan pehmeä lasku kivassa huoneessa, jossa on satelliittikanavia omaava telkku, oma pesuhuone ja muutenkin huone on hyvin siisti, ilmainen Wi-Fikin löytyy. Nettiä käyttäen selvitettiin, että muslimien uusivuosi on 15.11. tänä vuonna, joten eiköhän hotellien täysinäisyys johdu tästä. Eka päivä meni lähinnä syödessä, vähän kaupunkia katsellessa ja nukkuessa. Minä olin saanut flunssan Istanbulista, joten nenäliinoja kuluu.

Polettavia riksoja näkyy paljon. Väsemmassa reunassa näkyy bemo.

Eräs aterioista (10k), Minna on tyytyväinen Istanbulin jälkeen lihattomien vaihtoehtojen paljoudesta.

Seuraavana aamuna noustiin ylös jo viideltä ja PELNI:n toimiston auettua menimme ostamaan liput Bandasaarille. Meillä oli tuuria, sillä viime reissulta tuttu Ciremai pysähtyisi täällä seuraavana päivänä ja pääsisimme sillä Panda Neiralle (102k per nenä), lähtö aikataulun mukaan 5PM ja perillä olemme keskiyöllä.

Kaupungilla kävelyn lisäksi otimme bemon Siwa Lima museolle, joka sijaitsee vajaan 5km päässä keskustasta, kyyti maksoi yhteensä 5k, sisältäen 1k tippiä, sillä kuski poikkesi reitistä ja vei miedät ylös asti, koska muita matkustajia ei ollut.

Näkymä ylhäältä. Täällä oli joku museon tapainen, mutta tultuamme pihaan mies tuli sisältä ja selitti, että museo löytyisi alhaalta, tämä paikka ei ole auki. Vieressä oli kuitenkin joku temppeli, joten kävimme katsomassa sitä.



Viimeinen kuva on matkalta alaspäin, varmaankin hollantilaisten tykkejä.

Patsas, jossa mies perinteisessä taisteluvarustuksessa. Kävellessessämme rakennuksen ohi, jota luulimme kouluksi lasten määrän vuoksi, paikallinen mies kysyi olemmeko tulossa museoon ja viittoi sisään, näköjään olimme sattuneet paikalle samaan aikaan koululaisryhmän kanssa. Maksoimme pääsymaksut (yht. 6k) ja astuimme sisään. Mies oli museon henkilökuntaa, puhui hämmästyttävän hyvää englantia ja pyysi kysymään, jos kysyttävää tulisi.

Tätä sarvea ihmettelimme, sillä ei täällä pitäisi olla norsuja ja mietimmekin onko se sarvi ollenkaan, vaan joku puusta tehty juttu, kysyin lähtiessä tästä mieheltä, hän kertoi sen oleva norsun syöksyhammas ja hollantilaiset olivat antaneet se vaihtotavarana mausteista aikoinaan. Ambon oli hyvin tärkeä maustekaupan keskus, jota hallitsivat ensin portugalilaiset ja sen jälkeen kovalla otteella hollantilaiset. Harvinaisten mausteiden kaupasta tehtiin omaisuuksia Euroopan markkinoilla siihen aikaan. Ambonista saatiin lähinnä neilikkaa, joka on täältä Malukulta peräisin.

Paikallisia soittopelejä

Helmisimpukka.

Täytetty krokotiili, veneen koristeita ja koululaisia.

Museolta lähdettiin kävelemään rantatietä pitkin tähän paikkaan, jossa Minna otti mehun ja minä nautin tämän reissun ensimmäisen kookospähkinäni (yht. 15k). Täältä jatkettiin bemolla takaisin kaupunkiin.

Joulun lähestyminen näkyy jo täälläkin.

Torstaina matka jatkuu siis Bandasaarille, joilta tuskin löytyy sellaista nettiyhteyttä, jolla voisi päivityksiä tehdä, puhelinyhteydet saattavat toimia. Jokatapauksessa huolestua ei saa vaikkei vähään aikaan mitään kuuluisikaan ja puhelimetkin olisivat mykkiä. Ciremai käy Papuan rannikolla pyörähtämässä ja palaa muutaman päivän päästä Bandalle, matkallaan takaisin Jakartaan, tähän kyytiin emme tietenkään vielä nouse, mutta suunnitelmana on hypätä kyytiin kaksi viikkoa tämän jälkeen, kun laiva on taas paluumatkalla Papualta, mutta mikään ei ole varmaa.

