tiistai 27. helmikuuta 2018

Jorhat

Seuraavaksi päätin lähteä Nagalandiin, jonne ei enää tarvi erillistä matkustuslupaa. Tuo kansa on kuuluisa päänmetsästyksestä, jota ei toki enää harrasteta. Mokokchung oli alueen lähin kaupunki ja muutenkin mielenkiintoisen oloinen paikka, joten päätin mennä sinne. Paljoakaan tietoa liikenneyhteyksistä ei löytynyt. Google mapsistä näkyi, että Jorhatista menee sinne suora tie.

Jorhatiin oli helppo päästä. Sen kun käveli tien laitaan ja hyppäsi ensimmäiseen ohi ajavaan bussiin. Bussi jätti minut tienhaaraan joka oli lähellä Jorhatin uutta bussiasemaa. Päätin etsiä hotellin jostain läheltä, sillä jatkaisin matkaa jo seuraavana aamuna. Ekassa oli täyttä, toisen nimeen oli liitetty boutique ja kolmannessa taas täyttä... Päädyin kävelemään pari kilometriä keskustaan.

Vanhan bussiaseman vieressä oli kuusi monikerroksista hotellia. Ensimmäisen halvat huoneet olivat täynnä, mutta seuraavassa oli 7,5€ huone tarjolla (Hotel Dilip). Otin sen katsomatta, todennäköisesti huoneesta löytyy sänky ja silloin se täyttää kriteerit.

Sänky löytyi.

Ankein parveke sarjan voittaja. Vessassa näin Intian ensimmäiset torakat. Huuhtaisin lattian vedellä ja seuraavalla kerralla kun avasin oven, kaksikkoa ei enää näkynyt.

Jokaiseen huoneeseen jaettiin tällaiset hyttysenkarkoittimet. Kokemuksieni mukaan nämä houkuttavat torakoita. Jätin käyttämättä, kun hyttysiä ei näkynyt.

Mokokchung on 1,5km korkeudessa. Lähdinkin ostamaan lämmintä paitaa ja kyselemään miten pääsisin Mokokchungiin.

Kävellessäni kadulla vilkuilin ehkä liikaa ympärilleni, sillä astuin pehmeään lehmänlantaan. Tai paremminkin potkaisin sitä, mikä ei sandaalit jalassa tunnu miellyttävältä.

Joki oli aika karseassa kunnossa, roskia kaikkialla.

Singereitä sun muita kahden vuoden takuulla.

Täällä myytiin cd-levyjä.


Taatusti tuoretta lihaa. Vitriinissä oli vain yksi rintapala, mutta häkki oli täynnä kanoja. Näitä kanakojuja oli paljon bussiaseman lähellä. Teurastus tapahtui kojun takana.

Kyydistä Mokokchungiin sain monenlaista tietoa. Pari ihmistä kertoi, että Marianin tienristeyksestä menee auto kuuden maissa aamulla. Bussiasemalla taas kehotettiin menemään ensin Jhanjiin, sieltä Amguriin ja sieltä Mokokchungiin. Laitoin kellon aikaisin soimaan.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Kaziranga national park - Länsiosan safari

Aamun kuski oli kertonut, että kansallispuiston länsipuolella on paljon enemmän sarvikuonoja. Jos aion iltapäiväsafarille hän suosittelee sitä. Minun ei myöskään tarvi maksaa puiston pääsymaksua uudelleen (600r/7,5€), ainoastaan jeeppimaksu ja kameramaksu (2,5€).

Kävelinkin yhdeksi tänne jeeppitoimistolle ja aloin odotella seuraa. Pian paikalle saapui intialainen parivaljakko, jotka halusivat lisää väkeä jakamaan, jeeppiin mahtuu kuusi. Melkein heti löytyi yksi auto, jossa olisi ollut sopivasti kolme intialaista lisää. Minä kuitenkin skippasin tämän, sillä he olivat jo maksaneet kyydin keskiselle alueelle, joka on läheisin ja suosituin. Tuolla alueella, jolla vierailin aamulla, luonto on moninaisin ja jeeppimaksu 1,5€ halvempi. Kopilla oli nyt paljon enemmän väkeä, kuin aamulla, joten oli oikeastaan hyvä uutinen, että kaikki olivat menossa keskiselle alueelle.

Puoli kolmelta kopilla alkoi hiljenemään, joten pyysin yksityissafarin. Luukulla ollut kuski suositteli harkitsemaan keskistä aluetta, siellä voisi hyvällä tuurilla nähdä tiikerin, iltapäivä on hyvää aikaa siihen. Pidin kuitenkin pääni ja otin länsisafarin. Sarvikuonoja tänne ollaan tultu katsomaan, tiikerit ovat iso bonus. Kuskeille annetaan keikkoja järjestyksessä ja nyt olisi ollut tämän keskiosaa suositelleen vuoro, hän skippasi... Yksityissafarille tuli hintaa kaikkineen 30€. Opas/kuski nappasi matkalta tutun kuskiksi ja hyppäsi itse takapenkille tähystämään.

Ajeltuamme jonkin tovin, päästiin läntiselle sisäänkäynnille. Jonoa oli hieman. Oppaani kipaistua ostamaan lupia, kävin hakemassa teekupposen tuolta kioskilta. Tämä on teentuotantoaluetta, joten teen pitäisi kai olla erityisen hyvää. En huomannut eroa edellisiin kupposiin.

