Sundarbans national park osa1

Syödäkkö nuori naapuri vai eiko syödä nuori naapuri? Tällä kertaa vastaus oli ei.

Kolkatan lähialueen ykkösnähtävyys on Sundarbanssin maailman suurin mangrovealue. Alueella on mahdollista nähdä tiikereitä, mutta tuurin täytyy käydä. Ostin matkan Kolkatan suositulta Backpackerssiltä. Hintaa kolmen päivän ja kahden yön reissulle tuli 57€.

Matkaan lähti 10 intialaista, minä ja 70-vuotias Margareth. Englantilaisen veljenpoika oli menossa naimisiin Kolkatassa tulevana viikonloppuna, joten tämä oli hänen ekstrajuttunsa parin viikon Intian matkalla. Reissannut nainen oli, lähinnä Lähi-Idässä ja nuorempana. Hän muisteli tyttärensä 6 kuukauden K-Aasian matkaa, jolta oli saanut vain kaksi tekstiviestiä.

Suistoalueelle oli muutaman tunnin matka, joka taittui Margharethin ja oppaiden kanssa. Intialaiset menivät toisella autolla. Matkalla näin raviradan, jossa on kuulemma kisoja lauantaisin, täytyypä käydä katsomassa.

Tiiliä tehtiin suistoalueella paljon. Yhdessä vaiheessa vastaan tuli kolme kuorma-autollista nuoria miehiä huivit päähän sidottuina. Oppaamme kertoivat, että Valentines dayn juhliminen on monien mielestä intialaisen kulttuurin vastaista. Nyt oli juuri tuo päivä ja nuo miehet olivat matkalla Kolkataan varmistamaan, ettei kukaan juhli sitä. Jos he näkevät pariskuntia hempeilemässä esimerkiksi puistoissa, rangaistuksena on piekseminen. Siitä olen samaa mieltä, ettei länsimaisen kulttuurin tarvisi jokaiseen maailmankolkkaan tunkea, mutta rakastavaisten piekseminen tuntuu julmalta.

Tervetuloa. Tuo taaempi parkissa oleva vene oli meidän.

Bangladesilainen rahtilaiva. Suurin osa kansallispuistosta on Bangladesin puolella ja Intialaisesta osastakin suurin osa on vain tutkijoiden käytössä. Vedessä näkyi paljon öljypilkkuja ja tällä tarkoitan neliömetrin alueella joka paikassa useita tippoja. Voisi puhua lähes öljykatastrofista.

Paikallisia veneilemässä. Vielä ei oltu kansallispuiston alueella. Puisto on suurilta osin aidattu, sillä tämä taitaa on ainoa paikka maailmassa, jossa tiikerit metsästävät ihmisiä ruoaksi. Suojaa aita toki myös muita eläimiä ihmisiltä. Tiikerit ovat hyviä uimareita ja puistossa havainnot ovatkin suurilta osin uivista tiikereistä.

Parin tunnin matkan teon jälkeen päästiin majapaikkaamme ja tarjolla oli lounas. Maittavaa vegeä, kuten kaikki ateriat. Lounaan jälkeen oli hetki aikaa pötkötellä riippumatossa, ennen kyläkierrosta.

Suurin osa pelloista oli ruskeana kuivan kauden johdosta. Muutamia plänttejä kasteltiin, jotta riisiä saataisiin myös tänä aikana.

Jokaisella perheellä oli talonsa edustalla tällainen lätäkkö, johon kerättiin makeaa vettä taloustarpeisiin. Lätäköissä kasvoi myös kaloja.

Vuoroveden vaihtelu on todella suurta, joten kaikkien kylien ympärille on rakennettu suojamuureja estämään makean ja suolaisen veden sekoittumista.

Minä, Margareth, Shakila ja Elli (nimiä tuskin on kirjoitettu oikein) mentiin toiseen pikkuveneeseen ja loput intialaisista menivät toiseen, kun lähdettiin auringonlaskun veneilylle.

Minä, loistava oppaamme (jonka nimeä en ikävä kyllä muista) ja Shakila hypättiin mutaan ja lähdettiin tutkimaan Mangrovemetsää.

Mangroveen piikikkäiltä näyttävät juuret olivat pehmeitä, joten mudassa oli helppo kulkea. Muta ei myöskään ollut upottavaa.

Veneestä tähtitaivas näytti upealta, olihan mustan kuun aika ja valosaastetta erittäin vähän. Veneretken kruunasi kimalteleva planktoni. Vettä hämmentämällä sai veden todellä säihkymään.

Päivällistä ennen oli musiikkiesitys. Joka ei juurikaan kiinnostanut paikallisia, minä katselin esityksen kokonaan vähän niin kuin velvollisuuden tunnosta. Älkää ymmärtäkö väärin, musisointi oli hyvää, mutta muutaman biisin jälkeen alkoi tuntua, että onhan tämä nähty. Soittimet olivat paikallisia, haitari oli vähän kuin pieni piano, jonka etuosaa veivattiin edestakaisin.

Päivällisen jälkeen mentiin nukkumaan. Minulla oli oma mökki omalla kylpyhuoneella. Läheisestä kylästä kuului kovaa musiikkia, mutta hyvin sain nukuttua.