sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ensimmäinen sukelluspäivä

Aamulla herätyksen jälkeen syötiin aamiainen ja alettiin valmistautua lähtöön. Ensimmäisestä aamusta lähtien pöytäseurueekseni muodostui porukka, jossa oli kolme ruotsalaista, yksi tanskalainen ja yksi Australiassa asuva egyptiläinen. Suositussa pöydässämme oli yksi paikka liian vähän, joten viimeinen syömään saapunut joutui etsimään paikan kahdesta muusta pöydästä, joissa aterioi englantilaisia. Minä olen aina ollut hyvä olemaan ruoka-aikaan paikalla, joten ainoastaan kerran jäin ilman paikkaa vakkaripöydässä.

Hurghada New Marina

Ennen liikkeelle lähtöä testasin vuokravarusteita, jotka olivat laadukkaat (Mares) ja hyvät päällä. Ensimmäinen sukellus olisi Shaab El Ergillä ja se toimisi ensisijaisesti testisukelluksena, mutta siellä olisi myös hyvät mahdollisuudet nähdä delffiinejä.

Ennen ensimmäistä sukellusta Ahmed esitteli laivan ja kertoi risteilyn päivärutiineista. Aamulla heräämme noin kello kuudelta, tästä n. puolen tunnin päästä on tulevan sukelluksen esittely ja sen jälkeen sukellus. Sukellusta seuraa aamiainen, jonka jälkeen 1-2 tunnin tauko, sukelluksen esittely ja sukellus, jota seuraa lounas. Tämän jälkeen taas taukoa, sukellusesittely, sukellus ja iltapäivän välipala. Illan pimennyttyä yösukellus, jonka jälkeen päivällinen. Aina, kun jotain tapahtuu soitetaan kelloa ja jos ei ole varma mitä tapahtuu, kannattaa kokeilla päätä. Jos se on märkä on ruoka-aika ja jos se on kuiva, ollaan menossa sukeltamaan. Sukelluksia saa skipata jos haluaa ja jos siemailee jotain alkoholipitoista sukellukset on siltä päivältä sukellettu. Tanskalainen William tuli kysymään minua sukellusparikseen, tämä sopi mainiosti. Kummankin sukelluskerrat laskettiin vielä kymmenissä, kun useimpien muiden kohdalla puhuttiin sadoista, näin ainakin olimme ymmärtäneet. Ruotsalaisista kaksi oli Dive Mastereita ja yksi entinen sukellusopettaja. Australialainen sukelsi aina parinaan opas.

Ensimmäisestä sukelluksesta on pelkkiä ongelmia kerrottavana. Sukelluksen alussa nosteen hallintani tuntui hirveältä ja jojoilin jatkuvasti ylös ja alas. Nosteen hallinta (buoyancy control) on yksi tärkeimmistä tekniikoista sukeltaessa ja aiemmin olin ollut siinä ihan hyvä. Nyt vitutti suuresti, enkö mää ennää ossaa...

Noin 20 minuuttia sukellettuani huomasin, että tyhjensin jatkuvasti liiviä, vaikken lisännyt sinne ilmaa missään vaiheessa, liiviin siis vuoti ilmaa. Tuli helpottunut olo. Seurasimme Williamin kanssa Ahmedia, mutta en minä käsin osannut selittää ongelmaani, vaan näytin ok:ta, kun hänkin vähän ihmetteli jojoiluani. Sukelluksen jälkeen selitin ongelman ja Ahmed lupasi vaihtaa liivin. Minun olisi Ahmedin mukaan kannattanut irroittaa tässä tilanteessa liiviin johtava ilmaletku, pitää muistaa ensi kerralla.

(Syvimmillään 13 metrissä, sukellusaika 53 minuuttia ja veden lämpötila 23 astetta)

Ensimmäisen sukelluksen jälkeen oli lounas ja meille kerrottiin, että siirrymme Abu Nuhasin alueelle, josta löytyy paljon hylkyjä. Riutta on mitä ilmeisimmin ollut varsin haastava 1800-luvun laivoille, jotka ovat kulkeneet Suezin kanavaan tai sieltä pois.

Aurinkokansi, jolla oli hyvä viettää vapaa-aikaa.

Toinen sukellus oli Carnaticille. 90 metriä pitkä laiva rakennettiin Britanniassa ja se ajoi riuttaan 12.9.1869 lastinaan kultaa, viiniä ja puuvillaa, päämäränä oli Intia. Laiva jäi aluksi riutan päälle, mutta katkesi ja upposi 24 metrin syvyyteen 36 tuntia myöhemmin, hukuttaen 31 ihmistä. Loput matkustajat ja miehistö pelastautuivat eteläpuolella olevalle saarelle ja heidät pelastettiin seuraavana päivänä.


