Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

torstai 9. huhtikuuta 2015

Yksi päivä, kolme valuuttaa

Leonista lähdettiin aikaisin aamulla, sillä suoraan Hondurasin rajalle menisi vain kaksi bussia, toinen 4.10 ja toinen 6.05. Valittiin tuo jälkimmäinen. Puoli kuuden aikaan piti olla paljon takseja liikenteessä ja niin niitä olikin, mutta kaikki liian täysiä. Täällä on tapana jakaa takseja ja napsia uusia kyytiläisiä matkanvarrelta. Erinomainen tapa sinänsä, mutta me tarvittiin nyt rinkkojen kanssa lähes tyhjä taksi. Luovutettiin 10 minuutin jälkeen ja lähdettiin kävelemään, ehkä ehditään. Pian kuitenkin takaamme tööttäsi taksi, jossa oli vain yksi ihminen ja päästiin kyytiin. Asemalla oltiin vähän vajaa kuusi ja päästiin vielä istumaan. Matka kustansi 50c/hlö ja piti olla express, eli ei pysähdy ihan joka risteykseen. Pysähdyksiä oli kuitenkin melkoisesti ja kuulin, kuinka yksi edessä ollut paikallinen manaili ystävälleen, että tämäkö muka express.

Hondurasin rajalle (El Guasaule) päästiin kuitenkin hyvissä ajoin vähän kahdeksan jälkeen. Käytiin aamiaisella ja kyseltiin riksaa, sillä bussiin tullut häsläri vakuutti, että rajalle on 3km. Tämä olisi halunnut 50c. Minna kuuli, että vanha nainen oli tuhahtanut, 50c muka, sehän maksaa 15c. Ei kuitenkaan meinattu löytää myöhemmin riksaa edes viidellä kympillä. Ensimmäinen vaati satasen, toinen viisi, kun tivattiin mitä viisi, hän lopulta sanoi, että 5$/hlö. Huijareita täynnä koko asema... Lopulta yksi lähti 50c hintaan ja päästiin 500 metriä immigrationiin, jossa oli kuulemma Honduras. Vähän päivitellen annoin miehelle 50c kolikkoina, jotka oltiin juuri ja juuri ehditty matkalla laskea.

Exit-leimoista vaadittiin 45c/kpl, vähän ärsytettynä kyselin miksi ja jupisin korruptiosta, mutta maksettuamme saimme kuitin. Ulos astuessamme tajuttiin, että se ilmeisesti paikallisille 15c/hlö riksakyyti vie myös sillan yli Hondurasin puolelle. Katumusharjoituksena käveltiin ne muutamat sadat metrit. Saivat sittenkin huijattua.
Hondurasin puolella mentiin koppiin, johon meidät ohjattiin kerrottuamme, että ollaan menossa El Salvadoriin ja saatiin 3 päivän transitleimat 3$/kpl. Nyt kun tutkin hieman lisää CA-4:sta, meidän ei kai edes tarvisi leimauttaa passejamme, niin kuitenkin kaikki näyttävät tekevän...

Immigrationin jälkeen (passit ja leimat tarkastettiin moneen kertaan) löydettiin minibussi, joka veisi meidät suoraan El Salvadorin rajalle (El Amatillo), loistouutinen, joten hypättiin kyytiin (120l/hlö). Hondurasin valuuttaa oltiin vaihdettu rajalla ihan kohtuuhintaan. Kyyti oli hurjaa, mutta hengissä selvittiin ja oltiin jo 11.30 uudella rajalla. Tällä kertaa Hondurasin puolella vain vilkaistiin passeja ja iskettiin leimat.

Rajajoki ylitettyämme oltiin El Salvadorissa, jonka immigrationissa vanha mies kysyi mihin ollaan menossa, vastattiin San Migueliin, jonka jälkeen hän näpytteli tietomme tietokoneelle, muttei lyönyt leimoja. Passeja takaisin antaessa hän totesi hymyillen, että olemme kaukana kotoa ja toivotti tervetulleeksi El Salvadoriin. Sydämellisin rajavirkailija koskaan. Rajalta päästiin puoli kahdeksi San Migueliin kahdella bussilla (2$/hlö). Kyseltiin kyytiä Perquiniin, mutta kuultuamme, että seuraava bussi lähtee vasta 15.30, päätettiin etsiä hotelli ja jatkaa seuraavana päivänä, pimeällä ei ole kiva saapua mihinkään, varsinkaan Keski-Amerikassa.