1€ = 12000 Indonesian rupiaa = 12k


tiistai 13. marraskuuta 2012

Lähtö Istanbulista

Aamulla kysyttiin hostellilta milloin on check out aika, vastaus oli, että se on hyvin joustava, ehdotimme kahdeksaa illalla ja tämä sopi hyvin (Route 39 suosittelemme). Lähdimmekin aamupalan jälkeen kohti ratikkapysäkkiä, päivän suunnitelma oli mennä ratikalla ja lautalla Eyüpiin, josta jatkaisimme kävellen vanhaa kaupungin muuria suurinpiirtein seuraillen Topkapin kaupunginosaan ja tulisimme ratikalla takaisin hostellille pakkaamaan.

Päästyämme päätielle paikka näytti oudolta, ei autoja missään, ratikat eivät kulkeneet ja ihmiset kävelivät keskellä katua. Jatkettuamme eteenpäin selvisi, että aamulla oli juostu marathoni ja muitakin matkoja, tiet olivat suljettuja ja ratikkakin kulkisi vasta kolmelta seuraavan kerran. Lähdimme kävelemään kohti joen rantaa josta lautat lähtevät, eivätköhän ne ainakin kulje.

Galatan sillalla saattoi vaikka makoilla keskellä tietä.

Satamassa huomasin jotain uutta syötävää, näytti tavallisessa mausteliemessä killuvilta kasviksilta. Toivoin kuitenkin jotain parempaa ja ostin lasillisen.

Systeemi oli juuri sitä miltä se oli näyttänyt, joten ei napannut syödä happamassa liemessä killuvia kurkkuja ja kaalinpaloja pelkällään, tilasinkin viereisestä kojusta kalaleivän ja yhdistin.

Lautalle kävellessä nähtiin tämä kisailu keskellä toria, koira ja poika vastaan poika, ei näyttänyt reilulta, muttei menty väliin, paikalliset hoitaa jos tarvii.

Lautalta bongattu sukellusvene

Hieman Eyüpistä etelään löysimme muurin, päätimme kuitenkin jatkaa jonkin matkaa rantaa pitkin ja lähteä vasta sitten kipuamaan kohti länttä.


Hieman rapistuneita taloja matkan varrelta.

Melkein heti käännyttyämme rantatieltä löysimme erittäin kauniin ja idyylisen kahvilan johon pysähdyimme katselemaan kadun elämää ja juomaan teetä ja kahvia (7TL).

Jonkin matkaa käveltyämme ilmeisesti arabikaupunginosassa, päätin pysähtyä syömään Çiğ köftea, eli raakaa jauhelihajuttua. Valitsin rullan ja väliin tuli myös paljon kaalia. Ihan hyvää, mutta kyllä liha on parempaa kypsytettynä, sain syödä näitä kaksi, sillä kokki ymmärsi, että tilaan molemmille. (2,5TL/rulla)


Vanhaa kaupungin muuria, joka ympäröi vanhaa kaupunkia ja suojasi ilmeisesti lännen kristittyjä vastaan. Luulimme olleemme kartalla ja lähdimme kävelemään etelään, meren tultua vastaan totesimme, että olimme tulleet muurin länsipuolelle siitä kohdasta jossa oli tarkoitus ottaa ratikka hostellille, luulimme olleemme enemmän koillisessa. Jalat alkoivatkin olla jo aika loppu, kun pääsimme takaisin ratikkareitille ja paluumatkalle sillä.

Tässä reittimme, josta tuli siis pitempi, kuin oli tarkoitus. Tämä ei olisi muuten haittanut, mutta lähtöpäivänä ois kiva pysyä kartalla, vaikka oli meillä ihan riittävästi edelleen aikaa päästä kentälle.

Pullopatenttiratkaisu vesiautossa.

Paikallinen minibussi.