Pitkästä aikaa hylyn sisälle sukeltaminen oli mielenkiintoista.

Siinä mielessä erittäin hyvä valinta ensimmäiseksi hylyksi, että hätätilanteessa ulospääsy noista väleistä olisi erittäin helppoa. Normaalitilanteessa tämä kiellettiin, sillä välit ovat ahtaita ja reunojen korallit voivat kärsiä.

Martin tutkimassa pullonsirpaleita (ruotsalainen luolasukeltaja).





Yleisesti ottaen oikein mukava sukellus, kun nosteen kanssa ei ollut enää mitään ongelmia.

(22,5m/45min, 8kg painoja)

Illalla oli vielä yösukellus riutalle. Vähän turhan kylmää, mutta mielenkiintoista. Yösukelluksille en ottanut kameraani, siilä siinä ei valoteho riitä pimeässä.

(16m/47min)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Egyptiin sukeltamaan

Sain töistä vapaaksi vuoden toisen viikon, joten jonnekkin pois Suomesta oli päästävä. Aikaa oli vähän, joten seikkailemaan ei ehtisi. Pienen hetken harkitsin Sri Lankan ja Egyptin välillä, mutta ei aika olisi Sri Lankaan riittänyt. Päätinkin ostaa sukellusristeilyn, jollaiseen ei aiempien reissujen budjeteilla ole ollut oikein mahdollisuutta.

"Egypt liveaboard" googletuksella löysin Emperordiversin, jonka valikoimasta aikatauluun sopi Reefs & Wrecks. Pääsisin näkemään mm. SS Thistlegormin, jolle en Dahabin reissulla päässyt. Hintakin oli varsin kohtuullinen seitsemän päivän reissulle 549€ + 150€ varusteista + 120€ Nitrox kurssista. Varusteiden hintaan eivät kuuluneet pakolliset SMB ja sukelluslamppu. SMB:n kävin ostamassa Oulun sukellusliikkeestä samaan hintaan, kuin vuokraaminen olisi maksanut (30€) ja kelvollisen sukelluslampun löysin huuto.netistä 15 eurolla (vuokraaminen 42€).

Kuuden sukelluspäivän aikana olisi mahdollista tehdä vähintään 21 sukellusta, joten nitroxkurssi tuntui järkevältä lisältä, varsinkin kun yleensä lisämaksullinen nitrox kuului reissun hintaan. Nitrox sukellus tarkoittaa happirikastetulla ilmalla sukeltamista. Enemmän happea = vähemmän typpeä = pidemmät sukellusajat ja lyhyemmät pinnallaoloajat. Typen kertyminen vereen on suurin sukellusaikoja rajoittava tekijä ja samalla suurin riskitekijä.

Lennot varasin Finnairilta Oulu-Helsinki-Oulu reilulla satasella ja Turkish Airlinesilta Helsinki-Istanbul-Hurghada-Istanbul-Helsinki (347€).

Erittäin ystävällinen nainen Helsingin check inissä tiedusteli paikkatoiveeni, joten pääsin Helsinki-Istanbul välillä varauloskäynnin kohdalle, jalkatilaa oli vähintäänkin riittävästi.

Tarjoilu oli erittäin hyvä, kuten Turkkilaisella on tapana. Leffoissa taas ei ollut edes englanninkielisiä tekstejä ja kuulokkeista kuului huonosti, joten mitään liian monimutkaista ei voinut katsoa, päädyin yksin marssissa leffaan, joka oli oikein viihdyttävä. Muutamaa tuntia ja paria rakilasia myöhemmin laskeuduimme Istanbuliin. Olin tahallaan venyttänyt välilaskun 6 tunnin pituiseksi, jotta pystyisin käymään Istanbulissa. Ulkona kuitenkin satoi vettä, joten päädyin hengailemaan lentokentällä.

Kolmen jälkeen yöllä olin vihdoin Hurghadassa. Olin katsonut valmiiksi, että 50 egyptin puntaa (6€) on sopiva hinta lentokentältä keskustaan. Arvottuamme porukalla missä ihmeessä on Bob Marley hostel, josta olin varannut 2 yötä (10€/yö) taksikuski käski seurata, en kuitenkaan lähtenyt autoon, ennen hinnan sopimista. Kuski ehdotti 200 puntaa ja minä 40 puntaa, neuvotteluyhteytemme katkesi minun ehdotukseeni. Istahdin odottamaan ja viittä minuuttia myöhemmin, kun suurin osa matkustajista oli häipynyt näin kuinka tuttu taksikuski käveli asiakkaan kanssa taksille. Nostin kättä ja hän huitoi minut luokseen ja käski hypätä kyytiin, hinta on sopiva, mutta älä jauha siitä sen enempää nyt.