Pojat pesemässä norsujaan. Norsusafareita järjestetään vain aamuisin ja lyhyen työpäivän jälkeen norsut saavat käyskennellä vapaana. Näin ainakin keskisellä alueella, jolla norsusafareista vastuussa ovat puistonvartijat. Täällä toiminta on yksityistetty.

Puistoon päästyämme sarvikuonoja alkoi näkyä, paljon. Tällä emolla oli pentu mukana.



Katsoin jo, että onko tuo sarvikuono jäänyt mutaan jumiin, sen verran vaivalloista pinnalle nouseminen oli. Ylös se kuitenkin pääsi, taisi olla arkinen ponnistus mutakylvyn jälkeen.

Toiset olivat liikkeellä hieman järeämmän kaluston kanssa.


Pikkupossu levolla.

Ei tuota heinikkoa turhaan kutsuta elefanttiruohoksi. Tälläkin emolla oli poikanen mukana.




Safarin aikana näkyi kymmeniä sarvikuonoja.


Haikara

Iltapäivän jo hieman hämärryttyä pysähdyttiin tälle lammelle. Odotettiin hipihiljaa autossa, josko tiikeri tulisi juomaan. Jännää, muttei tuottanut tulosta.

Korppikotkia

Tiibetinhanhia. Nämä linnut viettävät kesät Tiibetissä ja lentävät himalajan yli tänne viettämään talvea. Ovat sopeutuneet isoine keuhkoineen ohueen ilmaan. Maailman korkeimman vuoriston yli lentäminen ei onnistu ihan joka linnulta.


Bambiin on hyvä lopettaa. Sunderbans oli vähän pettymys eläinten suhteen, mutta tämä ylitti odotukset.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Kaziranga national park - Keskiosan safari

Täällä järjestetään jeeppi- ja norsusafareita. Lueskelin hieman norsuilla ratsastamisesta. Selvisi, että norsuilla on sellainen luusto, että vaikka ihminen on norsuun verrattuna pieni, jo yksikin ihminen norsun päällä voi vahingoittaa eläintä. Norsuilla ratsastaminen on enemmän ok, jos yksi ratsasta ratsastaa norsun pään takana. Kysyin montako turistia lastataan norsun päälle ja sain vastaukseksi 3-4, riippuen norsun koosta. Päätin näisen tietojen pohjalta skipata norsulla ratsastamisen ja mennä jeeppiajelulle.

Hotellillani ei ollut jeepin jakajia, joten kävelin jeeppikyytien järjestykojulle, kyselemään, josko sieltä löytyisi seuraa. Jonkin aikaa odotettuani saapui intialainen pari, jotka jakoivat mielellään jeeppin. Minulle tuli maksettavaa kaikkiaan 20€, intialainen pari maksoi yhteensä saman verran, sillä heidän puistomaksunsa oli huomattavasti pienempi.

Melko pian puistoon päästyämme nähtiin ensimmäiset sarvikuonot. Täällä asustaa nykyään 2400 intiansarvikuonoa, tämä tarkoittaa 2/3 koko intiansarvikuonopopulaatiosta maailmassa. Laji on edelleen vaarantunut, mutta suojelu on ollut menestystarina. 1908 täällä oli vain 12 intiansarvikuonoa ja laji oli häviämässä. Tuohon aikaan brittiupseerit ammuskelivat sarvikuonoja harrastuksenaan, mutta nykyään vaarana on salametsästys. Varsinkin kiinalaiset idiootit maksavat hurjia summia sarvesta, jolla uskovat olevan ties mitä voimia. Salametsästykseen reagoidaan täällä rajusti, salametsästäjät ammutaan. BBC:n tietojen mukaan täällä ammuttiin 50 salametsästäjää 2014-2016. Samalla aikavälillä sarvikuonoja ammuttiin 62.


Peuroja näkyi paljon.

Loistava oppaamme/kuskimme osasi nimetä kaikki linnutkin, mutta päähän eivät nimet tarttuneet.

Norsun selkään kiipeämistorniin oli merkitty tulvaennätykset. Puisto on suljettuna suuren osan vuodesta juuri monsuunitulvien takia.


Kotkia

Alun jälkeen emme nähneet enää kovin montaa sarvikuonoa. Joko piti zoomata täydellä teholla, kuten tässä kuvassa. (50X)

Tai sitten sarvikuonot lymyilivät pitkässä elefanttiruohossa. Täällä on maailman suurin tiikeritiheys, mutta ruohon ansiosta havainnot ovat melko harvinaisia. Opas kertoi nähneensä viime viikolla emon kahden pennun kanssa. Täällä tiikerit eivät metsästä ihmisiä, kuten Sunderbanssilla.

Mekin näimme jäljet.

Ja tiikerinraapimapuun



Puut kukkivat kauniisti.

Sorsalintuja

Pitkänokka

Hetki mietettiin norsun kanssa kummalla on väistämisvelvollisuus, lopulta norsu luovutti ja paineli viidakkoon.

Kilpikonnia. Täällä nähtiin myös komeasti kuinka kuningaskalastaja saalistaa. Lintu räpytti korkealla ilmassa paikoillaan ja tarkkaili vettä, tehden yhtäkkiä syöksyn veteen. Saalistakin näytti tulevan.

Keisarisarvinokkapariskunta. Oli soidinaika, joten uros syötti naarasta.

Lisää norsuja.

Villisika ja peura

Sarvikuono

Villit vesipuhvelit ovat melko harvinaisia, täällä niitä on.


En ole ennen nähnyt tämän väristä kuningaskalastajaa.

Safariporukkamme. Tyttö kirjoittaa ruokablogia osoitteessa https://northeastfoodblog.wordpress.com/