Dodomaan

Bussi, laiva ja lentokone on jo tässä maassa koettu, päätinkin jatkaa Kigomasta matkaa junalla. Rautatieasema on saksalaisten rakentama. Kävin jo aiemmin kyselemässä aikatauluja ja kuulin, että nyt on hieman ongelmia raiteilla. Sadekausi ja lähellä Dodomaa oli ollut tammikuussa onnettomuus, jossa oli kuollut ihmisiä. Lipputoimiston pojat olivat todella ystävällisiä ja selittivät miten varaan liput netistä ja kertoivat, että liput myydään pikaisesti loppuun edellisenä aamuna, pitää siis olla valmiina heti seitsemältä kun liput tulevat myyntiin. Normaalisti lippuja voi ostaa viikkoja etukäteen, mutta nyt kun ei ole varmuutta aikatauluista, lippuja myydään tällä linjalla vain päivää aikaisemmin.

Minähän olin valmiina varaussivustolla https://booking.trc.co.tz/booking/search, mutta maksaminen ei onnistunut. Kävelin siis äkkiä respaan ja tilasin mopon. Lipunmyyntipisteellä oli lyhyt jono ja sain lipun, joka piti käydä maksamassa asemamestarin luona. Tämä mestarinainen sanoi kuitenkin vain jotain mitä en ymmärtänyt. Opettelin sanan hyvin ja palasin edelliselle pisteelle, jossa minua ei kuitenkaan ymmärretty, mutta sain lipunmyyjän mukaani asemamestarin luokse. Pienen naureskelun jälkeen minut ohjattiin toiselle kioskille, jossa sain maksettua kaksikymmentä euroa matkasta. Palattuani lipunmyyntipisteelle sain lopulta varsinaisen lipun. Hieman haasteita, mutta lopulta kaikki hyvin.

Gomben kansallispuistoon kävin kyselemässä matkaa, mutta simpanssien näkeminen oli niin kallista, että skippasin sen. 24 tunnin pääsymaksu olisi kustantanut 118 dollaria. Puistoon pääsee vain veneellä ja venebusseilla kulkien sen olisi joutunut maksamaan kahteen kertaan. Majoitus olisi kustantanut 24$ per yö ja opasmaksu saman verran. Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata puiston vene päiväksi. Tuolloin olisi pitänyt maksaa vain kerran pääsymaksu, mutta veneeseen olisi pitänyt ostaa 60 litraa löpöä ja maksaa 24$ laiturimaksu. Jacobsonilla ollut pariskunta oli tehnyt reissun kahden muun naisen kanssa, mutteivat olleet nähneet simpansseja. On sadekausi, joten mahdollisuudet ovat aikalailla viiskytviiskyt.

Vuohta ja banaaneja. Viitisen euroa.

Paikallinen vankila pitää ravintolaa Bangwe rannalla. Täälläkin näki, että vesi on korkealla. Rantapaikat olivat veden vallassa.

Tapasin jo aiemmin tämän 15-vuotiaan pojan, joka kerjäsi tuolloin kenkiä. Ensimmäisellä kerralla jäi mietityttämään, että miten poika puhui niin hyvää englantia. Kun näin pojan uudestaan ruokapaikassa, päätin tarjota hänelle lounaan ja kysyä lisää hänen tarinastaan. Kengät olivat jo löytyneet. Poika ei ollut pakolainen, kuten olin olettanut, vaan paikallinen poika muutaman kilometrin päästä. Koulu oli jäänyt kesken koulupuvun puuttumisen takia. 

Päivällisellä 19.2. taas tapasin länsimaisen lääkärin, joka vahvisti tunteeni, että Tansaniassa ollaan alettu olla koronasta enemmän huolissaan pari viikkoa sitten. Virallinen kanta on edelleen se, että Tansania on koronavapaa, mutta paikalliset ovat alkaneet epäillä tätä. Ihmisiä kuolee yskään tavallista enemmän. 

Lauantaiaamuna juna lähti aamukahdeksalta aikataulun mukaan. Minulla oli makuupaikka kuuden hengen hytissä. Tarkkoja paikkoja ei ollut, joten nappasin keskipaikan. Muutkin lähinnä makoilivat, eikä alapetejä tehty istumapaikoiksi, vasta, kuin lähellä Dodomaa. Muut olivat matkalla Dar Es Salaamiin.

Nämä vaunujen välit heiluivat melkoisesti. Pienemmän ihmisen olisi kannattanut olla hyvin varovainen, minäkin ohitin nämä kohdat hyvin nopeasti. Välillä kyyti oli, kuin hevosen selässä. Juna pomppi.

Onko tuo luodinreikä?

Ravintolavaunusta sai ruokaa aamiais-, lounas- ja päivällisaikaan. Aina olin etuajassa. Ruokatilauksia kyseltiin myös hyteistä, mutta mielestäni oli miellyttävämpi syödä ravintolavaunussa.

Kanaahan minä olin odottanutkin. Karkulainen saatiin kiinni ja lisää kanoja ostettiin välipysäkeillä suoraan ravintolavaunun ikkunasta.

Lipuntarkastuksissa oli poliisi mukana. Ngurukaan saapuessa samassa vaunussa matkustanut vinkkasi, että tällä pysäkillä kannattaa olla tarkkana omaisuutensa suhteen. Laitoin kännykän vierestäni taskuun.

Apinanleipäpuita, paljon tasankoa ja metsää. Pieniä kyliä. Niitä katsellessa aika meni ihan leppoisasti. Noin tuhannen kilometrin arvioitu matka-aika oli 25 tuntia. Juna oli lopulta vain 3 tuntia myöhässä Dodomassa.