Heitettyämme toisen asiakkaan läheiselle hotellille alettiin etsiä minun hostelliani. Osoitteella ei löytynyt, mutta hoksasin, että varauksessa on paikan puhelinnumero. Kuski soitti ja muutaman edestakas ajelun jälkeen löysimme hostellin, annoin kuskille sovitun 40 punnan sijaan 60 puntaa. Hostellin ystävälliset miehet kysyivät joisinko teetä, tästä kuitenkin kieltäydyin, sillä kello oli jo viisi aamuyöllä, vettä voisin ostaa, jos heillä on. Mies kertoi, että ei ole, mutta kioski on auki, hän lähtee näyttämään ja ostaa samalla aamiaistarvikkeet minulle. Kerroin herääväni paljon aamiaisajan jälkeen, varmaankin kahdentoista maissa, tämä ei kuulemma haitannut, joten sovimme aamiaisajaksi kello yksi päivällä.

Ostettuani ison tonkan vettä (4Ep), painoin pään tyynyyn ja nukahdin aamurukouskutsujen soidessa.

Päivällä sain sovitun aamiaisen, omeletti, leipää, mehua ja teetä.

Huoneessa oli telkkarikin alkeellisella töpselillä, en testannut toimivuutta.

Olin sopinut sukellusfirman kanssa noudon seitsemäksi, joten päivällä oli hyvin aikaa hieman shoppailla ja katsella Hurghadan keskustaa.

Kahvitauolla.

Paikallinen Ikea...

Perinteinen egyptiläinen lounas, jonka nimeä en muista. Tais maksaa 5Ep torilla ja oli hyvää. Kävin myös turistitorilla, jossa suurin osa kauppiaista oli yllättävän rauhallisia, ainoastaan pari takertujaa löytyi, joiden kanssa meinasi mennä hermot. Suomea osattiin sen verran, että terve terve ja mitä kuuluu osattiin sanoa. Harmittelivat, kun suomalaiset eivät enää käy ja kielitaito huononee. Muutenkin ikävöitiin aikaa, jolloin Hurghada oli täynnä eurooppalaisia turisteja, nykyään harvoista turisteista suurin osa on venäläisiä, joista ei oikein pidetä.

Kuuden jälkeen palasin hostellille, pakkasin ja menin respaan odottelemaan. Kahdeksan jälkeen aloin jo epäillä tuleekohan kyyti, mutta aika kului rattoisasti minulle aamupalan kokanneen miehen kanssa, joka oli perhettä, muttei varsinaisesti töissä. Miehellä oli pullo brandya, josta riitti minullekkin. Puhuttiin avoimesti monista asioista, joten kysyin islamista ja alkoholista. Mies vastasi, että taivas kuuluu jumalalle ja maa ihmisille, jokainen tehköön maanpäällä mitä tykkää. Brandyn loputtua ehdotin hakevani meille oluet, mies ehdotti että eikö toinen pullo brandyä olisi parempi, tämä sopi minulle. Mies lähetti respassa varsinaisesti töissä olevan miehen hakemaan pullon (40Ep), sillä minua kauppiaat vosivat ylilaskuttaa.

Yhdeksän kymmenen välillä aloin olla varma, että kyytini ei enää tulisi. Mies sai samoihin aikoihin tiedon terrori-iskusta Hurghadassa. Aluksi ei ollut tietoa iskun laajuudesta, tiedettiin vain, että jossain hotellissa muutaman kilometrin päässä oli isketty. Mies ilmoitti, että minulla ei ole hätää, hän kyllä hoitelisi kaikki hyökkääjät. En minä pelännytkään, sillä olin pienessä hostellissa sivukujalla. Miehen ystävät soittelivat Luxorista tarvitaanko Hurghadan terroristijahtiin apuja, egyptiläiset varsinkin turistialueilla vihaavat terroristeja. Tässä vaiheessa oltiin saatu tietää, että hyökkääjät olivat iskeneet puukoilla Bella Vista hotelliin, turisteja ei ollut kuollut ja ainakin yksi terroristi oli jo lynkattu. Mies ilmoittikin ettei kannattanut tulla, tilanne alkoi olla jo ohi. (Myöhemmin veneellä kuulin, että isku oli itseasiassa ollut ryöstö ja turistit olivat haavoittuneet poliisien tulitettua ryöstäjiä.)

Miehen tilattua vielä iltapalaa päätin lähteä satamaan taksilla, kello oli jo lähemmäs puolen yön. Kiirettä ei ollut, sillä tiesin veneen lähtevän vasta aamulla, turvallisinta oli kuitenkin mennä veneelle hyvissä ajoin. Taksilla (20Ep) pääsin satamaan, mutta siellä veneen etsintä osoittautui haastavaksi, porttivahdit eivät tienneet mitään, mutta erään taksikuskin avustuksella kuulin, että Asmaa on sataman toisella puolella. Pienen huijausyrityksen jälkeen päätin aloittaa etsinnän laituri kerrallaan ja pian eteeni osuikin tämä näky.