Lentokentällä oltiin hyvissä ajoin, shoppailtiin hieman tax freessä ja astuttiin Turkish Airlinesin isoon koneeseen ajallaan, matka Aasiaan pääsi alkamaan. Istanbul oli todella mielenkiintoinen ja kaunis, mutta liian kylmä.


Indonesian numeroni on +62812 8392 1851

Futista

Tutkittiin netistä ja huomattiin, että Istanbulilaisella mestaruussarjajoukkueella Kasimpasalla on peli lauantaina neljältä. Liput maksavat vain 5-20TL ja niitä pitäisi foorumien mukaan saada helposti ovelta. Päätettiin siis lähteä peliin.

Päiväkohteiksi valittiin sataman kalatori ja maustetori.


Jänniä rapuja ja mustekaloja kalatorilla. Täältä piti ehdottomasti syödä jotain kalaisaa, valitsin oikein hyvän ja tuoreen kalaleivän (5TL).



Maustetorilta ois löytyny vaikka mitä ja tuoksui hyvältä, mitään ei kuitenkaan ostettu.

Täällä ollessa alkoi sataa, joten lähdimme satamaan, josta pääsisi lautalla joen yli Kasimpasaan jossa peli on. Ystävällinen kojunpitäjä opasti meidät oikeaan paikkaan, satamassa harhailtuamme jonkin aikaa. Kasimpasassa satoi aika paljon, joten päätimme mennä käymään teellä.

"Ota jo se kuva, että saa maistaa" Kakku oli todella hyvää, välissä pähkinää ja suklaamoussea. Istanbulin paras herkku. (kattaus kustansi 5TL)

Stadionilla vartija opasti meidät lipunmyyntipisteelle, josta ostimme 20TL liput katettuun katsomoon, sillä satoi edelleen aika paljon, matsiin oli aikaa vielä pari tuntia. Stadionilta jatkoimme Taksimin kävelykadulle, jossa päätimme investoida 5TL sateenvarjoon jo aika läpimärkinä... Kuivattelemaan menimme kebabpaikkaan, josta lähdimmekin sitten stadionille. Stadionin turvatarkastuksessa menetimme uuden sateenvarjomme, sytkärin ja taskussani olleet 2TL kolikkoina, kolikoita ei stadionille saanut viedä, lompakkoa eivät onneksi kuitenkaan tarkistaneet...

Stadionilla. Ihan näin tyhjää ei ollut pelin alettua, mutta katetun katsomon kaarteessa saimme olla todella rauhassa. Enemmän väkeä oli vieressä olleella aidatulla kotijoukkueen faneille tarkoitetulla alueella ja vierasjoukkueen alueella, sekä muutenkin halvemmilla paikoilla, sillä sade oli mennyt jo ohitse.

Asemissa olevia mellakkapoliiseja

Joukkueet marssivat kentälle.

Ensimmäisen puolikkaan puolivälissä kentälle alkoi sataa soihtuja kotijoukkueen fanien toimesta, tätä piti hetki siivoilla. Muutoin kannustus oli hyvin äänekästä ja reilua ainakin kieltä ymmärtämättömälle.


Vastapuolen fanien alue, näiden ja kotijoukkueen fanien väliin oli jätetty yksi kokonainen katsomolohko tyhjäksi.

Ensimmäinen maali tulee rankkarista vastapuolelle toisella puoliskolla

Ja hetkeä myöhemmin kotijoukkueen pelaaja hankki punaisen, ei hyvältä näyttänyt...

Peli päättyi kuitenkin tasan kotijoukkueen tasoitettua rankkarista viime minuuteilla.

Soihtujen palaessa ja huutojen kaikuessa poistuimme stadionilta

Syömään. Oikein hyvät mätöt, vaihteeksi oikeaa ruokaa, eikä pikaruokalasta jotain leivän välissä (reilut 20TL).

Nähtiin vielä mielenosoituskulkueen lähtö Taksimin aukiolta, kävelykatua pitkin etelään, työväenmarssi iskulauseista päätellen. "Meidän työmme, meidän leipämme jne..." Muistaakseni kun silloin illalla kääntäjästä katsoin.