Äiti Teresa oli albaani, joka Kolkataan tullessaan järkyttyi näkemästään köyhyydestä. Hän päätti tehdä asialle jotain ja alkoi auttaa köyhiä kodittomia. Vaikka hän kuoli 1997, järjestö toimii edelleen vahvana. Sisaria on 4500 ja toimintaa 130 maassa. Täällä motherhousessa, joka on järjestön pääpaikka voi vierailla ilmaiseksi. Nähtävänä on pieni museo, museoitu Teresan pieni ja yksinkertainen työhuone, jossa hän kuoli ja hauta. Kuvaaminen oli kiellettyä, muualla paitsi haudalla, enkä sielläkään alkanut räpsiä, kun hautakiveä vasten oli ihmisiä rukoilemassa.
Motherhousen vieressä oli tietenkin Teresakrääsän myyjiä. Huonosti tehtyjä patsaita en ostanut, mutta oikein hyvät aamukahvit join.
Motherhousen jälkeen oli aika pakata ja ottaa taksi rautatieasemalle (200r/2,5€).
Junan lähtöön oli aikaa, mutta rinkan pystyi jättämään lievästä rottaongelmasta kärsivään varastoon 20 rupialla (0,25€)
Rautatieaseman ravintolan kyllästyneen näköinen annoksen kokoaja tökkäsi lautasliinan riisiin, hetken mietittyään mihin sen laittaisi... Parin euron annos lassin kera.
Rautatieaseman vieressä oli rautatiemuseo. Tämä veturi rakennettiin Englannissa 1912. Viimeisen vuoronsa se teki 1992 täällä Kolkatan lähellä.
Juna lähti suht ajallaan ja oman paikkani löysin helposti. Kun aloin kaivaa konnarille lippua taskusta, hän näytti, että ei tarvi. Hänellä oli matkustajaluettelo, josta hän vain tarkisti, että paikan 38 kohdalta löytyy omituinen nimi. Minulla oli yläpeti, joten sinne pääsi heti pötköttelemään. Alapetillä istuskellaan ja keskipeti oli seinää vasten. Rinkka mahtui alimman pedin alle. Noita kuvassa näkyviä käytäväpetejä ei kannata ottaa, jos on pitkä, ovat muistaakseni alle 170cm pitkiä.
Kahvin, teen, snäkin ja veden myyjiä vaelsi jatkuvasti pitkin käytävää. Lisäksi junan henkilökunta kävi kysymässä päivällistilauksen. Otin tämän munacurryn, ei näytä kuvassa kovin herkulliselta, mutta oli erittäin hyvää. Bangkokissa vaihdetun Reijo Mäen Intiaanin luin matkan aikana puoleen väliin. Taidan jatkossa katsella Varekset telkusta, ei toimi niin hyvin kirjana.
Makuupussi oli vähän turhan kuuma nukkumiseen, mutta peittona toimi hyvin. Nukuin makoisat 10 tunnin yöunet.
Hyvin levätyn yön jälkeen kömmin alapenkille katselemaan maisemia. Alapuolellani nukkuneet olivat jo jääneet pois.
Aamukaffea hörppiessä tutkailin missä ollaan ja kaivoin netistä aikataulun. Oltiin reilut kolme tuntia myöhässä. Laskeskelin, että olisin Kazirangassa vasta pimeän tultua. Netistä ei löytynyt montaakaan halpaa majapaikkaa tästä pienestä kylästä, joten soitin Aranya Tourist Lodgeen ja varasin varmuuden vuoksi heiltä huoneen. Intiassa on oikeastaan aika helppoa matkustaa, sillä todella monet puhuvat hyvää englantia.
Guwahatiin juna saapui reilut 3 tuntia myöhässä, eli matka-aika oli 21 tuntia. Kiidin tuktukilla rautatieasemalta Khanaparan bussiasemalle (5€) ja pääsin astumaan suoraan bussiin joka oli juuri lähdössä (2,5€).
Bussi oli Kazirangassa 5 tuntia myöhemmin. Kuva matkan varrelta, Kazirangassa oli jo pimeä.
Huoneeni Aranya Tourist Lodgessa (17€), partsi ja kuumaa vettä, kyllä kelpasi.
Hotellistakin olisi ravintola löytynyt, mutta käväisin silti kylässä, joka oli alle kilometrin päässä. Fish and rice 1,5€.
2 kommenttia:
Viimenen annos pelasti vähän, Thaimaan värien ja hedelmien jälkeen ovat olleet aika ankeita. Juu, tiedän, että on tarkoitus syödä mutta silti. Kuinkahan montaa erilaista pikkuötökkää mahtaa reppusi kerätä reissulla. Tapaatko saunottaa tai pitää pakkasessa?
No joo eihän intialainen ruoka mitenkään hirmuisen värikästä ole. Hedelmiä kyllä on saatavilla. Ötököistä en niin tiedä, eikös siellä lentokoneen ruumassa ole aika kylmä. Ei ole ollut tapana, mutta ei siitä varmasti haittaakaan ole.
Lähetä kommentti