Vahti herätti sukellustiimiin kuuluvan Katerinan, joka otti passini, antoi hytin ja sanoi, että käydään paperit sun muut läpi aamulla.

Vene ei ollut täynnä, joten sain oman hytin.

Kotimatka ja Zürich

Maailmannäyttely näkyi milanon keskustassakin.

Pienen kävelykierroksen jälkeen päädyin pizzalle, kai se on melkein pakollista syödä pizza italiassa käydessä?

Lentokentältä löytyi Bottaksen formula. Kiinnostunut formulafani (viereinen mies) koitti kysellä vuosimallia jne Martinitytöltä, mutta infoa ei löytynyt.

Pitkä yön yli kestävä välilasku oli Zurichissä. Suunnitelma oli lähteä kauemmaksi ja yöpyä hostellissa Luzernissa, mutta soitettuani yhteen hostelliin, respan tyttö lähes nauroi minulle, ei heillä ole vapaita paikkoja samalle illalle... Aamun valjettua ja Starbucksin (jonka sohvalla nukuin) auettua lähdinkin katselemaan Zurichia.

Vanha kaupunki näytti erittäin kauniilta

Suomessakin pitäisi olla torneja.

Aamukahvit join idyllisellä torilla, erittäin kallista kahvia, mutta kaunis paikka.


Käveltyäni aikani, istuskelin pitkään kauniissa satamapuistossa, jonka liepeillä uiskenteli paljon joutsenia.

Väkeä lounastauolla. Marketista sai kohtuuhinnalla (10€ normiannos) lämmintä ruokaa ota, punnitse, maksa periaatteella.


Viimeiset Zurichin hetket vietin kävelykadulla ihmisiä katsellen ja hieman kirjaa lukien, kiva oli täälläkin käväistä.

Sveitsiläinen näppäimistö?

Helsingistä Ouluun matkasin junalla. Kulkeminen on helpottunut, kun nykyään pääsee (lähes) suoraan lentokentältä raiteille. Tänä talvena en pitkälle reissulle lähde, mutta pian lisää Egyptissä sukeltelusta.

Milanon maailmannäyttely

Seuraava aamu alkoi perinteisellä italialaisella aamiaisella, jonka jälkeen ajelin metrolla messualueelle.

Vaikka oli maanantai, lipunmyyntiin oli pitkä jono (39€).

Sama teema jatkui turvatarkastuksessa, väkeä paimensi äkäinen italialainen ainoastaan italiaksi, tilaisuuden kansainvälisyydestä huolimatta.

Turvatarkastuksesta selviydyttyäni varsinaiselle messualueelle piti kävellä siltaa pitkin

Jolta näkyi toisen sisäänkäynnin jonot, millaistahan täällä oli viikonloppuna?

Komeita patsaita sisäänkäynnin lähellä.



Suosituimmilla paviljongeille oli valtavat jonot.

Alkuun en ollut varma kuinka pitkä on todellinen jonotusaika. Nähtyäni sen Japanin kohdalla, en enää harkinnut jonotusta suosituimpiin paikkoihin... (arvioitu jonotusaika 150 minuuttia)


Pienemmimmissä paviljongeissa oli helppo käydä, mutta ei niissä paljoakaan ollut nähtävää.

Syömähommat hoidin italialaisruoan paviljongissa, jossa oli osioita maakuntien mukaan. Myös monilla ulkomaiden paviljongeilla oli ravintoloja, mutta ateriakokonaisuudet olivat varsin kalliita.

Kuuluisaa suklaatakin mainostettiin.


Meksikon paviljonkiin päädyin vähän vahingossa, luulin jonottavani tulevaisuuden supermarkettiin, mutta jonotettuani jo tovin, huomasin olevani meksikon jonossa ja päätin, että kun nyt on aloitettu, niin jonotetaan pois. Sisäänpääsy kesti alle tunnin. Tutun näköisiä juttuja löytyi sisältä. Ihan mielenkiintoista näissä olisi ollu kierrellä, jos väkeä olisi ollut 70% vähemmän. Myöhemmin tarkastamani tulevaisuuden supermarketti ei poikennut kovinkaan paljoa nykyajan supermarketista.


Voittaako Eiffeltornin? Hieno musiikki/väri/vesishow päättyi juuri, kun saavuin tänne.


Omanin paviljongin jälkeen saivat jonot ja hieman muovinen näyttelymaailma jäädä ja lähdin takaisin todelliseen Milanoon. Nyt tiedän millaista on maailmannäyttelyssä, juuri muuta ei tältä visiitiltä jäänyt käteen.