Huone löydettiin bussiaseman vierestä Hotel Shadaysta (18$), ilmastointi, oma vessa, kaapelitöllö ja wifi, kyllä kelpaa.

Kaupunkiin tutustumiskierroksella ostin kolmella dollarilla El Salvadorilaisen sim-kortin (Claro). Kortti sisältää 6 dollarilla puheaikaa ja 350MB nettiä seuraavaksi viideksi päiväksi. Kortti piti rekisteröidä, joten täällä ei ole kadut täynnä käytettyjä sim-kortteja. Numero on +50370922466. Tuo taustalla näkyvä tulivuori on San Miguel (2130m), viimeksi se päästeli höyryjä tammikuussa ja 2013 joulukuussa lentoja jouduttiin perumaan sen purkauduttua.

Kirkot ovat vielä mielessä, joten tässä San Miguelin katedraali. Salvadorilaisista olen saanut tähän mennessä hyvin ystävällisen kuvan, lukuunottamatta niitä kahta erillistä kaupittelevaa lasta, joista toinen kirosi meidät, kun emme ostaneet mitään ja toinen löi minua samasta syystä. Minnan silmät on kehuttu kauniiksi jo kahteen kertaan (naisten toimesta), joten hyvin avointa kansaa näyttävät olevan, minun silmäni eivät ole kuin normaalit, yksi lisäsi (ruskeat). Yleisessä kaupunkikuvassa maa poikkeaa eniten Nicaraguasta siinä, että täällä näkyy raskaasti aseistettuja poliiseja ja vartioita pumppuhaulikoiden kanssa hyvin paljon, vähän Filippiinien tapaan.

Pupusaa piti tietenkin käydä maistamassa (0,5$/kpl), kun kerran tultiinkin El Salvadoriin. Ehdottomasti paras mikä ollaan saatu, ei liikaa maissinmakua, kuten Matagalpassa, eikä rasvainen, kuten Leonin versiot. Tämä on siis lähes kansallisruoka, jota tarjoillaan iltapäivällä ja illalla.

Lisäsnäkiksi ostin torilta yhdellä dollarilla pussillisen keitettyjä ja suolattuja kokonaisia katkarapuja. Hyviä, mutta hieman liikaa suolaa. Taisivatkin olla enemmän ruoanlaittoon tarkoitettuja.

Aamulla jatkettiin matkaa puoli kymmenen bussilla (1,5$/hlö) Perquiniin, jossa oltiin puolenpäivän aikoihin.

Kylä on yli tuhannen metrin korkeudessa, joten täällä on mukavan lämmintä, eikä paahtavan kuuma keskipäivälläkään (kuva iltapäivältä). Ensimmäinen majapaikka oli tasoonsa nähden turhan tyyris, joten jatkettiin matkaa. Kylä oli pieni, mutta majapaikkaa ei näkynyt, kunnes eräs mummo viittoi meidät luokseen.

Häneltä saatiin tämä huone 20 dollarilla. Nainen pitää päätyönään matkamuistomyymälää ja johtaa ravintolaa, tämä taisikin olla ainut huone, jota hän on alkanut vuokraamaan. Huone on erittäin kodikas, hieman tulee mökki tai mummolafiilis, ollut varmaankin ennen jälkikasvun käytössä. Jälkeenpäin huomasin, että seinässä luki Comedor "La Muralla" Artesanias y Hostal.

Huonetoverimme.

1€ = 29c = 23l = 1,1$

4 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Aivan nätit on Tuukanki silmät. :)

Nyt näky Minnan vasen käsi kuvasa. Misä se kosinta ja sormus viipyy?!

Hämppis on tarpeeksi iso...

PS. Viimeksi robotarkistus oli hamppareita, nyt pihvejä. Nälkä tulee.

mutteri kirjoitti...

Kosinta! Onkos se jotain semmosta luvannut. Ja mistä sen tietää, vaikka oliskin kosinut. Osaatkos kuvitella, että kosintaan voi vastata myös jotain muuta kuin: KYLLÄ!

tuukka kirjoitti...

KUKA, MITÄ, HÄ?

Mulle tulee vaan kirjaintarkistus. Ei ollenkaan herkkuja :/

Siina kirjoitti...

No ei minun veljelle kyllä voi sanoa ei. Hyi mutteria. Ja kylläpä on äiti kyylä ko huomaa tämmöset vanhoihin teksteihin laitetut kommentit, hähä!